“Ulkona on se kaikki luonto ympärillä ja sisäl on nää seinät.” Tutkimus alkuopetusikäisen lapsen luontosuhteesta ja ulkona oppimisen kokemuksista

Tutkimuksen aiheena on toisen luokan oppilaiden luontosuhde sekä heidän kokemuksensa ulkona oppimisesta. Aiempien tutkimusten mukaan lapset viettävät nykypäivänä yhä vähemmän vapaa-aikaa ulkona. Lisäksi useista tutkimuksista käy ilmi lasten ja nuorten luonnosta vieraantuminen ja luontosuhteen heikkeneminen. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada selville, millaisia luontosuhteita alkuopetusikäisillä on ja miten he kokevat ulkona oppimisen. Ulkona oppimista on tutkittu kansainvälisesti jo melko paljon ja siitä saatavat hyödyt muun muassa motivaation ja hyvinvoinnin kannalta ovat tulleet esiin tutkimuksissa. Tutkimuksen aihe on siis tällä hetkellä erittäin ajankohtainen, mutta Suomessa vielä melko vähän tutkittu. Tutkimus toteutettiin eräässä varsinaissuomalaisessa alakoulussa ja siihen osallistui kaksi 2. luokkaa. Tutkimusaineisto koostui kolmesta osasta: alkukyselystä, teemahaastatteluista ja piirroksista. Aineiston analyysi suoritettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Tutkimuksen ensimmäisenä päätuloksena voidaan esittää, että lasten luontosuhde on melko kahtiajakautunut positiivisiin ja luonnosta vieraantuneisiin. Toisena päätuloksena voidaan esittää, että ulkona oppiminen koetaan enemminkin retkeksi kuin perinteiseksi oppitunniksi. Ulkona oppimisen kokemukset olivat vähäisiä, mutta kauttaaltaan positiivisia. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että kotiympäristöllä on suuri merkitys luontosuhteen muodostumisessa, sillä monilla positiivisesti luontoon suhtautuvilla oli paljon vapaa-ajan luontokokemuksia. Tämän tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida sanoa luontosuhteen vaikuttavan suhtautumiseen ulkona oppimista kohtaan. Ulkona oppimisen kokemukset liittyivät enemmän siihen, mitä on tehty ja suurin osa oppilaista koki ulkona oppimisen mielekkäänä, vaikka vapaa-ajan luontokokemuksia olisi ollut hyvin vähän. Aineistosta kävi ilmi oppilaiden kiinnostus tutkivaa ja toiminnallista oppimista kohtaan sekä kokemukset syvällisemmästä oppimisesta konkreettisen tekemisen ansiosta. Tutkimuksen perusteella voidaan siis todeta, että ulkona oppiminen voi olla hyvä lisä opetukseen hyvinvoinnin, motivoinnin sekä käytännön taitojen oppimisen kannalta.

Turkulaisten kuudesluokkalaisten suomenkielisten ja S2-oppijoiden lounaismurteiden piirteet puheessa ja kirjoituksessa

Tutkin 21 turkulaisen S2-oppijan lounaismurteisia piirteitä puhutussa ja kirjoitetussa kielessä. Vertaan heitä 20:een suomea äidinkielenä puhuvaan informanttiin. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tutkimuksessani ovat toisen kielen oppijoiden alueellisen variaation piirteet. Olen kerännyt aineiston kahdesta Turun alakoulusta kolmelta eri luokalta. Tutkimusmenetelmänä hyödynnän ensisijaisesti laadullista tutkimusta, mutta taustalla on myös määrällistä tutkimusta. Tutkimuksessani tarkastelen, millaisia Turun murteen ominaispiirteitä (Rapola 1969; Grönholm 1988) informantit käyttävät puheessaan ja kirjoituksessaan ja millaisia eroja tai yhtäläisyyksiä aineistojen välillä on. Lisäksi tarkastelen S2-informanttien kaksikielisyyttä Li Wein (2000: 6‒7) kaksikielisyyden määritelmien avulla. Aineistoni koostuu suullisesta ja kirjallisesta aineistosta. Aineistonkeruutehtäviin sisältyi kerrontatehtävä imperfektissä neljästä kuvasta sekä vapaamuotoinen kerronta menneestä tapahtumasta. Tutkimukseni yleisimmät imperfektiesiintymät ovat molemmilla informanttiryhmillä verbeissä katsoa, leikkiä, nukkua, istua, imuroida ja ruokkia kuvallisten aineistonkeruutehtävien vaikutuksesta. Eri informanttiryhmät käyttävät toisiinsa nähden lounaismurteiden si-imperfektiä puhutussa kielessä lähes saman verran. Suurin ero informanttiryhmien välillä onkin nimenomaan kirjallisen aineiston imperfektiesiintymissä, sillä S2-oppijat käyttävät kirjoituksessaan huomattavasti enemmän lounaismurteiden si-imperfektiä kuin S1-oppijat: S2-oppijoiden kirjallisessa aineistossa on yhteensä 33 lounaismurteiden si-imperfektiesiintymää, kun taas S1-oppijoiden aineistossa niitä on kaiken kaikkiaan vain 6. Eri ryhmien kirjallisessa aineistossa on kuitenkin selvä yhteneväisyys: lounaismurteiden si-imperfektiä käytetään eniten leikkiä-verbistä, mikä mielestäni viittaa S2-oppijoiden kohdalla Wein (2000: 6‒7) määrittelemään luontaiseen ja varhaiseen kaksikielisyyteen. Alueellisen variaation analyysini perusteella olen jakanut molemmat informanttiryhmät seuraavasti eri ryhmiin: suomenkieliset informantit yleiskielisiin (35 %) ja yleiskielen lisäksi lounaismurteiden piirteitä käyttäviin (65 %) sekä vastaavasti S2-informantit yleiskielisiin (24 %) ja yleiskielen lisäksi lounaismurteiden piirteitä käyttäviin (76 %). Vertikaalista kaksikielisyyttä (Wei 2000: 7) edustaa vain kaksi S2-oppijaa, sillä he käyttävät murrepiirteitä ainoastaan puheessaan. Tutkimukseni antaa viitteitä siitä, että turkulaisten kuudesluokkalaisten suomenkielisten ja S2-oppijoiden lounaismurteiden si-imperfekti kuuluu elävään puhekielisyyteen.

Matkakohteesta historian kaupungiksi – Historian ja matkakirjoittamisen suhde historioitsija John Andrewsin grand tour -oppaan Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784) Pariisi-osuuksissa

Työni kohteena on ollut historiankirjoittaja John Andrewsin (n.1736–1809) grand tour -opas Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784). Tutkielmassa olen tarkastellut sitä, millaiseen suhteeseen historia ja matkakirjoittaminen ovat teoksen Pariisi-osuuksissa asettuneet. Ilmiötä olen lähestynyt hyödyntämällä niin kutsuttua reframingin käsitettä, jolla historiantutkimuksessa on jäsennetty ajatusten kehystymistä eri konteksteissa – siis niille annettujen merkitysten muuttumista. Tämä käsite on mahdollistanut sellaisen tarkastelun, jossa huomio on kohdistunut historian oppaassa saamiin käyttöihin sekä sen merkitysten muotoutumiseen. Andrewsin oppaasta voi erottaa kaksi pistettä, joissa historia ja matkakirjoittaminen ovat kietoutuneet toisiinsa. Pisteistä ensimmäinen on kytkeytynyt nähtävyyksien kohtaamiseen, kun taas niistä jälkimmäinen on liittynyt Pariisin kulttuurisen aseman määrittelemiseen. Andrewsille historia onkin näyttäytynyt eräänlaisena välineenä, joka on paitsi ohjannut myös perustellut nähtävyyksien tarkastelemista. Samalla historia on jäsentänyt kaupungin suhdetta Ranskaan, Eurooppaan ja kristikuntaan – sekä muihin kansoihin ja eri kirkkokuntiin. Nämä pisteet eivät kuitenkaan ole jääneet irrallisiksi, sillä molemmissa yhteyksissä uskonnolliset erot ovat saaneet merkittävän sijan. Yhtäältä historia on tukenut näihin eroihin perustuneita vertailuasetelmia; toisaalta erot ovat muokanneet Andrewsin suhdetta nähtävyyksiin sekä niiden historiallisuuteen. Reframingin käsitteeseen perustuva erittely on osoittanut sen, että Andrewsin oppaassa historia ei ole ollut vain matkakirjoittamisen aihepiiri. Tekstissä historia onkin saanut myös toisenlaisia käyttöjä, minkä voi liittää matkakirjallisuuden konventioihin sekä aikakauden grand tour -keskusteluihin. Kyse on siitä, että Andrewsin matkakirjoittamista ovat ohjanneet lajityypin genrepiirteet sekä teoksen oletettu yleisö – siis grand tourille aikovat nuorukaiset. Nämä keskustelut ja konventiot ovat tarjonneet Andrewsille eräänlaisen kehyksen, joka on säädellyt hänen tekemiään valintoja. Samalla se on jäsentänyt historian oppaassa saamia merkityksiä.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".

Kioskikirjallisuuden suomentamisen historiaa. Esimerkkitapauksena Ed McBainin The Pusher ja sen suomennokset

Tutkielmani käsittelee kioskikirjallisuuden suomennosten historiaa ja sitä, miten kioskikirjasarjoissa julkaistuja teoksia on suomennosvaiheessa lyhennetty. Suomessa on tehty vain vähän akateemista tutkimusta kioskikirjallisuudesta. Varsinkin siitä, miten ja millaisissa oloissa kioskikirjoja on suomennettu, on vain vähän tietoa. Tutkielman teoreettinen pohja on deskriptiivinen käännöstutkimus. Tutkin kioskikirjallisuutta aikakautensa ilmiönä ja pohdin sitä, miten aikakauden normit ja suomentajien asema ovat vaikuttaneet kioskikirjallisuuden suomennoksiin. Hyödynnän myös Gideon Touryn käännösnormeihin liittyvää tutkimusta. Pohdin tutkimuksessani lisäksi sitä, toteutuuko uudelleenkäännöshypoteesi tutkimissani suomennoksissa. Tutkielman empiirisessä osassa analysoin sitä, miten kioskikirjoja on lyhennetty ja mitä niihin on lisätty suomennosvaiheessa. Tutkimusmateriaalina on Ed McBainin teos The Pusher (1956) ja sen kaksi suomennosta, Vaasa Oy:n Ilves-sarjassa julkaistu Poikani on narkomaani? (1963, suom. Uolevi Maajärvi) ja Grammamies (1973, suom. Kalevi Nyytäjä). Sain tutkimuksessani selville, että Uolevi Maajärven suomennokseen tekemät poistot kohdistuivat pääasiassa seuraavanlaisiin tekstisegmentteihin: muistelu, kielellinen leikittely, epämiellyttäviksi koetut aiheet, toistoa sisältävät kappaleet, poliisitutkimuksen kuvaus ja henkilöhahmojen välisen vuorovaikutuksen kuvaus. Maajärvi oli myös lisännyt suomennokseensa kääntäjän huomautuksia. Maajärven suomennokseen tekemät poistot ja lisäykset eivät vaikeuttaneet kirjan pääjuonen seuraamista, mutta niiden kautta teoksesta katosi Ed McBainin kirjoitustyylille ominaisia aspekteja, kuten tarkat poliisitoiminnan kuvaukset. Maajärven suomennosta on todennäköisesti ensisijaisesti lyhennetty, jotta se sopisi pituudeltaan paremmin kustantajan kirjasarjaan. Suomennokseen tehdyissä poistoissa voidaan kuitenkin nähdä mm. suomentajan itsesensuuria. Kalevi Nyytäjän suomennos noudatti pääsääntöisesti alkuperäistekstiä. Käännösanalyysin perusteella suomennosten julkaisuajankohtien välisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut selkeitä muutoksia, esimerkiksi tabu-aiheiden kääntämiseen liittyvissä normeissa. Käännösvertailun perusteella tutkimusmateriaalini tuki jossain määrin uudelleenkääntämishypoteesin olettamusta, jonka mukaan uudemmat käännökset ovat ensimmäisiä käännöksiä vieraannuttavampia.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.

Wood density of trees in black water floodplains of Rio Jaú National Park, Amazonia, Brazil

The Jaú National Park is the largest protected forested area in the world. The Vitória Amazônica Foundation is working towards understanding its ecosystem, to which this paper contributes. Wood density was analysed in 27 common tree species growing in the blackwater flood-plains of the Rio Jaú, an affluent of the Rio Negro (Amazonia, Brazil). Wood was sampled with an increment borer. Mean wood density of the analysed species ranged from 0.35 to 0.87 g cm-3. The mean of all sampled species was 0.67 g cm-3 (st. dev. 0.13). Lowest density was found for Hevea spruceana with 0.32 g cm-3 and highest for Crudia amazonica with 0.9 g cm-3.

Estudo antropométrico da população infantil da calha do Rio Negro, Amazonas, Brasil. III - parque nacional do Jaú

Foi realizado no Parque Nacional do Jaú (1999) estudo transversal, onde avaliou-se o estado nutricional de 49 pré-escolares e 130 escolares, adotando-se os critérios propostos pela OMS (1986). Segundo estes critérios, 23,9% dos pré-escolares e 9,4% dos escolares apresentavam inadequação no indicador "altura/idade" (desnutrição crônica). A inadequação no indicador "peso/altura" (desnutrição aguda) foi constatada em apenas 2,2% dos pré-escolares e 1,6% dos escolares. Estes resultados evidenciam as precárias condições de saúde e nutrição da referida população.

Dinastíneos (Coleoptera, Scarabaeidae, Dynastinae) do parque nacional do Jaú, Amazonas, Brasil

Besouros dinastíneos foram coletados no Parque Nacional do Jaú, Estado do Amazonas, entre julho de 1993 a junho 1996, em dias de Lua minguante e nova, em 5 localidades diferentes, abrangendo principalmente a região dos baixos cursos dos rios Jaú, Carabinani e Unini. Utilizou-se para as coletas luz mista de mercúrio de 250 W e duas lâmpadas ultra-violeta, black-light (BL) e black-light blue (BLB), sobre um lençol branco em períodos diários de 12 horas consecutivas. Foram identificadas 34 espécies de 14 gêneros, sendo as espécies da tribo Cyclocephalini as mais representadas (19 espécies), seguidas por Oryetini (6 spp.), Phileurini (4 spp.), Pentodontini (3 spp.) e Dynastini com 2 espécies.

Esfingofauna (Lepidoptera: Sphingidae) do Parque Nacional do Jaú e arredores, Amazonas, Brasil

A fauna de esfingídeos (Lepidoptera, Sphingidae) foi estudada no Parque Nacional do Jaú e arredores, Amazonas, Brasil, durante o período de julho de 1993 a junho de 1996. O método empregado para as coletas foi luz mista de mercúrio e luz negra UV montadas sobre um lençol branco em períodos de 12 horas consecutivas. Foram coletados 2362 espécimes de 25 gêneros e 79 espécies, com a predominância de espécies das tribos Dilophonotini (45 espécies), seguida por Sphingini (13 spp.), Macroglossini (8 spp.), Philampelini (7 spp.) e Ambulycini (6 spp.). Os dados são comparados a outras áreas da Amazônia brasileira: Município de Itacoatiara (AM), Ilha de Maracá e Pacaraima (RR). Apresenta-se uma lista das espécies de esfingídeos incluindo 16 registros novos para o Estado do Amazonas e igualmente para todas as localidades em que foram coletadas.

Composição da comunidade de diatomáceas periféricas do rio Jaú, Amazonas, Brasil

Foi realizado um estudo da flora perifítica de diatomáceas (Bacillariophyceae) existente no Rio Jaú, tributário do Rio Negro, Amazônia (2º57'S e 61º49'W). As coletas foram realizadas manualmente nas cheias de 1995, 1996 e 1997, e as lâminas permanentes encontram-se depositadas no Herbário FLOR, Universidade Federal de Santa Catarina. Foram identificados 60 táxons específicos e infra-específicos, distribuidos em 16 gêneros e 13 famílias. Eunotiaceae foi a família melhor representada, com 43,3% do total dos táxons inventariados, seguida de Pinnulariaceae com 21,6% e Surirellaceae com 11,6%. O gênero Eunotia destacou-se dentre os demais com 20 táxons. Eunotia e Pinnularia foram os gêneros mais abundantes da flora diatomológica e os que apresentaram maior variação morfológica. Para cada táxon identificado foi feita uma revisão de literatura que incluem diversos aspectos ecológicos.

Hybotinae (Diptera, Hybotidae) do Parque Nacional do Jaú, Amazonas, Brasil, com descrição de cinco espécies novas de Syneches Walker

A composição de Hybotinae do Parque Nacional do Jaú foi estudada. Dezesseis espécies de Hybotinae são registradas e cinco espécies novas de Syneches Walker são descritas e ilustradas: Syneches hispidus sp. nov., S. jauensis sp. nov., S. longiflagellatus sp. nov., S. rafaeli sp. nov. e S. vidali sp. nov.