Keskustelu Nato-jäsenyydestä 2000-luvulla

Tässä tutkimuksessa tutkitaan suomalaisen Nato-keskustelun sisältämiä argumentteja ja niiden suhdetta vuosina 2001, 2004 ja 2009 laadittuihin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin. Tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisilla argumenteilla suomalaisessa Nato-keskustelussa on perusteltu jäsenyyden tarvetta ja tarpeettomuutta. Toinen tavoite on selvittää, miten turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kannat jäsenyydestä eroavat kansallisesta Nato-keskustelusta ja keskustelun osapuolten mielipiteistä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan Nato-keskustelun laatua ja luonnetta. Keskustelun osapuolten jaottelu on kaksijakoinen. Ensimmäinen jaottelu muodostuu jäsenyyttä kannattavista ja vastustavista argumenteista. Lisäksi keskustelevat osapuolet jaetaan kansalaisiin, asiantuntijoihin ja päättäjiin. Keskustelua ja sen sisältämiä argumentteja tutkitaan sisällöllisen analysoinnin ja typologisoinnin keinoin. Tutkimuksen ensisijaiset lähteet ovat 2000-luvun aikana laaditut turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain teettämät mielipidetutkimukset, Ulkopolitiikan instituutin ja ulkoministeriön Nato-jäsenyyttä käsittelevät raportit sekä vuonna 2006 ilmestynyt Juho Rahkosen väitöskirja. Tutkimuksessa ilmenee, että jäsenyydestä käytävä keskustelu on muuttunut viime vuosikymmenen aikana vähän. Pääosa argumenteista, joilla perusteltiin näkemyksiä jäsenyydestä kymmenen vuotta sitten, esiintyy keskustelussa myös tällä hetkellä. Keskustelun osapuolet perustelevat jäsenyyden tarvetta ja tarpeettomuutta pääasiassa samoilla aihealueilla. Argumenttien eroavaisuudet johtuvat erilaisista näkökulmista. Turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ovat muuttuneet 2000-luvun aikana Natojäsenyyttä kannattavampaan suuntaan, kun taas kansalaisten keskuudessa jäsenyyden vastustus on säilynyt koko ajan samana. Vuoden 2001 selonteko painottaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkamista ja sopii siten hyvin yhteen kansalaismielipiteeseen, joka on selkeästi jäsenyyttä vastustava. Vuoden 2004 selonteossa Naton rooli koetaan tärkeänä läntisen identiteetin vahvistajana ja tehokkaana vaikutuskanavana. Vuoden 2009 selonteko on tutkimuksen selonteoista lähimpänä päättäjien ja asiantuntijoiden argumentteja Nato-jäsenyydestä, mutta se ei täsmää suomalaisen enemmistön jäsenyyttä vastustaviin näkemyksiin.

Uhkakuvat muutoksessa : yhdysvaltalaisen roistovaltiodiskurssin vaikutus läntisiin sotilaallisiin uhkakuviin 1990- ja 2000-luvuilla

Tutkielman aiheena on yhdysvaltalainen roistovaltiodiskurssi 1990- ja 2000-luvuilla. Työssä pyritään esittämään, miten tuo diskurssi on yhtenä tekijänä ollut muokkaamassa yhteisiä läntisiä sotilaallisia uhkakuvia kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tähän tarjosi mahdollisuuden ja osaltaan myös pakotti lännen yhteisen vihollisen häviäminen Neuvostoliiton hajotessa. Tutkimus pohjautuu konstruktivistiseen paradigmaan hyödyntäen diskurssianalyysiä. Aluksi tutkimuksessa analysoidaan roistovaltiodiskurssia George H.W. Bushin, Bill Clintonin ja George W. Bushin presidenttikausilla. Sen jälkeen käsitellään läntisten uhkakuvien muuttumista viitekehyksenä Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato. Lopuksi esitetään kuusi mekanismia, joiden kautta roistovaltiodiskurssi on vaikuttanut läntisiin käsityksiin sotilaallisista uhkista. Näin ollen keskeisimmän osan tutkimusaineistosta ovat muodostaneet Yhdysvaltain kolmen presidentin puheet sekä Naton julkilausumat. Roistovaltio on koko tarkasteltavan jakson ajan määrittynyt selkeimmin joukkotuhoaseiden tavoittelun ja terrorismin tukemisen kautta. Varsinkin 2000-luvulla myös ei-valtiollinen terrorismi alkoi nivoutua osaksi roistovaltiouhkaa, ja syyskuun 2001 terrori-iskut antoivat lisää pontta tälle ajatukselle. Roistovaltiodiskurssin sisältö näkyy osittain, mutta ei täysin hallitsevasti Naton piirissä määritellyissä uhkakuvissa. Varsinkin 1990-luvulla Nato keskittyi kriisinhallintaan ja kylmän sodan jälkihoitoon, mutta myös joukkotuhoaseet ja terrorismi nähtiin uhkaavina. Kuitenkaan sotilaalliset keinot eivät olleet ensisijaisia työvälineitä niihin vastaamisessa. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen saavutettiin eräänlainen lakipiste käsityksissä sotilaallisten uhkien myös ei-valtiollisesta ja terrorismiin liittyvästä luonteesta, mutta tuo yksimielisyys on osit-tain murentunut terrorismin vastaisessa sodassa koettujen ongelmien vuoksi. Sotilaallisiin uhkakuviin liittyvä muutosprosessi on siis lännessä käynnistynyt, mutta se ei ole täysin seu-rannut yhdysvaltalaista roistovaltiodiskurssia.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Observatorio de las exportaciones: Bogotá y Cundinamarca, comportamiento de las exportaciones 2000-2005. N. 11. Agosto de 2006

Gestión del conocimiento

Observatorio social. No.6 Abril del 2001

Gestión del conocimiento

Transición política y gobernabilidad : de la liberalización a la democratización en México, 1968-2000

Tesis (Maestría en Políticas Públicas) UANL

Fractura de cadera subtrocantéricas e intertrocantéricas y los antecedentes personales no patológicos de mujeres de 50-78 años de edad en un hospital de 3er. nivel del área metropolitana de Monterrey, enero 1999 a enero 2000

Tesis (Maestría en Salud Pública con Especialidad en Salud en el Trabajo) UANL.

El desarrollo de la profesión odontológica en el área metropolitana de Monterrey, 1945-2000 [por] Magdalena Friné Náñez Menchaca

Tesis (Maestría en Enseñanza Superior) U.A.N.L.

Profr. Celso Garza Guajardo, (1943-2000)

UANL

Commerce et croissance économique : une étude empirique sur Haïti, période 1970-2000.

Rapport de recherche