874 resultados para uskontojen politiikka
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä käsitellään raakaöljyn markkinahintaan vaikuttavia tekijöitä sekä hinnan kehittymistä ja tekijöitä merkittävien hinnanmuutosten taustalla vuodesta 1971 lähtien. Tarkastelun ajankohdan aluksi on valittu 1971 koska tuolloin Yhdysvallat saavuttivat öljyntuotantonsa huipun ja tulivat samalla riippuvaiseksi tuontiöljystä. Kyseinen muutoksen kautta Yhdysvallat eivät enää pystyneet vaikuttamaan öljyn hintaan, ja vaikutusvalta siirtyi öljynviejämaiden yhdistys Opecille. Työssä tehdään katsaus myös maailmna raakaöljyn tuotantoon, kuljetukseen, kulutukseen, jatkojalostukseen sekä raakaöljyn lopullisiin käyttökohteisiin. Lisäksi tarkastelun kohteena on tulevaisuuden näkymät raakaöljyn hinnalle. Raakaöljy kattaa suurimman osan maailman primäärienergian kulutuksesta ja on erittäin tärkeässä asemassa nykypäivän yhteiskunnille. Öljymarkkinoilla hintaan vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan tasapaino kuten muillakin hyödykkeillä, mutta erityispiirteenä öljymarkkinoilla tarjonta on korostetun keskeisessä asemassa. Öljyn hintaan vaikuttaa myös monia muitakin tekijöitä, ja öljyn hinnan merkittävät muutokset ovat monesti seurausta useamman tekijän yhteisvaikutuksesta.
Resumo:
Tutkielman aiheena on astangajoogan kotikaupunki Mysore Intiassa ja siellä sijaitseva Krishna Pattabhi Jois Ashtanga Yoga Institute -joogakoulu (KPJAYI). Mysorella on erityinen asema astangajoogan kontekstissa ja sadat astangajoogaajat ympäri maailmaa matkustavat Mysoreen joogamaan useiden kuukausien ajaksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miksi Mysoreen matkustetaan, miksi Mysorella on erityinen asema ja miten tuota asemaa pidetään yllä. Olen koostanut tutkielman aineiston kolmen kuukauden etnografisen kenttätyön aikana Mysoressa. Aineistoa ovat yhdeksän suomalaisen astangajoogaajan haastattelut ja kenttäpäiväkirja, joka rajautuu varsinaisen analyysin ulkopuolelle. Aineiston olen analysoinut sisällönanalyysin menetelmin. Tutkijan position paikantajana ja itsereflektion keinona olen käyttänyt autoetnografiaa, sillä olen itsekin astangajoogaaja. Tutkielman keskeiset teoreettiset käsitteet ovat pyhiinvaellus ja uskonnollinen matka, tila ja paikka sekä autenttisuus. Olen hyödyntänyt Victor ja Edith Turnerin kulttuuriantropologisia huomioita pyhiinvaelluksesta ja tuonut sen rinnalle kulttuurimaantieteilijä Doreen Masseyn näkemykset tilan ja paikan sosiaalisesta ja muuttuvasta luonteesta. Lisäksi peilaan aineistoa uskontotieteilijä Thomas Tweedin teoriaan uskontojen risteyksistä ja rajojen ylittämisistä: Tweedin mukaan uskonnoissa on kyse sekä maantieteellisten, sosiaalisten, henkilökohtaisten että yliluonnollisten rajojen ylittämisistä. Autenttisuus taas liittyy käsitykseen aidosta joogasta, sen harjoittelusta ja alkuperästä. Joogaajilla on Mysoreen matkustamiseen useita eri syitä, kuten irtiotto arjesta, harjoitukseen syventyminen ja halu olla Intian kaltaisessa ympäristössä. Mysoren erityinen asema taasen rakentuu KPJAYI:n opettajien, astangatradition ja joogasalin erityisen luonteen varaan. Yksinkertaisesti todettuna Mysore on rajaamista. Mysoren erityistä asemaa pidetään yllä rajaamalla astangajoogaajien Mysorea erilleen muista paikoista esimerkiksi korostamalla Mysoren tasa-arvoistavaa luonnetta ja joogasalin erityisyyttä. Mysoren voi todeta olevan astangajoogan sydän, sillä aineiston perusteella Mysore edustaa aitoa, syvää, puhdasta ja säilyvää (astanga)joogaa, jossa olennaista on traditioon sitoutuminen, parampara.
Resumo:
1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.
Resumo:
Tutkielman aiheena on astangajoogan kotikaupunki Mysore Intiassa ja siellä sijaitseva Krishna Pattabhi Jois Ashtanga Yoga Institute -joogakoulu (KPJAYI). Mysorella on erityinen asema astangajoogan kontekstissa ja sadat astangajoogaajat ympäri maailmaa matkustavat Mysoreen joogamaan useiden kuukausien ajaksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miksi Mysoreen matkustetaan, miksi Mysorella on erityinen asema ja miten tuota asemaa pidetään yllä. Olen koostanut tutkielman aineiston kolmen kuukauden etnografisen kenttätyön aikana Mysoressa. Aineistoa ovat yhdeksän suomalaisen astangajoogaajan haastattelut ja kenttäpäiväkirja, joka rajautuu varsinaisen analyysin ulkopuolelle. Aineiston olen analysoinut sisällönanalyysin menetelmin. Tutkijan position paikantajana ja itsereflektion keinona olen käyttänyt autoetnografiaa, sillä olen itsekin astangajoogaaja. Tutkielman keskeiset teoreettiset käsitteet ovat pyhiinvaellus ja uskonnollinen matka, tila ja paikka sekä autenttisuus. Olen hyödyntänyt Victor ja Edith Turnerin kulttuuriantropologisia huomioita pyhiinvaelluksesta ja tuonut sen rinnalle kulttuurimaantieteilijä Doreen Masseyn näkemykset tilan ja paikan sosiaalisesta ja muuttuvasta luonteesta. Lisäksi peilaan aineistoa uskontotieteilijä Thomas Tweedin teoriaan uskontojen risteyksistä ja rajojen ylittämisistä: Tweedin mukaan uskonnoissa on kyse sekä maantieteellisten, sosiaalisten, henkilökohtaisten että yliluonnollisten rajojen ylittämisistä. Autenttisuus taas liittyy käsitykseen aidosta joogasta, sen harjoittelusta ja alkuperästä. Joogaajilla on Mysoreen matkustamiseen useita eri syitä, kuten irtiotto arjesta, harjoitukseen syventyminen ja halu olla Intian kaltaisessa ympäristössä. Mysoren erityinen asema taasen rakentuu KPJAYI:n opettajien, astangatradition ja joogasalin erityisen luonteen varaan. Yksinkertaisesti todettuna Mysore on rajaamista. Mysoren erityistä asemaa pidetään yllä rajaamalla astangajoogaajien Mysorea erilleen muista paikoista esimerkiksi korostamalla Mysoren tasa-arvoistavaa luonnetta ja joogasalin erityisyyttä. Mysoren voi todeta olevan astangajoogan sydän, sillä aineiston perusteella Mysore edustaa aitoa, syvää, puhdasta ja säilyvää (astanga)joogaa, jossa olennaista on traditioon sitoutuminen, parampara.
Resumo:
Tässä tutkielmassa olen pyrkinyt antamaan lukijalle käsityksen siitä, millaisista elementeistä muodostui sveitsiläis-elsassilaisen muslimimystikko, runoilija ja taidemaalari Frithjof Schuonin käsitys uskonnosta ja kuinka hän ymmärsi esoteerisuuden. Tavoitteenani tämän jälkeen on ollut paikantaa Schuonin näkemykset länsimaisen esoterian ja pluralistisen uskontoteologian kentälle. Tutkimuksen kohteena on ollut Frithjof Schuonin aiheesta tuottama laaja kirjallisuus. Tärkeimmät kirjalliset aineistot ovat olleet Seyyed Hossein Nasrin toimittama The Essential Writings of Frithjof Schuon, joka koostuu Schuonin kirjoittamista esseistä ja artikkeleista, sekä Schuonin kirjat The Transcendent Unity of Religions ja Form and Substance in the Religions. Metodologisesti tutkielmani sijoittuu uskontohistoriaan ja esoteriatutkimukseen. Tutkielmasta selviää, että Schuonin määritelmä uskonnolle oli normatiivinen. Hän erotti toisistaan aidot ja epäaidot uskonnot ja jakoi aidot uskonnot eksoteeriseen ja esoteeriseen puoleen sekä puhdas- ja harhaoppisiin muotoihin. Hän näki transsendenttisen ykseyden (sophia perennis) puhdasoppisten aitojen uskontojen kesken ja piti Absoluuttia (Jumala/nirvāna) tällaisten uskontojen alkuperänä. Hän ei siis pitänyt uskontoja yksinomaan inhimillisinä kulttuuri-ilmiöinä. Esoterian hän katsoi sisältyvän puhdasoppisiin uskontoihin, ei niinkään olevan vastakulttuuri tai vaihtoehto niille. Schuonin uskontokäsityksen voi nähdä esoteerisena näkökulmana pluralistiseen tapaan nähdä uskontojen keskinäiset suhteet. Hän on etsinyt uskonnollisista traditioista yhtäläisyyksiä ja perusteluja näkemyksilleen pyrkimättä luomaan uudenlaista uskonnollista perinnettä. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi selvittää, kuinka nämä hänen löytämänsä yhtäläisyydet ja perustelut nähdään uskonnollisten traditioiden itsensä sisällä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu