Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.

The Way We Mourned

The five short stories in this collection illustrate the insistence of the imagination in a foreign country. The protagonists deal with loss and exile of the human spirit, as well as language. In “View of the Taft Bridge”, a Chinese painter befriends a panda in the National Zoo in America’s capital. In “Early June before the Millennium”, an illicit student and teacher relationship unveils a painful history of the 1989 Tiananmen Square massacre. An adopted teenager finds her life unraveled at the presence of a new tenant who shares her ethnicity in “Girl in the Basement”. And the inertia of a housewife drives her desire to become a house cat, in “Catwoman”, until dream and reality become interchangeable. In “The Way We Mourned”, betrayal and memorial are closely knit in the wake of a close friend’s death. These stories search for connections to bridge “self” and “other”, as well as one’s present with a haunting past.

Prática de ensino supervisionada em Educação Pré-escolar e Ensino do 1.º Ciclo do Ensino Básico

Este documento espelha o relatório final de Prática de Ensino Supervisionada, realizado no âmbito do curso de Mestrado em Educação Pré-escolar e Ensino do 1.º Ciclo do Ensino Básico, e procura focalizar-se nas práticas realizadas em contexto de Educação Pré-escolar e de 1.º Ciclo do Ensino Básico, onde se destaca a arte como um meio pedagógico através do qual as crianças de dois níveis de ensino, Pré-Escolar e 1.º Ciclo do Ensino Básico, se apropriaram de novos conhecimentos. Assim, o tema escolhido para este estudo foi A educação pela arte: olhar, ouvir e sentir, e prendeu-se com a necessidade de familiarizar a criança com a arte, pela importância que esta assume no seu desenvolvimento pessoal, social e cultural na medida em que a construção do conhecimento se efetiva através de recursos expressivos que preconizam criação, participação e envolvimento, dando a ver e a sentir, oferecendo ainda possibilidades interpretativas. Destaca-se ainda a importância da cooperação com outros profissionais, a interação com as crianças, a reflexão sistemática antes, durante e após a ação e pesquisa contínua, com vista à melhoria das nossas práticas e do sucesso das crianças. Desta forma, pensamos na seguinte questão problema: Como explorar a arte com as crianças em situações de aprendizagem plurais, através de um objeto real e/ou imaginado, de uma forma concreta e lúdica, apelando a diversas formas de expressão artística? e estipulamos como intencionalidades: (i) compreender os olhares das crianças sobre a imaginação, (ii) conhecer as conceções que as crianças têm sobre a arte e os artistas; e, (iii) compreender a importância da Educação e Expressão Plástica para o desenvolvimento da criança. Em termos metodológicos posicionamo-nos numa abordagem qualitativa e para a recolha de dados atendemos à observação, às notas de campo, aos registos em áudio e fotográficos, e ao inquérito por entrevista. Pensamos que as experiências de aprendizagem que realizámos com as crianças contribuíram, de forma positiva, para o desenvolvimento de competências em vários domínios das diferentes áreas do conhecimento, envolvendo a arte, vivenciada em espaços plurais. As atividades realizadas despertaram nas crianças participantes a imaginação, a sensibilidade, o sentimento e a criatividade. Da análise e reflexão ao trabalho realizado conclui-se que a Arte deve ser assumida no ensino e seriamente desenvolvida, pois é de extrema importância o seu contributo na formação das crianças.

Finding the idea of home

La notion de chez-soi est porteuse d’un imaginaire foisonnant et génère un grand intérêt dans notre culture et société. Bien qu’elle soit une considération importante pour la plupart d’entre nous, l’architecte occupe une position privilégiée qui lui permette d’agir sur le chez-soi de manière significative et tangible. La présente recherche explore le concept du chez-soi tel qu’étudié par les architectes et non-architectes de manière à comprendre son impact sur la création du lieu et sur la construction des environnements domestiques en Amérique du nord. Un regard porté sur les connotations entre espace et lieu, à travers la temporalité, les comportements et les perspectives sociales, supporte l’épistémologie du chez-soi comme un élément important des théories et pratiques de design contemporain. Le démantèlement hypothétique d’un espace en ses composantes suppose que les dispositifs architecturaux peuvent être modelés de manière à ce qu’ils opèrent un transfert depuis la maison, en tant qu’élément physique, vers le domaine psychologique du chez-soi. Afin d’élargir la maniabilité des éléments constitutifs du bâtiment et de son environnement, six thèmes sont appliqués à trois champs de données. Les six thèmes, qui incluent l’entre-deux, la limite, la voie, le nœud, le détail et la représentation, illustrent des moments architecturaux déterminants, potentiellement présents à l’intérieur et à l’extérieur du projet domestique et qui transforment les comportements physiques et psychiques. Depuis la pratique normalisée du logement social et abordable au Canada, une analyse de photographies de maisons abordables existantes, du discours critique sur cette typologie et de projets de recherche-création conduits par des étudiants en architecture, révèle le caractère opérationnel de la notion de chez-soi et consolide les valeurs de communauté et de frontière. L’objectif premier de la recherche est d’avancer la production de connaissances en architecture par l’exploration de la notion de chez­soi dans l’enseignement, la recherche et le design. L’approche fonctionnaliste vis-à-vis le < penser > en design, place l’usager au centre de l’environnement domestique, soutient la proposition que le chez­soi donne sens et utilité au logement, et renforce la responsabilité éthique de l’architecte à faire de cette notion une partie intégrante de la réalité quotidienne.

Saatana peilissä – 1990-luvun suomalainen saatananpalvontadiskurssi osana folklorea ja kollektiivista mielikuvamaailmaa

Tutkielman aihe on saatananpalvontadiskurssi 1990-luvun Suomessa, sen yhteydet folkloreen ja kollektiiviseen mielikuvamaailmaan (popular imagination), sekä sen rakentuminen ja leviäminen kansanomaisten asiantuntijoiden ja median avulla. Tutkielman ydinkysymykset ovat: mitä evankelikaaliseen aineistoon perustuva saatananpalvontadiskurssi sisältää, miten sitä on rakennettu ja levitetty ja miksi näin on tehty? Tutkimusaineistona ovat Pat Pullingin kirja Noidankehässä (1993), Marja-Liisa Huhdan Saatana kutsuu minua -videokasetti (1994), Riku Rinteen kirjat Syvyyden kuilusta (1994), Pimeys väistyy (1996), Varo Vihollinen! Jumalan pyörremyrsky on tulossa (1999), Keijo Ahorinnan kirja Saatananpalvonnan monet kasvot (1997), sekä lehtiartikkeleita 1990-luvulta. Tutkimuksessa käy ilmi, että evankelikaalisten toimijoiden luomia saatananpalvontatarinoita on levitetty, pidetty ajankohtaisena ja välitetty valtavirtamediaan itseoppineiden asiantuntijoiden toimesta. Kun valtavirtamedia on legitimoinut tarinat, ovat ne palautuneet evankelikaaliseen aineistoon todentuneina. Leviämistä ovat edesauttaneet evankelikaalisen aineiston ja median esittämien tarinoiden synnyttämät huhut, joiden johdosta saatananpalvontadiskurssi on alkanut elää kollektiivisessa mielikuvamaailmassa. Voidakseen levitä ja pysyä ajankohtaisina, tarinoiden tulee sisältää riittävän yksinkertaisia ja voimakkaita aineksia. Saatananpalvontadiskurssissa nämä vaatimukset toteutuvat erityisen selvästi. Saatananpalvoja on hahmona vahvasti kansanperinteen mukainen.

O Laboratório Transdisciplinar de Cenografia (LTC) : locus do espaço e desenho da cena no Brasil

Tese (doutorado)—Universidade de Brasília, Instituto de Artes, Programa de Pós-Graduação em Artes, 2016.

Charte canadienne et droits linguistiques : frontières allégoriques et autres assertions consensuelles

La frontière entre le politique et l'intellectualisme militant est, d'ordinaire, ténue. Tout univers politico-constitutionnel est ainsi susceptible de faire les frais d'un martèlement doctrinal qui, à maints égards, relève davantage du construit que du donné. Résultante directe d'une construction parfois intéressée, le récit identitaire, à force de répétition, s'installera confortablement sur les sièges de l'imaginaire populaire. Il accèdera, au fil du temps, au statut de mythe pur et simple. Ce dernier, politiquement parlant, revêt de puissants effets aphrodisiaques. La présente thèse doctorale s'intéresse plus particulièrement aux mythes créés, depuis 1982, par un segment de la doctrine québécoise : en matière de droits linguistiques, objet principal de notre étude, Charte canadienne des droits et libertés et Cour suprême, toutes deux liguées contre le Québec, combineront leurs efforts afin d'assurer le recul du fait français dans la Belle Province. Quant aux francophones hors Québec, ceux-ci, depuis l'effritement du concept de nation canadienne-française, sont dorénavant exclus de l'équation, expurgés de l'échiquier constitutionnel. En fait, l'adoption d'un nationalisme méthodologique comme nouvelle orthodoxie politique et doctrinale rend ardue, en plusieurs sens, la conciliation de leur existence avec les paradigmes et épistémologie maintenant consacrés. Ainsi, et selon la logique du tiers exclu, une victoire francophone hors Québec signifiera, du fait d'une prétendue symétrie interprétative, un gain pour la communauté anglo-québécoise. Cette thèse vise à discuter de la teneur de diverses allégories établies et, le cas échéant, à reconsidérer la portée réelle de la Charte canadienne en matière linguistique. Il sera alors démontré que plusieurs lieux communs formulés par les milieux intellectuels québécois échouent au moins partiellement, le test de l'analyse factuelle. Celui-ci certifiera de l'exclusion, par la doxa, de toute décision judiciaire ou autre vérité empirique ne pouvant cadrer à même les paramètres, voire les prismes, de l'orthodoxie suggérée.

The antecedents of post-initial adoption behavior in a S-D logic context

Repercussions of innovation adoption and diffusion studies have long been imperative to the success of novel introductions. However, perceptions and deductions of current innovation understandings have been changing over time. The paradigm shift from the goods-dominant (G-D) logic to the service-dominant (S-D) logic potentially makes the distinction between product (goods) innovation and service innovation redundant as the S-D logic lens views all innovations as service innovations (Vargo and Lusch, 2004; 2008; Lusch and Nambisan, 2015). From this perspective, product innovations are in essence service innovations, as goods serve as mere distribution mechanisms to deliver service. Nonetheless, the transition to such a broadened and transcending view of service innovation necessitates concurrently a change in the underlying models used to investigate innovation and its subsequent adoption. The present research addresses this gap by engendering a novel model for the most crucial period of service diffusion within the S-D logic context – the post-initial adoption phase, which demarcates an individual’s behavior after the initial adoption decision of a service. As a wellfounded understanding of service diffusion and the complementary innovation adoption still lingers in its infancy, the current study develops a model based on interdisciplinary domains mapping. Here fore, knowledge of the relatively established viral source domain is mapped to the comparatively undetermined target domain of service innovation adoption. To assess the model and test the importance of the explanatory variables, survey data from 750 respondents of a bank in Northern Germany is scrutinized by means of Structural Equation Modeling (SEM). The findings reveal that the continuance intention of a customer, actual usage of the service and the customer influencer value all constitute important postinitial adoption behavior that have meaningful implications for a successful service adoption. Second, the four constructs customer influencer value, organizational commitment, perceived usefulness and service customization are evidenced to have a differential impact on a iv customer’s post-initial adoption behavior. Third, this study indicates that post-initial adoption behavior further underlies the influence of a user’s age and besides that is also provoked by the internal and external environments of service adoption. Finally, this research amalgamates the broad view of service innovation by Nambisan and Lusch (2015) with the findings ensuing this enquiry’s model to arrive at a framework that it both, generalizable and practically applicable. Implications for academia and practitioners are captured along with avenues for future research.

La imaginación heráldica en la España del siglo XVI. Las armerías de los caciques y los muebles americanos

Se analizan 23 armerías concedidas por la corona a los aliados indígenas de los conquistadores y los descendientes de los destronados soberanos aztecas e incas, caracterizadas por: 1) novedosos muebles de inspiración autóctona (accidentes geográficos, flora y fauna, construcciones y productos de la industria local); 2) marcas totémicas y atributos de caciques y monarcas indígenas transformados en muebles heráldicos que siguieron cumpliendo su primitiva función identificadora en el nuevo contexto plástico; y 3) una clara preferencia por el diseño naturalista iniciada a mediados del siglo XVI.

La imagen en el discurso multimodal cortazariano, una poética en movimiento

The selection and proposed cortazarian image in multimodal speech, a poetic moving as a doctoral thesis title, is the result of a process that forms several progressive stages. more than satisfy our curiosity and literary artistic concerns, the questions multiply increases our desire to bring more creative Cortazarian the colossus, that not only ruins a way of making literature , but in its revolutionary labyrinth gives a turn of the screw to the already tangled world of artistic writing , breaking in 1967 with the first of four hybrids books, La vuelta al día en ochenta mundos through which converts the traditional plastic unitextual and unimodal space in a palempsesto inexhaustible generator senses and meanings. Far from appeasing the wrath of conservative critics, caused by his narrative masterpiece, Hopscotch (1963), sparked the debate to denounce the regression of the classic molds of writing, proposing the imagination as the setting for creative freedom, it is not as arbitrary and nonsense, but as a process of higher state of consciousness in which it operates an underlying logic. Hence, our objective is to crawl into the underworld and plastics other multisígnicas border spaces, fleeting and ephemeral alliances that relate not just as complementary and similar texts which may be the same speech and can transmit the same, but quite the contrary, the oft-repeated notion of analogy is the first victim, fortunately, this kind of creative-artistic operations that raise the creative act to a sublime state capable of converting the inexhaustible multitextuales constellations in different ways: opposition, confrontation, invasion, dialogue, shadow, duplication, theft, etc. However this multiple transgression pushed to the limit by Julio Cortazar and his friend Julio Silva through four books proposed for analysis often does not translate into jobs and research in literature departments of the universities of the world, nor the critics are echoes the striking abundance and clarity of expression multimodal phenomenon as is the case with other works of Cortazar unimodal type, which makes it impassable fences mysterious worlds...

Sankofa : a circulação dos provérbios africanos : oralidade, escrita, imagens e imaginários

Dissertação (mestrado)—Universidade de Brasília, Faculdade de Comunicação, Programa de Pós-Graduação em Comunicação, 2016.

Visual Insight in Geometry

According to a traditional rationalist proposal, it is possible to attain knowledge of certain necessary truths by means of insight—an epistemic mental act that combines the 'presentational' character of perception with the a priori status usually reserved for discursive reasoning. In this dissertation, I defend the insight proposal in relation to a specific subject matter: elementary Euclidean plane geometry, as set out in Book I of Euclid's Elements. In particular, I argue that visualizations and visual experiences of diagrams allow human subjects to grasp truths of geometry by means of visual insight. In the first two chapters, I provide an initial defense of the geometrical insight proposal, drawing on a novel interpretation of Plato's Meno to motivate the view and to reply to some objections. In the remaining three chapters, I provide an account of the psychological underpinnings of geometrical insight, a task that requires considering the psychology of visual imagery alongside the details of Euclid's geometrical system. One important challenge is to explain how basic features of human visual representations can serve to ground our intuitive grasp of Euclid's postulates and other initial assumptions. A second challenge is to explain how we are able to grasp general theorems by considering diagrams that depict only special cases. I argue that both of these challenges can be met by an account that regards geometrical insight as based in visual experiences involving the combined deployment of two varieties of 'dynamic' visual imagery: one that allows the subject to visually rehearse spatial transformations of a figure's parts, and another that allows the subject to entertain alternative ways of structurally integrating the figure as a whole. It is the interplay between these two forms of dynamic imagery that enables a visual experience of a diagram, suitably animated in visual imagination, to justify belief in the propositions of Euclid’s geometry. The upshot is a novel dynamic imagery account that explains how intuitive knowledge of elementary Euclidean plane geometry can be understood as grounded in visual insight.

Figure(s) de sang : amours secrètes, troubles fratries et « miscégénation » dans The Searchers, The Unforgiven et The Missing

International audience

Ihanteena orjuuteen perustuva kristillinen yhteiskunta – Uskonnollinen ja yhteiskunnallinen orjuuden ja etelävaltioiden puolustus baptistipastori Ebenezer W. Warrenin romaanissa Nellie Norton

Yhdysvalloissa kehittyi noin vuosina 1850–1865 erityinen orjuutta puolustamaan noussut kaunokirjallisuuden lajityyppi. Sen synty oli osa etelävaltioiden elämäntavan ja siihen keskeisesti liittyneen orjuuden taakse organisoitunutta puolustautumista, joka kehittyi erityisesti kolmena Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltäneenä vuosikymmenenä, jolloin etelän orjajärjestelmä joutui kovan arvostelun kohteeksi. Orjuuden puolustajien kirjoittama romaanikirjallisuus voidaan nähdä eräänlaisena etelän vastareaktiona Harriet Beecher Stowen suuren suosion saaneelle orjuutta kritisoineelle romaanille Setä Tuomon tupa, joka julkaistiin vuonna 1852. Keskityn tutkielmassani yhteen tämän orjuutta puolustaneen romaanikirjallisuuden edustajaan, baptistipastori Ebenezer W. Warrenin vuonna 1864 julkaisemaan romaaniin Nellie Norton: or Southern Slavery and the Bible. A scriptural refutation of the principal arguments upon which the abolitionists rely. A vindication of southern slavery from the old and new testaments. Romaani sijoittuu julkaisuajankohtansa puolesta lajityyppinsä viimeisimpien edustajien joukkoon. Tutkielmassani tarkastellaan, minkälaisista argumenteista romaanin keinoin esitetty orjuuden puolustus koostuu. Tämän lisäksi tarkastelen myös sitä, millainen kuva romaanissa annetaan etelävaltioiden, ja toisaalta niiden vastapuolena näyttäytyvien pohjoisten osavaltioiden ja Englannin elämäntavasta ja maailmankuvasta. Tutkielmani osoittaa orjuuden puolustuksen rakentuvan Warrenin romaanissa erityisesti uskonnollisista, rasistisista sekä yhteiskunnallisista argumenteista. Romaanissa luodaan näiden kautta voimakas vastakkainasettelu etelän orjayhteiskunnan ja pohjoisen ja Englannin vapaaseen työvoimaan perustuneiden teollistuneiden yhteiskuntien välille. Etelän kirjaimelliset ja konservatiiviset tulkinnat Raamatusta ja sen asemasta moraalin ja yhteiskuntajärjestyksen ylimpänä määrittelijänä asetetaan abolitionistien harhaoppisiksi esitettyjen liberaalimpien ja modernimpien raamatuntulkintojen vastakohdaksi. Vastaavasti etelän orjuuteen perustuvan yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot esitetään raamatullisina ja hyveellisinä, siinä missä vapaaseen työvoimaan perustuneet yhteiskunnat esitetään moraalittomina ja raadollisina. Romaanista välittyy erityisesti kuva konservatiivisesta maailmasta, jossa uskonnolliset ja rasistiset ajattelumallit ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä puolustamaan ja ylläpitämään orjuuteen perustuvaa eteläistä elämäntapaa.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.