862 resultados para Nieminen, Kimmo: Työsuhteen ehtojen sopiminen yhteistoimintamenettelyssä
Resumo:
Kuntaliitos tuo kuntien toimintaan ja niiden asukkaiden elämään monenlaisia muutoksia. Yksi vähäisimmistä ei ole liitoksen vaikutus edustuksellisen demokratian toteutumiseen: kunnan luottamustehtävät vähenevät, kilpailu niistä kiristyy ja valta jakautuu uudella tavalla. Tässä tutkielmassa asiaa on lähestytty vallan maantieteellisen jakautumisen ja kunnan eri osien alueellisen edustavuuden näkökulmasta. Vallan ja edustuksen mittareina toimivat kunnalliset luottamuspaikat valtuustossa, hallituksessa ja muissa kunnan toimielimissä. Lisäksi on selvitetty poliittisten päättäjien näkemyksiä kuntaliitoksen jälkeisestä vallankäytöstä ja liitoksen hyödyistä ja haitoista. Kyseessä on tapaustutkimus vuoden 2009 alussa toteutuneesta Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksesta. Aineistona ovat vuosien 2004, 2008 ja 2012 kunnallisvaalien tulokset, kuntahallinnon pöytäkirjat sekä tutkimuskuntien 19 pitkäaikaisen luottamushenkilön haastattelut. Tilasto- ja asiakirja-aineiston analysoinnissa on käytetty tilastollisia perusmenetelmiä, luokittelua ja taulukointia. Haastatteluaineisto on kerätty puhelimitse strukturoituna lomakehaastatteluna ja sitä on analysoitu kuvailun, luokittelun ja dikotomisen ristiintaulukoinnin avulla. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen rakennuspuina toimivat yhtäältä kunnat, kuntarakenne ja kuntaliitostutkimus, toisaalta valta ja edustuksellisen demokratian instituutiot ja kolmantena poliittinen maantiede ja vaalimaantiede. Tutkimuksen lähtökohtana toimii kuntaliitoskuntien kunnallisvaaleja koskeva aiempi valtakunnallinen tutkimus, jonka mukaan kuntaliitosten reuna-alueet ovat usein vaaleissa saaneet kokoaan suuremman edustuksen uuden kunnan valtuustoon. Alueellinen edunvalvonta kunnallisvaaleissa tiivistyy ehdokasasetteluun, äänten keskittämiseen ja alueperustaiseen äänestämiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksen jälkeen kunnan poliittinen valta ei ole jakautunut tasapuolisesti, vaan jurvalaiset ovat olleet luottamuselimissä yliedustettuina. Keskeiset syyt yliedustukseen löytyvät ehdokasasettelusta ja äänten onnistuneesta keskittämisestä. Haastattelujen tulokset osoittavat selkeitä eroja kurikkalaisten ja jurvalaisten päättäjien käsityksissä koskien vallan jakautumista, käyttöä ja kuntaliitoksen alueellisia vaikutuksia.
Resumo:
Olen tutkielmassani tutkinut sellaisia työsopimuksen päättämiseen liittyviä riitoja, joissa on riitaisaa, kumpi työsuhteen osapuoli, työnantajan edustaja vai työntekijä, on päättänyt työsopimuksen. Aiheesta ei ole Suomessa juurikaan kirjoitettu. Aineistonani on ollut noin kaksisataa hovioikeustuomiota kaikista Suomen hovioikeuksista 80-luvulta nykypäivään. Tutkielmassani esitän oikeustapausaineistosta tekemieni johtopäätösten perusteella, että työsopimuslain 8:3 §:ssä säädettyä työnantajan oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena on kumpi päätti –tyyppisissä riidoissa tulkittava supistavasti. Työntekijän poistuminen epäselvän tilanteen jälkeen ja poissaolo työstä luo työnantajalle selonottovelvollisuuden eli velvollisuuden varmistaa, tarkoittaako työntekijä näin tekemällä päättää työsopimuksensa. Työnantaja voi suoriutua velvollisuudestaan pyrkimällä ottamaan yhteyttä työntekijään ennen purkautuneena käsittelemistä. Työntekijän suojelun periaatetta ilmaisee myös oikeuskäytännössä vahvistunut tulkinta, jonka mukaan työsuhteen päättäminen on niin merkittävä oikeustoimi, että se on toteutettava selkeästi ja yksiselitteisesti niin, ettei osapuolen tarkoituksesta jää epäselvyyttä. Velvollisuus varmistautua sopimusosapuolen tarkoituksesta on ensisijaisesti työnantajalla. Kun sellaisiin sanoihin, jotka on kiihtyneenä harkitsemattomasti lausuttu tai jotka eivät ole muutoin vastanneet osapuolen tahtoa esimerkiksi erehdyksen vuoksi, vedotaan päämääränä päättää työsuhde tai saada korvauksia perusteettomasta päättämisestä, katsotaan tuollainen päättämisilmoitus pätemättömäksi ja päättämis- ilmoitukseen vetoava osapuoli työsopimuksen päättäjäksi. Tutkimani tyyppiset riidat ovat usein oikeustosiseikastonsa suhteen riitaisia. Oikeudellisessa arvioinnissa annetaan tällöin usein erityistä merkitystä sille, miten osapuolet ovat toimineet ennen päättämistilannetta ja sen jälkeen ja mitä keskusteluja on käyty asianosaisten välillä muutoin, sekä kumman osapuolen intressinä on ollut päättää työsuhde. Vertailen tutkielmassani vallitsevaa oikeustilaa kansainvälisesti, erityisesti Ruotsiin, ja katson, että muotovaatimuksen sisällyttäminen lakiin saattaisi merkittävästi vähentää kumpi päätti –tyyppisiä riitoja.
Resumo:
Methanol is an important and versatile compound with various uses as a fuel and a feedstock chemical. Methanol is also a potential chemical energy carrier. Due to the fluctuating nature of renewable energy sources such as wind or solar, storage of energy is required to balance the varying supply and demand. Excess electrical energy generated at peak periods can be stored by using the energy in the production of chemical compounds. The conventional industrial production of methanol is based on the gas-phase synthesis from synthesis gas generated from fossil sources, primarily natural gas. Methanol can also be produced by hydrogenation of CO2. The production of methanol from CO2 captured from emission sources or even directly from the atmosphere would allow sustainable production based on a nearly limitless carbon source, while helping to reduce the increasing CO2 concentration in the atmosphere. Hydrogen for synthesis can be produced by electrolysis of water utilizing renewable electricity. A new liquid-phase methanol synthesis process has been proposed. In this process, a conventional methanol synthesis catalyst is mixed in suspension with a liquid alcohol solvent. The alcohol acts as a catalytic solvent by enabling a new reaction route, potentially allowing the synthesis of methanol at lower temperatures and pressures compared to conventional processes. For this thesis, the alcohol promoted liquid phase methanol synthesis process was tested at laboratory scale. Batch and semibatch reaction experiments were performed in an autoclave reactor, using a conventional Cu/ZnO catalyst and ethanol and 2-butanol as the alcoholic solvents. Experiments were performed at the pressure range of 30-60 bar and at temperatures of 160-200 °C. The productivity of methanol was found to increase with increasing pressure and temperature. In the studied process conditions a maximum volumetric productivity of 1.9 g of methanol per liter of solvent per hour was obtained, while the maximum catalyst specific productivity was found to be 40.2 g of methanol per kg of catalyst per hour. The productivity values are low compared to both industrial synthesis and to gas-phase synthesis from CO2. However, the reaction temperatures and pressures employed were lower compared to gas-phase processes. While the productivity is not high enough for large-scale industrial operation, the milder reaction conditions and simple operation could prove useful for small-scale operations. Finally, a preliminary design for an alcohol promoted, liquid-phase methanol synthesis process was created using the data obtained from the experiments. The demonstration scale process was scaled to an electrolyzer unit producing 1 Nm3 of hydrogen per hour. This Master’s thesis is closely connected to LUT REFLEX-platform.
Resumo:
Tämän OTM-tutkielman tarkoituksena on selvittää, missä kulkee valtion virkamieslain (750/1994) 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen ja 25 §:n mukaisen irtisanomisen raja. Tutkielmassa pyritään siis toisin sanoen selvittämään, millaiseen ja kuinka vakavaan virkavelvollisuuksien rikkomistilanteeseen valtioon virkasuhteessa oleva virkamies voi syyllistyä, että hänelle katsotaan oikeasuhtaiseksi seuraamukseksi varoitus, ja yhtäältä myös se, mikä katsotaan niin vakavaksi virkavelvollisuuksien rikkomiseksi, että oikeasuhtaiseksi seuraamukseksi katsotaan virkasuhteen päättäminen eli virkamiehen irtisanominen. Tutkimuksen kohteena ovat valtioon julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa eli virkasuhteessa olevat virkamiehet. Tutkimuskysymystä on pyritty selvittämään lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden lisäksi ennen kaikkea virkamieslautakunnan sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätösten perusteella. Tutkielma on oikeusdogmaattinen niiltä osin, kun asiassa perehdytään varoitus- ja irtisanomisperusteiden lainsäädännöllisiin lähtökohtiin sekä oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. Toiselta metodiltaan tutkielma on oikeuspraktinen eli oikeuskäytäntöä valottava. Tutkielmassa tarkasteltavat virkavelvollisuuksien rikkomistapaukset on jaoteltu neljään eri kategoriaan niiden tyypin mukaan. Nämä kategoriat ovat rikostuomiot, työaikasäännösten noudattamatta jättämiset, käyttäytymisvelvoitteen rikkomiset sekä virkatehtävien laiminlyönnit. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että virkamiehet – ammattiryhmiin katsomatta - rikkovat virkavelvollisuuksiaan. Työnantajaviranomaisella on kuitenkin käytössään riittävä ja laajaa seuraamusvalikoima puuttua näihin virkavelvollisuuksien vastaisiin tilanteisiin. Työnantajaviranomaisten tulee noudattaa tarkoin menettelysääntöjä, sillä niiden laiminlyönnit johtavat poikkeuksetta viranomaisten tekemien päätösten kumoamiseen.
Resumo:
Opettajat vaihtavat ammattia. Syitä ammatinvaihtoon on tutkittu eri maissa, mutta Suomessa vain vähän. Aikaisemmat kansainväliset tutkimukset ammatin vaihtamiseen liittyvistä tekijöistä osoittavat, että erityisesti johtamiseen ja hallintoon liittyvät tekijät vaikuttavat ammatinvaihtoon. Suomen koulujärjestelmä on kuitenkin muihin maihin verrattuna erilainen muun muassa hallinnon osalta. Siksi on tärkeää tutkia muissa tutkimuksissa osoitettujen tekijöiden roolia suomalaisella aineistolla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä luokanopettajan aikomukseen vaihtaa ammattia Suomessa. Lisäksi tutkitaan, miten luokanopettajaopiskelijoiden ja luokanopettajien näkemykset ammatin vaihtamiseen vaikuttavista tekijöistä eroavat toisistaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin neljän satakuntalaisen koulun luokanopettajilta ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön opiskelijoilta kyselylomakkeella. Aikaisempiin tutkimuksiin pohjautuva kyselylomake sisälsi 5 avointa vastausta ja 50 strukturoitua kysymystä. Opettajat vastasivat lisäksi 46 strukturoituun kysymykseen liittyen koulun tämänhetkiseen työviihtyvyyteen. Tutkimukseen osallistui 51 vastaajaa, joista 14 oli luokanopettajia ja 37 luokanopettajaopiskelijoita. Tutkimuksen mukaan joka neljäs opettaja on harkinnut ammatinvaihtoa silloin tällöin tai useammin. Tärkeimmät syyt ammatinvaihtoon ovat henkinen kuormittavuus ja palkkataso. Opettajien ammatinvaihto on suuri ongelma muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa, ja sitä tulee ehkäistä myös Suomessa. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että opettajien henkistä kuormittavuutta pitäisi pienentää ja palkkatasoa parantaa suhteessa työn määrään. Opettajat ja opiskelijat näyttävät kaipaavan erityisesti työn kuormittavuuteen liittyviä ohjeita ja opintoja. Opiskelijoiden ja opettajien välillä oli myös eroja. Opettajat pitävät kiireettömyyttä, palkkaa ja työn sopivaa määrää tärkeämpänä kuin opiskelijat. Opiskelijat kokivat sen sijaan opettajia tärkeämmäksi oppilaiden osaamisen ja käyttäytymisen. Opettajat kokivat kiireen olevan myös todennäköisempi syy vaihtaa ammattia.
Resumo:
Olen tutkielmassani tutkinut sellaisia työsopimuksen päättämiseen liittyviä riitoja, joissa on riitaisaa, kumpi työsuhteen osapuoli, työnantajan edustaja vai työntekijä, on päättänyt työsopimuksen. Aiheesta ei ole Suomessa juurikaan kirjoitettu. Aineistonani on ollut noin kaksisataa hovioikeustuomiota kaikista Suomen hovioikeuksista 80-luvulta nykypäivään. Tutkielmassani esitän oikeustapausaineistosta tekemieni johtopäätösten perusteella, että työsopimuslain 8:3 §:ssä säädettyä työnantajan oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena on kumpi päätti –tyyppisissä riidoissa tulkittava supistavasti. Työntekijän poistuminen epäselvän tilanteen jälkeen ja poissaolo työstä luo työnantajalle selonottovelvollisuuden eli velvollisuuden varmistaa, tarkoittaako työntekijä näin tekemällä päättää työsopimuksensa. Työnantaja voi suoriutua velvollisuudestaan pyrkimällä ottamaan yhteyttä työntekijään ennen purkautuneena käsittelemistä. Työntekijän suojelun periaatetta ilmaisee myös oikeuskäytännössä vahvistunut tulkinta, jonka mukaan työsuhteen päättäminen on niin merkittävä oikeustoimi, että se on toteutettava selkeästi ja yksiselitteisesti niin, ettei osapuolen tarkoituksesta jää epäselvyyttä. Velvollisuus varmistautua sopimusosapuolen tarkoituksesta on ensisijaisesti työnantajalla. Kun sellaisiin sanoihin, jotka on kiihtyneenä harkitsemattomasti lausuttu tai jotka eivät ole muutoin vastanneet osapuolen tahtoa esimerkiksi erehdyksen vuoksi, vedotaan päämääränä päättää työsuhde tai saada korvauksia perusteettomasta päättämisestä, katsotaan tuollainen päättämisilmoitus pätemättömäksi ja päättämis- ilmoitukseen vetoava osapuoli työsopimuksen päättäjäksi. Tutkimani tyyppiset riidat ovat usein oikeustosiseikastonsa suhteen riitaisia. Oikeudellisessa arvioinnissa annetaan tällöin usein erityistä merkitystä sille, miten osapuolet ovat toimineet ennen päättämistilannetta ja sen jälkeen ja mitä keskusteluja on käyty asianosaisten välillä muutoin, sekä kumman osapuolen intressinä on ollut päättää työsuhde. Vertailen tutkielmassani vallitsevaa oikeustilaa kansainvälisesti, erityisesti Ruotsiin, ja katson, että muotovaatimuksen sisällyttäminen lakiin saattaisi merkittävästi vähentää kumpi päätti –tyyppisiä riitoja.
Resumo:
In my thesis I analyze two classic English novels, Emily Brontë’s Wuthering Heights and Mary Shelley’s Frankenstein from a postcolonial perspective. I focus on the two central characters in the novels, Heathcliff and Frankenstein’s monster, who are both outsiders and markedly racialized agents in the narratives. Using Edward Said’s theory on Orientalism and Anne McClintock’s theory on imperialism and domesticity, I argue that the Monster and Heathcliff represent European anxieties concerning various issues linked with imperial expansion and identity politics. The Monster and Heathcliff are both disruptive forces in the narratives and they ultimately reveal the problematic nature of colonial attitudes which also reflect domestic power structures of gender and class. Ultimately the Monster and Heathcliff are ambiguous characters who refuse to occupy any specific role in the narrative and remain as undefined and ambivalent figures in the story.