1000 resultados para Moisio, Arto: Marin kielen sanaston kehitys 1900-luvulla


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tyynenmeren voimaryhmän vastuualueen strateginen merkitys on kasvanut kuluneina vuosina. Samalla haasteet alueen hallinnasta Yhdysvalloille edullisella tavalla ovat kasvaneet merkittävästi. Yhdysvallat perustaa toimintansa alueella voimakkaaseen sotilaalliseen läsnäoloon, jolla se pyrkii paitsi todistamaan suurvalta-asemaansa, myös turvaamaan sille tärkeät intressit, kuten liittolaistensa turvallisuuden ja terrorismin ehkäisemisen. Tyynenmeren voimaryhmän tavoitteena on siis varmistaa Yhdysvaltojen tavoitteiden toteutuminen maan omilla ehdoilla. Alueen merkityksen korostuminen näkyy niin virallisissa selonteoissa, julkaisuissa ja lausunnoissa, kuin myös aihealueesta käytävien kiihtyvien keskustelujen ja laadittujen tutkimusten valossa. Toistuvasti uutiskynnyksen ylittäviä tapahtumia ovat kuluneen vuoden aikana olleet muun muassa Pohjois-Korean ydinaseohjelman kehittyminen vapaalle maailmalle epäsuotuisaan suuntaan. Yhdysvaltojen voimapolitiikan toteuttaminen alueella onkin väistämättä muutosten edessä. Muutoksen suunnan sanelevat tulevien vuosien tapahtumat, vaikuttavia tekijöitä ovat niin Kiina ja Pohjois-Korea kuin talouskehitys ja terroristijärjestöjen toiminta. Tämä tutkimus pyrkii ennen kaikkea kartoittamaan syitä tämän hetken Yhdysvaltojen kannalta epäsuotuisalle kehityssuunnalle ja täten todistamaan muutoksen todella olevan tarpeellinen. Tutkimus on toteutettu asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksena, jossa lähteitä tarkastellaan diskurssi- analyysin sekä historiallis-empiirisen analyysin keinoin. Tutkimus tarkastelee turvallisuusstrategioiden toteuttamista käytännössä. Tutkimuksen teoria muotoiltiin tutkittavan aineiston pohjalta selvittämällä käsiteltävien asioiden välisiä yhteyksiä. Viitekehyksenä käytetään Yhdysvaltain Tyynenmeren voimaryhmää ja tarkemmin Yhdysvaltain hallituksen virallisia dokumentteja kyseessä olevan alueen turvallisuusstrategiasta sekä erinäisten tutkimuslaitosten ja tutkijoiden julkaisemaa analyyttistä materiaalia. Tutkimustulosten perusteella päädytään johtopäätökseen, että alueen voimatasapainoon vaikuttavia tekijöitä ovat Kiinan armeijan modernisointi ja länsimaiden kasvava taloudellinen riippuvuus Kiinaan, Pohjois-Korean epävakaus, heikentynyt Yhdysvaltain taloustilanne ja epäluottamus liittolaisten välillä sekä aktiivinen terrorismitoiminta alueella.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena on selvittää raskaan kranaatinheittimistön kokoonpanojen kehitystä Suomen Puolustusvoimissa talvisodasta vuoteen 1955. Tutkielman päämääränä on selvittää aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä sotakokemusten ja käytettävissä olleen kaluston merkitystä kokoonpanojen kehitykselle sekä löytää kehityksestä säännönmukaisuuksia. Tutkielman päätutkimusongelma on: miten raskaan kranaatinheittimistön kokoonpanot muuttuivat Puolustusvoimissa talvisodasta 1950-luvulle. Tutkimusaineisto koostuu tasapuolisesti julkaisemattomista lähteistä, kuten tutkimuksista ja opinnäytteistä, sekä julkaistuista lähteistä, kuten aikakauden jalkaväen sekä tykistön oppaista ja ohjesäännöistä sekä sotahistorian yleisteoksista. Vähäisempinä lähteinä on käytetty harjoitusvahvuuksia ja internetlähteitä. Tutkielma osoittaa, että raskaan kranaatinheittimistön kokoonpanoissa on tapahtunut paljon muutoksia. Talvisodassa sen asema oli olematon, mutta sitä alettiin kehittää voimakkaasti jatkosodan aikana. Sotien jälkeen kehitystä päätettiin jatkaa. Ristiriitoja herätti raskaan heittimistön sijoittuminen jalkaväen ja tykistön välimaastoon. Tästä vastakkain asettelusta syntyi erilaisia kokeilukokoonpanoja, joista kaikkien kehitystä ei jatkettu. Kehityksen tärkeimpänä yksittäisenä syynä on ollut kulloinkin käytettävissä ollut kalusto, etenkin sen määrä. Myös sotakokemukset antoivat osaltaan tärkeää tietoa heittimistön optimaalisesta käytöstä ja motivoivat suomalaista upseeristoa jatkamaan raskaan heittimistön kokoonpanojen kehitystä saatavilla olleiden resurssien puitteissa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman päätutkimuskysymys on, miten miehittämättömät ilma-alukset ovat teknisesti kehittyneet 1990-luvulta nykypäivään. Työssä keskitytään Yhdysvaltain asevoimien käyttämiin miehittämättömiin ilma-aluksiin, koska Yhdysvallat ovat edelläkävijä niiden kehittämisessä ja valmistamisessa. Tutkittavat miehittämättömät ilma-alukset ovat Pioneer, Predator, Hunter, Global Hawk ja Shadow. Tutkielman alatutkimuskysymykset ovat, mitä teknisiä muutoksia eri miehittämättömien ilma-alusten versioiden välillä on tapahtunut ja miten miehittämättömien ilma-alusten tekninen kehitys on vaikuttanut niiden suorituskykyyn. Tutkimusmenetelmänä työssä käytetään laadullista aineistoanalyysia eli kirjallisuustutkimusta. Lähdeaineistona hyödynnetään kirjallisuutta, vanhoja tutkielmia, lehtiä, julkaisuja sekä internetlähteitä, mitkä liittyvät miehittämättömiin ilma-aluksiin. Tutkimukseen käytetty materiaali on suurimmaksi osaksi sähköisessä muodossa, koska aihe on niin tuore ja kehittyy edelleen. Tutkielman tuloksena voidaan havaita, että miehittämättömien ilma-alusten tekninen kehitys on ollut nopeaa viime vuosien aikana ja jatkuu edelleen. Niihin on tehty paljon rakenteellisia muutoksia sekä koneiden runkoihin on tuotu uudempia ja tehokkaampia sensorijärjestelmiä. Myös aseistusta on kehitetty osassa koneista. Teknisellä kehityksellä on ollut vaikutusta miehittämättömien ilma-alusten suorituskykyyn etenkin taisteluun tarkoitetuilla koneilla. Melkein kaikissa miehittämättömissä ilma-aluksissa on kyetty kasvattamaan koneen maksiminopeutta ja toimintakorkeutta. Muutoksia on myös tapahtunut joidenkin koneiden toiminta-ajassa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suurimmat teknisen kehityksen kohteet miehittämättömissä ilma-aluksissa ovat olleet rakenteellisten muutosten ansiosta uusien sensorijärjestelmien tuonti koneisiin sekä niiden aseistaminen. Tekninen kehitys jatkuu edelleen miehittämättömissä ilma-aluksissa ja niillä pyritään yhä enemmän korvaamaan miehitettyjä ilmaaluksia ja niiden tehtäviä. Tällä voidaan välttää inhimillisiä virheitä sekä käyttää ilmaaluksia yhä vaarallisemmissa tehtävissä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Yritysvastuun ja kestävän kehityksen merkitys yritystoiminnassa kasvaa jatkuvasti tuoden mukanaan myös uusia vaatimuksia yrityksen toiminnalle ja raportoinnille. Tämän tutkimuksen tavoitteena on antaa kokonaiskuva yritysvastuun raportoinnista suurissa suomalaisessa pörssiyhtiössä. Tutkimuksessa selvitetään myös GRI:n merkitystä raportoinnissa ja sen taloudellisten indikaattoreiden hyödyntämistä. Tutkimuksessa analysoidaan tarkemmin yritysvastuun taloudellista ulottuvuutta, mittareita ja tavoitteita ja tarkastellaan, onko niissä havaittavissa toimialakohtaisia eroja. Tutkimus on kvalitatiivinen, mutta siinä on hyödynnetty myös määrällistä analyysiä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 26 suuren suomalaisen pörssiyhtiön vuoden 2010 yritysvastuuraporteista ja vuosikertomuksista. Suurin osa kohdeyrityksistä raportoi yritysvastuusta, mutta raportoinnin laajuudessa on eroja. Yritykset julkaisevat toteumatietoja laajemmin kuin tavoitteita. Tavoitepoikkeamien analysointi on vielä vähäistä. Rahoitustoimiala raportoi yritysvastuusta muita toimialoja vähemmän. Kaksi kolmasosaa tutkimuksen kohdeyrityksistä ilmoitti soveltavansa GRI:n mukaista raportointioh-jeistoa. Yritysten väliset erot raportointiohjeiston soveltamisen välillä ovat suuret. Merkittäviä toimialakohtaisia eroja yritysvastuun tai taloudellisen vastuun raportoinnissa ei ole.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Miehittämättömien ilma-alusten käyttö taistelukentän tilannetietoisuuden tarjoajana on lisääntynyt merkittävästi 1990-luvulta alkaen. Maavoimien uudistetun taistelutavan myötä juuri tilannetietoisuuden rooli operaatioiden voittamiseksi on korostunut entisestään. Tähän nykyajan sodan kuvan luomaan vaatimukseen taktisen tason tiedustelukäyttöön tarkoitetut miehittämättömät ilma-alukset kykenevät vastaamaan nopeasti reagoivina ja taistelukentältä lähes reaaliaikaista dataa tuottavina moderneina tiedusteluvälineinä. Tutkimuksen avulla selvitettiin vastaus päätutkimusongelmaan: mikä on taktisen tason lennokkitiedustelun tekninen kyky 2010-luvulla? Tähän kysymykseen vastaamista pohjustettiin ensin selvittämällä, mikä on nykyajan sodan kuva ja millaisia vaatimuksia se luo lennokkitiedustelulle. Miehittämättömillä ilma-aluksilla toteutettavan tiedustelun teknistä kykyä mitattiin tarkastelemalla hyötykuormana olevien sensorien suorituskykyä muun muassa Johnsonin kriteerin avulla. Tutkimus laadittiin kvalitatiivisena kirjallisuusselvityksenä, jossa on hyödynnetty asiakirja- sekä tekstianalyysia aineistonkeruumenetelmänä. Tutkielman mukaan taktisen tason tiedustelukäyttöön suunniteltujen miehittämättömien ilmaalusten tekninen kyky ja samalla niiden maajoukoille luoma uhka ovat merkittäviä. Moderni tiedustelulennokki kykenee sensorien osalta toimimaan lähes sää- ja valaisuolosuhteista riippumatta. Tutkija kiittää tutkielman laatimisessa avustaneita ja tutkimuksen aikana työn edistymistä edesauttaneita ohjaajiaan, insinöörikapteeni Mika Niemistä Ilmavoimien Teknillisestä koulusta sekä insinöörikapteeni Tapio Haapamäkeä Ilmasotakoululta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Esitetty myös: Hämeenlinna: Raatihuone, Tampere: Pyynikkisali

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Lassi Lagerin esitys ARTIVA-seminaarissa Helsingissä 5.2.2014.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassani tarkastellaan wieniläisissä 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen asiantuntijateksteissä rakentuvia prostituoidun kuvia lähdetekstien moninäkökulmaisen ristiinluvun kautta. Kirjoitusten taustalla oli keskustelu Wienissä vuonna 1873 käyttöön otetun prostituution viranomaissäätelyn tulevaisuudesta. Säännöllisiin lääkärintarkastuksiin sekä käytöksen ja asumisen valvontaan perustuneen järjestelmän tavoitteena oli moraalin ja sosiaalisten normien ylläpito sekä sukupuolitautien leviämisen ennaltaehkäisy. Tutkimukseni lähdeaineisto koostuu neljästä, muodoltaan hieman toisistaan poikkeavasta tekstistä, joiden kirjoittajat esiintyvät asemansa, koulutuksensa ja työnsä puolesta prostituutiokysymyksen asiantuntijoina. Heihin lukeutuu kaksi lääketieteen yliopistoprofessoria, lääkärin ammatinharjoittaja, notaarina työskennellyt oikeustieteen tohtori sekä poliisijohdon ylikomisario. Lähdeteksteistä kahdessa toivotaan säätelyn purkamista, kahdessa suunnitellaan sen kehittämistä paremmin tavoitteitaan vastaavaksi. Pro gradu -tutkielmassani niitä tarkastellaan osana 1800- ja 1900-luvuille tyypillistä, prostituoidun määrittelyyn, tuntomerkkien keräämiseen sekä kunniallisista naisista erottamiseen pyrkinyttä prostituutiotutkimuksen genreä. Sen piirissä harjoitetun tiedonkeruun tarkoituksena oli (kontrolli)toimenpiteiden mahdollistaminen ja perustelu. Käsitteelle prostituoitu annetut sisällöt ohjasivat argumentaatiota säätelyn puolesta tai sitä vastaan. Wieniläisissä asiantuntijateksteissä toistuvia prostituoidun kuvia ovat häiriön ja moraalisen pahennuksen aiheuttaja, vaarallisen sukupuolen ja luokan edustaja, välttämätön paha, rakenteiden uhri, sukupuolitautien ruumiillistuma, sairas ja tartuttava, ympäristön turmelema sekä synnynnäinen prostituoitu. Prostituoituja kuvatessaan kirjoittajat viittaavat sekä kotimaisiin että kansainvälisiin tutkimuksiin, tilastoihin ja ajattelijoihin. Näin he sekä toistavat varhaisempia määritelmiä että muuntavat niitä yhteensopiviksi uuden ajan, paikan, tiedon ja kokemuksen kanssa. Heidän kuvauksensa sisältävät sekä jatkuvuuden elementtejä että murtumia suhteessa aiempiin debatteihin ja niiden osapuolille tyypillisiin diskursseihin. Uusia huolenaiheita ja ratkaisuehdotuksia ympäri Eurooppaa käytyihin prostituutiokeskusteluihin toivat vuosisadan vaihteessa syfilistutkimus, kansanterveydellinen ja sosiaalihygieeninen ajattelu, kiinnostus perinnöllisyyden vaikutuksiin, keskustelut ihmisen seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja sukupuolirooleista sekä sukupuolisuhteiden monimuotoistuminen suurkaupunkiympäristössä.