Cultural Discourses in CEF: How Do They Relate to ELF?

Tutkielmassa selvitetään englanti lingua francana (ELF) -näkökulman ilmenemistä kulttuurin ja sen opettamisen periaatteissa. Tarkastelun kohteina ovat viimeaikaiset kielenopetuksen ohjenuoria käsittelevät ohjelmat Euroopassa ja Suomessa: Euroopan neuvoston julkaisema Eurooppalainen viitekehys ja Suomen perus- ja lukio-opetuksen uusimmat vieraiden kielten opetussuunnitelmat. Tutkielmassa sovelletaan kriittisen diskurssianalyysin kolmiportaista analyysikehystä, jonka kuvausosiossa Viitekehyksestä analysoidaan esiin kulttuurisia diskursseja, tulkintaosiossa aineistoa tarkastellaan Euroopan neuvoston kielipolitiikan osana, ja selitysosiossa sitä verrataan opetussuunnitelmista hahmotettuihin diskursseihin. Viitekehyksestä nousi esiin neljä keskeistä diskurssia: 1) kohdekulttuuri-, 2) kulttuurien monimuotoisuus-, 3) monikulttuurisuus- ja 4) oppilaskeskeisyysdiskurssit. Näistä kahdessa viimeisessä oli piirteitä, joiden voi katsoa tukevan ELF-näkökulmaa. Tällaisia olivat mm. usean kulttuurin välillä liikkuminen ja oppilaiden tarpeiden korostaminen. Sen sijaan opetussuunnitelmissa keskitytään ELF:n kannalta liian kapea-alaisesti vain äidinkielisten ja ei-äidinkielisten väliseen viestintään. ELF-lähestymistavan kannalta olisikin tärkeää ymmärtää, että kansainvälisessä viestinnässä englannin kieltä ei voi yhdistää tiettyyn kohdekulttuuriin ja että monikielitaitoisuuden ja lingua francan ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään.

Crime stories from the country of huopatossu and juhannusruusut : Translation strategies for Finnish cultural realia in the English translations of two of Matti Yrjänä Joensuu’s crime novels

Pro gradu –tutkielman aiheena on kulttuurin ominaispiirteiden kääntäminen. Teksteissä kulttuurin jälki voi näkyä monin eri tavoin. Tutkielman kohteena ovat erityisesti käännösstrategiat, joita kääntäjät käyttävät kohdatessaan kulttuurisidonnaisia viittauksia. Tutkielma nostaa esiin myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät valitsevat. Näistä tekijöistä tutkielma keskittyy kääntämisen normeihin. Tutkielma pureutuu kulttuurisidonnaisten viitteiden kääntämiseen tarkastelemalla kahta suomalaista kaunokirjallista teosta ja niiden käännöksiä. Tutkielman aineistona ovat Matti Yrjänä Joensuun kaksi rikosromaania ja näiden käännökset. Teoksista toinen on vuonna 1983 suomeksi julkaistu Harjunpää ja poliisin poika, jonka englanninkielinen käännös Harjunpaa the stone murders julkaistiin vuonna 1986. Toinen teos on vuonna 2003 julkaistu Harjunpää ja pahan pappi ja sen käännös The Priest of Evil vuodelta 2006. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia kulttuurisidonnaisia viittauksia romaanit sisälsivät, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät käyttivät kääntäessään näitä viittauksia ja mikä voisi selittää heidän strategisia valintojaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, voisiko jonkin kääntämistä koskevan normin olemassa olo selittää kääntäjien strategisia valintoja. Tutkielman tavoitteena on myös selvittää, suositaanko kääntämisessä englannin kieleen niin kutsuttuja kotouttavia käännösstrategioita ja ovatko käännösstrategiat ja kääntämistä koskevat normit muuttuneet kahdenkymmenen vuoden aikana. Näihin kysymyksiin vastaamiseksi suomenkielisistä teksteistä on etsitty kaikki kulttuurisidonnaisia viittauksia sisältävät tekstinkohdat. Näitä vastaavat kohdat on sitten etsitty käännöksistä ja suomen- ja englanninkielisiä kohtia on vertailtu keskenään. Molemmat suomenkieliset romaanit sisältävät runsaasti kulttuurisidonnaisia viittauksia. Suurimman kulttuurisidonnaisten viittausten ryhmän muodostivat molemissa romaaneissa henkilöiden nimet. Romaanin sisälsivät myös runsaasti viittauksia maantieteeseen, erityisesti kulttuurimaantieteeseen, ja yhteiskuntaan. Sitä vastoin viittaukset suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan olivat vähäisempiä. Tutkielma osoittaa, että kääntäessään suomesta englannin kielelle suomalaisen rikoskirjallisuuden kääntäjät saattavat käyttää enemmän vieraannuttavia strategioita kuin kotouttavia strategioita ja että he suosivat vieraannuttavia strategioita kasvavassa määrin. Harjunpään ja pahan papin kääntäjä käytti enemmän vieraannuttavia strategioita kuin Harjunpään ja poliisin pojan kääntäjä kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Tutkielman tulokset eivät tue väitettä siitä, että käännettäessä englannin kielelle suosittaisiin kotouttavia strategioita. Näyttää siltä, että vieraannuttavia strategioita on käytetty enemmän ja käytetään yhä enenevässä määrin. Lisääntyvän vieraannuttamisen taustalla voi olla useita syitä, kuten suomalaisen kulttuurin lisääntynyt tunnettuus maailmalla, rikosromaanin genren vaatimukset tai muutokset kääntäjäyhteisön arvoissa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että ainakin muutoksia normeissa ja arvoissa on tapahtunut. Lisätutkimuksen avulla voitaisiin selvittää, pätevätkö tutkielman tulokset muihin romaaneihin ja niiden käännöksiin tai muihin genreihin käännettäessä suomesta englantiin. Lisätutkimus voisi nojautua laajempaan ja erilaisia tekstejä kattavaan aineistoon. Jatkotutkimus voisi myös sisältää kääntäjien haastatteluita tai kyselyitä kääntäjille. Näiden avulla voitaisiin saada lisäselvyyttä syistä heidän strategisille valinnoilleen. Asiasanat: Käännöskirjallisuus – kaunokirjallisuus Kääntäminen – suomen kieli – englannin kieli Kääntäminen – strategia Kääntäminen - normi

Analiz obraza ženščiny na osnove jazykovogo materiala ”Krest’janka” 1985, 1995 i 2005 gg.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Venäjällä ilmestyvän ”Krest’janka”-lehden välittämää naiskuvaa. Tutkimukseen on valittu lehden vuosikerrat 1985, 1995 ja 2005, koska suuret muutokset Venäjällä ajoittuvat tälle aikavälille. Haluamme selvittää, miten naiskuva on muuttunut tänä aikana ja miten se välittyy lehden sivuilta. Tutkimukseemme olemme käyttäneet A.V. Kirilinan työssään käyttämiä metodeja. Keräsimme lehdistä kaikki verbilausekkeet, joiden subjektina on naista tarkoittava sana ja jaoimme ne luokkiin merkityksen mukaan. Jaottelun jälkeen analysoimme kerättyä aineistoa ja pyrimme löytämään kullekin vuosikerralle tyypillisiä verbilausekkeita. Tämän lisäksi keräsimme lehdistä kaikki naista kuvaavat adjektiivit ja vertailimme niiden käyttöä eri vuosina. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vuoden 1985 lehdissä vaikuttaa vielä voimakkaasti sosialismin ihanteet. Nainen kuvataan työnsä kautta aktiivisena ja tavoitteensa ylittävänä kansalaisena. Yksityiselämään ei juuri kiinnitetä huomiota. Vuoden 1995 ja 2005 lehtien naiset ovat keskenään hyvinkin samanlaisia. Naisen elämästä puhutaan nyt jo laajemmin. Työn lisäksi yksityiselämä ja tunteet ovat keskeisiä aiheita. Kun 1985 lehdissä ei puhuttu naisesta negatiiviseen sävyyn, niin 1995 ja 2005 vuosien lehdissä naista kuvataan myös negatiivisessa valossa. Myös yhteiskunnan epäkohtiin kiinnitetään huomiota naisen näkökulmasta.

Original Pirate Material : Translating Justin Somper's Demons of the Ocean

Tutkielma käsittelee suomentamani Vampiraatit: Kirottujen laiva -nuortenromaanin käännösprosessia. Materiaalina on kustantajalle toimittamani näytekäännös, joka käsittää yhden kokonaisen luvun ja lisäksi kirjan tapahtumiin keskeisesti liittyvän runon. Molemmista tarkastellaan sekä lopullisia, julkaistuja versioita että ensimmäisiä raakaversioita. Julkaistut versiot ovat osa varsinaista tutkielmaa, raakaversiot ja lähtötekstit puolestaan on sisällytetty mukaan liitteinä. Tarkastelunäkökulmani on pääosin deskriptiivinen ja kontrastiivinen. Proosa-analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkin tapoja, joilla käännökseni vastustaa ns. lisääntyvän standardisoitumisen lakia (the law of growing standardization), jota Gideon Toury on ehdottanut yleispäteväksi käännöslaiksi. Touryn laki ennustaa, että käännökset ovat useimmiten tyylillisesti alkuteoksiaan latteampia. Esimerkkini kuitenkin osoittavat, että kääntäjän on mahdollista valita ratkaisunsa niin, että latistumiselta vältytään, ainakin silloin, kun lähtöteksti on melko suoraviivaista. Proosa-analyysin jälkimmäinen osa keskittyy käännöksen muokkaamiseen. Vertaan siinä näytekäännös-luvun ensimmäistä versiota julkaistuun versioon ja tutkin muun muassa sitä, missä määrin ensimmäinen versio sisältää lähtökielen interferenssiä, ts. missä määrin englannille tyypilliset rakenteet paistavat siitä läpi. Tarkastelun kohteena ovat myös kohdekieliset kömpelyydet ja niiden poistaminen sekä pienet mutta kokonaisuuden kannalta tärkeät tyylilliset muutokset. Esimerkeistä käy selvästi ilmi kääntämisen prosessimainen luonne. Käännösnäytteeseen sisältyneen runon suomentaminen oli oma erillinen kokonaisuutensa. Tässä osiossa vertailen lähtötekstiä, raakaversiota ja julkaistua käännöstä rinnakkain säkeistö säkeistöltä. Tarkastelussa painottuvat edelleen tekstin muokkaaminen ja hiominen. Analyysien taustaksi esittelen lyhyesti alkuteoksen ja sen kirjoittajan Justin Somperin. Kuvailen myös omaa käännösfilosofiaani ja esittelen kaksi siihen voimakkaasti vaikuttanutta suomentajaa.

Eigennamen in Pressetexten : Ein Vergleich zweier Online-Zeitungen

Tämä pro gradu -tutkielma vertailee korpuksen avulla erisnimien kvantitatiivista jakautumista luokkiin kahdessa saksalaisessa verkkolehdessä. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka erisnimiä voidaan luokitella ja mitä eroja niiden avulla on havaittavissa lehtien raportoinnissa. Laajempana kehyksenä toimii kysymys siitä, voidaanko erisnimiä hyödyntäen hahmottaa lehtien sisältöjä. Korpus on kerätty Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Süddeutsche Zeitungin verkkolehtien http: //www.faz.net (FAZ) ja http://www.sueddeutsche.de (SZ) artikkeleista ajalta 2.11.2004-8.11.2004. Valitut sivustot edustavat Saksan arvostetuimpien päivittäisten, koko maan kattavien sanomaleh- tien verkkojulkaisuja. Näistä FAZ:ia pidetään konservatiivisena ja SZ:ia liberaalina lehtenä. Kumpikin korpus käsittelee USA:n presidentinvaaleja syksyllä 2004 ja sisältää hieman alle 30 000 sanaa noin 40 lehtiartikkelista. Aihesidonnaisen korpuksen valinta perustuu erityisesti siihen, että tutkimuksen päämääränä on saada erisnimien avulla selville, miltä osin FAZ ja SZ eroavat toisistaan käsitellessään samaa aihetta. Teoriaosassa käydään läpi saksalaisten verkkolehtien taustaa, työhön liittyviä tekstilingvistisiä teo- rioita sekä erisnimien erikoispiirteitä. Siinä käsitellään myös kolmea aiempaa, saksankielisen eris- nimitutkimuksen luokittelua ja yhtä englanninkielistä, kieliteknologian luokittelua. Näissä havaitut puutteet motivoivat yhdistelemään ja muuttamaan olemassa olevia luokitteluja tätä työtä varten. Uusi luokittelu sisältää neljä yläluokkaa (olentojen, maantieteelliset, instituutioden ja asioiden ni- met), jotka kaikki kattavat kahdesta yhdeksään alaluokkaa. Kummankin korpuksen erisnimet luo- kitellaan tämän perusteella. Kvantitatiivinen analyysi keskittyy ylä- ja alaluokkien vertailuun lehtien välillä. Lisäksi se kattaa sekä kummankin aineiston että pääluokkien frekventimpien sanojen tarkastelun. Vaikka FAZ ja SZ käyttivätkin pääosin samoja erisnimiä raportoinnissaan, voidaan lehtien välillä osoittaa selkeitä eroja alaluokkien kohdalla ja vähäisiä eroja erisnimien jakautumisessa yläluokkiin. chi2 -testin näytti kuitenkin, että erisnimien jakautuminen yläluokkiin on lehtisidonnaista. Siksi voidaan väittää, että muun muassa valittu media vaikuttaa erisnimivalintoihin. Erisnimien frekvenssit antavat ymmärtää, että SZ raportoisi monipuolisemmin kuin FAZ, joka käyttää erisnimiä keskitetymmin. SZ:in aineiston erisnimiä yhdistää eurooppalainen näkökulma vaaleihin, kun taas FAZ pyrkii tuomaan esille tapahtumia USA:n eri osavaltioissa. Niin lehdissä mainitut henkilöiden kuin instituutioden nimet tukevat tätä väitetettä. SZ korostaa maantieteellisesti kaupunkien merkitystä, FAZ osavaltioiden. Saadut tulokset osoittavat, että tämänkaltaisen erisnimitutkimuksen soveltaminen lehtiteksteihin on mahdollista. Luokitellut erisnimet heijastavat osittain käsiteltyjen aineistojen sisältöä ja paljastavat raportoinnin painopisteistä.

Nationalistinen retoriikka nyky-Puolassa - parlamenttivaalit 2005

Tutkielma käsittelee Puolassa syksyllä 2005 järjestettyjen parlamenttivaalien vaalikamppailua ja puolueiden käyttämää retoriikkaa. Erityisesti keskitytään tutkimaan sitä, miten puolueet vetoavat kansallistunteeseen, minkälaisia me-muut-jaotteluja rakennetaan ja minkälaisia eroja tai yhtäläisyyksiä puolueiden puhetapojen välillä nousee esiin. Puolueiden retoriikkaa tutkitaan analysoimalla tutkimusaineistoa Aristoteleen käsitteillä ethos-, pathos- ja logos-retoriikka. Nationalismin ilmentymiä etsitään lisäksi Michael Billigin teoksen Banal Nationalism pohjalta hahmotellun nationalistinen me-käsitteen avulla. Poliittisen puheen tapoja analysoidaan myös Kazimierz Ożógilta lainatun poliittinen me-käsitteen pohjalta ja puolueiden me-käyttöjä verrataan toisiinsa samoin kuin sitä, minkälaisia viholliskuvia ne teksteissään rakentavat. Tutkielman primaariaineiston muodostavat kyseisissä parlamenttivaaleissa neljän eniten ääniä saaneen puolueen vaaliohjelmat ja manifestit. Ennen puolueiden vaalitekstien analysoimista yksitellen tutkielmassa tehdään katsaus Puolan poliittiseen järjestelmään, sen vaiheisiin ja kehitykseen kommunismin romahduksen jälkeen sekä tilanteeseen ennen vuoden 2005 vaaleja. Koska puolueiden historia vaikuttaa suuresti niiden välisiin suhteisiin ja niiden käyttämään retoriikkaan, tutkielmassa esitellään myös neljä tutkimuskohteeksi valittua puoluetta ja kerrotaan niiden taustoista. Huomionarvoista on Puolan puoluejärjestelmälle ominainen vakiintumattomuus: vain harvat poliittiset puolueet ovat toimineet yhtämittaisesti kommunismin romahduksesta saakka ja tyypillistä on ollut puoluekentän fragmentoituminen poliitikkojen perustaessa uusia puolueita. Analysoitujen puolueiden välillä nousee esiin selkeitä eroja, mutta toisaalta myös retoriikan yhteneväisyyksiä. Erityisesti poliittisen me:n viholliset rakentuvat puolueilla identtisesti. Yleisesti ottaen viholliseksi nähdään oikeisto-vasemmisto-akselin toinen laita sekä oppositiossa olleilla puolueilla omasta suuntauksesta riippumatta edellisellä vaalikaudella vallassa ollut puolue. Nationalistisen me:n osalta hajontaa esiintyy enemmän: osa puolueista käyttää sitä pääasiassa yhtenäisyyden rakentamisessa, toiset taas ulkoisten vihollisten esittelemisessä. Retorisista keinoista ethoksen ja pathoksen käyttö nationalistisen retoriikan osana on selkeästi logoksen käyttöä yleisempää. Eroja puolueiden välillä löytyy myös sen osalta, minkä retorisen keinon käyttö on niille tyypillistä, miten ne rakentavat auktoriteetteja ja minkälaista puhetapaa ne käyttävät.

Gde moi kryl'ja? Analiz fil'ma Alekseja Balabanova »Brat»

Tutkielma on analyysi Aleksej Balabanovin ohjaamasta elokuvasta Brat (1997). Ensimmäisessä osassa tarkastellaan Brat-elokuvaa satuna jäsentämällä sen henkilöhahmoja ja rakennetta Vladimir Proppin satujen morfologisen analyysin pohjalta. Tärkeimmille henkilöhahmoille on mahdollista löytää vastineet satujen perushahmoista, mutta elokuvasta löytyy näille hahmoille myös erityisiä valheellisia variantteja, selkeimpänä esimerkkinä veljespari Danila – sankari ja Vitja – valheellinen sankari. Myös juonenkulusta on jäsennettävissä sekä varsinainen, että valheellinen juonenkulku: varsinainen juonenkulku käsittelee päähenkilön suhdetta veljeensä, sekä heidän yhteiseen viholliseensa, valheellinen juonenkulku puolestaan päähenkilön suhdetta tarinan potentiaaliseen sankarittareen. Lisäksi elokuvasta löytyy myös kolmas, vaihtoehtoinen juonenkulku, joka liittyy musiikin funktioon elokuvassa. Toisessa osassa analysoidaan päähenkilön suhdetta muihin henkilöhahmoihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan käsitteiden horisontaali ja vertikaali avulla. Nämä käsitteet osittain limittyvät Vladimir Papernyin teoriaan Kul’tura 2. Analyysin lähtökohtana on, että elokuvan toiminta käynnistyy sankarin pyrkimyksestä löytää oma viiteryhmänsä ja sitä kautta identiteettinsä. Isän menetyksestä, niin konkreettisesti perheen kuin symbolisesti yhteiskunnan tasolla, seuraa horisontaalin ja vertikaalin oppositio; perheyhteisön ja yhteiskunnan hajoaminen. Päähenkilön kohtaamat henkilöhahmot voidaan jakaa vertikaali- ja horisontaalivariantteihin sen mukaan, mitä arvoja nämä edustavat. Tässä yhteydessä käsitellään myös sitä, miten veljeyteen ja kansallisuuten pohjautuvat identiteetinmuodostamiskeinot epäonnistuvat, sekä miten horisontaalius ja vertikaalius, auktoriteetin ja veljeyden teemat, toteutuvat elokuvan kuvakompositioissa. Kolmannessa osassa tarkastellaan elokuvan tapahtumapaikkoja ja minkälaisia oppositioita ne muodostavat. Konkreettisesti edustettujen oppositioiden maaseutu – kaupunki, sekä Pietari – Moskova lisäksi asettuvat vastakkain myös rikollisten ja tavallisten ihmisten Pietari, ulko- ja sisätilat, sekä yleinen ja yksityinen tila. Pietarin kuvaamiseen käytetyillä oppositioilla on selviä yhtymäkohtia Vladimir Toporovin esittämään pietarilaistekstien traditioon. Viimeisessä osassa käsitellään musiikin diegeettistä funktiota Bratissa. Se toimii elokuvassa vaihtoehtoisena juonenkulkuna, konkreettisena viiteryhmän etsimisen ja identiteetin muodostamisen keinona, sekä omana, erillisenä ’fantastisena’ tilanaan. Toiminta-/rikoselokuva oli vielä 1990-luvulla suhteellisen vieras genre venäläisessä elokuvassa. Tämä analyysi osoittaa, miten tiiviisti Brat kuitenkin asettuu venäläisen kulttuurin kontekstiin. Se käy dialogia niin venäläisen kansansatuperinteen, kuin 1800-luvun pietarilaistekstien kanssa, ja soveltuu tarkasteltavaksi myös kahden venäläisen kulttuurin vaihtelun teoriaa vasten. Vaikka Bratilla ei suoria elokuvallisia edeltäjiä Venäjällä olekaan, sen teemat ovat perivenäläisiä.

Slovo lider i ego upotreblenie v sovremennoj rossijskoj presse

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

Suomen ja Liettuan kielen nominaalimuodoista : vertaileva näkökulma

Tämän maisterintutkielman tutkimusalueena on liettuan kielioppi. Liettua on yksi vanhakantaisimmista yhä puhuttavista indoeurooppalaisista kielistä, joiden balttilaiseen ryhmään kuuluu sen ohella enää ainoastaan latvia. Liettuan kieli on Suomessa varsin tuntematon, vaikka valtaosa sen puhujista asuu täältä verrattain lyhyen matkan päässä. Siitä ei tätä kirjoitettaessa ole ilmestynyt suomen kielellä juuri muuta oppimateriaalia kuin yksi suppeahko asiointisanasto ja pieni sanakirja. Mitään varsinaista oppikirjaa tai kielioppia ei ole kirjoitettu. Tämän työn yhtenä tarkoituksena onkin siten paikata kielen melkoista suomeksi painetun oppimateriaalin puutetta. Työn varsinaiseksi tutkimuskohteeksi on otettu osa suomen ja liettuan kielten verbijärjestelmästä – nominaalimuodot ja niiden käyttö. Nominaalimuodoilla tarkoitetaan ei-finiittisiä verbimuotoja, jotka eivät voi yksinään esiintyä lauseen predikaattina ja joita käytetään nimensä mukaisesti nominien tavoin. Työssä luodaan ensinnä verrattain laaja katsaus suomen kielen infinitiiveihin ja partisiippeihin, minkä jälkeen siirrytään perusteellisesti tarkastelemaan liettuan kielen tärkeimpiä nominaalimuotoja: infinitiiviä, partisiippia, puolipartisiippia, adverbiaalipartisiippia ja supiinia. Tarkastelun pääpaino kohdistuu partisiippeihin. Yhtenä työn tavoitteista on esitellä, mitä eri nominaalimuotoja kielissä esiintyy, miten ne muodostetaan ja mihin tarkoituksiin niitä käytetään. Tämän lisäksi työhön sisältyy vertaileva näkökulma: siinä halutaan selvittää, millaisia tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja kielten nominaalimuotojen välillä esiintyy. Käytetty lähestymistapa on siten kontrastiivinen eli kielten synkroniseen vertailuun perustuva. Kielten nominaalimuotojen välisten erojen ja yhteisten piirteiden valaisemiseksi työhön on sisällytetty molemmilla kielillä runsaasti esimerkkejä ja muotojen muodostamissääntöjä kuvaavia taulukoita. Suomen kielen osalta työn tärkeimpinä lähteinä ovat Nykysuomen käsikirja ja Iso suomen kielioppi. Liettuan verbimuotoja kuvaavat taulukot ja lisäksi monet esimerkkilauseista perustuvat puolestaan Liettuan kielen instituutin julkaisemaan teokseen Dabartinės lietuvių kalbos gramatika. Työn loppuosassa on laajahko liettuankielinen tiivistelmä, joka tekee työstä käyttökelpoisen myös liettuaa äidinkielenään puhuvalle, suomen kielestä kiinnostuneelle henkilölle. Tehtyjen vertailujen tärkeimpinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että suomen kielen nominaalimuodoista infinitiivien käyttöalue on liettuan infinitiivin sovellusaluetta laajempi. Erityisesti suomen toisen ja kolmannen infinitiivimuodon eri käyttötarkoituksia kohti löytyy liettuan kielestä useita eri nominaalimuotoja. Sen sijaan suomen I ja II partisiippi sekä liettuan partisiippi ovat verrattain usein käyttötavoiltaan toisiaan muistuttavia. Avainsanat: liettuan kieli, verbit, nominaalimuodot, vertaileva kielentutkimus

Productivity of the suffixes -ness and -ity in 17th-century English letters : A sociolinguistic approach

Tässä työssä tutkitaan englannin kielen substantiivijohtimien -ness ja -ity produktiivisuutta 1600-luvulla kirjoitetuissa kirjeissä. Näitä lähes synonyymisiä johtimia käytetään yleensä merkitykseltään abstraktien substantiivien muodostamiseen adjektiiveista (esim. productive 'produktiivinen' > productiveness tai productivity 'produktiivisuus'). Johtimista -ity on lainautunut englantiin ranskasta ja myöhemmin myös latinasta; se on sekä fonologialtaan että semantiikaltaan läpinäkymättömämpi kuin kotoperäinen -ness. Lisäksi -ity-johdinta on käytetty enimmäkseen formaaleissa tilanteissa ja tieteellisissä teksteissä, kun taas -ness on ollut yleiskäyttöisempi. Tutkielman lähestymistapa on sosiolingvistinen: oletetaan, että johtimien produktiivisuus (eli valmius muodostaa uusia johdoksia) voi vaihdella eri sosiaaliryhmissä. Sosiolingvistiikkaa ei ole aiemmin juurikaan sovellettu produktiivisuuden tutkimiseen. Tutkimusaineistona on Helsingin yliopiston VARIENG-tutkimusyksikön laatima Corpus of Early English Correspondence, varhaisista englanninkielisistä kirjeistä koostuva korpus eli elektroninen tekstikokoelma, joka on suunniteltu historiallisen sosiolingvistiikan tarpeisiin. Korpuksen 1600-luvun kirjeitten yhteenlaskettu pituus on noin 1,4 miljoonaa sanaa, ja ne on kirjoitettu vuosina 1600-1681. Tutkielman tärkeimpänä produktiivisuusmittarina käytetään johtimien avulla muodostettujen eri sanojen eli tyyppien lukumäärää. Hypoteesina on, että -ity-tyyppien määrä on keskimääräistä pienempi huonosti koulutettujen sosiaaliryhmien kirjeissä. Näitä olivat 1600-luvulla naiset sekä alhaisimmat yhteiskuntaryhmät, kuten talonpojat ja käsityöläiset. Johtimen -ness tyyppimäärissä ei odoteta esiintyvän sosiolingvististä variaatiota. Tutkielmassa käsitellään myös tyyppimäärien vertailuun liittyviä metodologisia ongelmia. Koska vaikkapa naisilta ja miehiltä on eri määrä dataa, ei heidän tyyppimääriään voida suoraan verrata keskenään. Esimerkiksi tyyppimäärien normalisointi tuhatta sanaa kohti ei myöskään ole mahdollista, koska tyyppien lukumäärä ei kasva lineaarisesti korpuksen kasvaessa. Tutkielmassa esitetään kielitieteessä harvoin käytetty tilastotieteellinen menetelmä, jonka avulla korpuksen eri osista saatuja tyyppimääriä voidaan verrata koko korpukseen ja testata, ovatko ne tilastollisesti merkittävän pieniä tai suuria. Toisin kuin monet yleisemmät menetelmät, tämä tyyppikertymiin ja permutaatiotesteihin perustuva metodi ei vaadi yksinkertaistavien oletuksien tekemistä. Tutkimustulokset vahvistavat hypoteesin oikeaksi: naisten -ity-tyyppien lukumäärä on tilastollisesti merkittävän alhainen, kun taas -ness-tyyppien määrissä ei ole tilastollisesti merkittäviä eroja. Alhaisimpien yhteiskuntaryhmien osalta tuloksia ei saada, koska niiltä on korpuksessa liian vähän dataa. Analyysissä paljastuu myös yllättävä eroavaisuus: korpuksen ajallisesti ensimmäisessä puoliskossa (1600-1639) on merkittävän vähän -ity-tyyppejä. Tämä voidaan tulkita kielelliseksi muutokseksi: -ity-johtimen produktiivisuus kasvaa kirjeissä 1600-luvun aikana. Saattaa olla, että johtimen produktiivisuus on ensin kasvanut formaalimmissa tekstilajeissa, joista lisääntynyt käyttö on sitten levinnyt myös kirjeisiin, ehkäpä 1640-luvun sisällissodan synnyttämien kontaktiverkostojen siivittämänä. Tuloksien perusteella voidaan sanoa, että sosiolingvistinen vaihtelu on merkittävä tekijä ainakin joittenkin johtimien produktiivisuudessa, joten vaihtelua on syytä tutkia enemmänkin. Tutkimuksessa käytetty metodi mahdollistaa osakorpuksien tyyppimäärien luotettavan vertailun melko pienissäkin korpuksissa, joten se soveltuu hyvin niin historialliseen kielitieteeseen kuin sosiolingvistiikkaankin.

Lost in translation? : Translating allusions in two of Reginald Hill's Dalziel & Pascoe novels

This study examines strategies used to translate various thematic and character delineating allusions in two of Reginald Hill's detective novels, The Wood Beyond and On Beulah Height and their Swedish translations Det mörka arvet and Dalen som dränktes. In this study, thematic allusions and allusions used in character delineation are regarded as intertextual networks. Intertextual networks comprise all the texts that are in one way or another embedded into a text, all the texts referred to in it and even the texts somehow rejected from a text's own canon. Studying allusions as intertextual networks makes it warranted to pay minute attention to even the smallest of details. Seen together, these little details form extensive networks of meaning that readers use to interpret the text. Allusion can be defined as a reference, often covert or indirect, to another text in a way that brings into the text some of the associations of that other text. A text is here understood broadly, hence sources of allusions include all cultural texts from literature and history to cinema and televisions serials. Allusions are culture bound and each culture tends to allude to its own cultural products. The set of transcultural allusions is therefore fairly small. Translation strategies are translatorial ways of solving translation problems. Being culture-bound, allusions are potential translation problems. In order to transmit the thoughts evoked by the allusions in source text readers to the target text readers translators may add guidance to the translated text. Often guidance is not added, which may result in changes in handling of themes or character delineation, clear in the source text but confusing or incomprehensible in the target text. However, norms in target culture may not always allow the translators the possibility to make the text comprehensible. My analyses of translation strategies show that in the two translated novels studied minimum change is a very frequently used strategy. This results in themes and character delineation losing some of the effect they have in the source texts. Perhaps surprisingly, the result is very much the same even where it is possible to discern that the two translators have had differing translation principles. Keywords: allusions, intertextuality, literary translation, translation strategies, norms, crime fiction, Hill, Reginald

Toward Figural Fantasy : The Representation of Consciousness in Modern American Fantasy Literature

Tajunnanesitys amerikkalaisessa heterodiegeettisessä fantasiakirjallisuudessa on muuttunut merkittävästi viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana: kerrontaa orientoiva ja tarinamaailmaa havainnoiva tajunta on vähin erin vaihtunut kaikkitietävästä kertojasta tarinan sisäiseksi henkilöhahmoksi. Kertoja on samalla vetäytynyt yhä syvemmälle kerronnan kulissien taakse. Tämä tutkielma hahmottaa ja analysoi kyseistä muutosta siirtymänä kertojakeskeisestä kerronnasta kohti henkilökeskeistä kerrontaa. Tutkielmassa tajunnanesityksen teoreettisen kehyksen muodostavat F. K. Stanzelin kertojakeskeisen ja henkilökeskeisen kerrontatilanteen käsitteet. Kerrontatilanteita tarkennetaan fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen, sisäisen monologin ja psykonarraation teorioiden avulla. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa vertaillaan kahta prototyyppistä fantasiaromaania syväluotaavan narratologisen analyysin keinoin. Kertojakeskeistä kerrontaa edustaa Fritz Leiberin "The Swords of Lankhmar" (1968) ja henkilökeskeistä kerrontaa George R. R. Martinin "A Game of Thrones" (1996). Toisessa osassa tarkastellaan pääpiirteittäin kuuttatoista muuta aikaansa edustavaa fantasiaromaania ja hahmotetaan tajunnanesityksen muutoksen kronologista kulkua. Yhdessä osat ilmentävät, kuinka amerikkalainen heterodiegeettinen fantasiakirjallisuus on muuttunut kerrontateknisesti henkilökeskeisemmäksi. Tutkielma on ensimmäinen laatuaan, ja sen on tarkoitus luoda pohjaa uudenlaiselle modernin fantasiakirjallisuuden tutkimukselle ja kirjalliselle arvostukselle.

Nés sous de bons auspices? Etude qualitative de facteurs contribuant à l'acquisition du bilinguisme par les enfants d'un couple mixte

Pro gradu- tutkielmassani tarkastelen suomi-ranska kaksikielisyyden kehittymistä perheissä, joissa vanhemmilla on eri äidinkieli. Työni tavoitteena on ollut tutkia kuinka eri ympäristötekijät vaikuttavat kaksikielisyyden omaksumiseen ja miten perheiden erilainen panostus vähemmistökielen, ts. kielen joka ei esiinny ympäristössä, oppimiseen näkyy saavutetuissa tuloksissa. Tutkimukseeni osallistui 13 perhettä, joilla on 10-12 vuotiaita, ranskaa ja suomea päivittäin käyttäviä lapsia. Lapsia oli yhteensä 18. Voidakseni tarkastella myös kieliympäristön vaikutusta oppimiseen valittiin perheistä kuusi Suomesta ja seitsemän Ranskasta sekä Sveitsin ranskankieliseltä alueelta. Tutkimusmenetelmiini kuului vanhempien haastattelu perheen sosiolingvististen tekijöiden selville saamiseksi ja lasten kanssa keskustelu suullisen kielitaidon arvioimiseksi. Pääpaino kielitaidon arvioinnissa oli kuitenkin kirjallisella tekstillä, jonka lapset tuottivat molemmilla kielillä tekstittömän kirjan kuvien perusteella. Teksteistä suoritettiin virheanalyysit, joissa eri virheet jaettiin ortografisiin, semanttisiin ja kieliopillisiin virheisiin. Jokaiselle lapselle lasketiin myös keskiarvo, joka osoitti kuinka monta sanaa tekstissä oli jokaista virhettä kohti. Näiden keskiarvojen pohjalta tutkittiin yhteneväisyyksiä virhemäärien sekä perheiden sosiolingvististen tekijöiden kesken. Yhteenvedossa verrattiin myös tuloksia teoriaosassa esitettyihin kielitieteilijöiden tarjoamiin periaatteisiin. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että ympäristön vaikutus näytetään usein aliarvioitaneen kaksikielisyyttä koskevissa teoksissa. Hyvään kielitaitoon vähemmistökielessä tarvitaan enemmän kuin yksi kieli - yksi henkilö menetelmä, jossa vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Hyviksi vahvistuskeinoiksi havaittiin varsinkin kaksikielinen koulu sekä useat vierailut toisen vanhemman kotimaahan. Varsinkin perheen nuorimpien lasten vähemmistökielen oppimiseen tulisi panostaa sillä näillä on syntymästään asti mahdollisuus käyttää enemmistökieltä myös vanhempien sisarusten kanssa. Kieliympäristön vaikutuksesta havaittiin, että Suomessa asuvat lapset hallitsivat yleisesti ottaen paremmin vähemmistökielensä kuin Ranskassa asuvat. Tähän pidettiin syynä ranskalais-suomalaisen koulun positiivista vaikutusta kielen oppimiselle sekä ranskankielen arvostettua asemaa Suomessa. Avainsanat: Kaksikielisyys, kieltenoppiminen, bilinguisme, acquisition des langues, couple mixte

Utelämning i AV-översättning : En studie av textning i tre olika genrer

Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.