91. Kadettikurssin sotatieteiden maisterien suunnistuksen opetustaidot motivaatioilmaston näkökulmasta tarkasteltuna

Varusmiesten fyysisen kunnon on osoitettu heikentyneen viimeisten vuosikymmenten aikana selkeästi. Liikunta-aktiivisuuden lisääminen ja liikuntamotivaation synnyttäminen varusmiespalveluksessa ovat tulevaisuudessa haaste Puolustusvoimille. Liikuntakoulutuksen tavoitteena on tuottaa fyysisesti toimintakykyistä reserviä ja synnyttää varusmiehissä pysyvä liikuntakipinä. Liikuntamotivaation synnyttämisessä positiivisella hyvinvointia tukevalla motivaatioilmastolla on keskeinen merkitys. Tämän luonteeltaan kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 91.kadettikurssin sotatieteiden maisterien suunnistuksen opetustaitoja motivaatioilmaston näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimuksen pääongelmana oli: Minkälaiset ovat 91. kadettikurssin sotatieteiden maisterien suunnistuksen opetustaidot motivaatioilmaston näkökulmasta? Tutkijan hypoteesi tutkimusongelmaan oli, että kadettien opetustaidot ovat vajaita ja tästä syystä koulutuksiin syntyy usein kilpailusuuntautunut motivaatioilmasto. Tutkimuksen aineisto kerättiin Kaartin Jääkärirykmentin varusmiehille järjestetyistä suunnistuksen opetusharjoituksista. Tutkimushenkilöinä oli viisi vapaaehtoista 91. kadettikurssin kadettia, joista kukin järjesti kaksi opetusharjoitusta. Havainnointiaineiston määräksi muodostui kymmenen harjoitusta (n=10). Tulokset osoittivat, että kadettien suunnistuksen opetuksessa muodostuu hyvin tehtäväsuuntautunut motivaatioilmasto. Monet opetuksessa esiintyvät elementit tukevat tehtäväsuuntautuneisuutta. Kadettien suunnistuksen opetustaidot ovat hyvällä tasolla ja mahdollistavat koulutuksessa monipuolisten ja vaihtelevien tehtävien tarjoamisen. Opettajan rooli kadeteilla oli suunnistuskoulutuksessa hyvin hallitseva. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että kadettien koulutusta liikuntakouluttajina voidaan kehittää lisäämällä opetussuunnitelmiin ratamestarikoulutus ja motivaatioilmaston muokkaamista käsittelevä opintojakso.

Joukkojen siirtäminen Maaselän kannakselta Karjalankannakselle 1944

Pro gradu-tutkielma käsittelee 4. ja 6. Divisioonan siirtoa Itä-Karjalasta Karjalankannakselle vuonna 1944. Tutkielma käsittelee siirtymisen valmisteluita, toteutusta ja ongelmia. Ongelmiin liittyen työ käsittelee neuvostoliittolaisten ilmavoimien toimintaa sotilaskuljetuksia vastaan, sekä muiden samaan aikaan käynnissä olleiden kuljetuksien vaikutusta 4. ja 6. Divisioonan siirtoon. Päätutkimuskysymyksenä on: Kuinka Maaselän kannaksen joukot suorittivat siirtymisen Karjalankannakselle? Alatutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisia olivat Maaselän kannaksen joukkojen siirtymisen valmistelut, toteutus ja mahdolliset ongelmat. Onnistuiko siirtyminen? 2. Miten taisteluiden yleistilanne vaikutti siirtoihin? 3. Millä tavalla Maaselän kannakselta siirrettäviä joukkoja oli tarkoitus käyttää ja miten käyttötarkoituksen muuttuminen vaikutti siirtoihin? Tutkielma on asiakirjatutkimus, johon on käytetty pääasiassa kotimaisia lähteitä. Neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen ajalta on kirjoitettu runsaasti kirjoja, joista saa yleiskuvan sodan tapahtumista. Siirtymisen tutkimisessa on tukeuduttu pääasiassa sota-arkiston lähteisiin.Neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen voima ja nopeus yllätti Suomen sodanjohdon, tämän vuoksi vain kaksi yhtymää oli siirretty Karjalankannakselle ennen suurhyökkäyksen alkua. Pian päämajassa todettiin, että Karjalankannaksen puolustus ei tule kestämään ilman lisäjoukkoja. Tämän vuoksi muun muassa 4. ja 6. Divisioona saivat käskyn siirtyä Karjalankannakselle. Siirrot suoritettiin pääasiassa junakuljetuksin, koska ajoneuvokalusto ja polttoaine resurssit eivät mahdollistaneet autokuljetuksia. Siirtoja hidastavia tekijöitä olivat rautateiden heikko kunto ja vähäinen määrä. Useat muut samaan aikaan käynnissä olleet evakuointi- ja huoltokuljetukset eivät juuri häirinneet siirtymisiä, koska kuljetusjärjestelmä oli asetettu palvelemaan ensisijaisesti sotilaskuljetuksia. Siirtoja olisi voinut nopeuttaa, mikäli siirretyille joukoille olisi annettu enemmän junia käyttöön. Tämä olisi kuitenkin ollut muilta sotilaskuljetuksilta pois, eikä olisi siinä mielessä ollut kokonaisuuden kannalta järkevää. Siirtojen aikana olleista ongelmista huolimatta molemmat divisioonat saatiin siirrettyä Karjalankannaksen torjuntataisteluihin ilman suurempia tappioita. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että 4. ja 6. Divisioonan siirtyminen Karjalankannakselle onnistui.

Logistiikan tutkimus osana sotatieteitä : metodologisten ratkaisujen syitä ja seurauksia yliopistotasalla

Sotatieteet ovat yleisten tieteenalojen tieteenfilosofioita sotilaalliseen tutkimukseen soveltavia tieteenaloja. Johtaminen ja logistiikka liittyvät kiinteästi toisiinsa niin siviili- kuin sotilasympäristöissä. Näiden käsitteiden keskinäinen suhde on kuitenkin epämääräinen. Tähän tosiasiaan törmää esimerkiksi tehtäessä opinnäytetyötä sotilaslogistiikan aiheesta. Tässä pro gradu -tutkielmassa kartoitetaan siviiliyliopistojen logistiikan opetus- ja tutkimustoimintaa. Vertailukohteena on Maanpuolustuskorkeakoulu. Tarkoituksena on selvittää, sopivatko siviilitieteissä käytetyt logistiikan tutkimusmenetelmät myös sotatieteelliseen logistiikan tutkimukseen. Samalla luodaan katsaus suosituimpiin metodologisiin ratkaisuihin, ja niiden syihin logistiikan opinnäytetöissä yliopistotasalla. Päätutkimuskysymyksenä on: Mitkä tutkimusmenetelmät soveltuvat sotatieteelliseen logistiikan tutkimukseen? Lisäksi raportissa selvitetään siviili- ja sotilaslogistiikan eroja, metodiopetuksen ja tutkimuksen yhteyttä, sekä yliopistojen logistiikan opinnäytetöissä käytettyjä metodologisia ratkaisuja ja näiden taustatekijöitä. Tutkimusaineistona ovat logistiikan tutkimukseen liittyvät dokumentit, yliopistojen opintoihin liittyvät julkaisut, logistiikan opetus- ja tutkimustoimintaan osallistuvien henkilöiden haastattelut sekä opiskelijoiden opinnäytetyöt. Tämä pro gradu -tutkielma on teoreettinen vertaileva dokumenttianalyysi, jossa empiirinen osuus on toteutettu haastatteluilla. Työssä ilmeni, että suomalainen logistiikan opetus- ja tutkimuskenttä on pirstaloitunut. Tarkkoja tieteenalan rajoja tai teorioita ei ole ja metodologinen valinnan vapaus on suuri. Siviili- ja sotilaslogistiikan tutkimus ovat lähellä toisiaan, joten myös tutkimusmenetelmät ovat pitkälti samoja. Pakollisten metodiopintojen määrä vaikuttaa myös opinnäytetöiden lopputulokseen. Tässä asiassa ollaan siviiliyliopistoissa Maanpuolustuskorkeakoulua edellä. Siviili- ja sotilaslogistiikan välisessä yhteistyössä on vielä kehitettävää – niin käytännön kuin teorian tasoilla.

Vertaileva tutkimus taisteluvarustuksen fyysisestä kuormittavuudesta

Kaartin Jääkärirykmentissä koulutetaan asutuskeskustaistelijoita pääkaupungin puolustamiseen. Joukko-osasto on kehittänyt kaupunkijääkärin suorituskykyä hankkimalla uusia ballistisia suojavarusteita ja taisteluvälineitä. Taisteluvarustuksen massan kasvaminen on tuonut haasteita kaupunkijääkärin suorituskyvylle ja fyysisen toimintakyvyn säilyttämiselle kaupunkitaisteluolosuhteissa. Tutkimuksessa vertailtiin laboratoriossa suoritettujen kokeiden sekä käytännön kenttäkokeiden avulla sotilaan taisteluvarustuksen m/91 (noin 16.8 kg) ja kaupunkijääkärin taisteluvarustuksen m/05 (noin 30.3 kg) fyysistä kuormittavuutta ja vaikutusta fyysiseen suorituskykyyn hyökkäystaistelussa rakennetulla alueella. Tarkasteltavia muuttujia olivat sydämen syketaajuus, veren laktaattipitoisuus, subjektiivisen kuormituksen tunteminen sekä kenttäkokeeseen käytetty suoritusaika. Tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan maksimaalisen hapenottokyvyn, kehon antropometristen ominaisuuksien sekä voimaominaisuuksien merkitystä eripainoista taakka kantaessa. Laboratoriotestit toteutettiin Hämeen Rykmentin Urheilukoulun testiasemalla ja käytännön kenttäkokeet Santahaminan esteradan alueelle simuloidulla asutuskeskustaisteluradalla. Kenttäkokeessa koehenkilöiden (n = 12) tehtävänä oli suorittaa hyökkäystehtävä lähtöasemasta tavoitteeseen jalan. Ohjeeksi annettiin, että taisteluvalmius ja fyysinen toimintakyky tuli säilyttää koko simuloidun hyökkäystehtävän ajan aina tavoitteeseen saakka. Simuloitu kenttäkoe koostui neljästä vaiheesta ja hyökkäyksen kokonaispituus oli noin 1480 metriä. Kenttäkokeen tulosten mukaan henkilökohtaisen taisteluvarustuksen massan kasvaminen 16.8 kg:sta 30.3 kg:n ei aiheuta tilastollisesti merkitseviä eroja sydämen syketaajuudessa tai veren laktaattipitoisuudessa. Subjektiivisen kuormittuneisuuden tuntemuksissa havaittiin kenttäkokeen aikana taisteluvarustusten m/91 ja m/05 välillä tilastollisesti lähes merkitseviä eroja (p< 0.05). Koehenkilöt tunsivat elimistössään raskaamman taakan (m/05) aiheuttaman fyysisen kuormittavuuden ja tietoisesti hidastivat etenemisnopeuttaan. Tämän vuoksi fysiologisissa vasteissa (syke ja veren laktaattipitoisuus) ei havaittu merkitseviä muutoksia. Raskaamman taakan kanssa suoritetussa kenttäkokeessa subjektiivisen kuormittuneisuuden tuntemus aiheutti fyysisen suorituksen intensiteetin ja hyökkäysnopeuden hidastumisen. Tämän vuoksi suoritusajoissa taisteluvarustusten m/91 vs. m/05 kanssa suoritetussa kenttäkokeessa havaittiin tilastollisesti erittäin merkitseviä eroja p< 0.001. Koehenkilöiden välisissä vertailuissa maksimaalinen hapenottokyky oli tilastollisesti lähes merkitsevästi parempi p< 0.05 m/05 varustuksessa koko kenttäkokeen radan suorittaneilla verrattuna niihin henkilöihin, jotka eivät suorittaneet hyväksytysti koko kenttäkoetta taisteluvarustuksessa m/05. Kenttäkokeen raskaammassa varustuksessa hyväksytysti suorittaneilla koehenkilöillä oli myös laboratoriomittausten tulosten perusteella suuremmat voimaominaisuudet yläraajoissa, keskivartalossa ja alaraajoissa. Voimaominaisuuksien välillä ei havaittu suoritusryhmien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Vahvimmat korrelaatiot kenttäkokeen suoritusajan ja raskaamman taakan (m/05) välillä havaittiin koehenkilöiden jalkalihasten maksimivoimassa (r = - 0.69, p< 0.05), vatsalihaksissa (r = - 0.68, p< 0.05) ja kehon painossa (r = - 0.63, p< 0.05.) Tämän tutkimuksen tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan kaupunkijääkärin hyökkäystaistelussa kaupunkiympäristössä korostuvat yksilön maksimaalinen hapenottokyky, keskivartalon vatsalihakset, alaraajojen voimantuotto-ominaisuudet sekä kehon koostumus. Kaupunkijääkäreiksi koulutettavien sotilaiden valinnoissa on kiinnitettävä huomiota yksilön aerobiseen kestävyyteen, antropometrisiin ominaisuuksiin sekä voimaominaisuuksiin. Aerobisen kestävyyden laadukas harjoittaminen ja voimaominaisuuksien nousujohteinen kehittäminen ovat tärkeitä osia kaupunkijääkäreiden liikuntakoulutusta.

Näkökulmia oppimispäiväkirjan käyttöön ilmavoimien upseerikoulutuksessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli pohtia oppimispäiväkirjan käyttöä eri näkökulmista ja tavoitteena oli saada tietoa oppimispäiväkirjan käytöstä yleensä ja erityisesti ilmavoimien upseerikoulutuksessa. Päätehtävänä oli teoriatiedon ja kadettien oppimispäiväkirjakokemusten avulla löytää perusteita, ideoita ja vaihtoehtoisia toimintatapoja oppimispäiväkirjan käytölle sekä tehdä johtopäätöksiä oppimispäiväkirjoilla suoritettavien opintojen tehostamiseksi. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 93. kadettikurssin ohjaajalinjan oppimispäiväkirjoista. Kadetit ovat aloittaneet opintonsa Maanpuolustuskorkeakoulussa vuonna 2006. Oppimispäiväkirjoissa kadeteilla (n=22) oli tehtävänä analysoida oman oppimisprosessinsa kehittymistä. Oppimispäiväkirjat analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja tutkimusstrategiana oli kartoittava kvalitatiivinen tapaustutkimus.

Fyysisen kunnon ja suunnistustaidon merkitys Ilmavoimen kesäpelastautumisharjoituksesta selviytymiseen

Ilmavoimien ohjaajalle saattaa lennon aikana tulla ongelmia tai vikoja lentokoneeseen, jotka pakottavat lentäjän tekemään pakkolaskun tai poistumaan koneesta laskuvarjon tai heittoistuimen avulla. Kos ka poistumispaikkaa ei voi etukäteen valita, on mahdollista, että lentäjä joutuu kauaksi asutusalueelta. Suomen Ilmavoimissa koulutetaan ohjaajia juuri näitä tilanteita varten. Yksi osa tätä koulutusta on kesäpelastautumisharjoitus, jossa harjoitellaan selviytymistä normaalissa Suomen kesäisessä maastossa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2004 kesäpelastautumisharjoituksen koulutettavien (n=19) fyysisen kunnon sekä suunnist ustaidon merkitystä harjoituksesta selviämiseen. Lisäksi tutkittiin harjoituksen energiankulutusta. Koulutettavilla oli harjoituksen aikana mukanaan GPS- paikannin, joka antoi henkilön sijainnin lisäksi tietoa hänen sydämensä syketasosta. Vertailuaineistona käytettiin Cooper-, polkupyörä- sekä lihaskuntotest ien lisäksi suunnistuskilpailuntuloksia. Tuloksissa ilmeni, että kesäpelastautumisharjoituksessa koulutettavilla oli suunnistustaidosta enemmän hyötyä kuin hyvästä fyysisestä kunnosta. Harjoitus on luonteeltaan peruskestävyysharjoitusta vastaavaa (keskisyke 114 bpm), jonka vuoksi ylikuormitusta ei havaittu. Heikko suunnistustaito osoittautui todennäköisemmäksi fyysistä kuormitusta aiheuttavaksi tekijäksi. Energiavaje harjoituksen aikana oli suurimmillaan 9000 kcal, jo ka vastaa noin 2-3 kilon pudotusta henkilön painossa. Tällä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä koulutettavien jaksamisen ja toimintakyvyn kannalta.

Opetuksen monimuotoistaminen Raja- ja merivartiokoululla : kouluttajien käsityksiä oppimisesta, opettajuudesta, opiskelijoiden valmiuksista ja koulutuksen kehittämisestä

Vanhojen koulutusmallien toimimattomuus tai heikko vastauskyky nopeasti muuttuviin työelämän vaatimuksiin on pakottanut opettajat ja koulutuksen suunnittelijat luomaan uusia koulutuskäytäntöjä. Näitä ovat verkkotuettu monimuoto-opetus luokkaopetuksen sijaan, muutokset oppimisympäristöissä ja verkostoituminen sekä työelämään että ympäröivään maailmaan. Raja- ja merivartiokoulun pyrkimyksenä on saada verkkotuettu monimuoto-opetus osaksi kaikkea perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta. Tämä asettaa haasteita niin kouluttajille kuin koko koulutusjärjestelmälle. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata monimuoto-opetuksen nykytilaa Raja- ja merivartiokoululla ja selvittää Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien käsitysten perusteella, miten opetuksen monimuotoistamista Raja- ja merivartiokoululla tulisi kehittää. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusongelmiksi muodostuivat: - Millaisia käsityksiä kouluttajilla on oppimisesta ja opettajuudesta? -Millaisia käsityksiä kouluttajilla on opiskelijoiden valmiuksista monimuoto-opiskeluun? -Miten kouluttajien käsitysten mukaan koulutuksen monimuotoistamista tulisi kehittää? Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tarkastelen monimuoto-opetuksen nykytilaa Raja- ja merivartiokoululla, oppimista, aikuista opiskelijana ja opettajuutta sekä monimuoto- opetusta. Empiirisessä osuudessa tarkastelen aihetta Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien käsitysten kautta. Suoritin tutkimuksen aineiston keruun teemahaastatteluna ja keräämäni tekstiaineiston analysoin fenomenografisella tutkimusotteella. Esitin tulokset fenomenografisesti jäsennettyinä ja ryhmiteltyinä merkityskategorioihin, jotka edustivat kouluttajien käsityksiä oppimisesta, opettajuudesta, opiskelijoiden valmiuksista, oh- jaamisesta sekä oppimisympäristöjen ja koulutuksen kehittämisestä. Kouluttajien käsitykset oppimisesta ja opettajuudesta olivat suhteellisen nykyaikaisia. Kouluttajat näkivät oppimisen tiedon ymmärtämisenä, rakentumisena ja aikaisempien käsitysten muokkaamisena. Käsityksissä tulivat esille myös opiskelijan oman motivaation merkitys ja osallistuminen omaan oppimisprosessiin. Opettaja kuvataan ohjaajaksi, joka luo oppimistilanteen ja johdattelee opetusta. Tärkeäksi koettu opetuksen sitominen työelämään edellyttää opettajalta vankkaa ajan tasalla olevaa ammatillista osaamista. Opiskelijoiden valmiudet monimuoto-opiskeluun nähtiin hyvinä. Käsitysten mukaan osalla opiskelijoista oli vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Monimuoto-opetus on saattanut tulla monelle opiskelijalle yllätyksenä tai ainakin uutena tapana opiskella. Kouluttajien mielestä monimuoto-opiskelun ohjaukseen tulisi panostaan kurssin aloitusvaiheessa. Käsitysten mukaan nuoret haluavat selkeitä malleja selviytyäkseen työelämässä, kun taas vanhemmilla, jo pidempään työelämässä olleilla, opiskelijoilla on paremmat valmiudet niin monimuoto-opiskeluun kuin työssä oppimiseenkin. Käsityksissä koulutuksen kehittämisestä esille nousivat fyysisten ja sosiaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen. Kehityksen esteiksi koetaan näkemyserot koulutuksen toteuttamisesta, jotka heijastuvat muun muassa kouluttajaresursseihin, opetusryhmien kokoihin ja mahdollisuuksiin valita erilaisia opetusmenetelmiä.

Venäjän federaatio ja kamppailu kansainvälisen terrorismin merkityksistä : uhkakuvan ja valtioidentiteetin rakentuminen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa diskurssissa

Tässä Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan Venäjän osallistumista kansainvälisen terrorismin uhkakuvan ja terrorismin vastaisen taistelun ja sitä kautta oman identiteettinsä määrittelyyn. Valittu tutkimuskohde on tarkemmin Venäjän federaation ulko- ja turvallisuuspoliittinen diskurssi osana laajempaa kansainvälistä diskurssia vuosina 2001–2007. Terrorismin merkityksestä viime vuosina käyty kamppailu ja uhkakuvien määrittelyssä esiintyvä valta tekevät tutkimuskohteen valinnasta perustellun ja ajankohtaisen. Tutkimus perustuu konstruktivistiseen viitekehykseen, jonka pohjalta on laadittuaikaisempaan tutkimukseen nojautuen ulko- ja turval lisuuspolitiikan diskurssianalyyttinen teoria. Tämä teoria ohjaa työn tarkastelemaan uhkakuvien rakentumista valtioidenidentiteettien määrittelyyn liittyen ja suuntaa met odia analysoimaan merkitysrakenteita, jotka esiintyvät uhkakuvien representaatioiden takana. Asettamalla Venäjän diskurssi kansainvälisestä terrorismista järjestelmätasolla käydyn diskurssin kontekstiin kyetään tarkastelemaan niitä yhteisiä ymmärryksiä, mahdollisuuksia ja rajoituksia sekä ennen kaikkea kamppailua, joiden piirissä Venäjä osallistuu terrorismin uhkakuvan ja oman valtioidentiteettinsä rakentamiseen. Teoria ohjaa asettamaan tutkielman tarkemmiksi tutk imuskysymyksiksi, mitä ovat järjestelmätason diskurssin merkitysrakenteet ja ni iden vaikutus, miten Venäjä on ottanut osaa terrorismin määrittelyyn, mitä merkitysrakenteita on löydettävissä Venäjän diskurssista, mitä identiteettejä ja intressejä Venäjälle rakentuu näiden merkitysrakenteiden kautta ja mitä järjestelmätasolla käyty diskurssi kertoo kamppailusta terrorismin ja sen vastaisen taistelun merkityksestä. Järjestelmätason diskurssia sekä Venäjän osallistum ista siihen tarkastellaan yhdeksää eri terrorismiin liittyvää tapausta käsittelevien eri t oimijoiden selontekojen kautta. Tapaukset on valittu niiden merkittävyyden tai potentiaalisen merkittävyyden takia ja toimijat niiden ja terrorismin vastaisen sodan suhteen perusteella. USA nousee tutkielmassa tärkeimmäksi järjestelmätason toimijaksi tarkasteltaessa Venäjän diskurssille rakentuvia rajoja ja mahdollisuuksia. Venäjä osallistui 9.11.2001 tapahtumien jälkeen akt iivisesti kansainvälisen terrorismin uhkakuvan rakentamiseen aina vuosiin 2005 – 2007 saakka, jolloin sen ja Lännen suhteet heikkenivät osittain terrorismin vastaisen sodan käytäntöön liittyvistä syistä. Tämän jälkeen muut uhkakuvat ovat hallinneet Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista diskurssia. Yksimielisestä alusta huolimatta Venäjän näkemys kansainvälisestä terrorismista kohtasi pian vastustusta Lännen taholta. Suurimmat näkemyserot perustuivat Irakin ja Tshetshenian sotaan. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva ei kyen nyt ristiriitojen johdosta luomaan jaettua turvallisuuskäsitystä Venäjän ja Lännen välille, eikä näin ollen muodostamaan jaettuja identiteettejä tai intressejä. Tämä ilmiö tiivistyi Venäjän käyttämään kaksoisstandardien käsitteeseen. Venäjä siirtyi kamppailun tuloksena määrittelemään terrorismia Keski-Aasian ja Kaukasian piirissä. Kehitys vahvisti Venäjän suurvaltaidentiteettiä, joka oli ollut rakentamisen kohteena jo vuonna 2000. Analyysin tuloksena voidaan todeta, että kansainvälisen terrorismin diskurssin taustalla vaikutti useita merkitysrakenteita, joista jokainen määritteli terrorismin eri tavoin. Ajan kuluessa järjestelmätasolla voimakkaimpina olivat ns. sotadiskurssi sekä ihmisoikeusdiskurssi. Näitä vastustamaan rakentuivat Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa realistinen ja sivilisaatiodiskurssit. Diskurssien tarkastelun perusteella voidaan väittää kansainvälisen terrorismin ja sen v astaisen taistelun olleen voimakkaan kamppailun kohteena tarkasteltavana ajanjaksona. Kaksi tärkeää tekijää kamppailun takana on ollut Lännen (USA ja tapauksittain vaihteleva Eu rooppa) ja Venäjän pyrkimys määritellä toisiaan ja terrorismin vastaiseen sotaan liittyvän oikeutuksen määrittelyn hallinta. Tutkielman pohjalta ei voida esittää yhtenäistä määritelmää venäläisestä kansainvälisen terrorismin uhkakuvasta johtuen sen monista erilaisista tasoista ja muodoista. Terrorismi määrittyi Venäjälle kuitenkin voimakkaasti Tshetshenian sodan kautta, mistä johtuu sen korostunut poliittisuus. Tshetshenian sodan ja kansainvälisen terrorismin yhteiseen uhkakuvaan kuului voimakkaasti näkemys ulkopuolisen valloituksen pelosta. Tämä pelko siirtyi tarkastellun ajanjakson lopulla koskemaan myös ”unilateraalien suurvaltojen” toimintaa. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva rakentui siis tukemaan vanhempia näkemyksiä maailmanjärjestelmän toiminnasta sekä Venäjän valtioidentiteetistä.

Rajaturvallisuus 2020

Tulevaisuuden ennakointi kuuluu olennaisena osana strategiseen päätöksentekoon ja on myös olennainen osa viranomaistoimintaa. Rajaturvallisuus muuttuvana käsitteenä on sidottu poliittiseen päätöksentekoon, turvallisuusympäristöön ja luotuihin uhkamalleihin. Tämän Pro gradu -tutkielman avulla pyrin luomaan käsitykseni mukaisen näkemyksen siitä, millaisena rajaturvallisuus nähdään vuonna 2020. Tutkimusongelma tutkimuksessa on: ”Miten rajaturvallisuus nähdään vuonna 2020?” Tämän lisäksi tutkimuksessa vastaan tutkimuskysymyksiin ”Miten rajaturvallisuus voidaan määritellä EU:n ja Yhdysvaltojen mallien kautta?, ”Miten toimintaympäristön tekijät vaikuttavat rajaturvallisuuteen?” ja ”Miten Rajavartiolaitos toimijana voi vaikuttaa tulevaisuuden rajaturvallisuuteen?” Tutkimuskysymysten avulla pyrin saamaan vastauksen tutkimusongelmaan. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimivat tulevaisuudentutkimuksen teoreettiset lähtökohdat. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytän tulevaisuudentutkimuksen metodeihin kuuluvaa skenaariomallinnusta, jossa mielestäni neljän mahdollisen tulevaisuuden skenaarion avulla pyrin vastaamaan tutkimusongelmaan. Skenaariomallinnus on valittu sen moni ulottuvaisuuden johdosta, ja sen avulla olen luonut neljä erilaista käsitystä siitä, mitä tulevaisuus voisi olla. Toimijana eli aktorina tutkimuksessa on Rajavartiolaitos. Tutkimuksessa rajaturvallisuuden käsitys perustuu Euroopan Unionin rajaturvallisuusmalliin. Nykytila nähdään optimaalisena tilana, jota kehitetään tulevaisuuden uhkakuvien, yhteiskunnan muutoksen ja yhdysvaltalaisen rajaturvallisuusnäkemyksen kautta. Tutkimusaineistona käytän julkisia lähteitä ja lähestyn asiaa strategian näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että rajaturvallisuuden määrittelemiseen liittyvät olennaisena osana toimintaympäristön tekijät. Näistä tekijöistä on nähtävissä kansainvälisten järjestöjen ja Puolustusministeriön tulevaisuudentutkimusten perusteella viitteitä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rajaturvallisuus nähdäänkin toimintaympäristönsä tekijöiden kautta ja näkemys voi muuttua riippuen siitä, mikä on todennäköinen toimintaympäristö vuonna 2020. Rajaturvallisuuden käsitteeseen ja ilmiöön pitää myös suhtautua kriittisesti, koska kyseessä on nuori termi ja sen käytännöt ovat vielä muuttuvaisia. Määritetyt ja muuttuvat uhkat globaalissa maailmassa muuttavat myös rajaturvallisuutta ilmiönä. Vuonna 2020 rajaturvallisuuden voidaan todennäköisimmän skenaarion kautta nähdä olevan eurooppalaisessa käsityksessä samantyyppinen kuin nykymuodoltaan. Kuitenkin EU:n integraation kehityksen, uhkakuvien muuttumisen ja globalisoitumisen myötä rajaturvallisuus sopeutuu sisäisen turvallisuuden edellyttämällä tavalla. Vaikka tämänhetkisen näkemyksen mukaisesti todennäköisin skenaario on muuttumattoman kehityksen skenaario, tulee myös toisenlaisiin mahdollisiin maailmoihin varautua. Rajavartiolaitos voi omalla toiminnallaan tulevaisuudessa pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten se reagoi skenaarioiden mukaisiin tulevaisuudenkuviin. Toiminnassaan sen on kuitenkin otettava huomioon mahdolliset yllättävät muutokset.

Lentoupseerin siirto Lentosotakouluun : vaikutukset työmotivaatioon

Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, miten lentoupseerin siirto Lentosotakouluun vaikuttaa hänen työmotivaatioonsa. Lisäksi haluttiin tietää, mitä positiivisia ja negatiivisia heijasteita siirtoaiheuttaa, onko työmotivaation mahdolliseen muutokseen yhteisiä selittäviä tekijöitä, ja mihin siirron aiheuttamiin työmotivaatiota heikentäviin tekijöihin järjestelmä voi vaikuttaa. Tutkimus oli luonteeltaan selittävä kvantitatiivinen survey-tutkimus. Kohderyhmänä oli Lentosotakouluun siirretyt lentoupseerit (n=31). Aineisto kerättiin lomakekyselyllä marraskuussa 2007. Vastausprosentti oli 84. Tutkimus oli kokonaistutkimus. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Analyysimenetelminä käytettiin suoria jakaumia, keskiarvoja, Mann-Whitneyn U-testiä sekä Pearsonin korrelaatiomatriisia. Avoimet kysymykset analysoitiin teemoittamalla. Tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää sitä, että lentoupseerin siirto Lentosotakouluun aiheuttaa ongelmia työn ulkopuoliseen elämään liittyviin tekijöihin, mutta itse työn sisällön kokemiseen se vaikuttaa positiivisesti. Siirron aiheuttamat työmotivaation muutokset koetaan hyvin yksilöllisesti. Suurimpina vaikuttavina tekijöinä näyttäisi olevan oma halukkuus, perheen tilanne (sisältää sosiaaliset tekijät), henkilöstöpolitiikka, paikkakuntaan liittyvät asiat ja luottamus työnantajaan. Tutkimuksen tulokset ohjaavat työnantajaa puuttumaan epäkohtiin sekä edesauttavat lentoupseereita siirtoon varautumisessa.

Lentotukikohdan kuvaustiedustelu tiedustelusatelliitilla ja lentokoneella

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, voiko strategisiin tarkoituksiin suunnitellulla ku- vaustiedustelusatelliiteilla korvata lentotiedustelun lentotukikohdan kuvaustieduste- lussa. Satelliitti- ja lentotiedustelua verrataan toisiinsa sotilasjärjestelmän tehokkuuden mallin avulla. Järjestelmien suorituskyvyn arviointia varten luodaan mallitukikohta, jonka kohteiden havainnointia vertaillaan Johnsonin kriteeristön avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tiedustelujärjestelmät ovat yhtä suorituskykyisiä optimaalisissa olosuhteissa. Molemmilla järjestelmillä päästiin samantasoiseen havainnointiin lentotukikohdan kohteita kuvattaessa. Matalalentotiedustelu osoittautui kuitenkin korvaamattomaksi sääilmiöistä johtuen. Pilvisyys estää usein satelliittikuvauksen, mutta lentotiedustelulla voidaan kuvata paljon useammin. Vain erittäin vaikeat olosuhteet estävät lentotiedustelun.

Asevoimista avustusjärjestö? : asevoimien ja humanitaaristen organisaatioiden välinen yhteistoiminta humanitaarisessa logistiikassa

Kylmän sodan päätyttyä humanitaarisesta avustuksesta on tullut miljardibisnestä. Humanitaaristen järjestöjen määrä on kasvanut samaan aikaan huomattavasti. Siviilien lisäksi myös asevoimien kiinnostus humanitaariseen toimintaan on lisääntynyt. Tämä aiheuttaa väistämättä haasteita asevoimien ja avustusjärjestöjen välil le. Tämä opinnäytetyö on luonteeltaan toiminnallinen. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvailla asevoimien ja humanitaaristen järjestöjen yhteistoimintaa humanitaarisessa logistiikassa. Tutkittavaa aihetta lähestyttiin logistiikan näkökulmasta. Tutkimusongelmana oli: mitä yhteistoimintaa asevoimat ja humanitaariset järjestöt harjoittavat humanitaarisessa logistiikassa? Tässä opinnäyte työssä tarkasteltiin asevoimien roolia humanitaarisessa logistiikassa, yhteistoiminnan lähtökohtia sekä yhteistoiminnan haittoja ja hyötyjä. Tutkimusaineistona käytettiin julkisia kirjallisia lähteitä sekä haastatteluja. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hermeneutiikkaa ja aineiston analysoinnissa hermeneuttista kehää. Tällä menetelmällä subjektiivisesta tiedosta voidaan saada objektiivista. On huomioitava, että asevoimat ja avustusjärjestöt käsittelevät yhteistoimintaa eri näkökulmista. Opinnäytetyössä ilmeni, että asevoimien rooli humanitaarisessa logistiikassa ei ole yksiselitteinen. Lähtökohta kuitenkin on, että asevoimia ei ole tarkoitettu humanitaariseen toimintaan; vaarana on, että humanitaariseen toimintaan kytketään sotilaallisia ja poliittisia päämääriä vaarantaen humanitaariset periaatteet. Poikkeuksellisissa tilanteissa asevoimien logististen resurssien käyttö on edellytyksenä hätäavun toimittamisessa katastrofin uhreille. Tällaisissa tapauksissa asevoimien roolina on tukea humanitaarisia järjestöjä, jotka ovat humanitaarisen logistiikan ammattilaisia. On tärkeää muistaa, että avustusjärjestöillä ja asevoimilla on eriävät tehtävät ja mandaatit. Toimintaa ohjaavat erilaiset toimintatavat, tavoitteet ja intressit. Yhteistoiminnan lähtökohtiin vaikuttaa myös katastrofin laatu. Luonnon aiheuttamissa katastrofeissa yhteistoiminta on ongelmattomampaa kuin monitahoisissa kriiseissä. Asevoimien ja avustusjärjestöjen väliseen yhteistoimintaan liittyy sekä hyötyjä että haittoja. Asevoimien ja humanitaaristen järjestöjen välinen yhteistoiminta tulee nähdä mahdollisuute- na, jonka avulla katastrofin kokonaisvaltaisesta hoitamisesta saadaan tehokkaampaa. Varautumisen ja ennakkosuunnittelun merkitys korostuu, koska sillä on keskeinen merkitys katastrofin reagointivaiheen onnistumisella. Yhteistoiminnan kehittämisen puolesta puhuu myös se, että arvioiden mukaan katastrofit tulevat lisääntymään moninkertaisesti.

Suoritustasomittauksista saatujen havaintojen hyödyntäminen koulutuksen suunnittelussa ja kehittämisessä Karjalan prikaatin Huolto- ja kuljetuskomppaniassa

Suoritustasomittauksia tehdään joukkotuotettaville joukoille saapumiserien koulutuksen loppuvaiheessa. Suoritustasomittauksissa verrataan joukon toimintaa niille asetettuihin suorituskykyvaatimuksiin. Suoritustasomittauksista saatuja tuloksia hyödynnetään joukkojen sodanajan sijoittamisessa, koulutuksen seurannassa ja jatkokoulutuksen suunnittelussa kertausharjoituksia varten. Arvioitava joukko koulutetaan perusyksikössä, joka vastaa sodanajan joukon tuottamisesta. Tällöin joukon saavuttama suorituskyky ja mittaustulos ovat osaltaan perusyksikössä annetun koulutuksen tulosta. Tämä joht aa myös siihen, että suoritustasomittauksista saatua palautetta tulisi voida hyödyntää perusyksikön koulutuksen kehittämisessä. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka suorituskykymittauksista saatua palautetta ja tehtyjä havaintoja hyödynnetään koulutuksen kehittämiseksi perusyksikössä yksikön henkilöstön mielestä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka Huolto- ja kuljetuskomppaniassa kehitetään koulutusta hyödyntämällä suoritustasomittauksista saatuja havaintoja ja palautteita. Tutkimus- ongelma on, miten suorituskykymittauksissa ja arvioinneissa saatuja h avaintoja hyödynnetään perusyksikön koulutuksen suunnittelussa ja kehittämisessä Karjalan prikaatin Huolto- ja kuljetuskomppaniassa? Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmä on tapaustutkimus, jolle on tyypillistä kohteen kokonaisvaltainen tarkastelu. Olennaista tapaustutkimuk sessa on sen kohdistuminen nykyhetkeen, rajattuun tapaukseen ja todelliseen tilanteeseen, jota ei voida järjestää kokeelliseksi asetelmaksi. Tiedonhankintamenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jossa haastattelun aihepiirit, eli teema-alueet ovat ennalta suunniteltuja. Haastatteluaineiston analysointimene telmänä on käytetty teemoittelua. Se perustuu teemahaastattelu ssa muodostettujen teemojen hyödyntämiseen. Teemoittelulla tarkoitetaan että analyysivaiheessa tarkastellaan sellaisia aineistosta nousevia piirteitä ja teemoja, jotka ovat yhteisiä use alle haastateltavalle. Analyysissa käytettyä päättelyä voidaan kuvailla teorialähtöiseksi, eli abduktiiviseksi. Tutkimusilmiötä tarkastellaan sotilaspedagogiikan näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat pedagogiikkaa ja koulusta käsittelevä kirjallisuus, Puolustusvoimien ja Karjalan prikaatin koulutusta käsittelevät asiakirjat, sekä Huolto- ja kuljetuskomppanian henkilökunnan haastattelut. Tutkimusta varten haastateltiin yksikön päällikkö, varapäällikköä ja kahta kouluttajaa. Tutkimuksen tuloksena muodostui kuvaus suorituskykymittausten toteutuksesta ja siitä saatujen tulosten hyödyntämisestä osana Huolto- ja kuljetuskomppanian koulutuksen suunnittelua ja kehittämistä. Tutkimuksessa selvisi myös yksikön koulutuksessa käytettävien epävirallistenhuoltokomppanian taktiikkaa ja taistelutekniikka oh jaavien asiakirjojen ja tuotettavan sodanajanjoukon päällikön vaikutus koulutukseen. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä on tutkijan tekemä havainto epävirallisten käy- täntöjen ja koulutuskulttuurin vaikutuksesta koulutuksen kehittämisessä. Erityisesti koulutustapahtumien kehittämisessä korostuu yksikön henkilökunnan tekemät havainnot, ei niinkään mittaustulokset tai harjoitusraportit. Mittaustuloksia ja harjoitusraportteja hyödynnetään seuraavan saapumiserän koulutuksen läpivientejä suunniteltaessa ja tarkennettaessa koulutuksen painopistettä.

Sotilaan ammatillinen toimintakyky : ilmatorjuntalinjalta valmistunut sotatieteiden kandidaatti ensimmäisessä tehtävässään perusyksikössä

Sotatieteiden kandidaatteja on valmistunut viideltä kadettikurssilta. Heidän ammatillisesta toimintakyvystään ei ole selkeää kuvaa. Ilmatorjuntalinjalta valmistuneiden sotatieteiden kandidaattien ammatillista toimintakykyä ensimmäisessä tehtävässä ei ole tutkittu aikaisemmin. Tutkimusongelmat olivat seuraavat: 1) Millaisia ovat olleet valmistuneiden kandidaattien ensimmäiset tehtävät? 2) Miten saatu koulutus on valmistuneiden kandidaattien mielestä vastannut heidän ensimmäisiä tehtäviään? 3) Miten esimiesten näkemys valmistuneiden kandidaattien ammatillisesta toimintakyvystä eroaa valmistuneiden omasta näkemyksestä? 4) Millainen on hyvä ammattitaito ilmatorjunta-aselajissa valmistuneiden kandidaattien sekä heidän esimiestensä mielestä? Tämä tutkimus on evaluointitutkimus. Tutkimuksessa käsitellään Kadettikoulun ja Ilmatorjuntakoulun opetussuunnitelmia suhteessa varusmiesten suorituskykyvaatimuksiin. Valmistuneiden sotatieteiden kandidaattien käsityksiä ammatillisesta toimintakyvystä vertaillaan esimiesten käsityksiin kandidaattien toimintakyvystä. Tutkimuksen empiirisenä osana lähetettiin strukturoitu postikysely, jossa kysyttiin kandidaattien omia ja heidän esimiestensä näkemyksiä valmistuneen sotatieteiden kandidaatin ammatillisesta toimintakyvystä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat kadettikurssien 88. - 91. ilmatorjuntalinjalta valmistuneet sotatieteiden kandidaatit, joita oli 26, sekä ilmatorjuntakoulutusta antavien perusyksiköiden päälliköt ja varapäälliköt, joita oli 24. Kyselyn vastausprosentti oli ensimmäisessä 30 kysymyksessä 80 ja lopuissa 15 kysymyksessä 78. Tulosten analysointiin käytettiin ristiintaulukointia ja t-testiä. Tutkimuksessa ilmeni, että valmistuneilla sotatieteiden kandidaateilla on sekä esimiesten että kandidaattien mukaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaadittava ammatillinen toimintakyky ensimmäiseen tehtävään. Edellytyksenä on, että tehtävään on saatu koulutus. Empiirisen osion paras anti oli huomata kandidaattien ja esimiesten näkemyserot yksittäisissä kysymyksissä

Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset

Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939 olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen, mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana? Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon. Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen, omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille. Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan, hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa. Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä, ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa. Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti. Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.