Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden uhkista trendeiksi : terrorismi ja merirosvous Somaliassa

Merellinen terrorismi ja merirosvous nousivat turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Somalian kautta. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvosto on käsitellyt niitä molempia aktiivisesti keskusteluissaan 2000-luvulta alkaen. Merellinen terrorismi ei esiinny niissä erillisenä ilmiönä, vaan se kuuluu terrorismiin yhtenä sen ulottuvuutena. Tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan terrorismia ja merirosvoutta YK:n määritelmien pohjalta. Tutkimuksessa tarkastellaan, ovatko edellä mainitut ilmiöt trendejä turvallisuusneuvoston turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Molemmat ilmiöt on linjattu uhkiksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Terrorismi on ollut uhka jo vuosikymmeniä, mutta merirosvous on noussut sellaiseksi vasta vuonna 2012. Keskustelua kuvaavat neuvoston kotisivuilta löytyvät viralliset, sähköiset asiakirjat, joihin kuuluu päätöslauselmat, puheenjohtajan lausunnot, YK:n pääsihteerin raportit, puheenjohtajan ja pääsihteerin välinen kirjeenvaihto, lehdistölle annetut lausunnot, missioiden raportit ja vuosiraportit. Tarkastelussa keskitytään Somaliaan liittyvien asiakirjojen tarkasteluun. Haku on suoritettu kahdessa vaiheessa kolmen hakukategorian (Somalia, terrorismi ja merirosvous) avulla. Tuloksia tarkastellaan ensin aikasarja-analyysin avulla ilmiöiden muodostamien trendien kartoittamiseksi ajalla 1990–2012 ja ennustamiseksi ajalla 2013–2050. Lopuksi pohditaan ilmiöitä ja niiden muodostamia trendejä sekä niiden tulevaisuuden näkymiä kansainvälisen poliittisen taloustieteen (IPE) avulla.

Muutokset Venäjän merivoimien operaatiosuunnittelussa vuoteen 2030 mennessä

Venäjä on perinteisissä uhkakuvissaan pitänyt päävastustajanaan Yhdysvaltoja ja Natoa. Tämän vuoksi merivoimien pohjoista operaatiosuuntaa on painotettu jopa muiden operaatiosuuntien kustannuksella. Neuvostoliiton hajoaminen käynnisti geopoliittisen muutosliikkeen erityisesti Venäjän läntisellä ja eteläisellä operaatiosuunnalla, mikä voi jatkossa vaatia operaatiosuuntien uudelleen priorisointia. Samaan aikaan Kiina on Venäjän itäisellä operaatiosuunnalla nousemassa Aasian keskeiseksi voimatekijäksi. Tutkimustyössä tarkastellaan miten Venäjä pyrkii merivoimillaan vastaamaan muutoksiin sen eri operaatiosuunnilla vuoteen 2030 mennessä. Tarkastelun kannalta keskeisiä selvitettäviä asioita ovat operaatiosuuntien nykyiset merkitykset Venäjälle ja tekijät, jotka mahdollisesti voisivat laukaista muutostarpeita operaatiosuuntien painotuksissa. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma perustuu uusrealismin paradigman mukaiseen hegemoniateoriaan, jonka mukaan suurvallat ovat aggressiivisia, eivätkä tyydy voimatasapainoon, vaan tavoittelevat paikkaa johtavana valtiona, hegemonina. Tutkimusaineisto koostuu Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittisista asiakirjoista, joita tarkastellaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Venäjän operaatiosuuntien keskeisiä muutostarpeita laukaisevia tekijöitä ovat strategisen tasapainon järkkyminen tai pysyvän sotilaallisen voiman lisääntyminen sen lähialueilla. Läntisellä ja pohjoisella operaatiosuunnilla keskeiset muutostarpeita laukaisevat tekijät ovat kytkeytyneet Naton ja Yhdysvaltojen toimiin. Itäisellä operaatiosuunnalla priorisoinnin tarvetta aiheuttaisi todennäköisesti strategisen tasapainon järkkyminen Venäjän ja Kiinan välillä sekä Yhdysvaltojen mahdollinen vaikutusvallan kasvu Aasian alueella. Eteläisellä operaatiosuunnalla keskeinen muutostarpeita määrittävä tekijä on Venäjän etuoikeutettuun intressipiiriin kuuluvien pienten valtioiden orientoituminen lähitulevaisuudessa Venäjän ja lännen välillä. Tutkimustyössä esiin nousseiden havaintojen perusteella Venäjä on todennäköisesti lähitulevaisuudessa siirtämässä asevoimiensa painopistettä itäiselle ja eteläiselle operaatiosuunnalle. Venäjän merivoimien näkökulmasta tämä tarkoittaisi Tyynenmeren ja Mustanmeren laivastojen kehittämistä ja toiminnan painottamista.

Panssarivaunujoukkojen koulutus Panssariprikaatissa 1942–1944

Vuosi 1942 oli suomalaisille panssarivaunujoukoille suuren kehittymisen aikaa. Helmikuussa perustettiin Panssariprikaati, joka liitettiin myöhemmin kesän aikana perustettuun Panssaridivisioonaan. Panssariprikaatin perustamisen mahdollisti jatkosodan hyökkäysvaiheessa saatu runsas sotasaaliskaluston määrä. Panssariprikaatin komentajaksi määrättiin Panssaripataljoonan komentajana toiminut everstiluutnantti Sven Björkman. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten panssarivaunujoukkojen koulutus kehittyi Panssariprikaatissa 1942–1944 välisenä aikana. Perustamisensa jälkeen Panssariprikaati oli pääosan tarkasteltavasta ajanjaksosta Äänislinnassa reservissä. Tämä mahdollisti koulutuksen järjestämisen tehokkaasti. Tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien alakysymysten avulla: millaista oli panssarivaunukoulutus Suomessa ennen jatkosotaa, mitkä tekijät vaikuttivat panssarivaunukoulutuksen kehittymiseen, miten koulutus järjestettiin ja miten koulutus näkyi kesän 1944 taisteluissa. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on aineistoanalyysi. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat Kansallisarkiston arkistomateriaalia. Lähteinä mainittakoon Panssaridivisioonan, Panssariprikaatin, panssaripataljoonien ja niiden perusyksiköiden asiakirjat, sotapäiväkirjat ja taistelukertomukset. Arkistolähteisiin lukeutuvat myös sodanaikana laaditut koulutusohjeet ja koulutusmatkakertomukset. Työssä on keskitytty koulutuksen sisältöön, toteutukseen ja siihen vaikuttaneisiin tekijöihin. Tutkimus käsittelee panssarivaunukoulutusta myös ennen vuotta 1942, mikä toimii vertailupohjana tarkasteltavalle ajanjaksolle. Lisäksi käsitellään panssarivaunujoukkojen tärkeimmät taistelutapahtumat kesällä 1944, joiden kautta selvitetään koulutuksen näkymistä joukkojen toiminnassa. Koulutukseen vaikuttivat olennaisesti hyökkäysvaiheen kokemukset, sekä käytettävissä ollut kalusto ja sen määrä. Myös saksalaisella panssariaseella oli oma vaikutuksensa koulutukseen. Oppia haettiin saksasta opintomatkojen muodossa. Lisäksi Saksasta saatiin runsaasti materiaalia koulutuksen kehittämiseksi. Koulutus panssarijoukoissa oli vahvasti komentajajohtoista. Panssaridivisioonassa annettua koulutusta johti divisioonankomentaja kenraalimajuri Ruben Lagus. Koulutuksessa ei keskitytty ainoastaan panssarivaunujen toimintaan, vaan olennainen osa panssarivaunumiesten koulutusta oli yhteistoiminta jääkärijoukkojen kanssa. Kesällä 1944 Panssariprikaati osallistui Karjalankannaksen torjuntataisteluihin osana Panssaridivisioonaa. Joukoilla oli takana tiivis koulutusjakso, jonka vaikutus joutui koetukselle kesän ankarissa taisteluissa.

Kyberanarkismi : kyberuhkakuvan turvallistaminen Suomen turvallisuuspolitiikassa

Yhä suurempi osa yhteiskunnan kriittisestä infrastruktuurista ja päivittäisistä toiminnoista on riippuvaista tietoverkkojen häiriöttömästä toiminnasta. Kybertoimintaympäristö ja kyberuhkat ovat tulleet osaksi niin Suomen, kuin muidenkin kehittyneiden valtioiden turvallisuuspolitiikan uhkakuvia. Samanaikaisesti yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä laillisissa, että laittomissa muodoissaan on ottanut jalansijaa kybertoimintaympäristössä. Kyberaktivismi on jaettavissa verkkovahvisteiseen ja verkkoperustaiseen, joista jälkimmäisen piirissä esiintyvät haktivismi, infoanarkismi ja kryptoanarkismi voidaan luokitella kuuluvaksi kyberanarkismin kokonaisuuteen. Tutkimuksen tutkimusongelma on: Onko tarkastellulla ajanjaksolla Suomen turvallisuuspoliittisissa virallisasiakirjoissa havaittavissa kyberanarkismin tai sen osatekijöiden turvallistamista, ja nähdäänkö kyberanarkismin liittyvän anarkismin poliittiseen ideologiaan? Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Mitä on kyberanarkismi ja mikä erottaa kyberanarkismin kyberrikollisuudesta sekä -terrorismista, onko suomalaisessa kyberanarkismissa havaittavissa eriäviä piirteitä verrattuna kansainväliseen kyberanarkismiin, onko kyberanarkismin tai sen osatekijöiden turvallistamista havaittavissa tutkitussa turvallisuuspoliittisessa asiakirja-aineistossa? Tämä tutkimus on kvalitatiivinen, eli laadullinen. Tutkimusmetodit ovat sisällönanalyysi ja teemoittelu. Tutkimuksen päälähdeainestona on kirjallisuus, aikaisemmat tutkimukset ja turvallisuuspoliittinen asiakirja-aineisto. Tutkimusaiheen luonteen vuoksi internetistä hankitulla lähdeaineistolla on tutkimuksessa merkittävä asema. Tutkimuksen teoreettinen paradigma noudattelee Kööpenhaminan koulukunnan teoriakokonaisuutta. Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian mukaisesti mikään reaalimaailman todellinen tai kuviteltu ilmiö ei ole itsessään turvallisuusuhka, vaan ilmiö vaatii uhkaksi muuttuakseen onnistuneen turvallistamisen; väitteen ilmiön uhkaavuudesta ja tämän väitteen hyväksymisen. Turvallistamisen ohella Kööpenhaminan koulukunnan teorioihin kuuluvat alueelliset turvallisuuskompleksit ja tähän liittyvä turvallisuuden analyysitasot. Koulukunta edustaa laajan turvallisuuden käsitettä, jakaen turvallisuuden ilmiöt sotilas-, politiikka-, talous-, yhteiskunta- ja ympäristösektoreihin. Kyberanarkismi näyttäytyy verkkoperustaisena aktivismina, jonka merkittävimpiä osatekijöitä ovat haktivismi, infoanarkismi ja kryptoanarkismi. Tämän tutkimuksen valossa kyberanarkismi vaikuttaa kuuluvan anarkistisen ideologian piiriin. Kyberanarkismilla ja reaalimaailman anarkistisella toiminnalla ei ole selkeää yhteyttä, vaikka molempien toimijoiden motiivit, kohteet ja päämäärät ovat usein samankaltaisia. Suomessa kyberanarkismi näyttäytyy muita länsimaita kehittymättömämpänä, eikä useiden muiden länsimaiden kokemia, kyberanarkistien suorittamia merkittäviä kyberhyökkäyksiä olla koettu Suomessa. Tämän tutkimuksen valossa Suomen turvallisuuspolitiikassa kyberanarkismia ei nähdä anarkismin poliittiseen ideologiaan liittyväksi ilmiöksi. Tämän sijaan kyberanarkismi luokitellaan yleisesti rikollisuudeksi, eikä ilmiön poliittista motiivia ole nähty merkittävänä tekijänä. Kyberanarkismin osatekijöiden, erityisesti haktivismin ja infoanarkismin, turvallistaminen on ollut tarkastellussa asiakirja-aineistossa ajallisesti kattavaa ja määrällisesti runsasta. Kyberanarkismin osatekijöiden välisiä yhteyksiä ja kyberanarkismin kokonaisuuden dynamiikkaa ei kuitenkaan ole tunnistettu, eikä ilmiötä kokonaisuudessaan ole näin ollen turvallistettu.

Stressinhallinnan koulutuksen kehittäminen kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutus- ja valintatilaisuudessa

Tämä tutkimus tarkastelee 2000-luvun kriisinhallintaoperaation vaatimuksia rauhanturvaajan henkiselle toimintakyvylle. Tutkimuksessa tutkittiin kriisinhallintaoperaation muodostamaa stressikuormitusta, stressin syntymistä sekä miten koulutus- ja valintatilaisuuden stressinhallinnankoulutus vastaa kriisinhallintaoperaation vaatimuksiin. Tutkimuksen teoreettinen tavoite oli selvittää stressin ja stressinhallinnan käsitesisältö ja se, miten niitä on pyritty käytännöllistämään sotilas- ja kriisinhallintakoulutuksessa. Tutkimuksen käytännöllinen tavoite oli laatia kaksivaiheinen stressinhallintaohjelma, jonka toimivuutta ja toteutusmahdollisuuksia tutkitaan haastattelemalla kriisinhallintakouluttajia ja koulutettavia sekä ISAF-operaatiosta vasta palanneita rauhanturvaajia. Tutkimuksen viitekehyksen muodostavat sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi lähettää ja on lähettänyt rauhanturvaajia. Tutkimuksen primäärioperaatio oli ISAF-operaatio Afganistanissa. Kyselyn perusteella vastaajat kokivat stressinhallinnankoulutuksen erittäin tärkeäksi osaksi koulutusta. Stressinhallinnankoulutuksen tulisi antaa rauhanturvaajille valmiuksia stressin tunnistamiseen sekä itsessä että muissa rauhanturvaajissa ja kyvyn aloittaa henkinen ensiapu ryhmä/joukkotasolla. Tutkimuksen perusteella stressinhallinnankoulutus vastasi verraten hyvin toimialueen vaatimuksiin ottaen huomioon, että stressinhallinnankoulutus toteutui lähes tiedostamattomasti kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutuksessa. Kehitettävä ohjelma koostuu teoriaosuudesta (luennot ja demonstraatiot) ja käytännön harjoitteista (simuloidut stressitilanteet maastoharjoitusten yhteydessä sekä purkutilaisuudet). Tutkimuksen perusteella stressinhallinnan käytännön sovellukseksi tarkoituksenmukaisimmaksi osoittautui yhdysvaltalaisten stressitutkijoiden kehittämä Stress Exposure Training. Tämän niin sanotun tilannelähtöisen lähestymistavan vahvuus on kyky muodostaa koulutettaville ymmärrys todennäköisesti kohdattavista stressitekijöistä jo koulutusvaiheessa ja antaa mahdollisuus toimia niiden vaikutusten alaisuudessa kontrolloiduissa olosuhteissa. Stressinhallinnan koulutusohjelma on integroitavissa osaksi kriisinhallintajoukolle annettavaa tehtäväkohtaista käytännönkoulutusta.

Kehittämiskeskustelu : apuväline kouluttajana kehittymiseen?

Kehittämiskeskustelu on esimiehen ja alaisen välinen etukäteen sovittu keskusteluja palautteenantotilaisuus. Keskustelussa käydään läpi edellisen kauden toiminta ja saavutetut tulokset, sovitaan seuraavan kauden tulostavoitteista sekä käsitellään alaisen kehittämistarpeet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten kehittämiskeskustelu soveltuu kouluttajana kehittymiseen perusyksikössä. Tutkimuksen pääongelma muodostui tutkimuskysymyksen muotoon, miten kehittämiskeskustelu soveltuu kouluttajan ammattitaidon kehittämiseen? Tämä tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus, jossa käytettiin tutkimusmenetelmänä fenomenografiaa. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin teemahaastatteluilla, jotka suoritettiin Kaartin Jääkärirykmentin kuudessa eri perusyksikössä toimiville kouluttajille. Kehittämiskeskustelun ilmapiiri ja itse tilaisuus koettiin avoimeksi, rehelliseksi ja eteenpäin työntäväksi, mutta sen rakennetta ja suoritusarviointia arvosteltiin negatiivisesti. Kouluttajat kokivat muun muassa, ettei kehittämiskeskusteluissa ja suoritusarvioinneissa kyetä vaikuttamaan heidän sotilaspedagogisten taitojen kehittämiseen, vaan niissä keskitytään usein muihin asiakokonaisuuksiin. Tutkimustulokset osoittivat myös, että kehittämiskeskustelu soveltuu paremmin nuorten kuin vanhempien kouluttajien ammattitaidon kehittämiseen.

Sietokyvyn äärirajoilla : väsymyksen merkitys sotilaslentäjien toimintakyvylle kriisiaikana

Toista maailmansotaa on tutkittu monesta eri näkökulmasta. Kuitenkaan väsymyksen vaikutusta toisen maailmansodan lentäjien toimintakykyyn ei ole juuri tutkittu. Jotta voisimme ymmärtää väsymyksen aiheuttamia oireita, on syytä paneutua väsymyksen eri ulottuvuuksiin ja niiden merkitykseen toimintakyvyn säilyttämiseksi. Tämän tutkimuksen avulla voivat sota-ajan johtajat saada tietoa taisteluväsymyksen oireista ja niiden ennaltaehkäisemisestä joukkonsa toimintakyvyn säilyttämiseksi. Vaikka tutkimus on tehty käyttäen hyväksi lentäjien kertomuksia, voidaan tutkimustuloksia soveltaa myös muihin aselajeihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille taisteluväsymyksen ilmentyminen toisessa maailmansodassa ja sen vaikutus lentäjän toimintakykyyn poikkeusoloissa. Toisen maailmansodan aikaiset lentäjät pääsevät itse kirjojen välityksellä kertomaan millaista oli olla keskellä ilmataistelua tai millaista oli kun lentokone ei enää toiminutkaan, vaan oli hypättävä laskuvarjon varaan? Kerään lentäjien kokemuksia käyttäen hyväksi narratiivista menetelmää. Narratiivisen menetelmän avulla pyrin tuomaan Paul Richeyn ja Adolf Gallandin kirjoittamat lentäjien kokemukset lukijalle sellaisena kuin lentäjä itse on ne kokenut. Hermeneuttisen menetelmän avulla taas kykenen tekemään tulkintoja väsymyksen vaikutuksista. Tutkimuksessa saatiin paljon väsymyksestä kertovaa aineistoa. Tämän tuloksena kyettiin tekemään johtopäätöksiä siitä, että lentäjät ensiksi kokevat enimmäkseen fyysistä väsymystä ja sen jälkeen alkavat henkinen väsymys ja stressioireet lisääntyä. Sodassa jokainen joutuu kohtaamaan väsymyksen muodossa tai toisessa. Tällöin reagoinnin oikeellisuus vaikuttaa paljon tulevaan toimintakykyyn.

Ammatillinen kehittyminen merikadettikursseilla 68, 69, 70, sekä 71

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää upseerien ammatillista kasvun ja oppimisen välistä yhteyttä sekä sitä kuinka hyvin opetustavoitteet olivat täyttyneet upseerin tutkinnon sekä sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneiden kohdalla. Tavoitteena oli myös selvittää upseerien omia käsityksiä ja kokemuksia siitä, mitkä tekijät vaikuttavat ammatilliseen kehittymiseen ja kuinka hyvin Merisotakoulu on pystynyt vastaamaan koulutuksen haasteisiin. Tutkimusongelma on: Mitkä upseerien ammatillisen kehityksen osa-alueet korostuvat eniten, mitkä vähiten, sekä miten opetustavoitteet ollaan saavutettu 68., 69., 70., ja 71. Merikadettikursseilla? Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko upseerin tutkinnon ja sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneiden välillä eroa, onko joitain ainekokonaisuuksia painotettu liikaa tai liian vähän ammatillisen kasvun kannalta, millaisia käsityksiä ja kokemuksia upseereilla on ammatillisesta kasvusta ja oppimisesta sekä opiskelusta Merisotakoulussa, millaisia käsityksiä opettajilla on siitä, voidaanko täydennyskoulutuksella edistää työssä jaksamista sekä millaista ammatillista kasvua edistävän koulutuksen tulisi upseerien mielestä olla? Tutkimukseen osallistui 28 upseeria, jotka olivat valmistuneet laivastolinjalta Merikadettikursseilta 68., 69., 70., sekä 71. Tutkimus on kyselytutkimus, ja tieteellisenä menetelmänä on käytetty χ2-testiä. Tässä tutkimuksessa ei luotu mitään keinoa paremman koulutusjärjestelmän luomiseksi, vaan tutkimuksessa toin esille upseerien omat näkemykset omasta ammatillisesta kehittymisestä. Tutkimuksessa kuitenkin tuli ilmi asioita mitkä olisi hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa opetustavoitteita ja kurssien läpivientejä. Opiskeluilmapiiri oli yksi huomion arvoinen asia, mikä tuli ilmi niin monivalintakysymyksissä kuin avoimissakin kysymyksissä. Opiskeluilmapiiriin oli otettu kantaa ja suurin osa upseereista oli pitänyt sitä kehittämisen arvoisena asiana. Opiskeluilmapiiri ei varsinaisesti liity opetustavoitteisiin, mutta liittyy vahvasti siihen kuinka hyvin ne saavutetaan. Toinen tutkimuksessa esille tullut puute oli ensimmäiseen työtehtävään tähtäävän koulutuksen puutteellisuus.

Alusten tykkimiehistön koulutus Viron Merivoimissa

Tutkimuksen tavoitteena on määritellä Viron tykkimiehistön aselajikurssin tavoitteet ja vaatimukset sekä ne keskeiset tekijät, joilla saataisiin käynnistettyä oma aselajikoulutus. Lisäksi tavoitteena on luoda teoreettinen pohja, jonka avulla voidaan tarvittaessa rakentaa tykkimiehistön aselajikurssin opetussuunnitelma. Mitään valmista opetussuunnitelmaa tässä työssä ei kuitenkaan tulla esittämään. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaiset vaatimukset ja tavoitteet pitäisi Viron tykkimiehistön aselajikoulutuksella olla, ja miten koulutusta pitäisi toteuttaa? Tutkimuksen teorialähtökohtana on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty haastatteluja, keskusteluja ja havainnointiraportteja sekä kirjallisia dokumentteja. Tutkimuksessa selvitetään sotilaspedagogiikkaan näkökulmasta katsottuna tykkimiehistön aselajikurssin vaatimuksia ja tavoitteita. Samoin selvitetään aselajikurssin toteutusmahdollisuuksia. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että nykypäivän tykkimiehistön koulutusta tulisi kehittää opetusmenetelmien kautta. Koulutustavoitteet ovat samat, joita vaaditaan kaikissa kansainvälisissä säännöissä, operaatioissa sekä koulutuksessa. Koulutuksen tehostamiseksi Viron Merivoimien tykkimiehistölle tulisi saada oma opetusluokka, jossa olisi muun muassa vanhoja tykkejä, joita voitaisiin käyttää vapaasti koulutustarkoituksissa. Tutkimuksen tärkein tulos on se huomio, että tällä hetkellä asetettuihin koulutustavoitteisiin Viron Merivoimissa ei päästä. Syy ei kuitenkaan ole opetusmenetelmissä, vaan siinä, että opetusmenetelmien mukaista opetusta ei nykyresursseilla pystytä toteuttamaan. Työ tuo esille myös mahdollisuuden aiheen laajemmalle tutkimiselle ja erilaisille lisätutkimuksille etenkin kouluttamisen osalta.

Kyberoperaatiot, niiden rajoittaminen ja valvonta : rauhan ajan Suomi

Kyberoperaatiot ovat monelle outo käsite. Tämän käsitteen sisälle ulottuu laaja kenttä, joka yhä enemmän näyttää mahdollisuuksiaan toimia uhkatekijänä valtioita ja yhteiskuntaa vastaan. Kyberoperaatioiden toimintakentän käyttömahdollisuudet ovat valtaisat. Uudenlaisena taistelukenttänä ja alati muuttuvana toimintaympäristönä se asettaa haasteita niin rauhan ajan, harmaan vaiheen kuin sotatilankin osalta. Rajoittaminen ja valvonta eivät ole vain oikeudellista toimintaa tietoverkkorikoksia ja tietoverkkosodankäyntiä vastaan, vaan tässä ympäristössä yksittäinen käyttäjä saattaa olla yksi tärkeimmistä tietoturvan ylläpitäjistä. Kyberoperaatiot ovat hakkerien, virustorjuntaohjelmistojen, tietoverkkohyökkäyksien ja sähköpostimatojen avaruutta, jonka vaikutukset ulottuvat yllättävän syvälle tietoyhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin. Tutkimustyön kohde on erittäin laaja. Tässä työssä keskitytään etsimään ongelmakohtia kun toiminta kohdistuu rauhan ajan Suomeen. Harmaan vaiheen ja sotatilan tutkiminen ovat molemmat erittäin laajoja sekä haasteellisia vaiheita, joiden tutkiminen saattaisi itsessään olla useankin Pro Gradu työn laajuinen. Tutkimuksen pääkysymyksenä on löytää kyberoperaatioiden rajoittamisen ja valvonnan ongelmakohdat Suomessa. Alakysymyksissä pyritään rauhan ajan näkökulmasta selvittämään kyberaseen käsitteistöä, kybersodankäyntiä ja kyberoperaatioita, Suomessa tapahtuvaa rajoittamista ja valvontaa, nykyistä tilannetta ja tulevaisuutta. Kaikista kysymyksistä pyritään tutkimusprosessin aikana löytämään keskeisimmät ongelmakohdat. Tutkimustyö on kartoittava tutkimus jatkotutkimuksia varten ja työssä on pohtivan otteen avulla etsitty erilaisia näkökulmia, joiden kautta itse ongelmakohtia voidaan kartoittaa. Tärkeimpien ja keskeisimpien ongelmakohtien löytyminen avaa mahdollisuuden syventyä jonkin määrätyn osakokonaisuuden ongelmakohtiin. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt asiakirjatutkimusta. Tarkoituksenani on ollut analysoida hankittua aineistoa ja tuoda esille pohtivalla otteella keskeisiä ongelmia, joista voin koota tutkimuskysymykseeni vastauksen. Tiedon hankinta ja oikean tiedon löytäminen on ollut haasteellista tämän tutkimustyön aikana. Aineiston keruu on lopetettu vuoden 2006 tammikuun loppupuolella. Edellytykset lisäaineiston hankinnalle ovat rajattomat, sillä tästä aiheesta löytää joka päivä pientä sirpaletietoa, kunhan osaa etsiä oikeilla perusteilla. Tästä syystä onkin tärkeää huomioida, että aineisto käyttämässäni tutkimuksessa tulee vanhenemaan nopeaan tahtiin. Internetin informaatiolähteet ovat keskeisenä osana tätä työtä tehdessä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt asiakirjatutkimusta. Tarkoituksenani on ollut analysoida hankittua aineistoa ja tuoda esille pohtivalla otteella keskeisiä ongelmia, joista voin koota tutkimuskysymykseeni vastauksen. Tiedon hankinta ja oikean tiedon löytäminen on ollut haasteellista tämän tutkimustyön aikana. Keskeisimmät ongelmakohdat on jaettu käytännön ongelmakohtiin ja oikeudellisiin ongelmakohtiin. Käytännön ongelmista keskeisimmät haasteet kohdistuvat käsitteistön yhteneväisyyteen, nopean tietoteknisen maailman muutoksiin, virustorjunnan ja tietoturvan kykyyn pysyä ajan tasalla, tietoturvakoulutuksen ja tietoturvakampanjoinnin tärkeyteen sekä haasteeseen pyrkiä tuottamaan tarvittava turva tietoverkoissa niin yksittäisille toimijoille kuin yrityksille ja koko yhteiskunnalle. Oikeudelliselta kannalta keskeisimmät haasteet kohdistuvat lainsäädännön kykyyn joustaa ja soveltaa hitaan oikeusprosessin mukana, niin kotimaisen kuin kansainvälisen yhteistyön parantamiseen ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä, tuomioiden ratkaisuihin ja syyllisten kiinniottamisen ongelmiin sekä myös arviointiin oman lainsäädännön vaikutuksesta tietoverkkorikoksissa. Molempiin kategorioihin voidaan edelleen lukea ongelmakohdiksi kyky ennakoimiseen nyt ja tulevaisuudessa, suunnitteluun, varautumiseen ja selkeisiin vastuun jakoihin sekä yleiseen tietouteen käsitykset kyberoperaatioiden vaikutuksien ymmärtämisestä ja sen asemasta.

Ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana ja niiden yhteys kuntoindeksiin

Suomalaisten ammattisotilaiden kenttäkelpoisuus arvioidaan vuosittain suoritettavilla testeillä, jotka koostuvat fyysisen kunnon testeistä sekä palvelusammunnoista. Tällä hetkellä alin hyväksyttävä kenttäkelpoisuusluokka on kaksi (2.0). Viime vuosina taistelukentän kuva on kuitenkin muuttunut entistä vaativammaksi, joka vaatii sotilasjohtajilta yhä kovempaa fyysistä ja henkistä kuntoa. Suomessa ammattisotilaiden fyysistä kuormittumista sotilaallisen harjoituksen aikana ei ole juurikaan tutkittu, vaan tutkimukset ovat painottuneet varusmiesten ja reserviläisten tutkimukseen. Kuormitusfysiologisia muutoksia voidaan tutkia mittaamalla esimerkiksi hormonaalisia vasteita. Autonomisen hermoston muutoksia voidaan selvittää mittaamalla sykevälivaihtelua, joka on noninvasiivinen tutkimusmenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana sekä miten ne ovat yhteydessä kuntoindeksiin. Koehenkilöinä oli yhdeksän (n=9) miespuolista ammattisotilasta, jotka toimivat sodanajan organisaation mukaisessa Karjalan Jääkäriprikaatin esikunta- ja viestipataljoonan keskeisissä johto-, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä. He osallistuivat mittauksiin sotilaallisen harjoituksen aikana, joka kesti viisitoista päivää. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat alkumittaukset, joilla selvitettiin heidän fyysisen kunnon lähtötaso sekä stressihormonitasot. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat myös liikunta- ja terveyskäyttäytymiskyselyn sekä henkisen kuormittumisen arviointikyselyn (POMS, Profile of Mood States). POMS kysely uusittiin samansisältöisenä harjoituksen viimeisen päivän aamulla. Hormonaalisia vasteita mitattiin alkumittauksen lisäksi harjoituksen 8. ja 15. päivinä. Harjoituksen aikana koehenkilöiltä kerättiin kolmena vuorokautena sykevälivaihtelutietoa, alkaen mittauspäivän aamuna ja päättyen seuraavaan aamuun. Sykevälivaihtelutiedostot analysoitiin käyttämällä hyvinvointianalyysiä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS- ohjelmalla käyttäen toistettujen mittausten ANOVA:a. Vapaa- aikanaan 11 % koehenkilöistä ei harrastanut juuri mitään liikuntaa. Viikoittain yhtenä tai useampana päivänä rauhallista ja verkkaista liikuntaa harrasti 33 % ja 56 % harrasti yhdestä kolmeen kertaan viikossa ripeää ja reipasta liikuntaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana liikunnan määrä oli 56 %:lla vähentynyt. 67 % koehenkilöistä ilmoitti kärsivänsä selkävaivoista. Alkumittausten perusteella koehenkilöiden keskimääräinen kuntoindeksi oli 3.0, joka vastaa Cooperin juoksutestin perusteella noin 44 ml/kg/min. Sotilaallinen harjoitus ei ollut hengitys- ja verenkiertoelimistölle kuormittava. Kuormitusfysiologiset vasteet muodostuivat pääasiassa psyykkisten stressitekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksesta. Harjoituksen aikana ei koehenkilöille muodostunut energiavajetta. Vapaan testosteronin määrä seerumissa laski koko harjoituksen ajan ja oli harjoituksen lopussa keskimäärin 17 % alkutilannetta alhaisemmalla tasolla. Lasku ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkittävä. Henkilökohtaiset erot olivat sen sijaan huomattavat. Henkilökohtaisia vapaan testosteronin vasteita selitti kuntoindeksi (r= 0.665, p= 0.051). Tämän tutkimuksen mukaan erottelevaksi fyysisen kunnon rajaksi muodostui kuntoindeksin taso 3.0, jonka omaavat henkilöt suoriutuivat kohtuuttomasti rasittumatta rauhanajan sotilaallisesta harjoituksesta. Unen määrällä oli merkittävä vaikutus elimistön kuormittumisen tasoon (r= 0.783, p= 0.013). Keskimääräinen vuorokautinen unen määrä oli 6h 20 min. Tämän tutkimuksen mukaan noin 5h 30 min yöuni on riittävä taso toimintakyvyn säilymisen kannalta sotilaallisen harjoituksen aikana. Kuormitusfysiologiset vasteet eivät vaikuttaneet merkittävästi koehenkilöiden mielialoihin. POMS- mieliala kyselyn perusteella koehenkilöt olivat harjoituksen jälkeen hieman ”kyllästyneempiä”, mutta ”paremmalla mielin” alkutilanteeseen verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaallinen harjoitus ei ole fyysisesti kuormittavaa. Kuormittumista syntyy kuitenkin johtuen muista tekijöistä ja ammattisotilaiden kuntoindeksin tulisi olla vähintään tasolla 3.0, jotta rauhanajan tehtävissä ei kohtuuttomasti kuormituta.

Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano 2005–2012 : kohti vahvempaa merellistä roolia?

Rajavartiolaitoksen julkaistua ensimmäisen strategiansa 2005 on sen toimeenpanon aloittamisesta kulunut tätä tutkimusta tehtäessä kahdeksan vuotta. Rajavartiolaitoksen strategia asetti viraston merelliselle roolille ja sen kehittämiselle eri toimialoittain joukon strategisia tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä, joilla pyrittiin vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja vahvistamaan rajavartiolaitoksen roolia merellisen turvallisuuden keskeisenä viranomaisena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensisijaisesti, miten rajavartiolaitos on onnistunut strategiansa toimeenpanossa merellisen turvallisuuden näkökulmasta. Tämä edellytti ensinnäkin viraston toimeenpanoprosesseihin perehtymistä sekä niiden ymmärtämistä ja toiseksi tiettyjen valittujen toimeenpanon ilmiöön liittyvien tekijöiden mittaamista. Sen lisäksi, että tutkimuksella pyrittiin vastaamaan, miten strategia on toimeenpantu, oli sen tarkoituksena selvittää myös syitä, miksi tiettyyn lopputulokseen ja toimeenpanon vaikuttavuuteen oli päädytty. Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tutkimuksen pääkysymyksiksi muodostui: i. Miten rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano on toteutunut valitun teoriataustan valossa ja mikä on ollut strategian toimenpiteiden vaikuttavuus merellisen turvallisuuden näkökulmasta vuosina 2006–2011? ii. Miten toimeenpanon onnistumisen edellytykset täyttyivät ja miten toimeenpanoa voidaan kehittää parempien tulosten saavuttamiseksi? Pääkysymykseen vastatakseni muodostin seuraavat alakysymykset: iii. Miten rajavartiolaitoksen strategiaa on käytännössä toimeenpantu niin rajavartiolaitoksen esikunnassa kuin merellisissä hallintoyksiköissä ja miten se näyttäytyy niiden toiminnan suunnittelussa? iv. Miten julkishallinnon ja rajavartiolaitoksen käytössä olevat ohjausmekanismit ja prosessit ovat mahdollistaneet strategian toimeenpanon organisaatiossa? v. Mitä puutteita tai merkittäviä onnistumisia toimeenpanossa on havaittu ja tunnistettu? vi. Ovatko laaditun teoreettisen viitekehyksen tekijät relevantteja tutkittaessa strategian toimeenpanoa rajavartiolaitoksessa? Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona olivat toteutetun kyselytutkimuksen (n=47) aineisto, teemahaastattelut ja rajavartiolaitoksen julkinen asiakirja-aineisto. Aiempaa tutkimusta rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanosta ei ollut tehty. Tutkimuksessa ilmeni rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon jäsentymättömyys. Toimeenpanoa tuki useita eri prosesseja, jotka saivat kuitenkin eri merkityksen riippuen, millä hallinnon tasolla liikuttiin. Strategian konkretisoituminen ei tapahtunut prosessin avulla, vaan yksittäisten virkamiesten kyvyllä toteuttaa strategiaa tukevia hankkeita. Merellistä turvallisuutta edistävät kehittämishankkeet lakkasivat olemasta tarkastelujaksolla niiden toimeenpanovaikutuksen jäädessä vähäiseksi. Rajavartiolaitoksen toimintakulttuuri koettiin erityisenä vahvuutena. Virastossa vallitsee toimeenpanon kulttuuri, jolla varmistetaan ainakin perustason toimeenpano. Jäsentyneemmällä toimeenpanorakenteella vastaavat toimenpiteet tuottaisivat arvioiden mukaan kuitenkin paremman tuloksen. Johtopäätöksenä olikin tiettyjen organisaatiorakenteiden korostuminen muiden ohi, jolloin strategisiin tavoitteisiin pyrittiin epäjohdonmukaisesti ja ehkä puutteellisella vaikuttavuusanalyysillä. Tutkimus osoitti rajavartiolaitoksen merellisen roolin kehittyneen tarkastelujaksolla, mutta toimeenpanoprosessin aikaansaannokset nähtiin kokonaisuudessa laihoina. Kahdeksan vuoden aikana on toteutettu laaja kirjo hajanaisia toimenpiteitä, joiden kokonaisuus jäi epäyhtenäiseksi ja jäsentymättömäksi. Keskeisimpänä tutkimuksen havaintona oli selkeä tarve toimeenpanoa tukevien prosessien määrittämisestä ja organisaation muokkaamista näitä prosesseja tukevaksi. Toisaalta rajavartiolaitos on onnistunut strategisessa viestinnässä resurssit antavan tahon suuntaan, mistä kertoo järjestelmällinen viraston toiminnan turvaaminen lisämäärärahoin sekä merkittävät kalustohankinnat tarkastelujaksolla.

Puolustusvoimien palkkausjärjestelmä

Puolustusvoimissa on siirrytty työn vaativuuden arviointiin ja työssä suoriutumiseen perustuvaan palkkausjärjestelmään viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Muutoksella on tavoiteltu organisaation tuloksellista toimintaa ja johtamista sekä pyritty luomaan oikeudenmukaiset ja kannustavat palkkasuhteet, joiden perusteet ovat henkilöstön tiedossa ja sen hyväksymiä. Muutoksen on lisäksi katsottu edistävän miesten ja naisten samapalkkaisuutta. Aikaisempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että palkkauksellista epätasa-arvoa koetaan Puolustusvoimissa niin miesten ja naisten kuin myös henkilöstöryhmien välillä. Tutkimuksessa on selvitetty Puolustusvoimien palkkausjärjestelmän rakenteellista toimivuutta sekä työn vaativuuden arviointia osana järjestelmän rakennetta. Opinnäyte on tapaustutkimus. Laadullisen sisällönanalyysin ja tilastollisten tunnuslukujen avulla kuvataan tutkimuksen kohde ja siinä tapahtunut muutos. Yhteensopivuusteorian mukaisesti palkitsemisjärjestelmän ja palkkarakenteen tulee olla yhteensopivia organisaation strategian kanssa, jotta ne tukevat organisaation tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksessa arvioidaan vaativuudenarviointijärjestelmän ja palkkauksen rakenteellista yhteensopivuutta sekä palkitsemisjärjestelmän yhteensopivuutta organisaation palkkapolitiikkaan. Palkkauksellista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuuden toteutumista arvioidaan sukupuolten ja henkilöstöryhmien välisen palkkauksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Näiden periaatteiden toteutumista arvioidaan työn vaativuuden arvioinnin tuloksena muodostuneiden tehtävien vaativuusrakenteen sekä palkkaporrastuksen avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että epätasa-arvoon johtava ongelma ei ole niinkään vaativuudenarvioinnin toimivuudessa, vaan vaativuusportaiden yhdistämisessä oikeudenmukaiseksi palkkarakenteeksi. Palkkauksen tason Puolustusvoimien palkkausjärjestelmässä määrittää ensisijaisesti sovellettava vaativuudenarviointijärjestelmä. Tehtävien vaativuudenarvioinnin avulla voidaan saavuttaa järjestelmien kesken johdonmukainen vaativuusrakenne, mutta tämä ei johda keskinäisesti oikeudenmukaiseen palkkarakenteeseen, vaan aiheuttaa sukupuolten, henkilöstöryhmien ja sopimusalojen välistä epätasa-arvoa. Palkkarakenteen kehittyminen ei ole parantanut järjestelmien välistä yhteensopivuutta ja tasa-arvoisuutta. Tutkimuksessa havaittiin, että palkkausjärjestelmän rakenteelliset ominaisuudet ovat merkittävin este sen sisäiselle ja ulkoiselle yhteensopivuudelle sekä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiselle.

Suomen sotilaallinen huoltovarmuus

Suomessa on vahva varautumisen perinne kriisiaikaa varten. Kansallinen huoltovarmuus pyrkii turvaamaan yhteiskunnan toiminnan ja ihmisten elinmahdollisuudet kaikissa tilanteissa. Sotilaallinen huoltovarmuus tukeutuu kansalliseen huoltovarmuuteen. Se mahdollistaa puolustusjärjestelmän materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämisen. Sotilaallisen huoltovarmuuteen vaikuttaa useita muutostekijöitä. Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista uusitaan vuoden 2013 kuluessa. Puolustusvoimauudistuksessa perustettavan logistiikkalaitoksen tehtävänä on sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen. Kotimainen puolustustarviketeollisuus joutuu sopeutumaan muuttuvaan kilpailulainsäädäntöön, mikä saattaa heikentää sen toimintamahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja perustuu asiakirjojen analysointiin. Tavoitteena on ymmärtää Suomen sotilaallista huoltovarmuutta ilmiönä ja kokonaisuutena systeemiajattelun avulla. Päätutkimuskysymyksenä on: ”Mitä on Suomen sotilaallinen huoltovarmuus?” Kysymykseen vastataan luomalla Zachmanin arkkitehtuurikehikkoon perustuva kokonaismalli ja arvioimalla sen perusteella sotilaallista huoltovarmuutta. Mallin tavoitteena on lisätä ymmärrystä sotilaallisen huoltovarmuuden kokonaisuudesta sekä parantaa kommunikaatioita sotilaallisen huoltovarmuuden toimijoiden kesken. Malli ei anna yksityiskohtaisia vastauksia toiminnan kehittämiseksi, vaan se pyrkii tukemaan sotilaallisesta huoltovarmuudesta käytävää keskustelua.

Euroopan unionin merelliset turvallisuushankkeet

Ihmiskunta on tänä päivänä riippuvaisempi merellisten liikennevirtojen turvallisuudesta kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa ja Euroopan unionia voidaan hyvällä syyllä kut-sua merelliseksi suurvallaksi. Merellinen toimintaympäristö (engl. Maritime Domain) on erittäin kompleksinen kokonaisuus, jonka osatekijöiden välisiä vuorovaikutussuhteita on hyvin vaikea kattavasti määritellä tai edes tyydyttävällä tasolla kuvata. Kun merellisen toimintaympäristön turvallisuusulottuvuuden yhdistää Euroopan Unionin monitasoisen ja -ulotteisen hallinta- ja hallintojärjestelmän kanssa, on loppuasetelma entistäkin vaikeammin kokonaisvaltaisesti lähestyttävissä ja analysoitavissa. Tämän tutkimustyön tarkoituksena on selvittää, onko yhdennetyn meripolitiikan, yhdenne-tyn rajaturvallisuuden ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rinnakkain etenevissä merellisissä turvallisuushankkeissa huomioitu niiden väliset kytkennät päällekkäisyyksien välttämiseksi, sekä synergiaetujen maksimoimiseksi ja onko Euroopan Unionin yhdenne-tyn meripolitiikan kehittämisessä tunnistettavissa meren ja sen vapaan käytön merkityksen turvallistamista integraation syventämiseen johtavan kehityksen osana? Tutkimustyön johtopäätökset osoittavat selkeän tarpeen EU -tason merellisten turvalli-suushankkeiden nykyistä vahvemmalle koordinoinnille jopa uusin institutionaalisin järjes-telyin Euroopan Unionin merellisen turvallisuusstrategian tukemana. Tutkijan näkemyksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole turvallistamisesta sen perinteisessä merkityksessä, vaan strategisen tason poliittisesta päätöksenteosta ylikansallisessa ohjauksessa.