1000 resultados para Muuttajat : kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Käsittelen tutkielmassa kolmea konsulttiyhtiön toteuttamaa Suomen ja Tansanian kahdenvälistä kehitysyhteistyöprojektia. Tarkastelen projekteja yksityiskohtaisesti pyrkien mahdollisimman lähelle aikalaisnäkökulmaa ja antaen puheenvuoron projekteille. Lisäksi evaluoin projekteja nykypäivän kurkistusikkunasta – suuntaa-antavasti ja lähdeaineiston sallimissa rajoissa. Tutkielma on luonteeltaan empiirinen. Olen asettanut sille viitekehyksen, jota vasten peilaan yksittäisistä projekteista esille nousevia teemoja. Tarkoitus on selvittää, missä määrin kyseiset teemat vahvistavat yleisiä käsityksiä projektiavun heikkouksista ja vahvuuksista, sekä siitä, miksi Suomen kehitysyhteistyöpolitiikassa pitkään painoarvoa saaneet suomalaisen teknologian siirtoon perustuneet projektit menettivät merkityksensä 1990-luvun aikana. Tansania on ollut yksi Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaista jo viisi vuosikymmentä. Aina 1960-luvulta 1990-luvulle asti se oli Suomelle ensisijainen pääkumppani ja avun määrällisesti suurin vastaanottaja. Suomi onkin rahoittanut Tansaniassa lukuisia erilaisia kehitysyhteistyöprojekteja. Siksi vaihtoehtoja tutkimuskohteiksi oli tarjolla useita. Valitsin kohteiksi kolme historiallisessa kontekstissaan mielenkiintoista ja tärkeää projektia, jotka toteutettiin vuosien 1971 ja 1995 välillä. Tutkielman lähdeaineisto koostuu pääosin Ulkoasiainministeriön arkiston projektiasiakirjoista. Näkökulma onkin suomalainen. Historiallinen tausta pohjautuu pitkälti Juhani Koposen tutkimusjulkaisuihin ja evaluointia varten on haastateltu kunkin projektin kehityskohteen nykytilanteesta tietoisia asiantuntijoita. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan historiaa on kuvailtu oppimisprosessiksi. Oppimisprosessi ilmenee tutkielmassa omalla tavallaan myös käytännön projektityössä, kehitysyhteistyön ruohonjuuritasolla. Käytännöt muuttuvat kokemusten karttuessa, mutta samalla myös koko kehitysyhteistyöpolitiikka muuttuu. Projektit ovatkin aina inhimillisten valintojen tuloksia ja omaan aikakauteensa sidottuja. Jälkikäteen tarkastelemalla ja evaluoimalla niistä kuitenkin voi ja pitääkin ottaa oppia. Yleisenä tutkimustuloksena totean, että kyseisten projektien tarkempi tarkastelu tukee osittain yleisiä käsityksiä projektiavun heikkouksista ja vahvuuksista. Historian saatossa kehitystä on tapahtunut eikä tutkielmassa löytynyt yksiselitteistä syytä tutkimuskohteiden kaltaisista projekteista luopumiselle.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

9 x 14 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

14 x 21 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

9 x 13 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

9 x 14 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

16 x 24 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman(METSO) tavoitteena on turvata suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuus. Ohjelman avulla metsänomistaja voi saada tuloja metsäluonnon suojelusta ja hoidosta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

13 x 20 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

kuv., 11 x 14 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

kuv., 13 x 20 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Ajanjakso 2000-2010 oli Turun kauppakorkeakoulun historiassa voimakkaan kasvun ja kehityksen aikaa. Vuosituhannen alussa valmistunut lisärakennus sekä vanhan osan muutoskorjaukset paransivat huomattavasti koulun henkilökunnan ja opiskelijoiden työskentelyolosuhteita. Tämä oli myös omiaan parantamaan koulun muutenkin hyvää toimintailmapiiriä ja työkulttuuria. Rahoitus- ja henkilöstöresurssien kehittyessä toiminta aktivoitui, laajeni – ja monipuolistui. Periodille löi leimansa perusteellinen strategiatyöskentely, jossa keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin kansainvälisesti tunnustetun liiketalouden asiantuntijan aseman saavuttaminen. Turun kauppakorkeakoululle vuosikymmen olikin paitsi kasvavan kansainvälistymisen aikaa myös kehittymistä kohti monialaista tiedeyliopistoa. Entistä tärkeämmiksi tulivat myös aktiivinen vaikuttaminen ja kiinteät vuorovaikutussuhteet ympäröivään yhteiskuntaan ja talouselämään. Tässä koulun tukiorganisaatioilla ja yhteistyökumppaneilla – Kauppakorkeakouluseuralla, tukisäätiöllä ja alumniyhdistyksellä – oli oma merkittävä roolinsa. Turun kauppakorkeakoulun kuudennen vuosikymmenen päättyessä suomalainen yliopistolaitos oli suuressa muutosvaiheessa. Tähän ajoittui myös kauppakorkeakoulun yhdistyminen Turun yliopiston kanssa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainvälisten ympäristösopimusten ongelmat kiteytyvät pitkälti julkisen hyödykkeen ominaisuuksiin. Julkiseen hyödykkeeseen liittyvää vapaamatkustajuusongelmaa on tutkittu laajalti ja erityisesti peliteoreettinen tutkimus valottaa hyvin ongelman laajutta ja siihen liittyvää strategista käyttäytymistä. Maapallon ilmakehä on julkinen hyödyke, se on jakamaton ja sen ulkopuolelle ei voida sulkea ketään. Taloudellisen tuotannon lisääntymisen myötä, ilmakehään laskettavien kasvihuonepäästöjen määrä on kasvanut siinä määrin, että ilmakehän suojeleminen on tullut ajankohtaiseksi. Kioton pöytäkirja on voimassa oleva kansainvälinen ilmastosopimus, joka rajoittaa kasvihuonepäästöjä. Sen ensimmäinen velvoitekausi päättyy vuoden 2012 lopussa ja toisen velvoitekauden neuvottelut ovat ollet käynnissä jo vuodesta 2004. Tutkielmassa etsitään vastausta peliteoriamenetelmien avulla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: i) onko Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella saavutettu yhteistyötä vai onko vapaamatkustajuus ollut dominoiva strategia, ii) voidaanko saada aikaan yksi, kaikkia maita sitova kansainvälinen ilmastosopimus sekä iii) miten sopimus tulisi lähtökohtaisesti luoda ja millaiseen sopimusmuotoon olisi neuvotteluissa syytä panostaa, jotta saataisiin aikaan tehokas, globaalisti optimaaliset päästövähennystasot saavuttava sitova kansainvälinen ilmastosopimus. Tutkielmassa tutkitaan alan kirjallisuutta ja hyödynnetään yleisiä, aiheesta tehtyjä peliteoreettisia tutkimuksia, soveltaen niitä kansainvälisen ilmastosopimuksen tarkasteluun sekä meneillään oleviin neuvotteluihin. Niiden antamien tulosten perusteella analysoidaan ensimmäisen velvoitekauden vapaamatkustajuuden laajuutta, uuteen ilmastosopimukseen tähtäävien neuvottelujen lopputulosta sekä globaalisti optimaalisten päästövähennystasojen saavutettavuutta. Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella yhteistyö on ollut osittaista. Vapaamatkustajuutta on esiintynyt, mutta se ei ole ollut dominoiva strategia. Meneillään olevat sopimusneuvottelut kaikkia maita sitovasta yhdestä ilmastosopimuksesta tulevat päättymään tuloksettomina. Kokonaisuudessaan ilmastosopimus ei hajoa, vaan osa sopimusmaista jatkaa sitovassa ilmastosopimuksessa. Suositeltavaa olisi, että maat jakautuisivat koalitioihin, joilla kullakin olisi erilliset ilmastosopimukset, yhden, kaikki maat kattavan sopimuksen sijaan. Päästöleikkausten tarpeen ja todellisten päästöjen välillä on tällä hetkellä niin suuri kuilu, että globaalit sosiaalisesti optimaaliset päästöleikkaustasot ovat toistaiseksi saavuttamattomissa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmäärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimäärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämän hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymässä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Tämä tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmälläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymättä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi määritellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö tehtiin Konecranes Oyj:lle, joka on nostureita valmistava ja niille kunnossapitopalveluita tarjoava suomalainen pörssiyhtiö. Työn kuluessa suunniteltiin ja toteutettiin siltanosturiavusteisiin automaattivarastoihin soveltuva simulointiohjelmisto ja varastonohjausjärjestelmä. Työssä keskityttiin pääsääntöisesti paperirullavarastoihin, mutta suunnitteluvaiheessa otettiin huomioon myös muut Konecranesin tarjontaan kuuluvat automaattivarastotyypit kuten vaakarulla ja kontti. Simulointiohjelmistolla mallinnetaan automaattivarastossa tapahtuvia liikkeitä. Käyttäjä pystyy näkemään nostureiden ja muiden varastossa olevien komponenttien liikkeet 3D- muotoisena simulaattorin käyttöliittymästä. Simulaattorin tavoitteena on helpottaa automaattivaraston suunnittelua ja nopeuttaa sen käyttöönottoa, sekä toimia myös vakuuttavana myyntityökaluna asiakaskontakteissa. Varastonohjausjärjestelmä tekee päätökset varaston tapahtumista ja ohjaa mm. nostureiden toimintaa. Diplomityön päämääränä oli perehtyä tarkasti nykyisen varastonohjausjärjestelmän toimintaan, kehittää uusi ratkaisumalli puutteiden sekä toiveiden perusteella ja lopulta osoittaa ratkaisumallin toimivuus ohjelmoimalla esittelyversio simulaattorista ja varastonohjausjärjestelmästä. Samaa varastonohjausjärjestelmää on määrä käyttää simulaattorissa ja tulevaisuudessa todellisen varaston ohjaamisessa. Asetetuista vaatimuksista johtuen järjestelmästä suunniteltiin mahdollisimman mukautuva. Työn lopputuloksena saatiin perusominaisuudet kattava 3D-simulaattori ja siihen liitetty varastonohjausjärjestelmä. Toteutuksen avulla oli mahdollista osoittaa ratkaisumallin toimivuus sekä esitellä ideaa laajamittaisemmin. Diplomityön kuluessa saatiin nykyisestä järjestelmästä kattavat tiedot ja pystyttiin määräämään suunta, kuinka kehitystyötä jatketaan.