Combined Jewish Philanthropies (Boston, Mass.) records, undated, 1865-1989 (bulk 1942-1979)

The Combined Jewish Philanthropies (CJP) of Boston, Massachusetts is the oldest federated Jewish philanthropy in the United States. The current incarnation of CJP was formed in 1960, when two separate federated philanthropies – the Combined Jewish Appeal and Associated Jewish Philanthropies – merged to create a single organization dedicated to serving the needs of Boston’s Jewish community. CJP’s records contain the history of several other organizations, from the forerunners of the current Federation to the Jewish institutions supported by CJP. Their beginnings can be traced to the founding of the United Hebrew Benevolent Association (UHBA) in 1864 at the Pleasant Street Synagogue (now Temple Israel.) This collection contains meeting minutes, correspondence, photographs, scrapbooks, financial documents and ledgers, appeal information, publicity, programs, brochures and other written documents relating CJP’s history.

Albert Einstein on the beach; Le Coq sur Mer, Belgium Portraits; Men

Digital Image

Alice Davis Menken papers, undated, 1880-1936.

Primarily correspondence, reports, etc. relating to activities with the Society of New York State Women, Jewish Welfare Board, Jewish Protectory and Aid Society (later called Jewish Board of Guardians), New York City Woman's Night Court, Hudson State Training School, New York State Reformatory for Women, Society for Political Study, Daughters of American Revolution, Progressive Party, Mayor's Committee of Women on National Defense, New York, Congregation Shearith Israel, Florence Crittendon League, Committee of Fourteen and the Inwood House; includes also journals, diaries and other material relating to personal life, and a biographical sketch submitted to the Jewish Biographical Bureau, and copies of published and manuscript articles. Contains a "Survey of Reformatory and Correctional Institutions and Agencies As Related To The Problem of Commercialized Vice" in manuscript, submitted in August, 1919 and also material relating to program and activities of New York Training School For Community Center Workers.

Stammbaum der Familie Oppenheimer Laufenselden 1750-1936

Family history, family trees and genealogy of Oppenheimer family in Laufenselden and Nastaetten (75p).

Der Orden Pour le Mérite für Wissenschaften und Künste von 1842 bis 1983.

A brochure, listing all members of the order, 1842-1983. A typescript adds members until 1985 and lists Jewish members, 1842-1981.

The ghost in the city industrial complex: Le Corbusier and the fascist theory of Urbanisme

Le Corbusier participated in an urban dialogue with the first group in France to call itself fascist: the journalist Georges Valois’s militant Faisceau des Combattants et Producteurs (1925-1927), the “Blue Shirts,” inspired by the Italian “Fasci” of Mussolini. Le Corbusier’s portrait photograph materialised on the front cover of the January 1927 issue of the Faisceau League’s newspaper Le Nouveau Siècle edited by the former anarcho-syndicalist journalist Georges Valois, its leader, who fashioned himself as the French Mussolini. Le Corbusier was described in the Revue as one of les animateurs (the “organisers”) of the Party1 – meaning a member of the technical elite who would drive the Faisceau’s plans. On 1 May 1927, the Nouveau Siècle printed a full-page feature “Le Plan Voisin” on Le Corbusier’s 1922 redesign of Paris : the architect’s single-point perspective sketch appeared below an extract lifted from the architect’s original polemic Le Centre de Paris on the pages of Le Corbusier’s second book Urbanisme published two years earlier, a treatise on urbanism.2 Three weeks later, Le Corbusier presented a slide show of his urban plans at a fascist rally for the inauguration of the Faisceau’s new headquarters on the rue du faubourg Poissonniere, thereby crystalising the architect’s hallowed status in the league...

A dynamical approach to the spatio-temporal features of the Portevin-Le Chatelier effect

We show that the extended Ananthakrishna's model exhibits all the features of the Portevin - Le Chatelier effect including the three types of bands. The model reproduces the recently observed crossover from a low dimensional chaotic state at low and medium strain rates to a high dimensional power law state of stress drops at high strain rates. The dynamics of crossover is elucidated through a study of the Lyapunov spectrum.

Dislocation dynamics in alpha titanium Dynamique des dislocations dans le titane alphaVersetzungsdynamik in alpha-Titan

The activation area and activation enthalpy are determined as a function of stress and temperature for alpha titanium. The results indicated that plastic flow below about 700°K occurs by a single thermally activated mechanism. Activation area determined by differential-stress creep tests falls in the range 80−8b2 and does not systematically depend on the impurity content. The total activation enthalpy derived from the temperature and strain-rate dependence of flow stress is 1.15 eV. The experimental data support a lattice hardening mechanism as controlling the low-temperature deformation in alpha titanium.

Le Grand Tour Du reste de l’Europe jusqu’à la Laponie – et retour

Rencontre entre le Sud et le Nord Depuis des siècles, les pays méditerranéens ont entretenu des relations actives avec le Nord de l’Europe. Les regions du Nord ont été conquises et converties, manipulées et colonisées, mais aussi intégrées dans les réseaux commerciaux, scientifi ques, culturels et touristiques. Les voyageurs du Sud de l’Europe ont peu à peu découvert les regions plurielles du Nord de la Finlande, de la Suède, de la Norvège et de la presqu’île de Kola. L’attraction focntionnait aussi dans l’autre sens. Pour les gens du Nord, scientifi ques ou artistes, le Sud de l’Europe constituait une destination aussi exotique aue la Laponie pour ceux du Sud. Dans ce recueil, nous proposons dix points de vue sur ces échanges et réseaux entre la Sud et le Nord. Le premier chapitre présente Tornio, connue très tôt comme la porte de la Laponie, les premières relations scientifi ques entre le Nord et le Sud, ainsi que les exhibitions de Samis dans les métropoles européennes. Le deuxième chapitre propose une analyse des experiences et des impressions de voyageurs italiens, espagnols et français. Le dernier chapitre est consacré aux voyages d’artistes et écrivains fi nlandais en France, principalement à Paris. Ces rencontres entre le Sud et le Nord qui participèrent à la remise en cause, la relativisation et la construction des identities nationals et ethniques, permirent aussi de créer une conscience européenne commune.

Conflits de norms de justice distributive dans les fusions entre égaux Le cas de BioM.rieux-Pierre Fabre

Les strictes fusions entre égaux constituent un phénomène très rare. Pourtant, de nombreux dirigeants communiquent sur l’aspect égalitaire des fusions et acquisitions qu’ils conçoivent. Dans cet article, les auteurs expliquent pourquoi les dirigeants <lent>> leurs F&A en <> ; montrent en quoi le postulat égalitaire initial accroît la probabilité de conflits entre deux normes de justice distributive pourtant compl.mentaires : l’égalité et l’équité ; et illustrent leurs propos avec un cas spectaculaire : la fusion égalitaire, puis la separation des entreprises BioMérieux et Pierre Fabre. Paradoxalement, la simple formulation en termes égalitaire des F&A favorise la diffusion de sentiments d’injustice distributive, qui nuit in fine à la performance de l’opération.

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

"Ei kansa elä vain leivästä" : Suomen Taideyhdistys ja kuvataiteen kannattajakunnan muotoutuminen Helsingissä 1846-1865.

Tutkielma käsittelee kuvataideyleisön muotoutumista Suomen Taideyhdistyksen piirissä 1800-luvun puolivälissä sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tärkein lähdemateriaali on Suomen Taideyhdistyksen arkisto, jonka avulla tarkastellaan laajemmin yhdistyksen ideaa, sen jäsenyyttä, maanlaajuista jäsenkartuntaa ja johtokunnan taiteen kannattajiin suuntaamaa missiota toiminnan alkuvuosikymmeninä. Yhdistyksen helsinkiläinen jäsenistö vuosina 1846−1865 on luokiteltu kymmeneen luokkaan jäsenluettelossa annettujen nimikkeiden perusteella. Lähdeaineiston ja sen pohjalta tehdyn luokittelun avulla analysoidaan pääkaupungin jäsenkuntaa ja sen suhdetta koko maan jäsenistöön. Jäsenkunnasta nostetaan esille myös joitakin kiinnostavia yksilöitä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on Sosiologi Everett Rogersin malli innovaatioiden diffuusiosta. Taiteen kannattaminen uutena ideana vertautuu tutkielmassa uuteen keksintöön ja sen leviämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvataiteen saadessa 1800-luvun kuluessa uudenlaisia merkityksiä myös taiteen yleisö määrittyi uudelleen. Vuonna 1846 perustetulla Suomen Taideyhdistyksellä oli tässä ratkaiseva ja aktiivinen rooli. Taiteen kannattajakunnan ydin oli Helsingissä, jossa vaikutti yhdistyksen lähinnä korkeista virkamiehistä ja professoreista koostunut johtokunta. Taideyhdistyksen toiminnan vakiintuessa taiteen kannattamisen idea levisi ja sitä levitettiin yhä useammille paikkakunnille sekä laajempiin kansankerroksiin. Yhdistyksen jäsenkuntaan liittyi lähinnä säätyläistöä, mutta taidenäyttelytoiminta tavoitti myös alempia yhteiskuntaluokkia. Taideyhdistyksen helsinkiläisessä jäsenkunnassa virkamiehistön rooli oli suuri. Alkuvaiheessa liittyneet yhteiskunnalliselta statukseltaan korkeat henkilöt saivat hallitsijan vakuuttumaan toiminnan luotettavuudesta. Taiteen kannattajakunta muodostui kuitenkin kasvavassa määrin alemmasta virkamiehistöstä ja elinkeinojen harjoittajista. Merkittävä osuus oli myös Keisarillisen Aleksanterinyliopiston opettajilla ja siellä tutkinnon suorittaneilla. Tärkein taiteen pääkaupunkilaista kannattajakuntaa yhdistänyt sosiaalinen viitekehys olikin yliopisto. Sen antama koulutus, sivistys ja henkinen pääoma olivat taustalla suurimmalla osalla yhdistykseen Helsingissä liittyneistä. He kuuluivat pääsääntöisesti aktivoituvaan sivistyneistöön, joka syntyi sääty-yhteiskunnan vanhojen rakenteiden hämärtyessä ja yliopistotutkintojen saadessa yhä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.