Sotilasseurakunta merellä - Koulutuspurjehdukselle osallistuneiden kokemukset kirkollisesta työstä miinalaiva Pohjanmaalla vuonna 2010

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, minkälaista oli kirkollinen työ koulutuspurjehduksella miinalaiva Pohjanmaalla vuonna 2010 ja miten koulutuspurjehdukselle osallistuneet olivat kokeneet sen. Kirkolliseen työhön puolustusvoimissa kuuluu julistus, opetus ja sielunhoito. Koulutuspurjehduksella pääosassa on sotilaspapin tekemä sielunhoitotyö. Itsenäisen Suomen laivastossa koulutuspurjehdukset alkoivat 1930-luvulla ja pappi on ollut aina mukana pitkillä purjehduksilla. Ennen vuoden 2010 koulutuspurjehdusta tehtiin yhdeksän taustahaastattelua, joiden tarkoituksena oli kartoittaa seuraavia osa-alueita: mikä on koulutuspurjehdus, millainen sosiaalinen yhteisö miinalaiva on, millainen sotilashierarkia koulutuspurjehduksella on, millainen on sotilaspapin asema sotilashierarkiassa ja mitä papilta odotetaan koulutuspurjehduksella ja mitä pappi tekee koulutuspurjehduksella. Varsinainen tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla koulutuspurjehduksen aikana. Vastaajilta kysyttiin erilaisia taustatietoja, kuten: ikä, perhesuhteet, uskonnollinen vakaumus, odotukset kirkollista työtä kohtaan sekä huolenaiheet, jotka olivat ilmenneet koulutuspurjehduksen aikana. Nämä toimivat aineistossa taustamuuttujina. Näitä taustamuuttujia testattiin vastaajien kokemuksiin kirkollisesta työstä ja sotilaspappeudesta. Kyselylomakkeessa oli myös avoimia kysymyksiä, joiden vastaukset analysoitiin kvalitatiivisesti. Kyselylomakkeiden kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analysoinnin jälkeen tehtiin vielä neljä haastattelua. Näissä haastatteluissa haettiin tarkennuksia määrällisessä analyysissa esiintyneisiin erityispiirteisiin. Vastaajista vain osa (13 %) keskusteli luottamuksellisesti papin kanssa. Yksi tutkimustulos oli se, että suurin osa (93 %) vastaajista oli sitä mieltä, että on hyvä asia, että kaikilla halukkailla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti papin kanssa, jos tarvetta siihen ilmenee. Papin läsnäoloa pidettiin tärkeänä ja osa jopa toivoi lisää papin näkyvyyttä. Jumalanpalvelusten ja hartauksien määrään suurin osa oli tyytyväinen, eikä niitä toivottu enempää. Yhtä merkittävä tutkimustulos oli myös se, että papin läsnäolon tärkeyden lisäksi tärkeämpää on se, millainen pappi on. Pappi on osa sotilashierarkiaa, mutta silti hiukan erillään siitä. Pappiin, tai lähinnä hänen persoonaansa kohdistuu paljon odotuksia. Sotilaspapin toivottiin olevan läsnä, avoin, sosiaalinen, sopeutuva, ei liian jyrkkä eikä ahdasmielinen.

Fast- and drift-ice communities in the Bothnian Bay and the impact of UVA radiation on the Baltic Sea ice ecology

The aim of this thesis was to study ecology of Baltic Sea ice from two perspectives. In the first two studies, sea-ice ecology from riverine-influenced fast ice to drift ice in the Bothnian Bay was investigated, whereas the last two studies focus on the sensitivity of sea-ice bacteria and algae to UVA examined in situ. The seasonal sea ice cover is one of the main characteristics of the Baltic Sea, and despite the brackish parental water, the ice structure is similar to polar ice with saline brine inclusions, the sea ice habitat. The decreasing seawater salinity from the northern Baltic Sea to the Bothnian Bay translates to decreasing brine volumes along the gradient, governing the size and community structure of the food webs in ice. However, the drift and fast ice in the Bothnian Bay may differ greatly in this sense, as drift ice may have been formed at more southern locations. Rafting and the formation of snow ice are common processes in the ice field of the Bothnian Bay. As evidenced in this thesis, rafting altered the vertical distribution of organisms and snow-ice formation provided habitable space in the better-illuminated, nitrogen-rich surface layer. The divergence between fast and drift ice became apparent at the more advanced stages, and chlorophyte biomass decreased from fast to drift ice, while the opposite held true for protozoan and metazoan biomass. The brine volumes affected the communities somewhat, and a higher percentage of flagellate species was generally linked to lower brine volumes, whereas chain-forming diatoms were mostly concentrated in layers with larger brine volumes. These results add to knowledge of the ecological significance of the ice cover lasting up to 7 months per year in this area. Sea-ice food webs are generally light-limited, but while increasing light irradiances typically enhance the primary production and further, the secondary production in sea ice, any increase in solar radiation also includes an increase in harmful UVA radiation. The Baltic Sea ice microbial communities were clearly sensitive to UVA and the responses were strongly linked to the earlier light history, as well as to the solar irradiances they were exposed to. The increased biomass of chlorophytes and pennate diatoms, when UVA was excluded, indicates that their normally minor contribution to the biomass in the upper layers of sea ice might be partly dictated by UVA. The effects of UVA on bacterial production in Baltic Sea ice mostly followed the responses in algal growth, but occasionally the exposure to UVA even enhanced the bacterial production. The dominant bacterial class, Flavobacteria, seemed to be UVA-tolerant, whereas all the Alpha-, Beta- and Gammaproteobacteria present in the surface layer showed UVA sensitivity. These results indicate that changes in the light field of ice may alter the community structure and affect the functioning of ice food webs, and are of importance when the effects of thinning of the ice cover are assessed.

Psychologically-Based and Content-Oriented Experience in Entertainment Virtual Environments

In daily life, rich experiences evolve in every environmental and social interaction. Because experience has a strong impact on how people behave, scholars in different fields are interested in understanding what constitutes an experience. Yet even if interest in conscious experience is on the increase, there is no consensus on how such experience should be studied. Whatever approach is taken, the subjective and psychologically multidimensional nature of experience should be respected. This study endeavours to understand and evaluate conscious experiences. First I intro-duce a theoretical approach to psychologically-based and content-oriented experience. In the experiential cycle presented here, classical psychology and orienting-environmental content are connected. This generic approach is applicable to any human-environment interaction. Here I apply the approach to entertainment virtual environments (VEs) such as digital games and develop a framework with the potential for studying experiences in VEs. The development of the methodological framework included subjective and objective data from experiences in the Cave Automatic Virtual Environment (CAVE) and with numerous digital games (N=2,414). The final framework consisted of fifteen factor-analytically formed subcomponents of the sense of presence, involvement and flow. Together, these show the multidimensional experiential profile of VEs. The results present general experiential laws of VEs and show that the interface of a VE is related to (physical) presence, which psychologically means attention, perception and the cognitively evaluated realness and spatiality of the VE. The narrative of the VE elicits (social) presence and involvement and affects emotional outcomes. Psychologically, these outcomes are related to social cognition, motivation and emotion. The mechanics of a VE affect the cognitive evaluations and emotional outcomes related to flow. In addition, at the very least, user background, prior experience and use context affect the experiential variation. VEs are part of many peoples lives and many different outcomes are related to them, such as enjoyment, learning and addiction, depending on who is making the evalua-tion. This makes VEs societally important and psychologically fruitful to study. The approach and framework presented here contribute to our understanding of experiences in general and VEs in particular. The research can provide VE developers with a state-of-the art method (www.eveqgp.fi) that can be utilized whenever new product and service concepts are designed, prototyped and tested.

Topikalisoijamuotti ja sen lähi-ilmiöt asynkronisessa verkkokeskustelussa

Tutkielma käsittelee topiikin vaihdon merkitsemistä asynkronisessa verkkokeskustelussa. Aineistona on neljäkymmentäkolme keskusteluketjua pelit.fi-verkkosivustolta. Työ kuuluu sähköisen viestinnän tutkimuksen (computer-mediated communication, CMC) alaan. Työssä sovelletaan keskustelunanalyysin metodia kirjoitetun verkkoaineiston analyysiin ja pohditaan aiemman tutkimuksen pohjalta ongelmia, joita verkkokeskusteluaineisto analyysimetodin käytölle tuo. Lisäksi tutkielmassa käsitellään asynkronisen verkkokeskustelua tilana ja paikkana George Lakoffin metaforateoria pohjalta. Työn keskeinen tulos on niin kutsuttu topikalisoijamuotti. Tällä tarkoitetaan kielellistä kehystä metadiskursiiviselle jaksolle, jolla verkkokeskustelijat kehystävät viestissään tapahtuvaa topiikin vaihtumista. Topikalisoija on siis metadiskursiivinen lukuohje muille keskustelijoille. Työssä esitellään topikalisoijamuottiin kuuluvia osia ja kuvaus kunkin osan rakenteesta. Topikalisoijamuottiin kuuluu yksi pakollinen osa, joka viittaa keskustelussa joko eteen- tai taaksepäin. Pakollisen osan lisäksi topikalisoijaan voi kuulua kahdesta kolmeen valinnaista osaa, joilla kirjoittaja voi tarjota muille lukijoille syyn, miksi hän vaihtaa topiikkia tai miten viesti liittyy muuhun käynnissä olevaan keskusteluun. Työssä analysoidaan lisäksi topikalisoijamuotin lähi-ilmiöitä eli muita metadiskursiivisia jaksoja, joilla kirjoittaja voi kehystää topiikkia vaihtavaa puhetoimintoaan. Tutkielmassa analysoidaan myös verkkokeskustelun tila- ja paikkametaforia. Osoittautuu, että abstraktit ilmiöt kuten verkkosivusto, keskusteluketju ja topiikki käsitteistetään jossain määrin väylä- ja säiliömetaforien kautta rajatuiksi tiloiksi, joihin käyttäjät, viestit ja puheenaiheet sijoittuvat.

Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2009

Tilasto Suomen eläkkeensaajista perustuu Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen rekistereihin. Julkaisua on tuotettu vuodesta 1981 lähtien. Vuosina 1981–1990 kirja julkaistiin erikseen suomen- ja ruotsinkielisenä. Ruotsinkielinen osa sisälsi suppean englanninkielisen liitteen. Vuodesta 1991 lähtien julkaisu on ollut kolmikielinen. Julkaisu sisältää tietoja kaikista työ- ja kansaneläkkeensaajista, eläkkeelle siirtyneistä ja eläkemenosta. Tietoja on kaikista eläkkeensaajista sekä erikseen Suomessa ja ulkomailla asuvista eläkkeensaajista, poikkeuksena eläkkeelle siirtyneet, joista ei ainakaan toistaiseksi tehdä erillistä tilastoa ulkomailla asuvista. Tilasto on ilmestynyt osana Suomen virallista tilastoa vuodesta 2003 lähtien. Laatuseloste on julkaisun liitteessä 1. Julkaisun alussa on kuvaus eläkejärjestelmästä ja eläke-etuuksista sekä tilastossa käytetyistä käsitteistä. Liitteessä 2 on suppea yhteenveto keskeisistä eläkelainsäädännön muutoksista.

GAITRite®-askelvoimamaton ja GAITFour®-ohjelmiston käyttö objektiivisessa kivunarvioinnissa lonkkaniveldysplasiasta johtuvaa nivelrikkoa sairastavilla koirilla

Tutkimukseni oli osa laajempaa omega-3-rasvahappotutkimusta lonkkaniveldysplasiaa sairastavilla koirilla. Lonkkaniveldysplasia tarkoittaa lonkkanivelen epänormaalia kehitystä. Sen syntyyn vaikuttavat perintötekijät ja ympäristö. Lonkkaniveldysplasia on yleinen sairaus etenkin isoilla koiraroduilla. Se johtaa nivelrikkoon ja krooniseen kipuun. Kivun arvioinnin tulisi olla objektiivista, mutta koska eläimet eivät osaa kertoa kivustaan, niiden kivun arvioiminen perustuu usein arvioijan subjektiiviseen näkemykseen. Eläinten kivun objektiiviseen arviointiin ei ole olemassa riittävästi menetelmiä. Osatutkimukseni tarkoitus oli arvioida askelvoimamaton soveltumista kroonisen kivun arviointimenetelmäksi. Kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa oli loppuun saakka mukana 71 koiraa. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen söi tutkittavaa Doils-kalaöljyvalmistetta ja toinen lumevalmistetta 4 kk ajan. Tutkimukseeni liittyen koiria juoksutettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton yli useita kertoja jokaisella kolmella tutkimuskäynnillä. Lisäksi omistajat vastasivat yhteensä seitsemän kertaa kyselyihin, joissa oli muun muassa kaksi visuaalista analogista asteikkoa (VAS; elämänlaatu ja liikkumisvaikeudet) ja kysymykset, joista laskettiin krooninen kipuindeksi (HCPI). Vertasimme askelvoimamatolla ja askelvoimalevyllä saatuja tuloksia toisiinsa sekä VAS:hin ja HCPI:iin. Hypoteesimme oli, että näiden eri menetelmien tulosten välillä olisi selvä korrelaatio. Jos koiran kipu vähenisi, VAS:n ja HCPI:n lukemat pienenisivät ja sekä askelvoimalevyllä (maksimaalinen kohtisuora voima/PVFz, impulssi/IMP) että askelvoimamatolla (maksimipaine ja aktivoituneiden sensoreiden lukumäärä) mitattujen parametrien arvot nousisivat ontumisen vähentyessä. Toinen hypoteesimme oli, että askelvoimamatolla ontuminen havaittaisiin helpommin käynnissä kuin ravissa. PVFz:n ja IMP:n havaittiin korreloivan huomattavasti paremmin keskenään, jos ne oli normalisoitu ajan suhteen. Täten esimerkiksi kliinisissä seurantatutkimuksissa näitä parametreja tulisi käyttää ajan suhteen normalisoituina. Molempien VAS:n jaHCPI:n välillä oli hyvä korrelaatio. Ne eivät kuitenkaan korreloineet lainkaan askelvoimalevyja askelvoimamattoparametrien kanssa. Tämä perustuu siihen, että askelvoimalevyn mittaama ontuma ei ole sama asia kuin omistajien arvioima kipu. Molemmissa ryhmissä askelvoimamaton parametrit huononivat hypoteesimme vastaisesti. Askelvoimamattomme olikin todennäköisesti rikki tutkimuksemme aikana. Tästä johtuen kaikki askelvoimamattotulokset ovat epäluotettavia, eikä niiden perusteella voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Tutkimuksen perusteella ei siis saatu lisää todisteita askelvoimamaton soveltuvuudesta kroonisen kivun objektiiviseen arviointiin. On mahdollista, että askelvoimamaton sisäisiä mittauksia voitaisiin käyttää, vaikka matto onkin ollut osittain rikki. Havaitsimme, että askelvoimamaton maksimipaine ravissa korreloi loistavasti maksimipaineeseen käynnissä. Sama havainto tehtiin myös aktivoituneiden sensoreiden lukumäärässä. Tämä tulos kumoaa toisen hypoteesimme. Ontuminen siis havaittiin askelvoimamatolla käynnissä yhtä helposti kuin ravissakin. Ennen kuin voimme suositella GAITRite-askelvoimamattoa ontumatutkimuksien arviointimenetelmänä, tarvitaan lisätutkimuksia kunnossa olevalla matolla.

Kolme suurta puoluetta vihreällä tiellä : ympäristöpolitiikan tulo Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmiin vuosina 1967–1976

Ympäristöpolitiikka on viime vuosikymmeninä noussut keskeiseksi osa-alueeksi niin kansallista kuin kansainvälistäkin politiikkaa. Suomi on osaltaan seurannut tätä kehitystä. Vihreä liitto on toiminut vuodesta 1988 aktiivisena osana puoluekenttäämme. Samanaikaisesti kolmen suurimman puolueen roolissa ovat olleet Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten nämä kolme niin kutsuttua suurta puoluetta muodostivat ympäristöpoliittiset linjauksensa silloin, kun aihe nousi Suomessa ensi kertaa valtakunnalliseen politiikkaan, mutta Vihreätä liittoa ei vielä ollut puolueena olemassa. Tarkastelu sijoittuu vuosien 1967 ja 1976 välille alkaen vuodesta, jolloin Suomessa kiisteltiin elohopeapäästöjen haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön, päättyen vuoteen, jolloin Kokoomus julkaisi viimeisenä kolmesta tarkastellusta puolueesta ensimmäisen ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Aatteellinen kenttä koki tuona aikana voimakasta uudistumista ja puolueet joutuivat nopeasti omaksumaan monia uusia teemoja politiikkaansa. Tarkasteltujen puolueiden aatteet poikkeavat perustaltaan toisistaan, joten tutkimuksessa halutaan tuoda esille , miten eri lähtökohdista on voitu tavoitella tätä samaa ympäristönsuojelun päämäärää politiikassa. Tutkimus määrittelee osaltaan suomalaisen ympäristöpolitiikan historiaa. Ympäristöpolitiikkaa ei ole tutkittu Suomessa kovin paljoa, ja tutkimusperinne sijoittuu enemmän yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen sekä modernin ympäristöhistorian aloille. Ympäristötietoisuus yleistyi yhteiskuntatieteissä 1990-luvulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen perustuen kirjallisiin lähteisiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden ohjelmakirjallisuus, puoluekokousten sekä ympäristöpoliittisten toimikuntien pöytäkirjat, julkilausumat sekä muut tiedonannot, puolueiden pää-äänenkannattajat sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Tutkimus osoittaa, että Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue, ovat kaikki luoneet aktiivisesti omia ympäristöpoliittisia linjauksiaan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Puolueiden linjoja on yhdistänyt yhteinen huoli ympäristöstä, mutta ajoittain linjauksissa näkyy kunkin puolueen aatteellisen pohjan vaikutus. Keskustapuolueen ympäristöpolitiikalla on siteensä maatalouteen, Suomen sosialidemokraattisen puolueella vaikutuksensa antaa sosialismin aatteen perinne kun taas Kansallinen Kokoomus teki ympäristöpolitiikkaa nojautuen kapitalistiseen ajatteluun.

Suvun sisällä sovittua. Sukulaissijoitukset aikuistuneiden lasten näkökulmasta

Kautta aikain sukulaiset ovat huolehtineet sukulaistensa äidittömistä tai isättömistä lapsista, ja usein näin on toimittu sukulaisten keskinäisillä sopimuksilla. Sukulaisperheessä asumista on nimitetty esimerkiksi yksityissijoitukseksi ja siellä asuvaa kasvattilapseksi. Suomessa lastensuojelun virallisen sijaishuoltojärjestelmän suhtautuminen sukulaisperheisiin on vaihdellut eri aikoina. Yleisesti nähdään,että 1980-luvun puoliväliin asti sukulaisperheitä käytettiin paljon suomalaisessa lastensuojelussa, mutta hoitotyön ammatillistamispyrkimysten ja yhteiskunnallisen rakennekehityksen myötä niiden käyttö väheni, ja alkoi systemaattinen vieraiden sijaisperheiden etsiminen ja valmentaminen. Nykyään ollaan uudelleen tilanteessa, jossa on alettu huomioida sukulaisia ja muita lapsen luonnollisia verkostoja.Nykykeskustelun taustalla on kiihtynyt lastensuojelutarpeen kasvusuunta, jota vastaamaan tarvitaan lisää resursseja, ja yksi mahdollinen vaihtoehto haasteellisessa tilanteessa on sukulaissijoitus eli sukulaisten toteuttama perhehoito. Tässä aineistolähtöisessä laadullisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita sellaisten henkilöiden kokemuksista, jotka ovat jossakin lapsuutensa vaiheessa asuneet sukulaistensa luona. Fenomenologishermeneuttisen tutkimusotteen ja väljästi sovelletun narratiivisen tutkimuksen empiirinen aineisto on hankittu lehti-ilmoituksen välityksellä, ja sen käsittelyssä on ensisijaisena menetelmänä ollut temaattinen sisällön analyysi, jota on täydennetty määrällisen tutkimuksen keinoin. Tarkoitus on kuvailla kirjoitushetkellä eri-ikäisten aikuisten kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä. Kirjoitetut tarinat (N = 32) liittyvät muun muassa sukulaissijoitukseen johtaneisiin taustoihin ja syihin, koettuihin tunteisiin sekä sukulaissuhteiden kehittymiseen. Tutkimuksessa on lisäksi pyritty kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka ovat tekemisissä sen kanssa, millaiseksi sukulaissijoitus lopulta muotoutuu. Sukulaissijoitusten taustatekijöinä näkyivät muun muassa vanhempien avioerot, yksinhuoltajuus, erilaiset sairaudet ja kuolemat sekä hankalat työ- ja koulujärjestelyt, ja näiden perusteella luokittelin syytekijät sosiaalisiin, orpoudesta johtuviin ja käytännönjärjestelyllisiin syihin. Lapset ovat yleensä pieniä sukulaisperheeseen muuttaessaan, eivätkä he näy päätöksenteossa, joka tapahtuu tyypillisesti nopealla aikataululla. Aina sukulaisperheen jäsenet eivät ole entuudestaan tuttuja lapselle, ja heidän elintapansa voivat olla hyvin erilaiset verrattuna lapsen omaan perheeseen. Sijoitukset voivat kestää viikoista koko lapsuuden ajan kestäviin sijoituksiin, ja ne päättyvät joko takaisin kotiin paluuseen tai omilleen itsenäistymiseen. Valtaosalle sukulaissijoitus on ollut positiivinen kokemus, ja he puhuivat paljolti hyvän kohtelun merkityksestä, eivätkä esimerkiksi sijoituksen pysyvyydestä. Kun taas negatiivisesti sijoituksen kokenut vähemmistö kertoi huonosta, jopa epäinhimillisestä, kohtelusta. Osalle kokemus oli opettanut, että sukulaisiin voi aina turvautua ja vanhemmuuden roolimallin voi omaksua myös sukulaisiltaan, kun taas osa oli oppinut pärjäämään jo varhain omillaan joutuen kärsimään pitkin elämää erilaisista tunneelämän vaikeuksista. Puolet oli asunut aina samassa sukulaisperheessä, ja osalla oli kokemus useista sukulaisperheistä, yhdellä jopa kymmenestä. Vaikka muuttoja tapahtui, ne tapahtuivat suvun sisällä mahdollistaen sukulaissuhteiden jatkuvuuden. Tosin aina suhteet eivät jatkuneet ainakaan kaikkiin sukulaissijaisperheen jäseniin, tai joskus ne saattoivat katketa myöhemmin esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä. Keskeiset lähteet: Beeman & Boisen (1999); Farmer (2010); Heino (2001); Koisti- Auer (2008).

Paikallisradiot suomalaisen viestintäpolitiikan kiistana

Valtioneuvosto myönsi tammikuussa 1985 32 kokeilutoimilupaa paikallisradioyhtiöille. Tämä oli tärkeä periaatteellinen mullistus suomalaisessa viestintäpolitiikassa. Ennemmin ääniradiotoiminta oli ollut tiukasti Yleisradion monopoli. Paikallisradioista käydyn keskustelun aloitti kesällä 1983 Paikallislehtien liitto julkaisemalla aikeensa perustaa paikallisradioyhtiöitä. Myöhemmin kesällä paikallislehdet yhdessä joidenkin elinkeinoelämän järjestöjen kanssa perustivat paikallisradioliiton ajamaan asiaansa. Asia oli ajankohtainen, sillä vuonna 1979 asetettu Juhani Perttusen radio- ja televisiokomitea laati juuri viimeistä mietintöään yleisradiotoiminnan järjestämisestä. Mietintö valmistui tammikuussa 1984, ja siinä suhtauduttiin varauksellisen myönteisesti paikallisradiokokeilun aloittamiseen. Paikallisradiokokeilun toteuttamistavasta ja toimilupien saajista käytiin kuitenkin vielä vuoden ajan poliittista vääntöä, kunnes tammikuussa 1985 valtioneuvosto myönsi kaksivuotiset kokeilutoimiluvat. Tämän tutkimuksen pääkohteena on paikallisradioista vuosina 1983-1985 käyty keskustelu. Tarkastelen viestintäpolitiikkaa kuitenkin pitkän aikavälin näkökulmasta, aina 1960-luvun loppupuolelta saakka. Puolueista keskityn tutkimuksessani Keskustapuolueeseen ja SDP:hen. Tämä siksi, että ne olivat päähallituspuolueet paikallisradioista päätettäessä. Lisäksi noiden puolueiden viestintäpolitiikan muutos 1970-luvulta lähtien oli keskeinen viestinnän deregulaation takana vaikuttanut voima. Muitten puolueitten viestintäpolitiikka pysyi samansuuntaisena, oikeisto kannatti deregulaatiota ja vasemmisto – SKDL – vastusti sitä. Keskustapuolueen ja SDP:n lisäksi tarkastelen Paikallisradioliiton kampanjointia. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää sitä yhteiskunnallista, poliittista ja kulttuurista prosessia, joka johti viestinnän aseman uudelleenmäärittelyyn suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa. Näkökulmani viestintäpolitiikan tarkasteluun pitkällä aikavälillä on kulttuurin murroksen näkökulma. Teesini on, että 1970-luvun lopulla alkanut viestinnän deregulaatio oli osa laajempaa kulttuurista muutosta, johon on yleisesti viitattu postmodernin tai jälkiteollisen ajan alkamisena. Monopolistinen, kansansivistysmallinen radio oli osa modernia, valistusoptimistista yhteiskuntaa ja se joutui kriisiin modernin metanarratiivien legitimaatiopohjan murentuessa. Kulttuurin murrokseen liittyi myös suunnitteluoptimismin murentuminen ja yksilöllistyminen, jotka vähensivät kansansivistysradion aikaan sopivuutta. Tutkimuksessa selvitän deregulaation poliittisen prosessin kulkua, mutta pääpainoni on siinä, miten viestintäpolitiikkaa legitimoitiin ja millaiset merkitysrakenteet sitä määrittivät. Tutkimusotteeni on diskurssianalyyttinen, sen kohteena on viestintäpoliittinen tulkinta ja kulttuuri merkitysrakenteina. Tutkimustehtävänäni on myös selvittää sopiiko deregulaatioprosessi Taisto Hujasen teesiin viestinnän demokratisoinnista tai Pentti Kemppaisen malliin konsensusdemokraattisesta prosessista, joka heijasti uusliberaalia aikakautta. Tutkimustulokseni on, että viestinnän demokratisoinnin ideat näyttelivät kyllä osaa keskustelussa, mutta niillä lähinnä kammettiin taloudellinen logiikka sisään radiotoimintaan, mikä ei olisi muuten ollut perusteltavissa. Konsensusmalli sopii huonosti kuvaaman deregulaation prosessia, viestintäpolitiikka oli tuona aikana hyvin erimielistä. Tosin viestintäpoliittisten kannanottojen voi nähdä jossain määrin maltillistuneen ja liberalisoituneen 1970-luvun informaatiosodista. Taloudellinen logiikka näytteli vähäistä roolia toimiluvista päättäneiden ajattelussa. Tärkeimpinä lähdeaineistoina ovat toimineet Keskustapuolueen ja SDP:n arkistot. Lisäksi olen käyttänyt lähteinä puolueiden lehdistöä ja Paikallisradioliiton julkaisemaa Paikallisradio-lehteä.

”Uskonto puoluepyyteiden palveluksessa” – Punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien suhde kirkkoon ja uskontoon Suomen sisällissodan aikana 1918

Tutkimuksen tavoitteena on mentaliteettihistoriallista kuorimismenetelmää hyväksi käyttäen selvittää uskonnon asemaa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa Suomen sisällissodan aikana 1918. Kuorimismenetelmä perustuu teoriaan, jonka mukaan ihmisryhmän elämänkatsomus on jaettavissa eri kerroksiin. Kerrokset voidaan saada näkyviin tulkitsemalla ihmisten jättämiä jälkiä, joskus luovalla ja mielikuvituksellisellakin tavalla. Tärkeimmät lähdeaineistot ovat kansanvaltuuskunnan asiakirjat sekä kolme keskeistä punaisessa Suomessa ilmestynyttä lehteä. Kansanvaltuuskunta pyrki politiikallaan tekemään valtiosta uskonnollisesti neutraalin. Luterilaisen kirkon erityisasema haluttiin murtaa ja saattaa kirkko samanlaiseen asemaan muiden uskonnollisten ryhmien kanssa. Uskonnon- tai katsomuksenvapaus itseisarvona ei juuri noussut esille lehdistössä; keskeisimmät perustelut valtiokirkon lakkauttamiselle olivat sen antama tuki porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle sekä sen aiheuttama moraalin rappio. Kirkon toiminnasta olemassa olevien tietojen ja työväenlehtien ilmoittelun perusteella uskonnonvapaus näkyy toteutuneen punaisessa Suomessa jotenkuten. Uskonnolliset ryhmät saivat ilmoitella toiminnastaan ja pääsääntöisesti myös järjestää kokouksiaan. Paikallisen punaisen vallan suhtautuminen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin ryhmiin vaihteli huomattavasti. Kirkkoon kohdistettiin paikoin väkivaltaisuuksia, mutta kirkko ei ollut punaisen terrorin erityinen kohde. Valtion ja kirkon erottamistavoite oli ilmeisen tärkeä osa vallankumousta. Se ei kuitenkaan kuulunut kansanvaltuuskunnan tilannearviossa välttämättömimpiin uudistuksiin. Lehdistössä kirkkoa ja uskontoa käsittelevät aiheet näyttävät saaneen suuremman huomion kuin kansanvaltuuskunnan politiikassa. Kirkkoon tai uskontoon liittyneet asiat, joissa paikallistason vallankumouselimet ottivat yhteyttä kansanvaltuuskuntaan, olivat hyvin käytännönläheisiä. Yhteydenotot sinänsä sekä joidenkin kohdalla myös niiden sävy kertovat jonkinlaisesta kunnioituksesta kirkkoa kohtaan. Kirkkoon kohdistuneet väkivaltaisuudet, kirkollisen elämän rajoittamiset sekä uskonnonopetukseen puuttuminen kouluissa jäivät koko punaisen Suomen mittakaavassa vähäiseksi, mikä viittaa asioiden vähäiseen tärkeyteen. Toisaalta näissä kohden paikallisella tasolla oltiin kansanvaltuuskuntaa jyrkempiä. Lehdistössä pappien moraalittomuus näyttäytyi erityisen huonossa valossa. Pappien osallistuminen valkoisten sotaponnistuksiin sai lehdistössä sen todelliseen laajuuteen nähden suunnattoman suuren huomion. Pidän tätä osoituksena siitä, että kirkko oli pettänyt kirjoittajien odotukset. Käsitys kirkosta pyhyyden edustajana oli voimassaan punalehtien kirjoittajienkin mielissä. Näkemykseni on, että maailmankuvan ja maailmankatsomuksen tasolla uskonto piti pintansa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa. Tästä kertoo uskonnollisten tekstien ja symbolien runsaus kuolinilmoituksissa sekä kirkollisten seremonioiden liittäminen jopa punaisten virallisiin sankarihautajaisiin. Vaikka lehdistössä nähtiin ihanteena kuolemaan liittyvien uskonnollisten käsitysten häviäminen, niille annettiin tilaa. Huolimatta voimakkaista hyökkäyksistä kirkkoa vastaan monissa kirjoituksissa sosialismi katsottiin yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Lisäksi lukuisissa kirjoituksissa sosialismista tehtiin uskonto. Uskonnollisella retoriikalla sitoutettiin yhteiseen asiaan. Uskontoa siis käytettiin puoluepyyteiden palvelukseen. Samalla ylläpidettiin sen vahvaa asemaa punaisen hallinnon kannattajien – kenties edustajienkin – elämänkatsomuksessa.

Lineaarisesta regressiomallista monitasoiseen rakenneyhtälömalliin – Menetelmien toimivuustarkasteluja skitsofreniaperheaineistossa

Opinnäytetyössä perehdytään erilaisiin tilastollisiin menetelmiin, joilla voidaan analysoida lääkityksen vaikutusta skitsofreniapotilaiden kognitiiviseen suoriutumiseen. Analysoitava aineisto on osa laajaa perheaineistoa, joka kerättiin alun perin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprojektia varten. Projektin tarkoituksena on selvittäävakavien mielenterveyshäiriöiden geneettistä epidemiologiaa. Keskeiset työssä käsiteltävät menetelmät ovat lineaarinen regressioanalyysi, faktorianalyysi ja rakenneyhtälömallinnus. Potilaiden kognitiivista suoriutumista on mitattu neuropsykologisella testipatteristolla, joka koostuu useasta eri testistä. Lääkityksen ja kognition välisiä yhteyksiä tutkitaan aluksi lineaaristen regressiomallien avulla, joissa lääkityksen vaikutusta jokaiseen kognitiotestiin arvioidaan erikseen. Testit kuitenkin korreloivat keskenään kohtalaisen voimakkaasti muodostaen erilaisia alaryhmiä. Analyyseissa sovelletaan täten myös rakenneyhtälömallia, jossa yksittäisten testimuuttujien sijaan tarkastellaan eräänlaisia laajempia kognitiota edustavia ulottuvuuksia. Toisaalta aineistossa voidaan ajatella olevan riippuvuutta myös havaintojen tasolla. Tutkimusaineisto on kerätty hyödyntäen perhetason otantaa, joten otoksessa saattaa olla useampi samaan perheeseen kuuluva henkilö. Tällaista monitasoista aineistoa ei suoraviivaisesti voida analysoida kaikkein yleisimmin käytetyillä tilastollisilla menetelmillä, jotka yleensä on tarkoitettu satunnaisotannalla kerätyn riippumattoman aineiston analyysiin. Monitasoisuus tullaan huomioimaan analyyseissa käyttäen ns. satunnaistekijä- ja marginaalimallinnusta. Tarkastelujen tavoitteena on ennen kaikkea kokeilla erilaisten menetelmien sovellettavuutta tässä aineistossa. Huomionarvoiset seikat liittyvät toisaalta yksittäisten regressiomallien ja rakenneyhtälömallin välisiin eroihin ja toisaalta siihen, mitä merkitystä aineiston monitasoisuuden huomioimisella on. Aluksi mallinnukset suoritetaan siten, että perherakennetta ei lainkaan huomioida. Työn myöhemmässä vaiheessa samoja menetelmiä käytetään uudelleen, tällä kertaa kuitenkin olettamatta havaintoja riippumattomiksi. Otanta-asetelman huomioiminen estimoinnissa ja toisaalta erilaiset monimuuttujamenetelmät ovat tunnettuja ja yleisesti sovellettuja. Kuitenkin menetelmät, jotka yhdistävät nämä kaksi aluetta, ovat vasta melko hiljattain vakiinnuttamassa asemaansa tutkimuksessa. Työn loppuosassa perehdytään jo melko monimutkaiseen analyysitapaan, kun sovelletaan monitasoista rakenneyhtälömallia. Eri menetelmillä saadut tulokset ovat hyvin samankaltaisia, eikä monitasoisuuden huomioiminen merkittävästi muuta analyysien tuloksia ja tulkintoja tässä aineistossa. Kokeilut antavat kuitenkin hyvän ja perusteellisen kuvan lääkityksen ja kognition välisistä suhteista ja auttavat ymmärtämään eri menetelmien välisiä suhteita.

Kun kansa itse ratkaisee arvoituksen. Tattarisuon tapauksen määrittely käytännöllisessä diskurssissa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.

Kiirekulttuurin lapset - opiskelijoiden kokemuksia kiireestä

Aiemmat kiirettä käsittelevät tutkimukset ovat käsitelleen pääosin kiirettä työelämässä. Tämä tutkielma käsittelee opiskelijoiden kokemuksia kiireestä sekä niitä merkityksiä, joita he kiireelleen tai kiireettömyydelleen antavat. Lisäksi tutkielmassa käsitellään niitä selityksiä, joita opiskelijat antavat kiireelleen tai kiireettömyydelleen eli mitkä asiat aiheuttavat tuntemuksen kiireestä. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kuva korkeakouluopiskelijoiden kiirekokemuksista ja kiireestä ilmiönä. Tarkastelen kiireen kokemuksia sosiaalisen konstruktionismin ja kulttuurintutkimuksen metodologisesta viitekehyksestä lähtien. Näihin liittyy ajatus todellisuudesta sosiaalisesti rakennettuna kokonaisuutena ja todellisuuden näyttäytymisestä toimijoille merkitysten kautta. Aineistona on valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vastauksia kiirettä koskevaan kyselyyn. Tutkimus on toteutettu pääosin laadullisilla menetelmillä, mutta aineistoa on tarkasteltu lisäksi määrällisin menetelmin. Laadullisena menetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysiä. Analyysi on sekä aineisto- että teorialähtöistä. Teen analyysiäni aineiston ehdoilla, mutta tukeudun valmiisiin teoreettisiin käsitteisiin. Täysin teorialähtöinen on kappale, jossa aineistoa tarkastellaan Hartmund Rosan kiihtymisteoriasta käsin. Opiskelijoiden kiirekokemukset ovat moninaisia. Kiire näyttäytyy kuitenkin kulttuurin osana, ja etenkin pitkään jatkuessaan, kielteisenä, stressiä aiheuttavana asiana. Opiskelijat liittävät kiireen vastauksissaan länsimaiseen kulttuuriin sekä suomalaisuuteen. Kiirellä on opiskelijoiden mukaan monia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia. Kiire ei kuitenkaan ole kaikkien vastaajien mielestä ainoastaan negatiivinen asia. Kiire voi lisätä sitoutumista ja paneutumista työhön sekä mahdollistaa flow-tilan, jossa tekeillä olevaan asiaan keskittyy täysin ja tekeminen tuntuu mielekkäältä. Aineistosta erottuu pitäisi-mieliala eli puhe jossa krooninen kiire ei aina ole varsinaista ajanpuutetta vaan tunne riittämättömyydestä. Pitäisi-mieliala aiheuttaa tarpeen saada koko ajan jotakin hyödyllistä aikaiseksi. Työssäkäynti on useimpien vastaajien mielestä kiireen aiheuttaja, sillä se vie aikaa esimerkiksi opiskelulta. Osa vastaajista ei kuitenkaan näe työn lisäävän kiireisyyttä heidän elämässään. Opiskelijoiden välillä on eroja suhtautumisessa ajatukseen kiireestä joko itseaiheutettuna tai itsestä riippumattomana asiana. Suurin osa näkee kiireen kuitenkin monitahoisena asiana, johon omien valintojen lisäksi vaikuttavat myös kulttuuri ja yhteiskunta jossa elämme.

Sokeri, kauppa ja kehitys : kehityspoliittinen johdonmukaisuus Euroopan unionin interventiossa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin

Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.

Pitkittäistutkimus paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta psykologiseen sopeutumiseen

Tutkimuksessa tarkasteltiin inkerinsuomalaisten muuttoa edeltävien odotusten toteutumisen yhteyttä psykologiseen sopeutumiseen. Psykologisen sopeutumisen indikaattorina käytettiin elämään tyytyväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille sopeutumista prosessina, joka alkaa jo ennen muuttoa (pre-akkulturaatio) sekä luoda uutta tietoa paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta sopeutumiseen. Toteutuneiden odotusten tutkimuskenttä muodostaa oman tutkimusperinteensä, jonka piirissä on pyritty selvittämään odotusten ja kokemusten välisen suhteen yhteyttä tyytyväisyyteen eri konteksteissa. Akkulturaatiotutkimuksissa korostetaan, että maahanmuuttajien epärealistiset odotukset muuton jälkeisestä elämästä vaikeuttavat sopeutumisprosessia. Tässä pitkittäistutkimuksessa toteutuneiden odotusten yhteyttä elämään tyytyväisyyteen tarkasteltiin paluumuuttokontekstissa kolmen vaihtoehtoisen mallin avulla. Ideaalitaso-mallin mukaan odotusten toteutuminen nostaa elämään tyytyväisyyttä ja toteutumatta jääminen laskee sitä. Ei vahvistusta –mallissa elämään tyytyväisyyden oletetaan olevan korkeimmillaan silloin, kun kokemukset ylittävät odotukset. Vain kokemus –mallin mukaan hyvät kokemukset muuton jälkeen nostavat elämään tyytyväisyyttä odotusten tasosta riippumatta. Malleja testattiin erikseen sosio-psyykkiseen hyvinvointiin ja ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien odotusten suhteen. Perhe- ja ystäväsuhteiden laadun sekä ammatillisten mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteen tason on osoitettu olevan yhteydessä elämään tyytyväisyyteen. Maahanmuuttajien odotuksien on niin ikään todettu koskevan näitä elämänlaatua indikoivia osa-alueita. Tutkimuksen aineisto koostui etniseltä taustaltaan inkerinsuomalaisista (N=141) paluumuuttajista. Lähtökohta-aineisto kerättiin Venäjällä ennen muuttoa ja seurantavaihe toteutettiin noin vuosi muuton jälkeen. Aineiston analysoinnissa huomioitiin ajankohtainen metodologiakeskustelu ja kahden muuttujan välisen suhteen vaikutusta riippuvaan muuttujaan tarkasteltiin polynomisen regressioanalyysin ja vastepintamallinnuksen avulla. Näin tehden voitiin välttää toteutuneiden odotusten tutkimuksille tyypilliset mittaus- ja metodologiaongelmat: retrospektiivisyys, erotuspistemäärien käyttö ja lineaaristen mallien käyttö. Tutkimuksen aineisto tuki ei vahvistusta –mallin mukaista yhteyttä odotusten toteutumisen ja elämään tyytyväisyyden välillä. Yhteyttä voitiin tarkastella vain sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien odotusten ja kokemusten suhteen, koska ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät odotukset, kokemukset tai niistä muodostetut interaktiotermit eivät polynomisen regressioanalyysin tulosten mukaan olleet yhteydessä elämään tyytyväisyyteen tilastollisesti merkitsevästi. Paluumuuttajien elämään tyytyväisyys oli korkeimmillaan silloin, kun sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset ylittivät odotukset. Odotusten ja kokemusten välisen eroavuuden suunnalla siis on tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkitystä psykologisen sopeutumisen kannalta. Tutkimuksen tulos tukee näkemystä, jonka mukaan maahanmuuttajien sopeutumisprosessia tulisi tarkastella pitkittäisasetelmassa muuttoa edeltävä vaihe huomioiden. Lisäksi tutkimus avaa yhden näkökulman siihen, minkä elämän osa-alueiden laatu on paluumuuttajien sopeutumisen kannalta merkityksellistä.