Katsaus lisäävän valmistuksen (aka 3D-tulostus) mahdollisuuksiin ja kustannuksiin metallisten tuotteiden valmistuksessa: Case jauhepetitekniikka

Suurelle yleisölle lisäävä valmistustekniikka eli ns. 3D-tulostustekniikka näyttäytyy lehtien otsikoissa ja artikkeleissa esiin pulpahtavana ”muotiaiheena”, mutta sekä muovien 3D-tulostustekniikka että metallienkin vastaava valmistustekniikka on ollut olemassa maailmalla ja Suomessa 80-luvun puolivälistä alkaen. Yhdysvalloissa ja Saksassa tekniikkaa käytetään valmistavassa teollisuudessa toiminnallisten osien tuotannossa. Esimerkiksi lentokoneen suihkumoottorien osia ja lääketieteellisiä välineitä tehdään metallijauheesta lisäävän valmistuksen avulla. Itse asiassa eräs menetelmä metalliesineiden valmistamiseksi lasersäteen avulla keksittiin Suomessa ja sitä myös kehiteltiin täällä, mutta teollisuudenala lähti aikanaan nousuun Saksassa. Lisäävä valmistus on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti eräs kiinnostavista tuotantotekniikoista, jonka uskotaan muuttavan monia asioita tuotteiden suunnittelussa, toiminnoissa ja valmistuksessa. Tämä tekniikka ei kiinnosta pelkästään valmistavaa teollisuutta, vaan tietotekniikan, lääketieteen, koruvalmistuksen ja muotoilun osaajat sekä uusien liiketoimintamallien kehittäjät ja logistiikka operaattorit ovat teknologiasta kiinnostuneita. Suomelle 3D-tulostustekniikka on suuri mahdollisuus, sillä maassamme on vahva teollinen tieto- ja viestintätekniikkaosaaminen sekä lisäksi olemme maassamme erikoistuneet varsin vaativien teollisiin laitteiden valmistukseen. Eräät suurimmista mahdollisuuksista tällä tekniikalla ovat toimitusketjuihin liittyvät muutokset. Uutta on, että pienetkin yritykset ja organisaatiot voivat soveltaa tätä tekniikkaa valmistuksessa ja jopa kehitellä täysin uusia tuotteita. On myös arvioitu, että lisäävän valmistuksen merkitys valmistustapoihin ja toimitusketjuihin voi olla suurempi kuin koskaan aikaisemmin minkään teknologisen uudistuksen kohdalla. Lisäävästä valmistuksesta usein puhutaankin kolmantena teollisena vallankumouksena juuri tämän takia. 3D-tulostuksen kustannuksia tarkasteltaessa on tärkeätä huomata että vain sulatetun jauheen määrä ratkaisee, ei käytettävän geometrian monimutkaisuus. Tämä erottaa perinteisen ja lisäävän valmistuksen toisistaan. Perinteisesti kappaleen keventäminen on maksanut ”ylimääräistä”, kun taas lisäävässä valmistuksessa kappaleen keveys on jopa kustannusta alentava tekijä. Valmistettavan kappaleen korkeus on yksi kriittisimpiä kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Tämän vuoksi useamman kappaleen valmistus yhdellä kertaa parantaa kannattavuutta huomattavasti. Samalla kertaa voi ja itse asiassa kannattaakin valmistaa keskenään erilaisia kappaleita. Perinteiset valmistustavat sen sijaan ovat nykyajan vaatimuksille liian hitaita; ne joustavat huonosti, kun kyseessä on pienet, asiakaslähtöiset erät. Trendi on globaalisti kohden yksilöllisiä asiakaslähtöisiä tuotteita, jolloin myös valmistustekniikoiden on oltava joustavia pysyäkseen näiden vaatimusten perässä. Lisäävä valmistus sopii erityisesti hyvin piensarjatuotantoon. Suuremmissa valmistuserissä kuitenkin perinteiset tekniikat ovat kustannustehokkaampia.

EGFR, Her2, p53 ja ALDH1:n yhteys munasarjasyöpäpotilaiden ennusteeseen, ja tilastoja TYKSin vuosien 2001–2007 munasarjasyöpään sairastuneiden potilaiden aineistosta

Munasarjasyöpä on Suomessa tappavin ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, lisäksi se on kymmenenneksi yleisin naisten syöpä. Yli 90% munasarjasyövistä on epiteeliperäisiä ja morfologisista alatyypeistä yleisin on seroosi syöpä. Serooseista syövistä yli 90 % on korkean riskin eli high grade –syöpää. Vaikka uudet hoidot ovat pidentäneet potilaan selviytymistä, niin kaiken kaikkiaan kokonaisennuste ei kuitenkaan ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Aikaisin havaittu paikallinen epiteeliperäinen munasarjasyöpä on parannettavissa kirurgialla. Yli 2/3 epiteliaalisista munasarjasyövistä diagnosoidaan vasta levinneessä vaiheessa, jolloin viiden vuoden selviytyvyys potilailla on vain noin 30 %. Aiemmin munasarjasyöpien arveltiin olevan lähtöisin munasarjojen pintaepiteelistä, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä on niin molekulaarisesti kuin etiologisesti ryhmä eri syöpiä, jotka ilmenevät samassa anatomisessa paikassa. Syventävässä työssäni tutkin munasarjasyövän käyttäytymistä ennustavia merkkiaineita Merkkiaineita tutkimalla pyritään tulevaisuudessa ennustamaan paremmin syöpien käyttäytymistä ja antamaan potilaille parempia täsmähoitoja. Syventävien opintojeni tarkoituksena oli tutkia munasarjasyöpää kirjallisuuteen tutustumalla ja tutkimalla retrospektiivistä vuosien 2001–2007 munasarjapotilasaineistoa. Keräsimme toisen tutkijan kanssa aineistoon 356 potilaan tiedot, joista 310 sisällytettiin tekemiini tilastoihin. Lisäksi tutkin kiinnostavia munasarjasyövän käyttäytymiseen mahdollisesti liittyviä merkkiaineita (EGFR, HER2, P53 JA ALDH1) uudessa 48 potilaan aineistossa ja selvitin proteiinien merkitystä taudin kulussa ja ennusteessa. 310 potilaan aineiston tulokset olivat sopusoinnussa aiempiin julkaisuihin. Aineistomme munasarjasyövistä 60 % on seroosia high grade –syöpää ja 67 % syövistä on levinneen vaiheen eli luokan III-IV tauteja. 48 potilaan immunohistokemiallisissa värjäyksissä mielenkiintoisin tulos on se, että Her2 :n värjäytymisintensiteetti korreloi kääntäen vahvaan ALDH1-värjäykseen eli se on korkea, kun ALDH1 on matala (korrelaatio -0.425; p=0.00994) Vastaavasti Her2 :n intensiteetin ollessa korkea ALDH1/heikko-soluja on paljon (p=0.00975). Tällaista tutkimus tulosta ei aiemmin ole esitetty. Tämä kiinnostava tulos tulee jatkossa varmistaa laajemmassa aineistossa.

Jätteenpolton tulevaisuus Suomessa

Vuonna 2013 Suomessa astui voimaan Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista 331/2013. Siinä asetettiin muun muassa rajoituksia orgaanisen ja biohajoavan aineksen sijoittamisesta kaatopaikoille. Tämä rajoitus astuu voimaan 1. tammikuuta 2016 alkaen, josta lähtien kaatopaikoille sijoitettava jäte ei saa sisältää yli 10 prosenttia orgaanista tai biohajoaaa ainesta. Asetus aiheutti muutos paineen Suomen jätesektorille, jossa perinteisesti oltiin suurin osa jätteestä sijoitettu kaatopaikoille. Edelleen suurin osa syntyvistä jätteistä sijoitetaan kaatopaikoille, mutta yhdyskuntajätteen energiahyödyntäminen on kasvattanut roolia huomattavasti. Kun 2000-luvun alussa Suomen jätteenpolttolaitosten kapasiteetti oli vielä 50 000 tonnia jätettä vuodessa, on kapasiteetti vuonna 2016 lähes 1,7 miljoonaa tonnia. Vuonna 2016 Suomessa on yhdeksän toiminnassa olevaa jätteenpolttolaitosta ja työn tarkasteluhetkellä uusia ei ole suunnitteilla. On todennäköistä, ettei jätteenpolttolaitosten kapasitetti nouse enää huomattavasti, koska poltettavan jätteen määrä on rajallinen ja kapasiteetin nostaminen vaatisi jätteen tuomista muualta.

Osuustoiminta ja poliittisuus 1920-luvun Pienviljelijä-lehdessä

Tämän sivuainetutkielman aiheena on pienviljelijäliike. Kysymykseni on, miten pienviljelijäliikettä tuotiin esille Pienviljelijä-lehdessä? Aihetta lähestytään osuustoiminnan ja poliittisuuden kautta. Osuustoiminnan ja poliittisuuden tutkiminen keskittyy tutkimuksessani lehden kyseisistä aiheista käsittelemiin artikkeleihin. Osuustoiminta nähdään tässä tutkimuksessa taloudellisena yhteistoimintana, jossa päämääränä on parantaa siihen osallistuvien taloudellista asemaa. Poliittisuus puolestaan nähdään työväenaatteena, vasemmistolaisuutena. Pienviljelijä on tutkimuksessani itsenäinen maataviljelevä henkilö, joka on torpparivapautuksessa lunastanut muutaman hehtaarin suuruisen maatilan itsensä ja perheensä elatukseen. Olen käyttänyt metodina historiallis-kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta pyrkien pelkistämään havaintoja ja sitä kautta ratkaisemaan arvoituksen eli vastaamaan niihin kysymyksiin, joita olen tutkielmalleni asettanut. Tutkimukseni pääasiallinen lähdeaineisto on vuosina 1920—1929 ilmestyneet Pienviljelijä-lehden numerot. Alkuperäisaineiston lisäksi käytän tutkimuskirjallisuutta, josta tärkeimmäksi nousee Arvo Santosen väitöskirja Järjestäytymiskysymys ja pienviljelijäjärjestöjen vakiintuminen Suomessa. Tutkimus maatalouden pienviljelyspoliittisesta murrosvaiheesta 1930-luvun alkuun mennessä. Muuta tutkimuskirjallisuutta olen käyttänyt soveltuvin osin Poliittisuus liittyy tutkimuksessani lehden artikkeleihin, jotka käsittelivät sekä osuus-toimintaa että kunnallis- ja eduskuntavaaleja. Yhteistä molemmissa oli poliittisuuden muuttuminen vuosikymmenen aikana. Vuosikymmenen alussa lehden kannat poliittisuuteen olivat selkeitä, mutta tultaessa vuosikymmenen lopulle niitä pyrittiin häivyttämään ja tilalle tulivat kannanotot, joissa korostettiin pienviljelijäin ammatillisen ja taloudellisen aseman parantamisen merkitystä. Osuustoiminnassa poliittisuus näkyi vaihtoehtona kapitalistiselle talousjärjestelmälle. Osuustoiminnan avulla oli mahdollista saavuttaa sosialistinen järjestelmä. Vaalien alla kirjoittajat olivat huolissaan äänestämisestä ja siitä, että lehden lukijat osasivat valita oikeat ehdokkaat. Alku vuosikymmenellä vaihtoehto ilmaistiin selkeästi, työväen ehdokkaat. Loppuvuosikymmenellä lehdessä ei haluttu selkeästi määrittää ketä tuli äänestää. Lehti ilmoittikin olevansa puolueeton vaalitaisteluiden melskeessä.

Sodankylä ja kaivosteollisuus – kaivannaisteollisuuden yhteiskuntavastuu alueellisiin muutoksiin kuntatason näkökulmasta

Kaivostoimintaan liittyy myönteisiä odotuksia esimerkiksi aluetaloudellisesti, mutta kaivostoiminnalla on myös kielteisiä vaikutuksia, esimerkkinä maiseman muutos. Kaivosteollisuus ja alan yhteiskuntavastuu ovat muodostuneet ajankohtaisiksi aiheiksi Suomessa. Sidosryhmävuoropuhelu kuuluu kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuuseen. Kaivannaisyritysten tulee tiedottaa toiminnastaan ja käydä vuoropuhelua paikallisten sidosryhmiensä kanssa. Näillä keinoin yritysten on mahdollista saavuttaa hyväksyttävyys toiminnalleen, mikä on tärkeää kaivannaisyrityksille. Kaivosyritysten yhteiskuntavastuu on erilainen kehittyvässä maassa ja teollisuusmaassa. Kehittyvässä maassa kaivosyritys voi osallistua esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen rahoittamiseen kun teollisuusmaissa nämä palvelut ovat usein valtion tarjoamia. Tässä työssä tarkastellaan kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuuta Pohjois-Suomessa sijaitsevassa Sodankylän kunnassa. Työssä tutkitaan, mitä sosiaalisia ja alueellisia muutoksia kunnassa on tapahtunut kaivosteollisuuden kasvun aikana sekä mitä Sodankylässä toimivien kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuu sisältää paikallisten sidosryhmien näkökulmasta. Samalla tutkitaan kaivannaisyritysten käymää sidosryhmävuoropuhelua paikallisten sidosryhmien näkökulmasta sekä selvitetään, ovatko malminetsintä- ja kaivosyritykset saavuttaneet hyväksyttävyyden toiminnalleen Sodankylässä. Tutkimusmenetelmiin kuuluvat media-analyysi paikallislehden uutisartikkeleista vuosilta 2007–2013, sidosryhmähaastattelut kaivannaisyritysten paikallisille sidosryhmille sekä karttapohjainen kuntakysely, joka toteutettiin osallistavaa paikkatietomenetelmää käyttäen. Kaivannaisteollisuuden kasvu koettiin myönteisesti, sillä kaivannaisteollisuus on luonut taloudellista kasvua ja Sodankylän kunta on elävöitynyt. Kielteisiä kaivannaisteollisuuden kasvun synnyttämiä muutoksia koettiin olevan liikenteen kasvu pääteillä sekä kaivokselta syntyvät meluhaitat. Malminetsintäyritysten ja kaivosyritysten sidosryhmävuoropuhelu koettiin pääosin riittävänä paikallisten sidosryhmien näkökulmasta. Kuitenkin erityisesti kaivosyrityksiltä kaivattiin jatkuvaa ja avointa viestintää. Kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuutoiminta Sodankylässä on sisältänyt muun muassa urheilukisojen sponsorointia. Osa sodankyläläisistä haluaisi, että kaivannaisyritykset osallistuisivat enemmän kunnan kehittämiseen ja kaivosvero nähtiin yhtenä ratkaisuna sekä kunnan virkamiesten että asukkaiden keskuudessa. Kaivannaistoiminta oli pääosin hyväksyttyä toimintaa sen aluetaloudellisten vaikutusten vuoksi. Kuitenkin kaivannaistoiminnan koetaan myös saastuttavan Lapin luontoa, minkä vuoksi kaivannaistoiminnan hyväksyttävyys ei ollut yksimielistä.

Maaseudun kulttuurimaisemat ja maisemanähtävyydet : Ehdotus Satakunnan ja Varsinais-Suomen arvokkaiksi maisema-alueiksi 2014

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat edustavimpia maaseudun kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Suomessa on 156 maisema-aluetta, jotka ovat valtioneuvoston vuonna 1995 tekemän periaatepäätöksen mukaan valtakunnallisesti arvokkaita. Näistä alueista kahdeksan sijaitsee Varsinais-Suomessa ja viisi Satakunnassa. Maisema-alueilla turvataan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen. Vuosien 2012 - 2014 aikana koko Suomessa oli meneillään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi, jota tehtiin maakunnittain ympäristöministeriön MAPIO-työryhmän laatimien ohjeiden mukaisesti. Valtakunnallisella tasolla päivitys- ja täydennysinventointien tulosten perusteella koostetaan uusi ehdotus valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Ehdotuksen pohjalta on tarkoitus valmistella maisema-alueista uusi valtioneuvoston päätös. Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivittäminen edellyttää kannanottoa maakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Satakunnassa maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet on inventoitu nyt ensimmäistä kertaa ”Katson maalaismaisemaa”-hankkeessa. Varsinais-Suomen osalta on yhtenäistetty eri aikoina tehtyjä aikaisempia maakunnallisia inventointeja, jotka on jo otettu huomioon voimassa olevissa maakuntakaavoissa. Tässä raportissa esitellään päivitys- ja täydennysinventointien kulkua ja tuloksia Satakunnan ja Varsinais-Suomen osalta.

Hauen elohopeapitoisuudet Keski-Suomessa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Keski-Suomen haukien (Esox lucius) elohopeapitoisuuksia. Tutkimusta varten koottiin aiempien keskisuomalaisten elohopeaselvitysten tuloksia sekä tutkittiin 31 keskisuomalainen vesialueen haukien elohopeapitoisuuksia vuosina 2006–2007. Mukaan valittiin maaperältään ja vedenlaadultaan erilaisia vesialueita sekä myös aiemmissa tutkimuksissa mukana olleita vesialueita. Tutkimusaineisto sisältää kaikkiaan 257 haukea eli keskimäärin kahdeksan kalaa per vesialue. Tulosten tarkastelussa hyödynnettiin tutkimusalueen vedenlaatu-, maaperä- ja maankäyttötietoja. Koko aineistosta laskettu vakiopainoisen hauen (1 kg) keskimääräinen elohopeapitoisuus oli 0,46mg/kg. Tämän mukaan elohopeapitoisuudet eivät ole muuttuneet Keski-Suomessa 1990-luvun tilanteesta. Silloin vastaava pitoisuus oli 0,45 mg/kg (350 näytekalaa; 36 vesialuetta). Haukien elohopeapitoisuuksissa havaittiin huomattavaa vaihtelua niin eri vesialueiden välillä kuin myös saman vesialueen sisältä pyydettyjen haukien pitoisuuksissa. Korkeimmat elohopeapitoisuudet mitattiin tummavetisistä ja runsashumuksisista järvistä. Alhaisimmat pitoisuudet puolestaan havaittiin kirkasvetisimmistä järvistä. Joukossa oli myös järviä, joiden pitoisuudet poikkesivat em. säännönmukaisuudesta. Yhdessäkään järvessä ei hauen keskimääräinen elohopeapitoisuus ylittänyt syötäväksi kelpaavalle hauelle asetettua enimmäispitoisuusrajaa (1,0 mg/kg). Joistakin tutkimusjärvistä saatiin kuitenkin muutamia yksilöitä, joiden absoluuttiset pitoisuudet ylittivät syömiselle asetetun pitoisuusrajan.

Sukellusveneet Suomessa

Sotamuseon perusnäyttely sijaitsee Kruununhaassa Helsingissä ja kesäkaudella auki olevat Sotamuseon Maneesi ja sukellusvene Vesikko Suomenlinnassa. Kesäksi 2013 Sotamuseo avasi Vesikon 70-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisnäyttelyn sukellusveneistä keskelle Suomenlinnaa ja tämä julkaisu esittelee näyttelyn sisällön täydennettynä Vesikon kunnostusprojektista vuosina 2010–2013 kertovalla osuudella. Sotamuseo on tehnyt vuosien saatossa lukuisia erikoisnäyttelyitä ja sukellusveneitä, erityisesti sukellusvene Vesikkoa, on näissä näyttelyissä käsitelty useamman kerran. Sukellusveneet Suomessa -näyttelyssä oli kuitenkin ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua näin laajasti sukellusveneitten toimintaan Suomen lähivesillä muulloinkin kuin toisessa maailmansodassa. Ainutlaatuinen esineistö, josta osa oli ensimmäistä kertaa esillä, toi sotilaan arjen lähemmäksi kuin koskaan. Lisäksi meren pohjasta nostetut esineet toivat koskettavalla tavalla esille sen, mihin tarkoitukseen sukellusveneet on tehty, eli sotaan. Näyttelyssä yhdistyivät sukellusveneveteraanien tarinat, valokuvat eri aikakausilta sekä filmimateriaali siitä miltä meren pohjassa olevat sukellusveneiden hylyt tänä päivänä näyttävät. Sukellusveneet Suomessa -näyttely tarjosi läpileikkauksen sukellusveneiden toiminnasta ja erityisesti Vesikon, ainoan tähän päivään säilyneen suomalaisen sukellusveneen menneisyydestä ja nykytilasta. 8.5.2013–2.3.2014 avoinna olleen näyttelyn sijainti Suomenlinnakeskuksessa ei olisi voinut olla parempi. Keskeinen sijainti Suomenlinnassa on tietenkin tärkeää, mutta ennen kaikkea näyttely oli lähellä paikkoja, joista käsin Suomen sukellusveneet toimivat toisessa maailmansodassa. Kävijä pystyi myös näyttelyyn tutustumisen yhteydessä vierailemaan sukellusvene Vesikolla, joka oli auki touko–elokuun 2013. Harvoin voi sanoa näyttelyn tukeneen näin hyvin yhtä Suomen sotahistorian tunnetuimmista esineistä. Näyttelyssä vieraili sen aukioloaikana yli 20 000 kävijää, joten runsas määrä vierailijoita sai käsityksen sukellusveneitten historiasta. Näyttely on tarkoitus avata uudestaan syksyllä 2016 Forum Marinumissa Turussa, joten se on pian uudestaan yleisön nähtävillä. Näyttelytiimissä olivat mukana suunnittelija Lauri Haavisto, tutkija Riitta Blomgren ja suunnittelija Juha Joutsi. Lisäksi Sotamuseon kokoelmayksikön työntekijät osallistuivat projektiin esineistön valikoimisen kautta. Näyttelyn pystytyksestä vastasivat Haipuu Oy:n Yrjö Haikonen ja Erkki Tikkanen. Puolustusvoimien kuvakeskus tuotti näyttelytaulut ja Maanpuolustuskorkeakoulun kääntäjät vastasivat käännösasusta. Näyttelyn visuaalisen ilmeen suunnittelusta vastasi Lauri Haavisto, tekstit olivat suurelta osin Juha Joutsin ja Riitta Blomgrenin käsialaa. Näyttelyssä nähtyä filmimateriaalia oli saatu käyttöön Badewanne-sukellusryhmältä, joka sukeltaa hylyille Itämeressä. Suomenlinnan Hoitokunta, Museovirasto ja Ehrensvärd-seura olivat myös erinomaisia yhteistyökumppaneita Suomenlinnakeskuksessa. Jo näyttelyn suunnitteluvaiheessa heräsi keskustelu näyttelyjulkaisusta, ja kun näyttelytekstit olivat valmiina neljällä kielellä ja kuvavalinnat tehty, niin nähtiin, että näyttelystä olisi vaivattomasti tehtävissä julkaisu. Suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi tehtävä julkaisu palvelisi myös yleisöä, koska nyt tietoutta sukellusveneistä olisi saatavilla myös muille kuin suomenkielisille kävijöille. Toivon tämän teoksen lukijan saavan julkaisun myötä uutta tietoa sukellusveneitten kiehtovasta historiasta.

Ilmajohtojen laserkeilaus Suomessa 2014

Tässä kandidaatintyössä on tarkoituksena selvittää ilmajohtojen lentokuvauksen käyttömahdollisuuksia sähköverkkoyhtiöiden toiminnassa. Ilmajohtojen lentokuvaus on Suomessa ja koko maailmassa vielä varsin vähän hyödynnetty keino esimerkiksi sähköverkkojen huolto- ja kunnossapito tarkastuksissa. Lentokuvauksella tarkoitetaan vielä nykyään vuonna 2014 yleensä helikopterista tehtävää johtokadun 3D-kuvausta ja laserkeilausta. Tulevaisuudessa se voi kuitenkin olla mahdollista tehdä myös muista lentävistä aluksista. Työssä on erityisesti keskitytty lentokuvauksessa tehtävään laserkeilukseen ja 3D-kuvaus on jätetty pienemmälle huomiolle. Lisäksi työssä selvitetään lentokuvauksen taloudellista kannattavuutta sähköverkkoyhtiöille sekä pohditaan lentokuvauksen tulevaisuuden näkymiä.

Metsästä näyttelyihin ja esteille. Koiraharrastus yhteiskunnan muutoksissa Koiramme-lehdessä 1962–2000

Tutkielmassa käsitellään koiraharrastuksen muutosta yhteiskunnallisten muutosten yhteydessä vuodesta 1962 alkaen ja päättyen vuoteen 2000. Koiraharrastus oli vielä tutkimukseni alussa varsin rajoittunutta sisältäen lähinnä vain metsästyksen ja näyttelyt. Pikkuhiljaa koiramäärien lisääntyessä myös koirien kanssa harrastaminen ja sen eri lajit lisääntyivät. Tietoja näistä harrastuksista ja uusista lajeista hain Koiramme-lehdestä, joka on Suomen Kennelliiton virallinen julkaisu. Tutkimukseni etenee sekä kronologisessa että temaattisessa järjestyksessä. Tutkimusmetodina olen käyttänyt sisällönanalyysia. Eläintutkimus ja varsinkin koiriin liittyvä tutkimus on Suomessa varsin vähäistä, joten lisätietoa harrastuksista olen hakenut lähinnä kunkin aikakauden koirakirjoista. Tutkimukseni aikana koiraharrastuskenttä laajeni jo melkoisesti ja myös koiran rooli perheessä ja yhteiskunnassa muuttui. Koira asui vielä 1960-luvulla lähinnä maalla, mutta tutkimieni vuosikymmenien aikana ne lisääntyivät huomattavasti kaupungeissa. Koirien tulo kaupunkeihin aiheutti tarpeen uudenlaiselle koulutukselle ja sitä myötä myös uudelle harrastukselle. Koirasta tuli yhä useammalle seurakoira ja kumppani, joka osaltaan vaikutti myös koulutustapojen muutokseen. Rankaisemisesta tuli yhä kritisoidumpaa ja sen sijalle tuli yhä useammin palkitseminen oikeasta teosta. Suomen koiraharrastajien mahdollisuudet kansainvälisestikin paranivat tutkimukseni loppuvuosikymmenillä. Matkailu lisääntyi koiraväen parissa varsinkin 1980-luvun lopulta alkaen. Uudet harrastukset kuten tottelevaisuuskoulutus ja agility lunastivat paikkansa koiraharrastuksen kartalla, tuoden Suomeen lopulta jopa agilityn Maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2000. Näyttelyt pitävät paikkansa isoimpana koiraharrastuksena läpi vuosikymmenten, mutta metsästys sen sijaan vähenee ainakin Koiramme-lehden artikkelien mukaan.

Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa: Tutkimusseloste ja aineistojen 1999–2014 vertailua

Julkaisussa tarkastellaan syksyllä 2014 kerättyä Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa -postikyselyaineistoa. Kyselylomake lähetettiin kaikkiaan 3000 suomenkieliselle 18–74-vuotiaalle Suomessa asuvalle. Otantamenetelmänä käytettiin yksinkertaista satun-naisotantaa. Aineistossa olevien tapausten lukumäärä on 1 354 ja aineiston lopullinen vastausprosentti 46. Aineiston keruusta ja tallennuksesta vastasi Turun yliopiston taloussosiologian oppiaine. Aineiston keruun kustannuksiin osallistuivat lisäksi Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sosiologian oppiaineet. Julkaisussa esitellään aluksi aineiston keräämisprosessi sekä arvioidaan aineiston katoa ja sen vaikutusta aineiston edustavuuteen. Sen jälkeen esitellään Suomi 2014 -kyselyssä käytettyjä uusia kysymystyyppejä. Julkaisun lopussa tarkastellaan sitä, miten suomalaisten kulutukseen ja elämäntapaan viittaavat asenteet, arvomaailma ja poliittinen suuntautuminen ovat muuttuneet vuosina 1999–2014.

Valtateiden 4 ja 13 parantaminen Huutomäen kohdalla : Äänekoski

Valtatie 4 (E75) on tärkeimpiä päätieyhteyksiä Suomessa ja Etelä- ja Pohjois-Suomen välinen pääyhteys. Tieyhteys on merkittävä raskaan liikenteen kuljetusväylä. Se kuuluu kansainväliseen TEN-T-ydinverkkoon. Valtatiellä 4 on suuri merkitys niin elinkeinoelämän kuljetuksille kuin henkilöliikenteelle. Valtateiden 4 ja 13 liittymä Huutomäen kohdalla muodostaa pullonkaulan liikenteen sujuvuudelle ja on myös liikenneturvallisuuden kannalta riskialtis paikka. Yleissuunnitelman laatiminen valtatiellä 4 Huutomäen liittymän kohdalla perustuu vuonna 2013 laadittuun Valtatien 4 parantamiseen Äänekosken kohdalla alustavaan yleissuunnitelmaan ja ympäristövaikutusten arviointiin. Suunnittelun tilaajana oli Keski-Suomen ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue. Yleissuunnitelma on laadittu konsulttityönä WSP Finland Oy:ssä.

Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelma

Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän kuntiin laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma yhteistyössä kuntien ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Suunnitelma sisältää turvallisuuden parantamisen lisäksi kestävien liikkumismuotojen edistämistä. Kuntien liikenneturvallisuuden ja liikkumisen ongelmia kartoitettiin kuntalaisille suunnatulla kyselyllä, onnettomuusanalyysillä sekä maasto- ja esteettömyyskäynneillä. Onnettomuusanalyysin perusteella suunnittelualueen liikenneturvallisuuden tila on koko maan keskiarvoa hieman heikompi. Vuosien 2009–2013 keskiarvon mukaan suunnittelualueella henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui 153 kpl/100 000 asukasta kohden vuodessa, kun Manner-Suomessa vastaava luku oli 111 kpl. Suunnittelualueella tapahtuneista onnettomuuksista aiheutuu kustannuksia vuosittain keskimäärin noin 11,4 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on vuosittain noin 2 miljoonaa euroa. Asukaskyselyn vastausten mukaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteissa ongelmaksi koettiin kevyen liikenteen väylien huono kunto, riittämättömyys ja jatkuvuuden puute sekä talvikunnossapidon puutteet. Ajoneuvoliikenteen olosuhteissa ongelmaksi koettiin maanteiden ja katujen huono kunto ja talvikunnossapidon puutteet sekä ongelmalliset liittymäjärjestelyt. Kyselyyn vastanneista 61 %:lla työ- tai koulumatkan pituus on korkeintaan viisi kilometriä, joten kävelyn ja pyöräilyn edistämisellä on suunnittelualueella edellytyksiä. Ongelma-analyysin, valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden pohjalta Haapavedelle, Siikalatvalle ja Pyhännälle määritettiin suunnittelualueen yhteiset liikenneturvallisuustavoitteet. Pitkän aikavälin liikenneturvallisuusvisioksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä ja tienkäyttäjät ottavat vastuun turvallisesta liikkumisesta ja arvostavat muita liikkujia. Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien vähentämistavoite on, että vuonna 2020 tapahtuu korkeintaan 17 henkilövahinko-onnettomuutta (v. 2009–2013 tapahtui keskimäärin 23 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta). Liikenneympäristön parantamisehdotuksia tehtiin suunnittelualueella 94 kohteeseen. Toimenpiteiden toteuttaminen vaiheistettiin kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan. Suunnitelman aikana kuntien liikenneturvallisuustyötä aktivoitiin muun muassa perustamalla kuntiin liikenneturvallisuusryhmät. Liikenneturvallisuusryhmien toiminnan toivotaan jatkuvan aktiivisena suunnitelman valmistumisen jälkeen.

Julkisen henkilön julkinen arkisto. Kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkiston muodostuminen ja eettinen käyttö

Henkilöarkistoja ja yksityisluontoisia asiakirjoja on tutkittu vähän niin Suomessa kuin kansainvälisesti, eikä tutkimuksessa ole huomioitu henkilöarkistoja samoin kuin muita arkistoja. Henkilöarkistojen luonnetta ja käyttöä tutkimuksen lähteenä ei ole juurikaan pohdittu. Tutkielmassa tarkastelen sitä, miten henkilöarkistot eroavat viranomaisarkis-toista, ja kuinka henkilöhistoriallisia ja muita yksityisiä asiakirjoja voi eettisesti käyttää tutkimuksessa. Lähdeaineistona käytän kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkistoa, joka on talletettu Työväen Arkistoon. Lähdeaineistooni kuuluvat myös sellaiset asiakirjat, jotka voidaan katsoa kuuluviksi henkilöarkistoon, mutta ovat päätyneet muualle säilytettäviksi tai hävinneet. Miina Sillanpään henkilöarkisto toimii esimerkkinä, kun tutkin henkilöarkiston muodostumista ja eettistä käyttöä. Henkilöarkiston eettisen käytön pohdinta kohdistuu etenkin päiväkirjoihin, päiväkirjamuistiinpanoihin ja kirjeisiin. Tarkastelen lähdeaineistoa arkistoteorian ja tutkimusetiikan näkökulmasta. Tämän tutkielman esimerkki osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistot eroavat toisistaan monin eri tavoin. Julkisen henkilön arkistonmuodostus kuitenkin läheni viranomaisarkistoja, koska Miina Sillanpää tietoisen tuntuisesti omasta merkityksestään dokumentoi ja arkistoi tarkasti ja järjestelmällisesti asiakirjojaan ja muita aineistojaan. Tutkimus osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistoilla katsotaan olevan eri arvot, joiden pohjalta näitä arkistoja hankitaan, vastaanotetaan ja säilytetään. Viranomaisarkistoilla on etenkin todistuksellista arvoa, kun henkilöarkistojen arvo liittyy niiden luonteeseen: henkilökohtaisuuteen, kerronnallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Sillanpään henkilöarkisto, kuten useat muutkin henkilöarkistot, sisältävät myös muiden kuin arkistonmuodostajan itsensä luomia asiakirjoja. Henkilöarkiston muodostumiseen on osallistunut monia eri toimijoita. Kolmannet osapuolet ja ulkopuoliset yksityiset ihmiset eivät ole voineet päättää asiakirjojensa, tässä tapauksessa kirjeidensä, kohtalosta tai he eivät välttämättä edes tiedä, että heidän yksityisiä ja arkaluonteisia asiakirjojaan on päätynyt julkiseen arkistoon kaikkien saataville. Tutkija voi kunnioittaa näiden henkilöiden yksityisyyttä tekemällä heidät tunnistamattomiksi. Kolmannet osapuolet kaipaisivat lisää huomiota osakseen ja mahdollista eettistä ohjeistusta heidän yksityisten tietojensa käytöstä tutkimuksessa.