997 resultados para Android, Wifi-Direct, Wi-Fi, simulazioni


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Laajoilla kyselylomaketutkimuksilla on tutkittu organisaation itsearvioinnin käyttöönoton motiiveja, käyttöä ja käytön hyötyjä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Organisaation itsearviointia on myös tutkittu laatupalkintomallien soveltamisen yhteydessä. Kolmas tutkimussuuntaus, johon myös tämä tutkimus sisältyy, on organisaation itsearvioinnin tutkiminen erilaisissa asiayhteyksissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa ja ymmärrystä organisaation itsearvioinnista ja sen vaikuttavuudesta tutkimalla, miten organisaatiota itsearvioidaan maavoimien valmiusyhtymissä ja Maasotakoulussa. Näissä neljässä paikallistutkimuksessa käytin tutkimusotteena tapaustutkimuksen mukaista tutkimusstrategiaa. Aiempien tutkimuksien tulosten perusteella tärkein yhdistävä tekijä toiminnan parantamisessa on pyrkimys kokonaisvaltaisuuteen toiminnan laadun parantamisessa ja erinomaisuuden tavoittelussa. Osin kokonaisvaltaisuuteen sisältyviä ja sitä tukevia tekijöitä ovat jatkuvan parantamisen periaatteen käyttäminen ja oppivan organisaation edellyttämien toimintaedellytyksien luominen ja niiden huomioon ottaminen toiminnassa. Edelleen yhteisenä tekijänä ovat johdon sitoutumisen ja osallistumisen vaikutukset työntekijöiden osallistumiseen ja sitoutumiseen. Teorian perusteella olen arvioinut muodostuvan kolme organisaation itsearvioinnin strategisen tason johtamiskäytäntöä, jotka ovat ”Laatupalkinnon hakeminen”, ”Toiminnan ja tulosten arviointi” sekä ”Toiminnan kypsyyden arviointi”. Tutkimuksen tulosten perusteella organisaation itsearvioinnin vaikuttavuuden merkityskokonaisuus on selitettävissä viiden teeman avulla. Koko tutkimusaineiston yhdistäväksi vaikuttavuuden teemaksi, josta myös organisaation itsearvioinnin vaiheistus saa tukea, muodostuu teema ”organisaation itsearviointi ja tulosjohtaminen”. Tämän teeman perusteella organisaation itsearvioinnin vaikuttavuus perustuu itsearvioinnin käyttämiseen sekä tulosyksikön sisäisenä että johdon strategisen tason itsearviointina osana tulosjohtamista. Samoin teema ”ollaanko samaa perhettä” löytyy jokaisesta tutkimuskohteena olleesta tulosyksiköstä. Teeman perusteella vaikuttavuus perustuu siihen, että organisaation itsearvioinnin tilaisuus koetaan sosiaalisena tapahtumana ja organisaation itsearviointi vahvistaa työntekijöiden osallistumista ja sitoutumista toiminnan laadun parantamiseen. Vaikuttavuuden teemoissa ”poistetaan kivi kengästä, ja hiertäminen loppuu siihen”, ”strateginen valinta” ja ”henkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen” organisaation itsearvioinnin vaikuttavuus on tulosyksikkökohtainen. Organisaation itsearvioinnista haetaan vaikuttavuutta organisaation itsearvioinnista saatavien tulosten nopealla toimeenpanolla. Vaikuttavuuteen pyritään systemaattisella eri organisaation tasoilla tehtävillä toiminnan kuvauksilla, mihin liittyy laatupalkinnon hakeminen. Vaikuttavuuteen voidaan myös päästä työpistelähtöisesti henkilöstön johtamisen ja hallinnon kautta. Vaiheistettua organisaation itsearviointia voidaan käyttää osana tulosjohtamista. Muita keskeisiä tutkimustuloksia ovat organisaation itsearvioinnin välittömät ja välilliset vaikutukset. Tutkimuksen tulosten perusteella teen suositukset organisaation itsearvioinnin johtamiskäytännöistä ja organisaation itsearvioinnin vaiheistuksesta osana tulosyksikön tulosjohtamista. Kolmas suositus käsittää organisaation itsearvioinnin käytön palautejärjestelmänä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

In the beginning of the year 2007 there was a change in our taxation laws, allowing the use of partial division in business restructuring without any direct taxation consequences. In this literature research thesis, partial division and transfer of assets and their similarities and differences have been examined. In addition, the concept of branch of activity, which is closely related to partial division and transfer of assets, has been defined. The concept of branch of activity has changed over the years in the Central Tax Board rulings towards more allowing, taking the taxpayer’s opinions into consideration better. The definition of branch of activity can be made relatively flexibly as long as there is a valid commercial reason behind the restructuring. Partial division can be more usable in business restructuring than division, because the transferring company does not dissolve in partial division. Compared to transfer of assets, the advantage of partial division is the transfer of losses to the receiving company and the possibility to use cash payments.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintyön tavoitteena on tarkastella suorien ulkomaisten investointien kehittymistä Venäjällä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen sekä selvittää niihin vaikuttaneita Venäjän sisäisiä tekijöitä. Tarkastelu toteutetaan ulkomaisten sijoittajien näkökulmasta. Työ rakentuu kolmesta osiosta, joista ensimmäisessä esitellään suoriin ulkomaisiin investointeihin liittyvää perustietoutta. Toisessa osassa keskitytään Venäjän historiaan ja niihin talousindikaattoreihin, jotka vaikuttavat merkittävimmin maahan investoimiseen. Kolmannessa osassa paneudutaan suorien ulkomaisten investointien kehitysprofiiliin ja siihen, kuinka investoinnit jakautuvat maassa eri toimialojen kesken sekä myös maantieteellisesti. Analyysien perusteella luodaan katsaus tulevaisuuteen, joka näyttää Venäjälle suuntautuvien suorien ulkomaisten investointien osalta suopealta, mutta joskin myös haastavalta. Venäjä vaikuttaa olevan sijoituskohteena lupaava ulkomaisille yrityksille, joiden tavoitteena on laajentaa markkinoitaan, sillä ostovoima kasvu on maassa merkittävä. Toisaalta Venäjälle investoiminen saattaa tuoda yritysten eteen yllättäviäkin haasteita.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Venäjän automarkkinoiden uskotaan kasvavan muutaman vuoden sisällä Euroopan suurimmiksi. Keskeisin syy automarkkinoiden nopeaan kasvuun on ollut venäläisten elintason ja tätä kautta ostovoiman kasvaminen. Autoluototuksen kehittyminen on myös kiihdyttänyt automarkkinoiden kehitystä. Venäjän automarkkinat jakautuvat neljään osaan: Uusiin venäläisiin merkkeihin, uusiin ulkomaisten merkkien Venäjällä valmistettuihin autoihin, uusiin tuontiautoihin sekä käytettyihin tuontiautoihin. Työssä keskitytään uusien autojen markkinoihin sekä autonvalmistajiin näiden markkinoiden toimijoina. Venäjän Neuvostoliitolta peritty autoteollisuus ei ole pystynyt täyttämään asiakkaiden kovenevia laatuvaatimuksia ja ulkomaiset automerkit ovatkin saaneet Venäjällä erittäin vahvan jalansijan. Venäjä on kaivannut ulkomaisia investointeja ja on suorastaan houkutellut ulkomaisia autonvalmistajia maahan. Ulkomaiset valmistajat ovat kuitenkin menestyksen lisäksi joutuneet kohtaamaan Venäjällä toimiessaan monenlaisia haasteita. Laatukriteerit täyttävien alihankkijoiden löytäminen on ollut vaikeaa ja joissain autoteollisuuden keskittymissä alkaa olla jo työvoimapulaa. Jatkuva inflaatio asettaa teollisuudelle palkankorotuspaineita. Venäjän automarkkinat ovat kuitenkin suuret ja houkuttelevat ja tulevat kasvamaan haasteista huolimatta vielä tulevina vuosinakin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin suoran ja epäsuoran mikroturbiiniprosessin toimintaa. Lisäksi työssä on kerrottu tarvittavista biopolttoaineista, apulaitteista sekä suurnopeustekniikasta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tumor antigen-specific CD4(+) T cells generally orchestrate and regulate immune cells to provide immune surveillance against malignancy. However, activation of antigen-specific CD4(+) T cells is restricted at local tumor sites where antigen-presenting cells (APCs) are frequently dysfunctional, which can cause rapid exhaustion of anti-tumor immune responses. Herein, we characterize anti-tumor effects of a unique human CD4(+) helper T-cell subset that directly recognizes the cytoplasmic tumor antigen, NY-ESO-1, presented by MHC class II on cancer cells. Upon direct recognition of cancer cells, tumor-recognizing CD4(+) T cells (TR-CD4) potently induced IFN-γ-dependent growth arrest in cancer cells. In addition, direct recognition of cancer cells triggers TR-CD4 to provide help to NY-ESO-1-specific CD8(+) T cells by enhancing cytotoxic activity, and improving viability and proliferation in the absence of APCs. Notably, the TR-CD4 either alone or in collaboration with CD8(+) T cells significantly inhibited tumor growth in vivo in a xenograft model. Finally, retroviral gene-engineering with T cell receptor (TCR) derived from TR-CD4 produced large numbers of functional TR-CD4. These observations provide mechanistic insights into the role of TR-CD4 in tumor immunity, and suggest that approaches to utilize TR-CD4 will augment anti-tumor immune responses for durable therapeutic efficacy in cancer patients.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Digitaalisten myyntikanavien käytön lisääntyminen suoramarkkinoinnissa ja kanavien tarjoamat mahdollisuudet ovat ajankohtainen aihe yritysmaailmassa. Digitalisoitumisen hyödyt yritykselle ovat myös uusi tutkimuskohde. Tutkimuksessa pyritään löytämään perinteisen ja digitaalisen kanavan erot sekä kuvaamaan sähköpostimyynnin erityispiirteet aikakauslehden tilausmyynnissä. Tutkimuksen näkökulmana on taloushallinnon kustannus-hyötytarkastelu. Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmänä on tapaustutkimus ja kohdeyrityksenä Sanoma Magazines Finland Oy, jonka lehtituotteiden myynnin tietoja on kerätty pääasiassa havainnoimalla yrityksen eri järjestelmistä. Ilmiötä on tarkasteltu sähköiseen markkinointiin liittyvän lainsäädännön, strategia-ajattelun käsitteistön ja taloushallinnosta erityisesti kustannuslaskennan kautta. Empiriassa kuvataan kahden eri myyntikanavan myyntiprosessit. Vertailemalla eri kanavien viiden eri lehtituotteen kahden vuoden myynnin toimenpiteiden tunnuslukuja keskenään pyritään selvittämään ja kuvaamaan sähköpostimyynnin erityispiirteet.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Streptavidin, a tetrameric protein secreted by Streptomyces avidinii, binds tightly to a small growth factor biotin. One of the numerous applications of this high-affinity system comprises the streptavidin-coated surfaces of bioanalytical assays which serve as universal binders for straightforward immobilization of any biotinylated molecule. Proteins can be immobilized with a lower risk of denaturation using streptavidin-biotin technology in contrast to direct passive adsorption. The purpose of this study was to characterize the properties and effects of streptavidin-coated binding surfaces on the performance of solid-phase immunoassays and to investigate the contributions of surface modifications. Various characterization tools and methods established in the study enabled the convenient monitoring and binding capacity determination of streptavidin-coated surfaces. The schematic modeling of the monolayer surface and the quantification of adsorbed streptavidin disclosed the possibilities and the limits of passive adsorption. The defined yield of 250 ng/cm2 represented approximately 65 % coverage compared with a modelled complete monolayer, which is consistent with theoretical surface models. Modifications such as polymerization and chemical activation of streptavidin resulted in a close to 10-fold increase in the biotin-binding densities of the surface compared with the regular streptavidin coating. In addition, the stability of the surface against leaching was improved by chemical modification. The increased binding densities and capacities enabled wider high-end dynamic ranges in the solid-phase immunoassays, especially when using the fragments of the capture antibodies instead of intact antibodies for the binding of the antigen. The binding capacity of the streptavidin surface was not, by definition, predictive of the low-end performance of the immunoassays nor the assay sensitivity. Other features such as non-specific binding, variation and leaching turned out to be more relevant. The immunoassays that use a direct surface readout measurement of time-resolved fluorescence from a washed surface are dependent on the density of the labeled antibodies in a defined area on the surface. The binding surface was condensed into a spot by coating streptavidin in liquid droplets into special microtiter wells holding a small circular indentation at the bottom. The condensed binding area enabled a denser packing of the labeled antibodies on the surface. This resulted in a 5 - 6-fold increase in the signal-to-background ratios and an equivalent improvement in the detection limits of the solid-phase immunoassays. This work proved that the properties of the streptavidin-coated surfaces can be modified and that the defined properties of the streptavidin-based immunocapture surfaces contribute to the performance of heterogeneous immunoassays.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Aquest projecte final de postgrau tracta sobre el desenvolupament de DogsON, una aplicació mòbil per ajudar a les persones que tenen gossos a evitar que el seu gos estigui sol durant les seves hores d'esplai en les àrees canines i parcs habilitats.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Aplicació de gestió de clients desenvolupada en Android.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Aquest PFC implementa el control d'una alarma activada per acceleració. S'ha realitzat sobre la placa LPC1769 i el sistema FreeRTOS. El projecte permet controlar l'alarma des de dispositius Android, a través d'un servidor intermedi que s'encarrega de la comunicació.