Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria

Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria -artikkelikokoelma avaa näkökulmia keskusteluun, jossa pohditaan ymmärtämisen ja tulkitsemisen tehtäviä kulttuurihistoriassa. Artikkelikokoelman tavoitteena on hahmottaa kulttuurihistoriallisen tutkimuksen yhteyksiä viime vuosisadan filosofiaan, jossa kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivien erityistieteiden ontologisilla ja epistemologisilla ongelmilla on ollut tärkeä rooli. 1900-luvun fenomenologia ja hermeneutiikka sekä niistä juontuvat ajattelumuodot nousevat tällöin tarkastelun keskiöön. Lisäksi ne tuovat mukanaan aikaisemmat, 1800-luvun historianfilosofiset ajatukset, joita edustavat G. F. W. Hegel ja Friedrich Nietzsche sekä myöhemmät fenomenologiaa ja hermeneutiikkaa kritikoineet suuntaukset. Kokoelma on puheenvuoro kulttuurihistorian metodologiasta käytävässä keskustelussa, jota se yrittää suunnata kohti mahdollisuuksia, joita 1900-luvun filosofia tarjoaa kulttuurihistorialliselle tutkimukselle. Kohtaamisia ajassa on suunnattu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin nykyfilosofiasta ja historian teoriasta kiinnostuneille.

Hetkiä historiassa

Hetkiä historiassa tarjoaa kulttuurihistorian tutkimukseen monipuolisen näköalan – monipuolisen niin kuin teoksen tuottanut Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiainekin on. Hetkiä historiassa on suunniteltu johdatukseksi kulttuurihistorian opintoihin niin perustutkinto-opiskelijoiden kuin myös avoimen yliopiston opiskelijoiden käyttöön. Kirjassa on sekä aikaisemmin julkaistuja että tätä teosta varten kirjoitettuja artikkeleja. Teemat kattavat kulttuurihistorian tutkimuksen painoaloja. Artikkeleissa pohditaan muun muassa sukupuolisuutta, toiseutta, ruumiillisuutta, ihmisen maisemasuhdetta, uskonnon merkitystä arjessa, ajan muuttuvaa olemusta, eksentrikkoja ja tähtikultteja sekä kulttuurin laajoja kehityslinjoja niin modernin kuin postmodernin näkökulmista. Käsiteltävät aikakaudet ulottuvat ajanlaskua edeltävästä antiikista 2000-luvulle

Pelon ja uhkien aika. Lappeenrantalaisten arjen kokemukset jatkosodan poikkeusoloissa 1941–1944

Jatkosodan ajalta on tehty paljon taisteluja koskevia tutkimuksia. Sotahistorian tutkimuksen nykyinen suuntaus nojaa kotirintaman ja tavallisen yksilön tutkimukseen. Tutkimukseni käsittelee Lappeenrannan kaupunkia ja sen asukkaiden arkea jatkosodan poikkeusoloissa. Lappeenranta kuului sijaintinsa vuoksi evakuoitaviin paikkakuntiin. Tuon esiin niin viranomaisten kuin tavallisten asukkaiden näkökulmia siitä, mitä sota-ajan poikkeusolot toivat tullessaan, ja miten niistä selvittiin. Käytän tutkimuksessani alkuperäislähteinä Lappeenrannan kaupungin arkistossa säilytettäviä viranomaismateriaaleja sekä yksityisiä arkistoja. Sanomalehti oli sota-aikana lähes ainoa tietolähde. Hyödynnän tutkimuksessa sanomalehti Etelä-Saimaan sotavuosien antia. Viranomais- ja yksityiskirjeiden käyttäminen tutkimuksessa poikkeavat toisistaan. Yksityiskirjeiden käyttäminen tutkimuksessa tarkoittaa asian syvempää eettistä tarkastelua, mutta niiden kokemushistoriallinen arvo on korvaamaton. Tutkimusmetodina käytän historioitsija Ville Kivimäenkin tarkastelemaa sodan kokemushistoriaa. Tutkimukseni osoittaa Lappeenrannan sijainnin itärajan tuntumassa olevan syynä kaupungin erityisasemaan puolustukselliselta kannalta jo ennen sodan alkamista. Viranomaiset joutuivat erityisen vaikeiden tilanteiden eteen kaupunkia evakuoitaessa ja sen aikana. Elintarvikehuolto oli yksi sodan vaikeimmista kysymyksistä, ja Ihmiset olivatkin pääosin tyytymättömiä ostokorttien kullekin osoittamasta elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden määrästä. Kansanhuoltolautakunta saikin ratkaistavakseen vaikeita ongelmia. Yksityisten ihmisten sotakokemukset osoittivat pelon ja ankeuden olleen mieleen painuvimpia muistoja. Pelon, uhkien ja ankeuden lomassa koettiin ilon ja onnen hetkiä. Näihin kuuluivat perheiden ja rakastavaisten kohtaamiset, ja ne olivatkin sotaoloissa harvinaisia ja siksi kallisarvoisia. Tutkimukseni mukaan eri-ikäisten ihmisten sotakokemukset erosivat toisistaan. Surun ja murheen vastapainona toimi sota-ajan viihde, joka oli hyvin monipuolista, ja siihen tartuttiin tilaisuuden tullen.

Miessotilaiden mielipiteitä fyysisestä kunnosta ja fyysisen kunnon rajoista sekä kuntotestaamisesta puolustusvoimissa

Sotilaiden fyysisiä vaatimuksia taistelukentän olosuhteissa on tutkittu paljon eri asevoimissa. Osa maista tarkastelee asiaa puhtaasti taistelukokemusten kautta, kun osalle maista tärkeämpää on yleisen fyysisen toimintakyvyn seuraaminen ja kehittäminen. Taistelukentän toiminnalliset vaatimukset tarkoittavat fyysisen kunnon mittaamiselta sitä, että mittareiden tulee olla luotettavia eli mitataan oikeita asioita. Oikeiden mitattavien fyysisten suoritteiden tunnistaminen on tärkeää myös johtamisen kannalta, se antaa joukon johtajille mahdollisuuden ylläpitää oikeanlaista fyysistä suorituskykyä ja edistää sotilaiden terveyttä. Puolustusvoimien fyysisen kunnon testit määrittävät osaltaan sotilaan työkykyisyyden, joka koetaan asiantuntijoiden keskuudessa moniulotteisena ilmiönä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisia käsityksiä ja mielipiteitä puolustusvoimien miessotilailla on fyysisestä kunnosta ja kuntotestien suoritusvaatimuksista. Kohdejoukkona olivat kaikki puolustusvoimien miessotilaat. Vastauksia saatiin 2044 henkilöltä, joka edusti 26 %:ia koko kohdejoukosta. Tutkimus suoritettiin Webropol kyselytutkimuksena. Kysely välitettiin miessotilaiden sähköpostiosoitteisiin ammattiliittojen kautta sekä julkaisemalla kysely puolustusvoimien TORNI- portaalissa. Vastaaminen oli mahdollista kuuden viikon ajan. Kyselylomake sisälsi myös avoimia vastauksia, jotka rajattiin pois tästä tutkimuksesta. Tilastolliset analyysit suoritettiin SPSS –ohjelmalla (SPSS 20.0.0.1 for Windows). Tuloksia vertailtiin ammattiryhmien, ikäryhmien, fyysisen kunnon luokkien, painoindeksiluokkien, puolustushaarojen ja johtamistasojen välillä. Ryhmävertailuissa käytettiin suhteellisten osuuksien testejä ja X2-testejä ristiintaulukoinnissa. Suurin osa miessotilaista oli liikunnallisesti aktiivisia ja heidän mielestään sotilaan tulee olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Kuntotestaamiseen suhtauduttiin pääosin myönteisesti ja testaamista pidettiin laadukkaana. Vastaajat olivat sitä mieltä, että kuntotestirajojen tulisi olla sukupuolineutraaleja. Kiusaamista ja syrjintää fyysisen kunnon vuoksi tapahtuu jonkin verran puolustusvoimissa. Viikkoliikuntaa pidettiin tärkeänä osana fyysisen kunnon kehittämisessä ja se arvioitiin yhtä tärkeäksi työtehtäväksi muiden tehtävien kanssa. Viikkoliikunta ei kuitenkaan ole riittävän läpinäkyvää ja todellista mahdollisuutta liikkumiseen ei kaikilla ole. Suurimmat muutokset fyysisessä kunnossa tapahtuu varhaisen keski-iän kynnyksellä, noin 40- vuotiaana. Upseerit olivat parhaimmassa kunnossa ja perusyksikön henkilökunta oli paremmassa kunnossa kuin esikunnissa työskentelevät. Suhtautumisessa fyysiseen kuntoon, testaamiseen ja kuntorajoihin oli havaittavissa eroja. Upseerit, alle 40-vuotiaat ja yli 2600 m juoksutestissä juosseet suhtautuivat rajoihin muita kriittisemmin. Puolustushaarojen väliset erot selittynevät puolustushaarojen välisillä kulttuurieroilla. Puolustusvoimissa ei täysin toteudu vaatimus, että huonokuntoista sotilasta ei määrätä fyysisesti raskaisiin tehtäviin. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että miessotilaat suhtautuvat fyysiseen kuntoon ja testaamiseen pääosin myönteisesti, mutta mielipiteissä oli eroavaisuuksia. Fyysisen kunnon rajoihin suhtautuminen erosi vertailuryhmissä. Puolustusvoimien tulisi jatkossa pohtia, miten suhtautumista fyysisen kunnon rajoihin saataisiin yhtenäistettyä. Toisekseen jatkossa pitäisi kriittisesti pohtia, ovatko nykyiset fyysisen kunnon rajat päteviä.

Nykyaikainen Itämeren alueen pintataistelualuksen valvontatutka

Pintataistelualusten sensoreiden kehitystä ovat ohjanneet muutokset alusten tehtävissä sekä toiminta- ja uhkaympäristössä. Aluksen tehokkaimman valvontasensorin, valvontatutkan suorituskyvylle vaatimuksia asettavat mm. valvonta-alueen kasvaminen, aluskaluston määrän väheneminen, häiveteknologian yleistyminen, elektronisen häirinnän kehittyminen ja meritorjuntaohjusten nopeuden kasvaminen. Valvontatutkan suorituskyvyn kehittäminen on viime aikoina ollut yksi merivoimien aluskaluston kehittämisen painopisteistä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää pintataistelualusten valvontatutkien nykytila. Tutkimusmenetelmänä on julkisiin lähteisiin perustuva kirjallisuusselvitys. Itämeren viitekehyksestä johtuen tarkastelu on rajattu fregatteihin ja sitä pienempiin aluksiin suunnattuihin valvontatutkajärjestelmiin. Näkökulmia ovat valvontatutkien kehitys, nykyaikaisen valvontatutkan teknologia sekä saatavilla olevien järjestelmien suorituskyky. Tutkimuksessa todetaan, että merkittävin kehitysaskel on ollut AESA–teknologian käyttöönotto, mikä on mahdollistanut tutkan resurssien entistä joustavamman käytön. Toinen selvä kehitystrendi on järjestelmien modulaarisuus paremman skaalattavuuden, luotettavuuden ja pienempien kustannuksien saavuttamiseksi. Galliumnitridi on syrjäyttämässä galliumarsenidin vaiheohjattujen antenniryhmien puolijohdemateriaalina. Galliumnitridin käytöllä saavutetaan etuja tehossa, kaistanlaajuudessa ja luotettavuudessa. Uusien teknologioiden käyttöönottoa hidastaa kallis hinta, joten myös vanhempaa teknologiaa edustavia ja halvempia tutkia valmistetaan ja kehitetään edelleen. Saatavilla on lukuisia eri suorituskyky-, koko- ja hintaluokkaan sijoittuvia järjestelmiä.

Offline-tila web-sovelluksissa

Selainpohjaiset sovellukset ovat yleistyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samanaikaisesti ympäristö, jossa ihmiset käyttävät sovelluksia, on muuttunut. Nykyään sovelluksia käytetään yhä enenevissä määrin myös mobiililaitteilla, joissa verkkoyhteyden luotettavuus on huomattavasti heikompi kuin työpöytäympäristössä. Verkkoyhteyden toiminta on ehdoton edellytys web- sovelluksen toiminnalle. Kun verkkoyhteyttä ei ole, sovellusta ei useimmiten voi käyttää. Tilanne on käyttäjän kannalta sama myös, jos verkkoyhteyden laatu on hyvin heikko. Tämä uusi käyttöympäristö asettaa web-sovelluksen saavutettavuudelle haasteen, johon sovelluskehittäjien tulisi pystyä vastaamaan uusien teknologioiden avulla ja mahdollisesti sovelluksen arkkitehtuuria muuttamalla. Johdantona aiheeseen kerrotaan mitä hyötyjä offline-tilan tukemisesta on. Selainpohjaiset sovellukset kilpailevat jossain määrin mobiilialustojen natiivisovellusten kanssa. Web-sovelluksia on verrattu natiivisovelluksiin niiltä osin miten ne toimivat offline-tilassa. Pohjustuksena offline-tilan mahdollistavien teknologioiden arvioinnille esitellään Web-sovelluksen arkkitehtuuri yleisellä tasolla. Tässä tutkielmassa on esitelty muutamia offline-tilan asettamia vaatimuksia sovellukselle. Sovelluksen on kyettävä tunnistamaan, onko laitteella internet-yhteyttä. Yhteyden tilan tarkastukseen esitellään muutama vaihtoehto. Käyttäjän luoma tieto on myös tallennettava paikallisesti. Kun käyttäjä luo uutta sisältöä, se pitää tallentaa väliaikaisesti tai pysyvästi selaimeen. Ainakin osa sovelluksessa käsiteltävästä tiedosta pitäisi olla koko ajan saatavilla, käyttäjän internet-yhteyden tilasta riippumatta. Tähän tarkoitukseen selaimissa on nykyään käytettävissä muutamia erityyppisiä tietovarastoja. Kun selain on online-tilassa, sovelluksen tarvitsemat resurssit on tallennettava offline-tilaa varten. Tähän tarkoitukseen on luotu kaksi eri teknologiaa, HTML5 Application cache ja Service worker. Niiden avulla voi toteuttaa selaimen sisäisen välipalvelimen, joka vastaa sovelluksen tekemiin verkkopyyntöihin. Tutkielmassa esitellään näiden teknologioiden toimintaa teknisten määrittelydokumenttien ja verkkoartikkelien pohjalta. Mainittuja teknologoita vertaillaan keskenään toiminnallisten vaatimusten pohjalta. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että esitellyillä teknologioilla voidaan toteuttaa offline-tuki web-sovellukseen. Service worker osoittautuu paremmaksi vaihtoehdoksi kuin Application cache toiminnallisuudeltaan.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella. Vesienhoitoalueen jokien yhteen lasketusta pituudesta noin 60 % on erinomaisessa tai hyvässä, 40 % tyydyttävässä tai välttävässä ja 1 % huonossa ekologisessa tilassa. Järvipinta-alasta noin 90 % on erinomaisessa tai hyvässä, 10 % tyydyttävässä tai välttävässä ja alle prosentti huonossa ekologisessa tilassa. Rannikkovesien pinta-alasta lähes kaksi kolmannesta on hyvässä ja loput tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Pintavesien ekologista tilaa heikentää hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta, mutta jossain määrin myös pistekuormituslähteistä. Muita paineita ovat hydrologiset ja morfologiset muutokset, happamoittavien aineiden sekä haitallisten ja vaarallisten aineiden kuormitus, vähemmässä määrin vedenotto sekä vieraslajit. Hyvässä kemiallisessa tilassa on yli puolet vesienhoitoalueen yhteenlasketusta jokipituudesta, kaksi kolmannesta järvipinta-alasta sekä kaikki rannikkovedet. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Kaikkien pohjavesimuodostumien määrällinen tila on hyvä ja yhden kemiallinen tila huono. Rehevyyteen liittyviä parantamistarpeita on koko vesienhoitoalueella painottuen kuitenkin sen eteläisiin ja läntisiin osiin. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettävillä toimenpiteillä vähennetään rehevöitymisen lisäksi vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden esiintymistä, happamuuskuormitusta sekä vesistöjen rakenteessa ja hydrologiassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Tarkemmat, vesistökohtaiset tiedot toimenpiteistä ja niiden kohdentumisesta löytyvät vesienhoitoalueen toimenpideohjelmasta. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat noin 185 miljoonaa euroa. Tästä 133 miljoonaa euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 52 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Arviolta 27 järveä (48 km2), 38 jokea (873 km) ja kaksi rannikkovesimuodostumaa (2 km2) ei tule toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Myös vesienhoitoalueen ainoan huonossa kemiallisessa tilassa olevan pohjavesialueen hyvän kemiallisen tilan saavuttaminen tuolloin on epävarmaa. Vesien tila on kuitenkin laajalti kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Aliupseerien osaamisen ja työssä oppimisen kehittäminen perusyksikössä- Tapaustutkimus Kaartin Jääkärirykmentissä

Aliupseeristo Puolustusvoimien henkilöstöryhmänä uudistettiin vuosien 2004–2007 välillä. Aliupseeristolla oli tarkoitus korvata lakkautettavan opistoupseereiden henkilöstöryhmän jättämä vaje varusmieskoulutuksen kärkiosaajista. Jotta aliupseereiden ammatillinen osaaminen saataisiin riittävälle tasolle, on Puolustusvoimissa laadittu monia työssä oppimista ohjaavia normeja, joilla tämä tehtävä saataisiin suoritettua. Tutkimuksessa tutkimusongelmana on selvittää missä tilassa työssä oppiminen ja aliupseereiden osaamisen kehittäminen ovat Kaartin Jääkärirykmentissä. Kolmen tutkimuskysymyksen avulla on tarkoitus selvittää vastaukset tutkimusongelmaan: 1. Miten aliupseereiden työssä oppiminen ja sen ohjaus toteutuu Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? 2. Miten aliupseerit kokevat osaamisen ja työssä oppimisen kehittämisen Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? 3. Mitä ongelmakohtia aliupseerit ovat huomanneet osaamisen ja työssä oppimisen kehittämiseen liittyen Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? Tutkimusongelmaa lähestyttiin Kaartin Jääkärirykmentissä työskentelevien aliupseereiden avulla, teettämällä avoin kysely kuudelle aliupseerille. Vastaajat valittiin mahdollisimman kattavan otannan saamiseksi koko aliupseerien henkilöstöryhmästä Kaartin Jääkärirykmentissä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Yksi tärkeimmistä havainnoista on, että Kaartin Jääkärirykmentissä työssä oppiminen ei toteudu ollenkaan työssä oppimisen normien määrittämällä tavalla. Aliupseerit pitivät van-hempien kouluttajien antamaa tukea ja oppijan oma-aloitteisuutta tärkeinä elementteinä osaamisen kehittämisen kannalta. Työssä oppimisen onnistumisen kannalta ongelmakohtina pidettiin kiireistä aikataulua työpaikalla ja esimiesten suhtautumista aliupseereihin. Kyselyn pohjalta voidaan kuitenkin tulkita, että vaikka tuntemusta työssä oppimisen kokonaisuudesta aliupseereilla ei ollutkaan, tapahtui Kaartin Jääkärirykmentissä työssä oppimi-sen periaatteiden mukaisia asioita. Koulutussektorin tai esikunnissa työskentelevien työssä oppimisen ohjaajien tulisi ottaa suurempi vastuu perusyksiköiden työssä oppimisen toteuttamisesta opastamisen ja ohjaamisen osalta. Työpaikkaohjaajat tulisi määrittää selkeämmin, jotta kaikilla perusyksikössä toimivilla olisi selkeää kenen puoleen kääntyä työssä oppimiseen liittyvissä asioissa.

Termobaaristen aseiden käyttö

Tutkimus käsittelee termobaaristen aseiden toimintaperiaatteita sekä niiden käyttötarkoituksia. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus ja näkökulma on sotatekninen. Tavoitteena on ollut muodostaa selkeä kuva lukijalle miten termobaarinen ase tuottaa vahinkoa sekä miten nykyisiä aseversioita mahdollisesti kannattaa käyttää eri tilanteissa taikka miten minimoida niiden tuhovaikutus. Tutkimus käsittelee ainoastaan Yhdysvaltojen ja Venäjän jalkaväen käyttämiä termobaarisia aseita. Aihetta on aiemmin tarkasteltu Puolustusvoimissa yksittäisissä tutkimusraporteissa, joissa on keskitytty käsittelemään aseteknologiaa enimmäkseen fysikaaliselta kannalta jättäen aseteknologian kehittymisen vaiheet sekä sovellukset vähemmälle huomiolle. Termobaariset aseiden käyttö on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien ja Venäjä on edelläkävijä aseteknologian suhteen tällä hetkellä. Yhdysvallat on kuitenkin kehittänyt viime vuosikymmenen aikana aktiivisesti termobaarisia aseitaan saadakseen lisää tuhovoimaa jalkaväen sotilaille. Termobaarinen ase on henkilöstöä vastaan käytettävä lämpö- ja painevaikutteinen räjähdease, joka varsinkin on kaupunkiympäristössä huomattavasti tehokkaampi tuhoalueellaan kuin sirpalevaikutukseen perustuvat aseet, sillä asevaikutukselta on vaikeampi suojautua. Kohteelle tuotetut vahingot ovat vaikeasti hoidettavia, joten asetta käytettäessä tulee olla varma, ettei välittömässä läheisyydessä ole siviilejä. Tutkimuksessa on laskettu turvalliset etäisyydet termobaarisille aseille käyttäen hyödyksi varomääräyksen D 6.1 asettamia vaara-alueita erikokoisille panoksille räjäytettäessä aukealla ja suljetussa tilassa. Lisäksi tutkielmassa on pyritty selvittämään miten paineaallot käyttäytyvät suljetussa tilassa, minkä avulla pyritään ymmärtämään mikä on tehnyt termobaarisista aseista tehokkaan kaupunkiympäristössä. Lopputuloksena oli, että termobaariset aseet ovat tehokkaampia suljetussa tilassa, mikä tarkoittaa aseen olevan tehokkaimmillaan asutuskeskustaisteluissa. Kuitenkin myös metsämaastossa turvallinen etäisyys on suuri, ellei henkilö ole suojautunut millään lailla. Käytetty laskumenetelmä tuottaa omat haasteensa luotettavien tuloksien aikaansaamiseksi, mutta metodi toimii suuntaa antavana tapana havainnollistaa jonkin tietyn aseen tehokkuutta.

Seuraajasuunnittelu oppivassa organisaatiossa

Tutkimuksessa selvitin oppivan organisaation soveltamismahdollisuuksia puolustusvoimien strategiseen tehtävä- ja seuraajasuunnitteluun (keskitetty seuraajasuunnittelu / ylemmän johdon seuraajasuunnittelu). Tavoitteena oli selvittää niitä periaatteita ja toimintamalleja, joilla organisaatiota ja sen henkilöstöä kehitetään. Pääesikunnan suunnittelua kehystää strategisen johtamisen ja - suunnittelun kehys sekä suunnitelmien implementointia tulosohjaus, jonka vuoksi niiden vaikutukset seuraajasuunnitteluun ovat ilmeiset. Myös toimeenpanon seuranta ja siitä raportointi ovat osa seuraajasuunnittelun laadun varmistusta. Tätä kokonaisuutta lähestyin laadullisella tutkimusmenetelmällä (fenomenografia), koska aihepiirin ymmärtäminen ja sen onnistunut tulkinta edellyttävät vuorovaikutuksen keinoin hankittua tutkimusaineistoa. Keskeisin tutkimusongelma liittyi seuraajasuunnittelun mahdollisuuksiin ja sen käytäntöjen paljastamiseen. Tutkimuskysymykset liittyivät henkilöstötoimialan strategiseen ohjaukseen sekä toimialan kytkeytymiseen puolustusvoimien strategiseen suunnitteluun. Tulosohjauksen osalta tutkimuskysymykset keskittyivät tulosohjauksen seurantaan (henkilöstötilannekuva) ja siitä raportointiin (henkilöstötilinpäätös). Johdon tahto määrittää organisaation toiminnan painopisteen ja avaintekijät pitkäjänteisesti. Johtamisen osalta puolustushallinnon strateginen ohjaus konkretisoituu valtioneuvoston selonteossa ja hallitusohjelmassa, joiden valmisteluun puolustusvoimat osallistuu. Lisäksi puolustusministeriön henkilöstöpoliittinen osastrategia ohjaa puolustusvoimien strategista henkilöstöjohtamista, jonka valmistelu toteutetaan ministeriön ja puolustusvoimien rinnakkaisella suunnittelulla. Puolustusvoimissa henkilöstövoimavarojen johtamisen kokonaisuus on kuvattu henkilöstöstrategialla, joka päivitetään noin kahdeksan vuoden sykleissä (toimenpidesuositukset neljän vuoden välein). Puolustusvoimien strategiatyöhön henkilöstöasiat koordinoidaan yli toimialojen ulottuvalla saman johtamistason yhteisellä ja eri johtamistasojen rinnakkaisella suunnittelulla. Henkilöstöstrategian toimeenpanoon liittyvät asiat tulee ohjeistaa yksityiskohtaisesti Pääesikunnan normeilla. Henkilöstöjohtamisen toimeenpanoon liittyen vaikuttaisi siltä, että henkilöstöstrategian ja henkilöstöasioiden hoitoon liittyvien dokumenttien väliltä puuttuisi valtakunnallinen seuraajasuunnittelun menettelytapaohje. Tähän tulisi sisällyttää myös tulosohjauksen sekä henkilöstötilannekuvan ja – tilinpäätöksen liittymäpinnat, jotta yhteinen organisaatiokulttuuri henkilöstövoimavarojen johtamisen osalta olisi mahdollista. Kvantitatiiviset tekijät määrittävät oppimisympäristön, jolle toiminta voidaan organisoida. Henkilöstövoimavarojen määrällinen ohjaus toteutetaan tulosohjauksella (henkilöstökokoon-panomenettely), jossa eri joukkojen tehtävät allokoidaan tehtäväkokoonpanoilla. Tulosohjauksessa strategisesti merkittäviä määrällisiä painotuksia suunnitellaan kadettikurssien ja yleisesikuntaupseerikurssin valmistumiseen liittyen. Henkilöstötilannekuvalla voidaan intensiivisesti seurata eri erikuntien ja joukkojen tilaa, jonka tulisi toimia rekrytoinnin, resurssien jaon ja tehtävään määräysten perustana. Henkilöstötilinpäätöksessä seuraajasuunnitteluun liit-tyviä tekijöitä voisi pohtia osana työilmapiirin tunnuslukuja (huomioitava kysymysasettelussa ja tulkintaohjeessa), jotka indikoivat osittain myös organisaation oppimiskykyä ja tehokkuutta (henkilöstön käytön optimointi). Organisaatiokulttuuri sisältää kirjoitetut ja kirjoittamattomat ajatus- ja toimintatavat seuraajasuunnittelun toimeenpanemiseksi. Seuraajasuunnitteluun liittyen olennaista on käsittää se, että puolustusvoimissa ei suunnitella henkilöille uraa, vaan seuraajia eri tehtäviin. Seuraajasuunnitteluun liittyen on huomioitava, että suunnitelman toteutuminen on toissijaista yksilöiden käytön huomiointiin verrattuna. Ylemmän johdon seuraajasuunnittelussa yhdistetään yksilöiden kyvykkyyden arviointi ja tehtäväsuunnittelu. Tähän liittyen myös kompetenssi -arvioinnin merkitys tulisi täsmentää. Organisaatioiden tehtäväkirjo tulisi myös avoimesti jakaa suunnittelun alaiselle henkilöstölle käyttöön, jotta työntekijöiden halukkuuksien huomiointi seuraajasuunnittelussa olisi täsmällistä. Tätä työtä tulisi SAP -järjestelmän tukea, jottei avainvalmistelijoiden tarvitsisi käyttää suunnittelun varajärjestelmänä manuaalista kirjanpitoa. Tosiasia on, että kirjanpito henkilöiden tehtävämuutoksiin liittyen on jatkuvasti jäljessä. Seuraajasuunnittelu konkretisoituu tehtävään määräysten valmistelussa, johon liittyen avoin haku (määritettyyn tehtävän vaativuustasoon saakka) olisi keino varmistaa koko kykypotentiaalin kartoittaminen. Tämä ei korvaisi seuraajasuunnitelmia, vaan olisi keino varmistaa seuraajasuunnitelman validius. Toisaalta tämä mahdollistaisi myös vaikeiden siirtojen määrän vähenemisen, joskin lisäisi rekrytointiin liittyvää työtä eri organisaatioissa. Tehtävään määräysten valmistelussa on aina tärkeintä löytää sopivin henkilö seuraajaksi, jonka voisi arvioida aina olevan sekä työntekijän että organisaation etu. Tämä edellyttää eri johtamistasoilla toimivilta kitkatonta yhteistoiminnallista oppimista, jotta yksilöt kyettäisiin sijoittamaan organisaation kannalta mahdollisimman järkevästi organisaation tuottavuuden varmistamiseksi. Oppivan organisaation teoria antaa monia varteenotettavia näkökulmia siihen, kuinka yksilöiden sijoittamisen optimoinnilla voidaan organisaation tehokkuutta ylläpitää. Se ei poista työantajan direktio -oikeutta seuraajasuunnitteluun ja tehtävään määräyksiin liittyen, mutta antaa perusteita sijoittaa yksilöt mahdollisimman motivoituneina organisaation eri tehtäviin. Toimiakseen teoria edellyttää työntekijöiltä sitoutumista organisaation tehtäviin, johon myös osaamisnäkökulma tulisi liittää. Osaaminen ja sen hallinta liittyvät kiinteästi seuraajasuunnitteluun, jonka vuoksi aihepiiriin liittyvä jatkotutkimus olisi relevanttia linkittää tähän työhön. Myös puolustusvoimien henkilöstöstrategian rakenteeseen ja sisältöön liittyvä tutkimus olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa, jotta henkilöstöjohtamisen kokonaisuus liittyisi koherentisti organisaation toimintoihin.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016–2021

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Vuoksen vesienhoitoalueella. Vesienhoitoalueen suuret järvet, kuten Saimaan osa-altaat, Pielinen ja Kalla-vesi, ovat erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa tilassa. Erinomaisessa tilassa on 46 % ja hyvässä 44 % järvipinta-alasta. Tyydyttävässä tai tätä heikommassa tilassa ovat etupäässä pienemmät järvet ja ne muodostavat noin kymmenesosan järvipinta-alasta. Jokien kokonaispituudesta erinomaisessa ekologisessa tilassa on 5 % ja hyvässä tilassa 64 %. Tyydyttävässä, välttävässä tai huonossa tilassa on 30 % jokipituudesta. Pintavesien ekologista tilaa heikentää hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maataloudesta, metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta, mutta jossain määrin myös pistekuormituslähteistä kuten yhdyskuntien jätevesistä, teollisuudesta ja turvetuotannosta. Muita paineita ovat hydrologis-morfologiset muutokset kuten kalojen vaellusesteet ja uomien fyysiset muutokset. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 70 % järvipinta-alasta ja neljännes jokipituudesta. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Vesienhoitoalueella on yhteensä 45 pohjavesialuetta, joilla on merkittävästi pohjaveden laadulle mahdollisesti riskiä aiheuttavaa ihmistoimintaa. Huonossa kemiallisessa tilassa on yhdeksän pohjavesialuetta ja yksi huonossa määrällisessä tilassa oleva pohjavesialue. Pohjavesien tilaa uhkaavat erityisesti asutus ja maankäyttö, pilaantuneet maa-alueet, liikenne ja tienpito, maa- ja metsätalous, maa-ainesten otto sekä kuljetukset maa- ja rautateillä. Rehevyyteen liittyviä parantamistarpeita on koko vesienhoitoalueella painottuen kuitenkin maatalousvaltaisimmille alueille. Hajakuormituksen vähentämiseksi vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty monipuolisia maa- ja metsätaloutta sekä haja- ja loma-asutusta koskevia vesiensuojelutoimia, joilla pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Järvikunnostusten toteutusta esitetään eri puolille vesienhoitoaluetta rehevöityneisiin kohteisiin. Useissa vesistöissä on tarvetta parantaa ja elvyttää kalojen luontaista lisääntymistä luomalla vaellusyhteyksiä ja tekemällä virtavesikunnostuksia. Pohjavesien tilan parantamiseksi vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty muun muassa maa-ainestenottoalueiden ja pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusta sekä liikennealueiden pohja-vesisuojausten rakentamista ja tiesuolauksen vähentämistä. Pohjavesiä koskevia haittavaikutuksia voidaan parhaiten ennalta ehkäistä maankäytön suunnittelulla sekä neuvonnan ja koulutuksen avulla. Tarkemmat, vesistökohtaiset tiedot toimenpiteistä ja niiden kohdentumisesta löytyvät vesienhoitoalueen toimenpideohjelmista. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 238 miljoonaa euroa. Tästä 206 miljoonaa euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 32 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Arviolta 65 järveä ja 28 jokea ei tule toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Vastaavasti yhdeksällä pohjavesialueella hyvän kemiallisen tilan ja yhdellä pohjavesialueella määrällisen tilan saavuttaminen tuolloin on epävarmaa. Vesien tila on kuitenkin kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Etelä-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma vuosiksi 2016–2021

Tähän Etelä-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Etelä-Savossa. Maakunnan luokitellusta järvipinta-alasta 76 % on erinomaisessa, 17 % hyvässä ja 7 % tyydyttävässä tai tätä heikommassa ekologisessa tilassa. Jokien kokonaispituudesta erinomaisessa ekologisessa tilassa on 21 %, hyvässä tilassa 59 % ja 20 % tyydyttävässä tilassa. Pintavesien ekologista tilaa heikentää ensisijaisesti hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta. Paikoitellen myös pistemäinen kuormitus heikentää vesien tilaa. Erityisesti jokien tilaa heikentävät myös rakenteelliset tekijät kuten kalojen vaellusesteet ja uomissa tehdyt muutokset. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 66 % järvipinta-alasta ja 53 % jokipituudesta. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Etelä-Savossa on yhteensä 19 pohjavesialuetta, joilla on merkittävästi pohjaveden laadulle mahdollisesti riskiä aiheuttavaa ihmistoimintaa. Huonossa kemiallisessa tilassa on seitsemän pohjavesialuetta ja yksi huonossa määrällisessä tilassa oleva pohjavesialue. Merkittävimpiä riskinaiheuttajia Etelä-Savon pohjavesialueilla ovat pilaantuneet maa-alueet, liikenne, asutus, yritystoiminta ja maa-ainesten otto. Pintavesien rehevyyteen liittyvät parantamistarpeet painottuvat maatalousvaltaisimmille alueille. Hajakuormituksen vähentämiseksi toimenpideohjelmassa on esitetty monipuolisia maa- ja metsätaloutta sekä haja- ja loma-asutusta koskevia vesiensuojelutoimia, joilla pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Järvikunnostusten toteutusta esitetään rehevöityneisiin kohteisiin. Useissa vesistöissä on tarvetta parantaa ja elvyttää kalojen luontaista lisääntymistä luomalla vaellusyhteyksiä ja tekemällä virta-vesikunnostuksia. Pohjavesialueiden tilan säilyttäminen hyvänä ja parantaminen edellyttää useita toimenpiteitä, kuten pilaantuneen maaperän kunnostuksia, vanhoja maa-ainestenottoalueiden kunnostuksia ja tiesuolan käytön rajoituksia. Lainsäädäntöä noudattamalla voidaan parhaiten turvata pohjaveden hyvää tilaa. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 63 miljoonaa euroa. Tästä 56 miljoona euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 7 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Kaikissa pinta- ja pohjavesissä ei tulla toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Vesien tila on kuitenkin kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Fenomenologinen tutkimus Turun yliopiston tohtoriopiskelijoiden kokemuksista väitöskirjaprosessista ja sen ohjauksen kehittämisestä

Tässä tutkimuksessa ohjauksella ymmärretään ammatillisen auttamisen menetelmää, ohjaajan ja ohjattavan avointa sokraattista ja kommunikatiivista dialogia, jonka filosofinen perusta on heideggeriläis-gadamerilaisessa eksistentialismissa. Gadamerilaisittain ymmärrän ohjauksen ”pelinä” ja ”merkityshorisonttien fuusioitumisena”. Se on seurausta kääntymisestä traditioon. Siinä negatiivisuus on produktiivista avaten uusia näkökulmia. Toimintana ohjausta ei pidetä kriittisen teoriaan viitaten neutraalina, koska sitä tehdään aina jostakin näkökulmasta, johon niin politiikalla kuin vallalla on vaikutusta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata väitöskirjaprosessia, sen ohjausta ja kehittämistä sellaisena, kuin sen tekijät ovat ne kokeneet. Juuri fenomenologisessa tutkimuksessa korostuu väitöskirjantekijöiden oma elämismaailma, oleminen ja siitä tehdyt tulkinnat. Menetelmältään tutkimus on laadullinen ja empiirinen sekä teorialtaan abduktiivinen monitapaustutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu teemahaastattelun avulla. Kaikki haastateltavat edustavat ihmistieteitä. Haastatteluteemojen ja niiden kysymysten laadintaa on ohjannut tutkimuskirjallisuuden perusteella laadittu teoreettinen viitekehys, jossa ohjaus ymmärretään kokemusten fuusioistumisena. Tutkimuksen johtopäätökset täydentävät ja vahvistavat aikaisemman tutkimuksen tuloksia. Kaikki väitöskirjantekijät korostivat yhtäältä tekijän omaa henkilökohtaista vastuuta väitöskirjan tekemisessä. Kuitenkin ohjauksessa on tärkeintä ohjaajalta ohjauskeskustelussa annettu henkilökohtainen ohjaus, arviointi ja saatu palaute. Ohjauksessa arvostetaan eniten ohjaajan tieteellistä kompetenssia. Myös positiivisen, välittävän, mutta rakentavan kriittisen palautteen saaminen koetaan tärkeäksi. Sen sijaan vain negatiivista palautetta sisältävää ohjausta pidetään huonona. Kiteytetysti: kuitenkaan muulla ohjauksella ei ole merkitystä, jos ohjaajan tieteellinen osaaminen ei ole hyvää. Väitöskirjan tekijöiden näkemyksessä tulee esille huoli väitöskirjantekijöiden polarisoitumisesta monen kerroksen väkeen. Erityisesti yliopiston ulkopuolelta tulevat ja sivutyönään väitöskirjaa tekevät jatko-opiskelijat kokevat olevansa yksin, tiedeyhteisön ulkokehällä. Siellä tieteellinen infrastruktuuri on tohtorikoulutettaviin nähden heikompi ja juuri tämän tilanteen korjaamiseen tulisi tiedeyhteisön panostaa. Toiseksi kehittämisehdotuksissa nousi selkeästi esille, että nykyisiä ohjausrakenteita tulisi uudistaa. Vaikka henkilökohtainen ohjaus koetaan tärkeimmäksi ohjausmuodoksi, niin vertaisohjaus ja sen kehittämistä tukevat käytännöt tulisi saada huomattavasti paremmin hyödyttämään väitöskirjantekoa. Tarvitaan uusia ohjauskäytäntöjä, kuten professoreiden ohjausvastuun jakamista esimerkiksi dosenttitasoisille lehtoreille. Tarvitaan enemmän pienryhmäohjausta sekä verkostoihin tukeutuvan ohjauspotentiaaliin hyödyntämistä väitöskirjaohjauksessa. Kolmas parannusehdotus, joka tutkimuksesta nousee esille, on henkilökohtaisten opintosuunnitelmien tuominen tohtorikoulutuksen osaksi. Pelkkien tutkimussuunnitelmien varassa etenevä väitöskirjan tekeminen nähdään liian strukturoimattomaksi. Hopsit voisivat parantaa niin ohjausta kuin auttaa väitöskirjantekijää suunnistaman selkeämmin väitöskirjaprosessin monissa eri vaiheissa.

Arvoehdotelmat markkinoinnin kirjallisuudessa

Työn tavoitteena oli käydä läpi arvoehdotelman käyttöä ja määritelmiä erilaisissa asiayhteyksissä markkinointikirjallisuuden perusteella. Arvon luonti asiakkaalle on yrityksen keskeisin toiminto, ja erityisesti tänä päivänä arvoa tarkastellaan usein myytävän hyödykkeen lisäksi asiakkaan vastaanottamana palveluna. Tämän vuoksi oman tarjoaman analysointi arvoehdotelmana on tärkeää, jotta asiakkaalle pystytään kuvaamaan luotava arvo riittävän tarkasti ja täsmällisesti. Työssä lähdettiin liikkeelle arvoehdotelman ensimmäisestä määritelmästä 1980- luvun puolivälissä, ja tarkasteltiin sen kehittymistä aina nykypäivään asti. Työssä erotettiin selkeästi toisistaan arvoehdotelman määritelmä ja asema eri näkökulmista tarkasteltuina. Näkökulmia olivat teolliset markkinat, palveludominantti logiikka, palveluekosysteemi, sitoutumisen merkitys sekä organisaatioiden välinen johdon laskentatoimi. Keskeisinä löydöksinä työssä havaittiin, että toimintaympäristön huomioimisella on olennainen merkitys arvoehdotelman määrittämisessä. Lisäksi resurssien ja käytäntöjen läpikäyminen voi olla yllättävänkin tärkeä yrityksen johdon tehtävä arvoehdotelman muodostumisen kannalta. Myös olemassa olevan asiakastiedon hyödyntäminen auttaa yritysjohtoa arvon rahallisessa määrittämisessä.