Martta vai Maria? : Aktiivisen ja kontemplatiivisen välinen suhde Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millainen suhde käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” välillä vallitsee 1200- ja 1300-lukujen taitteessa eläneen saksalaisen teologin Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa. Lisäksi on tarkoitus selvittää mitä tuon suhteen kautta on mahdollista paljastaa Eckhartin mystiikanteologiasta laajemmin. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteinä käytetään Eckhartin saksankielisiä saarnoja. Erityisesti analysoidaan Eckhartin Martta-Maria -perikooppia (Lk.10:38–42) käsitteleviä saarnoja Pr.86 ja Pr.2. Lisäksi lähteinä käytetään muita Eckhartin saksankielisiä saarnoja ja muuta tuotantoa siinä määrin kuin niiden mukaan ottaminen auttaa paremmin ymmärtämään saarnojen intentioita. Jo ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista lähtien Luukkaan evankeliumin kertomus Martasta ja Mariasta on ollut aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän locus classicus. Siksi tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on valittu juuri Eckhartin sitä käsittelevät saarnat. Itse tutkimuskysymyksen valintaan on vaikuttanut puolestaan se, että Eckhart tulkitsee perikooppia häntä edeltävästä tulkintatraditiosta selvästi poikkeavalla tavalla ja nostaa Martan sisaruksista edistyneemmäksi. Tutkimus etenee seuraavalla tavalla. Luvussa 2 avataan käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” sisältöä sekä käsitellään kysymystä siitä miten niiden välistä suhdetta on kirkon historiassa tulkittu. Se tapahtuu esittelemällä kolme keskeistä tulkintalinjaa: normaalikirkollinen, monastinen ja mendikanttisääntökuntien tulkinta. Luvussa 3 käydään läpi Eckhartin elämää, tuotantoa ja harhaoppisuustuomiota sekä hänen teologiansa keskeisiä jäsentäviä periaatteita. Koska Eckhart on suomalaiselle yleisölle verrattain tuntematon teologi, aihetta käsitellään hieman laajemmin kuin pro gradu -tukielmassa on yleensä tapana. Luvussa 4 perehdytään Martta-Maria -perikooppiin ja sen pitkään tulkintahistoriaan. Luvussa 5 analysoidaan Eckhartin saarna Pr.86, luvussa 6 Pr.2. Luvussa 7 tutkimuksen tulokset kootaan yhteen. Eckhartin saarnoja analysoimalla paljastuu, että hän tulkitsee aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän suhteen häntä edeltävästä traditiosta poikkeavalla tavalla. Eckhartia edeltävänä aikana kontemplatiivisia pyrkimyksiä ja Mariaa oli pidetty kristillisessä kirkossa aktiivista elämää ihailtavampana ja ansiollisempana jo tuhat vuotta. Siihen oli vaikuttanut erityisesti se, että 400-luvulta lähtien aina 1200-luvulle asti luostarit olivat Länsi-Euroopan sivistyksen ja teologian keskuksia. Sen vuoksi juuri monastisia ihanteita – erityisesti kontemplatiivisia pyrkimyksiä Jumalan välittömään katselemiseen – pidettiin pitkään kristillisen elämän ihanteina. Eckhart on kuitenkin osa uutta tulkintatraditiota jossa perinteisen klausuurin rajat pyrittiin laajentamaan luostarin muureista koskemaan koko maailmaa. Tämä uusi tulkintatraditio oli ominaista erityisesti mendikanttisääntökunnille (fransiskaanit ja dominikaanit) sekä begiiniyhteisöille, joissa kontemplatiivinen ja aktiivinen elämä pyrittiin yhdistämään yhdeksi kristilliseksi elämäksi. Tutkimuksessa käy ilmi, että suhteessa laajempiin tulkintatradition linjoihin, Eckhart voidaan liittää luontevasti osaksi näiden sääntökuntien uusia orastavia tulkintoja. Niiden mukaan kristillistä täydellisyyttä ei tavoiteta kääntymällä pois päin maailmasta vaan sitä kohti. Sen on kuitenkin tarkoitus tapahtua niin, että aktiivisuus maailmassa nousee kontemplatiivisesta elämänmuodosta käsin. Toisaalta tutkimuksessa paljastuu myös, että Eckhart menee vielä edellä mainittuja uusia tulkintojakin pidemmälle. Mendikanttisääntökunnissa kontemplatiivisuus säilytti yleensä vielä jonkinlaisen ensisijaisuuden aktiivisuuteen nähden, siihen valmistavana ja sen mahdollistavana vaiheena. Eckhart saarnaa kuitenkin niiden täydellisen ykseyden ja samanaikaisuuden puolesta. Hänelle täydellisyyttä edustaa Betanian sisaruksista Martta joka on ”neitsyt-vaimo”, koskematon ja puhdas, mutta joka kuitenkin samalla synnyttää. Neitsyyden ja vaimouden täydellisen samanaikaisuuden korostaminen nousee puolestaan Eckhartin voimakkaasta sitoutumisesta uusplatoniseen metafysiikkaan. Eckhartin ontologia on ”dynaamista ontologiaa”, jossa kaikki ymmärretään Jumalan yliajalliseksi emanaatioksi. Tulkitsemalla mm. Proklosta, Eckhart esittää, että kaikki luotu on olemassa ensisijaisesti ja täydellisenä ikuisuudessa syntyvässä Pojassa ja vain formaalisesti ja vajavaisella tavalla havaittavassa todellisuudessa. Kristillinen täydellisyys on Eckhartille paluuta tuohon varsinaiseen olemiseen ikuisuudessa syntyvässä Pojassa. Paluu tapahtuu irrottautumalla (abegescheiden) kuvista (bilde) eli hyväksymällä, että Jumala ei ole missään käsitteissä, eikä häntä tavoiteta samoin kuin olemassa olevat asiat tavoitetaan. Sikäli kun ihminen riisutaan riippuvuudestaan kuvista, sikäli hän murtautuu (durchbrechen) takaisin siihen perustaan (grunt) jossa Poika ikuisesti syntyy. Perustasta käsin ihmisen on puolestaan mahdollista synnyttää sellaista aktiivisuutta ja toimintaa, joka ei ole itsekkyyden ja egon tahraamaa suorittamista ja kaupankäyntiä. Tutkimuksessa käy ilmi myös se, kuinka keskeinen rooli ymmärryksen (intellectus) kategorialla on kuvista luopumisen prosessissa ja Jumalan kaltaisuuden realisoitumisessa ihmisessä. Juuri ymmärtämisaktin (intelligere) puolesta ihminen on Eckhartin mukaan eniten Jumalan kaltainen ja osa Jumalan ikuisuudessa tapahtuvaa emanaatiota.

Kaukana Vatikaanista – Katolinen kirkko Suomessa 1989–1998

Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998. Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä 1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta lehdistömateriaalia ja haastatteluja. Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä, joihin paavin vierailulla oli vaikutusta. Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan. Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan. Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston puolalaistuminen. Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi. Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa ei-katolilaisen kanssa. Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta. Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta. Tutkimustehtävä jakautuu kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mitä eri yhteiskunnan toimijoita asiakkaiden kertomuksissa esiintyy? 2. Millaisia kokemuksia asiakkaalla on näistä toimijoista ja millaisena hän näkee näiden väliset suhteet? 3. Miten asiakas suhtautuu eri toimijoiden toimintaan hyvinvoinnin tuottajina? Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa virallista tietoa täydentävää ja horjuttavaa niin sanottua toista tietoa tuomalla ruoka-avun asiakkaan ääni mukaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Aineiston muodostavat viiden ruoka-avun asiakkaan PCI-menetelmää mukaillen kerätyt haastattelut. Haastattelut on pelkistetty 89 tekstikatkelmaksi eli mikrokertomukseksi, jotka on analysoitu käyttämällä A. J. Greimasin aktanttimallia. Asiakkaiden kertomuksia tarkastellaan suhteessa Sakari Hännisen ja Jouko Karjalaisen kuvaamaan toimeentulon spiraaliin ja diversion eli poiskäännyttämisen eri muotoihin. Ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa esiintyvät toimijat mukailevat osittain toimeentulon spiraalin rakenteita ja jakoa yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin, mutta täydentävät niitä tuomalla esiin neljännen sektorin toimijat eli henkilökohtaiset tukiverkot sekä yksilötoimijat, ihmiset tunteineen, sairauksineen ja ominaisuuksineen. Työmarkkinat ovat ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa ihmisten ensisijainen toimeentulon lähde, jota työttömyys ja työkyvyttömyys uhkaavat. Julkisen sektorin toimijat tukevat työmarkkinoilta pudonneita varsinkin lyhytkestoisissa ja tavanomaisiksi luokitelluissa tilanteissa. Pitkäkestoisissa ja kasaantuvissa ongelmissa ihmiset näyttävät kuitenkin putoavan julkisen sektorin turvaverkkojen läpi epävirallisen avun piiriin, usein julkisen sektorin järjestelmään sisältyvän poiskäännyttämisen logiikan vauhdittamina. Kolmannen sektorin toimijoiden tarjoama ruoka-apu paikkaa virallisen järjestelmän aukkoja ja toimii viimesijaisena apua yksilöiden vaikeissa tilanteissa. Toisin kuin toimeentulon spiraalin mallissa, ruoka-pankki ei kuitenkaan ole diversion päätepiste, vaan poiskäännyttämisen ja autetuksi tulemisen kokemukset kertautuvat myös epävirallisen avun piirissä. Ruoka-avun asiakkaat sitoutuvat pohjoismaisen hyvinvointivaltion universalistiseen eetokseen ja velvoittavat julkisen sektorin laajaan vastuuseen kansalaisten hyvinvoinnista. Markkinatoimijoiden sen sijaan katsotaan olevan yhteiskuntavastuun ulottumattomissa, ja valtion tehtävänä on paikata markkinoiden suhdannevaihteluiden vaikutuksia. Kristillisten järjestöjen harjoittaman ruoka-avun suhteen asiakkaat esittävät kolmenlaisia tulkintoja: Lähimmäisenrakkauden ja kristillisen auttamisperinteen katsotaan velvoittavan avustusorganisaatiot auttamistyöhön, uskonnollisten toimijoiden odotetaan ruoka-avun sijaan keskittyä hengelliseen tehtävään tai vastuun auttamisesta ajatellaan kuuluvan julkiselle sektorille, mutta heikossa asemassa olevien näkökulmasta epävirallinen apu on vallitsevassa tilanteessa tärkeää.

John Searlen teoria tietoisuudesta

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

Helluntailiikkeen spiritualiteetti : Tilastollinen tutkimus Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvien spiritualiteetista

Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina. Avainsanat: helluntailiike, spiritualiteetti, Saalem, kvantitatiivinen tutkimus, monimuuttujamenetelmät, Bayes-mallinnus, Daniel Albrecht, David Hay

Naisen ihmisyys thaimaalaisen prostituution valossa

Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena on naisen ihmisyys thaimaalaisen prostituution valossa. Tutkimuskysymyksiä on neljä: Millaista thaimaalainen prostituutio on sen omassa uskonnollisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa viitekehyksessä? Millainen thaimaa-laisen naisen ja prostituoidun asema on tässä viitekehyksessä? Millaista thaimaalaisen naisen ihmisyys on yhtäältä YK:n ihmisoikeussopimuksiin sisältyvän ihmisyyden periaatteen ja toi-saalta thaimaalaisen naisliikkeen (Foundation for Women -järjestö) näkökulmasta? Miten ihmisoikeus-käsite voidaan määritellä thaimaalaisessa kontekstissa? Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Tutkimusaineistona on prostituutiota käsittelevä yhteiskuntatieteellinen, filosofinen ja feministinen kirjallisuus sekä jotkin YK:n ihmisoikeusasiakirjat. Naisen ihmisyyden tarkastelu toteutetaan valottamalla thaimaalaisen prostituution kehityksen yhteyttä globaaliin talouskasvuun ja turismin lisääntymiseen. Tutkimuksessa todetaan Thaimaan läpikäyneen kuluneiden vuosikymmenien aikana voimakkaan sosio-kulttuurisen murroksen, joka on vaikuttanut merkittävästi erityisesti naisten asemaan. Tutkimuksessa todetaan, etteivät yleinen talous- ja modernisaatiokehitys ole taanneet naisille työtä eivätkä sosio-ekonomisen aseman parantumista. Tutkimuksessa tarkastellaan prostituution yleisyyttä Thaimaassa, ja sen todetaan olevan yhteydessä kapitalistiseen markkinatalouteen: prostituutiolainsäädännön hyväksyessä prostituution taloudellisen tulon lisääjänä seksiteollisuus on vakiintunut thai-maalaisessa yhteiskunnassa. Tutkimuksessa tarkastellaan thaimaalaisen yhteiskunnan sosio-ekonomista epätasa-arvoa, jossa miestä pidetään naiseen nähden ensisijaisena: mies on julkinen toimija ja nainen yksityinen vastaamalla perheen kunniasta. Koska kaupallinen seksi on sallittua miehelle, prostituution kysyntä on suuri. Tutkimuksessa tarkastellaankin kaupallista seksiä miehen kyseenalaistamattomana oikeutena ja kulutusvalintana. Thaimaalainen seksiteollisuus kytkeytyy tutkimuksessa yhteiskuntien yleiseen seksualisoitumiskehitykseen ja nk. seksuaalipoliittiseen libertarianismiin. Tutkimuksessa osoitetaan, että sekä nk. hyvät naiset (vaimot) että huonot naiset (prostituoidut) ovat thaimaalaisessa sukupuolikulttuurissa ja -hierarkiassa välttämättömiä. Miesten toiminnan ollessa rajoittamatonta thaimaalaisen kulttuurin ja prostituution todetaan ilmentävän miehistä ja rakenteellista valtaa, jonka puitteissa nainen ja prostituoitu ei ole ihminen samoin kuin mies (YK-näkökulma). Tutkimuksessa todetaan, että prostituution pitäminen liiketoimintana on ongelmallista. Koska prostituutio koskettaa koko ihmistä ja hänen fysiologisia, psykologisia ja emotionaalisia ominaisuuksiaan, prostituution ei tutkimuksessa katsota pelkistyvän vain ruumiin myymiseksi. Prostituution koskettaessa koko ihmistä tutkimuksessa nimitetään maksullista seksiä myös maksulliseksi ihmisyydeksi. Tutkimuksessa todetaan myös, että thaimaalaisen prostituution ja prostituoitujen ymmärtämisen edellytyksenä ovat thaimaalaisen yhteiskunnan ja naisten omat lähtökohdat (järjestönäkökulma).

Illalla aristotelisti, aamulla platonisti : Muutos sielun toiminnassa luonnollisen tilan ja unio mystican välillä

Tämän tutkielman tehtävä on selvittää, millainen muutos tapahtuu Ristin Johanneksen mukaan sielun toiminnassa, kun luonnollisessa tilassa oleva sielu pääsee unio mysticaan. Päälähteenä on käytetty Ristin Johanneksen koko kirjallista tuotantoa paitsi Cántico espiritualin ja Llama del amor vivan ensimmäisiä redaktiota. Cántico espiritualin ensimmäinen redaktio on kuitenkin toissijaisena lähteenä tutkimuksessa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkielman aluksi on selvitetty Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta. Johannes tulkitsee sielun luonnollista toimintaa aristotelisen filosofian mukaisella tomistisella käsitteistöllä. Johannes liittyy sielun luonnollisen toiminnan osalta aristotelismin pääperiaatteisiin ajattelemalla sielun saavan tietoa luonnollisesti ainoastaan aistein havaittavasta todellisuudesta aistien ja ajattelun yhteistoiminnalla. Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta on pääpiirteissään tomismin tulkitseman aristotelismin mukainen, vaikka Johannes joiltakin osin poikkeaa perinteisistä tomistisista käsityksistä (erityisesti muistin rooli). Johannes käyttää sielun hengellisestä matkasta luonnollisesta tilasta unio mysticaan nimitystä “pimeä yö”. Pimeä yö on Johanneksen mukaan ennen kaikkea purgaatiota, vaikka sen loppupuolelle on sekoittunut myös illuminaatiovaihe. Johannes liittyy näin perinteiseen käsitykseen via mysticasta (purgaatio, illuminaatio ja unio mystica), vaikka tulkitseekin sitä omaperäisesti. Pimeä yö “pimentää” sielun toiminnan ja se valmistaa ja vie sielun unioon Jumalan kanssa. Siksi tutkielman tehtävään vastaaminen kertoo myös “pimeän yön” perimmäisen vaikutuksen sieluun. Pimeässä yössä tapahtuvassa purgaatiossa teologisilla hyveillä (usko, toivo ja rakkaus) on keskeinen rooli sielun henkisen osan kykyjen puhdistamisessa. Tässä tutkielmassa käytetään unio mysticasta nimitystä “Jumalan kaltaisuuden unio” (unión de semejanza). Tällä nimityksellä kuvataan sielun täydellisyyden tilan kahta keskeistä piirrettä, jotka ovat sielun ja Jumalan välitön yhteys ja sielun saavuttama Jumalan kaltaisuus. Tässä Jumalan rakkauden vaikuttamassa uniossa tapahtuvaa sielun ja Jumalan kohtaamista Johannes kutsuu myös aistimisen kielikuvilla. Johanneksen mukaan tämä Jumalan “aistiminen” eroaa kuitenkin radikaalilla tavalla luonnollisesta aistimisesta, koska nyt sielu ei “aisti” aistittavan kohteen muotoa vaan koko Jumalan, missä ei muotoa ole. Yhtyminen Jumalaan tarkoittaa myös yhtymistä jumalalliseen tietoon, mikä sisältää myös tiedon luodusta. Johannes liittyy platonistiseen perintöön ajatellessaan Jumalan sisältävän varsinaisen tiedon myös luodusta (luodun “ideat”). Johannes ymmärtää sielun ja Jumalan yhteyden tässä uniossa olevan samanlainen kuin Augustinuksen kolminaisuusopin mukaan on Isän ja Pojan välillä. Johanneksen mukaan sielu on tässä uniossa päässyt itsekin Kolminaisuuden kaltaiseksi muuttuneena mukaan trinitaariseen kommuunioon. Sielun aistinen osa ei sen sijaan ole sisällä uniossa, vaikka siihen voikin “pursuta yli” vaikutusta uniosta samalla tavalla, kuin uusplatonistisen emanaatiometafysiikan mukaisesti tulkitusta Jumalasta virtaa kaikkeus ulos. Johanneksen mukaan sielun toiminta muuttuu luonnollisen tilan ja unio mystican välillä radikaalisti. Johannes ei pelkästään tyydy korjaamaan joitakin näkökulmiaan sielun toimintaan, vaan muuttaa sielun toiminnan perusteita vaihtamalla sielun luonnollista toimintaa kuvaavan aristotelismin perinnön ajattelurakenteet mystiikan traditiolle tuttuihin platonismista ja augustinolaisuudesta nouseviin ajattelurakenteisiin. Johanneksen mukaan sielun uusi toiminta uniossa on myös sielun varsinainen toimintatapa, mihin sielun luominen Jumalan kuvaksi on tähdännyt. Saapuessaan unioon sielu näin ollen myös löytää todellisen minuutensa.

Asunnoton yhteiskunnan jäsenenä : Sosiaalisesti syrjäytyneen osallistumismahdollisuudet ja deliberatiivinen demokratia

Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.

Luonnollisen lain sisältö Herbert Olssonin Luther-tulkinnassa

Tutkielmassa selvitetään Herbert Olssonin käsitystä luonnollisen lain sisällöstä, sen suhteesta rakkauden vaatimukseen ja kultaiseen sääntöön. Lähteinä ovat Olssonin kaikki Lutheria käsittelevät tekstit, keskeisimpinä hänen väitöskirjansa Grundproblemet i Luthers socialetik sekä pääteoksensa Schöpfung, Vernunft und Gesetz in Luthers Theologie . Tutkielma jakaantuu johdannon jälkeen taustalukuun, kolmeen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa tehdään katsaus luonnollisen lain tulkintahistoriaan aikaisemmassa Luther-tutkimuksessa. Luvussa tulevat ilmi erot pohjoismaisen ja mannereurooppalaisen Luther-tutkimuksen välillä, edellisen painottaessa vahvasti luonnollista lakia, sen identtisyyttä ilmoitetun lain ja rakkauden lain kanssa sekä sen universaalisuutta kaiken moraalisen toiminnan ohjaajana. Tämän jälkeen, luvussa kolme tutkitaan systemaattisen analyysin avulla Olssonin tulkintaa Lutherin luonnonoikeuskäsityksistä sekä luonnollisen käsitteestä ja luodaan pohjaa seuraaville tutkimusluvuille. Luvuissa neljä ja viisi käsitellään luonnollista lakia sinällään, ensin Olssonin väitöskirjasta ja sen jälkeen hänen myöhemmästä tuotannostaan välittyvän kuvan kautta. Jo alusta asti Olssonin tulkintaa leimaa käsitys siitä, että luonnollinen laki kuuluu kaikille ihmisille, se on sisällöltään identtinen dekalogin ja muun ilmoitetun lain kanssa, ja että sen vaatimus voidaan tiivistää rakkauden vaatimukseksi, ts. kultaiseksi säännöksi. Kultainen sääntö koskee Olssonilla sekä suhdetta lähimmäiseen että Jumalaan, kun sen aiemmin ajateltiin liittyvän vain lähimmäissuhteeseen. Olsson ei kuitenkaan vedä kovin monia johtopäätöksiä siitä, kuinka kultainen sääntö suhteessa Jumalaan pitäisi ymmärtää. Ensisijaisesti luonnollisen lain mukaan eläminen vaikuttaa olevan Olssonin tulkinnassa samaa kuin Jumalan tahdon mukaan eläminen. Tästä seuraa kysymys, millainen on Jumalan tahto ja sitä kautta Jumalan luonto, johon luonnollisen lain oletetaan viittaavan. Tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että Olsson ei oleta Jumalan luonnon olevan lahjoittava rakkaus. Myöskään luonnollinen laki ei vaadi ihmistä luopumaan hyvän tavoittelusta, vaan se juuri vaatii suuntautumista kohti hyvää. Näin ollen Olssonin tulkinnan taustalla ei ole lahjoittavan rakkauden malli luomakunnan järjestyksenä, vaan Augustinukselta ja skolastikoilta tuttu ordo caritatis -malli. Ihmisessä reaalisesti läsnä oleva, pyyteettömästi palveleva Kristus ei tästä syystä sovi Olssonin tulkintaan lainkaan, ja näin ollen hänen käsityksensä vanhurskaudesta on oltava lähinnä forenssinen, ei efektiivinen. Ylipäätään Jumalan ja ihmisen suhteessa on hänellä kyse tahdon suhteesta, ei ontologisesta Kristuksen ja ihmisen yhdistymisestä. Lahjoittavan rakkauden ja Jumala-suhteen ontologisen ulottuvuuden puuttumisen takia siis Olssonin Luther-kuva muodostuu voluntaristiseksi, Jumalan absoluuttista tahtoa korostavaksi. Toisaalta hänen tulkintansa saa myös skolastisia painotuksia, johtuen juuri hyvään suuntautuvan rakkauden korostamisesta. Kultainen sääntö vaikuttaa olevan enemmän vastavuoroisuuden sääntö kuin pyyteettömän rakkauden sääntö. Summa summarum: mainituista syistä johtuen luonnollisen lain, rakkauden vaatimuksen ja kultaisen säännön sisällöllinen ykseys jää Olssonilla hänen tavoitteistaan huolimatta saavuttamatta.

Mothers, your's is a sacred work! Naiskysymys adventistijulistaja Ellen Whiten profeetallisessa terveysopetuksessa vuosina 1866 1878

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naiskysymystä Seitsemännen päivän adventtikirkon oppiäiti Ellen Whiten (1827 1915) terveysopetuksessa. White tunnetaan ennen kaikkea näyistään, joiden välityksellä hän koki saavansa Jumalalta hyvinvointiin liittyviä ohjeita. White kirjoitti näkyjensä innoittama terveysoppaita ja julisti pääasiassa Yhdysvalloissa yli 70 vuotta. Päälähteenäni ovat kaksi Whiten omaelämäkertaa vuosilta 1880 ja 1915 sekä 83 artikkelia, jotka hän julkaisi adventistien johtavassa terveyslehdessä, Health Reformerissa, vuosina 1866 1878. Tutkimuskysymykseni ovat, miksi White osoitti lähes kaiken terveyteen liittyvän opetuksensa naisille ja miten hän ymmärsi terveyden osana naisen roolia ja tehtäviä. Tulkintani mukaan White julisti naisille, sillä hän uskoi, että naisen asema oli selkeytettävä. Yhdysvallat teollistui ja kaupungistui nopeasti 1800-luvulla, mikä aiheutti naisille taloudellisia, sosiaalisia ja terveyteen liittyviä ongelmia. Lisäksi toinen suuri herätys (1800 1830) synnytti keskustelua naisen roolista. Monet kirkot antoivat naisille luvan esimerkiksi saarnaamiseen, mutta Yhdysvalloissa vahvistui samaan aikaan myös käsitys naisesta kodin uskonnollisena johtajana. Ymmärrän, että Whiten mukaan ratkaisu naisen sekavaan asemaan oli terveys. Uskon, että Whiten mukaan nainen pystyi ottamaan oman paikkansa yhteiskunnassa, mikäli hän pysyi terveenä ja oppi tuntemaan terveyden periaatteet. Toisaalta White sai vaikutteita naisten yhteiskunnallisten oikeuksien puolustajilta. He ajattelivat, että vain koulutettu ja terve nainen kykeni vapautumaan avioliitosta. Toisaalta White oli naisasianaisia maltillisempi. Hän ymmärsi, että vain terve ja terveyskoulutuksen saanut nainen saattoi olla hyvä äiti. Ellen White osallistui terveysopetuksellaan keskusteluun myös naisen uskonnollisesta roolista. White oli itse kiertelevä terveyssaarnaaja. Silti hän ymmärsi, että muiden naisten kutsumus oli olla terve ja koulutettu äiti. White korosti äitien pyhyyttä luultavasti siksi, että hän pyrki turvaamaan oman auktoriteettiasemansa Adventtikirkossa. White myös luultavasti ymmärsi roolinsa ja tehtävänsä poikkeuksellisiksi ja arvosti vilpittömästi äitiyttä. Whiten mukaan äidin tehtävä oli kasvattaa terveitä ja moraalisia kansalaisia. Tehtävän arvon hän perusteli aikansa tieteellisillä teorioilla. White korosti luonnontieteilijä Charles Darwinin (1809 1882) evoluutioteorian mukaisesti, että äidin velvollisuus oli siirtää lapsilleen hyvä terveys. Käsityksensä terveyden ja moraalin suhteesta hän selitti frenologialla, jonka mukaan ihmisen elämäntavat vaikuttivat hänen luonteenpiirteisiinsä. White oli myös todennäköisesti kiinnostunut sosiaalitieteilijä Herbert Spencerin (1820 1903) ajatuksista, joiden mukaan kansalaisten kehittyessä myös yhteiskunta jalostui yhä paremmaksi. Vaikka White perusteli opetustaan modernilla tieteellä, hän oli ennen kaikkea uskonnollinen julistaja. Hän kuului 1840-luvulla herätyssaarnaaja William Millerin (1782 1849) liikkeeseen, jonka jäsenet uskoivat, että Jumala tuhoaa Yhdysvallat viimeisellä tuomiolla, mikäli kansan moraalin tila ei nopeasti kohene. Millerin liikkeen painotukset säilyivät Adventtikirkossa, joka perustettiin vuonna 1863. Siten White ymmärsi, ettei äiti ollut vastuussa vain perheensä ja kansansa maallisesta hyvinvoinnista vaan myös heidän pelastuksestaan. Whiten käsitys äidistä on mielestäni ristiriitainen. White antoi äideille paljon valtaa, mutta myös suuren vastuun. Hän korosti äitien arvokkuutta, mutta toisaalta he eivät olleet hänen mukaansa korvaamattomia. White ei myöskään huomioinut naisia, jotka eivät olleet äitejä.

Mammapalstat : Voimaantuminen vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöissä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia voimaantumisen kokemuksia äideillä on vanhoillislestadiolaisten äitien suljetuissa internetyhteisöissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sitoutumista voimaantumisen tuloksena. Tutkimuksen kohteena oli kolme vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöä, joita kutsutaan mammapalstoiksi. Tutkimusote oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin keväällä 2007. Tutkimusaineistona oli kymmenen vanhoillislestadiolaisen äidin haastattelut eri puolilla Suomea. Haastattelujen tarkoituksena oli saada äitien kokemuksia voimaantumisesta tietyillä osa-alueilla ja siitä syystä haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui Siitosen voimaantumisen teoriaan, jonka ytimenä on voimaantuminen yksilön henkilökohtaisena prosessina. Tutkimuksessa käytetiin soveltavasti apuna myös Siitosen katalyytti-ideaa, jonka mukaan vahva voimaantuminen johtaa vahvaan sitoutumiseen. Teoreettinen viitekehys toimi suuntaa antavana, mutta analyysissa jätettiin tilaa myös tutkittavan ilmiön aineistolähtöisille ominaispiirteille. Sisällönanalyysissa aineistosta kerättiin kaikki voimaantumiseen liittyvät ilmaukset ja ne jaettiin sisällön mukaisiin ryhmiin. Jaottelun tuloksena muodostui neljä voimaantumisen ulottuvuutta, jotka kuvaavat kukin voimaantumisen kokemuksia mammapalstoilla eri näkökulmasta. Näitä ulottuvuuksia olivat virtuaalisuus, identifikaatio, yhteisöllisyys ja itsetietoisuus.Virtuaalinen ulottuvuus kuvaa niitä tekijöitä, jotka internetin ja tekniikan puolesta vaikuttavat voimaantumiseen. Internetissä toimivat mammapalstat toivat etäisyyttä niin taustayhteisöön kuin muihin äiteihinkin, mikä helpotti vaikeista asioista keskustelua. Identifikaation eli samastumisen ulottuvuus luo näkökulman äitien yhteiseen taustaan vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvina. Voimaantumiseen vaikuttivat positiivisesti äitien samankaltainen arvomaailma ja elämäntilanne, kun voitiin jakaa asioita ymmärtävässä seurassa.Yhteisöllinen ulottuvuus valottaa voimaantumiseen vaikuttavia tekijöitä yhteisön toiminnan kautta. Toimiva ja tasa-arvoiseksi koettu yhteisö toi hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, mikä lisäsi äitien uskoa omiin kykyihin selvitä elämässä.Itsetietoisuuden ulottuvuus kuvaa vertaistuen merkitystä yksilön itseluottamuksen kasvulle ja siten voimaantumiselle. Analyysin tuloksena mammapalstat päädyttiin näkemään äitien itsensä määrittäminä henkisinä tiloina äidiksi kasvamisessa ja uuteen rooliin sopeutumisessa. Voimaantumisen prosessi toimi haastateltujen kohdalla kahdella tasolla: Voimaantuminen johti taustayhteisön normistoon sopeutumiseen. Äidit myös sitoutuivat oman hyvinvointinsa hoitamiseen ja kehittämiseen. Tutkimuksen päätuloksena oli, että mammapalstat toimivat osana vanhoillislestadiolaisten äitien elämänhallintaa. Mammapalstat auttoivat äitejä luottamaan tulevaisuuteen ja selviytymään yhteiskunnan ja taustayhteisön normistoon sopeutumisen ristipaineessa. Äitiys nähtiin vanhoillislestadiolaisen liikkeen kantavaksi rakenteeksi ja siten äitiydessä tapahtuvat muutokset koskettavat koko liikettä.

Opin hermeneutiikka : Kanonis-kielellisen ja kulttuuris-kielellisen hermeneutiikan keskeiset erot

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida, miten Kevin Vanhoozerin teoksessa The Drama of Doctrine esittämä kanonis-kielellinen hermeneutiikka eroaa George Lindbeckin teoksessa The Nature of Doctrine esittämästä kulttuuris-kielellisestä hermeneutiikasta. Kyseiset teokset toimivat tutkielmani päälähteinä. Käytän tutkielmassa kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Mitkä ovat perusteet Vanhoozerin ja Lindbeckin väliselle vertailulle? Miten Raamattu on syntynyt ja millainen sen luonne on? Miten Raamatun, tradition ja yhteisön välinen suhde tulisi kristinuskossa ymmärtää? Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Kanonis-kielellistä hermeneutiikkaa ei ole ennen tätä työtä tutkittu suomeksi. Myös kansainvälistä sisällöllisesti katta-vaa tutkimusta kanonis-kielellisestä hermeneutiikasta on erittäin niukasti. Tutkimuksen vähyyden vuoksi selvitän tässä työssä aiheeseen liittyvää problematiikkaa varsin laajalti. Samasta syystä suhteutan kanonis-kielellistä hermeneutiikkaa kulttuuris-kielelliseen hermeneutiikkaan. Näin voin havainnoida keskustelun pidempiaikaista ohjautumista. Analyysissa olen kuitenkin keskittynyt tutkimustehtävän ja -kysymyksien ohjaamaan suuntaan. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus jakaantuu taustalukuun (luku 2), kolmeen päälukuun (luvut 3, 4 ja 5) sekä loppukatsaukseen. Tutkielman lähtökohtana on Vanhoozerin väite, jonka mukaan teoriat ovat sukua toisilleen. Tutkielmassa käy kuitenkin ilmi, että monista yhteisistä lähtökohdista huolimatta kanonis-kielellinen ja kulttuuris-kielellinen hermeneutiikka eroavat toisistaan monessa suhteessa. Lindbeckin ja Vanhoozerin käsitykset opista ovat merkittävästi erilaisia. Tutkielmassa osoitan, ettei Lindbeck hyväksy inspiraatioteorioita, vaan ajattelee niiden heikentävän Raamatun auktoriteettia. Vanhoozer on inspiraatio-opin tarpeellisuudesta täysin vastakkaista mieltä. Tämän osoittamiseen Vanhoozer käyttää puheaktiteoriaa. Raamattu on hänen mukaansa Jumalan mahtava puheakti ja sellaisena korvaamaton ainesosa hänen pelastussuunnitelmaansa. Inspiraatio ei siis merkitse vain sitä, että sanat (lokuutiot) ovat Jumalan, vaan myös sitä, että sana-aktit (illokuutiot) ovat pohjimmiltaan Jumalan. Tämän havaitsin edelleen vaikuttavan heidän totuuskäsityksiinsä. Vanhoozerin mukaan Raamattu on kaikessa puheessaan tosi ja erehtymätön. Lindbeckille Raamattu taas on uskonyhteisön ilmaus uskostaan, eikä se siten ole kaikessa esityksessään tosi. Tutkielmassa osoitan myös, että vaikka Lindbeck yrittää paikantaa Raamatun tekstin merkityksen Raamattuun itseensä, niin tosiasiassa hän paikantaa sen yhteisöön, joka tekstiä tulkitsee. Vanhoozerin mukaan merkitys taas tulee sijoittaa tekstiin tai oikeammin tekstissä ilmenevään kirjoittajan intentioon. Vanhoozer korostaa sitä, että kirjoittajan intentio aukeaa meille julkisten puheaktien kautta. Vanhoozerin mukaan jumalallisen auktoriteetin paikantaminen tiettyihin kirjoihin, Raamatun kaanoniin, ei ratkaise tulkinnan ongelmaa. Vaikka Raamatun merkitys on kaanonissa ja vaikka Jeesus toimii hermeneutiikassa avaimena Raamatun ymmärtämiseen, on Vanhoozerin mukaan kuitenkin ymmärrettävä myös ne kirjallisuuden lajit eli genret, jotka Raamatussa on, jotta ymmärtää Raamatun sanoman oikein. Vanhoozerin mukaan raamatuntulkinnan Lähtökohta on se, että ensin teologinen auktoriteetti on paikannettava Raamattuun ja sen jälkeen on tulkittava, mitä Jumala haluaa Raamatun kautta sanoa. Raamatuntulkinnassa on Vanhoozerin mukaan keskeistä ymmärtää, etteivät Raamatun historialliset totuusväittämät tule koskaan oikein ymmärretyiksi ellei niitä kirjallisuuden lajeja, joilla ne on esitetty, ymmärretä. Vanhoozer väittää, että tämä pätee kaikkeen Raamatun asiasisältöön, ei vain sen historialliseen sisältöön. Osoitan tutkielmassa, ettei raamatuntulkitsijalle riitä Vanhoozerin mukaan yksittäisten sanojen merkityksen tunteminen, vaan hänen täytyy tunnistaa, mitä kyseessä olevassa tekstissä tapahtuu kirjallisella kokonaistasolla. Tästä johtuen kirjallisuuden lajeista eli genreistä muodostuu Vanhoozerille avain Raamatun sanoman ymmärtämiseen. Tässäkin yhteydessä osoitan puheaktiteorian läpitunkevan vaikutuksen Vanhoozerin hermeneutiikassa.

Kummisetien katolinen kirkko : Kummisetä-trilogian ja Sopranos-televisiosarjan välittämä kuva roomalaiskatolisesta kirkosta

Tässä tutkielmassa tutkin millaisen kuvan Francis Ford Coppolan ohjaamat kolme Kummisetä-elokuvaa ja David Chasen luoman Sopranos-televisiosarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta antavat roomalaiskatolisesta kirkosta ja erityisesti Amerikassa toimivasta roomalaiskatolisesta kirkosta. Kummisetä-elokuvat valmistuivat vuosina 1972, 1974 ja 1990, Sopranos-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta taas esitettiin HBO-kanavalla ensimmäisen kerran vuosina 1999 ja 2000. Lähteet kattavat Amerikan katolisen kirkon historian 1900-luvun alusta aina 2000-luvun alkuun asti. Pyrin vastaamaan tutkielmassani siihen, millaisena lähteet kuvaavat katolisen ja onko kuvaukselle löydettävissä jotain syitä. Kummisetä-elokuvien kohdalla on paradoksaalista se, että ne kaikki kuvaavat menneisyyden eivätkä tekohetkensä tapahtumia, mikä mahdollisesti näkyy myös niiden tavassa kuvata katolista kirkkoa. Vaikuttaisi siltä, että varsinkin kahden ensimmäisen Kummisetä-elokuvan tapa kuvata Amerikan katolista kirkkoa pohjautuu pitkälti elokuvan tekohetken tunnelmiin. Elokuvien ohjaaja Francis Ford Coppola on myöntänyt käyttäneensä Kummisetä-elokuvien päähenkilöinä olevaa Corleone-perhettä Amerikan vertauskuvana. Elokuvien yksi kattava teema on eräänlainen maallistumiskehitys, jossa vanhan polven edustajan, don Vito Corleonen, arvot syrjäytyvät ja tilalle nousee uusi johtajapolvi Viton nuorimman pojan don Michael Corleonen hahmossa. Michael Corleone edustaa huomattavasti armottomampaa polvea kuin Vito eikä uskonto ja katolinen kirkko näy hänen elämässään juuri lainkaan. Michaelin kyyninen ja kylmäkin hahmo on mitä todennäköisemmin vertauskuva elokuvien tekohetken yleisistä tunnelmia, jolloin Watergate-skandaali kansallisella tasolla ja Vatikaanin II konsiili ja paavin kiertokirje Humanae Vitae muokkasivat rajusti perinteisen katolisuuden ja amerikkalaisuuden identiteettiä. Kolmas Kummisetä-elokuva käsittelee lähes kokonaan paavi Johannes Paavali I:n lyhyeksi jäänyttä paaviuskautta vuodelta 1978 osittain fiktioin keinoin. Elokuvan yhtäläisyydet rikoskirjailija David Yallopin menestyskirjaan In Gods Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I, jossa kirjailija esittää paavin tulleen kuurian virkamiesten ja mafiosoiden murhaamaksi, ovat selkeät. Kirkosta luodaan kuva toisaalta armottomona valtakoneistona, mutta toisaalta myös hengellisenä yhteisönä, josta katuvan ihmisen on mahdollisuus löytää apua. Sopranos-televisiosarja jatkaa kahdella ensimmäisellä tuotantokaudellaan saman maallistumiskehityksen kulkua kuin kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaakin. Päähenkilö Tony Soprano perheineen on lähes täysin irrallaan katolisesta perinteestä eivätkä he enää tunne sen oppejakaan kunnolla. Silti he mieltävät itsensä katolilaisiksi. Tämä vastaa joiltain osin tutkimustuloksia todellisista amerikkalaisista katolilaisista. Kaiken kaikkiaan Kummisetä-elokuvatrilogia ja Sopranos-televisiosarja antavat katolisesta kirkosta hyvin monipuolisen ja joissain asioissa totuudenmukaisenkin kuvan, joskin tekijöiden oma henkilöhistoria ja ajan skandaalit ovat väistämättä värittäneet kirkkokuvausta. Siten ne muodostavat värikkään läpileikkauksen Amerikan katolisen kirkon kehityksestä amerikanitalialaisessa yhteisössä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun.

Psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapaus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapautta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Millä perusteilla psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on turvattu ja millä perusteilla sitä rajoitetaan? Miten psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta eroavat toisistaan? Vaarantaako psykiatriseen todellisuudentulkintaan perustuva hoito potilaan negatiivisen uskonnonvapauden eli oikeuden elää ilman uskontoa? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteet ovat perustusoikeudet, mielenterveyslaki, potilaslaki, YK:n Principles for the protection of persons with mental illness and the improvement of mental health care, Maailman psykiatriyhdistyksen Madridin julistus ja Suomen mielenterveysseuran Mielenterveyspotilaan oikeudet. Uskonnonvapautta tarkastellaan tässä tutkimuksessa kahden eri vapauskäsityksen näkökulmasta: ulkoisena vapautena, joka edellyttää kompetenssia ja autenttisuutta, sekä ulkoisen ja sisäisen vapauden summana, johon kompetenssi ja autenttisuus sisältyvät. Psykoottisella potilaalla on ihmisyytensä ja kansalaisuutensa perusteella lähtökohtaisesti täysi uskonnonvapaus, mutta sitä voidaan rajoittaa. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoiseksi vapaudeksi, rajoittaa psykoottisen potilaan uskonnonvapautta tahdosta riippumattomassa hoidossa hänen terveytensä ja turvallisuutensa suojaaminen. Uskonnonvapauden rajoittaminen voidaan perustella sillä, ettei psykoottinen potilas täytä uskonnonvapauden edellytyksiä eli kompetenssia ja autenttisuutta, sillä, että potilaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet priorisoidaan uskonnonvapauden yläpuolelle sekä sillä, että pyritään terveyshyötyyn. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoisen ja sisäisen vapauden summaksi, on psykoosi uskonnonvapautta rajoittava tekijä, koska se tekee yksilöstä epäautenttisen ja puuttuu hänen kompetenssiinsa. Psykoosin (myös tahdosta riippumaton) hoito voidaan ymmärtää tällöin yritykseksi palauttaa uskonnonvapaus. Rajoittamalla ulkoista uskonnonvapautta pyritään maksimoimaan ulkoisen ja sisäisen uskonnonvapauden summa. Vaikka psykoottisella ja uskonnollisella todellisuudentulkinnalla on yhtäläisyyksiä, niiden toisistaan erottaminen on tärkeää, koska yksilöllä, jonka todellisuudentulkinta määritellään psykoottiseksi, on oikeus saada hoitoa, kun taas yksilön uskonnollista todellisuudentulkintaa suojaa uskonnonvapaus eikä sitä saa hoitaa sairautena. Lähteiden mukaan psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan toisistaan erottaminen diagnostisten kriteerien ja lääketieteellisen tiedon avulla on lääkärin tehtävä. Tutkimuksessani esitän kaksi periaatetta, joiden avulla todellisuudentulkinnat voidaan erottaa toisistaan. Yksinäinen puu ei pala -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli se jaetaan jossain yhteisössä. Hedelmistään puu tunnetaan -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli sen terveydelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat hyvät. Antipsykiatrinen kritiikki väittää psykiatrian olevan uskonto. Jos väite on tosi, puututaan tahdosta riippumattomassa hoidossa yksilön oikeuteen elää ilman uskontoa, sillä ko. hoidossa olevan psykoottisen potilaan on pakko suostua siihen, että häntä hoidetaan psykiatrian arvojen ja todellisuudentulkinnan mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos psykiatria määritellään uskonnoksi, uskonnon käsite kärsii inflaation. Koska psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on pohjimmiltaan eettinen kysymys, on tärkeää myöntää psykiatrian arvosidonnaisuus. Tällöin voidaan tehdä tietoisesti moraalisia päätöksiä ja kantaa moraalinen vastuu esimerkiksi diagnoosin määrittelyssä. Psykiatrian voidaan katsoa perustuvan universaaleihin arvoihin samalla tavalla kuin ihmisoikeuksienkin.