1000 resultados para Saint Venant Equation
Resumo:
Hajupäästöillä tarkoitetaan tavallisesti teollisen toiminnan aiheuttamia hajuaineiden päästöjä ympäristöön. Suomessa ympäristölainsäädäntö ei varsinaisesti kiellä hajuaineiden päästöjä mutta edellyttää kuitenkin, ettei niistä aiheudu merkittävää viihtyvyyshaittaa. Tässä työssä tutkittiin hajupäästöjä Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:n Hyvinkään lasivillatehtaalla. Tavoitteena työssä oli selvittää, mikä on tehtaan aiheuttamien päästöjen hajuvaikutus, ja mitä hajuyhdisteitä valmistusprosessissa muodostuu. Lisäksi työssä selvitettiin miten hajupäästöjä pystyttäisiin vähentämään. Työn kokeellisten tutkimusten aikana kerättiin tietoa hajun esiintymisestä valitulta tarkasteluajanjaksolta sekä mitattiin mm. tehtaan savukaasujen hajupitoisuutta ja koostumusta. Mittauksissa kaasunäytteiden hajupitoisuudeksi saatiin 170 HY/m3, joka kuvaa suhteellisen mietoa hajua. Näytteistä analysoidut haihtuvat orgaaniset yhdisteet olivat suurelta osin peräisin lasivillan valmistuksessa käytetystä sideaineesta, jota lisätään tuotteen joukkoon kuidutusvaiheessa. Ympäristöstä otetuista näytteistä ei kuitenkaan havaittu piipun yhdisteitä, mikä viittaisi siihen, että mittausjaksonaikana tehtaan päästöjen leviäminen ympäristöön on tapahtunut melko pieninä pitoisuuksina. Lisäksi on mahdollista, että ulkoilmassa yhdisteissä tapahtuu kemiallista muutuntaa ja hajontaa, jonka seurauksena yhdisteet muuttuvat. Tehtaan hajuhaitat vaikuttaisivat tutkimustulosten mukaan johtuvan savupainumaksi kutsutusta ilmiöstä. Savupainumaan vaikuttavat kaasun lämpömäärä sekä ympäristön olosuhteet ja topografia. Hajuhaittojen poistamiseksi olisi muodostuvia hajuyhdisteitä pystyttävä vähentämään 95-100 %.
Resumo:
In this article, the results of a modified SERVQUAL questionnaire (Parasuraman et al., 1991) are reported. The modifications consisted in substituting questionnaire items particularly suited to a specific service (banking) and context (county of Girona, Spain) for the original rather general and abstract items. These modifications led to more interpretable factors which accounted for a higher percentage of item variance. The data were submitted to various structural equation models which made it possible to conclude that the questionnaire contains items with a high measurement quality with respect to five identified dimensions of service quality which differ from those specified by Parasuraman et al. And are specific to the banking service. The two dimensions relating to the behaviour of employees have the greatest predictive power on overall quality and satisfaction ratings, which enables managers to use a low-cost reduced version of the questionnaire to monitor quality on a regular basis. It was also found that satisfaction and overall quality were perfectly correlated thus showing that customers do not perceive these concepts as being distinct
Resumo:
Saponins are natural soaplike foam-forming compounds widely used in foods, cosmetic and pharmaceutical preparations. In this work foamability and foam lifetime of foams obtained from Ilex paraguariensis unripe fruits were analyzed. Polysorbate 80 and sodium dodecyl sulfate were used as reference surfactants. Aiming a better data understanding a linearized 4-parameters Weibull function was proposed. The mate hydroethanolic extract (ME) and a mate saponin enriched fraction (MSF) afforded foamability and foam lifetime comparable to the synthetic surfactants. The linearization of the Weibull equation allowed the statistical comparison of foam decay curves, improving former mathematical approaches.
Resumo:
1890/10/10 (A4,T1,N1)-1890/12/25 (A4,T1,N6).
Resumo:
1893/01/10 (A6,T2,N7)-1893/03/25 (A6,T2,N12).
Resumo:
1890/01/10 (A3,T2,N7)-1890/03/25 (A3,T2,N12).
Resumo:
1889/04/10 (A2,T3,N11)-1889/06/05 (A2,T3,N16).
Resumo:
1893/04/10 (A6,T3,N13).
Resumo:
1890/04/10 (A3,T3,N13)-1890/06/25 (A3,T3,N18).
Resumo:
1892/04/10 (A5,T3,N13)-1892/06/25 (A5,T3,N18).
Resumo:
1888/10 (A2,T1,N1)-1888/12 (A2,T1,N4).
Resumo:
1891/07/10 (A4,T4,N19)-1891/09/25 (A4,T4,N24).
Resumo:
1889/07/10 (A2,T4,N17)-1889/09/25 (A2,T4,N22).