1000 resultados para Salo, Juhani: Turvahälytysjärjestelmä dementoituneen kotona asumisen tukena
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli saavuttaa havaintoja tärkeimmistä tekijöistä, jotka muokkaavat naisten toimintakykyä asepalveluksen aikana. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita tärkeimmistä kehittämistarpeista toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta ja miten kouluttaja voi vaikuttaa vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten toimintakyvyn muokkautumiseen. Tuloksena lisäksi saavutetaan kehittämis- ja jatkotutkimusesityksiä. Tähän kvalitatiiviseen tutkimukseen kuului myös lomakehaastattelu. Aineistonkeruu suoritettiin lomakehaastatteluna sähköpostin välityksellä ja siihen osallistui yhteensä 11 reserviupseeri- tai aliupseerikurssin suorittanutta naisjohtajaa. Tutkimusaineistona on käytetty lomakehaastattelujen kautta tuotettua aineistoa. Tutkimuksessa ilmeni, että vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten toimintakykyä muokkasivat muun muassa liikuntakoulutuksen nousujohteisuus, vastaanotettu palaute, ryhmähengen muodostuminen ja kotona saatu kasvatus. Varsinkin palveluksen alussa kouluttajan rooli toimintakyvyn muokkaajana on tärkeä myöhemmän palveluksen onnistumisen kannalta. Kouluttajan tärkeimpinä ominaisuuksina naisten toimintakyvyn muokkaantumiselle ovat esimerkillisyys ja yksilöiden tasa-arvoinen kohtelu.
Resumo:
Tässä kandidaatintutkielmassa perehdytään sotilaslentäjien fyysistä toimintakykyä käsittelevien opinnäytetöiden tutkimusmenetelmiin. Tarkoituksena on selvittää, mitä tutkimusmenetelmiä tutkimukseen valituissa kandidaatintutkielmissa ja pro gradu - tutkielmissa on käytetty. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään tutkimusmenetelmien hyötyjä ja rajoitteita, pohtimaan opinnäytteiden asetelmia suhteessa tutkimusmenetelmiin sekä selventämään fyysisen toimintakyvyn terminologiaa. Tutkielma on teoreettinen ja luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty perinteistä eli narratiivista kirjallisuuskatsausta. Käsittelyyn valittiin 15 kandidaatintutkielmaa ja 20 pro gradu -tutkielmaa, jotka liittyvät sotilaslentäjien fyysiseen toimintakykyyn. Opinnäytteet ovat valmistuneet vuonna 2003 tai sen jälkeen. Opinnäytteistä tehtiin havaintoja, joiden pohjalta pyrittiin vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Kandidaatintutkielmissa päätutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuuskatsausta. Tutkielmista 13 oli teoreettisia ja kaksi sisälsi suppean empiirisen tutkimuksen. Pro gradu - tutkielmista 17 oli empiirisiä ja kolme teoreettisia. Tutkielmista neljä oli luonteeltaan kvalitatiivisia, 10 kvantitatiivisia ja kuudessa kvantitatiivisen menetelmän tukena oli käytetty kvalitatiivisia menetelmiä. Termit fyysinen toimintakyky ja fyysinen suorituskyky rinnastettiin tutkimuksissa usein keskenään. Kandidaatintutkielmien kirjallisuuskatsaukset ovat tarkoituksenmukaisia kandidaatintutkielman ohjemittaan ja tutkielman tekemiseen käytettävissä olevaan aikaan nähden. Pro gradu -tutkielmia ohjaa empiiriseen suuntaan tutkielmien aihepiiri. Empiirisille tutkimuksille on sopinut usein parhaiten kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä. Aihepiiriä ajatellen on kuitenkin syytä muistaa, että fyysiseen toimintakykyyn voidaan vaikuttaa lähinnä fyysisen kasvatuksen kautta. Tämän suunnittelua ja toteutumista voisi tutkia tarkemmin kvalitatiivisten menetelmien avulla. Terminologian osalta fyysinen suorituskyky olisi tutkielman perusteella loogisinta ymmärtää fyysisen toimintakyvyn alakäsitteenä.
Resumo:
Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu rinnan seudun rakennemallityön kanssa. Samanaikaisesti on laadittu myös Itä-Suomen liikennestrategiaa. Edellä mainitut työt ovat yhdessä valtakunnallisten alueidenkäyttö- ja liikennepoliittisten tavoitteidenja linjausten, maakunnallisten tavoitteiden sekä seudun erityispiirteiden kanssa muodostaneet suunnittelun keskeisen lähtökohdan. Suunnitelma on laadittu Mikkelin kaupungin sekä Juvan, Kangasniemen, Ristiinan, Hirvensalmen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien muodostamalle talous- ja työssäkäyntialueelle. Mukana suunnittelussa ovat olleet kuntien, Pohjois- ja Etelä-Savon ELY-keskusten sekä Etelä-Savon maakuntaliiton edustajat. Suunnitelman tavoitteena on ollut löytää tehokkaat toimenpiteet, joilla liikennejärjestelmä parhaiten tukee seudun kehittymistä. Suunnitelmalla on pyritty luomaan myös selkeä ja yksimielinen pohja toimenpiteiden tarkemmalla suunnittelulle ja toteuttamiselle. Keskeinen tavoite on ollut luoda toimintatavat jatkuvalle seudulliselle liikenteen suunnitteluyhteistyölle. Seudun kehittymisen kannalta on tärkeää, että liikennejärjestelmän kehittämistarpeet pystytään priorisoimaan ja osoittamaan rajalliset resurssit seudun kannalta keskeisten kilpailukykytekijöiden, niin arjen hyvinvoinnin kuin elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseen. Keskeiset kehittämistarpeet kohdistuvat Mikkelin seudun ulkoisen saavutettavuuden parantamiseen (koskien erityisesti pääkaupunkiseudun ja Pietarin suuntia), taajamissa tapahtuvan liikkumisen autoriippuvaisuuden vähentämiseen, kaikkien väestöryhmien itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksien parantamiseen, haja-asutusalueiden henkilöautoilun olosuhteiden turvaamiseen sekä logistiikkaalueiden kehittämiseen. Lisäksi seudun toimijoiden välisessä liikennejärjestelmäyhteistyössä on kehitettävää. Kehittämisessä tulee ottaa huomioon myös seudun rakennemallityössä esitetyt painotukset. Turvallisten ja sujuvien arjen matkojen osalta tulee seudun ulkoista saavutettavuutta parantaa erityisestiSavon radan junaliikennettä sekä valtatietä 5 kehittämällä. Myös valtatien 13 kehittäminen on tärkeää. Seudun sisäisessä liikkumisessa painotetaan kestävien kulkutapojen käytön edistämistä – siellä, missäse on realistista. Joukkoliikenteen palvelutason parantamistoimenpiteet kohdistetaan maankäytön kehittämisen sekä työ- ja opiskelumatkaliikkumisen kannalta keskeisiin suuntiin sekä Mikkelin paikallisliikenteeseen. Kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevuutta ja turvallisuutta parannetaan taajamakeskustoissa sekä yhdyskuntarakenteen tiivistämisen kannalta potentiaalisilla alueilla ja keskeisillä työpaikka-alueilla. Haja-asutusalueilla liikkuminen turvataan henkilöautoliikenteen olosuhteet varmistamalla sekä uudentyyppisillä julkisen liikenteen ratkaisuilla. Liikenneturvallisuutta ja esteettömyyttä parannetaan priorisoidusti. Kunnossapidossa keskitytään päivittäisen liikennöitävyyden turvaamiseen. Myös tieto- ja älyliikenteen keinot tulee ottaa tehokkaasti käyttöön. Elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta keskeistä on kehittää kuljetusten kustannustehokkuutta erityisesti rataverkolla ja eri kuljetusmuotojen solmupisteissä. Vesiliikenteen kilpailukykyä kehitetään osana Itä-Suomessa tehtävää kehitystyötä. Aluelogistiikkaa kehitetään logistisia toimintoja keskittämällä sekä logistiikkaosaamista ja –yhteistyötä lisäämällä. Vähäliikenteisentiestön liikennöitävyys turvataan elinkeinoelämän täsmähoitokohteisiin panostamalla. Lisäksi Helsingin ja Pietarin yhteyksien sujuvuutta kehitetään pitkäjänteisesti yhteistyössä muun Itä-Suomen kanssa. Myös seudun sisäisen työmatkaliikenteen sujuvuuteen kiinnitetään huomiota. Yhteistyön ja toimintamallien kannalta keskeistä on jatkuvan ja organisoidun kehittämistyön varmistavan seudullisen liikennejärjestelmätyöryhmän perustaminen. Lisäksi liikennettä ja maankäyttöä käsittelevien seutu- ja kuntatason työryhmien toimintaa tulee kehittää sekä vaikuttaa liikennejärjestelmän kehittämistä koskevan alueellisen päätösvallan lisäämiseen. Suunnitelman keskeisimpien toimenpiteiden edistämisestä ja toteuttamisesta ehdotetaan laadittavaksi jatkossa seudulle yhteinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus.
Resumo:
Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2015 tavoitteena on: 1) parantaa Lapin nuorten hyvinvointia, tukea nuorten kasvua ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä, 2) luoda kokonaisvaltainen näkemys nuorten monialaisten palvelujen järjestämisestä sekä 3) lisätä nuorten palveluja tuottavien monialaisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Ohjelman lähtökohtana toimii nuorisolaki, joka koskee kaikkia alle 29-vuotiaita lapsia ja nuoria. Kehittämisohjelma sisältää valtakunnallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012–2015 sekä nuorisotakuun alueellisia ja paikallisia tavoitteita. Kehittämisohjelma luo yhtenäisen kehikon nuorten hyvinvoinnin edistämiselle ja palveluiden kehittämiselle koko Lapin alueella. Se tarjoaa konkreettisen työvälineen kuntien nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille sekä kaikille nuorten parissa toimiville ammattilaisille, alueviranomaisille ja päättäjille. Toimenpiteiden toteutuessa kehittämisohjelmasta hyötyvät Lapin nuoret, joiden hyvinvointi, elinolot ja palvelut paranevat. Kehittämisohjelma on laadittu maakunnallisena verkostoyhteistyönä, ja se pohjautuu lappilaisten toimijoiden tuottamaan kokemus ja asiantuntijatietoon. Valmisteluun on osallistunut laaja ja monialainen joukko nuorten parissa toimivia käytännön ammattilaisia, järjestö- ja hanketoimijoita, aluehallinnon edustajia, tutkijoita sekä nuoria eri puolilta Lappia. Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 sisältää kolme toimenpidekokonaisuutta: 1) yhteisöllisyys voimavarana, 2) sujuva koulutus- ja työllistymispolku sekä 3) itsenäinen arki. Toimenpidekokonaisuudet sisältävät yhteensä viisi tavoitelinjaa ja kaikkiaan 15 toimenpidettä. Toimenpidekokonaisuuksia toteutetaan alueellisena ja paikallisena monialaisena yhteistyönä huomioiden ohjelman läpäisevät arvot; yhteistyö, välittäminen ja luovuus. Toimenpiteiden toteutumisen visiona vuoteen 2015 on: Turvallisesti tulevaisuuteen tähtäävä nuori, jonka tukena on ennakoiva, nopeasti reagoiva ja yksilölliset tarpeet huomioon ottava laaja-alainen palvelujärjestelmä. Kehittämisohjelma on laadittu Lapin ELY-keskuksen toteuttamassa hankkeessa, joka on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston varoin.
Resumo:
14 x 23 cm
Resumo:
14 x 22 cm
Resumo:
O câncer do colo uterino é hoje doença passível de prevenção secundária. Os métodos de detecção das lesões precursoras e da infecção pelo papilomavírus humano, tais como a citologia oncológica e biologia molecular, são de uso mundialmente difundido. Entretanto, ainda há muita controvérsia em relação à aplicação destes métodos na prática ginecológica. Qual o melhor exame ou a melhor associação de exames que podem ser utilizados, com que intervalo e em quais mulheres permanecem questões que com freqüência geram ansiedade nos consultórios ou nas unidades de saúde. Por outro lado, uma vez detectada a infecção viral ou a neoplasia intra-epitelial cervical, o tratamento dessas mulheres ainda não é consensual e muitos fatores interferem na definição da conduta ótima. O tipo de infecção, gravidade da neoplasia intra-epitelial, tipo histológico encontrado, todos estes aspectos tendem a dificultar o planejamento terapêutico. Esta revisão tem como objetivo abordar, dentro do conhecimento atual e baseado nos consensos vigentes no país, vários aspectos relacionados ao rastreamento das lesões cervicais e as possíveis condutas terapêuticas vigentes.
Resumo:
10 x 18 cm
Resumo:
11 x 17 cm
Resumo:
12 x 19 cm
Resumo:
kuv., 13 x 18 cm
Resumo:
OBJETIVO: descrever a idade de início da atividade sexual (sexarca) e a sua associação com a idade das mulheres com a infecção por papilomavírus humano (HPV) e com as alterações citológicas no exame de papanicolaou. MÉTODOS: mulheres da população geral foram recrutadas para participar de um estudo de rastreamento de câncer cervical e lesões pré-malignas. Após a aplicação de questionário comportamental, foram submetidas ao rastreamento com gia cervical e teste para DNA de HPV de alto risco, por meio de Captura Híbrida 2. Este projeto faz parte do Latin American Screening Study, que envolve mulheres do Brasil e da Argentina, e os dados aqui apresentados referem-se aos centros brasileiros nas cidades de Porto Alegre, São Paulo e Campinas. RESULTADOS: de 8.649 mulheres entrevistadas, 8.641 relataram atividade sexual prévia e foram incluídas na análise. A média de idade no momento da entrevista foi de 38,1±11,04 anos, com início da atividade sexual em média aos 18,5±4,0 anos. Identificamos que a idade do início da atividade sexual aumenta de acordo com o aumento da faixa etária no momento da entrevista, isto é, mulheres mais novas relataram sexarca mais precoce que mulheres mais velhas (p<0,001). Em relação à infecção por HPV de alto risco, do total de mulheres que haviam iniciado as relações sexuais, 3.463 foram testadas, com 17,3% de positividade para HPV. Notadamente, em todos os centros, as mulheres com idade ao início da atividade sexual abaixo da média da população entrevistada apresentaram positividade maior para HPV (20,2%) do que as mulheres com sexarca em idade acima da média (12,5%) - Odds Ratio (OR)=1,8 (IC95%=1,5-2,2; p<0,001). Em relação à citologia, mulheres com sexarca abaixo da média de idade apresentaram também maior percentual de citologia alterada > ou = ASC-US (6,7%) do que mulheres com sexarca em idade maior que a média (4,3%) - OR=1,6 (IC95%=1,3-2,0; p<0,001). CONCLUSÕES: a infecção por HPV e a presença de alterações citológicas identificadas no rastreio de lesões cervicais em uma população assintomática estiveram significativamente associadas à idade mais precoce no início das relações sexuais. Ademais, identificamos também que as mulheres desta amostra apresentaram diminuição da idade ao início da atividade sexual, nas últimas décadas, sugerindo importante causa para o acréscimo da prevalência de HPV e as lesões decorrentes desta infecção.
Resumo:
Tähän julkaisuun on koottu keskeisimmät tulokset Lapin KOTTI – yrityshaastatteluista. KOTTI (yritysten kehitys-, osaamis- ja työvoimatarvetiedustelu) – toimintamalli on uudenlainen tapa selvittää yritysten tarpeita ja ottaa haltuun työmarkkinoilla tapahtuvia muutoksia. Toimintamallia on kehitetty ja sen toteutusta koordinoitu valtakunnallisesti. Kehittämistyöstä on vastannut valtakunnallinen KOTTI – hanke. Toimintamallin keskiössä ovat kattavat yrityshaastattelut, jotka tunnetaan myös nimellä yritysharavointi. Yrityshaastatteluiden avulla haravoidaan tietoon yritysten palvelutarpeita ja myös vastataan niihin. Yrityshaastattelut on toteutettu puhelinhaastatteluina ostopalveluna Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Mallia on alettu toteuttaa valtakunnallisesti vuodesta 2009 lähtien ja Lapissa toimintamalli otettiin käyttöön vuoden 2010 alussa. Lapissa toimintamallin toteuttamisen tukena on toiminut ESR-rahoitteinen Lapin KOTTI-projekti. Toimintamalliin kuuluvat yrityshaastattelut toteutettiin Lapissa vuonna 2010, helmikuujoulukuu välisenä aikana. Kaiken kaikkiaan Lapissa haastateltiin 7 889 yritystä ja näiden haastatteluiden pohjalta saatiin tietoa lappilaisten yritysten tarpeista ja tulevaisuudennäkymistä. Tuloksia on hyödynnetty ja esitetty eri tilaisuuksissa ja yhteyksissä vuosien 2010 ja 2011 aikana ja tuloksista on tehty useita eri yhteenvetoja. Yritysten palvelutarpeisiin on vastattu ja tiivistetty näin yritysyhteistyötä Lapissa.
Resumo:
Suojavyöhykkeiden ja maatalouskosteikkojen yleissuunnitelma Tuusulanjoen ja Palojoen valuma-alueella tehtiin kesällä ja syksyllä 2012. Työssä päivitettiin aikaisemmat suojavyöhykesuositukset ja etsittiin uusia. Samalla etsittiin sopivia paikkoja kosteikoille. Suojavyöhyketarvetta vesistöjen varsien pelloilla todettiin olevan yhteensä lähes 46 kilometrin matkalla. Suurin osa suojavyöhyketarpeesta sijoittuu Palojoen varteen. Suojavyöhykkeeksi suositeltavia pohjavesialueen peltoja on 133 hehtaaria ja tulvapeltoja on noin sata hehtaaria. Suunnitelmaan sisältyy yhteensä 40 kosteikkopaikkaa, yhteisalaltaan noin 36 hehtaaria. Kosteikkoehdotuksista 18 sijaitsee Palojoen valuma-alueella, yhdeksän Tuusulanjokilaaksossa ja 13 Tuusulanjärven valuma-alueella. Suuri osa kohteista sijaitsee pienempien ojien ja norojen notkelmissa, joissa kosteikko voidaan perustaa patoamalla. Kosteikoista 35 on sellaisia, jotka voidaan perustaa ei-tuotannollisten investointien tuella. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä vesiensuojelutoimiin – perustamaan suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja. Toimenpiteiden toteuttaminen on maanomistajille vapaaehtoista. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa ei-tuotannollista investointitukea, maatalouden ympäristötukea tai muuta rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelma perustuu kohteiden maastoinventointeihin. Maastokäyntien kohteet valittiin karttatarkastelun sekä eri tahoilta saatujen vihjeiden ja tietojen perusteella. Paikkatietoaineiston luominen oli tulosten käsittelyssä merkittävässä asemassa. Paikkatietojen avulla voitiin laskea mm. kohteiden pinta-alat ja kosteikkojen osalta valuma-alue ja kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueesta. Raportissa kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta. Edellä mainittujen toimien mahdollisia rahoituslähteitä ja rahoituksen ehtoja esitellään.