1000 resultados para Heinonen, Visa: Nyt uutta Suomessa!
Resumo:
Ulkomaisten yritysten rooli Suomen taloudessa on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmenien aikana. Tänä päivänä ne ovat merkittävä työllistäjä ja yksi tärkeimmistä talouskasvua ajavista voimista. Tämän kandidaatintyön tarkoituksena on tarkastella ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Työ keskittyy erityisesti niiden syiden ympärille, joiden takia ulkomaiset yritykset haluavat toimia Suomessa. Toisaalta tarkastellaan myös sitä, mille toimialoille ulkomaiset yritykset sijoittuvat, mistä maista ne ovat kotoisin ja mitkä ominaispiirteet Suomessa niitä houkuttelevat. Tarkastelu toteutettiin yritysten ja maiden kilpailukyvyn näkökulmasta. Työssä käytetyn aineiston pohjalta tehtiin johtopäätös, että Suomeen sijoittuville ulkomaisille yrityksille markkinatekijät ovat tärkein kriteeri. Ulkomaiset yritykset arvostavat Suomessa myös toimivaa infrastruktuuria ja yhteiskuntaa, teknologista osaamista sekä suomalaista rehellisyyttä, luotettavuutta ja koulutustasoa. Merkittävä osa ulkomaisista yrityksistä tulee Suomeen naapurimaista. Valtaosa kaikista ulkomaisista yrityksistä on sijoittunut jollekin toimialalle, jossa Suomella on kansainvälistä kilpailuetua.
Resumo:
Tämän tutkielma tutkii omakotitalojen hintadynamiikkaa Suomessa 1985Q1-2009Q2 välisenä aikana. Tarkoituksena on luoda pitkänaikavälin tasapainomalli sekä lyhyenajan vektorivirheenkorjausmalli, jonka avulla voidaan selvittää asuntojen hintojen mukautumisnopeus kohti tasapainotilaa. Pitkänajan tasapainomallin mukaan omakotitalojen hintaan vaikuttavat eniten kotitalouksien käytettävissä olevat tulot sekä suhteellinen velkaantuneisuus. Koron merkitys jäi mallissa suhteellisen pieneksi. Sekä tulot että velkaantuneisuus vaikuttavat omakotitalojen hintaan positiivisesti. Asuntojen hintojen mukautumisnopeus kohti tasapainotilaa on kohtalaisen nopeaa. Mallin mukaan Suomessa ei ole havaittavissa selvää asuntojen hintakuplaa.
Resumo:
Tämä julkaisu on yhteenveto Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (sekä niiden edeltäjäorganisaatioiden lääninhallituksen ja TE-keskuksen) vuosina 2007–2012 (tilanne 23.2.2012). rahoittamista Euroopan sosiaalirahaston projekteista, joilla pyritään kehittämään yrittäjyyskasvatusta ja lisäämään yrittäjyyttä. Projekteista esitetään lyhyesti hankkeen keskeiset tiedot; hallinnoijan yhteystiedot, projektin kohdealue, tavoitteet ja tulokset. Lisäksi projekteista esitetään tarkempia esimerkkejä niissä kehitetyistä malleista ja välineistä. Tarkasteltavissa hankkeissa on pyritty kehittämään erityisesti ammatillisen koulutuksen ja yritysten yhteistyötä, rikastamaan opetusta yrittäjyyteen valmentavalla opetusohjelmalla ja opetusmenetelmillä. Selvityksessä on käytetty lähteenä hankkeiden Eura2007-järjestelmään kirjattuja loppu- ja väliraportteja sekä projektisuunnitelmia ja näissä esitettyjä tietoja. Näitä tietoja täydennettiin projektien yhteyshenkilöille lähetetyllä kyselyllä ja kyselystä saaduilla vastauksilla ja materiaalilla. Lisäksi apuna käytettiin hankkeiden omia julkaisuja. Selvityksen on laatinut ELY-keskuksen toiminnanohjauspäällikkö Eija Karhatsu ja aineiston kokosi korkeakouluharjoittelija, hum. kand. Teemu Räihä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu