Estudi d’Azolla filiculoides al riu Ter

Estudi de la distribució del pteridòfit invasor Azolla filiculoides al tram mitjà-baix del riu Ter, entre El Pasteral i la seva desembocadura, anàlisi dels factors ambientals que afecten el seu creixement i descripció del cicle biològic. Es proposen diverses pautes per a la seva gestió

Guidelines for the use and interpretation of assays for monitoring autophagy.

In 2008 we published the first set of guidelines for standardizing research in autophagy. Since then, research on this topic has continued to accelerate, and many new scientists have entered the field. Our knowledge base and relevant new technologies have also been expanding. Accordingly, it is important to update these guidelines for monitoring autophagy in different organisms. Various reviews have described the range of assays that have been used for this purpose. Nevertheless, there continues to be confusion regarding acceptable methods to measure autophagy, especially in multicellular eukaryotes. A key point that needs to be emphasized is that there is a difference between measurements that monitor the numbers or volume of autophagic elements (e.g., autophagosomes or autolysosomes) at any stage of the autophagic process vs. those that measure flux through the autophagy pathway (i.e., the complete process); thus, a block in macroautophagy that results in autophagosome accumulation needs to be differentiated from stimuli that result in increased autophagic activity, defined as increased autophagy induction coupled with increased delivery to, and degradation within, lysosomes (in most higher eukaryotes and some protists such as Dictyostelium) or the vacuole (in plants and fungi). In other words, it is especially important that investigators new to the field understand that the appearance of more autophagosomes does not necessarily equate with more autophagy. In fact, in many cases, autophagosomes accumulate because of a block in trafficking to lysosomes without a concomitant change in autophagosome biogenesis, whereas an increase in autolysosomes may reflect a reduction in degradative activity. Here, we present a set of guidelines for the selection and interpretation of methods for use by investigators who aim to examine macroautophagy and related processes, as well as for reviewers who need to provide realistic and reasonable critiques of papers that are focused on these processes. These guidelines are not meant to be a formulaic set of rules, because the appropriate assays depend in part on the question being asked and the system being used. In addition, we emphasize that no individual assay is guaranteed to be the most appropriate one in every situation, and we strongly recommend the use of multiple assays to monitor autophagy. In these guidelines, we consider these various methods of assessing autophagy and what information can, or cannot, be obtained from them. Finally, by discussing the merits and limits of particular autophagy assays, we hope to encourage technical innovation in the field.

Strontium ranelate and alendronate have differing effects on distal tibia bone microstructure in women with osteoporosis.

The structural basis of the antifracture efficacy of strontium ranelate and alendronate is incompletely understood. We compared the effects of strontium ranelate and alendronate on distal tibia microstructure over 2 years using HR-pQCT. In this pre-planned, interim, intention-to-treat analysis at 12 months, 88 osteoporotic postmenopausal women (mean age 63.7 +/- 7.4) were randomized to strontium ranelate 2 g/day or alendronate 70 mg/week in a double-placebo design. Primary endpoints were changes in microstructure. Secondary endpoints included lumbar and hip areal bone mineral density (aBMD), and bone turnover markers. This trial is registered with http://www.controlled-trials.com, number ISRCTN82719233. Baseline characteristics of the two groups were similar. Treatment with strontium ranelate was associated with increases in mean cortical thickness (CTh, 5.3%), cortical area (4.9%) and trabecular density (2.1%) (all P < 0.001, except cortical area P = 0.013). No significant changes were observed with alendronate. Between-group differences in favor of strontium ranelate were observed for CTh, cortical area, BV/TV and trabecular density (P = 0.045, 0.041, 0.048 and 0.035, respectively). aBMD increased to a similar extent with strontium ranelate and alendronate at the spine (5.7% versus 5.1%, respectively) and total hip (3.3% versus 2.2%, respectively). No significant changes were observed in remodeling markers with strontium ranelate, while suppression was observed with alendronate. Within the methodological constraints of HR-pQCT through its possible sensitivity to X-ray attenuation of different minerals, strontium ranelate had greater effects than alendronate on distal tibia cortical thickness and trabecular volumetric density.

Vapaa säestys viulupedagogisena mahdollisuutena

Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, miten vapaan säestyksen opetuksen sisällöt ja työtavat soveltuvat viulunsoiton opetukseen. Työ jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kartoittaa musiikkioppilaitosjärjestelmän nykytilan kipukohtia ja siihen sekä sisältä- että ulkoapäin kohdistuvia muutospaineita. Monien aiheesta kirjoittaneiden mielestä musiikkioppilaitokset eivät ole reagoineet tarpeeksi viime vuosikymmenien aikana tapahtuneeseen nopeaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Opiskelun tavoitteellisuus on johtanut ammattimuusikoiden ylikoulutukseen ja ajankohtaisena keskustelunaiheena onkin löytää keinoja, joilla opiskelijoille voitaisiin luoda edellytyksiä Opetusministeriön 2002 ja 2005 julkaisemien taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mainitsemille "musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle". Työn toinen osa käy läpi vapaan säestyksen historiaa ja sisältöjen kehitystä Suomessa ja esittää olettamuksen, että vapaata säestystä voisi ja tulisi opiskella myös muilla kuin harmonian tuottamiseen pystyvillä soittimilla. Nykyisellään vapaa säestys oppiaineena tarjoaa runsaan kokoelman keinoja kehittää luovia ja kuulonvaraisia soittotaitoja, jotka ovat olennaisia ilmaisun tapoja lasten ja nuorten omaehtoisessa musisoinnissa ja siksi tärkeä osa itsenäiseen elinikäiseen harrastuneisuuteen kannustamisessa. Vapaa säestys valmiina työkalupakkina voisi auttaa myös tällaiseen musisointiin tottumattomia soitonopettajia lähestymään aihetta oppilaidensa kanssa. Kolmannessa osassa esitellään Länsi-Helsingin musiikkiopistoon hankkeistettu, keväällä 2004 toteutettu opetuskokeilu, jossa käytännössä sovellettiin vapaan säestyksen sisältöjä ja työtapoja viuluryhmän opetukseen. Keskeisinä sisältöinä oli harmonisen ajattelun kehittäminen, improvisointi tunnelmien ja määrättyjen asteikkojen pohjalta, improvisointi 1600-luvun sointukulkujen päälle sekä kuulonvaraisesti opitun muokkaaminen omiksi sovituksiksi. Kokeilun heikkoutena oli sen lyhyys ja suppeus, mutta sen perusteella voi silti sanoa, että vapaa säestys voi hyvin toimia lähtökohtana viulistien opetukselle ja palvella hyvin monenlaisia tavoitteita. Ryhmäläiset kokivat kurssin antoisaksi ja mielekkääksi, vaikkakaan oppeja ei koettu voivan soveltaa normaaliin soittotuntiohjelmistoon. Jatkossa olisikin mielenkiintoista selvittää, miten vastaava opetus pitkällä tähtäimellä voisi nivoa yhteen teoria-aineita, perinteistä ohjelmistoa sekä niin kutsuttuja vapaita ja luovia soittotaitoja.

Remoção de biofilme em canais de endoscópios: avaliação de métodos de desinfecção atualmente utilizados

Estudo experimental laboratorial que comparou a ação de cinco métodos de desinfecção na remoção de biofilme em endoscópios gastrintestinais. Foram utilizados como corpos de prova tubos novos transparentes de politetrafluoretileno (Teflon®) simulando os canais flexíveis dos endoscópios. Após limpeza prévia os tubos foram contaminados intencionalmente com Pseudomonas aeruginosa para formação de biofilme e submetidos à desinfecção. Como resultado, nenhum deles removeu 100% dos biofilmes. O que mais removeu fisicamente o biofilme foi o glutaraldeído 2% em processadora automática, provavelmente justificado pela dupla limpeza, já que o equipamento conta com essa fase no início do seu ciclo. O método que se mostrou menos eficiente para remoção de biofilme e outros resíduos foi água eletrolítica ácida. Esses resultados sugerem que a limpeza é mais impactante na remoção de biofilmes do que a desinfecção consecutiva, uma vez que o glutaraldeído, desinfetante da máquina que se mostrou mais eficiente, é um fixador de resíduos orgânicos.

Gilbertus Porretanus, Commentarius in Boetium de trinitate

Ce ms. a appartenu à René Vallin, de Nantes (XVIIe s.), comme en témoigne l'ex-libris "Renatus Vallinus Nannetensis, sibi et amicis comparavit" au f. 62v. A la suite de cet ex-libris, Claude Joly, chantre de Notre-Dame de Paris, a inscrit son nom, suivi de la date "dec. 1666". On retrouve son nom, cette fois suivi de la date "nov. 1667", au contreplat sup. Le ms. a ensuite appartenu à la bibliothèque du chapitre de Notre-Dame, dont il porte l'ex-libris "A la bibliotheque de l'Eglise de Paris", précédé de la cote C3 (XVIIe s., contreplat sup.). Notre-Dame.

M. Tullius Cicero, Somnium Scipionis (2-5v). - Macrobius, Commentarius in somnium Scipionis (6-77v).

Les ff. 78-87v, en papier, contiennent des notes mss. sur l'ouvrage de Macrobe, du XVIIe s."

Euchologium Sinaiticum. 03 / [éd.] R. Graffin ; [trad.] Jean Frcek,...

[Euchologe (français). 1933-1939 fac-sim.]