1000 resultados para kansainvälisen kaupan assistentti koulutus
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ja selventää LBO-boomien eroja sekä yhtäläisyyksiä, perehtymällä niiden teoreettiseen sisältöön ja kuvailemalla boomien kehitystä. Tarkoituksena on hyödyntää kolmea eri LBO-transaktioiden tunnuspiirrettä ja niiden avulla tutki myös vaikutuksia yrityksen tehokkuuteen transaktion jälkeen. Tutkimustuloksia hyödyntäen yritetään selvittää mahdollisimman tarkasti erojen ja yhtäläisyyksien kehitystä ja mahdollisesti kansainvälisen aspektin tuomaa muutosta.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitettiin vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymistä alkoholin, tupakoinnin, ruoka- ja liikuntatottumusten osalta sekä hyvinvointia koskien terveyden kokemusta, henkistä hyvinvointia ja ihmissuhteita. Lisäksi tarkasteltiin terveyskäyttäytymisen osa-alueiden ja koetun hyvinvoinnin osa-alueiden välistä yhteyttä. Tutkimusaineisto kerättiin internet-kyselynä. Vastaajia oli kaikkiaan 499 eri tavoin itsensä vammaiseksi henkilöksi kokenutta. Vastauksia analysoitiin käyttäen ristiintaulukointia ja varianssianalyysia. Tuloksia verrattiin osittain aikaisemmin koko väestöllä toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Vammaiset henkilöt käyttivät kaiken kaikkiaan alkoholia ja tupakkatuotteita valtaväestöä vähemmän. Liikuntaa vammaiset henkilöt harrastivat vähän ja ylipainoisia oli valtaväestöön verraten enemmän. Ruokatottumusten osalta vammaiset henkilöt eivät juuri eronneet valtaväestöstä. Kaikkiaan terveyskäyttäytymisen suhteen vammaiset henkilöt ovat muuttaneet valtaväestöä enemmän tapojaan terveellisempään suuntaan. Eniten eroja terveyskäyttäytymisessä vammaisten henkilöiden kesken muodostui sukupuolen, iän ja koulutuksen perusteella. Tutkimukseen osallistuneet vammaiset henkilöt kokevat terveydentilansa melko huonoksi tai huonoksi valtaväestöä useammin. Oireita tai vaivoja kaikkiaan vammaiset henkilöt kokevat valtaväestöä harvemmin. Kuitenkin lääkkeitä käytetään enemmän ja negatiivisia tunteita koetaan enemmän. Mielialaan liittyviä negatiivisia tunteita koko ajan kokevia oli vammaisväestössä valtaväestöä enemmän, mutta myös positiivisia tunteita koko ajan kokevia oli enemmän. Vammaisilla henkilöillä hyvinvointiin kaikkiaan vaikutti sukupuoli, ikä, koulutus, työssäolo ja yksinäisyyden kokeminen. Siviilisäätyjen väliset erot olivat yleisesti pieniä. Yksinäisyyden kokemiseen vaikutti eniten yhteiskunnasta syrjäytymisen kokemus. Terveyden kokemus, henkinen hyvinvointi ja yksinäisyyden kokeminen olivat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Terveyskäyttäytymisen ja koetun hyvinvoinnin välinen yhteys oli vahvin liikuntatottumusten ja kasvisten käytön suhteen. Yhteyttä oli jonkin verran myös alkoholin, tupakoinnin ja aamupalan nauttimisen suhteen. Tulevaisuudessa tulisi huomiota kiinnittää erityisesti vammaisten liikuntaharrastusten lisäämiseen, työllisyyteen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä hyvinvoinnin osatekijöihin. Lisäksi vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymiseen ja koettuun hyvinvointiin liittyvää tutkimusta tulisi tehdä nykyistä huomattavasti enemmän.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään tilintarkastajien kokemuksia ja havaintoja kansainvälisen tilintarkastusstandardi ISA 570 vaikutuksista tilintarkastusraportointiin ja taustatekijöitä, jotka vaikuttavat tilintarkastajan toiminnan jatkuvuudesta lausumiseen. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään tilintarkastuksen ja toiminnan jatkuvuuden aiempaan kirjallisuuteen ja tutkimukseen. Toiminnan jatkuvuutta tarkastellaan tilintarkastajan näkökulmasta huomioiden aihealueen lait ja säädökset sekä siihen liittyvät tilintarkastuksen teoriat kuten päämies- agentti- teoria. Empiirisessä osiossa tutkitaan haastattelututkimuksella mitkä kaikki tekijät vaikuttavat tilintarkastajan lausuntoon tai lausumattomuuteen toiminnan jatkuvuudesta. Aineisto kerättiin haastattelututkimuksella keväällä 2013. Tutkimuksessa nousi esiin, että taloudellisten aikojen heikentyminen ja yleisen huomion keskittyminen tilintarkastusvastuisiin ovat vaikuttaneet tilintarkastajan toiminnan jatkuvuutta koskevaan lausuntoon enemmän kuin aikaisemmat oikeudelliset tapaukset tai itse standardin ISA 570 lanseeraus vuonna 2009. Tutkimustulokset vahvistivat, että toiminnan jatkuvuuden antaminen on aina useiden tekijöiden summa, johon vaikuttaa muun muassa oikeudellisen uhan suuruus, asiakkuuden merkittävyys, tilintarkastajan etiikka ja lausunnon seuraukset. Tutkimuksessa tuli ilmi, että yleinen huomio toiminnan jatkuvuutta koskeviin asioihin on lisääntynyt eri sidosryhmien kuten rahoittajien toimesta.
Resumo:
Varsinais-Suomen aikuiskoulutusstrategiassa 2009–2015 sovittiin, että strategian välitarkastelu suoritetaan vuoden 2012 aikana. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoiman Koulutusta ja yhteistyötä Varsinais-Suomeen –hankkeen avulla aikuiskoulutusstrategia päivitettiin ja laajennettiin Varsinais-Suomen koulutusstrategiaksi. Strategiatyö toteutettiin kymmenen teemaryhmien avulla ohjausryhmän koordinoimana ja Varsinais-Suomen MYR:n koulutusjaoston valvonnassa. Strategisesti tärkeimmiksi kehittämisen kohteiksi Varsinais-Suomessa valittiin ennakointi, hanketoiminta sekä koulutuksen työelämä- ja yritysyhteistyö. Varsinais-Suomen koulutusstrategia 2015+:n painopisteet ovat osaamisen vahvistaminen, koulutuksen laadun varmistaminen sekä alueellinen ja valtakunnallinen vaikuttaminen. Painopisteet on konkretisoitu tavoitteiksi, jotka ovat (1.) alueen koulutusmahdollisuudet tunnetaan ja työllistävien alojen vetovoima kasvaa, (2.) koulutus vastaa työelämän muuttuviin tarpeisiin, (3.) koulutuspalvelut lisäävät asukkaiden hyvinvointia ja elämänhallintaa, (4.) koulutus- ja ohjauspalvelut ovat asiakaslähtöisiä, (5.) elinikäinen oppiminen on kaikille mahdollista, (6.) opettajuutta ja ohjausta kehitetään yhdessä (7.) uusia oppimis- ja ohjausympäristöjä kehitetään ja otetaan käyttöön, (8.) oppilaitokset ja yritykset tekevät pitkäjänteistä, strategista ennakointiyhteistyötä, (9.) oppilaitokset profiloituvat ja parantavat keskinäistä työnjakoa, (10.) oppilaitokset toimivat monialaisissa verkostoissa, sekä (11.) osaamisen ja verkostojen johtamista kehitetään, vaikutetaan oppilaitoskulttuuriin. Kaikki tavoitteet on strategiassa purettu käytännön toimenpiteiksi ja vastuutettu maakunnan toimijoille.
Resumo:
Intian talous on kasvanut viime vuosina nopeasti, minkä ansiosta suomalaisyritysten mielenkiinto Intian markkinoita kohtaan on noussut. Intian markkinoille tähtäävien suomalaisyritysten täytyy ymmärtää nopeasti paikalliset toimintatavat ja luoda organisaatiokulttuuri, mikä on sovitettavissa yhteen Intian työkulttuurin kanssa. Intian ja Suomen johtamiskulttuurit eroavat toisistaan, minkä vuoksi Intian markkinoille pyrkivät suomalaisyritykset suosivat maan tavat tuntevan intialaisen paikallisjohtajan rekrytointia. Paikallisen johdon rekrytointi tuo mukanaan paljon etuja, mutta sisältää myös huomattavia haasteita ja vaatii onnistuakseen emoyhtiön erityishuomiota. Analysoin pro gradu -tutkielmassani suomalaisyritysten parhaita käytäntöjä paikallisjohdon rekrytointiprosessissa sekä yhteistoiminnassa rekrytoidun paikallisjohdon kanssa. Päätutkimuskysymys on: millaisia haasteita suomalaiset yritykset kohtaavat Intiassa rekrytoidessa paikallista johtoa ja toimiessa yhteistyössä uuden johdon kanssa? Innostuksen tutkimukseen sain työskennellessäni Suomen vientikeskus Finpron vientitoimistolla, New Delhissä, talvella 2011. Tutkimus on toteutettu Finpron toimeksiannosta. Tutkimuksen tavoitteena on vastata käytännössä havaittuihin haasteisiin ja tuoda uutta liikkeenjohdollista tietoa Intiaan tähtäävien suomalaisyritysten tueksi. Tutkimus on luonteeltaan eksploratiivinen ja aineistolähtöinen, jossa aikaisemman kirjallisuuden pohjalta luotu synteesi toimii tulkintakehyksenä. Tutkimusotteena on kvalitatiivinen tutkimusote. Tutkimuksen tiedonkeruu on suoritettu 15 teemahaastattelun avulla, joihin osallistui yhteensä 19 informanttia. Haastateltavat ovat suomalaisten yritysten Intian toimintojen entisiä tai nykyisiä vastuuhenkilöitä sekä paikallisia neuvonantajia. Tutkimus sijoittuu kansainvälisen henkilöstöjohtamisen (IHRM) ja monikulttuurisen johtamisen (CCM) tutkimuskenttään. Tutkimuksen lähtökohtana on kulttuurisidonnainen ajattelutapa. Tutkimuksen mukaan paikallisen kulttuurin ymmärrys on edellytys ja lähtökohta onnistuneelle paikallisjohdon rekrytoinnille ja sen jälkeiselle yhteistyölle Intiassa. Paikallisjohdon valintakriteerit sekä koko rekrytointiprosessi on mukautettava Intian kulttuuriin sopiviksi. Paikallisen johdon rekrytointiin on kolme vaihtoehtoista tapaa ja valintakriteereistä on erikseen huomioitava hakijan aikaisempaan kokemukseen liittyvät seikat sekä henkilökohtaiset ominaisuudet ja taidot. Lisäksi rekrytointivaiheessa on huomioitava kommunikoinnin ja toimivan yhteistoiminnan edellytykset, jotta emoyhtiö pystyy paikallisjohdon kanssa yhteistyössä kehittämään Intian toimintoihin toimintatavat, jotka tukevat koko organisaation tavoitteita.
Resumo:
Työntekijät ovat yksi yrityksen tärkeimmistä voimavaroista. Ammattitaitoisina, motivoituneina ja sitoutuneina työntekijät muodostavat tärkeän osan yrityksen liiketoimintaa. Työntekijöiden mieltäminen sisäisiksi asiakkaiksi johtaa sisäisen markkinoinnin toteuttamisen kautta yrityksen menestyksekkäämpään toimintaan. Kirjallisuudessa on esitetty monia eri näkemyksiä sisäisen markkinoinnin käsitteestä. Tässä tutkimuksessa tärkeimmiksi sisäisen markkinoinnin keinoiksi on valittu sisäinen viestintä, koulutus, motivointi ja yrityksen sisäiset suhteet. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella sisäisen markkinoinnin roolia työtyytyväisyyden ja tätä kautta myös sitoutumisen edistäjänä yrityksen esimiesten ja työntekijöiden näkökulmasta. Tätä tutkitaan kolmen osaongelman avulla: 1) Miten sisäisen markkinoinnin keinot toimivat yrityksessä? 2) Miten sisäisen markkinoinnin keinoja voidaan hyödyntää työtyytyväisyyden kehittämisessä? 3) Mihin sitoutuneisuus perustuu yrityksessä? Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena haastattelututkimuksena alkoholialan monopoliyrityksen Alko Oy:ssa. Tutkimusstrategiana käytettiin tapaustutkimusta ja empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla. Tulosten perusteella sisäinen markkinointi on tärkeä osa yritystä, vaikkei se käsitteenä tule ehkä esiin jokapäiväisessä toiminnassa. Tarkasteltavassa yrityksessä sisäistä markkinointia pyritään toteuttamaan tehokkaasti. Kuitenkin siitä huolimatta yrityksen tulisi kiinnittää enemmän huomiota sisäisen markkinoinnin toimintoihin ja täten parantaa entisestään toimintaansa. Tulokset osoittivat lisäksi, että Alkon sisäisessä markkinoinnissa tulisi painottaa vahvasti yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Sisäisen markkinoinnin toteuttaminen edellyttää siis avointa kommunikointia esimiesten ja työntekijöiden välillä ja työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin yrityksessä. Tulosten perusteella työtyytyväisyyden merkitys on suuri. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sisäisen markkinoinnin toteuttamisella on mahdollista vaikuttaa työntekijöiden työtyytyväisyyteen ja sitä kautta myös sitoutumiseen. Tämä edellyttää, että yrityksessä viestintä tavoittaa kaikki toivotulla tavalla ja että viestit ovat tarpeeksi selkeitä ja yksiselitteisiä. Keskeisenä asiana tuloksista tuli esiin esimiesten rooli sisäisen markkinoinnin toteuttamisessa ja työtyytyväisyyden parantamisessa. Vastuiden selkiyttäminen on yksi yrityksen sisäisen toiminnan parantamisen kehittämisalueita, koska sen avulla yritys pystyy vaikuttamaan työtyytyväisyyteen. Sitoutuneisuus perustui mahdollisuuteen tehdä erilaisia asioita ja kehittää itseään ja vaikuttaa asioihin omalla panostuksellaan. Etenkin esimiesaseman kautta koettiin positiivista velvollisuuden tunnetta. Sitoutuneisuus perustui myös vahvasti rakentuneeseen työtyytyväisyyteen.
Resumo:
Lavatanssit ovat kuuluneet yli sadan vuoden ajan suomalaisten vapaa-ajanvieton huveihin, mutta niitä on tutkittu yllättävän vähän. Jokainen aikakausi luo itselleen käsityksen siitä, mitkä menneisyyden ilmiöt ovat sille merkityksellisiä, ja akateeminen tutkimus on todennäköisesti pitänyt lavatansseja liian rahvaanomaisena vakavasti otettavan tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Koen tärkeäksi tutkimukseni kautta nostaa historiakuvassa näkyväksi kansallista kulttuurista perinnettä, jota suuret ihmisjoukot ovat toiminnallaan vuosikymmenten ajan yhteiskunnan muuttuvissa olosuhteissa ylläpitäneet. Tutkimukseni on laadullinen muistitietoon perustuva haastattelututkimus, joka perustuu Uittamon lavalla tutkimuksen aikavälillä käyneiden suuren ikäluokan kulttuurisukupolveen kuuluvien henkilöiden kertomuksiin. Tutkimuksessani selvitän, mitä lavatanssi on harrastajilleen merkinnyt, ja miten merkityksenanto on tutkimuksen aikavälinä muuttunut. Muistojen tarkastelun ja mieleen palauttamisen menetelmänä käytän nostalgiaa, jonka avulla muistot ja aistimelliset mielikuvat on mahdollista tulkita eläviksi. Haastateltavien muistoista tulkitsemaani merkityksenantoa vertaan tutkimuskirjallisuudesta syntyvään historiakuvaan lavatansseista. Yksittäisten muistojen analyyseistä on johdettavissa merkityskeskittymiä, joissa sukupuoli toimi jonkinasteisena erottavana tekijänä muistojen tunnepitoisuuden, yksityiskohtaisuuden ja paikkakokemuksen suhteen. Lavatanssien kautta voi tarkastella lukuisia elämään liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksellisyyttä kokijoilleen silmälläpitäen sitä, että tanssipaikka on irti arjesta oleva näyttämö, jossa on toisenlainen todellisuus ja käyttäytymissäännöt. Muistot rakentavat historiakuvaa, joka kertoo lavatanssien suuresta merkityksestä harrastajilleen painottuen vuosikymmenten mittaan eri tekijöihin. Tutkimuskirjallisuus sen sijaan mitätöi vaikenemalla lavatanssien kulttuurisen merkityksen, ikään kuin tätä tanssivaa ja iskelmämusiikkia ihannoivaa joukkoa ei olisi näiden vuosi-kymmenten aikana ollut olemassakaan. Uittamon pieni, perinteikäs lava on uhmannut aikaa ja olosuhteita yli 80 vuoden ajan tarjoten usealle sukupolvelle puitteet lavatanssimuistojen syntymiselle. Uhkana on nyt ketjun katkeaminen, sillä ensimmäistä kertaa lavatanssien historiassa toiminnasta puuttuu miltei kokonainen sukupolvi, lavat hylänneet suurten ikäluokkien lapset. Heidän jälkikasvunsa ja orastavan kansainvälisen kiinnostuksen varassa on nyt lavatanssien historiallisen perinteen jatkumo. Uittamon lavalle katsoen näköpiirissä on toivonvirettä siitä, että vielä ei ole viimeisen valssin aika.
Resumo:
Uudellamaalla voi olla johtava rooli Suomessa ja maailmassa arktisessa meriteknologiassa myös jatkossa. Tämä edellyttää muun muassa koulutuksen, tutkimuksen ja muun toiminnan suuntaamista palvelemaan arktisen meriteknologian kysyntää. Hankkeessa pyrittiin määrittämään arktisen meriteknologian sisältöä ja käsitettä, tarkastelemaan mahdollisuuksia etenkin Uudenmaan ja muun Suomen pk-yritysten näkökulmasta, tunnistamaan ”miniklustereita” muun muassa kansainvälistymisinstrumenttien soveltamiseksi, tunnistamaan koulutustarpeita ja löytämään suosituksia valtakunnantason politiikalle. Ennakoinnin ydinmenetelmänä oli Delfoi-prosessi, jota täydensi tulevaisuusverstas ja viestintäympäristön käyttö Internetissä osoitteessa www.amtuusimaa.net. Toimintaympäristön muutoksia arvioitiin vuoteen 2030 ja tarvittavia kehittämistoimia viiden vuoden aikajänteellä. Tulosten perusteella ”Arktinen meriteknologia on mereen liittyvää teknologiaa merellä, ilmassa, meren alla tai maalla. Teknologia liittyy etenkin kaasun- ja öljyntuotantoon ja kaivostoimintaan. Teknologia toimii arktisissa olosuhteissa ja se on etenkin 1) kylmän, lumen ja jään kestävää, 2) luontoa vähän rasittavaa, 3) teknologia toimii pitkien etäisyyksien toimintaympäristössä. Hankkeessa testattiin noin 50 asiantuntijoiden kehittämää hankealoitetta. Alustavasti esitetään toteutettavaksi seuraavat hankkeet, jotka pääasiassa perustuvat Delfoi-paneelin 2. haastattelukierroksen perusteella tehtyyn arvottamiseen. ”Hard / kovat kärjet” – vaatii päätöksiä laajalla rintamalla ja ”isännän otetta” (muun muassa valtion) ja investointeja: Offshore-koulutuksen kehittäminen, Öljyntorjuntalaboratorion perustaminen ja siihen tukeutuvan koulutus- ja kehittämistoiminnan edistäminen, Materiaalien kylmässäkäyttäytymisen tutkimusohjelma ja testiolosuhteiden luominen, AMT-teknologian esille tuominen viestinnässä, Yhteistyömahdollisuudet tuotannossa suomalaisten ja venäläisten toimijoiden kanssa -selvitys ja valtion ja suuryhtiöiden strategioiden tarkistus ja liittoutuminen relevanttien toimijoiden kanssa. ”Medium-hankkeissa” muun muassa projektirahoituksen oikealla ja ohjelmallisella suuntaamisella saadaan merkittäviä tuloksia aikaan - korostavat ELY:n, oppilaitosten/kuntien/maakuntien ja yliopiston roolia: Telakoiden tuottavuuden nosto (edellyttää tilauskuormaa, aloite kuuluu myös ”hard” ryhmään), Projektiosaamisen vahvistaminen, Arktisen meriteknologian jäämallilaboratorio suureksi ja kansainväliseksi, Jäämanagement toiminnan koulutus ja simulaattori, Työnjohtotason koulutus ja Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi. ”Soft–hankkeet” korostavat muun muassa kehittämisorganisaatioiden, yritysten ja yhdistysten roolia: Kronstadin telakkayhteistyöhön ja teollisuuspuistokonseptiin varautuminen, Alan keksintöjen ja keksijöiden esille nostaminen, Meri- ja kaivosteollisuuden yhteisten mahdollisuuksien etsiminen ja Viestintä / ennakointiraportin tulosten toimeenpano viestinnän keinoin. Kiistanalaisista merkittäviä mahdollisuuksia sisältävistä teemoista voidaan nostaa muun muassa seuraavat: Arktisen meriteknologian klusterin laajentaminen Ouluun ja Pietariin, Arktiset risteilyalukset ja Arktisen sisävesiliikenteen laivat ja järjestelmät.
Resumo:
Tutkimuksessa kartoitetaan Maanpuolustuskorkeakoulussa fyysisen suorituskyvyn ja toimintakyvyn alueelta laadittuja opinnäytetöitä vuosina 2000 – 2010. Kartoituksen pohjalta on mahdollista suunnitella ja luoda mahdollisia painopisteitä fyysisen suorituskyvyn tutkimukseen, jonka merkitys uudistetussa taistelutavassa kasvaa huomattavasti liikkuvamman, vapaamman ja aktiivisemman toiminnan kautta. Tutkimus on vallitsevan tutkimustilanteen kartoitus fyysisen suorituskyvyn tutkimuksen nykytilasta Maanpuolustuskorkeakoulun viettäessä 20-vuotisjuhlavuottaan. kartoitus on ollut perustutkimus, jossa on koottu yhteen lähteeseen Maanpuolustuskorkeakoulussa 2000–2010 laaditut opinnäytetyöt yleisesikuntaupseeri- ja esiupseerikursseilta, sekä sotatieteen maisteri- ja kandidaattitutkinnoista sekä nelivuotisesta upseerien ylemmän korkeakoulututkinnon ajalta. Tutkimuksen päätarkoituksena on olut vastata seuraavaan kysymykseen: - mitä tutkimustöitä ja opinnäytteitä on tehty fyysisen suorituskyvyn ja toimintakyvystä maanpuolustuskorkeakoulussa? Kartoituksen tuloksena löytyi 155 kappaletta eri kurssitasoisia opinnäytetöitä laadittuina Maanpuolustuskorkeakoulussa aikavälillä 2000 – 2010. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä ja lopputuloksena voidaan pitää, että kyseistä aihetta on tutkittu paljon ja se on ollut suosittu opinnäytetyön laadinta-aihepiiri. Tutkimuksessa näkyy selkeästi tietyillä aikaväleillä innostuneen ja ammattitaitoisen ohjaajan, professorin tms. oma kiinnostus ja tutkimukseen perehtyneisyys. Emeritusprofessori (everstiluutnantti) Jorma Toiskallion sotilaspedagogiikan ja sotilaan toimintakyvyn aika näkyy selkeästi 2000-luvun alussa suurena fyysisen toimintakyvyn, suorituskyvyn ja liikunnan pedagogiikan opinnäytetöinä. Liikuntatieteiden Tohtorin Harri Rintalan työskentely näkyy Ilma- ja Lentosotakoululla lentäjien niska-, selkä- ja ergonomia ja lentokoulutuksen rasittavuuden tutkimuksena. Viimeisenä voidaan havaita Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan ja Liikuntatieteiden Maisterin Jani Vaaran ja Liikuntafysiologian ja sotilaan fyysisen toimintakyvyn Professorin Heikki Kyröläisen vaikutus fyysisen suorituskyvyn tutkimukseen. Määrällisesti fyysisen suorituskyvyn opinnäytetöiden lukumäärä on vähentynyt kohti 2010 lukua siirryttäessä. Määrän vähentymiseen on vaikuttanut huomattavasti kadetin valintamahdollisuuksien ohjaus ja 3 pääainepaikkojen määrä kandidaatin tutkinnossa. Tutkimuksesta ei ole löytynyt selkeitä painopisteitä edellä mainittujen tekijöiden lisäksi. Haasteita tehtyjen tutkimusten käyttöön ja saatavuuteen tuo sekavahko ja vaihtelevasti toteutettu töiden arkistointi ja kirjaamistyylin vaihtelu eri kurssien välillä.
Resumo:
Arabikevään levottomuudet levisivät maaliskuussa 2011 myös Syyriaan. Levottomuudet laajenivat myöhemmin täysimittaiseksi sisällissodaksi. Venäjän läheiset suhteet Syyriaan ja sen pysyvä jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa tekevät maasta vaikutusvaltaisen tekijän haettaessa ratkaisua Syyriassa edelleen jatkuvaan sisällissotaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Venäjän politiikkaa ja näkemyksiä Syyrian sisällissotaan liittyen. Tarkastelun kohteena on mielikuva, jollaisena Venäjä pyrkii näyttäytymään kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Tutkimusongelmana on millaisen roolin Venäjä on ottanut Syyrian suhteen sisällissotaan johtaneessa kansannousussa. Aihetta tarkastellaan aineistoon perustuvan sisällönanalyysin avulla. Pääasiallisena aineistona käytetään Venäjän federaation presidentin tiedotteita sekä YK:n dokumentteja ja niihin liittyviä lehdistötiedotteita vuosilta 2011 ja 2012. Aineiston voidaan katsoa ilmentävän Venäjän identiteettiä. Tutkimusaineiston perusteella Venäjän voidaan nähdä luovan julkista mielikuvaa itsestään demokratian puolustajana ja itsenäisten valtioiden suvereniteetin tukijana, kansainvälisen oikeuden periaatteiden puolustajana sekä sovittelijana. Toiminnallaan Venäjä on puolustanut omia intressejään. Se voidaan nähdä piilotettuna roolina muiden roolien taustalla. Edellä mainitut roolit on muodostettu tutkimuksen aineistosta nousseita teemoja ryhmittelemällä. Niitä ei ole Venäjälle kansainvälisen yhteisön taholta asetettu, eikä Venäjä itse ole niitä julkisesti maininnut.