999 resultados para Korhonen, Timo
Resumo:
Matkapuhelinoperaattorit kohtaavat nykypäivänä yhä koventuvan kilpailun, jossa pitkäaikaisten asiakkaiden säilyttämisen merkitys korostuu. Pitkäaikaisten asiakkaiden säilyttäminen onkin usein avain taloudelliseen menestykseen. Operaattoreilla on pääpiirteittäin sanottuna kaksi tapaa säilyttää asiakkaansa. Ne voivat pyrkiä säilyttämään asiakkaansa nostamalla asiakkaantyytyväisyyttä tai lisäämällä vaihtokustannuksia. Vaihtokustannusten nostaminenei kuitenkaan ole yksinkertaista eikä pelkästään yrityksestä itsestään kiinni. Tästä johtuen järkevin tapa asiakkaiden säilyttämiseen on tyytyväisyystason nostaminen Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä keinoja operaattorit käyttävät tällä hetkellä asiakkaiden sitouttamiseksi ja kuinka nykykäytäntöjä voisi parantaa. Keinoja asiakassitouttamisen parantamiseksi haetaan teoreettisen osan lisäksi asiakaskyselystä, lehdistökatsauksesta sekä operaattorin toimintatapakartoituksesta. Tutkimus toi esille sen, että kaikilla toimialoilla asiakastyytyväisyys ja uskollisuuteen eivät kulje käsikädessä. Myös asiakkaiden tarpeiden tarkempi tunteminen on tärkeää aloilla, joilla vaihtokustannukset ovat alhaiset tai jossain tapauksissa jopa negatiivisia. Myös palveluiden differoinnissa asiakkaiden mielipiteiden tunteminen on tärkeää. Asiakkaiden käyttäminen apuna tuotekehityksessä saattaa myös luoda ratkaisevan kilpailuedun.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään yritys- ja pääomatuloverouudistuksen vaikutuksia konsernien sisäisiin yritysjärjestelyihin. Päätavoite oli selvittää, onko verouudistuksella todellista vaikutusta konsernirakenteiden muuttamisessa käytettyjen yritysjärjestelykeinojen valintaan. Alatavoitteista merkityksellisimmäksi muodostui verouudistuksen mukanaan tuomien epäkohtien etsiminen. Tytäryhtiöosakkeiden purkuvoiton muuttuminen verotuksessa verovapaaksi ja purkutappion vähennyskelvottomaksi, aiheuttaa houkutuksen pyrkiä yritysjärjestelyjen toteuttamiseen siten, että verotusta voidaan kiertää. Tutkimuksessa osoitettiin epäkohtia uudistuksessa, jotka mahdollistavat veronkiertämisen yritysjärjestelyissä. Tutkimustulos osoittaa verouudistuksella olleen vaikutusta yritysjärjestelykeinon valintaan, sillä uudistuksen jälkeen sekä purkamisen ja fuusion veroseuraamukset ovat emoyhtiön osalta toisiaan vastaavat. Merkitykselliseksi muodostuu uudistuksen jälkeen tytäryhtiön verotuksellinen asema. Se on jatkossa syytä selvittää ennen yritysjärjestelykeinon valintaa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää e-hankinnan (sähköisen hankinnan) perusteet ja e-hankinnoissa kohdattavia esteitä. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selkeyttää kuvaa sähköisestä liiketoiminnasta ja julkisistae-hankinnoista yleensä. Tutkimuksen kohteena oli valtion yhteishankintayksikkö Hansel Oy:n hankintakanava Merkaattori ja sen epäonnistumisen syiden tutkiminen.Tutkimuksen teoriaosa perustui aikaisempiin tutkimuksiin, artikkeleihin ja kirjallisuuteen. Tulokseksi saatiin kokonaisvaltainen kuva niin sähköisestä liiketoiminnasta kuin e-hankinnoistakin. Teoriaan pohjautuvan kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Hansel Oy:n hankintakanava Merkaattorin epäonnistumiseen johtaneita tekijöitä. Kysely lähetettiin Hanseliin sähköpostiviestinä ja se sisälsi13 aiheeseen liittyvää kysymystä. Kyselyn tuloksena voitiin päätellä, että Merkaattori kaatui aivan tavallisiin e-hankinnan esteisiin, esim. asiakkaiden tarpeita ei täytetty riittävästi. Jos nämä tutkimuksessa ilmenneet esteet olisi poistettu, Merkaattori olisi ollut menestys. Kaiken kaikkiaan tehdyn tutkimuksen perusteella voidaan todeta e-hankintojen saavan nopeasti jalansijaa liike-elämässä. Turhien epäonnistumisten välttämiseksi on tärkeätä tietää e-hankintoihin liittyvistä haasteista ja esteistä.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia peso-ongelmaa sekä devalvaatio-odotuksia seuraavissa Latinalaisen Amerikan maissa: Argentiina, Brasilia, Costa Rica, Uruguay ja Venezuela. Lisäksi tutkitaan, onko peso-ongelmalla mahdollista selittää korkojen epäsäännöllistä käyttäytymistä ennen todellisen devalvaation tapahtumista. Jotta näiden tutkiminen olisi mahdollista, lasketaan markkinoiden odotettu devalvaation todennäköisyys tutkittavissa maissa. Odotettu devalvaation todennäköisyys lasketaan aikavälillä tammikuusta 1996 joulukuuhun 2006 käyttäen kahta erilaista mallia. Korkoero-mallin mukaan maiden välisestä korkoerosta on mahdollista laskea markkinoiden devalvaatio-odotukset. Toiseksi, Probit-mallissa käytetään useita makrotaloudellisia tekijöitä selittävinä muuttujina laskettaessa odotettua devalvaation todennäköisyyttä. Lisäksi tutkitaan, miten yksittäisten makrotaloudellisten muuttujien kehitys vaikuttaa odotettuun devalvaation todennäköisyyteen. Empiiriset tulokset osoittavat, että tutkituissa Latinalaisen Amerikan maissa oli peso-ongelma aikavälillä tammikuusta 1996 joulukuuhun 2006. Korkoero-mallin tulosten mukaan peso-ongelma löytyi kaikista muista tutkituista maista lukuun ottamatta Argentiinaa. Vastaavasti Probit-mallin mukaan peso-ongelma löytyi kaikista tutkituista maista. Tulokset osoittavat myös, että korkojen epäsäännöllinen kehitys ennen varsinaista devalvaatiota on mahdollista selittää peso-ongelmalla. Probit-mallin tulokset osoittavat lisäksi, että makrotaloudellisten muuttujien kehityksellä ei ole mitään tiettyä kaavaa liittyen siihen, kuinka ne vaikuttavat markkinoiden devalvaatio-odotuksiin Latinalaisessa Amerikassa. Pikemmin vaikutukset näyttävät olevan maakohtaisia.
Resumo:
Henkilöstön kehittäminen ja henkilöstön osaamisen ylläpitäminen muuttuvat yhä tärkeämmiksi tekijöiksi yrityksen menestymiselle. Coaching on yksi uusimmista ja kasvavan suosion saaneista henkilöstön kehittämisen menetelmistä, mutta samalla se on vielä hyvin tuntematon. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä coaching on ja millaisia hyötyjä sen avulla voidaan saavuttaa. Tutkimuksen case-yrityksenä toimii Suomen Posti Oyj. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on suoritettu aineistotriangulaatiolla. Tulokset on kerätty kyselylomaketutkimuksesta ja haastatteluiden avulla ja tämän jälkeen aineistoista on tehty yhteenvetoja ja niitä on vertailtu sekä toisiinsa että kirjallisuuslähteisiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että coaching on yksilöllisesti räätälöitävä ja keskustelun kautta etenevä henkilöstön kehittämismuoto. Sen avulla voidaan muun muassa parantaa yksilöiden ammatti-identiteettiä ja tehostaa työskentelytapoja. Yritys puolestaan kokee coachingin edut toiminnan laadun parantumisen, henkilöstönsitouttamisen ja motivoimisen kautta.
Resumo:
Prosessijohtaminen eli liiketoimintaprosessien uudelleenjärjestely on liiketoiminnan kehittämismuoto. Prosessijohtamisen perusideana on, että perinteisen organisaatiorakenteen päälle rakennetaan organisaatiorajat ylittäviä toimintaprosesseja, joiden mukaan yritys toimii. Prosessista vastuussaovat prosessitiimit, jotka kootaan yrityksen organisationaalisista yksiköistä. Prosessitiimiä johtaa prosessinomistaja. Oikein implementoituna prosessimainen toiminta voi parantaa dramaattisesti laatua, lyhentää läpimenoaikoja, vähentää kustannuksia ja tuoda näin ollen kilpailuetua. Prosessien suorituskykyä voidaan mitata perinteisillä talouden mittareilla, kuten läpimenoajoilla, virheprosenteilla ja tuottavuudella. Prosessijohtamisen impelementointi on hankalaa ja monet yritykset ovat epäonnistuneet siinä. Menestyksellinen prosessijohtamisen käyttöönotto vaatii mm. johdon ja työntekijöiden sitoutumista, prosessien syvällistä ymmärtämistä ja yrityksen IT-järjestelmän kytkemistä BPR:ään
Resumo:
The aim of the study is to consider the technology potential in Finnish basic industry and the factors affecting it. Especially the need of research and development investments and their relation to different growth scenarios are evaluated. In basic industry the expected technological change is slow, as compared to the advancement in growth firms. On the other hand, it is possible for the basic industry to utilize progress of information technology and biotechnology when developing its own products and processes. The increase of energy intensiveness is essential trend with an impact on the nature of industrial development in the longrun. The integration process to global markets requires companies to find better investment projects. The adaptation happens partly throught specialization, which means that mergers and spin-offs will continue. On the other hand, better return for capital can be sought by shifting the focus towards research and development investments. This naturally means also a higher risk level.
Resumo:
A ameixeira 'Santa Rosa' apresenta alta produtividade, ótimo sabor e aparência dos frutos para a comercialização. No entanto, por ser altamente suscetível à escaldadura das folhas (Xylella fastidiosa Wells), esta variedade apresenta problemas de cultivo no sul do Brasil. As técnicas de cultura in vitro permitem propagar e rapidamente espécies de interesse, além de permitir a limpeza de patógenos e a produção de matrizes com qualidade genética e sanitária comprovada. Porém, o uso prático da propagação in vitro requer a otimização das condições de cultura para cada espécie e/ou variedade. Dentre os fatores que mais influenciam a micropropagação, estão as citocininas, com destaque para o BAP. O objetivo principal deste trabalho foi avaliar o potencial de multiplicação in vitro da ameixeira 'Santa Rosa' sob diferentes concentrações de BAP. Após três subculturas em meio MA1, segmentos nodais com 0,5-1,0 cm foram submetidos a diferentes concentrações de BAP (0,5; 1,0; 2,0 e 3,0 mg.L-1). Os resultados mostraram que não ocorreram diferenças significativas no número de brotos para as diferentes concentrações de BAP testadas. No entanto, o maior número de brotos por explante (3,6) obteve-se na concentração de 2,0 mg.L-1 e a maior altura média dos brotos foi obtido na concentração de 0,5 mg.L-1 de BAP. Concentrações maiores que a 0,5 mg.L-1 de BAP inibiram o crescimento dos brotos. A micropropagação da ameixeira 'Santa Rosa' a partir de ápices caulinares e gemas laterais em meio de cultura MA1 mostrou-se eficaz.
Resumo:
Kyseisen tutkimuksen tavoitteena on tarkastella perusteollisuuden tulevien vuosien investointitarvetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa arvioidaan perusteollisuuden nykytilaa, hahmotellaan kolme vaihtoehtoista kehitysskenaariota ja luodaan malli investointitarpeen määrittämiseksi. Mallin avulla esitetään arviot perusteollisuuden tulevalle investointitarpeelle. Malli kuvaa tutkimusaluetta analyyttisesti ja ottaa eräitä ajankohtaisia ongelmia keskustelun kohteeksi. Laadittu malli osoittaa, että pääoman tuottotavoitteenkorottaminen merkitsee perusteollisuuden investointiasteen alenemista. Jotta julkisuudessa esitetyt tuottotavoitteet olisivat pitkällä aikavälillä realistisia,on perusteollisuuden kyettävä siirtämään pääomia entistä tuottavammille liiketoiminta-alueille. Käytännössä pääomien vapauttaminen merkitsee usein käyttöomaisuuden myyntejä ja yritysjärjestelyjä. Käyttökatetason parantaminen puolestaan edellyttää nykyisten toimintakustannusten merkittävää alentamista tai entistä kannattavampien hankkeiden ja liiketoiminta-alueiden löytämistä. Liikevaihdon kasvumahdollisuudet asettavat käytännössä puitteet tavoitteelliselle investointiasteelle. Perusteollisuuden kansainvälisten suuryritysten kasvunäkymät ovat kotimarkkinayrityksiä paremmat, mikä selittää niiden parempia investointiedellytyksiä.