Näin opetan lisäävää valmistusta ja 3D-tulostusta: Pohdintoja uuden teknologian opetuksesta ja koulutuksesta

Additive manufacturing (shortened as AM), or more commonly 3D printing, consists of wide variety of different modern manufacturing technologies. AM is based on direct printing of a digital 3D model to a final product which is fabricated adding material layer by layer. This is from where term additive manufacturing has its origin. It is not only material what is added, but it is also value, properties etc. which are added. AM enables production of different and even better products compared to conventional manufacturing technologies. An estimation of potential of additive manufacturing can be gathered by considering the potential of laser cutting, which is one of the most widely used modern manufacturing technologies. This technique has been used over 40 years, and whole market around this technology is at the moment c. four billion euros and yearly growth is around 10 %. One factor affecting this success of laser cutting is that laser cutting enables radical improvements to products made of flat sheet. AM and 3D printing will do the same for three dimensional parts. Laser devices, which are at the moment used in 3D printing, are globally at the moment only around 1% of all laser devices used in any fabrication technology, so even with a cautious estimate the potential growth of at least 100 % is coming in next few years. Role of education is very important, when this kind of modern technology is industrially implemented. When both generation entering to work life and also generation who has been a while in work life understands new technology, its potential and limitations, this is the point when also product design can be rethought Potential of product design is driving force for wide use of additive manufacturing and 3D printing. Utilization of additive manufacturing and 3D printing is also opportunity for Finland and Finnish industry. This technology can save Finnish manufacturing industry. This technique has stron potential, as Finland has traditionally strong industrial know-how and good ICT knowledge.

Sosiaalinen pääoma tukena start-up yritysten rahoituksessa

Tutkielma käsittelee start-up yritysten kokemia haasteita sekä millä tavoin sosiaaliset verkostot vaikuttavat pääoma- ja osaamiskuiluun. Perinteiset vientialat ovat taantumassa ja Suomi on yhä globalisoituneemmassa kilpailussa mukana. Vahvuutena on ICT-osaaminen ja hyvä koulutus. Digitalisaation synnyttämän murroksen myötä ovat start-up yritykset yhä keskeisemmässä asemassa työllisyyden, tuottavuuden ja talouskasvun kehittämisessä. Tutkielma käsittelee näistä syistä teoriaosuudessa yleisimpiä ongelmakohtia start-up yritysten osalta. Epäsymmetrinen informaatio on vahvasti esillä ulkoisen rahoituksen saatavuudessa ja uusien yhteistyömallien parissa. Tutkielma näkee sosiaalisen pääoman ja sen mahdollistamien verkostomallien voimavarat ratkaisuksi epäsymmetrisen informaation kitkemisessä. Tutkimuskohteena on Piilaakson mallin menestyspiirteiden tunnistaminen verkostojen osalta sekä millä tavoin ne myötävaikuttavat kasvuyritysten kehitykseen ja toisaalta koko innovatiivisen toimintaympäristön vahvistamiseen. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Piilaakson aluetta luonnehditaan innovaatioekosysteemiksi, koska se pystyy sopeutumaan jatkuvasti ja dynaamisesti ulkoisille muutoksille. Teoriaosuus päättyy näiden ominaisuuksien erittelyyn. Teoriaosuutta täydentää start-up yritysten seminaari, joka järjestettiin Helsingissä elokuussa 2013. Seminaarin puheenvuorot täydentävät teoriaosuutta ja tuovat ajankohtaisia sekä konkreettisia näkemyksiä yrityspäättäjiltä, julkisen sektorin vaikuttajilta sekä start-up yrittäjiltä. Näiden havaintojen tarkoituksena on peilata teoriaosuutta ja liiketoimintalähtöisiä näkökulmia keskenään, jotta havainnot olisivat mahdollisimman kokonaisvaltaisia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että keskustelu start-up yritysten haasteista sijoittuu vahvasti ulkoiseen rahoitukseen. Sosiaaliset verkostomallit, jotka tarjoavat ratkaisun osaamis- ja pääomakuilun pienentämiseksi, ovat mahdollistaneet pitkän ja menestyksekkään tarinan Piilaaksolle. Tutkimus ehdottaakin, että start-up yritysten haasteita koskevaa tarkastelua laajennettaisiin, jotta Suomen kaltainen pieni maa voi nauttia enemmän esimerkiksi ulkomaisista sijoittajista ja osaajista pitkällä tähtäimellä.

A service perspective to digital innovation: exploring the emergence of autonomous shipping

Current research describes digital innovation largely similar to product innovation. Digital innovation is seen as an object of coherent activities, however in reality digital innovation results from convergence of variant technologies and those related actors with versatile business goals. To account for the dynamic nature of digital innovation, this study applies a service perspective to digital innovation. The purpose of the study is to understand how digital innovation emerges within a service ecosystem for autonomous shipping. The sub-objectives of this study are to 1) identify what factors motivate and demotivate actors to integrate resources for autonomous shipping, 2) explore the key technology areas to be integrated to realise the autonomous shipping concept, and 3) suggest how the technology areas are combined for mutual value creation within a service eco-system for autonomous shipping. Insights from autonomous driving were also included. This study draws on literatures on service innovation and service-dominant logic. The research was conducted as a qualitative exploratory case study. The data comprise interviews of 18 marine and automotive industry experts, 4 workshops, 4 seminars, and observations as well as various secondary data sources. The findings revealed that the key actors have versatile motivations regarding autonomous shipping. These varied from opportunities for single applications to occupying a central role in an autonomous technology platform. Thus, autonomous shipping can be seen as an umbrella concept comprising multiple levels. In technical terms, the development of the concept of autonomous shipping is largely based on combining existing technology solutions, which are gradually integrated towards more systemic entities comprising areas of the autonomous shipping concept. This study argues that a service perspective embraces the inherently complex and dynamic nature of digital innovation. This is captured in the developed research framework that describes digital innovation emerging on different levels of interaction: 1. strategic relationships for new solutions, 2. new local networks for technology platforms, and 3. global networks for new markets. The framework shows how the business models and motivations of digital innovation actors feed the emergence of digital innovation in overlapping service ecosystems that together comprise an innovation ecosystem for autonomous technologies. Digital innovation managers will benefit from seeing their businesses as part of a larger ecosystem of value co-creating actors. In orchestrating digital innovation within a service ecosystem, it is suggested that managers consider the resources, roles and institutions within the ecosystem. Finally, as autonomous shipping is at its infancy, the topic provides a number of interesting avenues for future research.

Riskinhallinta tutkimusprosessin avaamisessa

Tilaisuus: ATT-koulutus 29.2.2016.

Estimoitujen myyntien ja ostojen valuuttariskiltä suojautumisen prosessin rakentaminen Case tutkimus kansainvälisen konsernin tytäryrityksessä

Valuuttariskit ovat yksi suurimmista riskeistä, joita yritykset kohtaavat. Yritykset ovatkin kehittäneet monia erilaisia valuuttariskien suojaustapoja. Viime aikoina valuuttakurssien volatiliteetti on kasvanut, jonka johdosta monet yritykset ovat tarkastaneet valuuttariskien suojaustapojaan. Useat yritykset suojaavat sitovat myynnit ja ostot. Sitovat tapahtumat tarkoittavat transaktioita, joilla on sopimusperusteinen sitovuus. Viime aikainoina monet yritykset ovat siirtyneet suojaamaan myöskin estimoituja myyntejä ja ostoja. Estimoidut tapahtumat tarkoittavat transaktioita, joiden oletetaan tapahtuvan tulevaisuudessa, mutta niillä ei ole sopimusperusteista sitovuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan estimoitujen myyntien ja ostojen valuuttariskin suojausta käyttämällä kerroksittaista suojausmenetelmää. Kerroksittaisessa suojauksessa suojausta lisätään kerroksittain ja näin saavutetaan keskiarvosuojauskurssi. Keskiarvosuojauskurssi tuo yritykselle tasaisemmat kassavirrat mitattuna sen toiminnallisessa valuutassa. Akateeminen tutkimus on lähtenyt oletuksesta, että yritys ei pysty riskienhallinnallaan vaikuttamaan yrityksen arvoon, koska osakkeenomistajat pystyvät tekemään samat toimenpiteet, joihin yritys kykenee. Täydellisillä pääomamarkkinoilla yritys ei pysty riskienhallinnallaan vaikuttamaan yrityksen arvoon. Todellisuudessa harvoin kaikki täydellisten pääomamarkkinoiden oletukset täyttyvät ja yritykset näin pystyvät riskienhallinnallaan vaikuttamaan yrityksen arvoon. Tutkimuksen toimintaote on toiminta-analyyttinen, koska empiirinen aineisto on melko rajallinen ja aineiston käsittelytapa on tulkitseva. Tutkimuksessa on case-yritys, jonka estimoitujen myyntien ja ostojen suojaustavan rakentamista kuvataan empiriaosuudessa. Case-tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä yksittäistapauksen kautta.Tutkimuksen case-yrityksenä on kansainvälisen konsernin yksi tytäryritys, jonka liikevaihto tulee suureksi osaksi projektiliiketoiminnasta sekä palveluliiketoiminnasta. Palveluiden kassavirrat ovat tasaisempia verrattuna projektiliiketoimintaan, joka luo haasteen eri ulkomaan valuutan määräisten myyntien ja ostojen ennustamiselle. Case-yrityksen työntekijöiden mielestä suurimpana haasteena estimoitujen myyntien ja ostojen suojauksessa oli estimaattien muodostaminen. Tutkimuksessa case-yrityksen historiallisten myynti- ja ostomäärien tutkimuksella pyrittiin selvittämään, onko estimoitujen myyntien ja ostojen valuuttariskin suojaaminen mahdollista case-yrityksessä.Tutkimuksessa löydettiin, että case-yrityksen tietyt ulkomaan valuutan määräiset kassavirrat olivat hyvinkin tasaisia ja näiden estimoinnista yrityksen olisi helpoin aloittaa. Case-yrityksen liiketoiminnan luonteen takia estimaattien muodostus ei ole niin helppoa, mitä esimerkiksi monille päivittäistavaraliiketoiminnassa oleville yrityksille, mutta voisi olla mahdollista.

Unelmat ja todellisuus

Kirjallisuusarvostelu

Kriittisiä puheenvuoroja ammatillisesta koulutuksesta

Kirjallisuusarvostelu

Perhehoidon sijaisisien kokemukset saamastaan tuesta

Tässä tutkimuksessa selvitettiin perhehoitajina toimivien isien kokemusta saamastaan tuesta. Tutkimuksessa pyrittiin saamaan vastauksia seuraaviin tutkimusongelmiin: 1) Millaista tukea sijaisisät ovat vanhemmuuteensa saaneet? 2) Onko tuki ollut haastateltavien sijaisisien mielestä riittävää? Kokevatko he tuleensa tuetuiksi? Teoreettisena näkökulmana tutkimuksessa on empowerment. Tutkimuksessa on empowerment-viitekehyksen kautta tarkasteltu perhehoidon tuen aikaansaamaa voimaantumisen prosessia. Prosessissa perhehoitajaisiä voimaannuttaa heidän saamansa tuki. Perhehoitajat puolestaan voimaannuttavat sijoitettua lasta. Toisaalta tutkimuksen tuloksia tarkastellaan myös osana nykyistä lastensuojelun toimintaympäristöä. Tutkimuksessa on tutkittu sijaisien kokemuksia tuesta ja sen tarpeesta. Siksi myös isyyttä, sen olemusta ja muotoja on tarkasteltu tässä tutkimuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusta varten haastateltiin viisi perhehoitajaisää eri paikkakunnilta. Haastattelut toteutettiin haastateltavien kodeissa puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimusmenetelmänä tässä tutkimuksessa on sisällönanalyysi ja teemoittelu. Tutkimustulosten mukaan haastatellut sijaisisät saavat monenlaista tukea sijaisvanhemmuuteensa. Erilaisia haastateltujen sijaisisen saamia tuen muotoja olivat mentorointi, työnohjaus, vertaisryhmät, Pride-koulutus, täydennyskoulutukset sekä perhehoitajien vapaat. Vaikka tukea oli melko monipuolisesti tarjolla, ja haastatellut perhehoitajaisät kertoivat hyödyntäneensä erilaisia tuen muotoja, oli haastateltujen kokemus silti se, että he jäävät usein arjessa yksin. Sjaishuoltoyksikön tukeen oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä, mutta oman perheen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tuen koettiin pääosin olevan riittämätöntä, eikä omaa työntekijää ollut helppoa tavoittaa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmin tehtyjen tutkimusten tulokset. Tutkimuksen myötä syntyi uusia ajatuksia mahdollisista perhehoitajaisien ja perheessä asuvien poikien toiminnallisemmista tuen muodoista.

Brändipääoman mittaaminen

Brändipääoma ja brändipääoman mittaaminen on tutkittavana aiheena kiinnostava ja ajankohtainen, sillä vahva brändi on tärkeä elementti yrityksen menestymisessä nykypäivänä. Brändipääoman mittaamisessa ei ole vielä päästy yksimielisyyteen mittaustapojen toteutuksesta tai käytettävistä mittareista. Brändipääoman mittaaminen on samalla työkalu, jolla yritykset voivat tarkentaa positionsa markkinoillaan ja jolla voidaan analysoida markkinointipanostusten hyötyjä vuositasolla. Brändipääomalla on myös merkittävä arvo yrityskaupoissa nykypäivänä. Tutkielmassa on lähestytty brändipääomaa nimenomaan brändipääoman mittaustapoja tutkimalla. Tutkielmassa on pyritty selvittämään, mitä erilaisia menetelmiä brändipääoman mittaamiseen on olemassa. Osaongelmia tutkielmassa ovat: ”Millaisia brändipääoman määrittämisen mittareita on tähän asti käytetty?” ja ”Mitä mittausmenetelmää tai menetelmiä tulisi käyttää, kun arvioidaan yrityksen brändipääomaa?” Metodologiaosiossa tutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuuskatsausta, jossa on käyty läpi brändipääoman mittaamista syvällisemmin tieteellisissä artikkeleissa ja konsulttiyrityksissä. Samalla on tutkittu, mitä yhteistä menetelmillä on aiemman brändikirjallisuuden kanssa, ja vertailtu tieteellisten artikkeleiden esittämiä mittaustapoja konsulttiyritysten mittausmenetelmiin. Kirjallisuuskatsauksessa on käyty läpi kuuden konsulttitoimiston tai vastaavan tason mittaustavat brändipääomalle. Kirjallisuuskatsauksessa käytiin läpi myös 19 journaaliartikkelia, joissa käsitellään brändipääoman mittaamismenetelmiä. Tuloksissa huomattiin, että brändipääoman mittaamisen menetelmät erosivat lähes kaikki toisistaan. Hintapreemiomallin käyttö sekä Aakerin ja Kellerin brändipääoman määritelmät nousivat esille useassa menetelmässä. Brändipääoman muodostumisessa nimen tunnettuus, brändiuskollisuus, koettu laatu, brändimielleyhtymät ja muut varallisuuserät nousivat myös usein esille. Tuloksissa nousi esille, että yksinään markkinaperusteinen tai asiakaslähtöinen brändipääoman mittaaminen ei riitä brändipääoman määrittämiseksi. Johtopäätöksissä todettiin, että brändipääoman mittaaminen ja seuraaminen on tärkeä työkalu yrityksille, vaikka konsensusta menetelmistä ei ole. Yhtenäinen mittaustapa voisi muodostua, mikäli konsulttitoimisto ja akateeminen alalla arvostettu henkilö tekisivät yhteistyötä. Brändipääoman mittaamismenetelmän tulisi olla myös objektiivinen ja laajalti tunnustettu, jotta se saisi vahvan statuksen.

Suuhygienistiopiskelijoiden itsearvioitu parodontologisen hoitotyön osaaminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät

Kansainvälisellä tasolla suuhygienistiopiskelijat kokevat parodontologisen hoitotyön osaamisen olevan melko hyvällä tasolla. Tutkimustulokset osoittavat kuitenkin, että opiskelijoiden osaamisessa on puutteita etenkin teoreettisen tiedon soveltamisessa kliiniseen hoitotyöhön. Suuuhygienistien koulutus ja työnkuva painottuvat vahvasti parodontologiseen hoitotyöhön. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata suuhygienistiopiskelijoiden parodontologisen hoitotyön osaamista kolmannen ja neljännen opiskeluvuoden aikana sekä osaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä opiskelijoiden itsearvioimana. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä syksyllä 2015 kaikilta suomenkielisissä ammattikorkeakouluissa opiskelevilta kolmannen ja neljännen opiskeluvuoden suuhygienistiopiskelijoilta. Kyselylomake koostui taustamuuttujista ja 34 muuttujasta, jotka mittasivat opiskelijoiden osaamista parodontologisessa hoitotyössä sekä osaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Parodontologinen hoitotyö jaoteltiin tässä tutkimuksessa kolmeen alueeseen: parodontaalisairauksien syntymiseen vaikuttavat tekijät, parodontaalisairauksien ehkäisy sekä parodontaalisairauksien hoito. Vastausprosentti oli 45 % (n = 89). Aineisto analysoitiin tilastollisesti. Tulosten mukaan suuhygienistiopiskelijat arvioivat parodontologisen hoitotyön osaamisensa melko hyväksi. Parhaiten opiskelijat arvioivat osaavansa parodontaalisairauksien ehkäisyn osa-alueen, josta parhaiten arvioitiin osattavan asiakkaiden ohjauksen suun omahoitoon. Opiskelijat arvioivat osaamisensa heikoimmaksi parodontaalisairauksien syntymiseen vaikuttavien tekijöiden osa-alueella, josta heikoiten arvioitiin osattavan röntgenkuvien hyödyntämisen asiakkaan parodontologisen suun terveyden tilan arvioimisessa. Neljännen vuoden opiskelijat arvioivat osaamisensa jokaisella osa-alueella paremmaksi kuin kolmannen vuoden opiskelijat. Parodontologisen hoitotyön osaamiseen yhteydessä olevista tekijöistä opiskelijat arvioivat tärkeimmäksi osaamistaan edistäväksi tekijäksi harjoittelun ohjaajalta saamansa palautteen. Opiskelijoista 63 % arvioi, että työskentely suun terveydenhuollon alalla edisti heidän osaamistaan erittäin hyvin tai hyvin. Tutkimustulokset osoittivat opiskelijoiden osaamisen lisääntymisen koulutuksen aikana. Ohjaajalta saatu palaute oli merkityksellinen osaamisen edistämisen kannalta, joten palautteen annon tärkeyttä tulisi edelleen painottaa koulutuksen aikana, myös yhteistyössä suun terveydenhuollon harjoittelupaikkojen kanssa. Opiskelijoita tulee kannustaa työskentelemään suun terveydenhuollon alalla opintojen aikana, koska se selkeästi vahvistaa parodontologisen hoitotyön osaamista.

Yhteinen huoli, erilaisia keinoja – Eduskuntakeskustelu Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan kirjatusta nuorten yhteiskuntatakuusta vuonna 2013

Pro gradu –tutkielman tarkoitus oli selvittää mitä teemoja nuorten yhteiskuntatakuusta, tunnetummin nuorisotakuusta, nousi esille eduskunnan täysistuntokeskusteluissa vuonna 2013. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella muodostuiko asioista eriäviä näkemyksiä puolueiden välille sekä oliko eduskuntakeskusteluissa havaittavissa yhtenäisyyttä tai hajontaa hallitus—oppositio tai vasemmisto—oikeisto –asetelmassa. Metodillisesti tutkimus on laadullista tutkimusta ja sisällönanalyysiä sekä sivuaa diskurssianalyysia ja poliittisen retoriikan tarkastelua. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattu Jyrki Kataisen hallituksen (2011–2015) hallitusohjelmaan ja nimetty yhdeksi hallituskauden kärkihankkeeksi. Nuorisotakuu tuli täysimääräisenä voimaan vuoden 2013 alusta. Täysistunnoissa suurimpia teemoja, jotka hallitsivat nuorisotakuusta käytävää keskustelua olivat takuun rahalliset resurssit, nuorten palveluprosessien sujuvoittaminen, koulutukseen kohdistuvat leikkaukset sekä nuorten nopeampi siirtyminen työelämään. Hankkeena nuorisotakuu ja sen tavoitteet saivat vahvan tuen koko puoluekentältä, mutta oppositiopuolueiden, keskustan ja Perussuomalaisten, edustajat kritisoivat takuulle varattuja resursseja riittämättömäksi. Myös hallituksen suunnittelemien koulutusleikkauksien oppositiopuolueet kokivat olevan ristiriidassa koulutustakuun kanssa ja epäoikeudenmukaisena pidettiin etenkin leikkausten alueellista kohdentumista. Hallituspuolueet pitivät nuorisotakuuta merkittävänä panostuksena nuoriin ja tulevaisuuteen. Hallitusta jakoivat kuitenkin esimerkiksi kysymykset nuorisotakuun velvoittavuudesta sekä oppivelvollisuusiän mahdollisesta pidentämisestä vuodella. Nuorten saattaminen työelämään ja oppisopimus-koulutus yhtenä väylänä puhutti kansanedustajia laajasti. Nuorten työllisyydestä ja työllistämisestä puhuttaessa oikeiston puolelta toivottiin joustavampia työmarkkinoita, jotta kynnys palkata uusia ja nuoria työntekijöitä madaltuisi.

Opettajan ja koulunkäynninohjaajan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus― ”Jokaista arvostetaan sellasena, ku se on ja niitä vahvuuksia mitä sillä on ja sen tapaa tehdä sitä työtä”.

Koulunkäynninohjaajien ammattikunta on vakiintunut osaksi peruskoulujen henkilökuntaa jo 1990- luvulla. Heitä työskentelee Suomen kouluissa noin 9000. Taustalla on peruskoulun voimakas muuttuminen viime vuosina. Oppilaan tuen painopiste on siirtynyt enemmän lähikouluihin ja tavallisiin luokkiin. Opiskeluhuoltolaki on muuttunut ja uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä. Muutosten seurauksena koulun aikuisten yhteistyöhön on välttämätöntä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Vaikka koulunkäynninohjaajien tehtäväkuva on laajentunut ja monipuolistunut vuosien kuluessa, heidän ammatillinen statuksensa on paikoin epäselvä. Suomessa ei ole tehty paljonkaan tutkimusta koulunkäynninohjaajiin liittyen. Tässä tutkimuksessa kysytään, minkälaista yhteistyötä opettajat ja koulunkäynninohjaajat tekevät, millaista vuorovaikutusta heidän välillään on ja mitä ovat ne tekijät, mitkä yhteistyön onnistumiseen tai epäonnistumiseen vaikuttavat. Lopuksi esitän joitakin ehdotuksia yhteistyön ja vuorovaikutuksen helpottamiseksi. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna kuudessa eri koulussa. Haastateltavina oli neljä opettajaa ja neljä koulunkäynninohjaajaa. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla on pitkä kokemus opettaja-ohjaaja työparityöskentelystä. Tässä tutkimuksessa havaittiin opettajan ja koulunkäynninohjaajan välisen yhteisen suunnittelun olevan keskeistä hyvän yhteistyön toteutumiselle. Luokassa tapahtuvan vuorovaikutuksen laatu ja ilme on pitkälti seurausta yhteisestä suunnittelusta. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen taustalla vaikuttavina tekijöinä havaittiin johdon tuki, resurssit, koulutus tai sen vähäisyys, ohjaajien ammatillinen status, erilainen käsitys ohjaamisesta, opettamisesta tai suhtautumisesta lapsiin, ammattien välinen kilpailu, odotukset yhteistyöltä, tiedonkulku tai tiedonkulun ongelmat, joustavuus sekä keskinäinen arvostus tai sen puute. Yksi tärkeimpiä havaintoja oli se, että opettajat eivät saa, mutta tarvitsisivat yliopistossa koulutusta ohjaajien kanssa työskentelyyn. Lisäksi havaittiin, että koulunkäyntiavustajien ammattinimikkeen vaihtuminen koulunkäynninohjaajan ammattinimikkeeksi on herättänyt huolta opettajaprofession puolella. Ammattinimikkeen muutoksen kautta koulunkäynninohjaajat kykenevät kuitenkin vahvistamaan asemaansa koulun ammattilaisina, mikä voi vaikuttaa yhteistyön laatua parantavasti.

Kielitaitoa ja hyvinvointia. Selvitys kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen malleista

Kotona Suomessa-hanke (ESR) teetti selvityksen kotoutumista tukevan koulutuksen malleista, joissa pääasiallisena tai yhtenä keskeisenä kohderyhmänä ovat kotona lapsiaan hoitavat maahanmuuttajavanhemmat. Selvityksen tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva Suomessa järjestettävistä lastenhoidon sisältävistä koulutuksista sekä viitoittaa tietä kohti valtakunnallista toimintamallia kotona lasten kanssa olevien vanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen osalta. Kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevalla koulutuksella tarkoitetaan tässä selvityksessä sellaista koulutusta, joka mahdollistaa pienten lasten hoitamisen kotona ja kotoutumista tukevaan koulutukseen osallistumisen. Kyseessä on pääasiallisesti kielikoulutus, mutta usein koulutukseen liittyy muita kotoutumisen tukemiseen liittyviä elementtejä. Selvitystä varten tunnistettiin valtakunnallisesti 35 koulutusmallia, joista 9 valittiin tarkempaan tarkasteluun. Koulutusmallit pyrittiin valitsemaan siten, että eri maantieteelliset alueet olivat edustettuina ja että tarkasteltaviin malleihin valikoitui sekä kolmannen sektorin että kuntien järjestämiä koulutuksia. Selvityksessä koulutukset jäsennettiin kahteen kategoriaan eli kielitaidon kehitystä korostaviin ja sosiaalisia tavoitteita korostaviin koulutuksiin. Kielitaidon kehitystä korostavia malleja yhdistää tietynlainen kurssimuotoisuus ja kuntavetoisuus. Sosiaalisia tavoitteita korostavia malleja järjestävät erityisesti järjestöt matalan kynnyksen periaatteella. Kotona lapsiaan hoitaville maahanmuuttajavanhemmille suunnatuille koulutuksille on yhä lisääntyvää kysyntää tulevaisuudessa. Toiminnan kehittämistä ei voida ohjata yhdellä valtakunnallisella ratkaisulla, vaan koulutusten laajentuminen on riippuvaista kuntien aktiivisuudesta. Kuntien tulee oman tilannearvionsa perusteella tehdä ratkaisuja sopivista toimintamalleista. Rahoittamalla ja järjestämällä toimintaa kunta voi vaikuttaa koulutuksen tavoitteisiin, laatuun ja pitkäjänteisyyteen. Matalan kynnyksen toimintamuotojen aktivoiminen ja resursointi puolestaan on helpoin ja nopein tapa lisätä toiminnan volyymia.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.