Iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet sosiaalihuollon palveluprosessissa

Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään henkilön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sosiaalihuollon palveluprosessissa hallinto- ja sosiaalioikeuden näkökulmasta. Tutkimuskysymykset liittyvät iäkkään henkilön osallisuuteen ja mahdollisuuteen vaikuttaa omiin sosiaalipalveluihinsa. Tutkielmassa selvitetään erityisesti vanhuspalvelulain mukaista palveluprosessia palveluntarpeiden selvittämisen, palvelusuunnitelman laatimisen, palveluja koskevan päätöksenteon sekä pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamisen osalta. Kyseisiä palveluprosessin vaiheita koskevat säännökset sijoittuvat vanhuspalvelulain iäkkään henkilön palveluntarpeita ja niihin vastaamista käsittelevään 3 lukuun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet sekä omien toiveiden huomioon ottaminen toteutuvat edellä mainituissa palveluprosessin vaiheissa − eli minkälaiset ovat iäkkään sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän vaikuttamismahdollisuudet saamansa palvelun sisältöön ja toteuttamiseen. Tutkielmassa pyritään lisäksi tunnistamaan vanhuspalvelulain 3 luvun säännösten soveltamiseen sekä iäkkäiden henkilöiden osallisuuden toteutumiseen liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Tutkielman tarkoituksena on toisaalta tarkastella vanhuspalvelulain merkitystä ja tarpeellisuutta iäkkäiden henkilöiden oikeudellisen aseman turvaajana suhteessa muihin sosiaalipalveluja sekä palvelunkäyttäjän asemaa sosiaalihuollossa säänteleviin lakeihin. Tutkielman keskiössä on ennakollinen oikeusturva eli se, miten iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet turvataan palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Koska vanhuspalvelulain merkittävimmät vaikutukset painottuvat nimenomaan sosiaalihuoltoon, keskitytään tutkielmassa pääasiassa sosiaalihuollon palveluihin ja tukimuotoihin.

Luokanopettajien palautteenanto ja sen merkitys alkuopetusryhmissä

Palaute on osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Opettaja voi omalla kiinnostuksellaan ja positiivisella palautteenannolla vaikuttaa merkittävästi pienten oppilaiden oppimisen mielekkyyteen ja motivaatioon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida luokanopettajien antamaa suullisen palautteen määrää ja laatua oppitunneilla. Lisäksi tutkittiin opettajien kokemuksia palautteenannon merkityksestä oppilaan koulutyöskentelyyn ja oppimiseen koulussa. Tämä tutkimus toteutettiin observoimalla kolmea alkuopetusryhmää ja haastattelemalla kyseisten ryhmien opettajia. Observoitavia tunteja oli yhteensä 12 ja ne koostuivat äidinkielen ja matematiikan oppitunneista. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisella tutkimusotteella ja aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että 65 % opettajan antamasta suullisesta palautteesta oppitunneilla oli yleistä, ei-kohdistettua palautetta. Palautteesta 20 % oli kehuvaa palautetta ja 15 % negatiivista prosessipalautetta. Negatiivista oppilaan kykyihin tai persoonallisuuteen kohdistuvaa palautetta ei esiintynyt yhtään oppituntien aikana. Opettajat kokivat palautteen olevan tärkeä osa oppilaan oppimisen ja motivaation tukemista. Haastatteluissa ilmeni, että palautetta annettiin oppilaalle yksilöllisesti, jotta sen vaikutukset oppimiselle ja oppilaalle itselleen olisivat mahdollisimman hyvät. Pohdinnassa tarkastellaan observoinnin ja haastattelun yhteyksiä. Tutkimus toi esiin uutta tietoa negatiivisen palautteen jakautumisesta kyky- ja prosessipalautteeseen, jota ei aiemmin luokkahuoneobservoinnissa ole vielä tarkemmin luokiteltu. Tutkimus on hyödynnettävissä valmistuneiden ja vielä opiskelevien opettajien keskuudessa. Tutkimus antaa lisää tietoa siitä, mitä hyvä palautteenanto opetuksessa tulisi olla. Tulosten avulla voidaan tukea oppilaiden hyvää oppimista ja koulutyöskentelyä, jossa palaute on keskiössä.

Luokanopettajien palautteenanto ja sen merkitys alkuopetusryhmissä

Palaute on osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Opettaja voi omalla kiinnostuksellaan ja positiivisella palautteenannolla vaikuttaa merkittävästi pienten oppilaiden oppimisen mielekkyyteen ja motivaatioon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida luokanopettajien antamaa suullisen palautteen määrää ja laatua oppitunneilla. Lisäksi tutkittiin opettajien kokemuksia palautteenannon merkityksestä oppilaan koulutyöskentelyyn ja oppimiseen koulussa. Tämä tutkimus toteutettiin observoimalla kolmea alkuopetusryhmää ja haastattelemalla kyseisten ryhmien opettajia. Observoitavia tunteja oli yhteensä 12 ja ne koostuivat äidinkielen ja matematiikan oppitunneista. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisella tutkimusotteella ja aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että 65 % opettajan antamasta suullisesta palautteesta oppitunneilla oli yleistä, ei-kohdistettua palautetta. Palautteesta 20 % oli kehuvaa palautetta ja 15 % negatiivista prosessipalautetta. Negatiivista oppilaan kykyihin tai persoonallisuuteen kohdistuvaa palautetta ei esiintynyt yhtään oppituntien aikana. Opettajat kokivat palautteen olevan tärkeä osa oppilaan oppimisen ja motivaation tukemista. Haastatteluissa ilmeni, että palautetta annettiin oppilaalle yksilöllisesti, jotta sen vaikutukset oppimiselle ja oppilaalle itselleen olisivat mahdollisimman hyvät. Pohdinnassa tarkastellaan observoinnin ja haastattelun yhteyksiä. Tutkimus toi esiin uutta tietoa negatiivisen palautteen jakautumisesta kyky- ja prosessipalautteeseen, jota ei aiemmin luokkahuoneobservoinnissa ole vielä tarkemmin luokiteltu. Tutkimus on hyödynnettävissä valmistuneiden ja vielä opiskelevien opettajien keskuudessa. Tutkimus antaa lisää tietoa siitä, mitä hyvä palautteenanto opetuksessa tulisi olla. Tulosten avulla voidaan tukea oppilaiden hyvää oppimista ja koulutyöskentelyä, jossa palaute on keskiössä.

Adaptability, Transformation and Complex Changes in Namibia and Tanzania: Resilience and Innovation System Development in Local Communities

This thesis is a research about the recent complex spatial changes in Namibia and Tanzania and local communities’ capacity to cope with, adapt to and transform the unpredictability engaged to these processes. I scrutinise the concept of resilience and its potential application to explaining the development of local communities in Southern Africa when facing various social, economic and environmental changes. My research is based on three distinct but overlapping research questions: what are the main spatial changes and their impact on the study areas in Namibia and Tanzania? What are the adaptation, transformation and resilience processes of the studied local communities in Namibia and Tanzania? How are innovation systems developed, and what is their impact on the resilience of the studied local communities in Namibia and Tanzania? I use four ethnographic case studies concerning environmental change, global tourism and innovation system development in Namibia and Tanzania, as well as mixed-methodological approaches, to study these issues. The results of my empirical investigation demonstrate that the spatial changes in the localities within Namibia and Tanzania are unique, loose assemblages, a result of the complex, multisided, relational and evolutional development of human and non-human elements that do not necessarily have linear causalities. Several changes co-exist and are interconnected though uncertain and unstructured and, together with the multiple stressors related to poverty, have made communities more vulnerable to different changes. The communities’ adaptation and transformation measures have been mostly reactive, based on contingency and post hoc learning. Despite various anticipation techniques, coping measures, adaptive learning and self-organisation processes occurring in the localities, the local communities are constrained by their uneven power relationships within the larger assemblages. Thus, communities’ own opportunities to increase their resilience are limited without changing the relations in these multiform entities. Therefore, larger cooperation models are needed, like an innovation system, based on the interactions of different actors to foster cooperation, which require collaboration among and input from a diverse set of stakeholders to combine different sources of knowledge, innovation and learning. Accordingly, both Namibia and Tanzania are developing an innovation system as their key policy to foster transformation towards knowledge-based societies. Finally, the development of an innovation system needs novel bottom-up approaches to increase the resilience of local communities and embed it into local communities. Therefore, innovation policies in Namibia have emphasised the role of indigenous knowledge, and Tanzania has established the Living Lab network.

Motiivit ja resurssit kuntavaaliehdokkuuden taustalla ja niiden rooli poliittisessa rekrytoitumisessa

Tässä tutkimuksessa selvitetään yksilötason tekijöiden vaikutusta poliittisen rekrytoitumisen prosessissa. Keskeisimpia kysymyksiä ovat mikä motivoi asettumaan ehdolle kunnallisvaaleissa ja mikä rooli ehdokkaan motivaatiolla ja resursseilla on poliittisessa rekrytoitumisessa. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten ehdokkaat kiinnostuivat politiikasta ja mitkä ovat heidän poliittiset urasuunnitelmansa. Tutkimusta varten on tehty keväällä 2013 kyselytutkimus Turussa vuonna 2012 kuntavaaliehdokkaana olleille. Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä ja vastausprosentti oli 35,9. Tutkimuksessa selvisi, että asettuminen ehdolle kuntavaaleissa on ennen kaikkea tapa toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Valituksi tulemista useat ehdokkaat pitivät paitsi epätodennäköisenä myös toissijaisena päämääränä. Poliittisten urasuunnitelmien suhteen ehdokkaat jakautuivat kolmeen ryhmään: osa oli ehdolla vain kokeilumielellä, valtaosa aikoi tulevaisuudessakin keskittyä vain kuntatason vaikuttamiseen ja osa piti kuntavaaliehdokkuuden ohella myös eduskuntavaaliehdokkuutta omalla kohdallaan todennäköisenä. Näiden ryhmien välillä oli eroa motivaation sisällössä, esimerkiksi muutoksen aikaansaaminen ehdokkuusmotiivina oli tärkeämpi kokeilijoiden ja eduskuntavaalilaisten ryhmässä kuin kuntavaalilaisten ryhmässä. Tuloksista päätellen ehdokkaan motivaation ja resurssien rooli rekrytoitumisessa on suuri. Puolueiden tehtävä kuntavaaliehdokkaiden rekrytoinnissa on paremminkin haalintaa kuin seulontaa. Myös valituksi tulemisessa yksilö on avainasemassa: valitut käyttivät huomattavasti muita enemmän rahaa ja aikaa kampanjaansa.

Psyykkinen työhyvinvointi turkulaisten opettajien kokemana

Opetushallituksen toteuttama laajasta raportista käy ilmi, että opetustyö koetaan henkisesti raskaana ja koettu stressi on yleisempää kuin muilla aloilla keskimäärin. Työssä viihtymistä heikentävät muun muassa fyysisen työympäristön puutteet, työtahti sekä työhön liittyvän stressin ja emotionaalisten paineiden kasvu. (Onnismaa 2010) Yhteiskunnassa vallitsevat nykyarvot tehokkuus, mittaus ja tuottavuus heijastuvat koulujen toimintaan väistämättä. Yhteiskunnalliset ilmiöt kuten oppilasaineksen muuttuminen muun muassa maahanmuuton ja kasvavien tuloerojen myötä kuormittavat nykypäivän opettajia uudella tavalla. Näiden ilmiöiden vaikutukset näkyvät kouluissa muun muassa käytöshäiriöinä, levottomuutena ja ahdistuneisuutena. (Syrjäläinen 2002) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on turkulaisten luokan- ja erityisopettajien kokema psyykkisen työhyvinvoinnin taso. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajan työn stressitekijöitä, voimavaratekijöitä, työuupumuksen ja työn imun kokemista sekä keinoja stressin hallintaan ja sen vähentämiseksi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin työhyvinvointiin liittyvät tekijät kuten työturvallisuus ja koulu työyhteisönä. Tutkimus suoritettiin monimetodisesti. Määrällisinä mittareina käytettiin Maslach Burnout Inventorya, Työn imu –mittaria, Coping strategies for white collar workers -mittaria ja opettajan työn stressitekijät- mittaria. MBI:n ja Työn imun tulokset yhdistämällä luotiin työhyvinvointiprofiileja. Määrällisten mittareiden lisäksi käytettiin avoimia kysymyksiä muun muassa opettajien asenteiden ja kehitysehdotusten selvittämiseksi. Tämän tutkimuksen mukaan turkulaiset luokan- ja erityisopettajat voivat työssään suhteellisen hyvin. Aineistosta 78 % kuuluvat työssään hyvinvoivien klustereihin. Vakavasti uupuneita opettajia oli 4 % aineistosta. Eniten opettajan työssä stressaavaksi koettiin muun muassa kiire, melu, tietotekniikka, puutteelliset resurssit ja työn lisääntyneet vaatimukset. Stressiä opettajat vähentäisivät esimerkiksi lisäämällä oppilaiden tukemiseen käytettäviä resursseja sekä luokkakokoja pienentämällä. Stressinhallintaan opettajat käyttivät eniten ongelmanratkaisutyyppisiä keinoja, kuten laitan asiat tärkeysjärjestykseen ja yritän rauhoittua ja selvittää ongelmat. Voimavaroina tutkimukseen osallistuneet opettajat kokivat työyhteisön, toimivan kodin ja koulun välisen yhteistyön sekä oppilaat. Erityisesti tilanteet, joissa opettaja näki oppilaan kehittyvän ja koki auttavansa lasta kohti parempaa tulevaisuutta, antoivat voimaa.

"Säilytetään kulttuuriperintöä tanssin avulla” : Paritanssiharrastajien jakamat erityisyydet, niiden motiivit ja merkitykset aineettoman kulttuuriperinnön jatkumossa

Kulttuuriperinnön pro gradu –tutkielmani käsittelee paritanssin harrastajien jakamia motivaatioita ja erityisyyksiä, joita määritän aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmasta viimeisen sadan vuoden aikana. Tutkimukseni perustuu tarkastelun kautta hankittuihin aineistoihin, joissa olen perehtynyt kulttuuriperintö-, perinne- ja tanssitutkimuksiin sekä kirjallisuuteen. Tutkimuskohteeni on porilainen Happy Dance tanssikoulu, jonka sadan kyselyvastauksen avulla muodostan niitä johtopäätöksiä, joiden vuoksi harrastaminen koetaan merkittäväksi. Tutkimuksessa selvitän harrastamisen syitä, seurauksia ja merkityksiä, joiden välityksellä myös yhteiskunnallinen näkökulma korostuu. Kyselyvastausten analysointi pohjautuu laadulliseen tutkimusmenetelmään, jonka kautta määritän aineettoman kulttuuriperinnön liittyvän paritanssiharrastuksen jatkumoon. Vertaan saatuja tutkimustuloksia laadullisen tutkimusmetodin mukaisesti aikaisempiin teorioihin, joiden perusteella paritanssi on muuttunut juhla-, pyhä- ja arjenrytmittäjänä olleesta huvista, nykyisenlaiseksi jokapäiväiseksi harrastamiseksi. Paritanssin harrastajat määrittävät harrastamisen syiksi itsensä kehittämisen ja tanssikuvioiden oppimisen, jonka motivoivana tekijänä korostuu myös harrastuksen sosiaalisuus. Paritanssin sosiaalisuuden pääpaino on harrastajien keskinäisissä keskusteluissa ja tanssiparin koskettamisessa. Tutkimuksessa ovat esillä myös paritanssin liikunnallisuuden vaikutukset sekä yleiseen hyvinvointiin vaikuttavat yhteiskunnalliset näkökulmat. Tutkimuksen mukaan paritanssiharrastajat kohentavat omaa henkistä pääomaa tanssimalla, luoden samalla uutta aineetonta kulttuuriperintöä.

Poliittisten ilmausten kääntäminen House of Cards -televisiosarjassa

Tässä pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten Yhdysvaltain poliittiseen järjestelmään liittyvät ilmaukset on käännetty erään tv-sarjan ranskan- ja suomenkielisiin tekstityksiin. Tutkimusaineistona on amerikkalainen tv-sarja House of Cards, jonka on alun perin julkaissut suoratoistopalvelu Netflix. Suomenkieliset tekstitykset on kerätty Suomen Netflixistä, ranskankieliset amazon.com -sivulta ostetulta DVD:ltä. Tutkimuskohteena ovat ilmauksissa käytetyt käännösstrategiat. Oletan, että ilmaukset on käännetty joko virallisia vastineita hyväksi käyttäen tai yleistämällä. Pohjaan tutkimuksen Pedersenin (2011, 75) käännösstrategialuokitteluun. Valitsin aiheen, koska olen kiinnostunut poliittisista järjestelmistä ja halusin tietää, millä tavoin tietyn valtion politiikkaan liittyvät ilmaukset on käännetty hyvin perinteisen valtavirtaisen saippuasarjan tekstityksiin. Teoriaosuudessa esittelen tutkimukseen liittyvien maiden poliittiset järjestelmät tai lähinnä hieman niiden toimintaa sekä pääinstituutiot. Tämä auttaa lukijaa ymmärtämään paremmin tv-sarjassa käytettyjä ilmauksia. Poliittisten järjestelmien selvitys osoittaa myös itse tutkimuksessa, onko niiden eroilla vaikutusta käännöksiin. Lisäksi kerron audiovisuaalisesta kääntämisestä, vertailen dubbausta ja tekstittämistä sekä erittelen tekstittämisen haasteita. Varsinkin tekniikan luomat rajoitteet kuten tilanpuute vaikuttavat lopputulokseen. Lopulta käyn läpi, mitä ovat käännösstrategiat, millä tavoin ne vaikuttavat käännökseen ja miten niitä on luokiteltu. Lopuksi vertailen luokitteluja ja kerron, miksi pohjasin tutkimukseni Pedersenin (2011, 75) luokitteluun. Tutkimuksessa esittelen ilmausten kääntämistä käännösstrategioiden kautta. Kuten oletinkin, moniin ilmauksiin löytyy virallinen vastine. Mielenkiintoinen tulos oli kuitenkin, että sekä suomen- että ranskankielen kääntäjä on käyttänyt hyvin selkeästi tiettyä strategiaa tietyn ilmauksen kohdalla. Monesti tämä strategia on lisäksi ollut sama molemmissa käännöksissä. Tutkimuksesta tämä käy ilmi esimerkkirepliikeistä, joita olen kerännyt taulukoihin. Taulukoista näkyy kaikki tutkimukseen liittyvät kielet: englanti, suomi ja ranska. Mielenkiintoista olisi nähdä, onko esimerkiksi sarjan toisella kaudella ilmaukset käännetty samoja käännösstrategioita käyttäen tai millä tavoin politiikkaan liittyviä ilmauksia käsitellään muiden kielten tekstityksissä. Saattaa olla, että tämän kaltaisen valtavirtaan sopivan tv-sarjan tekstitykset ovat hyvin samanlaisia, jokin toisenlainen tv-ohjelma tai elokuva voisi käyttää täysin eri käännösstrategioita.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".