HW2-lentokoulutusohjelman tarkastelu taistelutaktisesta näkökulmasta

Tutkimus lähti olettamuksesta, että nykyisen HW2-lentokoulutusohjelman tavoitemäärittely on laadittu liian yleiselle tasolle. Ohjelman rakenne taistelutaktiikan ja taistelutekniikan osalta on epäselvä. Tästä lähtökohdasta tutkimukselle rakennettiin johtoajatus jonka perusteella johdettiin tutkimuksen pääkysymys. Tutkimuksen pääkysymyksenä oli selvittää kuinka paljon taktisen tason koulutusta uusin HW2-lentokoulutusohjelma käsittelee. Tutkimuksen alakysymyksinä oli selvittää voidaanko HW2-lentokoulutusohjelmaa kutsua taktiseksi lentokoulutusohjelmaksi sekä mikä on taistelutaktiikan ja taistelutekniikan suhde. Tutkimusaineisto ohjasi valitsemaan (yksi lähde) hermeneuttisen metodin. Tutkimuksen aihealueeseen tutustumiseen, tutkimuksen perusteiden määrittelemiseen ja tutkimuksen teoriapohjan rakentamiseen sopi parhaiten tämä lähestymistapa. Metodi mahdollisti tutkijan oman ammattitaidon ja asiantuntemuksen käytön. Tutkimus osoitti todeksi lähtökohtana olevan olettamuksen, että HW2-lentokoulutusohjelmassa määritellyt tavoitteet eivät pääosin luonteeltaan olleet taktisia. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina tuotettiin vastauksia miten paljon HW2-lentokoulutusohjelma sisältää taktisen tasan lentoja. Lisäksi selvitettiin kuinka taistelutaktiset tavoitteet ovat jakautuneet HW2-lentokoulutusohjelman sisällä. Näiden havaintojen pohjalta voitiin määrittää voidaanko ohjelmaa kutsua taktiseksi lentokoulutusohjelmaksi. Näiden havaintojen pohjalta on mahdollista tulevaisuudessa kehittää lentokoulutusohjelmaa vastaamaan entistä paremmin Ilmavoimallisia taktisia koulutustavoitteita. Keskeisimmät kehittämisehdotukset koskivat siis HW2-lentokoulutusohjelman tavoitteiden selkeämpää auki kirjoittamista, taktisten määritteiden mukaan ottamista ohjelmien suunnitteluun, rakenteellisia muutoksia ja taktisen koulutuksen jakautumisvaihtoehtoja ohjelman sisällä. Lisäksi pohdittiin lentokoulutuksen painopisteen muutoksia tulevaisuudessa.

Jalkaväen tehtävätaksonomian käsitteet 1950-luvulla : tehtävätaksonomian kansallinen käsiteanalyysi

Sotien jälkeinen kenttäohjesääntöjen laadinta katsotaan käynnistyneen 1945, kun tehtävään määrättiin henkilöstöä pääesikunnassa. Kirjoitustyöhön nimettiin joukko upseereita, jotka omasivat laajan kokemuksen ja kyvyn kirjoittaa yhtymien operaatioista. Taktiikan kannalta keskeisimpien ohjesääntöjen uudistaminen saatiin osittain päätökseen vasta vuonna 1955, kun joukkojen koulutuksen ja opetuksen perustana olivat keskeisimpien sodanajan joukko-jen taisteluohjesäännöt ja oppaat. Kenttäohjesääntöjen viimeisten osien ilmestyminen 1950-luvun lopussa poisti käytöstä viimeiset sotia edeltäneiden vuosien ohjesäännöt. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä 1950-luvun aikaisista julkaisuista ovat vuonna 1953 jul-kaistu Upseerin käsikirja osa III. Vuonna 1954 julkaistu Kenttäohjesääntö II osa käsittelee prikaatin taistelun toteutusta ja 1958 Kenttäohjesääntö yleinen osa keskittyy joukkojen johtamiseen ja yhteistoimintaan puolustushaarojen kanssa. Perinteisiä taitelulajeja käsitte-levät vuonna 1954 julkaistu, kiväärikomppaniaan keskittyvä, Jalkaväen taisteluopas V osa ja vuonna 1955 julkaistu, pataljoonan taisteluun keskittyvä, Jalkaväen taisteluohjesääntö II osa. Tutkielman päätavoitteena on laatia kokonaiskuva 1950-luvun jalkaväkijoukkojen tehtävä-taksonomian käsitteistä. Tutkimuksen pääongelmaksi on määritelty kysymys: Millaisia tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä on käytetty 1950-luvun jalkaväkijoukkojen taktiikassa? Käsitteitä tarkastellaan kaikissa taistelulajeissa, niin puolustuksessa, hyökkäyksessä kuin viivytyksessä. Tutkimus tarkastelee jalkaväkiorganisaatioista ensisijaisesti komppaniaa, pataljoonaa ja prikaatia. Tutkimuksessa tarkasteltavia käsitteitä lähdemateriaalista ilmeni 49 kappaletta. Lähdemateriaalin käsitteet voidaan jakaa esiintymisen mukaisesti yleisimpiin (15), yleisiin (27) ja harvoihin (7) käsitteisiin. Tarkasteltaessa 1950-luvun tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä voidaan todeta, että selkeää kokonaisvaltaista käsitteiden luokittelua, niiden yhdenmukaista määrittelyä tai nii-hin liittyvää toiminnallista vaikutuksellisuutta ei aikakauden lähdeteoksista löydy. Kokonaisuudessaan jalkaväkijoukkojen tehtävätaksonomian käsitteiden käyttö on ollut 1950-luvulla hyvin kirjavaa. Käytettävien käsitteiden suurta määrää voi selittää selkeän, kokonaisvaltaisen ja ohjeistetun tehtävätaksonomian puuttumisella. Tehtäväkäsitteiden ilmentyminen lähdeteoksissa on yhdenmukaista. Keskeiset yhteiset nimittäjät lähdeteoksien määritelmille ovat niiden samankaltaisuus ja vertailtavuus.

Virtual Battlespace 2 Panssarikoulun opetuksessa : tapaustutkimus sotilaspedagogiikan näkökulmasta

Tutkielmani tavoitteena oli tutkia tapauksena Bohemia Interactive Simulationsin valmistaman Virtual Battlespace 2 (VBS2) -tietokonepelisimulaattorin käyttöönottoa Panssariprikaatin Panssarikoulun varusmieskoulutuksessa. Tutkimuskysymysten avulla oli tarkoituksena selvittää, mitkä tekijät ja tapahtumat vaikuttivat siihen, että VBS2 otettiin käyttöön, minkälaisin perustein koulutus suunniteltiin ja järjestelmän käyttö varusmieskoulutuksessa käynnistettiin. Lisäksi ajatuksena oli aineiston mahdollistamissa puitteissa tutkia VBS2:n käytöstä tähän mennessä kertyneitä kokemuksia kouluttajien näkökulmasta, tavoitteena tuottaa myös perustietoa tulevaisuuden VBS2-koulutuksen suunnittelua ja toteuttamista varten. Tutkimusmenetelmänä oli tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin toteuttamalla teemahaastatteluita. Tutkimusta varten haastateltiin kahta VBS2-järjestelmää ensimmäisenä varusmieskoulutuksessa käyttänyttä kouluttajaa. Haastatteluaineisto käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Tuloksia tarkasteltiin sotilaspedagogiikan näkökulmasta ja suhteessa oppimisympäristöjen sekä oppimisprosessin suunnittelun teorioihin. Tutkielma rakentuu johdannosta, menetelmäluvusta, yhdistetystä teoria- ja tulosluvusta sekä johtopäätös- ja pohdintaluvusta. Tutkimuksen tuloksina ilmeni, että Virtual Battlespace 2:n käyttöönotto Panssarikoulussa oli aktiivisten ja innovatiivisten henkilöiden aikaansaannosta, jossa spontaanin, ennakkoluulottoman ja opetuksen laadun kehittämiseen tähtäävän kokeilun myötä otettiin käyttöön uudenlainen koulutusväline. Samalla saatiin aikaan myönteisiä oppimistuloksia ja kiinnostavia muutoksia yhden joukkoyksikön koulutuskulttuuriin ja totunnaisiin koulutuksen käytäntöihin. VBS2:n käyttöön liittyviä keskeisiä teemoja ovat oppimisprosessin kokonaisvaltainen hallinta, eli VBS2-koulutuksen huolellinen suunnittelu ja integrointi osaksi muuta koulutusta, koulutustapahtumien valmistelujen ja kouluttajien ammattitaidon merkitys, koulutustapahtumien johtamisen paikoin muusta sotilaskoulutuksesta poikkeavat käytännöt sekä VBS2:n aikaansaaman oppimisen ymmärtäminen. Kouluttajien kokemusten perusteella VBS2 on avoin oppimisympäristö, joka ei korvaa mitään olemassa olevista koulutusmuodoista, mutta täydentää niitä tehokkaasti tarjoten uudenlaisia ulottuvuuksia sotilaskoulutukseen. Sen avulla voidaan tehokkaasti kehittää erityisesti sotilaan henkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä siirtää koulutuksen painopistettä soveltaviin maastoharjoituksiin. Tutkielma avaa näkökulmia VBS2:n ja muiden virtuaalisten oppimisympäristöjen pedagogiselle pohtimiselle ja tuleville aiheeseen syventyville tutkimuksille. Lisäksi se herättää keskustelua varusmieskoulutuksemme parhaista käytänteistä ja kehitystrendeistä.

Henkilökunnan työilmapiirikyselyn ja varusmiesten loppukyselyn tulosten välinen yhteys

Useat eri lähteet kertovat hyvän työilmapiirin ja työyksikön tuottavuuden olevan yhteydessä toisiinsa. Puolustusvoimien koulutusta antavan perusyksikön näkökulmasta työilmapiirin ja työn tuottavuuden keskeisinä mittareina ovat henkilökunnan työilmapiirikysely ja varus-miesten loppukysely. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää löytyykö muiden tutki-joiden esittämää työilmapiirin ja työyksikön tuottavuuden välistä yhteyttä Kainuun Prikaatin koulutusta antavista perusyksiköistä. Tutkimukseen valittiin seitsemän Kainuun Prikaatin perusyksikköä. Tutkimusaineistona käytettiin Kainuun Prikaatin henkilökunnan työilmapiirikyselyn tuloksia vuodelta 2011 ja varusmiesten loppukyselyn tuloksia saapumiserältä 1/2011. Työilmapiirikyselystä valitut tutkimusmuuttujat olivat ”me-henki / työilmapiiri”, ”johtaminen”, ”jaksaminen” ja ”tieto tu-lostavoitteista”. Loppukyselystä valitut tutkimusmuuttujat olivat ”koulutuksen järjestelyt”, ”arvio kantahenkilökunnasta”, ”johtaja- ja kouluttajakoulutuksen laatu” sekä ”varusmies-koulutuksen laatu”. Tutkimustyössä käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutki-musote oli korrelatiivinen, millä selvitettiin kyselyistä valittujen tutkimusmuuttujien välisiä yhteyksiä. Vahvimmat yhteydet loppukyselyn muuttujiin on ”me-henki / työilmapiiri” sekä ”johtami-nen” -summamuuttujilla. Näillä summamuuttujilla on suhteellisen korkeita korrelaatioita loppukyselyn summamuuttujiin, mutta otoksen pienuuden vuoksi tilastollinen merkitsevyys jää saavuttamatta. ”Jaksaminen” ja ”Tieto tulostavoitteista” -summamuuttujilla ei ole mer-kittävää yhteyttä minkään loppukyselyn summamuuttujan kanssa. Tutkimustulosten mukai-sesti päädytään siihen tulokseen, että ”me-henki / työilmapiiri” -summamuuttujalla on posi-tiivinen yhteys ”varusmieskoulutuksen laatu” -summamuuttujan kanssa. Muiden tutkijoiden näkemys hyvästä työilmapiiristä työyksikön tuottavuuden lisääjänä voidaan katsoa toteutu-van samansuuntaisena myös perusyksiköissä. Tutkimustulosten mukaan yksi mahdollinen tapa vaikuttaa perusyksikön tuloksellisuuteen on huolehtiminen hyvästä me-hengestä ja ilmapiiristä. Ilmapiiristä huolehtiminen on kaikki-en työyksikön työntekijöiden vastuulla. Toinen mahdollinen keino vaikuttaa tuloksellisuu-teen on yksikön onnistunut johtamistoiminta. Johtamistoiminnassa korostuu yksikön päälli-kön ammattitaito johtaa asioita ja ihmisiä. Jatkotutkimuksena tulisi tehdä sama tutkimus siten, että otanta laajennetaan koskemaan kaikkia Suomen joukko-osastojen perusyksiköitä. Tällä jatkotutkimuksella saataisiin koko valtakunnan kattava tilastollinen tutkimustulos ja voitaisiin alkaa pohtimaan mahdollisesti löytyvien merkitsevien korrelaatioiden pohjalta syy-seuraussuhteita kyselyiden tulosten vä-lillä.

Merivoimien aliupseerien sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen työelämävastaavuus perusyksiköiden päälliköiden arvioimana

Aliupseeristosta palkattuna henkilöstöryhmänä luovuttiin vuoden 1974 alusta, jolloin kanta-aliupseereista tuli toimiupseereita. Toimiupseerikoulutuksesta puolestaan siirryttiin opistotasoiseen upseerikoulutukseen vuonna 1989. Koulutusuudistukset ovat lisänneet teoreettisia opintoja käytännön harjaantumisen kustannuksella. Huoli sotatyön käytännön osaamisen heikkenemisestä sekä tarve yksinkertaistaa sotilashenkilöstön rakennetta johtivat aliupseerien henkilöstöryhmän uudelleen perustamiseen sotilasammattihenkilöiden luomalle perustalle vuoden 2007 alusta. Uudistukseen liittyi kiinteästi myös aliupseerien sotilasammatillinen täydennyskoulutus. Viivästetyn palautteen tarkoituksena on selvittää muutamia vuosia opiskelijoiden valmistumisen jälkeen koulutuksen työelämävastaavuutta. Tällaista kyselyä ei ole vielä toteutettu merivoimien aliupseereille. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten hyvin Merisotakoulussa annettu sotilasammatillinen täydennyskoulutus vastaa työelämän tarpeita ja vaatimuksia. Tutkimustulosten perusteella on mahdollisuus tarvittaessa tehdä muutoksia Merisotakoulun sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen koulutussisältöihin. Tutkimusaihetta lähestytään aliupseerien esimiesten, perusyksiköiden päälliköiden, näkökulmasta. Tämän tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on kvalitatiivinen tutkimusorientaatio. Tutkimustyö on luonteeltaan konstruktivistinen ja induktiivinen. Tutkimusmenetelmänä käytetään fenomenografiaa, tiedonkeruumenetelmänä verkossa toteutettua puolistrukturoitua lomakekyselyä sekä analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Nuorilla aliupseereilla on yleensä vanhempia aliupseereita parempi asenne ja motivaatio opiskeluun. Huonot opiskelukokemukset kuitenkin luovat negatiivisia ennakkoasenteita opiskelua kohtaan. Puolustushaarajakso ei tuota kaikkia varusmieskoulutuksessa tarvittavia valmiuksia. Toimialajaksojenkaan koulutus ei vastaa täysin työelämän tarpeita. Kaikkein heikoin tilanne on rannikkojoukko-, huolto-, viesti- ja johtamisjärjestelmäaloilla. Koulutusjärjestelmän tuottamat pätevyydet ja oikeudet ovat tarpeellisia, mutta riittämättömiä. Lisäksi niiden saaminen kestää tarpeeseen nähden liian kauan. Aliupseerit työskentelevät pääsääntöisesti käymiensä toimialajaksojen mukaisissa tehtävissä, joten koulutus kohdentuu oikein. Aliupseerien ammatillinen kasvu ilmenee tietojen ja taitojen kehittymisenä, asenteiden ja ajatusmaailman muutoksina sekä haluna kehittyä edelleen. Merivoimien sotilasammatillinen täydennyskoulutus ei vastaa täysin työelämän vaatimuksia. Vastaamattomuus johtuu osittain siitä, että aliupseerit etenevät liian nopeasti vaativiin tehtäviin opistoupseerien reserviin siirtymisen seurauksena. Myös aliupseerien koulutuksesta löytyy kehitettävää, sillä opetus koetaan liian teoreettiseksi. Työelämävastaavuutta voidaan parantaa muun muassa lisäämällä käytännön opetusta teoriaa vähentämällä, siirtämällä oikeuksia tuottavia opintokokonaisuuksia toimialajaksoilta puolustushaarajaksoille sekä painottamalla opetusta, esimerkiksi vuorovuosina, rannikko- ja laivastojoukkojen välillä.

Meripelastusyksiköiden arviointiprosessi ja katselmoinnin käyttöönotto

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää meripelastusyksiköiden arviointiprosessin vaiheet sekä, miten katselmoinnit voitaisiin ottaa käyttöön osana arviointiprosessia. Meripelastusyk-siköille ei ole tällä hetkellä määritetty tarkkoja vaatimuksia miehistön koulutuksen tai aluk-sen varustuksen suhteen. Näiden vaatimusten puute, Rajavartiolaitoksen vastuurooli meripe-lastuksen koordinoinnissa ja halu kehittää Suomen meripelastustoimintaa luovat tarpeen ar-viointijärjestelmän luomiseksi ja vaatimusten määrittelemiseksi. Määrittelemällä minimivaa-timukset meripelastusyksiköille parannetaan niiden toimintavalmiutta ja samalla kehitetään koko meripelastustoimintaa. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Lähdeaineisto koostui kirjallisista lähteis-tä, joita täydennettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Sisällönanalyysin keinoin luokiteltiin aineiston sisältämät ajatuskokonaisuudet arviointiprosessin osalta. Sen pohjalta luotiin perus-teet laadulliselle käsittelylle, jossa analysoitiin arviointiprosessia meripelastustoimen kannal-ta. Muiden organisaatioiden kokemuksia kerättiin raporttien ja haastatteluiden avulla, ja niitä hyödynnettiin analysoitaessa arviointiprosessin eri vaiheita ja katselmoinnin toteutusta. Mää-rittelemällä tärkeimmät käsitteet luotiin pohja tutkielmassa käytettävälle termistölle. Käsitte-lemällä arvioinnin taustaa ja teoriaa luotiin pohja koko arviointiprosessille ja sille asetetuille vaatimuksille. Meripelastustoimen laadukkuus koostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, parhaista käytänteistä ja tiiviistä yhteistyöstä. Meripelastusyksi-köiden vaatimusten määrittelytyö on käynnistetty Rajavartiolaitoksessa. Se on myös edelly-tys katselmointitoiminnan aloittamiselle. Onnistuneen arviointiprosessin kannalta on tärkeää, että katselmoinnin toimivuus ja tuloksellisuus arvioidaan säännöllisesti. Lisäksi katselmoidut yksiköt ja organisaatiot tulee ottaa osaksi arviointiprosessin kehitystyöstä. Arviointiprosessi tulisi käynnistää valitsemalla katselmoijiksi sopivat henkilöt. Henkilöiden valinnassa tulee painottaa heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa lisäksi halukkuutta ja sopivuutta katselmoijiksi. Henkilöiden tulisi osallistua Rajavartiolaitoksen esikunnan koor-dinoimaan arviointiprosessin valmisteluun. Samalla katselmoijat saadaan koulutettua ja si-toutettua paremmin osaksi arviointiprosessia ja sitä varten luotua järjestelmää. Arviointiprosessin tavoitteena on meripelastusyksiköiden suorituskyvyn kehittäminen ja yh-tenäistäminen. Selkeillä ja yhtenevillä vaatimuksilla meripelastusyksiköiden johtaminen hel-pottuu. Meripelastusjohtaja tietää, minkälaisella varustuksella ja miehistöllä meripelastusyk-sikkö on liikkeellä, kun hän määrää sen pelastustehtävään. Katselmoinnin tärkein tavoite on varmistaa, että katselmoitava meripelastusyksikkö täyttää sille asetetut minimikriteerit.

"Miksi valita jo peruskouluvaiheessa?" : vanhempien kouluvalintastrategiat

Tutkimuksessa tarkastellaan Vantaan kaupungin peruskoulun 6.-luokkalaisten lasten vanhempien yläkouluvalintoja koulutuspoliittisessa kontekstissa.

Sateenkaariperheen ja opettajan kohtaaminen

Tutkimuksen aiheena ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien eli sateenkaariperheiden vanhempien kokemukset lastensa koulunkäynnistä sekä opettajaopiskelijoiden suhtautuminen sateenkaariperheisiin koulumaailmassa.

Lapset, politiikka ja yhteiskunnallinen osallistuminen

Artikkelissa on käytetty aineistona lasten lähettämiä kirjeitä presidentti Tarja Haloselle.