Kuopion ja Siilinjärven taksien yhteisliikenteen vaikutusarviointi

Kuopion ja Siilinjärven taksilupien asemapaikat yhtenäistettiin osittain ensimmäisen kerran jo vuonna 1991. Yhtenäistämispäätös on ollut usean otteeseen hallintotuomioistuinten käsiteltävänä ja viimein marraskuussa 2014 korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä Kuopion ja Siilinjärven taksien täydellinen yhteisliikenne vahvistettiin. Kuopio ja Siilinjärvi muodostavat yhteisen työssäkäynti- ja talousalueen, jossa taksien kysyntä ja keskimääräinen liikevaihto on selvästi suurempi kuin Pohjois-Savon taksien keskimääräinen liikevaihto. Vuosina 2011 ja 2012 Siilinjärven taksien keskimääräinen liikevaihto oli noin 7–8 % pienempi kuin Kuopion taksien keskimääräinen liikevaihto, mutta vuosina 2013 ja 2014 Siilinjärven taksien keskimääräinen liikevaihto oli 2–3 % suurempi kuin Kuopion taksien keskimääräinen liikevaihto. On vaikea arvioida johtuuko Siilinjärven taksien hieman parempi keskimääräisen liikevaihdon kehitys yhteisliikenteestä vai jostakin muusta syystä. Taksinkuljettajille suunnatun kyselyn mukaan Kuopion takseista joka kolmas ottaa vastaan välitetyn kyydin Siilinjärven alueella harvoin tai ei ota sitä vastaan. Vastaavasti Siilinjärven taksit ottavat vastaan välitetyn kyydin aina tai melkein aina koko yhteisliikennealueella. Yleisesti taksien kysyntä on vähentynyt sekä Kuopion, Vuorelan ja Siilinjärven alueella että koko Suomessa viime vuosina. Yhteisliikennealueella taksipalvelut toimivat asiakkaan kannalta kokonaisuutena hyvin. Taksin saatavuus Kuopion keskusta-alueella on vähintään hyvä ja muualla alueella muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta riittävää. Myös odotusaika asiakkaalle on pääsääntöisesti lyhyt. Taksinkuljettajien asiakaspalvelu ja paikallistuntemus ovat vähintään hyvällä tasolla. Saman taksimatkan hinta saattaa kuitenkin joissakin tapauksissa vaihdella yhteisliikennealueella, mikä on asiakkaalle hämmentävää. Kuopion ja Siilinjärven taksinkuljettajien välinen työilmapiiri on kyselyn mukaan hieman heikentynyt yhteisliikenteen myötä. Taksiyrittäjien keskuudessa koetaan, etteivät kaikki toimi samojen pelisääntöjen mukaan. Yhteisliikennepäätös on voimassa ja yhteisten toimintatapojen ottaminen käyttöön on asiakaspalvelun kannalta välttämätöntä. Toimintatapoja kehitetään yhteistyössä taksialan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa. Pohjois-Savon ELY-keskus tulee parantamaan tiedottamista sekä taksien asiakkaiden että taksiyrittäjien suuntaan ja tulee myös seuraamaan yhteisliikenteen toimivuutta säännöllisesti. Savon Taksidata Oy tekee määräajoin taksiautoilijakyselyn, jonka avulla seurataan taksiautoilijoiden kokemuksia muiden muassa yhteisliikenteestä. Lisäksi Savon Taksidata Oy on tekemässä syksyllä 2015 asiakaskyselyä, joka huomioidaan seurannassa. Työpajan ehdotusten pohjalta hinnoittelua voidaan yhdenmukaistaa ja taksin saatavuutta parantaa esimerkiksi yhdistämällä Kuopion ja Vuorelan perusmaksun soveltamisalueet tai lyhentämällä yhteisliikennealueen hakuketjuja niin, että kyytitilaukselle haetaan sopivinta autoa pääsääntöisesti samalta perusmaksun soveltamisalueelta, jolta kyytitilaus on. Jos autoa ei löydy, tilaus jää hakuun ja se tulee näkyviin avoimena tilauksena. Kun kuljettaja ottaa kyytitilauksen vapaaehtoisesti avoimista tilauksista, hän sitoutuu käyttämään tilausta lähimpänä olevan perusmaksun soveltamisalueen taksoitusta. Edellä kuvattu menettely ratkaissee saatavuuden ohella myös taksimatkan hinnoitteluun liittyviä ongelmia.

Metrics for Predicting User Behavior and Experience in an Interactive Storytelling System

In much of the previous research into the field of interactive storytelling, the focus has been on the creation of complete systems, then evaluating the performance of those systems based on user experience. Less focus has been placed on finding general solutions to problems that manifest in many different types of interactive storytelling systems. The goal of this thesis was to identify potential candidates for metrics that a system could use to predict player behavior or how players experience the story they are presented with, and to put these metrics to an empirical test. The three metrics that were used were morality, relationships and conflict. The game used for user testing of the metrics, Regicide is an interactive storytelling experience that was created in conjunction with Eero Itkonen. Data, in the forms of internal system data and survey answers, collected through user testing, was used to evaluate hypotheses for each metric. Out of the three chosen metrics, morality performed the best in this study. Though further research and refinement may be required, the results were promising, and point to the conclusion that user responses to questions of morality are a strong predictor for their choices in similar situations later on in the course of an interactive story. A similar examination for user relationships with other characters in the story did not produce promising results, but several problems were recognized in terms of methodology and further research with a better optimized system may yield different results. On the subject of conflict, several aspects, proposed by Ware et al. (2012), were evaluated separately. Results were inconclusive, with the aspect of directness showing the most promise.

Luettelo 600: Akateemisia opinnäytetöitä

Kokoelma sisältää Turun akatemian, Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ja Helsingin yliopiston sekä käsinkirjoitettuja että pieneltä osin painettuja akateemisia opinnäytteitä 1950-luvulta 195O-luvulle. Aineisto on tullut yliopiston kirjaston haltuun II maailmansodan aikana, kun se pelastettiin palavasta yliopiston päärakennuksesta. Välilehditetyt, painetut väitöskirjat 1700- ja 180O-luvuilta, sisältävät käsinkirjoitettuja kommentteja. Pastoraali- ja synodaaliväitöskirjat ovat 1700-luvun lopusta ja 1800-luvun alusta sekä vuosilta 1930-1950. Käsinkirjoitetut pro gradu-työt (ns. pieni koe) ovat vuosilta 1908-1914. Aineisto on järjestetty aihepiirin, ajan ja tekijän mukaan aakkosjärjestykseen. Kokoelma sisältää monien myöhemmin merkittävienkin suomalaisten pro gradu-töitä, kuten Esther Hjelt-Cajanuksen, Eero Järnfeltin, Leevi Madetojan, Hella Murrikin (Hella Vuolijoki), Yrjö Karilaksen, Armas Maasalon, Lauri Pihkalan, Arvo Sotavallan ja T. J. Särkän työt ja esim. Martti Simojoen pastoraaliväitöskirjan.

Käsikirja maaseurakuntiemme pyhäkouluille

Tekijän esipuhe.

Pyhäkoulun käsikirja

Sivulla 4: Käsikirjan on alunperin kirjoittanut Eero Hyvärinen nimellä Käsikirja maaseurakuntiemme pyhäkouluille, 1889 (1.-5. p.). Sen 6. painoksen on uudelleen toimittanut Arvid Wallenius, laulunopetus-luvun on kirjoittanut Huugo Nyberg ja harjoituskokous-luvun A. Taube.

Raskaan liikenteen taukopaikat Uudenmaan ELY-keskuksen alueella : Kysynnän ja tarjonnan analyysi sekä mahdollisia yhteistoimintamalleja

Selvityksen tavoitteena oli tuottaa kokonaiskuva raskaan liikenteen taukopaikkojen nykytilanteesta, kehittämistarpeista, kysynnästä ja tarjonnasta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella sekä kartoittaa esimerkkejä tauko- ja levähdysalueiden toimintamalleista Suomessa ja muualla. Tavoitteena oli tuottaa tietoa kehittämistoimenpiteiden suuntaamiselle ja eri sidosryhmien välisen yhteistoiminnan kehittämiselle. Selvitys toteutettiin kesäkuun ja joulukuun 2015 välisenä aikana. Hankkeessa toteutettiin taukopaikkojen raskaan liikenteen käyttäjälaskenta ja kapasiteetin inventointi elokuussa 2015. Laskenta suoritettiin sekä päivällä että yöllä. Inventoiduista valtion taukopaikoista on tehty myös levähdysaluekortit, joissa on esitetty taukopaikkojen ominaisuustietoja. Taukopaikkojen kysyntää arvioitiin lisäksi selvittämällä suurimmista kaupungeista etelän suuntaan lähtevien kuljetusten ajo- ja lepoaikojen perusteella määritellyt (4½ h ja 9 h) taukovyöhykkeet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Taukopaikkojen kysynnän kehittymistä arvioitiin vertailemalla käyttäjälaskennan tuloksia aiemmin tehdyn käyttäjälaskennan tuloksiin. Kysynnän kehittymistä tulevaisuudessa arvioitiin Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan kehityskuvavaihtoehtoa varten tehdyn liikenne-ennusteen perusteella. Kysynnän ja kehittämismahdollisuuksien (tauko- ja levähdysalueiden ominaisuudet) perusteella valittiin ne taukopaikat, joilla on eniten kehittämistarvetta ja -mahdollisuuksia. Nämä kehittämiskohteet priorisoitiin hankkeessa kehitetyllä priorisointimenetelmällä. Uusien taukopaikkojen likimääräinen tarve laskettiin taukopaikkojen kapasiteetin ja yön keskimääräisen käyttöasteen perusteella. Uusien alueiden tarvetta ja toteuttamismahdollisuuksia arvioitiin olemassa olevien suunnitelmien ja kysynnän perusteella. Raportin viimeisessä luvussa esitetään tutkimustuloksista pääteltyjä jatkotoimenpidetarpeita.

Kanta- ja Päijät-Hämeen ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuonna 2014

Ilmanlaatua on Kanta- ja Päijät-Hämeen seudulla seurattu bioindikaattorien avulla 1980-luvulta lähtien. Ilmanlaadun bioindikaattoreina käytettiin männyn runkojäkäliä, männyn elinvoimaisuutta sekä männyn neulasten, sammalen ja humuksen alkuainepitoisuuksia ja kemiallisia ominaisuuksia. Vuonna 2014 bioindikaattoriseuranta toteutettiin ensimmäistä kertaa alueiden yhteisenä seurantana. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset bioindikaattoreihin olivat voimakkaimmin kuormitetuilla alueilla selvästi havaittavissa, hajakuormitetuilla alueilla vaikutukset olivat lieviä. Tutkituista muuttujista jäkälämuuttujat kuvasivat eri ilman epäpuhtauksien (rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset) yhteisvaikutusta. Männyn neulaskato kuvasi osin luontaisia tekijöitä, osin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia. Neulasista mitatut alkuainepitoisuudet, mukaan lukien rikkipitoisuudet, kuvasivat pääasiassa metsikön kasvuolosuhteita. Humuksen ja erityisesti sammalen metallipitoisuudet kuvasivat ilman kautta leviävien epäpuhtauksien kuormitusvaikutusta hyvin. Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittävimmät raportoitujen ilman epäpuhtauksien päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Lisäksi alueella on merkittäviä jätteenkäsittelytoimintojen keskittymiä. Myös jätevedenpuhdistamoiden läheisyys näkyy ilmanlaadun indikaattorilajeissa. Näiden toimintojen läheisyys sekä päästömäärät vaikuttavat jäkälälajiston koostumukseen ja kuntoon siten, että laitosten läheisyydessä lajiston kunto on huonompi ja lajisto köyhtyneempää kuin tausta-alueilla. Samoin sammalen ja humuksen metallipitoisuudet ovat suurempia päästölähteiden läheisyydessä kuin kauempana niistä. Myös suuret päästömäärät lisäävät epäpuhtauksien kertymistä sammaliin ja humukseen sekä kasvattavat jäkälälajiston vaurioita ja köyhdyttävät lajistoa. Alueen ilmoitusvelvollisten laitosten rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Päästövähennykset eivät kuitenkaan näy lineaarisesti tutkituissa indikaattorilajeissa. Kanta-Hämeen osalta tilastollisesti merkitseviä eroja jäkälämuuttujissa oli mm. sormipaisukarpeen vaurioasteessa, joka oli keskimäärin kasvanut vuoteen 2002 verrattuna sekä levän yleisyydessä, joka oli vähentynyt vuoteen 2002 verrattuna. Sammalen ja humuksen metallipitoisuuksista ainoastaan kuparin pitoisuudet olivat kasvaneet. Sammalen elohopea- ja vanadiinipitoisuudet sekä humuksen kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat laskeneet, muissa pitoisuuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Jäkälämuuttujien osalta selviä muutoksia havaittiin Lahden, Forssan ja Heinolan keskustojen tuntumassa sekä Kärkölän Lappilassa. Luonnontilaisimmat alueet sijaitsivat Lopen eteläosissa, Orimattilan pohjoisosissa sekä Kärkölän itäpuolella. Jäkälätunnukset olivat keskimäärin samaa tasoa kuin muualla Suomessa. Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin erityisesti Heinolan Myllyojan tutkimusalalla sekä Riihimäellä. Sammalesta mitatut lyijy- ja kromipitoisuudet olivat alueella suurempia kuin vertailuaineistoissa muualla Suomessa, humuksen osalta puolestaan vertailuaineistoja korkeampia keskimääräisiä pitoisuuksia havaittiin kromilla, kuparilla, lyijyllä, vanadiinilla ja nikkelillä. Taajama- ja tausta-alojen keskinäisessä vertailussa jäkälätunnukset olivat jäkälien peittävyyksiä lukuun ottamatta paremmassa kunnossa tausta-aloilla kuin taajama-aloilla. Neulasten ravinnepitoisuuksissa ja humuksen raskasmetallipitoisuuksissa havaittiin myös eroja; taajama-aloilla pitoisuudet olivat keskimäärin korkeampia kuin taustaaloilla. Lyhyemmän aikavälin kertymistä kuvaavat sammalten raskasmetallipitoisuuksien mukaan taajama-aloilla ei havaittu eroa tausta-alueisiin.

Lukemisia Suomen kansan hyödyksi - 3

Toimittanut P. Tikkanen.

Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016–2021

Suomessa Tornion kaupunki ja Ruotsissa Haaparannan kaupunki nimettiin merkittäviksi tulvariskialueiksi tulvariskien alustavassa arvioinnissa vuonna 2011. Samassa yhteydessä maa- ja metsätalousministeriö asetti Tornionjoen tulvaryhmän käsittelemään tulvariskien hallintasuunnitelmaa varten laadittavia selvityksiä, asettamaan tulvariskien hallinnan tavoitteet Tornionjoen Suomen puoleiselle vesistöalueelle sekä hyväksymään ehdotuksen Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi. Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman vuosille 2016–2021 joulukuussa 2015. Tornionjoen tulvaryhmä on asettanut Tornion merkittävän tulvariskialueen asuinrakennusten suojaamisen tavoitteeksi kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan tason ja terveyskeskuksen, päiväkotien ja muiden erityskohteiden suojaamiseksi kerran 250 vuodessa toistuvan tulvan tason. Muualla vesistöalueella tavoitteeksi on asetettu asuinrakennusten suojaaminen kerran 50 vuodessa toistuvalta tulvalta. Lisäksi on asetettu tavoitteita mm. sähkön ja lämmön jakelulle, liikenneyhteyksien toiminnalle sekä ympäristölle ja kulttuuriperinnölle. Tulvariskien hallinnan tavoitteiden saavuttamiseksi on esitetty laaja- ja monipuolinen valikoima tulvariskien hallinnan toimenpiteitä. Ensisijaisina toimenpiteinä on esitetty Tornion Kaupunginlahden tulvapenkereen korottamista, uusien tulvapenkereiden tarpeen kartoitusta, jäänsahausta, omatoimista varautumista ja tilapäisten tulvasuojelurakenteiden käyttöä. Lisäksi hallintasuunnitelmassa esitetään useita ei-rakenteellisia toimenpiteitä tulviin varautumisen parantamiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet eivät velvoita mitään tahoa toteuttamaan kyseessä olevia toimenpiteitä. Valtion ja kuntien viranomaisten sekä aluekehitysviranomaisen on kuitenkin otettava suunnitelma ja toimenpiteet toiminnassaan huomioon. Hallintasuunnitelman toimeenpanon edistämisestä ja seurannasta on päävastuussa Lapin ELY-keskus. Tulvariskien hallintasuunnitelmien uudelleenarvioinnissa vuonna 2021 on tarvittaessa kuvattava mitkä tässä suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ovat jääneet toteuttamatta ja miksi niin on käynyt. Ruotsissa Haaparannan tulvariskien hallintasuunnitelman laatimisesta on vastannut Norrbottenin lääninhallitus, jonka kanssa Lapin ELYkeskus on tehnyt tiivistä yhteistyötä hallintasuunnitelmien yhteensovittamiseksi.

Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016–2021

Kemijoen vesistöalueelta nimettiin vuonna 2011 valtakunnallisesti merkittäväksi tulvariskialueiksi Rovaniemi, Kemijärvi ja Kittilä. Samassa yhteydessä maa- ja metsätalousministeriö asetti Kemijoen tulvaryhmän käsittelemään tulvariskien hallintasuunnitelmaa varten laadittavia selvityksiä, asettamaan tulvariskien hallinnan tavoitteet Kemijoen vesistöalueelle sekä hyväksymään ehdotuksen Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi. Kemijoen tulvaryhmä on asettanut asuinrakennusten suojaamisen tavoitteeksi Kittilän merkittävällä tulvariskialueella kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan tason ja Rovaniemen ja Kemijärven merkittävillä tulvariskialueilla kerran 250 vuodessa toistuvan tulvan tason. Erityiskohteiden suojaamiseen on kaikilla alueilla asetettu kerran 250 vuodessa toistuvan tulvan taso. Muualla vesistöalueella tavoitteeksi on asetettu asuinrakennusten suojaaminen kerran 50 vuodessa toistuvalta tulvalta. Lisäksi on asetettu tavoitteita mm. vesi ja jätevesihuollolle, sähkön ja lämmön jakelulle, liikenneyhteyksien toiminnalle sekä ympäristölle ja kulttuuriperinnölle. Tulvariskien hallinnan tavoitteiden saavuttamiseksi on esitetty laaja- ja monipuolinen valikoima tulvariskien hallinnan toimenpiteitä. Ensisijaisena toimenpiteenä esitetään tulvavesien pidättämistä vesistöalueella uudella säännöstelyaltaalla/-altailla. Allastoimenpidettä tukemaan esitetään Rovaniemelle tulvapenkereiden rakentamista ja Kemijärven nykyisen säännöstelyn hyödyntämistä. Ounasjoen varrella sijaitsevalle Kittilän tulvariskialueelle esitetään tulvapenkereiden rakentamista. Lisäksi hallintasuunnitelmassa esitetään useita ei-rakenteellisia toimenpiteitä tulviin varautumisen parantamiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet eivät velvoita mitään tahoa toteuttamaan kyseessä olevia toimenpiteitä. Valtion ja kuntien viranomaisten sekä aluekehitysviranomaisen on kuitenkin otettava suunnitelma ja toimenpiteet toiminnassaan huomioon. Hallintasuunnitelman toimeenpanon edistämisestä ja seurannasta on päävastuussa Lapin ELY-keskus. Tulvariskien hallintasuunnitelmien uudelleenarvioinnissa vuonna 2021 on tarvittaessa kuvattava mitkä tässä suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ovat jääneet toteuttamatta ja miksi niin on käynyt. Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi joulukuussa 2015 Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman vuosille 2016–2021 lukuun ottamatta lukuja 8.2, 9.3, 10.2 ja 11.1 niiltä osin, kuin tulvariskien hallinnan tavoitetasoksi on asetettu kerran 250 vuodessa toistuva tulva ja toimenpiteenä tämän tavoitetason saavuttamiseksi on tulvavesien pidättäminen uudella säännöstelyaltaalla. Ministeriö päättää sanotuilta osin suunnitelmasta sen jälkeen, kun vireillä olevassa Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavoituksessa on ratkaistu altaan toteuttamisen edellytykset Kemihaaran suot Natura-alueen suojelun kannalta.

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016–2021

Ivalon seutu on tunnetusti tulvaherkkää aluetta. Ivalon kevättulvat alkavat yleensä huhtikuun loppupuolella lumen sulamisen seurauksena ja virtaamat Ivalojoella ovat suurimmillaan touko-kesäkuussa. Vuosikymmenten saatossa Ivalon alueella on sattunut useita vahinkoja aiheuttaneita tulvia. Tulvavahinkojen estämiseksi keskustan ja lähiseudun tulvariskialueille on rakennettu tulvapenkereet. Ivalon taajama nimettiin merkittäväksi tulvariskialueeksi tulvariskien alustavassa arvioinnissa vuonna 2011 ja tulvalain mukaisesti Suomen kaikille merkittäville tulvariskialueille on laadittava koko vesistöalueen kattavat tulvariskien hallintasuunnitelmat vuoden 2015 loppuun mennessä. Maa- ja metsätalousministeriö asetti Ivalojoen tulvaryhmän 20.12.2011 käsittelemään tulvariskien hallintasuunnitelmaa varten laadittavia selvityksiä, asettamaan tulvariskien hallinnan tavoitteet Ivalojoen vesistöalueelle sekä hyväksymään ehdotuksen Ivalojoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi. Ivalojoen tulvaryhmä on asettanut Ivalon tulvariskialueen asuinrakennusten suojaamisen tavoitteeksi kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan tason. Terveyskeskuksen, päiväkotien ja muiden erityiskohteiden suojaamiseksi taso asetettiin kerran 250 vuodessa toistuvan tulvan varalle. Lisäksi on asetettu tavoitteita mm. sähkön ja lämmön jakelulle, liikenneyhteyksien toiminnalle sekä ympäristölle. Tulvariskien hallinnan tavoitteiden täyttämiseksi Ivalojoen tulvariskien hallintasuunnitelmassa on esitetty laaja ja monipuolinen valikoima tulvariskien hallinnan toimenpiteitä. Suunnitelmassa esitetään rakenteellisina tulvasuojelun toimenpiteinä Ivalon nykyisten tulvapenkereiden korottamista, uusien tulvapenkereiden rakentamista Ivalon lähialueille sekä Ivalon tulvalle alttiiden pääteiden ja katujen korottamista. Tulvatilanteessa yksityisten kiinteistöjen suojaaminen on kiinteistöjen omistajien vastuulla, joten Ivalojoen tulvaryhmä pitää tärkeänä toimenpiteenä omatoimista varautumista ja tilapäisten tulvasuojelurakenteiden käyttöä. Suunnitelmassa on esitetty lisäksi useita ei-rakenteellisia toimenpiteitä, joita tehostamalla parannetaan tulviin varautumista alueella. Toimenpiteiden toteuttaminen on pääosin Lapin ELY-keskuksen, Inarin kunnan ja Lapin pelastuslaitoksen vastuulla. Suunnitelma ei velvoita ketään vastuutahoja toimenpiteiden toteuttamiseen, mutta suunnitelma on otettava huomioon mm. kuntien ja valtion viranomaisten toiminnassa. Toimenpiteiden toteutumista seuraa Lapin ELY-keskus.

Tuotanto- ja tuottavuusarvioiden riippuvuus tuotantofunktiovalinnasta

Tuotantofunktio on tärkeä osa taloustieteellistä analyysia, mutta sen valinta tehdään usein ilman lähempää tarkastelua. Yleisimmin käytetty tuotantofunktiomuoto on Cobb–Douglas-tuotantofunktio. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata edellä mainittua tuotantofunktiota joustavampaan kiinteän substituutiojouston tuotantofunktioon eli CES-tuotantofunktioon. Vertailu suoritetaan estimoimalla tuotantofunktioille parametrit aineiston avulla. Tuotantofunktiovalinnan vaikutusta kokonaistuottavuusarvioihin tarkastellaan hyödyntämällä estimaatteja. Tuotantofunktiovalinnan vaikutuksia arvioidaan lisäksi kokonaistuottavuuden kasvua selittävissä regressioissa. Tuotantofunktioiden parametrien estimoinnissa hyödynnetään lineaarista ja epälineaarista pienimmän neliösumman menetelmää. Tutkimuksessa arvioidaan kokonaistuottavuutta bruttokansantuotteen ja tuotantofunktion välisenä erotuksena. Kokonaistuottavuuden kasvua käsittelevissä regressioissa käytetään paneeliaineistolle soveltuvia menetelmiä. Tuotantofunktioestimoinnin tuloksena saadaan substituutiojouston arvoksi 0,8. Tulosten perusteella kokonaistuottavuuden muutokset ovat maltillisempia ja kokonaistuottavuuden estimaatti kehittyy vakaammin, kun tuotantorakenteen oletetaan seuraavan CES-tuotantofunktiota. Kokonaistuottavuuden muutoksia selittävissä regressioissa yleisesti käytettyjen selittäjien vaikutukset pienenevät ja joidenkin selittäjien tilastollinen merkitsevyys laskee, kun kokonaistuottavuuden laskemiseen käytetään CES-tuotantofunktiota Cobb–Douglas-tuotantofunktion sijaan Tulokset tukevat substituutiojouston arvoa 0,8 ja näin ollen CES-tuotantofunktion käyttämistä Cobb–Douglas-tuotantofunktion sijaan. Kokonaistuottavuutta arvioitaessa tuotantofunktiovalinta vaikuttaa arvion heilahteluiden voimakkuuteen. Toivottava ominaisuus kokonaistuottavuusarviolle on sen tasainen kehittyminen ajassa ilman suuria heilahteluja. Kokonaistuottavuuden muutoksia selittävissä regressioissa tulee tuotantofunktion valintaan kiinnittää huomiota. Tutkimuksen perusteella tulokset, kokonaistuottavuuden kasvua selittävissä regressioissa riippuvat käytetystä tuotantofunktiomuodosta.