994 resultados para Husa, Jaakko: Yleinen valtiosääntöoikeus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Papperstillverkningen störs ofta av oönskade föreningar som kan bilda avsättningar på processytor, vilket i sin tur kan ge upphov till störningar i pappersproduktionen samt försämring av papperskvaliteten. Förutom avsättningar av vedharts är stenliknande avlagringar av svårlösliga salter vanliga. I vårt dagliga liv är kalkavlagringar i kaffe- och vattenkokare exempel på liknande problem. I massa- och pappersindustrin är en av de mest problematiska föreningarna kalciumoxalat; detta salt är nästan olösligt i vatten och avlagringarna är mycket svåra att avlägsna. Kalciumoxalat är också känt som en av orsakerna till njurstenar hos människor. Veden och speciellt barken innehåller alltid en viss mängd oxalat men en större källa är oxalsyra som bildas när massan bleks med oxiderande kemikalier, t.ex. väteperoxid. Kalciumoxalat bildas när oxalsyran reagerar med kalcium som kommer in i processen med råvattnet, veden eller olika tillsatsmedel. I denna avhandling undersöktes faktorer som påverkar bildningen av oxalsyra och utfällningen av kalciumoxalat, med hjälp av bleknings- och utfällningsexperiment. Forskningens fokus låg speciellt på olika sätt att förebygga uppkomsten av avlagringar vid tillverkning av trähaltigt papper. Resultaten i denna avhandling visar att bildningen av oxalsyra samt utfällning av kalciumoxalat kan påverkas genom processtekniska och våtändskemiska metoder. Noggrann avbarkning av veden, kontrollerade förhållanden under den alkaliska peroxidblekningen, noggrann hantering och kontroll av andra lösta och kolloidala substanser, samt utnyttjande av skräddarsydd kemi för kontroll av avlagringar är nyckelfaktorer. Resultaten kan utnyttjas då man planerar blekningssekvenser för olika massor samt för att lösa problem orsakade av kalciumoxalat. Forskningsmetoderna som användes i utfällningsstudierna samt för utvärdering av tillsatsmedel kan också utnyttjas inom andra områden, t.ex. bryggeri- och sockerindustrin, där kalciumoxalatproblem är vanligt förekommande. -------------------------------------------- Paperinvalmistusta häiritsevät usein erilaiset epäpuhtaudet, jotka kiinnittyvät prosessipinnoille ja haittaavat tuotantoa sekä paperin laatua. Puun pihkan lisäksi eräs yleinen ongelma on niukkaliukoisten suolojen aiheuttamat kivettymät. Kalkkisaostuma kahvinkeittimessä on esimerkki vastaavasta ongelmasta arkielämässä. Massa- ja paperiteollisuudessa yksi hankalimmista kivettymien muodostajista on kalsiumoksalaatti, koska se on lähes liukenematonta ja sen aiheuttamat saostumat ovat erittäin vaikeasti poistettavia. Kalsiumoksalaatti on yleisesti tunnettu myös munuaiskivien aiheuttajana ihmisillä. Puu ja varsinkin sen kuori sisältää aina jonkin verran oksalaattia, mutta suurempi lähde on kuitenkin oksaalihappo jota muodostuu valkaistaessa massaa hapettavilla kemikaaleilla, kuten vetyperoksidilla. Kalsiumoksalaattia syntyy kun veden, puun ja lisäaineiden mukana prosessiin tuleva kalsium reagoi oksalaatin kanssa. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin oksaalihapon muodostumiseen ja kalsiumoksalaatin saostumiseen vaikuttavia tekijöitä valkaisu- ja saostumiskokeiden avulla. Tutkimuksen painopiste oli saostumien ehkäisemisessä puupitoisten painopaperien valmistuksessa. Työssä saadut tulokset osoittavat että oksaalihapon muodostumiseen ja kalsiumoksalaatin saostumiseen voidaan vaikuttaa sekä prosessiteknisten että märänpään kemian keinojen avulla. Tehokas puun kuorinta, optimoidut olosuhteet peroksidivalkaisussa, muiden liuenneiden ja kolloidisten aineiden hallinta sekä räätälöidyn kemian hyödyntäminen kalsiumoksalaattisaostumien torjunnassa ovat keskeisissä rooleissa ongelmien välttämiseksi. Väitöskirjatyön tuloksia voidaan hyödyntää massan valkaisulinjoja suunniteltaessa sekä kalsiumoksalaatin aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa. Tutkimusmenetelmiä, joita käytettiin saostumiskokeissa ja eri lisäaineiden vaikutusten arvioinnissa, voidaan hyödyntää massa- ja paperiteollisuuden lisäksi myös muilla alueilla, kuten sokeri- ja panimoteollisuudessa, joissa ongelma on myös yleinen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee 6. divisioonan huollon johtamista Lapin sodassa vuonna 1944. Tutkielma käsittelee divisioonan huollon johtamista huoltopäällikön näkökulmasta. Huoltopäällikön johtamistoimintaa tutkitaan vertailemalla erityisesti hänelle annettuja käskyjä ja vaatimuksia sekä hänen laatimiaan käskyjä ja käytäntöjä. Jotta huoltopäällikön johtamistoimintaa voitaisiin ymmärtää, on ollut välttämätöntä tutkia hänen ammattitaitoaan, hänelle asetettuja suoritusvaatimuksia, divisioonan esikunnan työskentelyä, esikunnan henkilöstön johtosuhteita ja yhteistoimintaa sekä heidän osallistumistaan huollon suunnittelu- ja johtamisprosessiin. Tutkielmassa käsitellään myös Lapin sodan aikaisia toimintaolosuhteita ja sitä, miten ne vaikuttivat huollon johtamiseen. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on: ”Miten 6. divisioonan huoltoa johdettiin Lapin Sodassa?” Alatutkimuskysymyksiä ovat: ”Miten huoltopäällikkö suunnitteli ja johti divisioonan huoltoa käytännössä? Mitä häneltä edellytettiin ja mikä oli hän ammattitaitonsa?”, ”Mitkä seikat vaikuttivat eniten 6. divisioonan huollon suunnitteluun, johtamiseen ja käytännön toteutukseen Lapin Sodan aikana vuonna 1944?” ja ”Mitkä olivat 6. divisioonan huoltomuodostelmat ja miten niitä käytettiin sotatoimien aikana?” Ajallisesti tämä tutkielma käsittelee ajanjaksoa syyskuusta marraskuun 1944 loppuun. Ajanjakso pitää sisällään 6. divisioonan siirtämisen Karjalan kannakselta Kajaaniin. Se pitää sisällään myös 6. divisioonan sotatoimet Lapin Sodassa sekä divisioonan pääosien kotiuttamisen marraskuun lopussa 1944. Tutkielman lähteet ovat pääosin Kansallisarkiston arkistolähteitä kuten 6. divisioonan Lapin sodan ja jatkosodan aikaisia asiakirjoja, käskyjä ja sotapäiväkirjoja. Tehtyjen johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että Lapin sodan aikana toimittiin erittäin vaikeissa olosuhteissa. Saksalaiset tuhosivat Pohjois-Suomen infrastruktuuria erittäin laajasti, sotatoimet käytiin pääosin syksyllä kelirikon aikana ja Pohjois-Suomessa oli erittäin vähän huollon toiminnan kannalta välttämättömiä teitä. Ongelmia huollolle aiheutti myös yleinen huono materiaalitilanne ja kuljetuskaluston kuten kuorma-autojen puute ja huono kunto. 6. divisioonan huoltoa johdettiin erittäin ammattitaitoisen ja kokeneen huoltopäällikön toimesta. Huoltopäällikön aktiivisella johtamistoiminnalla ja ammattitaidolla erittäin suuri merkitys siinä, että kaikki 6. divisioonan huollolle käsketyt tehtävät pystyttiin toteuttamaan hyvin vaikeista olosuhteista huolimatta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sotataidossa ilmenee yleisiä taktisia periaatteita, jotka ovat yleispäteviä ja kohtalaisen pysyviä. Tutkimalla pataljoonatason ohjesäännöissä esiintyviä yleisiä taktisia periaatteita on pyritty muodostamaan yleiskuvan keskeisimpien yleisten periaatteiden määritelmistä, niiden sisällöstä ja yleisten taktisten periaatteiden liittymisestä toisiinsa. Tarkastelujakso ylettyy 1960-luvun lopulta nykyhetkeen. Tutkimukseen on haettu täydentävät näkökulmat käsittelemällä komppaniatasoa sekä aikakausi- ja vuosijulkaisuja. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, jossa yleisten taktisten periaatteiden määritelmiä on käsitelty sisällön analyysillä. Tutkimusongelmana on: ” Miten suomalaisen sotataidon, keskeisimmät yleiset taktiset periaatteet on määritelty jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöissä 1960-luvun lopulta nykyhetkeen, ja miten sotataidollinen ajattelu on kehittynyt ajanjakson aikana eri organisaatiotasoilla?” Keskeisenä lähdeaineistona on jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöt, joita on käsitelty vertailevalla kirjallisuustutkimuksella. Näin ollen aihepiiriä on tutkittu ohjesääntöjen näkökulmasta. Tutkimuksessa ilmeni että ohjesääntöjen yleisten taktisten periaatteiden käsittely on yleisesti ottaen pysynyt samansuuntaisena tarkastelujakson aikana. Aloitteen merkityksen korostuminen on kuitenkin aiheuttanut muutoksia yleisten taktisten periaatteiden käsittelyyn tarkastelujakson jälkimmäisen puoliskon aikana. Ohjesääntöjen tarkastelun pohjalta keskeisimmiksi yleisiksi taktisiksi periaatteiksi määräytyvät: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, olosuhteiden hyväksikäyttö, yksinkertaisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys, yllätys sekä voimien vaikutuksen keskittäminen. Aloitetta edistävinä yleisinä taktisina periaatteina korostuu varsinkin: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys sekä yllätys. Joustavuus lienee yleinen taktinen periaate, joka jatkossa tulee korostumaan entistä enemmän, suomalaisessa sotataidossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maanpuolustuskorkeakoulu on uudistanut tutkintojaan Bolognan prosessin mukaisesti vuonna 2006. Tämän seurauksena upseereiden sotatieteellinen eli akateeminen koulutus nostettiin eurooppalaisen korkeakoulutuksen tasolle. Bolognan prosessiin on vaikuttanut kansainvälistyminen, joka on noussut keskeiseksi osaksi suomalaista korkeakoulutusta sekä puolustuspolitiikkaa. Maanpuolustuskorkeakoulun kansainvälistymisprosessi muihin Suomen korkeakouluihin nähden on vielä alussa, mutta sitä halutaan edistää voimakkaasti. Parhaillaan on meneillään kattava selvitystyö Euroopan unionin tasolla, jolla pyritään mahdollistamaan sotilasopetuslaitosten välinen yhteistyö opiskelijavaihtojen muodossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata aiheeseen liittyviin haasteisiin ja ongelmiin tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta sekä selvittää eri henkilöstöryhmien yleistä asennoitumista ja näkemyksiä opiskelijavaihtoja kohtaan. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastatteluita. Tutkimuksen perusteella yleinen asennoituminen opiskelijavaihtoja kohtaan on positiivista. Tästä huolimatta epäviralliset kannanotot vaihtelivat radikaalisti. Suurimmiksi opiskelijavaihtojen ongelmiksi nousivat sotilasopetuslaitosten opetussuunnitelmien erilaisuus, opintojen tunnustaminen ja sotilasopetuslaitosten yleinen sitoutumattomuus Bolognan prosessiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen puolustusvoimissa annettu asutuskeskustaistelukoulutus vuoden 1945 jälkeen on harvemmin tutkittu aihe. Toinen maailmansota osoitti, että taistelut asutuskeskuksissa kuuluivat erottamattomasti nykyaikaiseen taistelukenttään. Neuvostoliiton asema Itämeren alueen ainoana sotilasmahtina ja Porkkalan tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle muodostivat sotilaallisen uhkan niin valta-kunnan pääkaupungille kuin koko Etelä-Suomelle. Suomen itärajan siirtyminen lännemmäksi toi lisäksi useita asutuskeskuksia rajan läheisyyteen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten asutuskeskustaistelukoulutus on kehittynyt Suomen puolustusvoimissa vuosien 1945–1989 välisenä aikana. Taustan tutkimukselle muodostaa koulutuksen yleinen kehittyminen tutkittavana olevana ajanjaksona. Lähdeaineina tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston, Sörnäisten toimipisteen julkista lähdemateriaalia ja koulutuksen yleisestä kehittymisestä kirjoitettua kirjallisuutta. Tutkimuksessa selvisi, että sotien jälkeen annettu asutuskeskustaistelukoulutus on ollut hyvin vähäistä 1980-luvun puoleen väliin saakka. Vuonna 1979 Afganistanin miehitykseen liittynyt Kabulin valtaus osoitti miten suurvalta lamauttaa yhdellä erikoisoperaatiolla valtion päätöksentekokyvyn. Sen seurauksena syntyi tarve kouluttaa pääkaupunkiseudulla toimimaan kykeneviä joukkoja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Egypti ja Israel kävivät kaksi sotaa 1970-luvun vaihteessa. Kuuden päivän sota käytiin vuonna 1967 ja Jom Kippur -sota 1973. Molemmissa sodissa ilmapuolustuksen osa-alueilla oli merkittävät roolit sotien lopputuloksen kannalta. Tutkimusongelmana on: miten Egyptin ilmapuolustuksen toiminta kehittyi Kuuden päivän sodasta Jom Kippur -sotaan? Tutkimusaineistona on käytetty julkisia kirjallisuuslähteitä ja tutkimusmenetelmä on kirjallisuustutkimus. Tutkimuksessa ilmeni, että ilmapuolustus oli ratkaisevassa roolissa sekä Kuuden päivän sodassa että Jom Kippur -sodassa. Kuuden päivän sodassa ilmeni millainen merkitys yllätyksellä ja ilmavoimien käytöllä on sodan aloituksessa. Egypti yllätettiin totaalisesti ja Israelin ilmavoimat onnistui lähes tuhoamaan Egyptin ilmapuolustuksen muutamassa tunnissa. Sotien välisenä aikana Egypti kehitti Neuvostoliiton tuella tehokkaan ilmapuolustuksen. Useista eri ilmatorjuntajärjestelmistä koostunut, kaikki korkeusalueet kattanut, tiivis ilmatorjuntajärjestelmä muodosti todella tehokkaan suojan Israelin ilmaiskuilta. Kuuden päivän sodassa tuhottu lentokonekalusto korvattiin Neuvostoliiton koneilla. Jom Kippur -sodassa Egypti onnistui yllättämään Israelin hyökkäyksellään. Egyptin hyökkäys alkoi tehokkaasti kun se eteni oman ilmatorjuntaohjusverkkonsa kantaman sisäpuolella. Egyptin ilmatorjunta osoittautui tehokkaaksi ja se kykeni estämään Israelin ilmavoimien iskut ilmatorjuntaohjusten kantaman alueella. Hyökkäyksen edettyä ilmatorjunnan ulkopuolelle maavoimien hyökkäys joutui Israelin ilmavoimien tuhoamaksi ja Israel aloitti oman hyökkäyksensä. Egyptin ilmatorjuntajärjestelmä aiheutti suuria tappioita Israelin ilmavoimille, eikä Israel onnistunut löytämään keinoa sen tuhoamiseksi ilmasta. Vasta Israelin maavoimien tuhotessa ilmatorjunnan kohteita Israelin ilmavoimat kykenivät saavuttamaan osittaisen ilmaherruuden taistelualueella ja hyökkäämään ilmatorjunnan kohteita vastaan. Kun tiiviiseen ilmatorjuntajärjestelmään oli tehty aukko se menetti tehokkuutensa ja oli tuhottavissa. Kuuden päivän sodassa lähes tuhottu Egyptin ilmavoimat olivat koko sodan ajan passiivisessa roolissa ja kokivat suuria tappioita Israelin suorituskykyisempää kalustoa vastaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maksimivoimalla on todettu olevan yhteys sotilaallisista tehtävistä suoriutumiseen. Puolustusvoimissa käytössä olevilla fyysisen kunnon testeillä pyritään saamaan luotettava kuva ammattisotilaan kenttäkelpoisuuteen vaikuttavasta fyysisestä suorituskyvystä. Reserviläisten osalta ei ole käytössä yhtä vakiintunutta testikäytäntöä, ja ainoa maksimaalista voimaa mittaava testi on tällä hetkellä käden puristusvoimatesti. Tutkimuksessa selvitettiin isometrisen maksimivoiman yhteyttä lihaskuntoon ja kestävyyteen sekä sitä, kuinka paljon nykyiset reserviläisille pidetyt kuntotestit kertovat käsien ja jalkojen ojentajien maksimivoiman tasosta. Testit suoritettiin kertausharjoitusten yhteyksissä järjestetyissä fyysisen kunnon kartoituksissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 789 reserviläistä. Koehenkilöiden ikä oli 24 ± 2.8 v., pituus 180 ± 6 cm, paino 80.3 ± 13.5 kg ja rasvaprosentti 17.8 ± 7.2 %. Heiltä mitattiin kyynärvarren ojentajien sekä jalkojen ojentajien isometriset maksimivoimat, käden puristusvoima ja maksimaalinen hapenottokyky. Näiden lisäksi lihaskuntotesteihin kuului minuutin etunojapunnerrus, minuutin istumaan nousu ja minuutin toistokyykistys. Lihaskuntoindeksi (LKI) laskettiin lihaskestävyystestien tuloksista ja fyysisen suorituskyvyn indeksi (FSK) lihaskuntoindeksistä ja maksimaalisesta hapenottokyvystä. Isometristen maksimivoimatestien tulosten keskiarvo (± vaihteluväli) jalkojen osalta oli 2917 ± 868 N. Kyynärvarren ojentajien isometrisen maksimivoiman keskiarvo oli 898 ± 201 N. Keskiarvo puristusvoimamittauksessa oli 53 ± 9 kg. Lihaskestävyystesteissä saatiin seuraavanlaiset tulokset: istumaan nousu 38 ± 10 kpl, etunojapunnerrus 28 ± 12 kpl ja toistokyykistys 43 ± 8 kpl. Maksimaalisen hapenottokyvyn keskiarvo oli 41.6 ± 8.1 ml×kg-1×min-1. Merkittävät positiiviset yhteydet löydettiin minuutinetunojapunnerruksen ja kyynärvarren ojentajien isometrisen maksimivoiman (r = 0.58, p < 0.001) sekä minuutin toistokyykistyksen ja maksimaalisen hapenottokyvyn väliltä (r = 0.55, p < 0.001). Kyynärvarren isometrinen maksimivoima korreloi huomattavasti LKI:n ja FSK:n kanssa (r = 0.51, p < 0.001; r = 0.47, p = 0.001). Tutkimuksen perusteella lihaskestävyydellä on positiivinen yhteys maksimaaliseen hapenottokykyyn. Sen sijaan käsien tai jalkojen isometrisellä maksimivoimalla ei havaittu olevan yhteyttä maksimaalisen hapenottokyvyn kanssa. Puristusvoiman yhteys jalkojen ja käsien maksimivoimaan sekä LKI:iin ja FSK:iin on heikko. Tutkimuksen mukaan lihaskestävyyden perusteella voidaan jossain määrin arvioida maksimivoiman ja fyysisen kunnon tasoa, joten nykyiset lihaskunnon kartoitukseen käytetyt testit antavat tietyiltä osin tietoa myös maksimivoimasta. Tätä huomiota tukee etunojapunnerruksen ja käsien isometrisen maksimivoiman suhteellisen voimakas yhteys. Toisaalta toistokyykistyksen ja jalkojen ojentajien isometrisen maksimivoiman yhteys on heikko. Toistokyykistyksellä on kuitenkin huomattava yhteys maksimaalisen hapenottokyvyn kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yksittäisistä isometrisistä maksimivoimatesteistä eniten tietoa reserviläisten fyysisestä suorituskyvystä antaa kyynärvarren ojentajien isometrinen maksimivoimatesti. Yksittäisen maksimivoimatestin perusteella ei kuitenkaan voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä reserviläisen fyysisestä suorituskyvystä eikä fyysisen suorituskyvyn indeksin perusteella yleisestä maksimivoiman tasosta. Nykyistä luotettavampaa tietoa fyysisestä suorituskyvystä saataisiin, jos fyysisen kunnon testeissä olisi mukana jalkojen maksimivoimaa mittaava testi. Puristusvoimamittauksen käyttöarvoa fyysisen kunnon mittaamisessa tulisi harkita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pankkialan sääntely on viime vuosina lisääntynyt. Pankkisääntelyn keskeisimpänä ohjenuorana toimiva Basel-sääntelykehikko asettaa pankeille minipääomavaatimuksia, joiden tarkoituksena on säilyttää pankkitoiminta terveellä pohjalla ja parantaa pankkien tappionsietokykyä. Sääntelyn varjopuolena on kuitenkin pankkien vakavaraisuuden nostamisesta seuraava luotonleikkaus, joka vaikuttaisi kohdistuvan terävimmin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin – yrityksiin, jotka rahoittavat valtaosan toiminnastaan velkarahalla. Pelkkä yleinen luotonannon vähentäminen ei kuitenkaan suoraan selitä, miksi juuri pk-yritykset ovat leikkausten kohteena, sillä luotonannon vähentyessä lainattavan potin jakaminen pienempiin osiin – pienemmiksi luotoiksi – saa rahat riittämään useammalle, jolloin myös pankin luottosalkku on hajautetumpi. On siten oltava jokin muu syy, miksi lähtökohtaisesti pienempiä luottoja hakevat pk-yritykset eivät saa pankkilainaa. Tutkielmassa tarkastellaan pankkien nykysääntelyn vaikutusta pk-yritysten lainansaantiin. Basel-säännöstön asettamat minipääomavaatimukset vaikuttavat pankkien luotonmyöntöpäätöksiin luotolle laskettavan riskipainon kautta. Riskipainoon vaikuttaa kaksi ulkoista tekijää, vastapuolen konkurssin todennäköisyys (Probability of Default, PD) sekä luotolle myönnettävä vakuus. Tutkielmassa luodaan malli pk-yrityksen konkurssiriskin estimoimiseksi logistisella regressioanalyysillä. Malli luodaan, jotta tutkielmaan kerätyn aineiston yrityksien riskiprofiileja olisi mahdollista tarkastella. Aineistoon on kerätty Voitto + -tietokannasta 116 yrityksen tilinpäätökset sekä tunnusluvut, joiden pohjalta konkurssiriskiä tutkitaan, ja vakuudeksi riittävän omaisuuden määrää tarkastellaan. Riskipainon määräytymistä tarkastellaan kahdeksan aineistosta valitun esimerkkiyrityksen avulla ja koko aineiston pohjalta luodaan katsaus varsinaissuomalaisten pk-yritysten luotonsaantimahdollisuuksiin. Basel-säännöstö vaikuttaa kannustavan pankkeja turvattuun luotonantoon, jolloin lainan vakuuden merkitys korostuu. Tutkielmassa luodun konkurssiriskin estimointimallin perusteella aineiston yrityksille itse konkurssiriski ei näyttäisi olevan suuri ongelma lainaa haettaessa: noin 70 % yrityksistä oli selkeästi vielä luottokelpoisia. Sen sijaan krooninen vakuuden puute vaikuttaisi suurimmalta syyltä negatiiviseen luotonmyöntöpäätökseen. Aineiston yrityksistä vain yhdellä oli riittävästi vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta kattamaan esimerkkilaskelmissa käytetyn 100 000 €:n lainapääoman; valtaosalla yrityksistä vakuusmassaa oli taseessa alle 10 000 €. Koska Basel-sääntely asettaa korkeat riskipainot vakuudettomille luotoille, ja riskipaino kasvattaa suoraan pankissa pidettäviä pääomareservejä, pk-yritysten luototus aiheuttaa pankeille ylimääräisiä kustannuksia. Näin on löydetty osaltaan yksi selitys juuri pk-yrityksiin kohdistuviin luotonleikkauksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä luonteeltaan kvalitatiivisessa tapaustutkimuksessa tutkitaan lentoreserviupseerikurssin oppilaiden, kouluttajien ja lennonopettajien välisiä mahdollisia arvoristiriitoja sekä - yhtäläisyyksiä, joiden lisäksi kartoitetaan arvokasvatuksen toteutusmahdollisuuksia lentoreserviupseerikurssin toimintaympäristössä. Tutkimuksen empiirisen osion perusteella pyritään selvittämään tutkimuskohteiden yksilöllisten arvokäsitysten suhdetta toisiinsa ja Ilmavoimien organisaation arvoihin. Empiirisen osuuden toisena tärkeänä tavoitteena on tarkastella arvokasvatuksen eri tekijöitä lentoreserviupseerikurssilla. Tutkimustyön aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen pääasiallisena teoriana on käytetty Schwartzin (1992) teoriaa arvojen universaalista rakenteesta ja sisällöstä. Schwartz on muodostanut tutkitun tiedon avulla arvoympyrän, joka sisältää 10 arvoluokkaa. Arvoympyrää on hyödynnetty tässä tutkimuksessa useaan otteeseen. Tutkimustyön arvokasvatuksen osuudessa lähdekirjallisuutta on tutkittu laajalti erityisesti organisaation arvojen ja arvokasvatuksen näkökulmista. LentoRUK:n eri henkilöstöryhmien arvoja sekä Ilmavoimien organisaation arvoja tarkasteltaessa kävi ilmi, että kurssin kokonaisarvoympäristö on melko yhtenäinen ja lähellä Ilmavoimien arvomaailmaa. Tarvetta nähtiin kuitenkin arvojen yhteiselle sopimiselle. Kurssin arvokasvatuksesta haastattelujen avulla saadut näkemykset poikkesivat eri haastatteluryhmien välillä enemmän. Tärkeimmäksi arvokasvatuksen metodiksi nousi jokaisen yhteisön jäsenen oma esimerkki. Kurssin arvokasvatuksen kehittämisehdotuksia ovat muun muassa koulutusorganisaation yhteisten tilaisuuksien järjestäminen sekä mahdollinen arvokasvatuksen huoneentaulu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa ”Automatisoidut rajatarkastukset” selvitetään mitä automatisoidut rajatarkastukset tarkoittaa, mihin se perustuu, mikä se on ja miksi siihen halutaan siirtyä. Tutkimuksessa automatisoiduilla rajatarkastuksilla ei tarkoiteta pelkästään passin tarkastavaa automaattista porttia, vaan laajemmin rajatarkastustekniikan muuttumista automaattisemmaksi. Tutkimuksessa selvennetään rajaturvallisuutta yleisesti. Pääpaino tutkimuksessa on automatisoitujen rajatarkastusten kokonaisuuden selvittämisessä. Suomessa Automatisoidut rajatarkastukset ovat vielä suunnittelu-, kehittely- ja kokeiluasteella. Yhdysvalloissa on Smart Border -niminen rajatarkastusmalli jo käytössä jossain määrin. Myös muualla maailmalla on kokeilukäytössä erilaisia automaattisia rajatarkastuslaitteita. Automatisoiduilla rajatarkastuksilla halutaan vastata tämän päivän haasteisiin rajaturvallisuutta vastaan. Automatisoiduissa rajatarkastuksissa käytetään tämän hetkistä huipputekniikkaa. Tekniikka onkin yksi automatisoitujen rajatarkastusten peruspilareista. Smart Borderin tavoitteena on rajankulun parantaminen ja peruspilarit siihen ovat: seulonta, biometriikka ja informaatioteknologia. Näillä työkaluilla paranee niin rajaturvallisuus, kuin valtion sisäinenkin yleinen järjestys ja turvallisuus. Tutkimus on tehty perehtymällä erilaisiin lähdemateriaaleihin Smart Borderin periaatteista, biometriikasta sekä Suomen automatisoitujen rajatarkastusten kehittämissuunnitelmista. Tutkimuksessa on ollut haasteellista aiheen tuoreus. Suomen automatisoituja rajatarkastuksia koskien lähdemateriaalia on ollut vain vähän saatavilla johtuen kehittely- ja kokeiluvaiheesta, eikä aiheesta ei ole vielä tehty muita tutkimuksia. Yhdysvaltojen Smart Borderista, biometriikan soveltuvuudesta rajaturvallisuuteen sekä automatisoinnista yleisellä tasolla on ollut enemmän materiaalia saatavilla. Lisäksi haasteena on aiheen nopea kehittyminen. Muutoksia tapahtuu nopeasti ja tutkimuksen kolmevuotisen elinkaaren ajalle mahtuu paljon muuttuvia asioita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Taiwan on 1600-luvun jälkeen ollut usean hallinnon alaisuudessa. Eurooppalaisen, kiinalaiset, japanilaiset ja amerikkalaiset ovat vuosien saatossa kilpailleet saaren hallinnasta tai sen saamisesta omaan vaikutuspiiriin. Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Taiwanin historiassa on hallinnut Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen valtakamppailu, joka on tänä päivänäkin yhtä kiistanalainen kuin kylmän sodan aikaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on Taiwanin asema Yhdysvaltojen ja Kiinan välisessä geopoliittisessa kilpailussa. Taiwanin tilannetta käsitellään uuden geopolitiikan teorian avulla. Teorian perusoletus on se, että taloudellinen kilpailu on nykyaikaisessa maailmassa poliittista ja sotilaallista kilpailua merkityksellisempää. Tutkimusongelmaa lähdetään ratkaisemaan näiden kolmen kilpailumuodon kautta. Tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena on selittää, miksi Taiwan on tärkeä Yhdysvalloille ja Kiinalle. Tutkimuksessa havaittiin, että Taiwan on merkityksellinen Yhdysvalloille ja Kiinalle poliittisen kilpailun vuoksi. Valtiot ovat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sitouttaneet itsensä poliittisella retoriikalla ja lainsäädännöllä Taiwanin tilanteeseen. Yhdysvaltojen tarkoituksena on estää Kiinan nousu uhkaamaan sen alueellista ylivaltaa. Kiina taas haluaa korjata nöyryyden vuosisadan aiheuttaman vääryyden ja palauttaa maan suuruuden entiselleen.