Exciting Moments - Reval Hotels ja mainonnan merkitykset

Pro gradu työni käsittelee virolaisia mainoksia ja niiden kohderyhmiä. Tutkimusaihe on erityisen mielenkiintoinen, sillä virolaisesta mainonnasta on tehty kansainvälisellä tasolla varsin vähän tutkimuksia. Halusin pro gradu -työssäni selvittää, mitä analysoimillani mainoksilla halutaan viestiä, kenelle ne suunnataan sekä millaisin kielellisin ja kuvallisin keinoin niitä tuotetaan. Käytin tutkimuksen materiaalina kuutta Reval Hotels ketjun mainosta, jotka ovat ilmestyneet viron- ja/tai englanninkielisinä viimeisen kahden vuoden aikana lehdissä, esitteissä tai hotellissa pöytä- tai seinämainoksina. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustui kolmeen erilaiseen näkökulmaan: mainostekstien tutkimukseen, semiotiikkaan sekä Pierre Bourdieun teoriaan symbolisesta pääomasta ja sosiaalisten luokkien eroista. Sosiologisen näkökulman käyttö oli perusteltua erityisesti sen uutuusarvon vuoksi, sillä Bourdieun teoriaa ei ole aikaisemmin hyödynnetty virolaisten mainosten tutkimuksessa. Mainosten kuvien ja tekstien analyysi osoitti, että mainokset olivat rakenteellisesti oikeaoppisesti laadittuja. Mainoksista löytyi lukuisia symbolisen pääoman elementtejä, kuten englannin kieli, raha, aika, tehokkuus ja eurooppalaisuus. Mainokset olivat samalla varsin konservatiivisia ja yllätyksettömiä. Materiaalin joukosta erottui kuitenkin yksi mainos, jolla rikottiin perinteisen mainostamisen kaavaa ja josta avautui paljon erilaisia merkityksiä. Johtopäätöksenä voitiin muun muassa todeta, että Reval Hotels voi markkinointistrategiaansa kehittämällä hankkia itselleen uusia tuottavia kohderyhmiä. Pro gradu työtäni voi myöhemmin laajentaa esimerkiksi vertailevaksi jatkotutkimukseksi, jossa tarkastellaan useampien Virossa toimivien hotellien mainontaa.

"Minäkin olen täällä löyhkäämässä" : Etnisyyden ja ruumiillisuuden representaatiot Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä

Tutkin työssäni, miten etnisyys ja ruumiillisuus representoituvat Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä (1999) ja millaisia merkityksiä nämä representaatiot saavat suhteessa kysymyksiin vallasta, väkivallasta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, hyvinvoinnista ja sairaudesta. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on jälkikoloniaalinen teoria. Romaanissa on keskeisellä tavalla kyse konfliktista: nuoruudenystävykset, suomalainen Kristiina ja mosambikilainen Sofia Elena, kohtaavat jälkimmäisen kuolinvuoteella ja käyvät kiivasta kamppailua aatteista ja arvoista. Olen tulkinnut romaanin päähenkilöt allegorisiksi hahmoiksi, jotka edustavat kotimaitaan ja -mantereitaan. Näihin henkilöhahmoihin kiteytyy ominaisuuksia, jotka tavataan hahmottaa stereotyyppisiksi Euroopalle ja Afrikalle. Etnisyys representoituu paitsi Kristiinan ja Sofia Elenan tyypitellyissä luonteenpiirteissä ja käyttäytymismalleissa myös heidän ulkonäkönsä kuvauksessa. Kristiina kuvataan korostetun vaaleana ja Sofia Elena korostetun mustana, minkä voi tulkita kommentoivan imperialistiseen diskurssiin liittyvää binaarista ajattelua. Myös romaanin miehet ovat tulkittavissa allegorisiksi hahmoiksi: Kristiinan mies Otto edustaa vaimonsa tavoin vaurasta Eurooppaa, amerikkalainen pohatta Mark Hunter Yhdysvaltoja ja sen mahtia ja Kristiinan nuoruudenrakastettu Abdel läntistä kuvitelmaa eksoottisesta Orientista. Ruumiillisuus korostuu romaanissa seksuaalisuuden, sairauden ja väkivallan kuvauksissa. Kristiina on seksuaalinen toteuttaja, jonka kokemus omasta ruumiista määräytyy pitkältä eroottisten kokemusten perusteella. Sofia Elenaa taas ei kuvata seksuaalisena hahmona, vaan hänen kehonsa kuvausta hallitsee sairaus. Koska Sofia Elena on allegorinen hahmo, hänen ruumiinsa voi rinnastaa mantereeseen ja sitä riuduttava sairaus prosesseihin, jotka tunkeutuvat yhteiskuntien rakenteisiin ja nakertavat niitä sisältäpäin: hallitsemattomaan kansainväliseen muuttoliikkeeseen, rikollisuuteen ja terrorismiin. Sofia Elenalla on kokemusta myös väkivallasta: hän on sotinut ja pitää väkivaltaa ainoana keinona taistella Länttä vastaan. Romaani välittää kuitenkin pessimistisen kuvan väkivallan mahdollisuudesta vapauttaa (kolmannen maailman) naiset. Pessimistinen kuva välittyy myös ensimmäisen ja kolmannen maailman naisten mahdollisuuksista ymmärtää toisiaan. Nais-Afrikka ja nais-Eurooppa jäävät romaanissa etäälle toisistaan sekä henkisesti että fyysisesti.

"Voihan sitä noinkin ajatella" : Myönnyttelymuotin rakenne ja käyttö

Tutkimuksen aiheena on myönnyttelymuotti. Myönnyttelyllä tarkoitan sitä, että äänessäolija ilmaisee (heikohkoa) samanmielisyyttä esitetyn mielipiteen tai ehdotuksen kanssa. Muotilla tarkoitan kielellistä kehikkoa, joka muodostuu 1) mahdollisuutta ilmentävästä ja subjektittomasta, indikatiivi- tai konditionaalimuotoisesta modaaliverbistä (voi, saa, sopii tai passaa), johon liittyy partikkeli -hAn, 2) sävypartikkelista sitä tai tuota sekä 3) A-infinitiivin perusmuodosta. Myönnyttelymuotin toteumia ovat siten lausumat kuten Sopiihan sitä yrittää, Saahan sitä aina toivoa, Voishan tuota vaikka tullakin ja Passaahan sitä naureskella. Muotti on vapaan arkikeskustelun (tai siihen vertautuvan kirjoitetun kielimuodon) ilmaisu. Aineistoni koostuu yhteensä 667 esimerkistä, joista pääosa on Internetistä. Tutkin, kuinka muottia käytetään, minkälaisia tehtäviä se toteuttaa ja kuinka erimuotoiset muotin toteumat poikkeavat käytöltään toisista. Lisäksi tarkastelen rakenteeseen liittyvää affektia sekä sivuan sen kieliopillistumista kohti muotoa, jossa sitä tai (murteellinen) tuota on partikkeli. Pääasialliset tutkimusvälineet ovat kognitiivinen kielioppi sekä keskustelunanalyysi. Tutkimuksestani käy ilmi, että muotin käytön keskeisiä funktioita ovat puheenalaisen asian tarkoituksellinen avoimeksi jättäminen sekä suopeamman vastaanoton hakeminen myönnyttelyn jälkeen esitetylle omalle näkemykselle. Myönnyttelymuotin ilmentämä samanmielisyys on heikkoa, näennäistä tai jopa ironista. Indikatiivimuotoiset konstruktiot enteilevät myönnytellylle asialle kontrastiivista osaa, kun taas konditionaalimuotoiset ovat aidommin mahdollisena pitäviä. Verbien välinen partikkeli sitä liittyy usein geneeriseen mahdollisuuteen, kun taas tuota liittyy lausumiin, jotka kertovat äänessäolijan omista tai puheenalaisen henkilön mahdollisuuksista.

Monikielisyys helsinkiläistyttöjen vuorovaikutuksen resurssina

Tutkimus tarkastelee monikielisyyttä teini-ikäisten helsinkiläistyttöjen vuorovaikutuksessa. Työ kuuluu vuorovaikutuksellisen sosiolingvistiikan alaan ja keskittyy kielen leksikaaliseen tasoon. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia monikielisiä resursseja monietnisessä nuorten tyttöjen ystäväpiirissä hyödynnetään ja millaisia funktioita niillä ryhmänsisäisessä vuorovaikutuksessa on. Tutkielman aineisto on kerätty etnografista tutkimusotetta ja osallistuvaa havainnointia hyödyntäen eräällä itähelsinkiläisellä nuorisotalolla ja koululla alkuvuodesta 2009. Aineisto koostuu vapaamuotoisissa tilanteissa tehdyistä nauhoituksista, haastatteluista ja kenttämuistiinpanoista. Tutkimuksen kohteena on kuuden yhdeksäsluokkalaisen tytön kiinteä ystäväpiiri, jonka jäsenistä neljällä on maahanmuuttajatausta, kaksi on etniseltä taustaltaan suomalaisia. Työn aluksi esittelen tutkimuksen kannalta keskeisiä tieteellisiä viitekehyksiä ja termejä. Työ asettuu sosiolingvistiikan ja keskustelunanalyysin risteyskohtaan sekä kaksi- ja monikielisyystutkimuksen läheisyyteen. Lyhyesti käsittelen myös Helsingin puhekielen tutkimusta sekä tyylin ja identiteetin kysymyksiä. Tutkimuksessa tarkastelen aineistossa esiintyvää monenlaista monikielisyyttä ryhmänsisäisessä vuorovaikutuksessa. Näistä keskeisimpinä käsittelen maahanmuuttajien äidinkielisiä sanoja ja ilmauksia, afroamerikkalaiseen nuorisokulttuuriin ja erityisesti hip hopiin viittaavaa englannin kielen käyttöä sekä muslimityttöjen jakamana uskonnon kielenä toimivaa arabian kieltä. Kysyn myös, tulisiko tutkittavia nimittää natiivi- vai toisen kielen puhujiksi, ja miksi. Valotan väitteitäni esimerkeillä tutkittavien erilaisista suomen kielen käyttötilanteista ja rekistereistä. Työ perehtyy myös siihen, miksi monikielisiä resursseja ylipäänsä käytetään. Keskeinen monikielisiä valintoja selittävä syy on sosiaalinen orientaatio. Erityisesti nuorisokulttuurit kuten hip hop tuntuvat vaikuttavan nuorten tekemiin kielellisiin valintoihin. Ne rakentavat ja tuovat ilmi puhujan identiteettiä samaan tapaan kuin se, kuinka pukeudutaan, millaista musiikkia kuunnellaan ja kuinka aikaa vietetään. Monikieliset ainekset toimivat myös tutkitun ryhmän sisäistä kiinteyttä rakentavana keinona: ystävän äidinkielisiä ilmauksia käytetään ryhmässä taajaan. Vieraalla kielellä kiroilu toimii paitsi me-koodina keskustelussa myös tarjoaa mahdollisuuden kiltin tytön roolin rajojen koetteluun. Tyypillisesti monikielisiä resursseja hyödynnetään aineistossa silloin, kun tutkittavat viettävät aikaansa isolla porukalla musiikkia kuunnellen, vitsaillen ja tanssien. Usein näissä tilanteissa on läsnä muitakin kuin ryhmään kuuluvia nuoria; erityisesti tyttöjen ja poikien välinen vuorovaikutus kutsuu puheeseen monikielisiä aineksia. Tällaisissa tilanteissa huumorilla on taipumus ketjuuntua liioittelujaksoiksi, joissa hyödynnetään ahkeraan myös muiden kuin suomen kielen varantoja. Tutkimus osoittaa, että kielen vaihtaminen yhden tai useamman vuoron mittaiseksi ajaksi liittyy usein keskustelun osallistumiskehikon rakentamiseen ja muokkaamiseen. Selkeimpänä esimerkkinä tästä on koodinvaihto kahden kielen välillä silloin, kun vain puhuja ja puhuteltavat puhuvat molempia kieliä. Tutkitut nuoret suhtautuvat uusien kielten oppimiseen ja niiden puhumiseen mutkattomasti ja hyväksyvästi. Jo muutaman sanan kokoisella kielitaidolla voidaan rakentaa yhteistä maaperää ja ilmaista solidaarisuutta muita kohtaan. Tutkimassani monietnisessä ja -kielisessä ystäväporukassa vallitseekin selkeä sosiaalinen orientaatio monikielisyyteen.

"Det utspridda kärret; överallt och växande form" : Eva Wichmans novell "Kärret" som en prosamodernistisk berättelse om kvinnligt skapande

I min avhandling diskuterar jag om och hur man kan läsa Eva Wichmans novell "Kärret" (ur Molnet såg mig, 1942) som en prosamodernistisk berättelse om ett kvinnligt subjekt, och om kvinnligtskapande. Jag vill mot en prosamodernistisk bakgrund visa min tolkning med en stilistisk och entematisk analys. I min inledning markerar jag att forskare har haft svårt att avgöra vad Eva Wichman egentligen vill säga med "Kärret". De flesta definierar "Kärret" som en fabel, en moralisk berättelse. I min tolkning betonar jag att novellen kan läsas som en prosamodernistisk fabel om det kvinnliga skapandet. Eva Wichman har i många av sina verk beskrivit en kvinnlig konstnärs svårigheter i massamhället och den manliga världen. Jag anser därför att denna tolkning inte är långsökt då det gäller en naturallegori som "Kärret". Jag redovisar kort för bakgrunden till prosamodernismen; definierar stilistiska grundbegrepp i lyrikoch prosa samt diskuterar med hjälp av Peter Luthersson och Gunilla Domellöf hur den modernistiska individualiteten konstituerar sig i förhållande till samhället ochmoderniseringsprocessen. Jag tar fasta på den kvinnliga författarens skapandeprocess och poängterar, med hjälp av bl.a. Dominique Head och Domellöf, att det kvinnliga skapandet ofta är svårt att erhålla i ett traditionellt manligt samhälle. Head, Domellöf och Rachel Blau DuPlessis menar att det modernistiska skapandet hos kvinnor i stor grad sker med hjälp av stilistiska brott och luckor. I synnerhet förhållandet mellan metafor och metonymi utgör en viktig metod för den kvinnliga modernisten. I mitt tredje kapitel analyserar jag "Kärret" stilistiskt. Modernismen i "Kärret" går ut sammanställa motsatser och sinnesanalogier. Jag tar upp det lyriska och metaforiska i "Kärret"; upprepningar,parallellismer, rytm och dynamik, samt förhållandet mellan metaforer och metonymier utgående från en artikel av David Lodge. Jag demonstrerar i stilanalysen hur Eva Wichman bygger upp ett cykliskt mytiskt berättande. Detta cirkelberättande kan, enligt Domellöf, ses som en kvinnlig utmaning mot det traditionella manliga berättandet. Förhållandet mellan metaforer och metonymier spelar en stor roll också i min tematiska analys. Jag läser kärret i novellen som en symbol för ett kvinnlig subjekt. Kärret är uppbyggt av motsatser. Dessamotsatser kan ses som metaforer i min tolkning av kärret som kvinnligt subjekt. Motsatsparen yta/djup läser jag som den medvetna respektive undermedvetna nivån i det kvinnliga subjektet. Djupet, den undermedvetna nivån, analyserar jag delvis med hjälp av Julia Kristevas begrepp abjektet. Metaforerna spegel/öga ser jag som subjekt/objekt och manligt/kvinnligt i förhållande till det kvinnliga subjektet. Med hjälp av abjektet, omnipotens/känslighet, rörelse/statis samt liv/död visar jag hur Eva Wichman beskriver det konstnärliga skapandet, och den konstnärliga alieneringen i kontrast till det förtryckandet massamhället. Här baserar jag mig på Lutherssons resonemang om den modernistiska individualiteten. På så sätt drar jag slutsatsen att kärret som kvinnligt subjekt kan läsas som ett kvinnligt författarjag. "Kärret" är en berättelse om kvinnlig skaparkraft, om ett kvinnligt subjekt som skapar och verkar isamhället. Eva Wichman gestaltar det kvinnliga berättandet både tematiskt och språkligt. Därför är "Kärret" enligt mig inte en pessimistisk berättelse om ett "säkert nederlag" som många påstår, utan en storslagen fabel om ett modernistiskt subjekt i process. Nyckelord: Eva Wichman, Molnet såg mig, prosamodernism, kvinnligt subjekt, abjekt, metafor, metonymi

Minä kirjoittajana : Identiteetit, subjektit ja persoonat lukion 1. vuoden opiskelijoiden omaa kirjoittamista pohdiskelevissa teksteissä

Tutkimuksessani tarkastelen kirjoittajaidentiteettejä teksteissä, joissa lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pohdiskelevat omaa kirjoittamistaan. Lähtökohtanani on ajatus narratiivisesta identiteetistä: identiteetti nähdään hermeneuttisena itsen ymmärtämisen prosessina sen sijaan, että sitä pidettäisiin kuvauksena, jonka totuusarvoa olisi relevanttia arvioida. Tutkimuskohteena on kirjoittajaidentiteetti, joten lähestyn aineistoni tekstejä osana prosessia, jossa ihminen ottaa etäisyyttä omaan kirjoittamiseensa ja siten lisää omaa ymmärrystään siitä. Myös sosiaalinen konteksti vaikuttaa tähän identiteettiprosessiin. Lähestyn kirjoittajaidentiteettejä yhteisöllisestä ja yksilöllisestä näkökulmasta, mutta jaossa ei ole kysymys dikotomiasta vaan kahdenlaisesta valotuksesta samaan asiaan: myös yksilö tarvitsee yhteisön, josta erottua. Yhteisöllisyyttä pohtiessani käsittelen nollapersoonakonstruktiota näkökulman jakamisen ja samastumisen tarjoamisen välineenä. Aineistossani nollapersoonakonstruktio on yhtäältä keino käsitellä omaa kokemusta ja toisaalta keino kurkottaa lukijan puoleen ja saada tämä ymmärtämään kirjoittajaa. Hyvin samanlainen merkitys on aineistossani yleistävällä yksikön 2. persoonalla. Molemmat kielen keinot ilmentävät kirjoittajaidentiteettien sosiaalisuutta: lukija edustaa kirjoittajalle sosiaalista yhteisöä, joka halutaan saada ymmärtämään kirjoittajan ratkaisuja ja kokemuksia. Yhteisöllisyyden valossa tarkastelen myös erilaisia keinoja luoda kirjoittajien kollektiivia. Aineistoni lukiolaiset määrittävät teksteissään erilaisia ryhmiä käyttämällä monikon 1. persoonaa tai passiivia. Monikon 1. persoonaa käyttämällä voidaan luoda myös yhteyttä kirjoittajan ja lukijan välillä. Kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisena, sillä kuuluminen johonkin ryhmään esitetään oman kirjoittamisen kannalta olennaisena asiana. Yksilöllisyyttä tuodaan esiin mm. yksikön 1. persoonaa käyttämällä, kun kirjoittaja asettaa itsensä lausuman subjektiksi, joka erottuu puhuteltavasta sinästä. Kirjoittaja ikään kuin määrittää rajansa ja eronsa suhteessa toiseen. Yksikön 1. persoonan lisäksi myös sana itse nostaa esiin eron muihin. Tässäkin suhteessa kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisina. Erilaisten kielellisten keinojen käyttö tuo näkyviin, kuinka ihminen jäsentää omaa suhdettaan toisiin: mihin hän kuuluu ja mistä hän eroaa. Sosiokulttuurisessa kontekstissa on subjektipositioita, joiden välityksellä identiteetit rakentuvat. Tutkimuksessani pohdin yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä myös kahden aineistosta konstruoimani subjektiposition avulla. Ensinnäkin esittelen hyvän kirjoittajan malliposition, johon asettuvan kirjoittajan tekstit ovat mm. pitkiä, monipuolisia ja normatiivisen kieliopin mukaisia. Kirjoittajat suhteuttavat itseään tähän positioon: he joko hyväksyvät sen tai asettuvat vastustamaan sitä. Toiseksi esittelen romanttisen kirjoittajan malliposition, johon liittyy mm. inspiraatio ja kirjoittamisen näkeminen itseilmaisuna. Kirjoittajat projisoivat teksteissään itseään ja omaa kirjoittamistaan suhteessa näihin subjektipositioihin, ja kirjoittajaidentiteetti muodostuu kirjoittajan ja tekstiyhteisön välisessä vuorovaikutuksessa. Avainsanat: kirjoittaminen, identiteetti, nollapersoona, persoonareferenssi

Vihanhallintaprojekti ja oikeudenkäynti : Kahden Nyt-liitteessä ja Imagessa ilmestyneen henkilöjutun lähitarkastelua kertomuksen näkökulmasta

Tutkielmassa tarkastellaan kahta aikakauslehtitekstiä eräänä tapana rakentaa henkilöjuttu. Jutut eivät ole vain kuvauksia niistä julkisuuden henkilöistä, joita ne käsittelevät, vaan ne on kirjoitettu kertomuksiksi. Työssä käydään läpi piirteitä, joiden perusteella jutut muodostavat kertomuksen. Tarkastelun kohteena ovat juttujen rakenteet ja juttujen toimijoiden (kertoja-toimittajan, haastateltavan ja lukija-yleisön) roolit ja suhteet. Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä juttuihin syntyy sen avulla, että ne on rakennettu kertomuksiksi. Analyysin kohteena olevat henkilöjutut ovat Vihanhallintaprojekti Tuisku (Nyt-liite 49/2006) ja Syytettynä Heli Laaksonen (Image 4/2006). Keskeinen taustateoria on narratologia eli kertomuksen tutkimus. Työssä hyödynnetään myös tekstin tutkimuksen, kognitiivisen kielitieteen ja dialogisuuden tutkimuksen tarjoamia välineitä. Työssä osoitetaan, että henkilöjutut on rakennettu kertomuksiksi ongelmanratkaisumallin avulla. Juttujen aluissa kertoja-toimittaja ilmaisee inhoavansa haastateltavaa, mikä muodostaa ongelman, jota ratkotaan muun muassa haastateltavan tapaamisella ja tämän esiintymistilaisuuteen osallistumalla. Juttuihin muodostuu episodeja, joissa ongelmaa käsitellään eri tavoin. Lopulta saavutetaan ratkaisu, koska kertoja-toimittaja pääsee vihastaan eroon. Ongelmanratkaisumalli tuo juttuihin jännitystä, koska ne etenevät vähitellen kohti ratkaisua. Kertoja-toimittaja rakentaa kertomuksen vaihtelemalla erilaisia rooleja. Roolit ovat henkilöhahmo, ajattelija, havainnoija, ulkopuolinen kertoja ja lainaaja. Roolien avulla kertoja-toimittaja asettaa näyttämölle huomion kohteeksi joko itsensä, haastateltavan, haastattelutilanteen olosuhteet tai jonkin tekstin ulkopuolisen seikan. Roolit vaikuttavat myös näkökulmaan, josta asioita tarkastellaan. Tiettyjä rooleja ilmaisevat tyypillisesti tietyt kielelliset keinot. Roolien vaihtelu synnyttää juttuihin keskusteluja, joissa kertoja-toimittaja, haastateltava ja lukija-yleisö ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Nämä keskustelut jäsentävät toimijoiden rooleja ja suhteita. Keskusteluissa muovataan kertoja-toimittajan mielipiteitä haastateltavasta, konstruoidaan lukija-yleisölle useita rooleja ja vaikutetaan haastateltavalle rakentuvan roolin itsenäisyyteen. Tutkimuksessa päädytään siihen, että henkilöjutut rikkovat tietoisesti perinteisen henkilöjutun konventiota rakentamalla kertomuksen, jolla on kaksi päähenkilöä, kertoja-toimittaja ja haastateltava. Päähenkilöiden välisen suhteen voi tulkita kahdella tavalla. Jutut voivat ensinnäkin olla kertoja-toimittajan aitoja kertomuksia hänen haastateltavaan kohdistuvista negatiivisista tunteistaan. Toiseksi on mahdollista tulkita, että kertoja-toimittaja ironisoi jutuissa itseään ja ahdasmielisyyttään. Jutut ovat tyyliltään liioittelevia, mikä vahvistaa ironista tuntua. Kahdella tulkintatavalla teksteihin rakennetaan moniäänisyyttä, jotta ne tavoittaisivat erilaisia yleisöjä.

Kaunhiista kauhniiseen, satheesta satteeseen : Jälkitavuissa säilyneen h:n variaatiosta Pellossa vuoden 1995 aineiston valossa

Tutkielmassa tarkastellaan jälkitavuissa säilyneen, alun perin vokaalienvälisen h:n nykyedustusta Tornionlaakson Pellossa sosiolingvistisen teorian valossa. Keskeisenä tutkimusongelmana on variaation jasen muuttumisen suunnan selvittäminen, mitä tutkitaan sekä näennäis- että reaaliajallisen metodin turvin. Lisäksi pohditaan, millaiset kielensisäiset tekijät muutoksia ohjaavat. Reaaliaikaisen vertailun mahdollistavat Kirsi Kunnarin vuonna 1983 valmistuneen pro gradu -työn jälkitavujen h:ta koskevat tulokset Pellosta (informantit syntyneet vuosina 1898-1967). Pääpaino on kuitenkin näennäisajallisessa vertailussa; variaatiota tarkastellaan yksityiskohtaisesti erityisesti kielelliseltä kannalta, mikä on vaatinut perusteellista aineiston käsittelyä. Näennäisajallisessa tarkastelussa verrataankahden haastatellun ikäryhmän kieltä: nuorten (syntyneet vuosina 1986-1977) ja keski-ikäisten (syntyneet vuosina 1964-1945). Nuoria informantteja, joita on 14, on haastateltu pääosin pareittan. Vertailuryhmä, keski-ikäiset, koostuu heidän vanhem mistaan (7 informanttia). Nauhatunteja on yhteensä n. 13. Tulokset osoittavat, että toisin kuin muualla Peräpohjolassa, yleiskielen mukainen katovariantti (kou-luun) ei ole merkittävästi yleistynyt pellolaisten puhekielessä viimeisten neljän sukupolven aikana. Vokaalienvälisessä asemassa (koulu-h-un) h:ta ei nykypellolaisilla enää tapaa, ja ns. sisäheittoinenvariantti (koul-huun) on nuorten ryhmässä selvästi vähemmän suosiossa kuin keski-ikäisillä. Tornionjoki­laaksolainen, metateettinen h-variantti (kouh-luun) on yhä elinvoimainen: sen käyttö on nuorillakin lisääntynyt. Metateesi ei ole kuitenkaan kvantitatiivisesti juurikaan yleistynyt niissä fonotaktisissa ympäristöissä, joissa se aiheesta tehdyn väitöskirjan (1992) mukaan on ollut aiemmilla sukupolvilla harvinainen. Tätä saattaa osittain selittää tiettyjen puhekielisyyksien yleistyvä käyttö, mikä vaikuttaa eniten juuri näissä fonotaktisissa ympäristöissä siten, ettei metateesin toteutumiselle ole edellytyksiä. Pellon nykyisessä jälkitavujen h:n variaatiossa on osallisena vielä yksi variantti: assimiloitunut h (talhoon > talloon; toisheen > toisseen; kauphaan > kauppaan). Aiemmin tutkituilla sukupolvilla assimilaatiomuutos on ollut harvinainen, mutta nyt se on yleistynyt erityisesti nuorilla tytöillä. h:n assimilaatiossa syntyvät muodot lankeavat usein yhteen alueella jokseenkin fonemaattisena esiintyvän yleisgeminaation kanssa, osa muodoista muistuttaa erikoisgeminaatiota ja pieni osa yleiskielisiä muotoja. Tutkielmassa kyseenalaistetaan kielellisten seikkojen nojalla kyseisten muotojen tulkitseminen h:n assimilaatiosta johtuvaksi: assimiloituneiksi tulkituissa h-tapauksissa sekä konsonantin että sitä seuraavan vokaalin pituusdistribuutiot tukevat ajatusta, että ainakin yleisgeminaatiokonteksteissa assimilaatiomuodot ovat puhujan kannalta "mentaalista geminaatiota". Assimilaatiomuodot rinnastetaan tutkielmassa katomuotoihin sikäli, että niissäkin h on tasoittunut. Merkittävä ero on tavujen kvantiteettisuhteissa: assimilaatiomuodoissa ne säilyvät ennallaan (tal-hoon > tal-loon), katomuodoissa muuttuvat (ta-loon). h:n assimilaatiolla ja metateesilla epäillään aineistonperusteella olevan yhteisen tehtävän: sisäheittoisten talhoon, satheen -muotojen karttaminen tavujen kavantiteettisuhteita rikkomatta. Esitetyn hypoteesin mukaan syynä ovat suomen fonotaksille vieraat konsonantin + h:n yhtymät, jotka aikoinaan syntyivät murteeseen vokaalin heityttyä h:n edeltä.

Värinnimitysten synty suomalais-ugrilaisissa kielissä, lähtökohtana 'musta'

Työni käsittelee värinnimityksiä suomalais-ugrilaisissa kielissä. Aiheen laajuuden vuoksi olen ottanut käsittelyn alle erityisesti mustaa merkitsevät sanat. Pohdin syitä siihen, miksi nykyisissä suomalais-ugrilaisissa kielissä mustaa tarkoittavat sanat ovat keskenään lähinnä eri alkuperää, kun Berlinin ja Kayn teorian mukaan musta ja valkoinen ovat ensimmäiset värinnimitykset kielessä. Aloitan tutkimukseni esittelemällä Brent Berlinin ja Paul Kayn teorian värinnimitysten kehittymisestä maailman kielissä. Tutkimukseni on etymologinen, mutta jotta ymmärtäisin paremmin adjektiivien syntytapoja, olen tarkastellut myös kognitiivisen semantiikan ja ekspressiivisten sanojen tutkimuksen teorioita. Teoriaosuuden jälkeen tarkastelen eri suomalais-ugrilaisissa kielissä esiintyviä, mustaa tarkoittavia sanoja, jotka olen kerännyt eri kielten sanakirjoista. Esittelen niille erilaisia mahdollisia rekonstruktioita ja aiemmin esitettyjä etymologioita. Sen jälkeen esittelen mustalle läheisiä adjektiiveja ja substantiiveja, jotka ovat voineet joko olla mustan merkityksessä (esim. suomen sini) tai lähtökohta värinnimityksen synnylle (vanhat hiiltä tarkoittavat sanat). Lopuksi käyn läpi suomalais-ugrilaisten kielten vanhimpia värinnimityksiä ja vertailen niitä keskenään. Tarkastelen sekä niiden sanahahmoja että niistä löytyviä johdinaineksia. Tutkimuksessani olen havainnut, että näyttää siltä, toisin kuin on aiemmin esitetty, pimeä ei ole tarkoittanut mustaa. Musta mielletään ennemmin likaisuuteen kuin pimeään. On siis ollut alkuaan kaksi merkitysparia; pimeä valoisa ja likainen puhdas . Valkoinen on voitu mieltää kuuluvaksi molempiin pareihin, mikä voi selittää sen, miksi värillä valkoinen on useita vanhoja nimityksiä. Musta on mielletty vain merkitykseen likainen . Se voi siksi olla saanut nimityksensä luonnossa esiintyvästä mustasta, likaavasta aineesta eli hiilestä. Se on voitu jo varhain yhdistää pahaan ja siksi se on saatettu vaihtaa moneen kertaan, kuten tabusanoille usein on tehty.

Kahden ikäryhmän raahelaisten käsityksiä suomen murteista

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käsityksiä Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla asuvilla, kahta eri ikäryhmää (nuoret ja aikuiset) edustavilla maallikoilla on suomen murteista. Tutkielman tavoitteena on selvittää, poikkeavatko nuorten ja aikuisten käsitykset toisistaan, ja millaisia mahdolliset erot ovat. Toisena kysymyksenä on tutkia, miten käsityksissä muista murteista näkyvät informanttien oma pohjoispohjalainen murre ja informanttien mielteet siitä. Tutkielma kuuluu kansandialektologiseen tutkimusalaan. Tutkielman aineistona ovat lomakekyselyvastaukset 65 lukiolaiselta ja 63 aikuiselta raahelaiselta. Kyselyn ensimmäisessä osassa vastaajien tuli rajata Suomen kartalle murrealueet oman käsityksensä mukaan ja kuvailla murteita. Toisen osan kyselyssä muodostavat kuuntelunäytetehtävät, joissa informanteille soitettiin lyhyitä murrenäytteitä, jotka heidän tuli perustellen sijoittaa kartalle ja joita heidän tuli arvioida viidentoista adjektiiviparin avulla. Tutkielmassa selviää, että ryhmätasolla nuorten ja aikuisten murrekäsitysten välillä on ensinnäkin sellaisia eroja, joiden voi tulkita johtuvan vastaajien kuulumisesta eri sukupolviin. Aikuisten käsityksistä näkyvät vahvasti vanhat heimostereotypiat: murteita nimetään maakuntien mukaan ja kuvaillaan vakiintunein kansanlingvistisin termein ("viäntää", "puhua h:n päältä"). Nuoret erottelevat kartalle vähemmän murteita kuin aikuiset, ja aluejaoissa näkyy uuden läänijaon vaikutus. Eteläsuomalainen puhetapa on aineiston perusteella merkityksellisempi nuorille kuin aikuisille: he näyttävät tunnistavan sen piirteitä herkemmin kuin aikuiset, ja lukiolaisten asenteet pääkaupunkiseutulaista puhetapaa kohtaan ovat kielteisempiä kuin aikuisten asenteet. Aikuiset asennoituvat kielteisesti erityisesti lounaismurteisiin. Iän ja kokemusten vaikutus murrekäsityksiin näkyy siinä, että aikuiset tunnistavat varieteetteja tarkemmin ja sijoittavat ääninäytteiden puhujat lähemmäs näiden todellisia kotipaikkoja kuin nuoret. Vastaajien oma murre näkyy käsityksissä muista murteista siten, että sellaisia piirteitä, jotka vastaajat liittävät vahvasti omaan murteeseensa (svaavokaali, yleisgeminaatio ja mää, sää, nää -pronominit), he eivät tuo esiin kuvaillessaan muita murteita. Myös muunmurteiset puhujat sijoitetaan puhenäytetehtävässä toisinaan vastaajien omalle murrealueelle näiden piirteiden perusteella. Erityisesti kuuntelunäytetehtävien tulokset antavat aihetta kyseenalaistaa karttojen ja murteiden maantieteellisen paikantamisen mielekkyyttä. Varsinkin lukiolaiset näyttävät paikantavan varieteetteja myös muuten, esimerkiksi akseleilla maalainen–kaupunkilainen ja eteläinen–pohjoinen. Tästä kertoo myös se tutkimustulos, että siihen, miten vastaajat puhenäytetehtävässä arvioivat kuulemiaan varieteetteja, ei juuri vaikuta se, miten vastaajat paikantavat puhujan maantieteellisesti.

Kaksi perspektiiviä Etykiin: Viro suomalaisten ja ruotsinvirolaisten lehtien silmin 1973-1975

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.

Vokaalien keston variaatio virolaismuuttajien puhesuomessa

Tutkimuksen aiheena on Suomessa asuvien virolaisten puhuman suomen kielen vokaalien keston variaatio. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten viron kieli vaikuttaa suomen kielen vokaalien keston ääntymiseen ja miten keston edustuminen varioi informanteilla. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat kontrastiivisessa kielentutkimuksessa ja sen siirtovaikutuksena (transfer) tunnetussa käsitteessä sekä toisen kielen variaation tutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa. Kestoa tutkitaan tarkastelmalla kahden virossa ja suomessa kestoltaan toisistaan poikkeavasti ääntyvän piirteen edustumista virolaisten suomenkielisessä puheessa. Tutkittavat piirteet ovat diftongien jälkikomponentin ja jälkitavun pitkien vokaaliainesten pituus. Työssä tarkastellaan myös A-loppuisten vokaaliyhtymien edustumista jälkitavujen pitkän vokaaliaineksen edustumisen näkökulmasta. Tutkimusaineistona on yhdeksän Virosta Suomeen muuttaneen aikuisen kanssa käydyt keskustelut. Informantit on pyritty valitsemaan siten, että aineistossa olisi esimerkkejä kummankin sukupuolen edustajien sekä eripituisia aikoja Suomessa asuneiden, koulutustaustaltaan erilaisten ja eri puolilla Suomea asuvien muuttajien kielenkäytöstä. Työn voi jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitetään, miten ja missä määrin viron kieli vaikuttaa virolaisten suomen kielen diftongien jälkikomponentin pidentymiseen ja jälkitavujen pitkien vokaaliainesten lyhentymiseen. Tarkastelun fokuksessa on siirtovaikutus, jonka esiintymistä ja esiintymisen ehtoja selvitetään tutkimalla kielenpiirteiden edustumisessa esiintyvää variaatiota erilaisissa äänne- ja leksikaalisissa ympäristöissä. Tarkastelu on pääasiassa kvantitatiivista, mutta kvantitatiivisen tarkastelun tuloksia täydennetään kvalitatiivisilla havainnoilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että viron kielen siirtovaikutus on melko yleinen vokaalien keston ääntämiseen vaikuttava ilmiö. Tutkimuksen keskeisin tulos on se, että fonologisen tason siirtovaikutus kytkeytyy leksikaalisen tason ilmiöihin siten, että siirtovaikutuksen esiintyminen on todennäköisintä silloin, kun virossa ja suomessa kestoltaan eri tavoin ääntyvä vokaaliaines esiintyy viron sanamuotoa muistuttavassa sanamuodossa. Työn toisessa osassa tarkastellaan viron- ja suomenmukaisen edustuksen variaatiota taustoiltaan erilaisilla informanteilla. Tarkastelun näkökulma on sosiolingvistinen, ja tarkoituksena on selvittää, miten muun muassa Suomessa asutun ajan pituus, informanttien sukupuoli ja koulutustausta vaikuttavat informanttien välillä esiintyvään variaatioon vokaalien keston edustumisessa. Variaation rakennetta verrataan suomea äidinkielenään puhuvien tuottamaan variaatioon silloin, kun se on mahdollista. Tutkimuksen tulosten mukaan informanttien väliseen variaatioon vaikuttaa ennen kaikkea Suomessa asutun ajan pituus siten, että eniten suomen kielen mukaisesta edustuksesta poikkeavia variantteja esiintyy lyhimmän aikaa Suomessa asuneilla informanteilla. Virolaisilla esiintyvän variaation rakenne myös poikkeaa suomea äidinkielenään puhuvien variaation rakenteesta. Tutkimuksessa todetaan, että puhesuomen virotaustainen variantti on oma erityinen suomen kielen muotonsa, joka varioi sille ominaisella tavallaan ja jonka muotoutumiseen vaikuttavat suomen yleiskielen lisäksi niin viron kieli kuin erilaiset puhesuomen muodotkin. Kiinnostavaksi jatkotutkimuskohteeksi todetaan tarkempi perehtyminen virolaisilla esiintyvän (äänne)variaation vertaamiseen suomea äidinkielenään puhuvilla esiintyvään variaatioon.