Self-reported bruxism : Associated factors among media personnel with or without irregular shift work

Tutkimuksen kohderyhmänä oli mediatyöntekijöitä, joiden toimenkuva on viime vuosina muuttunut yhä kuormittavammaksi epäsäännöllisen vuorotyön sekä jatkuvien teknisten, organisatoristen ja taloudellisten tekijöiden ristipaineessa. Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, joka suunniteltiin selvittämään epäsäännöllisen vuorotyön mahdollisia haittoja. Tutkimusta tukivat taloudellisesti Työsuojelurahasto ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia sekä resurssipanostuksin Hammaslääketieteen laitos (HY), Työterveyslaitos ja Yleisradio Oy. Bruksismi on tahdosta riippumatonta hampaiden narskuttelua tai yhteenpuristamista. Hampaiden narskuttelu on rytmistä jaksoittain toistuvaa puremalihasten toimintaa, joka esiintyy nukkuessa -tavallisimmin kevyen unen ja havahtumisjaksojen yhteydessä. Valveilla ollessa bruksismi on terveillä ihmisillä lähinnä hampaiden yhteenpuristamista. Yleisen käsityksen mukaan toistuvaa unibruksismia esiintyy noin 10 %:lla ja valveilla tapahtuvaa hampaiden yhteenpuristamista noin 20 %:lla. Aiemmin bruksismi kuului kansainvälisen unihäiriöluokituksen (ICSD 1997) mukaan unen erityishäiriöihin, mutta tuorein luokitus (ICSD 2005) listaa sen unen liikehäiriöihin. Väitöstutkimuksen yleisenä tavoitteena oli kartoittaa koetun bruksismin ja uni- valvehäiriöiden yhteyttä. Tutkimus oli poikittainen vertailututkimus epäsäännöllistä vuorotyötä ja säännöllisiä päivävuoroja tekevien välillä. Mielenkiinto kohdistui myös bruksismin ja kasvojen alueen kivun mahdolliseen yhteyteen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin joidenkin tunnetusti unen laatua huonontavien psykososiaalisten, neurologisten ja fysiologisten tekijöiden yhteyttä koettuun bruksismiin. Tutkimuksen kohderyhmän muodosti 750 Yleisradion epäsäännöllistä vuorotyötä tekevää työntekijää. Vertailuryhmänä käytettiin samansuuruista satunnaistetusti valittua kaltaistettua Yleisradion työntekijäjoukkoa, joka tekee samankaltaista työtä, mutta säännöllisenä päivätyönä. Kohderyhmälle lähetettiin kyselylomakkeet, jotka kartoittivat koetun bruksismin lisäksi mm. tutkittavien taustatiedot, yleisen terveydentilan, yleisiä koettuja stressioireita ja tuntemuksia, kipuoireita, sekä unen laatua. Lisäksi esitettiin jaksamista ja työympäristöä koskevia kysymyksiä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 874 henkilöä. Kokonaisvastausprosentti oli 58,3 % (53,7 % miehiä). Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevien vastausprosentti oli 82,3 % ja säännöllistä päivätyötä tekevien ryhmässä 34,3 %. Työtehtävät sisälsivät ohjelmien toimitus- ja tuottamistyötä, teknistä tuotanto- ja tukityötä, sekä esimies- ja hallintotyötä. Miesten keski-ikä vuorotyöryhmässä oli 45,0 (± 10,6) vuotta ja naisten keski-ikä 42,6 (± 10,7) vuotta, vastaavat luvut päivätyötä tekeville olivat 47,4 (± 9,7) ja 45,5 (± 10,1) vuotta. Vuorotyötä tekevistä oli miehiä 56,6 %, päivätyöryhmässä miehien osuus oli 46,7 %. Usein koettua bruksismia havaittiin koko tutkimusjoukossa 10,6 %:lla. Bruksismin esiintyvyydessä ei ollut merkitsevää eroa epäsäännöllistä vuorotyötä ja päivätyötä tekevien välillä. Kun bruksismia ja stressiä arvioitiin suhteessa tyytyväisyyteen nykyiseen työaikamuotoon, molemmat olivat merkitsevästi vallitsevimpia niillä, jotka halusivat vaihtaa nykyistä työaikamuotoaan. Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevät lisäksi ilmoittivat kokevansa enemmän stressiä kuin päivätyötä tekevät sekä olivat tyytymättömämpiä työaikamuotoonsa. Tutkittavista henkilöistä katkonaista unta esiintyi 43,6 %:lla sekä 36,2 % koki unensa virkistämättömäksi. Kasvokipua esiintyi 19,6 %:lla. Usein toistuva bruksaus sekä tyytymättömyys työaikamuotoon olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä unihäiriöiden sekä riittämättömän unen oireiden kanssa. Bruksismi ja katkonainen uni osoittautuivat myös kasvokivun taustatekijöiksi. Tutkimus osoitti, että koetulla bruksismilla oli merkitsevä yhteys unihäiriöihin, kasvokipuun, koettuun stressiin ja ahdistuneisuuteen, nuorempaan ikään, runsaampiin hammaslääkäri- ja lääkärikäynteihin sekä siihen että oli tyytymätön työaikamuotoonsa (itse työaikamuoto ei ollut merkitsevä tekijä). Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä todettiin, että koettu bruksismi voi terveillä työikäisillä henkilöillä olla osa stressaavaa tilannetta ja siihen liittyvää käyttäytymistä. Tämän tiedostaminen terveydenhuollossa voisi olla hyödyllistä.

Novel Insights into the Molecular Genetic Background of Colorectal Tumors

Many of the genes predisposing to highly penetrant colorectal cancer (CRC) syndromes, including hereditary non-polyposis colorectal cancer (MLH1, MSH2, MSH6, PMS2), familial adenomatous polyposis (APC), Peutz-Jeghers syndrome (LKB1), juvenile polyposis (SMAD4, BMPR1A), MYH-associated polyposis (MYH), and Cowden syndrome (PTEN) have already been discovered. Identification of these genes has allowed a more precise classification of the hereditary CRC syndromes and provided a means for predictive genetic testing and surveillance. Some of the genes are also involved in sporadic cancer forms, and therefore the investigation of the rare CRC syndromes has been a breakthrough for general cancer research. Despite the accumulating knowledge on hereditary cancer syndromes, a significant number of familial CRCs remain molecularly unexplained after genetic testing, reflecting the possibility of other predisposing genes or existence of novel syndromes. Moreover, genetic variants conferring low-penetrance risk are still largely unknown. In this study, we examined the role of some new high- and low-penetrance alleles on CRC predisposition. We identified disease causing MYH mutations in a subset (9%) of patients with APC and AXIN2 mutation negative adenomatous polyposis. Due to differences in the pattern of inheritance and clinical manifestation, screening for mutations in MYH is beneficial in view of genetic counselling and surveillance. A novel functionally deficient MYH founder mutation A459D was identified in the Finnish population, and this finding had immediate clinical implications for genetic counselling of at risk families. Many patients with hamartomatous polyposis remain without molecular diagnosis due to atypical phenotypes. We therefore sought to classify 49 patients with unexplained hamartomatous or hyperplastic/mixed polyposis by extensive molecular analyses of PTEN, LKB1, BMPR1A, SMAD4, ENG, BRAF, MYH, and BHD along with revision of polyp histology. Mutations were identified in 11/49 (22%) of the patients. In 6 cases the molecular diagnosis was re-classified guiding surveillance and decisions for prophylactic surgery. Re-evaluation of polyp histology with subsequent more accurate selection of candidate gene analyses is beneficial and can be recommended for patients with unexplained polyposis. Furthermore, germline mutations in ENG underlying juvenile polyposis were described for the first time, characterizing a possible novel genetically defined form of hereditary CRC. Association analyses on two putative low-penetrance alleles, NOD2 3020insC and MDM2 SNP309 were performed in a population-based series of 1042 Finnish CRC patients and in cancer-free controls. In contrast to previous results, NOD2 3020insC did not associate with CRC or age at disease onset in the Finnish population. These data suggest that NOD2 3020insC alone might not be sufficient for CRC predisposition. MDM2 SNP309 was as common in the CRC cohort as in the healthy controls. Interesting trends, however, were observed, which after correction for multiple testing did not reach statistical significance. SNP309 was more common in female CRC patients and a trend towards an earlier age at disease onset was observed in women with SNP309. Subsequent studies have supported this observation and SNP309 could affect gender- or hormone-related tumorigenesis. Finally, a large-scale unbiased effort was designed to characterize the complete mutatome of CRC with microsatellite instability (MSI). Using an approach combining expression microarray and genome database searches, we were able to identify putative MSI target genes. Further characterization of one of the genes suggested that it might play a role also in microsatellite stable CRC and Peutz-Jeghers syndrome pathogenesis.

Genetics of Cardiovascular Disease: A Candidate Gene Study of USF1

Cardiovascular diseases (CVD) are major contributors to morbidity and mortality worldwide. Several interacting environmental, biochemical, and genetic risk factors can increase disease susceptibility. While some of the genes involved in the etiology of CVD are known, many are yet to be discovered. During the last few decades, scientists have searched for these genes with genome-wide linkage and association methods, and with more targeted candidate gene studies. This thesis investigates variation within the upstream transcription factor 1 (USF1) gene locus in relation to CVD risk factors, atherosclerosis, and incidence and prevalence of CVD. This candidate gene was first identified in Finnish families ascertained for familial combined hyperlipidemia, a common dyslipidemia predisposing to coronary heart disease. The gene is a ubiquitously expressed transcription factor regulating expression of several genes from lipid and glucose metabolism, inflammation, and endothelial function. First, we examined association between USF1 variants and several CVD risk factors, such as lipid phenotypes, body composition measures, and metabolic syndrome, in two prospective population cohorts. Our data suggested that USF1 contributes to these CVD risk factors at the population level. Notably, the associations with quantitative measurements were mostly detected among study subjects with CVD or metabolic syndrome, suggesting complex interactions between USF1 effects and the pathophysiological state of an individual. Second, we investigated how variation at the USF1 locus contributes to atherosclerotic lesions of the coronary arteries and abdominal aorta. For this, we used two study samples of middle-aged men with detailed measurements of atherosclerosis obtained in autopsy. USF1 variation significantly associated with areas of several types of lesions, especially with calcification of the arteries. Next, we tested what effect the USF1 risk variants have on sudden cardiac death and incidence of CVD. The atherosclerosis-associated risk variant increased the risk of sudden cardiac death of the same study subjects. Furthermore, USF1 alleles associated with incidence of CVD in the Finnish population follow-up cohorts. These associations were especially prominent among women, suggesting a sex specific effect, which has also been detected in subsequent studies. Finally, as some of the low-yield DNA samples of the Finnish follow-up study cohort needed to be whole-genome amplified (WGA) prior to genotyping, we evaluated whether the produced WGA genotypes were of good quality. Although the samples giving genotype discrepancies could not be detected before genotyping with standard laboratory quality control methods, our results suggested that enhanced quality control at the time of the genotyping could identify such samples. In addition, combining two WGA reactions into one pooled DNA sample for genotyping markedly reduced the number of discrepancies and samples showing them. In conclusion, USF1 seems to have a role in the etiology of CVD. Additional studies are warranted to identify functional variants and to study interactions between USF1 and other genetic or environmental factors. This USF1 study, and other studies with low DNA yield of some samples, can benefit from whole genome amplification of the low-yield samples prior to genotyping. Careful quality control procedures are, however, needed in WGA genotyping.

Identification of novel target genes in different subtypes of cutaneous T-cell lymphoma

Ihon T-solulymfoomat (cutaneous T-cell lymphoma, CTCL) ovat ryhmä imukudossyöpiä, joiden esiintyvyys on nousussa erityisesti länsimaissa. Taudin syntymekanismit ovat suurelta osin tuntemattomat, diagnostiikka on vaikeaa ja siksi usein viivästynyttä eikä parantavaa hoitoa ole. CTCL ilmenee iho-oirein, vaikka syöpäsolut eivät ole iholla normaalisti esiintyviä soluja, vaan elimistön puolustusjärjestelmän soluja, jotka ovat tuntemattomasta syystä vaeltaneet iholle. Syöpäsolut ovat kypsiä T-auttajasoluja (Th-soluja) ja ilmentävät tyypin 2 immuunivasteelle ominaisia sytokiineja. Kromosomaalinen epästabiilius on tautiryhmän keskeinen piirre. CTCL-potilailla on lisääntynyt riski sairastua myös muihin syöpiin, erityisesti keuhkosyöpään ja non-Hodgkin –lymfoomiin. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli havaita CTCL:n syntymekanismeja selvittäviä kromosomi- ja geenimuutoksia. Erityisesti tavoitteena oli identifioida molekyylejä, jotka soveltuisivat diagnostisiksi merkkiaineiksi tai täsmähoidon kohteeksi. Työssä on tutkittu kahta tautiryhmän yleisintä muotoa, mycosis fungoidesta (MF) ja Sezaryn syndroomaa (SS) sekä harvinaisempaa vaikeasti diagnosoitavaa subkutaanista pannikuliitin kaltaista T-solulymfoomaa (SPTL). Lisäksi on tutkittu CTCL:ään liittyvää keuhkosyöpää ja verrattu sitä tavalliseen (primaariin) keuhkosyöpään. Tutkimusmenetelminä on käytetty esimerkiksi molekyylisytogeneettisiä metodeja ja mikrosiruja. Väitöskirjatyössä havaittiin ensimmäinen CTCL:lle ominainen toistuva geenitason muutos: puutos- tai katkoskohta NAV3-geenissä. Tämän geenipoikkeavuuden havaittiin esiintyvän useissa taudin alaryhmissä (MF, SS, SPTL). NAV3-geenipuutoksen osoittaminen FISH-tekniikalla on sovellettavissa kliiniseen diagnostiikkaan. Tutkimukset geenipuutoksen aiheuttamista toiminnallisista seurauksista ovat käynnissä. Työssä saatiin myös uutta tietoa taudin syntymekanismeista havaitsemalla useiden Th1-tyypin immuunivasteelle ominaisten geenien alentunut ilmeneminen CTCL-potilailla. Tämän lisäksi potilasnäytteissä havaittiin eräiden solun pinta-antigeenien lisääntynyt ilmeneminen, mikä luo pohjan uusien vasta-ainepohjaisten täsmähoitojen kehittämiselle. Väitöskirjatutkimuksessa todettiin myös CTCL:ään liittyvän keuhkosyövän eroavan kromosomi- ja geenimuutosten suhteen verrokkikeuhkosyövästä, mikä jatkossa antaa aiheen tutkia syöpäkantasolujen merkitystä CTCL:n ja sen liitännäiskasvainten kehittymisen taustalla.

Levosimendaanin vaikutusmekanismi ja nykyinen merkitys sydämen vajaatoiminnan hoidossa

Sydämen vajaatoiminta on erilaisista sydän- ja verisuonisairauksista aiheutuva monimuotoinen oireyhtymä, johon sairastuneiden ja kuolleiden potilaiden määrä on yhä suuri. Sen patofysiologiaan voi kuulua muun muassa sympaattisen hermoston ja reniini-angiotensiini-aldosteroni–järjestelmän aktiivisuutta, huonosti supistuva vasen kammio, sydämen uudelleenmuokkautumista, muutoksia [Ca2+]i:n säätelyssä, kardiomyosyyttien apoptoosia sekä systeeminen tulehdustila. Johonkin osaan sairauden patofysiologiasta eivät nykyiset lääkehoidot riittävästi vaikuta. Klassiset inotroopit lisäävät sydämen supistusvireyttä kasvattamalla solunsisäistä Ca2+-pitoisuutta, mutta ne lisäävät rytmihäiriöriskiä, sydämen hapenkulutusta sekä heikentävät ennustetta. Levosimendaani, kalsiumherkistäjä, lisää sydämen supistusvoimaa [Ca2+]i:ta kohottamatta herkistämällä sydänlihaksen kalsiumin vaikutuksille. Lisäksi levosimendaani avaa sarkolemmaalisia ja mitokondriaalisia K+-kanavia, jotka välittävät vasodilataatiota ja kardioprotektiota. Suurilla annoksilla levosimendaani on selektiivinen PDE3-estäjä. Levosimendaania suositellaan äkillisesti pahentuneen sydämen vajaatoiminnan hoitoon, mutta muitakin lupaavia indikaatioita sille on keksitty. Esimerkiksi kroonisesti annosteltu oraalinen levosimendaani on suojannut kardiovaskulaarijärjestelmää ja parantanut selviytymistä in vivo. Erikoistyössä selvitettiin kroonisesti annostellun oraalisen levosimendaanin, valsartaanin ja näiden kombinaatioterapian vaikutuksia selviytymiseen, verenpaineeseen sekä sydämen hypertrofioitumiseen Dahlin suolaherkillä (Dahl/Rapp) rotilla. Levosimendaanin suojavaikutus ilmeni vähäisempänä kuolleisuutena, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä kontrolliryhmään nähden. Kombinaatioterapia suojasi rottia kardiovaskulaarikuolleisuudelta ja vähensi todennäköisesti verenpaineesta riippuvaisesti sydämen hypertofioitumista niin sydän/kehonpaino–suhteen kuin ultraäänitutkimuksenkin perusteella arvioituna paremmin kuin kumpikaan lääke monoterapiana. Lääkekombinaatio alensi additiivisesti hypertensiota kaikissa mittauspisteissä. Sydämen systolista toimintaa levosimendaani kohensi vain vähäisesti. Dahl/Rapp-rotille kehittyikin pääosin hypertension indusoimaa diastolista sydämen vajaatoimintaa kohonneen IVRT-arvon perusteella. Levosimendaani sekä monoterapiana että kombinaatioterapiana valsartaanin kanssa vähensi sydämen diastolista vajaatoimintaa.

Critical leg ischaemia with tissue loss : a challenge for the vascular surgeon

There is a widespread reporting habit of combining the outcomes for patients with rest pain (Fontaine III) and tissue loss (Fontaine IV) under the single category of critical leg ischaemia (CLI). This study focused on patients with ischaemic tissue loss treated with infrainguinal bypass surgery (IBS). All patients included in the study were treated at Helsinki University Central Hospital in 2000-2007. First, ulcer healing time after IBS and factors influencing healing time were prospectively assessed in 2 studies including 148 and 110 patients, respectively. Second,the results of redo IBS were retrospectively evaluated in 593 patients undergoing primary IBS for CLI with tissue loss . Third,long-term outcome were retrospectively analysed in 636 patients who underwent IBS for CLI with tissue loss . Fourth, the outcome of IBS was retrospectively compared with endovascular treatment (PTA) of the infrapopliteal arteries in 1023 CLI patients. Fifth, the influence multidrug resistant Pseudomans aeruginosa (MDR Pa) bacteria contamination in CLI patients treated with IBS was retropectively assessed. Sixty-four patients with positive MDR Pa -culture were matched with 64 MDR Pa - negative controls. Complete ulcer healing rate, including the ischemic ulcers and incisional wounds, was 40% at 6 months after IBS and 75% at one year. Diabetes was a risk factor for prolonged complete ulcer healing time. Ischaemic tissue lesions located in mid-and hindfoot healed poorly. At one year after IBS 50% of the patients were alive with salvaged leg and completely healed ulcers. The absence of gap between tertiary graft patency and leg salvage rates indicates the importance of a patent infrainguinal graft to save a leg with ischaemic tissue loss. Long-term survival for patients with ischaemic tissue loss was poor, 38% at 5 years. Only 30% of the patients were alive without amputation at 5 years. Several of the patient comorbidities increased independently the mortality risk; coronary artery disease, renal insufficiency, chronic obstructive lung disease and high age. When both PTA and bypass is feasible, infrapopliteal PTA as a first-line strategy is expected to achieve similar long-term results to bypass surgery in CLI when redo surgery is actively utilized. MDR Pa in a patient with CLI should be considered as a serious event with increased risk of early major amputation or death. Conclusion: Despite a successful infrainguinal bypass healing of the ischaemic ulcers and incisional wounds ulcer healing is a slow process especially in diabetics. Bypass surgery and PTA improve the outcome of the ischaemic leg but the mortality rate of the patients is high due to their severe comorbidities.

Optimisation problems in wireless sensor networks

This thesis studies optimisation problems related to modern large-scale distributed systems, such as wireless sensor networks and wireless ad-hoc networks. The concrete tasks that we use as motivating examples are the following: (i) maximising the lifetime of a battery-powered wireless sensor network, (ii) maximising the capacity of a wireless communication network, and (iii) minimising the number of sensors in a surveillance application. A sensor node consumes energy both when it is transmitting or forwarding data, and when it is performing measurements. Hence task (i), lifetime maximisation, can be approached from two different perspectives. First, we can seek for optimal data flows that make the most out of the energy resources available in the network; such optimisation problems are examples of so-called max-min linear programs. Second, we can conserve energy by putting redundant sensors into sleep mode; we arrive at the sleep scheduling problem, in which the objective is to find an optimal schedule that determines when each sensor node is asleep and when it is awake. In a wireless network simultaneous radio transmissions may interfere with each other. Task (ii), capacity maximisation, therefore gives rise to another scheduling problem, the activity scheduling problem, in which the objective is to find a minimum-length conflict-free schedule that satisfies the data transmission requirements of all wireless communication links. Task (iii), minimising the number of sensors, is related to the classical graph problem of finding a minimum dominating set. However, if we are not only interested in detecting an intruder but also locating the intruder, it is not sufficient to solve the dominating set problem; formulations such as minimum-size identifying codes and locating–dominating codes are more appropriate. This thesis presents approximation algorithms for each of these optimisation problems, i.e., for max-min linear programs, sleep scheduling, activity scheduling, identifying codes, and locating–dominating codes. Two complementary approaches are taken. The main focus is on local algorithms, which are constant-time distributed algorithms. The contributions include local approximation algorithms for max-min linear programs, sleep scheduling, and activity scheduling. In the case of max-min linear programs, tight upper and lower bounds are proved for the best possible approximation ratio that can be achieved by any local algorithm. The second approach is the study of centralised polynomial-time algorithms in local graphs – these are geometric graphs whose structure exhibits spatial locality. Among other contributions, it is shown that while identifying codes and locating–dominating codes are hard to approximate in general graphs, they admit a polynomial-time approximation scheme in local graphs.

Sydämen hypertrofian ja kroonisen vajaatoiminnan farmakologinen hoito

Sydämen krooninen vajaatoiminta on merkittävä maailmanlaajuinen ongelma. Se on erilaisten sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttama monimuotoinen oireyhtymä. Sydämen vasemman kammion hypertrofia eli sydämen seinämien paksuuntuminen on yksi keskeinen tekijä, joka voi olla sydämen vajaatoiminnan taustalla. Kohonnut verenpaine on yleisin syy, joka johtaa sydänlihaksen paksuuntumiseen. Tämä johtaa sydämen pumppaustoiminnan häiriintymiseen, erilaisten neurohormonaalisten mekanismien aktivaatioon ja edelleen sydämen vajaatoimintaan. Sydämen vajaatoiminnan neurohormonaalisista mekanismeista tärkeimmät ovat reniini-angiotensiini-aldosteroni-järjestelmän ja sympaattisen hermoston aktivaatio, sydämen rakenteiden uudelleenmuovautuminen, sydänlihassolujen apoptoosi ja systeeminen tulehdustila. Sydämen hypertrofiaa ja sen syntymistä pyritään estämään kohonneen verenpaineen lääkehoidolla. Reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmällä on keskeinen merkitys sydämen vajaatoiminnassa. Sydämen vajaatoiminnan ennusteeseen vaikuttavista lääkeaineista angiotensiinikonvertasin estäjät (ACEestäjät) ovat säilyttäneet johtoasemansa jo vuosikymmenten ajan. Angiotensiinireseptoreiden salpaajien (AT1-salpaajien) odotettiin syrjäyttävän ACE-estäjät sydämen vajaatoiminnan hoidossa, mutta toistaiseksi niitä pidetään vain vaihtoehtoisina lääkkeinä. Sympaattisen hermoston aktivaatiota vähentävät β-salpaajat ovat vakiinnuttaneet asemansa toiseksi tärkeimpänä lääkeryhmänä. Diureetit ovat paljon käytetty lääkeaineryhmä sydämen vajaatoiminnan hoidossa, mutta niistä ainoastaan aldosteroniantagonisteilla on tutkitusti ennustetta parantavaa vaikutusta. Kroonisen vajaatoiminnan hoidossa käytetään edelleen myös digoksiinia. Tulevaisuudessa sydämen vajaatoiminnan ennusteeseen vaikuttavia lääkeaineita voivat olla reniinin estäjät, neutraaliendopeptidaasin estäjät, vasopressiinin antagonistit tai inflammatroisiin sytokiineihin vaikuttavat molekyylit. Erikoistyön kokeellisessa osiossa tarkoituksena oli tutkia sydämen hypertrofian kehittymistä vatsa-aortta kuristetuilla rotilla ja kalsiumherkistäjä levosimendaanin sekä AT1-salpaaja valsartaanin vaikutuksia hypertrofian kehittymiseen. Kokeellisessa osiossa arvioitiin myös sydämen hypertrofian ja vajaatoiminnan jyrsijämallina käytetyn vatsa-aortan kuristuksen (koarktaation) toimivuutta ja vaikutuksia ultraäänen avulla määritettyihin kardiovaskulaarisiin parametreihin. Vatsa-aortta kuristettiin munuaisvaltimoiden yläpuolelta. Kuristus saa aikaan verenpaineen kohoamisen ja sydämen työtaakan lisääntymisen. Pitkittyessään tila johtaa sydänlihaksen hypertrofiaan ja vajaatoimintaan. 64 eläintä jaettiin ryhmiin, siten että jokaiseen ryhmään tuli kahdeksan eläintä. Ryhmistä kolmelle annettiin lääkeaineena levosimendaania kolmella eri päiväannoksella (0,01 mg/kg; 0,10 mg/kg; 1,00 mg/kg) ja kolmelle valsartaania kolmella eri päiväannoksella (0,10 mg/kg; 1,00 mg/kg; 10,00 mg/kg) juomaveden mukana. Lääkitys aloitettiin leikkauksen jälkeen ja jatkettiin kahdeksan viikon ajan. Kardiovaskulaariset parametrit, kuten isovolumetrinen relaksaatioaika (IVRT), vasemman kammion läpimitta systolessa ja diastolessa sekä seinämäpaksuudet, ejektiofraktio (EF), supistuvuusosuus (FS), minuuttitilavuus (CO) ja iskutilavuus (SV) määritettiin kahdeksan viikon kuluttua leikkauksesta ultraäänitutkimuksen avulla. Lisäksi määritettiin eläinten sydämen paino suhteessa ruumiin painoon. Tuloksia verrattiin ilman lääkehoitoa olleeseen koarktaatioryhmään. Eläinmallin toimivuutta arvioitiin vertaamalla koarktaatioryhmän tuloksia sham-operoidun ryhmän tuloksiin. Levosimendaanilla havaittiin työssä sydämen systolista toimintaa parantava vaikutus. Tämä näkyi tendenssinä parantaa ejektiofraktioita ja vasemman kammion supistuvuusosuuksia. Sydämen diastoliseen toimintaan ei kummallakaan lääkeaineella ollut merkittävää vaikutusta. Diastolista toimintaa arvioitiin isovolumetrisen relaksaatioajan muutoksilla. Sydämen hypertrofian kehittymiseen ei kummallakaan lääkeaineella ollut merkittävää vaikutusta. Eläinmallin todettiin mallintavan hyvin sydämen hypetrofiaa ihmisellä, mutta ei niinkään sydämen vajaatoimintaa.

Compiler Assisted Leakage Energy Optimization for Clustered VLIW Architectures

Miniaturization of devices and the ensuing decrease in the threshold voltage has led to a substantial increase in the leakage component of the total processor energy consumption. Relatively simpler issue logic and the presence of a large number of function units in the VLIW and the clustered VLIW architectures attribute a large fraction of this leakage energy consumption in the functional units. However, functional units are not fully utilized in the VLIW architectures because of the inherent variations in the ILP of the programs. This underutilization is even more pronounced in the context of clustered VLIW architectures because of the contentions for the limited number of slow intercluster communication channels which lead to many short idle cycles.In the past, some architectural schemes have been proposed to obtain leakage energy bene .ts by aggressively exploiting the idleness of functional units. However, presence of many short idle cycles cause frequent transitions from the active mode to the sleep mode and vice-versa and adversely a ffects the energy benefits of a purely hardware based scheme. In this paper, we propose and evaluate a compiler instruction scheduling algorithm that assist such a hardware based scheme in the context of VLIW and clustered VLIW architectures. The proposed scheme exploits the scheduling slacks of instructions to orchestrate the functional unit mapping with the objective of reducing the number of transitions in functional units thereby keeping them off for a longer duration. The proposed compiler-assisted scheme obtains a further 12% reduction of energy consumption of functional units with negligible performance degradation over a hardware-only scheme for a VLIW architecture. The benefits are 15% and 17% in the context of a 2-clustered and a 4-clustered VLIW architecture respectively. Our test bed uses the Trimaran compiler infrastructure.

Satisfacción laboral y síndrome de burnout en docentes de nivel primario

Resumen: El trabajo docente no se reduce al dictado de clases, implica la ejecución de varias actividades como son el cuidado y mantenimiento de la escuela, la atención de los alumnos en su diversidad, la confección de materiales didácticos, la realización y presentación de trámites administrativos, la inserción en los programas de capacitación, y el contacto con los padres, con las autoridades y compañeros de trabajo; lo que implica un duro esfuerzo, una significativa carga psíquica en el trabajo. Cuando la motivación y la satisfacción por educar disminuyen, cuando el compromiso profesional y la vocación de enseñar no son suficientes para garantizar un desempeño satisfactorio y sobrellevar las diferentes situaciones de la labor cotidiana, aumenta la probabilidad de que el docente experimente malestar psicofísico y agotamiento. El propósito de este estudio fue evaluar el estado de satisfacción laboral de los docentes y su impacto en las dimensiones del Síndrome de Burnout. Se trabajó con una muestra de 229 profesores de nivel primario, de las provincias de Entre Ríos y Buenos Aires. Los resultados indicaron un efecto significativo de la satisfacción laboral sobre las diversas manifestaciones del síndrome. Los maestros más satisfechos con su trabajo mostraron puntuaciones más bajas de cansancio emocional y valores más elevados en ladimensión realización personal del Maslach Burnout Inventory (MBI).

Factors associated with chronic pain in patients with bipolar depression: a cross-sectional study

Background: While pain is frequently associated with unipolar depression, few studies have investigated the link between pain and bipolar depression. In the present study we estimated the prevalence and characteristics of pain among patients with bipolar depression treated by psychiatrists in their regular clinical practice. The study was designed to identify factors associated with the manifestation of pain in these patients.- Methods:Patients diagnosed with bipolar disorder (n=121) were selected to participate in a cross-sectional study in which DSM-IV-TR criteria were employed to identify depressive episodes. The patients were asked to describe any pain experienced during the study, and in the 6 weeks beforehand, by means of a Visual Analogical Scale (VAS).- Results: Over half of the bipolar depressed patients (51.2%, 95% CI: 41.9%–60.6%), and 2/3 of the female experienced concomitant pain. The pain was of moderate to severe intensity and prolonged duration, and it occurred at multiple sites, significantly limiting the patient’s everyday activities. The most important factors associated with the presence of pain were older age, sleep disorders and delayed diagnosis of bipolar disorder.- Conclusions: Chronic pain is common in bipolar depressed patients, and it is related to sleep disorders and delayed diagnosis of their disorder. More attention should be paid to study the presence of pain in bipolar depressed patients, in order to achieve more accurate diagnoses and to provide better treatment options.

A via L-arginina-óxido nítrico em plaquetas de adolescente com obesidade e síndrome metabólica

A prevalência da obesidade e da síndrome metabólica (SM) vem aumentando dramaticamente em jovens e está se tornando um problema de saúde pública na maioria dos países desenvolvidos e em desenvolvimento. Tanto a obesidade quanto a SM aumentam o número de pacientes expostos ao risco de doença cardiovascular. Estudos recentes mostram que uma redução na biodisponipilidade de óxido nítrico (NO) é um dos principais fatores que contribui para a ação deletéria da insulina nos vasos de pacientes adultos com obesidade e SM. O NO, potente vasodilatador e anti-agregante plaquetário, tem como precursor o aminoácido catiônico L-arginina que é transportado para o interior das plaquetas através do carreador y+L. Uma família de enzimas denominadas NO sintases (NOS) catalisa a oxidação da L-arginina em NO e L-citrulina e é composta de três isoformas: neuronal (nNOS), induzível (iNOS) e endotelial (eNOS). Os objetivos principais do presente estudo são de investigar diferentes etapas da via L-arginina-NO em plaquetas associando agregação plaquetária, concentração plasmática de L-arginina, estresse oxidativo, marcadores metabólicos, hormonais, clínicos e inflamatórios em pacientes adolescentes com obesidade e SM. Foram incluídos no estudo trinta adolescentes, sendo dez com obesidade, dez com SM, e dez controles saudáveis pareados por idade, sexo e classificação de Tanner (controles: n= 10, 15.6 0.7 anos; obesos: n= 10, 15 0.9 anos; SM: n= 10, 14.9 0.8 anos). O transporte de L-arginina (pmol/109céls/min) através do sistema y+L estava diminuído nos pacientes com SM (18.4 3.8) e obesidade (20.8 4.7), comparados aos controles (52.3 14.8). Houve uma correlação positiva do influxo de L-arginina via sistema y+L com os níveis de HDL-Colesterol. Por outro lado, foi encontrada uma correlação negativa do influxo de L-arginina com os níveis de insulina, os índices Homa IR, relacionado a RI, Homa Beta, relacionado a função da célula beta e também com os índices de Leptina. Em relação a produção de NO, a obesidade e a SM não afetaram a atividade e expressão das enzimas NOS. A atividade da superóxido dismutase (SOD), através da mensuração da inibição da auto-oxidação da adrenalina, mostrou diferença significativa nas plaquetas de pacientes com obesidade (4235 613,2 nMol/mg de proteína), quando comparada aos controles (1011 123,6 nmol/mg de proteína) e SM (1713 267,7 nmol/mg de proteína). A nível sistêmico, foi também evidenciada uma ativação desta enzima anti-oxidante no soro de pacientes obesos, em relação aos controles. A peroxidação lipídica avaliada pelas substâncias reativas ao ácido tiobarbitúrico (TBARS) estava inalterada no soro dos pacientes e controles. Estes resultados sugerem que o transporte de L-arginina diminuído nas plaquetas de adolescentes obesos e com SM pode ser um marcador precoce de disfunção plaquetária. A alteração desta via correlaciona-se com a resistência à insulina e hiperinsulinemia. A contribuição deste estudo e de fatores que possam ser precocemente identificados pode diminuir o risco cardiovascular na vida adulta desta população de pacientes.

Periodontite Severa como um indicador para diagnóstico precoce de Síndrome Metabólica

A Periodontite e a Síndrome Metabólica (SM) podem estar associadas com inflamações sistêmicas e resistência insulínica, e assim as duas condições poderiam estar interrelacionadas. O objetivo deste estudo foi investigar a condição periodontal de pacientes não diabéticos com a SM, e avaliar sua relação com os valores dos componentes metabólicos da SM. Foram selecionados 165 pacientes não diabéticos com SM, 135 dentados (31 homens e 104 mulheres) entre 30 e 82 anos e 30 edentados. Sessenta e quatro pacientes não diabéticos e sem SM foram divididos em dois grupos: grupo saudável periodontalmente e grupo com Periodontite Severa. A avaliação da SM foi baseada nos critérios definidos pela Federação Internacional de Diabetes em 2005. Excluindo os edentados do grupo de pacientes com SM, 14,8% pacientes eram saudáveis periodontalmente, 40,7% com Periodontite moderada e 44,4% com Periodontite Severa. Entre os marcadores sistêmicos do grupo com SM, somente o IMC do grupo com Periodontite não severa foi significativamente maior quando comparado ao grupo com Periodontite Severa e ao grupo desdentado. A extensão e severidade da doença periodontal nos pacientes com Periodontite Severa com ou sem SM eram semelhantes. Pacientes com Periodontite Severa e SM tinham valores médios de glicemia, circunferência da cintura, pressão arterial sistólica e IMC significativamente maiores do que os observados nos pacientes com Periodontite Severa sem SM. No grupo sem SM os pacientes com Periodontite Severa apresentaram valores de HDL e circunferência da cintura significativamente diferentes dos pacientes saudáveis periodontalmente. Concluindo,a Periodontite Severa em pacientes com a SM e sem o Diabetes apresenta um padrão semelhante a indivíduos sem a SM. Pacientes com Periodontite Severa sem diagnóstico de SM devem ser investigados para SM.

Tratamento Homeopático: buscando estratégias para avaliação de seus resultados e efetividade

Face à crescente procura por outras modalidades terapêuticas que abordam o ser humano de forma holística e a introdução das mesmas no SUS, torna-se muito importante a avaliação da efetividade e segurança dessas formas de cuidado. A Homeopatia faz parte deste conjunto de terapêuticas e, para sua avaliação, pode existir a necessidade de se valer de múltiplos instrumentos para abarcar os vários aspectos de uma resposta integral ao tratamento. Este trabalho teve como objetivo identificar e elaborar categorias de análises e instrumentos que permitam avaliar e mensurar a efetividade deste tratamento, bem como testá-los, considerando-se as características desta racionalidade. Foram levantados, na literatura nacional e internacional, trabalhos sobre efetividade do tratamento homeopático, em busca da definição do estado da arte mas também dos principais problemas, limitações e possibilidades dessas avaliações tendo em vista seu resultado integral. Finda esta etapa, a pesquisa destinou-se a elaboração, proposição e testagem de uma metodologia considerada mais adequada a avaliar o tratamento homeopático nesta perspectiva. Um estudo observacional foi realizado em serviço público homeopático no município de Juiz de Fora, com tratamento individualizado, no qual foi utilizada uma estratégia de avaliação composta por três componentes: (1) avaliação de qualidade de vida pelo instrumento SF-36; (2) análises em busca de objetivar e quantificar queixas clínicas e outros atributos de natureza subjetiva (sensação de bem-estar, sono, estado cognitivo e memória, vida sexual, sensação de felicidade) por meio da utilização de uma escala visual analógica (EVA), na mensuração da intensidade e de opções fechadas, a exemplo do SF-36, na estimativa da frequência desses aspectos e (3) entrevistas qualitativas por intermédio de questionário semiestruturado, com a finalidade de abordar questões relacionadas a biopatografia e mudança da atitude vital (como pacientes enfrentam os problemas do cotidiano, fatores deflagradores das queixas, como se sentem e como reagem, além de indagar seus projetos de vida e felicidade). A aplicação do questionário SF-36 apresentou algumas dificuldades de compreensão pelos participantes, talvez devido à baixa escolaridade dos entrevistados, mas mostrou-se útil à pesquisa, embora demonstre limitações na avaliação do aspecto integral do resultado da terapêutica analisada. O acompanhamento das queixas clínicas, sensação de bem-estar, sono e estado cognitivo e memória foram captados e mensurados de forma satisfatória tanto pela EVA (intensidade dos sintomas) quanto pelas respostas fechadas para medir a frequência. Situações como as avaliações da biopatografia e da sexualidade foram insuficientes para serem adequadamente avaliadas pelo pesquisador e o paciente somente. A participação do médico assistente poderia contribuir nestes casos. Questões mais abrangentes na avaliação da mudança na atitude vital, como reação diante de fatores desequilibrantes e projeto de vida e felicidade, necessitam de metodologia qualitativa até que se possa avançar nas pesquisas à espera de soluções futuras. A combinação dessas estratégias em estudos controlados, randomizados, com amostras de magnitude satisfatória, preferencialmente em rede e que explicitem as condições nas quais o atendimento homeopático ocorreu e como se chegou a cada prescrição, podem ter utilidade para a avaliação da efetividade da dimensão integral do tratamento homeopático.