Arvostelut / Recensioner

Johanna Pentikäinen: Kirjallisuudenopetuksen kalpeat kasvot? (Kaisa Ahvenjärvi & Leena Kirstinä: Kirjallisuuden opetuksen käsikirja). – Nora Hämäläinen: Filosofian ja kirjallisuuden rajapintoja tutkimassa (Jukka Mikkonen & Antti Salmi-nen (toim.): Kirjallisuus ja filosofia – Rinnakkaisuuksia, risteyksiä, ristiriitoja). – Sari Salin: Satiiria on Suomessakin (Sari Kivistö & H.K. Riikonen: Satiiri Suomessa). – Mia Österlund: Upplagsrika analyser av finländsk samtidslitteratur (Leena Kirstinä (red.): Nodes of Contemporary Finnish Literature). – Päivi Koivisto: Suomalainen tekijäpeli ranskalaisin säännöin (Kaisa Kurikka: Algot Untola ja kirjoittava kone). – Pertti Lassila: Kiven kirjeet hyvin toimitettuina (Aleksis Kivi: Kirjeet. Kriittinen editio. Toimittaneet Juhani Niemi (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Jyrki Nummi. Ruotsinkieliset kirjeet suomentanut Juhani Lindholm). – Tiina Käkelä-Puumala: Nykyaikaa etsimässä (Pekka Vartiainen: Postmoderni kirjallisuus. Länsimai-sen kirjallisuuden historia 1945–2000).

Let Go and Remember. How Finnish Communities Experienced and Memorialized School Shootings

This study examines the aftermath of mass violence in local communities. Two rampage school shootings that occurred in Finland are analyzed and compared to examine the ways in which communities experience, make sense of, and recover from sudden acts of mass violence. The studied cases took place at Jokela High School, in southern Finland, and at a polytechnic university in Kauhajoki, in western Finland, in 2007 and 2008 respectively. Including the perpetrators, 20 people lost their lives in these shootings. These incidents are part of the global school shooting phenomenon with increasing numbers of incidents occurring in the last two decades, mostly in North America and Europe. The dynamic of solidarity and conflict is one of the main themes of this study. It builds upon previous research on mass violence and disasters which suggests that solidarity increases after a crisis, and that this increase is often followed by conflict in the affected communities. This dissertation also draws from theoretical discussions on remembering, narrating, and commemorating traumatic incidents, as well as the idea of a cultural trauma process in which the origins and consequences of traumas are negotiated alongside collective identities. Memorialization practices and narratives about what happened are vital parts of the social memory of crises and disasters, and their inclusive and exclusive characteristics are discussed in this study. The data include two types of qualitative interviews; focused interviews with 11 crisis workers, and focused, narrative interviews with 21 residents of Jokela and 22 residents of Kauhajoki. A quantitative mail survey of the Jokela population (N=330) provided data used in one of the research articles. The results indicate that both communities experienced a process of simultaneous solidarity and conflict after the shootings. In Jokela, the community was constructed as a victim, and public expressions of solidarity and memorialization were promoted as part of the recovery process. In Kauhajoki, the community was portrayed as an incidental site of mass violence, and public expressions of solidarity by distant witnesses were labeled as unnecessary and often criticized. However, after the shooting, the community was somewhat united in its desire to avoid victimization and a prolonged liminal period. This can be understood as a more modest and invisible process of “silent solidarity”. The processes of enforced solidarity were partly made possible by exclusion. In some accounts, the family of the perpetrator in Jokela was excluded from the community. In Kauhajoki, the whole incident was externalized. In both communities, this exclusion included associating the shooting events, certain places, and certain individuals with the concept of evil, which helped to understand and explain the inconceivable incidents. Differences concerning appropriate emotional orientations, memorialization practices and the pace of the recovery created conflict in both communities. In Jokela, attitudes towards the perpetrator and his family were also a source of friction. Traditional gender roles regarding the expression of emotions remained fairly stable after the school shootings, but in an exceptional situation, conflicting interpretations arose concerning how men and women should express emotion. The results from the Jokela community also suggest that while increased solidarity was seen as important part of the recovery process, some negative effects such as collective guilt, group divisions, and stigmatization also emerged. Based on the results, two simultaneous strategies that took place after mass violence were identified; one was a process of fast-paced normalization, and the other was that of memorialization. Both strategies are ways to restore the feeling of security shattered by violent incidents. The Jokela community emphasized remembering while the Kauhajoki community turned more to the normalization strategy. Both strategies have positive and negative consequences. It is important to note that the tendency to memorialize is not the only way of expressing solidarity, as fast normalization includes its own kind of solidarity and helps prevent the negative consequences of intense solidarity.

Suositukset vedenhankinnan jatkotoimenpiteiksi Forssan seudulla

Forssan seudulla on vuosikymmenten aikana tehty huomattava määrä yhdyskuntien vedenhankintaa palvelevia ja pohjavesialueiden hydrogeologisista olosuhteista arvokasta lisätietoa kuvaavia pohjavesitutkimuksia. Pääosin konsulttitöinä valmistuneita tutkimusaineistoja ja -tuloksia ei ole kunnissa kerätty ja dokumentoitu yhtenäisin ohjeistuksin ja menetelmin. Pohjavesitietojen hyödyntäminen on nähty haasteellisena. Aineistojen yhteen kokoamistyö, tutkimuksien analysointi sekä vedenhankinnan lisäkehittämismahdollisuuksien kokonaisarvioinnin toteutus on nähty kunnissa ja vesihuoltolaitoksissa tärkeänä. Forssan seudun vedenhankinta perustuu kuntien omien vesilaitosten pohjavedenottamoihin. Seudun vedenhankinnan toimintavarmuuden lisäämisessä on edelleen tehtävää. Kunnilla ei nykyisellään ole riittävästi korvaavia vesilähteitä ja siirtoyhteyksiä vedenottamoiden häiriötilanteissa. Työssä on koottu yhteen ja käyty läpi käytettävissä oleva pohjavesitutkimusaineisto. Aineistot on kerätty alueen kunnista ja vesihuoltolaitoksista sekä Hämeen ELY-keskuksesta. Työssä on lisäksi laadittu erillinen 4 -portainen jatkotutkimusluokitus, jonka perusteella seudun pohjavesialueille joko suositellaan tai ollaan suosittelematta vedenhankintaa palvelevia lisätutkimuksia. Vedenhankinnan jatkotoimenpidesuositusten osalta on tarkasteltu yhteensä 36 pohjavesialuetta. Tarkastelluista pohjavesialueista 26:lla on aikaisemmin tehty vedenhankintaa palvelevia pohjavesiselvityksiä. Vedenhankinnan jatkotutkimuksia suositellaan yhteensä 18 pohjavesialueella. Työ on toteutettu Hämeen ELY-keskuksessa. Työn toteutuksen yhteydessä kuultiin Forssan seudun kuntia ja kuntien vesihuoltolaitoksia sekä Hämeen maakuntaliittoa.

Quantitative Magnetic Resonance Imaging of the Liver and Heart In Iron Overload

Systemic iron overload (IO) is considered a principal determinant in the clinical outcome of different forms of IO and in allogeneic hematopoietic stem cell transplantation (alloSCT). However, indirect markers for iron do not provide exact quantification of iron burden, and the evidence of iron-induced adverse effects in hematological diseases has not been established. Hepatic iron concentration (HIC) has been found to represent systemic IO, which can be quantified safely with magnetic resonance imaging (MRI), based on enhanced transverse relaxation. The iron measurement methods by MRI are evolving. The aims of this study were to implement and optimise the methodology of non-invasive iron measurement with MRI to assess the degree and the role of IO in the patients. An MRI-based HIC method (M-HIC) and a transverse relaxation rate (R2*) from M-HIC images were validated. Thereafter, a transverse relaxation rate (R2) from spin-echo imaging was calibrated for IO assessment. Two analysis methods, visual grading and rSI, for a rapid IO grading from in-phase and out-of-phase images were introduced. Additionally, clinical iron indicators were evaluated. The degree of hepatic and cardiac iron in our study patients and IO as a prognostic factor in patients undergoing alloSCT were explored. In vivo and in vitro validations indicated that M-HIC and R2* are both accurate in the quantification of liver iron. R2 was a reliable method for HIC quantification and covered a wider HIC range than M-HIC and R2*. The grading of IO was able to be performed rapidly with the visual grading and rSI methods. Transfusion load was more accurate than plasma ferritin in predicting transfusional IO. In patients with hematological disorders, the prevalence of hepatic IO was frequent, opposite to cardiac IO. Patients with myelodysplastic syndrome were found to be the most susceptible to IO. Pre-transplant IO predicted severe infections during the early post-transplant period, in contrast to the reduced risk of graft-versus-host disease. Iron-induced, poor transplantation results are most likely to be mediated by severe infections.

Graphene from Graphite by Chemical and Physical Techniques.

Graphene is a material with extraordinary properties. Its mechanical and electrical properties are unparalleled but the difficulties in its production are hindering its breakthrough in on applications. Graphene is a two-dimensional material made entirely of carbon atoms and it is only a single atom thick. In this work, properties of graphene and graphene based materials are described, together with their common preparation techniques and related challenges. This Thesis concentrates on the topdown techniques, in which natural graphite is used as a precursor for the graphene production. Graphite consists of graphene sheets, which are stacked together tightly. In the top-down techniques various physical or chemical routes are used to overcome the forces keeping the graphene sheets together, and many of them are described in the Thesis. The most common chemical method is the oxidisation of graphite with strong oxidants, which creates a water-soluble graphene oxide. The properties of graphene oxide differ significantly from pristine graphene and, therefore, graphene oxide is often reduced to form materials collectively known as reduced graphene oxide. In the experimental part, the main focus is on the chemical and electrochemical reduction of graphene oxide. A novel chemical route using vanadium is introduced and compared to other common chemical graphene oxide reduction methods. A strong emphasis is placed on electrochemical reduction of graphene oxide in various solvents. Raman and infrared spectroscopy are both used in in situ spectroelectrochemistry to closely monitor the spectral changes during the reduction process. These in situ techniques allow the precise control over the reduction process and even small changes in the material can be detected. Graphene and few layer graphene were also prepared using a physical force to separate these materials from graphite. Special adsorbate molecules in aqueous solutions, together with sonic treatment, produce stable dispersions of graphene and few layer graphene sheets in water. This mechanical exfoliation method damages the graphene sheets considerable less than the chemical methods, although it suffers from a lower yield.

Vihreän kullan kimallus : Diskurssianalyysi suomalaisen metsäteollisuuden luovuudesta

Liiketoiminnassa luovuus nähdään usein uudistumisen ja pysyvän kilpailuedun edellytyksenä. Vaikka luovuutta on tutkittu ajansaatossa useista eri näkökulmista käsin, ei käsitteelle ole kyetty antamaan yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Suomalaisessa metsäteollisuudessa on käyty läpi mittavia uudistuksia, jossa myös luovuudelle on annettu merkittävä rooli. Kolmen liikevaihdoltaan suurimman suomalaisen metsäteollisuusyhtiön vuosikertomusten pääkirjoituksissa vuosina 2006–2012 tuli selkeästi esiin tarve liiketoiminnan uudistamiselle ja luovuuden merkitys osana tätä muutosta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella suomalaisen metsäteollisuuden luovuutta ja selvittää, minkälaista kuvaa metsäteollisuuden luovuudesta rakennetaan tutkimusaineistossa. Tutkimuksessa hyödynnetään diskurssianalyysiä, jonka avulla tarkastellaan sitä, millaisia merkityksiä luovuudelle annetaan käytetyn kielen avulla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan rakennamme sosiaalista todellisuuttamme keskinäisen kommunikaation välityksellä. Tutkimusaineistosta hahmottuu metsäteollisuudelle yksi yhteinen luovuusdiskurssi, jota tarkastellaan neljän eri ulottuvuuden kautta. Näitä ovat taloudellinen, liiketoimintarakenteellinen, teknologinen sekä sidosryhmäulottuvuus. Ulottuvuudet sisältävät erilaisia merkityskokonaisuuksia, joita luovuudelle annetaan. Samassa yhteydessä tarkastellaan diskurssin ajallista rakentumista ja luovuusdiskurssin muotoutumiseen vaikuttavia kontekstitekijöitä, kuten taloudellisia haasteita ja liiketoimintaympäristön muutoksia, sähköisen median yleistymistä sekä elinympäristöä koskevia huolia. Luovuusdiskurssia rakennetaan tutkimusaineistossa varsin kokonaisvaltaisesti huomioiden aina yksilöt, organisaatiot ja toimintaympäristöt. Taloudellisesta ja teknologisesta ulottuvuudesta käsin rakennetaan aktiivista kuvaa luovasta tavasta toimia, kun taas liiketoimintarakenteellisen ja sidosryhmäulottuvuuden kautta pyritään luomaan luovuuden mahdollistavaa toimintaympäristöä. Nykyisin luovuus -käsitteestä on tullut iskulause kaikenlaisten taloudellistenkin haasteiden ratkaisemiseksi. Suomalaisessa metsäteollisuudessa luovuuden keinoin haetaan uutta suuntaa ja kilpailuetua, joskin taloudellisilla intresseillä näyttää olevan viime kädessä valtaa luovuuden näyttäytymiselle ja päämäärille. Jatkossa voisikin olla mielenkiintoista tutkia esimerkiksi sitä, kuinka luovaa metsäteollisuus on suhteessa taloudellisiin intresseihin.

Matkoja tutkijaäitien riittämättömyyden tunteeseen

Kirjallisuusarvostelu

Tutkimuksellinen lukeminen toimintaa ohjaavana taitona

Kirjallisuusarvostelu

Kotimaiset tieteelliset lehdet ja avoin julkaiseminen: selvitys mahdollisista rahoitusmalleista

Tieteellisten seurain valtuuskunnan verkkojulkaisuja -sarjassa (ISSN 2242-8011) julkaistu raportti.

Nopeusrajoituksen 100 km/h alentamisen liikenneturvallisuusvaikutukset Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella, esisuunnitelma

Työn tavoitteena ovat valtakunnalliset liikenneturvallisuustavoitteet vuoteen 2020 mennessä ja niiden saavuttaminen tienpitäjän toimenpitein.Tässä työssä tarkasteltiin maanteitä, joilla on kesäaikana voimassa 100 km/h nopeusrajoitus. Työssä vertailtiin nykyisten 100 km/h väylien tierekisteritietoja uusiin nopeus-rajoitusohjeisiin (LVM:n yleisohje 2009) sekä vertailtiin ko. tiejaksojen onnettomuustiheyksiä ja -asteita valtakunnallisiin lukuihin (Liikennevirasto, 2012). Lisäksi 100 km/h tieosuuksien ympäristön asukastiheyttä tarkasteltiin Rakennus- ja huoneistorekisteritietojen perusteella. Näiden tietojen perusteella muodostuivat mahdolliset nopeusrajoituksen alentamista vaativat tiejaksot. Nopeusrajoituksen alentamista liikenneturvallisuustilanteen parantamiseksi tarkasteltiin seuraavien priorisointiperiaatteiden mukaisesti: 1. 0-vision ja ihmisen kestokyvyn mukainen priorisointi: • Millä 100 km/h tiejaksoilla ei ole keskikaidetta? 2. Vastaavatko 100 km/h tiejaksot nykyisiä nopeusrajoitusohjeita? 3. Esiintyykö 100 km/h tiejaksoilla korkeita onnettomuustiheyksiä ja -asteita? Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualueen johtotiimin päätöksen mukaisesti nopeusrajoitusta alennetaan 80 km/h:iin yhteensä 23 kilometrin matkalla. Lisäksi talvinopeusrajoitusta alennetaan yhteensä 9 kilometrin pituisella tiejaksolla. Nopeusrajoitustoimenpiteiden lisäksi yhden liittymän kohdalle päätettiin asettaa ohituskiellot ja yhdelle tiejaksolle esitettiin tehtäväksi puuston raivausta. Toimenpiteillä saavutetaan noin 0,78 vuosittainen vähenemä henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa. Toimenpiteiden yhteiskuntataloudelliset kustannukset ovat yhteensä 600 000 euroa/vuosi.

Talvitaktiikan ja talvikoulutuksen ilmeneminen Rukajärven suunnalla 1941-1942

Kun jatkosota syttyi kesällä vuonna 1941, 14. Divisioona lähti hyökkäykseen kohti itää Rukajärven suuntaan Kuhmon tasalta. Divisioona eteni vaativien taisteluiden jälkeen Rukajär-ven tasalle, josta se 11.9.1941 valmistautui jatkamaan hyökkäystä edelleen itään päin. Suo-men ulkopoliittisen painostuksen takia 14. Divisioonan hyökkäyksen jatkaminen kiellettiin ja se ryhmittyi noin 200 kilometrin mittaiselle puolustuslohkolle, jossa puolustus toteutettiin kenttävartiolinjoilla ja niiden välisillä yhteyspartioilla. Talvella vihollisen alueelle lähetettiin tiedustelupartioita, joiden tehtävänä oli selvittää vihollisen vahvuus, ryhmitys ja varustus. Partiointia suoritettiin partion, ryhmän, joukkueen ja pataljoonan vahvuisilla osastoilla. Partiointitehtävät muodostuivat usein väkivaltaisen tiedustelun luonteiseksi. Rintamalle tuotiin henkilötäydennyskeskuksista uusia asevelvollisia, jotka piti kouluttaa vallitsevan taisteluti-lanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Talvikoulutusta annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä rintamalla. Taisteluista irti olevien joukkojen suorituskykyä pyrittiin ylläpitämään koulutuksella, koska kuri oli selvästi laskenut taisteluiden muututtua passiivisemmiksi. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Tutkimuksessa on käytetty pääaineistoina suomalaisia arkistoasiakirjoja, aikakauteen liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta. Arkistoasiakirjoista tärkeimmiksi osoittautuivat 14. Divisioonan sotapäiväkirjat, koulutustoimisto x:n asiakirjat, 10. Prikaatin asiakirjat sekä kotijoukkojen esikunnan koulutustoimiston asiakirjat. Tutkimuksen keskeisimpiä kysymyksiä ovat, miten talvitaktiikka ja talvikoulutus ilmenivät Rukajärven suunnalla 1941–1942, mikä oli jalkaväen talvikoulutuksen päämäärä 1920 ja 1930 -luvuilla sekä miten talvisota vaikutti jalkaväen talvikoulutukseen välirauhan aikana. Rukajärven suunnan talvitaktiikan ja talvikoulutuksen tutkimisessa perehdyttiin 14. Divisioonan jalkaväkijoukkojen toimintaan talvella. Toimintaa verrattiin 1920 ja 1930 -lukujen talvikoulutukseen sekä talvikoulutusta käsitteleviin oppaisiin, jolloin voitiin vastata asetettuihin kysymyksiin. Tutkimustyötä haittasi se, ettei talvikoulutusta näin laajasti ollut aikaisemmin tutkittu. Tutkimuksessa ilmeni, että 1920-luvulla talvikoulutuksen tavoitteita ei ollut määritelty erikseen, mutta 1930-luvulla jalkaväen talvikoulutukselle määritettiin selkeät päämäärät. Talvikoulutukselle ei välirauhan aikana määritetty erillistä talvikoulutusohjetta, joka olisi ollut yhtenäinen kaikissa koulutusyksiköissä. Jatkosodan aikana jalkaväen koulutuskeskuksissa olivat käytössä yhteiset talvikoulutusohjeet. Rukajärven suunnalla taisteluista irti oleville joukoille annettiin omat talvikoulutusohjeet. Talvitaktiikassa ilmeni useita talvikoulutusohjeiden mukaisesti ja vastaisesti suoritettuja toimenpiteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten aikaisemmin annettu talvikoulutus ilmeni taistelukentällä sekä millaista talvikoulutusta jatkosodan aikana annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä taisteluista irti oleville joukoille rintamalla 1941–1942.

Anekdootteja aatelin historiasta

Kirjallisuusarvostelu

Kotihoidontuki ja äitinäkökulma

Kirjallisuusarvostelu

Nouseva keskiluokka rakennutti 1700-luvulla komeita kartanoita Turun seudulle

Kirjallisuusarvostelu