1000 resultados para sisäinen sosiaalinen media
Resumo:
Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi usein julkisuudessa esillä olevista aiheista, josta suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään. Työssä tutkitaan millaisena sotilaallinen kriisinhallinta esiintyy poliitikkojen blogeissa ja miten poliitikot muokkaavat todellisuutta blogiteksteillään. Tutkimuksen lähdeaineiston muodostavat kansanedustajien vuosien 2008–2011 välisenä aikana kirjoittamat blogitekstit sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi, jossa yhtenä lähtökohtana on todellisuuden sosiaalinen muodostuminen. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jossa painotetaan kielen käyttöä tekemisenä ja todellisuutta muokkaavana. Diskurssianalyysillä tarkastellaan millaiseksi poliitikot sotilaallisen kriisinhallinnan esittävät ja miten he yrittävät vakuuttaa yleisönsä oman versionsa oikeellisuudesta. Sovellettavaan metodiin kuuluu myös retorinen analyysi. Siihen kuuluu sekä argumentaatiokeinojen, että argumentoinnin oletusten tarkastelu. Analyysin tuloksena lähdeaineistosta tulkittiin kansainvälisyys-, kansallisuus-, vaativuus- ja talousdiskurssit. Tutkimuksen perusteella kansanedustajien blogeista on tulkittavissa selkeää vastakkainasettelua sekä erilaisia käsityksiä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Teksteistä on myös tulkittavissa ääneen lausumattomia ennakko-oletuksia. Sotilaallinen kriisinhallinta näyttäytyy blogeissa joko kansainvälisesti sitovaksi velvollisuudeksi, tai kansalliseksi eduksi. Samalla sotilaallisesta kriisinhallinnasta on tullut myös vaativampaa ja entistä kalliimpaa. Tutkimuksen tuloksiin kuuluu myös se, ettei sotilaallinen kriisinhallinta ole suuressa roolissa poliitikkojen blogeissa. Kansanedustajien blogien yhtenä yleisönä toimii havaintojen perusteella media. Blogiteksteissä esiintyy selkeää argumentointia, jolla pyritään rakentamaan omasta näkökulmasta vakuuttavampi.
Resumo:
Biorefining is defined as sustainable conversion of biomass into marketable products and energy. Forests cover almost one third of earth’s land area, and account for approximately 40% of the total annual biomass production. In forest biorefining, the wood components are, in addition to the traditional paper and board products, converted into chemicals and biofuels. The major components in wood are cellulose, hemicelluloses, and lignin. The main hemicellulose in softwoods, which are of interest especially for the Nordic forest industry, is O-acetyl galactoglucomannan (GGM). GGM can be isolated in industrial scale from the waste waters of the mechanical pulping process, but is not yet today industrially utilized. In order to attain desired properties of GGM for specific end-uses, chemical and enzymatic modifications can be performed. Regioselective modifications of GGM, and other galactose-containing polysaccharides were done by oxidations, and by combining oxidations with subsequent derivatizations of the formed carbonyl or carboxyl groups. Two different pathways were investigated: activation of the C-6 positions in different sugar units by TEMPO-mediated oxidation, and activation of C-6 position in only galactose-units by oxidation catalyzed by the enzyme galactose oxidase. The activated sites were further selectively derivatized; TEMPO-oxidized GGM by a carbodiimide-mediated reaction forming amides, and GO-oxidized GGM by indium-mediated allylation introducing double or triple bonds to the molecule. In order to better understand the reaction, and to develop a MALDI-TOF-MS method for characterization of regioselectively allylated GGM, α-D-galactopyranoside and raffinose were used as model compounds. All reactions were done in aqueous media. To investigate the applicability of the modified polysaccharides for, e.g., cellulose surface functionalization, their sorption onto pulp fibres was studied. Carboxylation affects the sorption tendency significantly; a higher degree of oxidation leads to lower sorption. By controlling the degree of oxidation of the polysaccharides and the ionic strength of the sorption media, high degrees of sorption of carboxylated polysaccharides onto cellulose could, however, be obtained. Anionic polysaccharides were used as templates during laccase-catalyzed polymerization of aniline, offering a green, chemo-enzymatic route for synthesis of conducting polyaniline (PANI) composite materials. Different polysaccharide templates, such as, native GGM, TEMPO-oxidized GGM, naturally anionic κ-carrageenan, and nanofibrillated cellulose produced by TEMPO-oxidation, were assessed. The conductivity of the synthesized polysaccharide/PANI biocomposites varies depending on the polysaccharide template; κ-CGN, the anionic polysaccharide with the lowest pKa value, produces the polysaccharide/PANI biocomposites with the highest conductivity. The presented derivatization, sorption, and polymerization procedures open new application windows for polysaccharides, such as spruce GGM. The modified polysaccharides and the conducting biocomposites produced provide potential applications in biosensors, electronic devices, and tissue engineering.
Resumo:
Teksti perustuu Turun yliopistossa 2.11.2011 pidettyyn professoriluentoon.
Resumo:
The flow of Bingham liquids through porous media has been studied. Experiments have been performed to determine the flow rate / pressure drop relationship for the flow of a grease of Binghamian rheological behavior through an array of rods of circular cross section. The yield stress and plastic viscosity of the grease have been determined with the aid of a controlled stress rotational rheometer. To investigate a wider range of the flow parameters, the mass and momentum conservation equations have been solved numerically, in conjunction with the generalized Newtonian constitutive law and the bi-viscosity model. The finite volume method has been employed to obtain the numerical solution. These numerical results also yielded a flow rate / pressure drop relationship, which is in very good agreement with the experimental results. A capillaric theory has been developed to determine an analytical relationship between the flow rate and pressure drop for flows of Bingham liquids through porous media. It is shown that the predictions of this theory are in good agreement with the experimental and numerical results.
Resumo:
Suomessa käsillä oleva suurten ikäluokkien eläköityminen ja tämän mukanaan tuomat vaikutukset ovat saaneet kiinnostuksen kohdistumaan työurien pidentämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus on ottaa kantaa tähän ajankohtaiseen keskusteluun tuomalla esiin motivaatiotekijöitä ja syitä työuran jatkamiselle yli varsinaisen eläkeiän. Varsinainen tutkimuskysymys on, mikä motivoi työntekijöitä jatkamaan työelämässä varsinaisen eläkeiän jälkeen? Näitä tekijöitä lähdetään selvittämään teoreettisen viitekehyksen avulla, jossa on yhdistetty sisäisen ja ulkoisen motivaation teoriat sekä itsesäätelyteoria. Itsesäätelyteorian mukaan henkilön tullessa eläkeikään, hän kohtaa muutostilanteen, josta selvitäkseen hänen täytyy sopeutua tilanteeseen muodostamalla itselleen asenne, tavoite, motivaatio ja lähteä toimimaan näitä kohti. Tähän prosessiin vaikuttavat yksilölliset ja tilannesidonnaiset tekijät. Sisäinen ja ulkoinen motivaatio ovat taas motivaation erilaisia ilmenemismuotoja. Ensimmäinen on tyypillisesti sellaista, jossa henkilö motivoituu vain työn tai tehtävän itsensä vuoksi ilman erotettavissa olevien palkkioiden kannustin vaikutusta. Jälkimmäinen nähdään motivaationa, jossa ulkoiset palkkiot, kuten raha, ovat hyvin merkittävässä roolissa motivaation synnyssä. Tulokset on jaoteltu teoreettiseen viitekehykseen peilaten toisaalta yksilöllisiin ja sisäisiin tekijöihin ja toisaalta ulkoisiin ja tilannesidonnaisiin tekijöihin. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Käyttäen narratiivisuutta ja teemoittelua apuna aineiston tulkinnassa ja analysoinnissa. Tutkimusaineisto koostuu 12-osaisen televisiosarjan jaksoista ja neljästä haastattelusta. Aineistosta on teema-analyysin avulla poimittu esiin kahdeksan pääteemaa. Nämä kahdeksan pääteemaa nähdään tuloksina ja syinä, jotka jakautuvat tasan sisäisiin ja yksilöllisiin sekä ulkoisiin ja tilannesidonnaisiin tekijöihin. Nämä teemat ovat työ itsessään, oma asenne ja muut henkilökohtaiset mieltymykset, kelpoisuuden ja tarpeellisuuden tunne, sosiaalisten suhteiden merkitys, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tekijät, elämäntilanne ja perhe, työnantajan suhtautuminen ja yleinen yhteiskunnallinen mielipide sekä taloudelliset tekijät. Näiden tekijöiden alta löytyi vielä useampia yksittäisiä motiiveja ja syitä työuran jatkamiselle, joista nämä teemat muodostuivat. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että eläkeiän ylittäneiden henkilöiden motivaatioon ja haluun jatkaa työelämässä pidempään vaikuttavat eniten sisäiset syyt ja motiivit. Rahallisten tekijöiden vaikutus työuran jatkamispäätökseen osoittautui tutkimuksessa hyvin vähäiseksi. Jatkotutkimuksessa voitaisiin tehdä vertailevaa tutkimusta käyttäen aineistona sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole jatkaneet työuraansa tai toisaalta vertailla motivaatiotekijöitä ja niissä tapahtuvia muutoksia uran eri vaiheissa.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään sitä, miten sisäisiä väärinkäytöksiä voidaan ennaltaehkäistä organisaation sisäisen valvonnan keinoin.
Resumo:
Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan, miten yrityksen sisäinen brändikuva muuttuu organisaation eri tasoilla. Lisäksi tutkielmassa perehdytään keinoihin, joilla yrityksen sisäistä brändiä voidaan johtaa, eli sisäisen brändijohtamisen käytäntöihin. Empiriaosuudessa tutkitaan case-yrityksen brändinjohtamistoimenpiteitä ja brändikuvan muutosta ylimmän johdon ja työntekijätason välillä. Tärkeimmäksi brändinjohtamiskeinoksi havaittiin brändilupauksen ja brändin arvojen määrittely, joka on tehokas tapa saada työntekijät sisäistämään haluttu brändi-identiteetti varsinkin jos he pääsevät olemaan mukana arvojen määrittelytyössä. Työntekijöiden osallistaminen vähentää brändin vastustusta ja luo selkeämmän kuvan tavoitellusta brändi-identiteetistä. Myös esimiesten käyttäytyminen havaittiin merkittäväksi tekijäksi, varsinkin muutosjohtaminen ja esimiesten näyttämä esimerkki vaikuttavat työntekijöille välittyvään brändikuvaan.
Resumo:
Arja Tuuliniemen esitys Asiantuntijaseminaarissa Helsingissä 13.2.2014.
Resumo:
Social media has become a part of many people’s everyday lives. In the library field the adoption of social media has been widespread and discussions of the development of “Library 2.0” began at an early stage. The aim with this thesis is to study the interface between public libraries, social media, and users, focusing on information activities. The main research question is: How is the interface between public libraries and social media perceived and acted upon by its main stakeholders (library professionals and users)? The background of Library 2.0 is strongly associated with the development of the Web and social media, as well as with the public libraries and their user-centered and information technological development. The theoretical framework builds on the research within the area of Library and Information Science concerning information behavior, information practice, and information activities. Earlier research on social media and public libraries is also highlighted in this thesis. The methods survey and content analysis were applied to map the interface between social media and public libraries. A questionnaire was handed out to the users and another questionnaire was sent out to the library professionals. The results were statistically analyzed. In the content analysis public library Facebook pages were studied. All the empirical investigations were conducted in the area of Finland Proper. An integrated analysis of the results deepens the understanding of the key elements of the social media and public library context. These elements are interactivity, information activities, perceptions, and stakeholders. In this context seven information activities were distinguished: reading, seeking, creating, communicating, informing, mediating, and contributing. This thesis contributes to develop the research concerning information activities and draws a realistic picture of the challenges and opportunities in the social media and public library context. It also contributes with knowledge on library professionals and library users, and the existing differences in their perceptions of the interface between libraries and social media.