Simultaneous determination of human plasma levels of citalopram, paroxetine, sertraline, and their metabolites by gas chromatography-mass spectrometry.

A gas chromatography-mass spectrometry method is presented which allows the simultaneous determination of the plasma concentrations of the selective serotonin reuptake inhibitors citalopram, paroxetine, sertraline, and their pharmacologically active N-demethylated metabolites (desmethylcitalopram, didesmethylcitalopram, and desmethylsertraline) after derivatization with the reagent N-methyl-bis(trifluoroacetamide). No interferences from endogenous compounds are observed following the extraction of plasma samples from six different human subjects. The standard curves are linear over a working range of 10-500 ng/mL for citalopram, 10-300 ng/mL for desmethylcitalopram, 5-60 ng/mL for didesmethylcitalopram, 20-400 ng/mL for sertraline and desmethylsertraline, and 10-200 ng/mL for paroxetine. Recoveries measured at three concentrations range from 81 to 118% for the tertiary amines (citalopram and the internal standard methylmaprotiline), 73 to 95% for the secondary amines (desmethylcitalopram, paroxetine and sertraline), and 39 to 66% for the primary amines (didesmethylcitalopram and desmethylsertraline). Intra- and interday coefficients of variation determined at three concentrations range from 3 to 11% for citalopram and its metabolites, 4 to 15% for paroxetine, and 5 to 13% for sertraline and desmethylsertraline. The limits of quantitation of the method are 2 ng/mL for citalopram and paroxetine, 1 ng/mL for sertraline, and 0.5 ng/mL for desmethylcitalopram, didesmethylcitalopram, and desmethylsertraline. No interferences are noted from 20 other psychotropic drugs. This sensitive and specific method can be used for single-dose pharmacokinetics. It is also useful for therapeutic drug monitoring of these three drugs and could possibly be adapted for the quantitation of the two other selective serotonin reuptake inhibitors on the market, namely fluoxetine and fluvoxamine.

Study of the impact of tissue density heterogeneities on 3-dimensional abdominal dosimetry: comparison between dose kernel convolution and direct monte carlo methods.

Dose kernel convolution (DK) methods have been proposed to speed up absorbed dose calculations in molecular radionuclide therapy. Our aim was to evaluate the impact of tissue density heterogeneities (TDH) on dosimetry when using a DK method and to propose a simple density-correction method. METHODS: This study has been conducted on 3 clinical cases: case 1, non-Hodgkin lymphoma treated with (131)I-tositumomab; case 2, a neuroendocrine tumor treatment simulated with (177)Lu-peptides; and case 3, hepatocellular carcinoma treated with (90)Y-microspheres. Absorbed dose calculations were performed using a direct Monte Carlo approach accounting for TDH (3D-RD), and a DK approach (VoxelDose, or VD). For each individual voxel, the VD absorbed dose, D(VD), calculated assuming uniform density, was corrected for density, giving D(VDd). The average 3D-RD absorbed dose values, D(3DRD), were compared with D(VD) and D(VDd), using the relative difference Δ(VD/3DRD). At the voxel level, density-binned Δ(VD/3DRD) and Δ(VDd/3DRD) were plotted against ρ and fitted with a linear regression. RESULTS: The D(VD) calculations showed a good agreement with D(3DRD). Δ(VD/3DRD) was less than 3.5%, except for the tumor of case 1 (5.9%) and the renal cortex of case 2 (5.6%). At the voxel level, the Δ(VD/3DRD) range was 0%-14% for cases 1 and 2, and -3% to 7% for case 3. All 3 cases showed a linear relationship between voxel bin-averaged Δ(VD/3DRD) and density, ρ: case 1 (Δ = -0.56ρ + 0.62, R(2) = 0.93), case 2 (Δ = -0.91ρ + 0.96, R(2) = 0.99), and case 3 (Δ = -0.69ρ + 0.72, R(2) = 0.91). The density correction improved the agreement of the DK method with the Monte Carlo approach (Δ(VDd/3DRD) < 1.1%), but with a lesser extent for the tumor of case 1 (3.1%). At the voxel level, the Δ(VDd/3DRD) range decreased for the 3 clinical cases (case 1, -1% to 4%; case 2, -0.5% to 1.5%, and -1.5% to 2%). No more linear regression existed for cases 2 and 3, contrary to case 1 (Δ = 0.41ρ - 0.38, R(2) = 0.88) although the slope in case 1 was less pronounced. CONCLUSION: This study shows a small influence of TDH in the abdominal region for 3 representative clinical cases. A simple density-correction method was proposed and improved the comparison in the absorbed dose calculations when using our voxel S value implementation.

TBS (Trabecular Bone Score) is More Sensitive Than BMD to Diabetes-Related Fracture Risk

Background:Type 2 diabetes (T2D) is associated with increased fracture risk but paradoxically greater BMD. TBS (trabecular bone score), a novel grey-level texture measurement extracted from DXA images, correlates with 3D parameters of bone micro-architecture. We evaluated the ability of lumbar spine (LS) TBS to account for the increased fracture risk in diabetes. Methods:29,407 women ≥50 years at the time of baseline hip and spine DXA were identified from a database containing all clinical BMD results for the Province of Manitoba, Canada. 2,356 of the women satisfied a well-validated definition for diabetes, the vast majority of whom (>90%) would have T2D. LS L14 TBS was derived for each spine DXA examination blinded to clinical parameters and outcomes. Health service records were assessed for incident non-traumatic major osteoporotic fracture codes (mean follow-up 4.7 years). Results:In linear regression adjusted for FRAX risk factors (age,BMI, glucocorticoids, prior major fracture, rheumatoid arthritis, COPD as a smoking proxy, alcohol abuse) and osteoporosis therapy, diabetes was associated with higher BMD for LS, femoral neck and total hip but lower LS TBS (all p<0.001). Similar results were seen after excluding obese subjects withBMI>30. In logistic regression (Figure), the adjusted odds ratio (OR) for a skeletal measurement in the lowest vs highest tertile was less than 1 for all BMD measurements but increased for LS TBS (adjusted OR 2.61, 95%CI 2.30-2.97). Major osteoporotic fractures were identified in 175 (7.4%) with and 1,493 (5.5%) without diabetes (p < 0.001). LS TBS predicted fractures in those with diabetes (adjusted HR 1.27, 95%CI 1.10-1.46) and without diabetes (HR 1.31, 95%CI 1.24-1.38). LS TBS was an independent predictor of fracture (p<0.05) when further adjusted for BMD (LS, femoral neck or total hip). The explanatory effect of diabetes in the fracture prediction model was greatly reduced when LS TBS was added to the model (indicating that TBS captured a large portion of the diabetes-associated risk), but was paradoxically increased from adding any of the BMD measurements. Conclusions:Lumbar spine TBS is sensitive to skeletal deterioration in postmenopausal women with diabetes, whereas BMD is paradoxically greater. LS TBS predicts osteoporotic fractures in those with diabetes, and captures a large portion of the diabetes-associated fracture risk. Combining LS TBS with BMD incrementally improves fracture prediction.

Genetic diversity between improved banana diploids using canonical variables and the Ward-MLM method

The objective of this work was to estimate the genetic diversity of improved banana diploids using data from quantitative analysis and from simple sequence repeats (SSR) marker, simultaneously. The experiment was carried out with 33 diploids, in an augmented block design with 30 regular treatments and three common ones. Eighteen agronomic characteristics and 20 SSR primers were used. The agronomic characteristics and the SSR were analyzed simultaneously by the Ward-MLM, cluster, and IML procedures. The Ward clustering method considered the combined matrix obtained by the Gower algorithm. The Ward-MLM procedure identified three ideal groups (G1, G2, and G3) based on pseudo-F and pseudo-t² statistics. The dendrogram showed relative similarity between the G1 genotypes, justified by genealogy. In G2, 'Calcutta 4' appears in 62% of the genealogies. Similar behavior was observed in G3, in which the 028003-01 diploid is the male parent of the 086079-10 and 042079-06 genotypes. The method with canonical variables had greater discriminatory power than Ward-MLM. Although reduced, the genetic variability available is sufficient to be used in the development of new hybrids.

BRAIN DAMAGE IN METHYLMALONIC ACIDURIA: 2-METHYLCITRATE LEADS TO AMMONIA INCREASE AND APOPTOSIS

A 3D in vitro model of rat organotypic brain cell cultures in aggregates was used to investigate neurotoxicity mechanisms in methylmalonic aciduria. 1 mM methylmalonate (MMA), 2-methylcitrate (2-MCA) or propionate (PA) were repeatedly added to the culture media at two different time points of the cultures. In cultures treated with 2-MCA, we observed a significant increase of lactate in the medium, consistent with a possible inhibition of Krebs cycle and respiratory chain, as described earlier in the literature. Interestingly, we further observed that 2-MCA induced an important increase in ammonia production with concomitant decrease of glutamine concentrations, which suggests an inhibition of the astrocytic enzyme glutamine synthetase. These previously unreported findings may uncover a pathogenic mechanism in this disease with deleterious effects on early stages of brain development. By immunohistochemistry we could show that 2-MCA substantially increased the number of apoptotic cells. On the cellular level, 2-MCA had a toxic effect (cell swelling and cell death) on glial cells, but not on neurons. Surprisingly, MMA seemed to have a growth stimulating effect on the cultures. We can conclude that 2-MCA was the most toxic metabolite in our model for methylmalonic aciduria inducing ammonia accumulation and massive apoptosis in brain cells.

Genetic diversity of irrigated barley based on molecular and quantitative data and on malting quality

The objective of this work was to quantify the genetic diversity of elite genotypes of irrigated barley in the Brazilian savanna. Thirty elite barley genotypes from Embrapa Cerrados' collection were evaluated using 160 RAPD markers, 12 agronomic traits related to yield components, and 10 malting quality parameters. The genetic dissimilarity matrices based on molecular markers, quantitative traits, and malting quality characters were calculated and a cluster analysis was performed using the unweighted pair-group method with arithmetic mean (UPGMA) as grouping criterion. High genetic diversity among accessions were observed. The estimated genetic dissimilarities were weakly correlated, showing the complementarity of the different character groups. Selection indices and graphical dispersion analysis allowed the selection of promising genotypes and the indication of suitable crosses for maximizing the heterotic effects in breeding programs for irrigated barley in the Brazilian savanna.

Lysine and arginine requirements of Salminus brasiliensis

The objective of this work was to determine the dietary lysine (DL) and dietary arginine (DA) requirements of dourado (Salminus brasiliensis), through dose-response trials using the amino acid profiles of whole carcasses as a reference. Two experiments were carried out in a completely randomized design (n=4). In the first experiment, groups of 12 feed-conditioned dourado juveniles (11.4±0.2 g) were stocked in 60 L cages placed in 300 L plastic indoor tanks in a closed circulation system. Fish were fed for 60 days on diets containing 1.0, 1.5, 2.0, 2.5, 3.0, or 3.5 % dietary lysine. In the second experiment, dourado juveniles (27.0±0.8 g) were fed for 60 days on semipurified diets containing arginine at 1.0, 1.5, 2.0, 2.5 or 3.0%, in similar conditions to those of the first experiment. Optimal DL requirements, as determined by broken-line analysis method for final weight, weight gain and specific growth rate, were 2.15% DL or 5% lysine in dietary protein, and 1.48% DA or 3.43% arginine in dietary protein. The best feed conversion ratio is attained with 2.5% DL or 5.8% lysine in dietary protein and 1.4% DA or 3.25% arginine in dietary protein.

Diabetic neuropathy is a more important determinant of baroreflex sensitivity than carotid elasticity in type 2 diabetes.

The object of this study was to evaluate the contribution of carotid distensibilty on baroreflex sensitivity in patients with type 2 diabetes mellitus with at least 2 additional cardiovascular risk factors. Carotid distensibility was measured bilaterally at the common carotid artery in 79 consecutive diabetic patients and 60 matched subjects without diabetes. Spontaneous baroreflex sensitivity assessment was obtained using time and frequency methods. Baroreflex sensitivity was lower in diabetic subjects as compared with nondiabetic control subjects (5.25+/-2.80 ms/mm Hg versus 7.55+/-3.79 ms/mm Hg; P<0.01, respectively). Contrary to nondiabetic subjects, diabetic subjects showed no significant correlation between carotid distensibility and baroreflex sensitivity (r2=0.08, P=0.04 and r2=0.04, P=0.13, respectively). In diabetic subjects, baroreflex sensitivity was significantly lower in subjects with peripheral neuropathy than in those with preserved vibration sensation (4.1+/-0.5 versus 6.1+/-0.4 ms/mm Hg, respectively; P=0.005). Age in nondiabetic subjects, diabetes duration, systolic blood pressure, peripheral or sensitive neuropathy, and carotid distensibility were introduced in a stepwise multivariate analysis to identify the determinants of baroreflex sensitivity. In diabetic patients, neuropathy is a more sensitive determinant of baroreflex sensitivity than the reduced carotid distensibility (stepwise analysis; F ratio=5.1, P=0.028 versus F ratio=1.9, P=0.16, respectively). In diabetic subjects with 2 additional cardiovascular risk factors, spontaneous baroreflex sensitivity is not related to carotid distensibility. Diabetic subjects represent a particular population within the spectrum of cardiovascular risk situations because of the marked neuropathy associated with their metabolic disorder. Therefore, neuropathy is a more significant determinant of baroreflex sensitivity than carotid artery elasticity in patients with type 2 diabetes.

Optimal use of SSR markers for varietal identification of upland cotton

Abstract: The objective of this work was to identify polymorphic simple sequence repeat (SSR) markers for varietal identification of cotton and evaluation of the genetic distance among the varieties. Initially, 92 SSR markers were genotyped in 20 Brazilian cotton cultivars. Of this total, 38 loci were polymorphic, two of which were amplified by one primer pair; the mean number of alleles per locus was 2.2. The values of polymorphic information content (PIC) and discrimination power (DP) were, on average, 0.374 and 0.433, respectively. The mean genetic distance was 0.397 (minimum of 0.092 and maximum of 0.641). A panel of 96 varieties originating from different regions of the world was assessed by 21 polymorphic loci derived from 17 selected primer pairs. Among these varieties, the mean genetic distance was 0.387 (minimum of 0 and maximum of 0.786). The dendrograms generated by the unweighted pair group method with arithmetic average (UPGMA) did not reflect the regions of Brazil (20 genotypes) or around the world (96 genotypes), where the varieties or lines were selected. Bootstrap resampling shows that genotype identification is viable with 19 loci. The polymorphic markers evaluated are useful to perform varietal identification in a large panel of cotton varieties and may be applied in studies of the species diversity.

Monitoimipystysorvin NC- ohjelmoinnin kehittäminen CAM käyttöönotolla

Diplomityön tavoitteena oli tehostaa venttiilipesien koneistuksessa käytettävän monitoimipystysorvin NC - ohjelmointia CAM - ohjelman käyttöönotolla. Tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta liittyen koneistusalihankinnan kehittämiseen ja yrityksen kilpailukyvyn ylläpitoon ja parantamiseen liiketoiminta-alueella, jolla on tällä hetkellä hyvät kasvunäkymät. Tavoite rajattiin yritykseen jo aiemmin hankitun WinCAM - ohjelman päivittämiseen ja hyödyntämiseen monitoimipystysorvin NC - ohjelmoinnissa. Tutkimuksen käytännön tavoitteena oli selvittää CAM - ohjelmoinnin käyttömahdollisuudet, sekä luoda CAM - ohjelmistoon pohjautuva, räätälöity NC - ohjelmointikonsepti pilottikohteeseen. Tutkimuksen kokeellisen osuuden muodostivat tällöin nykyisen tuotannon ongelmakohtien löytäminen, koneen ohjelmointitarpeiden kartoitus,sekä menetelmäkehitys. Tutkimuksen päämääränä oli tuotannon tasolla käytettävä järjestelmä, jolla koneen ohjelmointi olisi mahdollista myös vähemmällä konekohtaisella kokemuksella. Nykyisen toimintatavan ongelmina olivat yhtenäisen NC - ohjelmointikäytännön puute, niin valmiiden ohjelmien käytössä kuin uusienkin ohjelmien tekemisessä. Tähän olivat syynä NC - ohjauksen heikko käytettävyys erityisesti sorvauksen osalta. Nämä tekijät yhdistettynä monitoimityöstökoneessa tarvittavaan koordinaatiston hallintaan vaikeuttivat ohjelmointia. Työntekijäkohtaiset erot NC - ohjelmien käytössä, sekä laadultaan vaihtelevat valuaihiot aiheuttivat tuotannon läpäisyaikaan merkittävää vaihtelua. Siten myös koneen kuormituksen säätely oli vaikeaa. Uuden ohjelmointikonseptin toteutuksessa pidettiin etusijalla hyvää käytettävyyttä, sekä uuden menetelmän aukotonta liittymistä olemassa oleviin tuotantojärjestelmiin. Ohjelmointikonseptin toteutuksessa, osaperheestä haettiin selkeästi parametroitaviksi soveltuvat työvaiheet, jotka voitiin hallita yleiskäyttöisillä aliohjelmilla. Tuotteiden muidengeometrioiden hallintaan laadittiin geometriakirjasto, jota voitiin käyttää tavanomaisen graafisen ohjelmoinnin pohjana. Vanhaa toimintatapaa ja diplomityön aikana kehitettyä CAM - ohjelmointijärjestelmää vertailtiin perustuen NC - ohjelmien tehokkuuteen, jota tarkasteltiin saman työvaiheen työstöaikaan perustuen. Tämän lisäksi tärkeän tuloksen muodostavat myös kvalitatiivisetseikat, jotka liittyvät ohjelmointiympäristön käytettävyyteen. CAM - ohjelmoinnin kehittäminen ja käyttöönotto pilottikohteessa sujui pääosin hyvin ja laaditunsuunnitelman mukaisesti. Aiemmin hankalasti ohjelmoitavat työvaiheet, kuten erilaisten laippatasopintojen ja reikäpiirien ohjelmointi muutettiin makrokäyttöön soveltuviksi. Sorvauksessa ongelmia aiheuttaneen tiivistelilan koneistukseen sovellettiin graafista ohjelmointia. Koko tuotannon mittakaavassa NC - ohjelmoinninosuus oli kuitenkin vähäinen, mistä johtuen koneen tuottavuuteen ei tutkimuksenajanjaksolla voitu vaikuttaa. Sen sijaan tuotannon sujuvuuteen oleellisesti vaikuttavaa työtekijöiden 'hiljaisen tiedon' määrää voitiin vähentää vakioimalla ohjelmointia ja siirtämällä tehokkaiksi havaitut menetelmät ohjelmointijärjestelmään.

Seostamattoman hitsausteräksen leimuhitsaus

Valssilangan valmistuksessa päättymättömällä valssausprosessilla voidaan parantaa tuotannon tuottavuutta ja joustavuutta. Menetelmän ansiosta myös valssilankakieppien kokoa voidaan vaihdella asiakkaan tarpeiden mukaan. Prosessin joustavuus ja tuottavuus perustuvat liikkuvaan leimuhitsauslaitteistoon, jolla austeniittialueelle kuumennetut teelmät hitsataan toisiinsa ennen valssausta. Koska leimuhitsausliitoksen hyvä laatu on valmistusprosessin kannalta erityisen tärkeää, tutkittiin tässä työssä hitsausparametrien vaikutusta liitoksen laatuun. Hitsausparametreista tärkeimpiä ovat leimutusaika ja -jännite sekä tyssäyksen voima ja määrä. Parametrien ollessa liian suuria muodostuvat liitospinnat liian plastisiksi ja sopivan tyssäysvoiman ylläpitäminen on vaikeaa. Liian pienillä parametreilla liitospintojen plastisoituminen jää kesken ja tyssäys jää puutteelliseksi. Leimuhitsauksen laatuun vaikuttaa myös liitospinta-alan koko. Kaikki nämä tekijät heikentävät liitoksia, joten parametrien optimaalisuus on liitoksen hyvän laadun kannalta välttämätön. Parametrikokeina hitsattujen koekappaleiden rakennetta ja ominaisuuksiatutkittiin ainetta rikkovilla kokeilla. Lyhyemmillä leimutusajoilla hitsatuistakoekappaleista löytyi virheitä, jotka heikensivät huomattavasti liitoksien laatua. Menetelmäkokeiden perusteella koekappaleet eivät kaikilta osin täyttäneet liitosten laatuvaatimuksia.

Methods for Region Based Paper Surface Roughness Measurement

Paperin pinnan karheus on yksi paperin laatukriteereistä. Sitä mitataan fyysisestipaperin pintaa mittaavien laitteiden ja optisten laitteiden avulla. Mittaukset vaativat laboratorioolosuhteita, mutta nopeammille, suoraan linjalla tapahtuville mittauksilla olisi tarvetta paperiteollisuudessa. Paperin pinnan karheus voidaan ilmaista yhtenä näytteelle kohdistuvana karheusarvona. Tässä työssä näyte on jaettu merkitseviin alueisiin, ja jokaiselle alueelle on laskettu erillinen karheusarvo. Karheuden mittaukseen on käytetty useita menetelmiä. Yleisesti hyväksyttyä tilastollista menetelmää on käytetty tässä työssä etäisyysmuunnoksen lisäksi. Paperin pinnan karheudenmittauksessa on ollut tarvetta jakaa analysoitava näyte karheuden perusteella alueisiin. Aluejaon avulla voidaan rajata näytteestä selvästi karheampana esiintyvät alueet. Etäisyysmuunnos tuottaa alueita, joita on analysoitu. Näistä alueista on muodostettu yhtenäisiä alueita erilaisilla segmentointimenetelmillä. PNN -menetelmään (Pairwise Nearest Neighbor) ja naapurialueiden yhdistämiseen perustuvia algoritmeja on käytetty.Alueiden jakamiseen ja yhdistämiseen perustuvaa lähestymistapaa on myös tarkasteltu. Segmentoitujen kuvien validointi on yleensä tapahtunut ihmisen tarkastelemana. Tämän työn lähestymistapa on verrata yleisesti hyväksyttyä tilastollista menetelmää segmentoinnin tuloksiin. Korkea korrelaatio näiden tulosten välillä osoittaa onnistunutta segmentointia. Eri kokeiden tuloksia on verrattu keskenään hypoteesin testauksella. Työssä on analysoitu kahta näytesarjaa, joidenmittaukset on suoritettu OptiTopolla ja profilometrillä. Etäisyysmuunnoksen aloitusparametrit, joita muutettiin kokeiden aikana, olivat aloituspisteiden määrä ja sijainti. Samat parametrimuutokset tehtiin kaikille algoritmeille, joita käytettiin alueiden yhdistämiseen. Etäisyysmuunnoksen jälkeen korrelaatio oli voimakkaampaa profilometrillä mitatuille näytteille kuin OptiTopolla mitatuille näytteille. Segmentoiduilla OptiTopo -näytteillä korrelaatio parantui voimakkaammin kuin profilometrinäytteillä. PNN -menetelmän tuottamilla tuloksilla korrelaatio oli paras.

Heat Transfer Analysis of the EPR Core Catcher Test Facility Volley

Uusi EPR-reaktorikonsepti on suunniteltu selviytymään tapauksista, joissa reaktorinsydän sulaa ja sula puhkaisee paineastian. Suojarakennuksen sisälle on suunniteltu alue, jolle sula passiivisesti kerätään, pidätetään ja jäähdytetään. Alueelle laaditaan valurautaelementeistä ns.sydänsieppari, joka tulvitetaan vedellä. Sydänsulan tuottama jälkilämpö siirtyyveteen, mistä se poistetaan suojarakennuksen jälkilämmönpoistojärjestelmän kautta. Suuri osa lämmöstä poistuu sydänsulasta sen yläpuolella olevaan veteen, mutta lämmönsiirron tehostamiseksi myös sydänsiepparin alapuolelle on sijoitettu vedellä täytettävät jäähdytyskanavat. Jotta sydänsiepparin toiminta voitaisiin todentaa, on Lappeenrannan Teknillisellä Yliopistolla rakennettu Volley-koelaitteisto tätä tarkoitusta varten. Koelaitteisto koostuu kahdesta täysimittaisesta valuraudasta tehdystä jäähdytyskanavasta. Sydänsulan tuottamaa jälkilämpöä simuloidaan koelaitteistossa sähkövastuksilla. Tässä työssä kuvataan simulaatioiden suorittaminen ja vertaillaan saatuja arvoja mittaustuloksiin. Työ keskittyy sydänsiepparista jäähdytyskanaviin tapahtuvan lämmönsiirron teoriaan jamekanismeihin. Työssä esitetään kolme erilaista korrelaatiota lämmönsiirtokertoimille allaskiehumisen tapauksessa. Nämä korrelaatiot soveltuvat erityisesti tapauksiin, joissa vain muutamia mittausparametreja on tiedossa. Työn toinen osa onVolley 04 -kokeiden simulointi. Ensin käytettyä simulointitapaa on kelpoistettuvertaamalla tuloksia Volley 04 ja 05 -kokeisiin, joissa koetta voitiin jatkaa tasapainotilaan ja joissa jäähdytteen käyttäytyminen jäähdytyskanavassa on tallennettu myös videokameralla. Näiden simulaatioiden tulokset ovat hyvin samanlaisiakuin mittaustulokset. Korkeammilla lämmitystehoilla kokeissa esiintyi vesi-iskuja, jotka rikkoivat videoinnin mahdollistavia ikkunoita. Tämän johdosta osassa Volley 04 -kokeita ikkunat peitettiin metallilevyillä. Joitakin kokeita jouduttiin keskeyttämään laitteiston suurten lämpöjännitysten johdosta. Tällaisten testien simulaatiot eivät ole yksinkertaisia suorittaa. Veden pinnan korkeudesta ei ole visuaalista havaintoa. Myöskään jäähdytteen tasapainotilanlämpötiloista ei ole tarkkaa tietoa, mutta joitakin oletuksia voidaan tehdä samoilla parametreilla tehtyjen Volley 05 -kokeiden perusteella. Mittaustulokset Volley 04 ja 05 -kokeista, jotka on videoitu ja voitu ajaa tasapainotilaan saakka, antoivat simulaatioiden kanssa hyvin samankaltaisia lämpötilojen arvoja. Keskeytettyjen kokeiden ekstrapolointi tasapainotilaan ei onnistunut kovin hyvin. Kokeet jouduttiin keskeyttämään niin paljon ennen termohydraulista tasapainoa, ettei tasapainotilan reunaehtoja voitu ennustaa. Videonauhoituksen puuttuessa ei veden pinnan korkeudesta saatu lisätietoa. Tuloksista voidaan lähinnä esittää arvioita siitä, mitä suuruusluokkaa mittapisteiden lämpötilat tulevat olemaan. Nämä lämpötilat ovat kuitenkin selvästi alle sydänsiepparissa käytettävän valuraudan sulamislämpötilan. Joten simulaatioiden perusteella voidaan sanoa, etteivät jäähdytyskanavien rakenteet sula, mikäli niissä on pienikin jäähdytevirtaus, eikä useampia kuin muutama vierekkäinen kanava ole täysin kuivana.

Estudi per a una interfície d'ajuda a daltònics en la interpretació de mapes de metro

En aquest projecte fem un estudi de diferents mètodes per a la segmentació i extracció de línies de mapes de metro com a suport per a daltònics. Hem aplicat dos mètodes amb intervenció de l’usuari i cinc mètodes automàtics on fem servir K-means per a la segmentació de color i Hough per a l’extracció de línies. Dels mètodes amb intervenció obtenim millors resultats amb un mètode d’assignació aproximada del color, i entre els autoàatics tenim com a millor una solució ad-hoc sense paràmetres aplicada sobre l’espai RGB. D’acord amb els resultats experimentals, aquests mètodes ens permeten fer una bona segmentació i extracció de les línies de metro.

High-performance liquid chromatography of the renal blood flow marker p-aminohippuric acid (PAH) and its metabolite N-acetyl PAH improves PAH clearance measurements.

PAH (N-(4-aminobenzoyl)glycin) clearance measurements have been used for 50 years in clinical research for the determination of renal plasma flow. The quantitation of PAH in plasma or urine is generally performed by colorimetric method after diazotation reaction but the measurements must be corrected for the unspecific residual response observed in blank plasma. We have developed a HPLC method to specifically determine PAH and its metabolite NAc-PAH using a gradient elution ion-pair reversed-phase chromatography with UV detection at 273 and 265 nm, respectively. The separations were performed at room temperature on a ChromCart (125 mmx4 mm I.D.) Nucleosil 100-5 microm C18AB cartridge column, using a gradient elution of MeOH-buffer pH 3.9 1:99-->15:85 over 15 min. The pH 3.9 buffered aqueous solution consisted in a mixture of 375 ml sodium citrate-citric acid solution (21.01 g citric acid and 8.0 g NaOH per liter), added up with 2.7 ml H3PO4 85%, 1.0 g of sodium heptanesulfonate and completed ad 1000 ml with ultrapure water. The N-acetyltransferase activity does not seem to notably affect PAH clearances, although NAc-PAH represents 10.2+/-2.7% of PAH excreted unchanged in 12 healthy subjects. The performance of the HPLC and the colorimetric method have been compared using urine and plasma samples collected from healthy volunteers. Good correlations (r=0.94 and 0.97, for plasma and urine, respectively) are found between the results obtained with both techniques. However, the colorimetric method gives higher concentrations of PAH in urine and lower concentrations in plasma than those determined by HPLC. Hence, both renal (ClR) and systemic (Cls) clearances are systematically higher (35.1 and 17.8%, respectively) with the colorimetric method. The fraction of PAH excreted by the kidney ClR/ClS calculated from HPLC data (n=143) is, as expected, always <1 (mean=0.73+/-0.11), whereas the colorimetric method gives a mean extraction ratio of 0.87+/-0.13 implying some unphysiological values (>1). In conclusion, HPLC not only enables the simultaneous quantitation of PAH and NAc-PAH, but may also provide more accurate and precise PAH clearance measurements.