Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.

Empathy in the field: towards a taxonomy of empathic communication in information gathering interviews with suspected sex offenders

Research suggests that those suspected of sexual offending might be more willing to reveal information about their crimes if interviewers display empathic behaviour. However, the literature concerning investigative empathy is in its infancy, and so as yet is not well understood. This study explores empathy in a sample of real-life interviews conducted by police officers in England with suspected sex offenders. Using qualitative methodology, the presence and type of empathic verbal behaviours displayed was examined. Resulting categories were quantitatively analysed to investigate their occurrence overall, and across interviewer gender. We identified four distinct types of empathy, some of which were used significantly more often than others. Female interviewers displayed more empathic behaviour per se by a considerable margin.

Os forrós da Serra da Gameleira (São Tomé/RN) : etnicidade, festa e sociabilidade

This work intends to describe and analyze the parties of forró that happen in Serra da Gameleira, in São Tomé/RN. Serra is a divided social space: groups of different ethnic origins live together in Gameleira de Baixo, Salgadinho (or Gameleira de Cima) and Chaves Belas. They are approximately two hundred families that live exclusively from agriculture. We try to understand how the parties inform about the social organization, the ethnic composition of the families that live there and the past of Serra, through the genealogy offorró players. In the discussion, we identify the festive places: in the total, we have Five houses of forró that function regularly one of them has been described. The private and public spaces inside them are intimate related, with no clear limits between the house of forró and the residence. Each house of forró has an owner, that regularly makes the parties, mobilizing a big part of the inhabitants, and provoking the straitening of the social relations. Observing the festive sociability between different social segments, the forró appears like na element that minimizes social conflicts, providing news ways of association and cooperation in the space of Serra da Gameleira. For the collection of facts, we used the ethnographic method, through the direct observation, interviewing and documentary research. The local history is recounted following the routes of oral memory and historical documents analysis. In the end of the analysis, we concluded that music and party are elements that aggregate the different groups that live in the location and determine forms of expression of what is seen as a traditional culture

Os movimentos migratórios para a Europa : Implicações para a Segurança Nacional

Os recentes movimentos migratórios para a Europa decorrentes da atual crise de refugiados é dos temas mais debatidos na atualidade. A instabilidade em países de África e do Médio Oriente, associada a Estados frágeis, cujas instituições deixaram de exercer o efetivo controlo, desenvolvendo-se sob a forma de conflitos armados, muitas vezes fundamentados em radicalismos de natureza étnica, religiosa e ideológica, estão na base das principais causas que provocaram os recentes movimentos migratórios descontrolados e sem precedentes. Estes massivos fluxos migratórios, terão necessariamente repercussões a vários níveis quer sobre as populações deslocadas, quer sobre as comunidades de acolhimento. As migrações atuais adquirem novos contornos, que nos levam a inserir este tema na agenda de investigação dos estudos de segurança. É neste âmbito que surge a investigação intitulada “Os Movimentos Migratórios para a Europa – Implicações para a Segurança Nacional”, que tal como o tema sugere, tem como objetivo primordial apurar quais as principais implicações para a segurança de Portugal, decorrentes dos atuais movimentos migratórios para a Europa, acabando também por propor algumas medidas de nível estratégico e operacional que permitam minorar os impactos na segurança. Assim sendo, a metodologia utilizada nesta investigação tem por base o método de investigação hipotético-dedutivo, que para a validação ou não das respetivas hipóteses formuladas, recorreu-se à realização de entrevistas a entidades que muito têm a dizer sobre esta temática. Conclui-se com a presente investigação que, apesar de Portugal, não fazer parte dos principais destinos desta recente vaga de imigrantes, e de as consequências destes massivos movimentos migratórios não serem fáceis de prever a médio e longo prazo, o nosso país, como parte integrante da UE e signatário do acordo de Schengen, depara-se com um conjunto de ameaças de natureza global, que podendo ser potenciadas por este fenómeno, também podem colocar em causa a nossa segurança.

C-RAM (Counter Rocket, Artillery and Mortar)

Este trabalho de investigação aplicada visa estudar as principais capacidades do sistema C-RAM e a sua aplicabilidade no Exército Português, tendo por objetivo a caracterização e avaliação da possível constituição e modo de emprego de uma unidade C-RAM no Exército Português, de acordo com o poder de fogo, a capacidade radar e a mobilidade. A metodologia de investigação adotada consiste no método analítico e inquisitivo, concretizado pela realização de entrevistas a Oficiais de Artilharia. Como principais conclusões, constatamos que os sistemas Phalanx e Oerlikon se evidenciam como os sistemas C-RAM de eleição, por disporem de alcances e cadências de tiro mais adequadas às necessidades da Artilharia Antiaérea Portuguesa no âmbito da proteção da força, ou de pontos e áreas críticas, contra este tipo de ameaças.

"Because she's one who listens": children discuss disclosure recipients in forensic interviews

The current study examined investigative interviews using the National Institute of Child Health and Human Development (NICHD) Investigative Interview Protocol with 204, five- to thirteen-year-old suspected victims of child sexual abuse. The analyses focused on who children told, who they wanted (or did not want) to tell and why, their expectations about being believed, and other general motivations for disclosure. Children's spontaneous reports as well as their responses to interviewer questions about disclosure were explored. Results demonstrated that the majority of children discussed disclosure recipients in their interviews, with 78 children (38%) explaining their disclosures. Only 15 children (7%) mentioned expectations about whether recipients would believe their disclosures. There were no differences between the types of information elicited by interviewers and those provided spontaneously, suggesting that, when interviewed in an open-ended, facilitative manner, children themselves produce informative details about their disclosure histories. Results have practical implications for professionals who interview children about sexual abuse.

The NICHD protocol: a review of an internationally-used evidence-based tool for training child forensic interviewers

Purpose
– The purpose of this paper is to review an evidence-based tool for training child forensic interviewers called the National Institute of Child Health and Human Development Protocol (NICHD Protocol), with a specific focus on how the Protocol is being adapted in various countries.
Design/methodology/approach
– The authors include international contributions from experienced trainers, practitioners, and scientists, who are already using the Protocol or whose national or regional procedures have been directly influenced by the NICHD Protocol research (Canada, Finland, Israel, Japan, Korea, Norway, Portugal, Scotland, and USA). Throughout the review, these experts comment on: how and when the Protocol was adopted in their country; who uses it; training procedures; challenges to implementation and translation; and other pertinent aspects. The authors aim to further promote good interviewing practice by sharing the experiences of these international experts.
Findings
– The NICHD Protocol can be easily incorporated into existing training programs worldwide and is available for free. It was originally developed in English and Hebrew and is available in several other languages.
Originality/value
– This paper reviews an evidence-based tool for training child forensic interviewers called the NICHD Protocol. It has been extensively studied and reviewed over the past 20 years. This paper is unique in that it brings together practitioners who are actually responsible for training forensic interviewers and conducting forensic interviews from all around the world.

Guidelines for teachers to elicit detailed and accurate narrative accounts from children

This paper provides interview strategies for teachers who talk to children about serious events, including bullying, truancy, and suspected maltreatment. With regard to the latter, teachers are among the largest group of professionals reporting child abuse, but also tend to evince low substantiation rates. We review research on best practice interviewing, with a focus on its application in school settings. Interview phases are described chronologically, with interview excerpts included for illustrative purposes. Gaps in knowledge about the appropriateness of techniques are highlighted, and recommendations for future research specifically within the school setting are made. It is proposed that teachers receive basic training in best practice interviewing so that, when required, they can confidently ask about difficulties in children's lives while minimizing the potential for contamination of children's responses.

Evaluation of a comprehensive interactive training system for investigative interviewers of children

 Ms Benson's thesis focused on evaluating a new, innovative, interactive online training program for investigative interviewer's of child victims. The results were overwhelmingly positive, showing that online training can be implemented in large organisations, and improve trainees' practical interviewing skills and knowledge.

Australian prosecutors perceptions of the utility of child investigative interview protocols

Investigative interviews with alleged victims form the central plank of evidence in the prosecution of child sexual abuse. Despite interviewers being provided with a guiding framework, child sexual abuse cases are often not prosecuted because of poor-quality evidence. The purpose of this study was to elicit feedback from prosecutors about the structure and format of current interview protocols and the ways in which these could potentially be improved from an evidential perspective. Focus group discussions (ranging in length from 180 to 190 minutes) were conducted with 13 Crown prosecutors representing every jurisdiction of Australia. Thematic analysis of the focus group discussions revealed that prosecutors were supportive of the structure of interview protocols, however, concerns were raised about four of the interview elements. These elements were the oath and truth–lie competency test, the ground rules, the practice narrative and eliciting a disclosure. The prosecutors’ concerns and their implications for protocol developers and trainers are discussed.

A guide to clarifying evidence in Australian child forensic interviews

Purpose – Interviewing victims of child sex abuse requires considerable care in order to minimise error. Due to children’s heightened suggestibility any question asked of a child could potentially incite error that could undermine the witness’s credibility. A focus group was conducted in order to facilitate the development of guidance for interviewers around the circumstances in which it is necessary to ask children follow-up questions in an interview. The paper aims to discuss these issues.

Design/methodology/approach – Seven Crown prosecutors representing every Australian state and territory (with the exception of one small state) were issued with 25 hypothetical narrative accounts of child abuse and asked to indicate what information, if any, required follow-up in the child’s narrative. Their responses and rationale for requiring following up in some cases and not others were discussed.

Findings – Thematic analysis revealed three recommendations to guide questioning: whether the case involved identification or recognition evidence; the presence of contextual features that may influence the witness’s memory, or that should trigger a particular line of questioning; and whether the information can or should be sought at a later stage by the trial prosecutor, rather than by the interviewer. Practical implications – The recommendations are discussed within the context of their implications for interviewing, that is, how each recommendation could be implemented in practice.

Originality/value – The present study extends prior literature by elucidating principles to guide decision making across interview topic areas. The need for such guidance is highlighted by research suggesting that topics such as offender identity, offence time and place, and witnesses are a source of overzealous questioning in interviews.

National estimates of Australian gambling prevalence : findings from a dual-frame omnibus survey

BACKGROUND, AIMS AND DESIGN: The increase in mobile telephone-only households may be a source of bias for traditional landline gambling prevalence surveys. Aims were to: (1) identify Australian gambling participation and problem gambling prevalence using a dual-frame (50% landline and 50% mobile telephone) computer-assisted telephone interviewing methodology; (2) explore the predictors of sample frame and telephone status; and (3) explore the degree to which sample frame and telephone status moderate the relationships between respondent characteristics and problem gambling. SETTING AND PARTICIPANTS: A total of 2000 adult respondents residing in Australia were interviewed from March to April 2013. MEASUREMENTS: Participation in multiple gambling activities and Problem Gambling Severity Index (PGSI). FINDINGS: Estimates were: gambling participation [63.9%, 95% confidence interval (CI) = 61.4-66.3], problem gambling (0.4%, 95% CI = 0.2-0.8), moderate-risk gambling (1.9%, 95% CI = 1.3-2.6) and low-risk gambling (3.0%, 95% CI = 2.2-4.0). Relative to the landline frame, the mobile frame was more likely to gamble on horse/greyhound races [odds ratio (OR) = 1.4], casino table games (OR = 5.0), sporting events (OR = 2.2), private games (OR = 1.9) and the internet (OR = 6.5); less likely to gamble on lotteries (OR = 0.6); and more likely to gamble on five or more activities (OR = 2.4), display problem gambling (OR = 6.4) and endorse PGSI items (OR = 2.4-6.1). Only casino table gambling (OR = 2.9) and internet gambling (OR = 3.5) independently predicted mobile frame membership. Telephone status (landline frame versus mobile dual users and mobile-only users) displayed similar findings. Finally, sample frame and/or telephone status moderated the relationship between gender, relationship status, health and problem gambling (OR = 2.9-7.6). CONCLUSION: Given expected future increases in the mobile telephone-only population, best practice in population gambling research should use dual frame sampling methodologies (at least 50% landline and 50% mobile telephone) for telephone interviewing.

Improving investigative Interviews with Aboriginal children

This thesis focused on improving investigative interview protocols with Australian Aboriginal children (predominantly in cases of abuse). Current investigative interviewing procedures were evaluated, and a revised interview protocol tailored to Aboriginal children was created.

Interventions for comorbid problem gambling and psychiatric disorders : advancing a developing field of research

Despite significant psychiatric comorbidity in problem gambling, there is little evidence on which to base treatment recommendations for subpopulations of problem gamblers with comorbid psychiatric disorders. This mini-review draws on two separate systematic searches to identify possible interventions for comorbid problem gambling and psychiatric disorders, highlight the gaps in the currently available evidence base, and stimulate further research in this area. In this mini-review, only 21 studies that have conducted post-hoc analyses to explore the influence of psychiatric disorders or problem gambling subtypes on gambling outcomes from different types of treatment were identified. The findings of these studies suggest that most gambling treatments are not contraindicated by psychiatric disorders. Moreover, only 6 randomized studies comparing the efficacy of interventions targeted towards specific comorbidity subgroups with a control/comparison group were identified. The results of these studies provide preliminary evidence for modified dialectical behavior therapy for comorbid substance use, the addition of naltrexone to cognitive-behavioral therapy (CBT) for comorbid alcohol use problems, and the addition of N-acetylcysteine to tobacco support programs and imaginal desensitisation/motivational interviewing for comorbid nicotine dependence. They also suggest that lithium for comorbid bipolar disorder, escitalopram for comorbid anxiety disorders, and the addition of CBT to standard drug treatment for comorbid schizophrenia may be effective. Future research evaluating interventions sequenced according to disorder severity or the functional relationship between the gambling behavior and comorbid symptomatology, identifying psychiatric disorders as moderators of the efficacy of problem gambling interventions, and evaluating interventions matched to client comorbidity could advance this immature field of study.

Évaluation de la plateforme de formation en ligne MOTIV@CŒUR sur les interventions motivationnelles brèves auprès d’infirmières en soins aigus cardiovasculaires

Dans un contexte de prévention secondaire, les interventions motivationnelles brèves (IMB) effectuées par les infirmières ont le potentiel de réduire les facteurs de risque cardiovasculaires. De par sa flexibilité, la formation en ligne s’impose aujourd’hui comme une méthode pédagogique essentielle au développement des habiletés cliniques des professionnels de la santé. Le but de ce projet était d’évaluer la faisabilité, l’acceptabilité et l’effet préliminaire d’une plateforme de formation en ligne sur les IMB (MOTIV@CŒUR) sur les habiletés perçues et l’utilisation clinique des IMB chez des infirmières en soins cardiovasculaires. Pour ce faire, une étude pilote pré-post à groupe unique a été menée. MOTIV@CŒUR est composée de deux sessions d’une durée totale de 50 minutes incluant des vidéos d’interactions infirmière-patient. Dans chaque session, une introduction théorique aux IMB est suivie de situations cliniques dans lesquelles une infirmière évalue la motivation à changer et intervient selon les principes des IMB. Les situations ciblent le tabagisme, la non-adhérence au traitement médicamenteux, la sédentarité et une alimentation riche en gras et en sel. Il était suggéré aux infirmières de compléter les deux sessions de formation en ligne en moins de 20 jours. Les données sur la faisabilité, l'acceptabilité et les effets préliminaires (habiletés perçues et utilisation clinique auto-rapportée des IMB) ont été recueillies à 30 jours (± 5 jours) après la première session. Nous avons recruté 27 femmes et 4 hommes (âge moyen 37 ans ± 9) en mars 2016. Vingt-quatre des 31 participants (77%) ont terminé les deux sessions de formation en moins de 20 jours. À un mois suite à l’entrée dans l’étude, 28 des 31 participants avaient complété au moins une session. Un haut niveau d’acceptabilité a été observé vu les scores élevés quant à la qualité de l'information, la facilité d'utilisation perçue et la qualité de la plateforme MOTIV@CŒUR. Le score d'utilisation clinique auto-rapporté des interventions visant la confiance était plus élevé après les deux sessions qu’avant les sessions (P = .032). Bien que tous les scores fussent plus élevés après les deux sessions qu’au début, les autres résultats n’étaient pas statistiquement significatifs. En conclusion, l’implantation d’une plateforme de formation en ligne sur les IMB est à la fois faisable et acceptable auprès d’infirmières en soins aigus cardiovasculaires. De plus, une telle formation peut avoir un effet positif sur l'utilisation clinique d’interventions motivationnelles visant la confiance face au changement de comportement de santé.