84 resultados para velat - Pohjoismaat
Resumo:
English abstract: Climate change and the Nordic region
Resumo:
Summary: Paradigms and vicissitudes in the perspectives of 20th century Nordic sociology
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on IFRS-standardien eli uusien kansainvälisten raportointistandardien tuomien muutosten selvittäminen koskien konsernitilinpäätöksen yhdistelyjä. Tutkimusmenetelmä on normatiivinen, teoreettinen ja kvalitatiivinen. IAS/IFRS (International Accounting Standards / International Financial Reporting Standards eli kansainväliset raportointistandardit) tulee pakolliseksi pörssiyrityksille 1.1.2005 alkaen Euroopan Unionin alueella. IAS/IFRS:n mukaan tytäryritykset yhdistellään hankintamenomenetelmällä, osakkuusyritykset pääomaosuusmenetelmällä ja yhteisyritykset suhteellisella yhdistelyllä. Yritysten yhteenliittymät – standardi on olennaisesti uudistettu 31.3.2004. Pooling-menetelmä kiellettiin kokonaan. Hankintamenomenetelmässä kaikki yksilöitävissä olevat varat ja velat arvostetaan käypiin arvoihin. Aineettomien hyödykkeiden ryhmittelyssä on tapahtunut muutoksia. Yksilöitävissä olevat aineettomat hyödykkeet, esimerkiksi asiakassuhteet, aktivoidaan taseeseen ja poistetaan. Aineettomat hyödykkeet, joille ei ole määriteltävissä rajallista käyttöikää, tulee testata pakollisilla arvonalentumistestauksella. Siihen ryhmään kuuluu esimerkiksi liikearvo.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää reagoivatko osakemarkkinat eritavoin luottoluokituksen muutokseen eri lainsäädäntöympäristöissä. Lisäksi selvitetään myös reagoivatko pienten yhtiöiden osakekurssit erilailla luottoluokituksen muutokseen kuin suurten yhtiöiden osakekurssit. Tutkimusmenetelmänä käytetään tapahtumatutkimusta ja aineiston muodostavat Moody'sin luottoluokitusilmoitukset vuosilta 2000-2007. Tutkielman kohdemaina ovat Iso-Britannia, Ranska sekä Pohjoismaat Empiiristen tulosten perusteella ainoastaan luottoluokituksen laskun yhteydessä näyttää siltä, että lainsäädäntöympäristön ja markkinareaktion suuruuden välillä on oletetunkaltainen yhteys. Yrityskokoluokista puolestaan suurten yhtiöiden osakkeet reagoivat yleisesti voimakkaammin luottoluokituksen muutokseen kuin pienten yhtiöiden osakekurssit.
Resumo:
This thesis is a study of articles published in scientific journals about working capital management using bibliometric methods. The study was restricted to articles published in 1990–2010 that deal with the whole working capital management topic not a single sub-area of it. Working capital is defined as current assets minus current liabilities; sometimes also a definition of inventory plus accounts receivable minus accounts payable is used. The data was retrieved from the databases ISI Web of Science and Sciverse Scopus. Articles about working capital management were found 23. Content analysis, statistical analysis and citation analysis was performed to the articles. The most cited articles found in citation analysis were also analyzed by nearly same methods. This study found that scientific research of working capital management seems not to be concentrated to specific persons, organizations or journals. The originality and novelty in many articles is low. Many articles studied relation between working capital management and profitability in firms or working capital management practices of firms using statistical analyses. Data in articles was firms of all sizes, except in developing economies only big firms were used. Interesting areas for future research could be surveys made about working capital management practices in firms, finding of best practices, tools for working capital management, inventing or improving alternative views to working capital management like process-oriented view and firm or industry specific studies.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia ekologisen kestävyyden huomioimista Suomen innovaatiojärjestelmässä. Ekologinen kestävyys on osa laajempaa kestävän kehityksen käsitettä, joka syntyi jo 1980-luvun lopulla. Sillä viitataan toimintaan, joka jättää mahdollisuuksia tuleville sukupolville yhtä paljon tai enemmän kuin nykyään on käytettävissä. Kestävyyteen pyritään nykyisin laajalti ja sen toteutumisen turvaamiseksi on laadittu muun muassa EU-maat, Pohjoismaat ja Suomen kattavat strategiat. Ekologisen kestävyyden suurimmat uhat ovat tällä hetkellä ilmastonmuutos, biodiversiteetin pieneneminen ja ravinteiden kierto. Kestävä innovointi ja ympäristöinnovaatiot ovat tärkeitä keinoja ekologiseen kestävyyteen panostettaessa. Näissä innovaatioissa kyse on teknologian, talouden ja ympäristön tasapainosta. Suomen innovaatiotoimintaa tuetaan ja kansallista kilpailukykyä pidetään yllä kansallisen innovaatiojärjestelmän avulla. Suomen innovaatiojärjestelmässä on useita eri tason toimijoita. Tärkeimpinä voidaan pitää päättäjiä, rahoittajia ja tutkimuksen tuottajia. Rahoituksen suuntaaminen vaikuttaa siihen, mistä aihealueista tutkimusta tuotetaan. Suomen Akatemialla, Tekesillä ja Sitralla on ekologista kestävyyttä edistäviä ohjelmia. Lisäksi mm. SHOK:issa on huomioitu ekologisuus. Perustutkimusta rahoitetaan Suomen innovaatiojärjestelmässä huomattavasti soveltavaa tutkimusta vähemmän. Ekologiseen kestävyyteen panostavan tutkimuksen teemoista nousee selkeimmin esiin kestävä energiantuotanto sekä kestävä rakentaminen. Jatkotutkimuksena voisi selvittää, kuinka nämä panostukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen rakennusalaan.
Resumo:
The aim of the study is to expand networking between a packaging material manufacturer and retailers in order to develop products which appeal to brand owners and their customers. The in-built targets are to understand the retailer’s role in the value chain, clarify who makes packaging decision of private label products, and canvass the importance of sustainability. The present value chain of the packaging material manufacturer is reviewed first. It is assumed that sustainability could be a common interest, and The Consumer Goods Forum’s “A Global Language for Packaging and Sustainability” report is shortly discussed. The presentation of the most common packaging materials is based on a guide called “Packaging in the Sustainability Agenda: A Guide for Corporate Decision Makers”. The terms manufacturer’s brand and private label are defined. A retail value chain with emphasis on the role of customers as partners is introduced. The study area is the Nordic countries, and the information about Nordic retailers was provided first by desk research. The interviews were made in Finland, Sweden, Norway and Denmark. The study method is qualitative: the intention was to get initial insights, ideas and understandings. The results are compiled under the headings: sustainability, private labels, cooperation and packaging development. Also the reasons for good profitability of private labels are explained. Sustainability or responsibility is a key driver for innovation in the retail sector. Private labels have become brands. The ways of cooperation between a packaging material manufacturer and a retailer could be education and training. Packaging development is of great interest to retailers and they are willing to contribute.
Resumo:
Pohjoismaat ovat tehneet yhteistyötä kautta historian. Pohjoismaiden yhteistyön tuloksina ovat muun muassa passi- ja liikkumisen vapaus sekä yhteinen sosiaaliturvasopimus. Nykyi-nen puolustuspoliittinen yhteistyö on saanut alkunsa yhteisistä rauhanturvaoperaatioista. Yh-teistyö jatkui pitkään samankaltaisena, kunnes kylmän sodan päätyttyä yhteistyö alkoi vähi-tellen tiivistyä. Kallistuva puolustusmateriaali sekä maailmanlaajuinen talouskriisi ajoivat Pohjoismaat miettimään uusia vaihtoehtoja kansallisten puolustusten kehittämiseksi. Helmi-kuussa 2009 Thorvald Stoltenberg julkaisi raportin, jossa oli 13 ehdotusta Pohjoismaiden puolustusyhteistyön tiivistämiseksi. Marraskuussa 2009 yksi ehdotuksista toteutui. Päätettiin yhdistää NORDCAPS, NORDAC ja NORDSUP yhdeksi organisaatioksi, ”Nordic Defence Co-operation”, NORDEFCO:ksi. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella Pohjoismaiden yhteistyöorganisaatiota Nordic Defence Co-operatioa (NORDEFCO). Tutkimusongelmana on selvittää: Mikä on NORDEF-CO:n rooli osana Suomen turvallisuuspolitiikkaa? Roolia tutkitaan turvallisuuspoliittisten se-lontekojen, virallisten asiakirjojen sekä julkisen median kautta. NORDEFCO:n päätarkoituksena on vahvistaa osapuolten kansallista puolustusta, selvittää yhteisiä syynenergiaetuja ja löytää tehokkaita, yhteisiä ratkaisuja eri aloilta. NORDEFCO-rakenteen tavoitteena on selvittää sekä luoda edellytykset käytännön yhteistyölle. Sen kautta selvitetään yhteistyölle mahdolliset kohteet ja niitä tarjotaan jalostettavaksi eteenpäin. NOR-DEFCO on vain yhteistyöorganisaatio. Käytännön yhteistyö toteutetaan maiden virallisissa organisaatioissa. Julkinen media tietää NORDEFCO:n päätavoitteet, mutta pienempiä osata-voitteita media ei tiedä. NORDEFCO on luonut uuden ulottuvuuden Pohjoismaiden puolus-tusyhteistyölle ja sen rooli yhteistyön edellytysten luojana tulee kasvamaan.
Resumo:
Varsinais-Suomen ELY-keskus on kerännyt joka toinen vuosi koottavaan raporttiin tietoja Varsinais-Suomen maataloudesta, kalataloudesta, maaseudusta sekä maaseutu- ja saaristoelinkeinoista. Raportissa on keskeisiä tietoja ELY-keskuksen maaseutupalvelut -yksikön ja kunnallisen maaseutuhallinnon sekä myös joittenkin yhteistyökumppanien toiminnasta vuodelta 2012. Osittain tietoja löytyy useammalta vuodelta. Tilastoilla pyritään antamaan kattava kokonaiskuva varsinaissuomalaiseen maatalouteen ja maaseudulle kohdistuvasta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan rahoituksesta. Joidenkin maakunnallisten vertailutilastojen avulla on haluttu tuoda esiin Varsinais-Suomen valtakunnallinen merkitys keskeisenä elintarvikkeiden tuotantoalueena. Julkaisun tietolähteinä on käytetty hallinnon omista tietojärjestelmistä saatavia raportteja sekä muita hallinnonalan valtakunnallisia tilastojulkaisuja. Eri tietolähteistä saatavat luvut voivat poiketa toisistaan. Tilastoja voidaan tuottaa esimerkiksi haku-, myöntö- tai maksuajankohtien perusteella. Maatalouden yksikkökoot kasvavat ja tuotanto keskittyy. Monessa kunnassa saattaa olla joltakin tuotannonalalta vain yksittäisiä maatiloja. Tietosuojasyistä kuntakohtainen tilastovertailu ei tällöin sovi tarkastelulähtökohdaksi.
Resumo:
Finland, other Nordic countries and European Union aim to decarbonize their energy production by 2050. Decarbonization requires large scale implementation of non-emission energy sources, i.e. renewable energy and nuclear power. Stochastic renewable energy sources present a challenge to balance the supply and demand for energy. Energy storages, non-emissions fuels in mobility and industrial processes are required whenever electrification is not possible. Neo-Carbon project studies the decarbonizing the energy production and the role of synthetic gas in it. This thesis studies the industrial processes in steel production, oil refining, cement manufacturing and glass manufacturing, where natural gas is already used or fuel switch to SNG is possible. The technical potential for fuel switching is assessed, and economic potential is necessary after this. All studied processes have potential for fuel switching, but total decarbonization of steel production, oil refining requires implementation of other zero-emission technologies.