Myöhäisleikki-ikäisen lapsen valmistaminen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen ja siihen liittyvien pelkojen lievittäminen

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuen, miten sairaanhoitaja voi ohjauksen avulla lievittää myöhäisleikki-ikäisen lapsen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen kohdistuvia pelkoja. Opinnäytetyö on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Jorvin sairaalan lastenosastojen yhteistä projektia, jonka tarkoituksena on kehittää lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjausta. Menetelmänä työn tekemisessä käytimme soveltaen systemaattista kirjallisuuskatsausta. Katsauksen aineisto muodostui kahdeksasta englanninkielisestä tutkimusartikkelista. Aineisto analysoitiin sisällön analyysin ja kuvailevan synteesin avulla. Tutkimusten mukaan myöhäisleikki-ikäistä lasta valmisteltiin päiväkirurgiseen toimenpiteeseen käyttämällä erilaisia ohjausmenetelmiä. Tiedon antamiseen perustuva ohjaus voitiin toteuttaa suullisesti tai kirjallisesti. Havainnollistavaan ohjaukseen kuului toimenpidepaikkaan ja -välineisiin tutustuminen sekä toimenpiteen kuvaus kirjan, videon, nukkien tai valokuvien avulla. Leikkiin perustuvassa ohjauksessa lapsi sai leikkiä hoitovälineillä ja toimenpiteeseen tutustuttiin roolileikin tai vuorovaikutuksellisen lastenkirjan avulla. Perhekeskeinen ohjaus toteutettiin ottamalla perhe mukaan lapsen valmistamiseen ja perhettä ohjattiin lapsen tukemisessa. Lapsen yksilölliseen valmistamiseen kuului lapsen kehitysvaiheen ja ymmärryksen, lapsen käyttämien selviytymiskeinojen ja valmistelun ajankohdan huomiointi. Tiedon antamiseen perustuva ohjaus on yleisesti käytetty, mutta se ei ollut tutkimusten mukaan yksistään tehokas pelkojen lievittämisessä, vaan hyödyllisempää oli käyttää lapsen valmistamiseen monipuolisesti eri ohjausmenetelmiä. Hyödyllisimmäksi valmisteluohjelmaksi osoittautui perhekeskeinen tietoa antava, havainnollistava ja leikin avulla tapahtuva ohjaus, koska sillä oli hyödyllisiä vaikutuksia sekä preoperatiivisten pelkojen lievittämiseen että leikkauksesta toipumiseen. Jatkossa olisi tarpeellista kehittää tutkitusti tehokkaita valmisteluohjelmia lasten päiväkirurgiaan ja huomioida lasta ja perhettä valmistamisessa yksilöllisemmin. Koska laajaan valmisteluun tarvitaan paljon taloudellisia ja henkilökuntaresursseja, olisi järkevää kehittää arviointimenetelmä, jonka avulla voitaisiin valita toimenpiteeseen tulevien lasten joukosta ne, jotka hyötyisivät laajemmasta valmistelusta eniten.

Leikki-ikäisen lapsen haastattelun erityispiirteet : osa 1 : Miten haastatella lasta? osa 2 : Artikkeli Terveydenhoitaja-lehteen

Leikki-ikäisen lapsen haastattelu on osa hoitotyötä monilla vastaanotoilla ja osastoilla. Aihetta on kuitenkin toistaiseksi tutkittu vain vähän. Opinnäytetyön tarkoitus oli kartoittaa leikki-ikäisen lapsen haastattelun erityispiirteitä uusimmista kansainvälisistä tutkimuksista. Aineisto koostui kymmenestä käyttäytymistieteen ja kielitieteen artikkelista vuosilta 1999-2006. Työssä käytettiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää soveltaen ja induktiivista sisällön analyysiä. Aineiston perusteella leikki-ikäisen lapsen haastattelussa suositellaan käytettäväksi avoimia, lyhyitä, neutraaleja ja ymmärrettäviä kysymyksiä. Kun lapsi tulee toimeen haastattelijan kanssa ja tuntee yksityisyyttään kunnioitettavan, lisääntyy lapsen vapautuneisuus haastattelussa. Lapsi vastaa herkemmin alle 5-vuotiaana tietyllä tavalla, kuten kyllä-vastauksella, kaikkiin kysymyksiin. Kertomuskonteksti helpottaa 4-vuotiaiden ja sitä vanhempien lasten vertauskuvien ymmärtämistä. Lapsi pystyy kertomaan omista tuntemuksistaan, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus eli haastattelija osallistuu haastatteluun niin vähän kuin mahdollista ja lapselle annetaan mahdollisuus vastata kysymyksiin omin sanoin. Tulokset olivat yhteneviä aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että leikki-ikäinen lapsi pystyy tuottamaan luotettavaa tietoa haastattelussa. Haastattelija voi edistää tätä huomioimalla leikki-ikäisen lapsen haastattelun erityispiirteet. Jatkotutkimusaiheiksi ehdotetaan lasten laadullisen, avoimen haastattelun tutkimista ja haastattelussa käytettävien toiminnallisten menetelmien tutkimista.

Lapsen,nuoren ja lapsiperheen ohjaus sairaanhoitajan kokemana

Tämä opinnäytetyö on osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää sairaanhoitajien kokemuksia lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjauksesta. Haastatteluaineisto (n=15) kerättiin HUS:n Lasten ja nuorten sairaalan lastentautien ajanvarauspoliklinikoiden sairaanhoitajilta. Haastatteluissa sovellettiin kriittisten tapausten tekniikkaa siten, että sairaanhoitajaa pyydettiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti ja laajasti hänen toteuttamansa merkityksellinen lapsen, nuoren ja perheen ohjaustilanne. Saatu aineisto analysoitiin soveltaen deduktiivista sisällön analyysiä kuvailun tasolla. Kaikki ohjaustilanteet kuvattiin positiivisesti merkityksellisiksi. Ohjaustilanteiden kuvauksissa nousi esille erilaisia ohjaukseen vaikauttavia tekijöitä. Joitakin ohjaustilanteita häiritsi sopivan ja rauhallisen ohjaustilan puuttuminen, mutta useimmilla sairaanhoitajilla oli kuitenkin käytössään erillinen ohjaustila tai oma työhuone. Ohjaukselle pystyttiin varaamaan pääsääntöisesti riittävästi aikaa. Ohjausmenetelminä käytettiin suullista yksilöohjausta, jonka osana kirjallista materiaalia, demonstraatiota, yhdessä harjoittelemista, leikkiä sekä motivoivan haastattelun tekniikkaa. Merkitykselliseksi koettiin sairaanhoitajan ammattitaito, kokemus ja tiedot ohjattavasta asiasta. Ohjaustilanteissa huomioitiin lapsen ikä ja kehitystaso sekä perheen tapa oppia. Vuorovaikutus koettiin hyväksi, kun keskustelu oli sujuvaa ja avointa ja perhe oli vastaanottavainen. Yhteistyössä erottuivat osallistujien erilaiset roolit, pääasiassa yhteistyö kuvattiin onnistuneeksi ja sopuisaksi. Ohjaukseen vaikutti myös perheen tunteminen entuudestaan, sillä pitkä hoitosuhde edesauttoi yhteistyön ja vuorovaikutuksen onnistumista sekä poisti jännittyneisyyttä osapuolten väliltä. Lapsen, nuoren ja perheen aktiivisuutta tuettiin eri tavoin, esimerkiksi positiivisen kannustuksen avulla. Sairaanhoitajat kokivat erityisen merkitykselliseksi asiakkaan tarpeista ja odotuksista lähtevän ohjauksen toteuttamisen. Ohjausta arvioitiin kirjaamalla sairaanhoitajan asiantuntijan arvio, mutta vain harva sairaanhoitajista arvioi ohjausta yhdessä perheen kanssa. Opinnäytetyön tulokset kuvaavat sairaanhoitajien kokemuksia lasten, nuorten ja perheen polikliinisesta ohjauksesta. Tuloksia hyödynnetään projektin seuraavissa vaiheissa, kun tarkoituksena on kehittää vaikuttavaa ohjausmallia sekä ohjauksen opetusta ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalalla. Jatkossa voitaisiin myös selvittää voimavarojen vahvistumiseen tähtääviä ohjausmenetelmiä, kuten motivoivan haatattelun tekniikkaa ja niiden soveltuvuutta hoitotyön eri osa-alueille, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden ohjaukseen.

Perheen ohjaaminen leikki-ikäisen astmaa sairastavan lapsen lääkehoidossa

Työn tarkoituksena oli kartoittaa perheen ohjausta leikki-ikäisen astmaa sairastavan lapsen lääkehoidossa tutkimalla aiheesta löytyvää kirjallisuutta soveltaen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää. Opinnäytetyömme oli mukana Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -nimisessä projektissa, jonka tarkoituksena oli kartoittaa lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjausta. Työmme tavoitteena oli lisätä tietoutta ohjaamisesta lasten hoitotyössä ja astman lääkehoidosta sekä hyödyttää projektia ja työelämää. Teimme yhteistyötä Jorvin sairaalan lastenosasto L3:n kanssa. Kirjallisuuskatsauksessamme käytimme vuoden 2000 jälkeen julkaistuja suomen- ja englanninkielisiä tutkimuksia. Tutkimuksia analysoidessamme etsimme perheiden kokemuksia ja odotuksia lääkehoidosta ja ohjauksesta sekä tutkimuksista nousseita suosituksia lääkehoidon ohjaukselle. Kirjallisuuskatsauksemme tuloksina selvisi, että perheillä oli monenlaisia kokemuksia ja odotuksia astman lääkehoidosta ja ohjauksesta. Ne olivat sekä positiivisia että negatiivisia. Muun muassa lääkkeet koettiin tärkeäksi selviytymistä edistäväksi tekijäksi astman hoidossa. Astman hoito koettiin kuitenkin vaikeaksi ja aikaa vieväksi. Lapsilla oli lisäksi vaikeuksia lääkkeenottotekniikassa. Ohjaus koettiin potilaslähtöiseksi, ja henkilökohtainen ohjaus oli koettu tehokkaimmaksi ohjausmenetelmäksi. Hoitajien tietoja ja taitoja pidettiin hyvinä, ja vanhemmat arvostivat saamaansa ohjausta. Ohjauksen tarve ja tiedon saanti eivät kuitenkaan kohdanneet. Perheet kaipasivat ohjausta heti astmadiagnoosin saatuaan. Lääkehoidon ohjaus koettiin riittämättömäksi ja lääkkeenottotekniikan ohjausta kaivattiin lisää. Tietoa toivottiin kirjallisena. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että perheen ohjaaminen lääkehoidossa on tärkeää. Ohjauksen tulisi olla yksilöllistä perheen tilanne huomioiden. Perhe tulee ottaa mukaan hoidon suunnitteluun ja päätöksentekoon. Hoitosuhteen tulee olla pitkäkestoinen. Opinnäytetyömme tuloksia voidaan hyödyntää lasten hoitotyössä sekä projektin seuraavissa vaiheissa. Ehdottaisimme, että aihettamme tutkittaisiin enemmän, sillä lasten astman lääkehoidon ohjaamisesta löytyi melko vähän tutkittua tietoa. Suurin osa analysoimistamme tutkimuksista oli ulkomaalaisia, joten mielestämme aihetta olisi tärkeää tutkia suomalaisten perheiden kokemana.

Fysioterapeuttien kliininen päättely lapsen motorisen kehityksen tukemisessa

kliininen päättely kuuluu olennaisena osana fysioterapeutin työhön. Kliinisessä päättelyssä fysioterapeutti kerää ja prosessoi sekä olemassa olevaa että uutta tietoa ja käyttää sitä asiakkaan terveydentilan, elämäntilanteen ja kuntoutuksen ennusteen arviointiin. Lisäksi fysioterapeutti suunnittelee kerätyn tiedon avulla asiakkaalle yksilöllisesti soveltuvan terapian. Australialainen Ian Edwards on tutkimuksessaan todennut, että fysioterapeutit käyttävät seuraavia kliinisen päättelyn strategioita: diagnostinen päätöksenteko, kertomuksiin liittyvä päätöksenteko, menettelytapoihin liittyvä strategia, vuorovaikutuksellinen päätöksenteko, yhteistoiminnallinen päätöksenteko, eettinen päätöksenteko, ennusteisiin liittyvä päätöksenteko ja päätöksenteko opettamisessa. Istuallaan liikkuminen eli ”peppukiitäminen” voi olla eräs havaittu motorisen kehityksen poikkeavuus noin 1-vuotiaalla lapsella. Lapsi ei ala kontata eikä nousta seisomaan vaan liikkuu mielenkiintoisten kohteiden luokse istuallaan. Tällöin lapsen motorista kehitystä seurataan ja tuetaan esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolla. Opinnäytetyömme tarkoituksena on perehtyä fysioterapeutin kliiniseen päättelyyn terapiatilanteessa, jossa lapsi liikkuu istuallaan. Tarkoituksenamme on myös selvittää, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa, ja mihin fysioterapeutit perustavat terapian. Olemme haastatelleet kolmea kokenutta, lasten fysioterapian parissa työskentelevää fysioterapeuttia kyseisistä aiheista. Haastattelemamme fysioterapeutit käyttivät kaikkia kliinisen päättelyn strategioita istuallaan liikkuvan lapsen fysioterapiassa. Eniten fysioterapeuteilla oli käytössä diagnostinen sekä menettelytapoihin liittyvä päätöksenteko. Fysioterapeutit vertasivat lapsen kehitystasoa normaaliin motoriseen kehitykseen. Lapsen terapia toteutettiin leikkien, lelujen, laulujen ja lorujen avulla. Vanhempien ohjaaminen koettiin tärkeäksi. Fysioterapeuttien toiminnan perusta oli teoria (esimerkiksi lapsen motorinen kehitys), jonka jälkeen he löysivät pitkästä kokemuksestaan keinot terapian toteuttamiseen. Fysioterapeutit kokivat erilaiset koulutukset sekä moniammatillisen yhteistyön hyödylliseksi. Emme saaneet yksiselitteistä vastausta kysymykseen, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa. Vanhempien ohjaus näytti haastattelujen perusteella toteutuvan asiantuntijajohtoisesti.

Moto-kerho lapsen kehityksen tukena

Moto-kerho on erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntakerho, jota järjestetään Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Eritystä tukea tarvitsevalla lapsella tarkoitamme tässä työssä lapsia, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän yksilöllistä huomiota ja tukea kasvaakseen, oppiakseen ja kehittyäkseen. Moto-kerhon toiminta perustuu psykomotoriikkaan ja siinä yhdistyvät fyysismotoriset, sosio-emotionaaliset sekä kognitiiviset tavoitteet. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä ja erityisryhmien harrastustoiminnan järjestämisen tarve on jatkuvasti kasvanut. Työmme on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka tuotoksena suunnittelimme Moto-kerhosta kertovan esitteen. Opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella eri tietolähteisiin perustuen Moto-kerhoa lapsen kehityksen tukimuotona. Kirjallisen työn tavoitteena on perustella Moto-kerhon tavoitteita kirjallisuudesta kerätyn tiedon sekä omien havaintojemme avulla. Esitteen tavoitteena on saada tieto Moto-kerhosta helposti jaettavaan muotoon ja siten tehostaa tiedotusta Moto-kerhosta. Esite on suunnattu erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Toivomme esitteen palvelevan myös näiden lasten kanssa työskenteleviä ammattihenkilöitä. Opinnäytetyössä esittelemme käyttämiämme työmenetelmiä: puolistrukturoitua yksilöhaastattelua sekä osallistuvaa havainnointia. Kuvailemme lapsen kehitystä syntymästä kouluikään asti. Avaamme psykomotoriikan ja psykomotorien harjaannuttamisen käsitteet sekä havainnollistamme Moto-kerhon toimintaa ja tavoitteita. Lopuksi raportoimme esitteen suunnittelu- ja toteutusprosessia. Opinnäytetyömme on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä tuleville Moto-kerhon ohjaajille opiskelu- ja perehtymismateraaliksi.

Moto-kerho lapsen kehityksen tukena

Moto-kerho on erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntakerho, jota järjestetään Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Eritystä tukea tarvitsevalla lapsella tarkoitamme tässä työssä lapsia, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän yksilöllistä huomiota ja tukea kasvaakseen, oppiakseen ja kehittyäkseen. Moto-kerhon toiminta perustuu psykomotoriikkaan ja siinä yhdistyvät fyysismotoriset, sosio-emotionaaliset sekä kognitiiviset tavoitteet. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä ja erityisryhmien harrastustoiminnan järjestämisen tarve on jatkuvasti kasvanut. Työmme on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka tuotoksena suunnittelimme Moto-kerhosta kertovan esitteen. Opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella eri tietolähteisiin perustuen Moto-kerhoa lapsen kehityksen tukimuotona. Kirjallisen työn tavoitteena on perustella Moto-kerhon tavoitteita kirjallisuudesta kerätyn tiedon sekä omien havaintojemme avulla. Esitteen tavoitteena on saada tieto Moto-kerhosta helposti jaettavaan muotoon ja siten tehostaa tiedotusta Moto-kerhosta. Esite on suunnattu erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Toivomme esitteen palvelevan myös näiden lasten kanssa työskenteleviä ammattihenkilöitä. Opinnäytetyössä esittelemme käyttämiämme työmenetelmiä: puolistrukturoitua yksilöhaastattelua sekä osallistuvaa havainnointia. Kuvailemme lapsen kehitystä syntymästä kouluikään asti. Avaamme psykomotoriikan ja psykomotorien harjaannuttamisen käsitteet sekä havainnollistamme Moto-kerhon toimintaa ja tavoitteita. Lopuksi raportoimme esitteen suunnittelu- ja toteutusprosessia. Opinnäytetyömme on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä tuleville Moto-kerhon ohjaajille opiskelu- ja perehtymismateraaliksi.

"Sellanen pieni seikka" : tutkimus lapsen osallisuudesta Espoon lastensuojelun avohuollon perhetyössä

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää lapsen osallisuutta Espoon lastensuojelun avohuollon perhetyössä asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta. Halusimme saada lasten ja heidän vanhempiensa mielipiteitä kuuluviin ja tarjota mahdollisuuden vaikuttaa heille tarjottaviin palveluihin. Keräsimme Espoossa avohuollon perhetyötä tekevien ajatuksia siitä, miten lapsi on osallisena perhetyössä tällä hetkellä ja pyrimme löytämään uusia tapoja saada lapsi osalliseksi perhetyön työskentelyssä. Kehittämisideat syntyivät perheiden ja työntekijöiden näkemysten perusteella. Työmme on laadullinen tutkimus, jossa on näkökulmana arviointi ja palvelun kehittäminen. Aineistot keräsimme teemahaastattelemalla viiden perhetyön asiakkaana olleen perheen lapsia ja vanhempia, sekä järjestämällä kaksi ryhmäkeskustelutilaisuutta perhetyötä tekeville työntekijöille. Aineistot analysoimme sisällönanalyysimenetelmää käyttäen. Lapset kertoivat oman osallisuutensa perhetyössä olleen toiminnallisuutta ja juttelemista. Vanhempien mielestä lapsen osallisuus toteutui pääasiassa korvaamalla vanhemmuutta tai toiminnallisuudessa. Työntekijöiden mukaan lapsen osallisuus on lapsen yksilöllistä huomioimista, jolla pyritään siihen, että lapsen ymmärrys lisääntyy, hänen äänensä tulee kuuluviin ja, jotta lapselta saadaan tietoa perheen tilanteesta. Yleisesti vanhemmat kokivat perhetyön tukeneen perheen tilannetta, jolloin se samalla auttoi lasta osana perhettä. Lapset ja vanhemmat toivoivat perhetyöhön enemmän toimintaa. Työntekijöiden mielestä avoin työskentely konkreettisin tavoittein, niin lasten kuin vanhempien kanssa, parantaisi lapsen osallisuutta. Toiminnallisuutta toteutettaessa työntekijän on mietittävä, miten toiminta edistää lapsen osallisuutta ja perhetyön työskentelyn tavoitteita. Työntekijöiden tulee kehittää toiminnallisuuden tavoitteiden läpikäymistä lasten ja vanhempien kanssa, jotta kaikki osapuolet tietävät, miksi jotain tehdään. Perhetyön työskentelyssä kehitettävää on siinä, että lasta ja vanhempaa tavataan yhtä aikaa. Tämä on tärkeää siksi, että on mahdollista huomioida lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja ottaa kaikki perheenjäsenet osalliseksi työskentelyyn. Tutkimuksen perusteella lapsen osallisuus perhetyössä on laaja, moniulotteinen asia, joka vaatii monien asioiden huomioimista, eikä ainoastaan huomion kiinnittämistä lapsen kanssa työskentelyyn.

Laulaen iloa saamme : lapsen ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen musiikin keinoin

Toteutimme opinnäytetyön yhteistyössä Tikkurilan neuvolan kanssa. Työn tarkoituksena on kannustaa vanhempia käyttämään musiikkia arjen toiminnassa lapsen kanssa. Opinnäytetyö toteutettiin monimuototyönä. Se sisältää ”Laulaen iloa saamme” lauluvihkon leikkiohjeineen. Mukaan on liitetty CD-levy, jossa kaikki vihkon laulut on soitettuna ja laulettuna. Keräsimme lauluja tilanteisiin, joita vanhemmat kohtaavat päivittäin lastensa kanssa. Näitä tilanteita ovat mm. pukeminen, kylpeminen ja nukuttaminen. Sovitimme, harjoittelimme ja äänitimme kappaleet yhdessä muutaman opiskelutoverimme kanssa. Testasimme vihkon sisältöä käytännössä toteuttamalla musiikkituokion neuvolan vanhempi-lapsiryhmässä. Opinnäytetyö sisältää raportin kaikista työvaiheista, yleistä tietoa vanhemman ja lapsen varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä tietoa siitä, millä tavoin musiikki tukee lapsen kehitystä. Ennen opinnäytetyön toteuttamista kartoitimme tarpeen lauluvihkolle vanhempien haastattelujen avulla. Neuvolassa tehtyjen haastattelujen pohjalta huomasimme, että vanhemmat kaipaavat rohkaisua laulamiseen. He myös toivoivat laulujen mukaan nuotteja ja äänitteen, joka auttaisi laulun omaksumista. ”Laulaen iloa saamme” lauluvihko on tarkoitettu lapsiperheille. Vihko on suunniteltu musiikkituokiomuotoon. Useiden leikkiohjeiden ansiosta sitä voidaan soveltaa vanhempienkin lapsien kanssa. Lauluvihkoa voivat hyödyntää esimerkiksi kasvatuksen ammattilaiset päiväkodissa tai iltapäiväkerhossa. - Opinnäytetyöhön liittyy teososat: 1 lauluvihko ja 1 CD-äänilevy.

Lapsuus, auktoriteetti ja lapsen oikeudet

Artikkeli perustuu Mika Ojakankaan ja Hannah Arendtin tutkimuksiin ja kirjoituksiin.