Yleisen asevelvollisuuden myönteiset vaikutukset asevelvolliselle ja yhteiskunnalle

Suomessa on käyty usealla taholla osin vilkastakin keskustelua yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta ja soveltuvuudesta puolustusjärjestelmän perustaksi tulevaisuudessa. On esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja ammattiarmeijan ja valikoivan asevelvollisuuden suuntaan. Aihe on ajankohtainen, sillä Puolustusvoimissa toimeenpantava suuri rakennemuutos vuonna 2016 vaikuttaa myös yleisen asevelvollisuuden järjestelyihin. Puolustusvoimain ylimmän johdon mukaan yleisen asevelvollisuuden toimivuus varmistetaan tulevaisuudessa liittyen rakenneuudistukseen. Puolustusministeri Jyri Häkämies asetti työryhmän elokuussa 2009 selvittämään yleisen asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työryhmän raportissa päädyttiin siihen, että asevelvollisuus on Suomelle ainoa oikea ratkaisu. Tutkimustyössä pyritään tarkastelemaan yleisen asevelvollisuuden, erityisesti sen keskeisimmän osan varusmiespalveluksen, myönteisiä vaikutuksia sen suorittajalle ja yhteiskunnalle. Tutkimustyön päätutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jonka katsotaan soveltuvan kriittiseen analyysiin puhuttaessa rationalismiin ja realismiin perustuvasta virallisesta totuudesta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Diskurssianalyysin avulla soveltuvia tarkastelun kohteita ovat esimerkiksi erilaisten valtarakenteiden analysoiminen ja organisaation laadullinen uudistaminen. Edellä mainituista syistä johtuen diskurssianalyysi on erittäin soveltuva tutkimusmenetelmä yleisen asevelvollisuuden ja sen yhteiskunnallisen merkityksen analysointiin. Tutkimustyössä käytetään diskurssianalyysin lisäksi kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Teoreettinen lähestymistapa on diskurssianalyysin tavoin hermeneutiikassa. Sotilaan toimintakyky liittyy kiinteästi yleiseen asevelvollisuuteen. Kyetäkseen suoriutumaan hyvin varusmiespalveluksesta sotilas tarvitsee kaikkia toimintakyvyn osatekijöitä, joita ovat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja eettis – moraalinen toimintakyky. Sotilaan toimintakyky rakentuu mitä suuressa määrin ennen varusmiespalvelusta. Toimintakykyisen sotilaan ominaisuuksiin kyetään vaikuttamaan vanhempien, harrastusten ja aktiivisen koulunkäynnin yhteisvaikutuksella. Varusmiespalveluksen aikana kyetään useimmiten vain vahvistamaan näitä toimintakyvyn osatekijöitä jatkoa ajatellen. Varusmiespalveluksesta on monenlaista hyötyä sen suorittajalle. Varusmiesten itsenäisen työskentelyn taidot ja ryhmätyötaidot lisääntyvät monissa eri tilanteissa. Palveluksen aikana opitaan useita sellaisia kansalaistaitoja, joita kyetään hyödyntämään jatkossa elämän aikana. Varusmiespalvelus vahvistaa nuoren liikunta-, ravinto- ja terveystottumuksia kohtuullisella kansalaiskasvatuksen koulutuksella. Koulutus tuottaa myös osaamista, joista merkittävimpiä ovat johtajakoulutus, kuljettajakoulutus ja ensiapukoulutus. Koulutuksesta on hyötyä monelle suoraan opiskelualaan liittyvien taitojen kehittymisen osalta ja erilaisia pätevyyksiä on mahdollista hankkia suoraan työelämän tarpeita varten. Puolustusbudjettiin kohdistuvat taloushaasteet aiheuttavat 2010-luvun puolivälissä tarpeen vähentää puolustusvoimien normaaliolojen vahvuutta sekä muuttaa samalla toimintatapoja. Asevelvollisuutta on myös kehitettävä talouden muutospaineissa, mutta turvattava sen toimivuus edelleen kaikkia nuoria miehiä koskevana velvollisuutena ja mahdollisuutena suorittaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Varusmiespalveluksen yhteiskunnallisia vaikutuksia ovat sen kautta syntyvät valmiudet erilaisiin ammatteihin, yksilön päätöksentekokyvyn kehittyminen, ammattitaidon ja johtamistaidon kehittyminen sekä ryhmätyöskentelytaitojen lisääntyminen. Yleisellä asevelvollisuudella on merkittävä institutionaalinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suoritettuaan varusmies- tai siviilipalveluksen asevelvolliset ovat yhteiskunnan kannalta erilaisessa asemassa kuin palveluksen k

Tulevaisuuden osaamisen hallintaa

Puolustusvoimissa on julkaistu vuonna 2004 ”Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittäminen 2004–2017 (Osaamisen kehittämisen strategia)” ja 2005 ”Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2004”. Nämä asiakirjat luovat perustan tälle tutkimukselle. Henkilöstöstrategiassa asetetaan tavoitteet puolustusvoimien henkilöstöjohtamiselle ja osaamisen kehittämisen strategiassa osaamisen johtamiselle. Jotta asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, on kehittämistyökalujen oltava kunnossa. Ilman hyvää työkalua saattaa urakka olla liian suuri. Puolustusvoimissa käytössä oleva tavoitetaksonomia (osaa, tuntee, ymmärtää jne.) ei ole osaamisen hallinnan väline. Se soveltuu parhaiten yksittäisen opetustapahtuman tai useamman opetustapahtuman opetustavoitteiden määrittämiseen. Ison organisaation osaamisen hallintaan se on riittämätön. Organisaation osaaminen tulee ymmärtää laajana ja moniulotteisena ilmiönä. Se ei ole ainoastaan yksilöiden osaamisen kehittämistä vaan monesta kokonaisuudesta koostuva vaikeasti hallittava voimavara. Osaamista ei voi hallita käskemällä, se vaatii innovatiivisempia ratkaisuja. Näiden ratkaisujen todelliset vaikutukset saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua. Organisaation tulee ymmärtää, että osaamisen hallinta sisältää niin oman osaamisen kuin sidosryhmien ja kumppaneiden osaamisen. Kaikkea osaamista ei tule itse omistaa. On osattava tehdä oikeita ratkaisuja siitä, mikä osaaminen kannattaa ostaa ja millä alalla kannattaa kehittää omaa osaamistaan. Niin ikään on opittava arvostamaan erilaisia verkostoja osaamisen hallinnan apuvälineinä. Verkostojen avulla on mahdollisuus hyödyntää sellaista osaamista, mitä itsellä ei ole. Verkostoja hyödyntämällä myös omat voimavarat säästyvät, koska kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Osaamispääoma on yksi maailmalla jo tunnetuista osaamisen hallinnan välineistä. Tämä tutkielma on puolustusvoimissa ensimmäinen tutkimus, joka analysoi tulevaisuuden toimintaympäristöä juuri osaamispääoman avulla. Osaamispääoma on käsitteenä esiintynyt ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Tämän jälkeen useat tutkijat ovat käyttäneet termiä käsitellessään osaamista. Euroopan unionin käynnistämä Proyecto Meritum -hanke on vakiinnuttanut termin myös suomalaisen osaamisen hallintaan ja sen tutkimukseen. Osaamispääoma rakentuu kolmen alakäsitteen varaan: inhimillisen pääoman, suhdepääoman ja rakennepääoman. Alakäsitteet eivät kuitenkaan ole itsenäisiä ja toisistaan riippumattomia, vaan niiden välillä tulee käydä jatkuvaa vuoropuhelua. Osaamispääoma tarjoaa mille tahansa yritykselle hyvän työkalun oman osaamisen hallintaan. Puolustusvoimien toimintaympäristön muuttuessa myös osaamisen hallinta vaikeutuu entisestään. Puolustusvoimien on kyettävä vastaamaan globalisaation aiheuttamiin muutoksiin, kansainvälisen talouden vaihteluihin, ilmastonmuutoksesta johtuviin ilmiöihin, tieteen ja teknologian muutokseen sekä muuttuvan työn asettamiin haasteisiin. Näihin vastaamiseen tarvitaan riittävän järeitä työkaluja sekä aivan uudenlaista näkemystä osaamisen hallintaan. Muun muassa organisaatiota, sen suhteita, valta- ja organisaatiorakenteita sekä verkostoja on kyettävä tarkastelemaan entistä avarakatseisemmin. Osaamispääoman avulla myös puolustusvoimien osaaminen voidaan nähdä riittävän laajana ilmiönä, joka ei ole pelkästään yksilöiden osaamisen kehittämistä. Perinteisillä menetelmillä jäämme auttamatta osaajien takariviin niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentilläkin. Tulevaisuuden uskottava puolustus rakentuu osaamisen varaan.

Käyttöomaisuuden hallinta elinjakson operointivaiheessa

Kunnossapidon kustannustehokkuuden tavoitteleminen on ollut pitkäjänteinen trendi, joka on siirtynyt teollisuusyrityksistä puolustusvoimiin. Kumppanuuksien avulla on pyritty tilanteeseen, jossa voidaan keskittyä ydintoimintoihin sekä saavutetaan kustannussäästöjä. Puolustusvoimissa on myös tarve lisätä kustannusten läpinäkyvyyttä sekä tietoisuutta kustannusten muodostumisesta suorituskyvyn koko elinjakson ajalta. Samalla järjestelmät, joista suorituskyky rakennetaan, ovat muuttuneet yhä monimutkaisemmiksi. Tarve laitetoimittajan tai kunnossapitoyrityksen erikoistuneelle asiantuntijuudelle ongelmien ratkaisemiseksi kustannustehokkaalla tavalla on ilmeinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kunnossapitostrategian perusteita maanpuolustukseen tarkoitetun suorituskykyomaisuuden hallinnan kautta. Kunnossapitostrategian lähtökohtana käytetään fyysisen käyttöomaisuuden hallintaa. Strategian päämääränä on systemaattisella ja ennakoivalla tilannekuvaan perustuvalla suunnittelulla saavuttaa toiminnalliset tavoitteet kustannukset minimoiden. Tilannekuva antaa perusteet sekä suorituskyvyn tehokkaalle käytölle että suorituskykytason ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Ennakoivan kunnossapidon suunnittelu perustuu järjestelmälle asetettuista mittareista saatavaan luotettavaan ja oikea-aikaiseen tietoon. Tutkimuksessa käsitellään myös suorituskyvyn, kunnossapidon ja käyttöomaisuuden hallinnan käsitteitä ja perusteita. Tutkimusmenetelmänä oli kirjallisuustutkimus, jossa kunnossapitoon sekä elinjaksoon ja sen kustannuksiin liittyvän aineiston avulla pyrittiin löytämään käyttöomaisuuden hallintaan liittyviä riskejä sekä mahdollisuuksia. Tutkielman tärkeimpinä kirjallisina lähteinä olivat Jyri Kosolan Suorituskyvyn elinjakson hallinta sekä Jorma Järviön Kunnossapito. Aineistoa täydennettiin käyttöomaisuuden hallintaan liittyvillä tutkimuksilla ja artikkeleilla. Aikaisemmista tutkimuksista keskeisinä lähteinä olivat Petteri Hemmingin Vaatimustenhallinta elinjakson operointivaiheen aikana, Maanpuolustustuksen tieteellisen neuvottelukunnalle tehty tutkimus Elinkaarenaikainen kustannustehokkuus- ja suorituskykytieto päätöksenteon tukena ja Teknologian kehittämiskeskuksen katsaus Fyysisen käyttöomaisuuden hallinnan taustaselvitys. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena ilmeni, että tarve käyttöomaisuuden hallinnalle kunnossapitostrategian kautta on ilmeinen. Kasvavat kustannukset ja järjestelmien monimutkaistuminen suhteessa suorituskyvyn kokonaistehokkuuden vaatimuksiin asettavat kunnossapidon yhdeksi maanpuolustuksen avainprosessiksi. Hyvin valmisteltu kunnossapitostrategia mahdollistaa pitkäjänteisen kehityksen, jolloin suorituskykyyn liittyvälle päätöksenteolle löytyvät systemaattisen suunnittelun ja analysoinnin avulla selkeät perusteet.

Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi : Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointien vertailu

Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.

RABIT : koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnin teoreettinen kehys

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) 863/2007 otettiin käyttöön Euroopan unionin jäsenmaiden välinen ja Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston Frontexin koordinoima RABIT - mekanismi. Mekanismin tarkoituksena on antaa nopeiden rajainterventioryhmien avulla nopeasti ja rajoitetun ajan operatiivista apua sitä pyytäneelle jäsenvaltiolle, tämän jouduttua poikkeuksellisen ja ennakoimattoman paineen alaiseksi erityisesti siksi, että sen ulkorajalle saapuu suuri määrä laittomasti alueelle pyrkiviä kolmansien maiden kansalaisia. Edellä mainittu asetus määrittää, että Euroopan unionin jäsenmailla on oltava muodostettuna kansalliset ”valmiusluettelot” eli henkilöstöpoolit, joihin sisältyvistä kansallisista asiantuntijoista voidaan tarvittaessa osa nopeasti kohdentaa RABIT - operaatioiden käyttöön. RABIT - ja niiden kanssa samankaltaisten FJST - poolien henkilöstölle tarjotaan koulutusta tavoitteena valmentaa heidät mekanismin käyttöperiaatteen mukaiseen toimintaan ja tehtäviin; Rajavartiolaitoksen henkilöstön osalta kansallisen koulutuksen tarjoaa Raja- ja merivartiokoulu ja kansainvälisen Frontex. Koulutuksen luonne on täydentävää ammatillista ”täsmäkoulutusta”, jonka tavoitteena on antaa poolien henkilöstölle lisävalmiuksia toteuttaa operatiivinen tehtävänsä operaatioiden edellyttämässä normaalista poikkeavassa toimintaympäristössä. Pooleille tarjottavan koulutuksen suunnittelu, käynnistäminen ja kehittäminen ovat olleet ajankohtaisia vain muutaman vuoden ajan. Tänä aikana ei koulutuksen ja ennen kaikkea sen vaikuttavuuden arvioinnin järjestelmää ole vielä juurikaan ehditty perusteellisesti suunnitella ja luoda. Tämän tutkimustyön tavoitteena on selventää Rajavartiolaitoksen RABIT- ja FJST - poolien henkilöstölle kohdennetun koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnin teoreettista kehystä. Tämän teoreettisen kehyksen selvittäminen perustuu aiheeseen liittyvän ja ajankohtaisen tieteellisen tutkimuksen ja keskustelun kartoittamiseen ja analysointiin. Päätutkimusongelmana on selvittää, minkälainen on Rajavartiolaitoksen RABIT- ja FJST - pooleihin kohdistuvan kansallisen ja kansainvälisen koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnin teoreettinen kehys. Tutkimus käyttää metodologiassaan kaksivaiheista lähestymistapaa: ensin kvantitatiivisella metodilla eli bibliometrisellä sitaatioanalyysilla kartoitetaan tämän hetken valideimmat ja relevanteimmat tutkimusaineistot koulutuksen vaikutuksen arviointiin liittyen. Tämän jälkeen kvalitatiivisen metodin eli sisällönanalyysin avulla pyritään löytämään aiheena olevaan koulutukseen liittyen keskeisimmät ja soveltuvimmat vaikuttavuuden arvioinnin lähestymistavat. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä todetaan, että RABIT - koulutuksen laajuisen koulutusohjelman vaikuttavuuden arvioinnissa ei ole realistista etsiä yhtä tyhjentävää lähestymistapaa tai metodia vastaamaan yleispätevästi koko ohjelman arviointitarpeisiin. Tutkimusraportin neljännessä luvussa esitettäviä eri koulutuksen arvioinnin strategioita ja lähestymistapoja on tarpeen joustavasti yhdistellä riippuen siitä, mikä koulutusohjelman vaihe on menossa ja minkälaista tietoa arvioinnilla halutaan saavuttaa.

Kunnossa kassulle -pilottihankkeen vaikutukset asevelvollisten fyysiselle kunnolle

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kunnossa Kassulle -pilottihankkeen vaikutukset fyysiseen kuntoon, hankkeen kehittämistarpeet ja jatkotoimenpiteet. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään kutsuntaikäisten kuntoa ja liikunta-aktiivisuutta. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin hankkeen toteuttajien suorittamista kuntotesteistä ja kyselyistä. Kyselyt sisälsivät sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Tulosten analysoinnissa käytettiin osittain tilastollista analyysimenetelmää, jonka avulla haettiin vastaus asetettuihin tutkimusongelmiin. Tutkimus sisälsi myös kirjallisten ja sähköisten lähteiden sisällön analysointia sekä Kunnossa Kassulle – pilottihankkeen tutkimustulosten esittelyn ja analysoinnin. Tutkimuksen pääongelmana oli: Miten Kunnossa Kassulle-pilottihanke vaikutti heikkokuntoisten fyysiseen kuntoon ennen varusmiespalvelusta? Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten Kunnossa Kassulle-pilottihanke vaikutti heikkokuntoisten kestävyyteen ja lihaskuntoon ennen varusmiespalvelusta sekä millainen hankkeen kyselyyn vastanneiden liikuntaaktiivisuus oli? Tutkimuksen tulokset osoittivat, etteivät heikkokuntoisten nuorten kestävyyskunto (ka. 2162 vs. 2272 metriä, p = 0,087) eikä selkälihastestin tulokset (ka. 50 vs. 56 suoritusta, p = 0,065) ole merkittävästi kehittyneet lähtötasoon verrattaessa. Lihaskunto parantui erittäin merkittävästi istumaannousutestin tuloksien osalta (ka. 15 vs. 30 suoritusta, p<0,001) ja heikentyi merkittävästi (ka. 29 vs. 21 suoritusta, p<0,005) etunojapunnerrustestin tuloksien osalta. Kohderyhmäläisistä 40 % on riittävän aktiivisia liikkumaan, mikäli vaatimuksena pidetään vähintään neljää liikuntakertaa viikossa eikä lihaskuntoharjoituksia ole erikseen kysytty. Kuntotestien tulokset eivät parantuneet merkittävästi, joka saattaa viitata siihen, että harjoittelu ei ole ollut määrällisesti eikä laadullisesti riittävää. Niin sanottujen tehoharjoitusten puute näkyy varmasti maksimaalisessa testissä, jota 12 minuutin juoksutesti mittaa. Lihaskuntotestin liikkeiden osalta testaajat ovat saattaneet hyväksyä esimerkiksi toisessa testissä epäpuhtaampia suorituksia kuin toisessa, mikä saattoi aiheuttaa testitulosten systemaattista virhettä joko parempaan tai heikompaan suuntaan. Hankkeen tulee keskittyä omalta osaltaan puuttuvan liikuntakipinän ja motivaation lisäämiseen, jotta harjoituksiin saadaan enemmän osallistujia ja sitä kautta parempia harjoituksia ja kohderyhmän fyysistä kuntoa kehitettyä. Yleisen julkisuuden lisääminen ja palkitseminen lisäävät liikkumisen motivaatiota, joka nykynuorisolta pääsääntöisesti puuttuu. Ryhmäliikuntaan saattaa edelleen jatkossa olla haasteellista motivoida, joten nuorten omaehtoiseen liikuntaan tulee panostaa. Pääpaino harjoituksissa tulee olla nimenomaan nuorisoa kiinnostavissa lajeissa, mutta oikeaoppisella motivoinnilla myös kestävyyslajeihin saadaan osallistujia. Motivaation kasvattaminen ja oman terveyskunnon huolehtiminen tulee olla jatkuvaa ja alkaa jo vanhemmista kotona jatkuen ainoaan instituutioon, eli kouluun, joka tavoittaa kaikki henkilöt. Puolustusvoimat ei voi muuttaa suurien ihmismassojen arvoja ja asenteita muutamassa kuukaudessa. Liikuntatottumukset ja oma aktiivisuus liikkumiseen on opetettava jo kotona. Vanhempien asenteet ja esimerkit heijastuvat lasten liikuntainnostukseen. Vanhempien on vain yksinkertaisesti luotava lapsilleen mahdollisuus liikkumiseen kunnon välineillä. Jo lapsena omaksutut oikeat taidot ja tekniikat sekä positiiviset mielikuvat motivoivat nuorta varmasti liikkumaan. Nuorten suosiossa olevat liikuntalajit eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla varusmiespalveluksesta selviytymisestä. Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittävien lajien kiinnostuksen väheneminen vaikeuttaa sopeutumista varusmiespalvelukseen ja siellä pärjäämistä. Kuntosaliharjoittelussa pelkkä painojen nostaminen ei kehitä riittävästi yleistä lihaskuntoa. Toisaalta minkä tahansa lajin harrastaminen on parempi vaihtoehto kuin fyysinen passiivisuus tai tietokonepelien pelaaminen. Mikäli Puolustusvoimat haluaa jatkossa olla mukana kyseisen kaltaisissa hankkeissa, tulee asevelvollisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen suunnata entistä enemmän voimavaroja. Painopisteeksi tulee ottaa nuorten antamien palautteiden sisältö ja sitä kautta hankkeen kehittäminen.

Vaikuttavuuden arviointi viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessissa

Tutkimuksen tavoitteena on viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessin vaikutusten arviointi ja selvittää minkälaiset tavoitteet viranomaisyhteistyölle on asetettu sekä miten asetetut tavoitteet on saavutettu ja kuinka viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessia koordinoidaan. Lisäksi kartoitetaan kehitysesityksiä viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessin tehostamiseksi ja kehittämiseksi hallintoyksikkö tasalla. Vaikuttavuuden arviointi on moniulotteinen kokonaisuus, jossa oleellista on löytää oikeat arviointi kohteet. Viranomaisyhteistyön kaltaisten abstraktien asioiden arvioinnissa toiminnan arviointi perustuu pääosin asiantuntijoiden näkemyksiin ja omakohtaisiin kokemuksiin tarkasteltavan asian tilasta. Arviointi on haastavaa, koska näkemykset voivat olla subjektiivisia tai toimintaympäristöön sidottuja. Viranomaisyhteistyö ymmärretään yleensä viranomaisten välisenä toimintana, jolla pyritään saavuttamaan säästöjä ja tehostamaan resurssien käyttöä. Viranomaisyhteistyön yhtenä tavoitteena tulisi olla myös lisäarvon tuottaminen omalle toiminnalle, esimerkiksi uusina toimintamalleina. Minkä tahansa toiminnan toteuttamiseksi on tärkeää määritellä yksityiskohtaiset tavoitteet. Nämä tavoitteet tulisi olla selvillä jo toimintaa tehdessä. Ilman, että toimijoilla on tavoitteet selvästi tiedossa, ei voida olettaa saatavan hyviä tuloksia aikaiseksi. Samoin toiminnan arviointi on lähes mahdotonta ilman tiedossa olevia tavoitteita. Ilman onnistunutta suunnittelu- ja valmisteluprosessia ei pystytä saavuttamaan operatiivisen viranomaisyhteistyönkään hyötyjä. Viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessit eivät ole tällä hetkellä niin tehokkaita kuin niiden tulisi olla. Huono tehokkuus johtaa tässä yhteydessä myös vaikuttavuuden heikkenemiseen. Suunnittelu- ja valmisteluprosessin kehittämiskohteiksi todettiin oman resursoinnin lisääminen, organisaation sisäisen tiedonkulun parantaminen ja oman roolin tarkistaminen eri yhteistyöfoorumeissa.

Merivoimien materiaalin kunnossapidon suorituskykyvaatimukset

Vuosittain Merivoimien kunnossapitoon käytetään noin 30 miljoonaa euroa toimintamenomäärärahoja Merivoimien rahoituksesta. Tuotannolliset yritykset arvioivat kunnossapidon taloudellista merkitystä lähinnä kustannusten tai tuotannonmenetysten kautta. Näihin tekijöihin on liitetty negatiivinen arvolataus, mikä osaltaan on syynä siihen, että kunnossapidon arvostus ei ole perinteisesti ollut kovin korkealla. Kunnossapito on yksi suurimmista toiminnan kustannuksista ja tärkeää on huomata, että se on suuri kontrolloimaton kustannuserä. Kunnossapidon vaikutus organisaation tuloksen muodostumiseen on epäsuora. Tutkimuksessa selvitetään suorituskykyvaatimukset Merivoimien kunnossapitoorganisaatiolle. Asetettujen suorituskykyvaatimusten pohjalta voidaan arvioida Merivoimien kunnossapitojoukkoja. Tutkimusaihe kuuluu taktiikan tutkimukseen. Toiminnan suunnittelu, resurssien jakaminen, tehtävien alaisille antaminen sekä saatujen tulosten mittaaminen ja arviointi ovat osa normaaliolojen operaatiotaitoa. Tutkimuksen tuloksena voidaan johtaa kaksi selkeää perusjohtopäätöstä. Johtopäätökset vastaavat tutkimuksen pääongelmaan kunnossapidon suorituskykyvaatimuksista. Normaaliolojen kunnossapidon tärkein tehtävä ja samalla suorituskykyvaatimus on ennaltaehkäisevä kunnossapito, jonka toteuttaa materiaalin käyttäjäporras. Suorituskykyvaatimuksena käyttäjäportaalle voidaan asettaa korkeampi osaamistaso käyttöhuollon toteutuksessa. Poikkeusolojen kunnossapidon painopiste tulee olla materiaalitilannekuvan luomisessa ja kunnossapitojoukkojen tilanteen tuntemisessa. Ennaltaehkäisevä kunnossapito edellyttää materiaalin käyttäjältä korkeampaa osaamistasoa, kuin vain laitteen käyttämistä. Tämän osaamistason saavuttaminen edellyttää pidemmälle vietyä laitekoulutusta. Aito ammattiylpeys käytössä olevan materiaalin tuntemuksesta ja käyttökunnosta on luotava kaikkiin joukkoihin. Sitouttamalla käyttäjäporras tiiviisti materiaalin ylläpitoon ja käyttöhuoltoon, on paras ja nopein tie kustannussäästöihin sekä joukkojen operatiivisen käytettävyyden parantamiseen. Hyvällä ennakoivalla kunnossapidolla ja säännöllisellä käyttöhuollolla korjaavan kunnossapidon kustannukset voidaan laskea jopa viiteen prosenttiin kaikista kunnossapidon kustannuksista.

Monimuototyö ja monimuotoisen työn edellytykset ja mahdollisuudet upseerin työtehtävissä

Puolustusvoimissa eletään voimakkaan rakennemuutoksen aikakautta. Upseerien monivaiheinen koulutus ja uudistunut ammattialiupseeriston koulutus ovat ilmentymiä aikakauden ilmiöistä: jatkuvasta kouluttautumisesta sekä työn ja koulutuksen vuorottelusta. Se johtaa uudenlaisiin haasteisiin työn, asumisen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Verkostoituneet tietojärjestelmät, mobiilitekniset työpuhelimet ja verkkoneuvottelut, pikaviestinnän ja sosiaalisten verkostojen muodostamisen mahdollistamat sovellukset mahdollistavat etätyön, mobiilin joustotyön ja hajautetun työn tekemisen organisaation monella tasolla ja useissa upseerin työtehtävissä. Tutkielmassa luodaan ensiksi ymmärrys monimuototyön käsitteistä: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö. Nämä käsitteet muodostavat yhdessä perinteisen työpaikalla tehtävän työn kanssa kokonaisuuden. Tätä kokonaisuutta nimitetään tutkielmassa monimuototyöksi. Tutkielmassa tarkastellaan monimuototyötä ja monimuotoisen työn edellytyksiä ja mahdollisuuksia upseerin työtehtävissä. Teoreettisena viitekehyksenä on monimuototyön mahdollisuuksien tarkastelu neljän käsiteteeman avulla. Näitä teemamalleja ovat: yhteiskunnalliset edellytykset, teknologiset edellytykset, organisatoriset edellytykset ja yksilölliset edellytykset. Toisessa vaiheessa tarkastellaan monimuototyön mahdollisuuksia erityisesti organisatoristen eli johtamiseen liittyvien edellytysten ja yhteiskunnallisten eli sopimus- ja sääntöperusteisten edellytysten näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan monimuototyötä teknologisten ja yksilöllisten edellytysten näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. ii Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monimuototyö on nykyaikainen tietoyhteiskuntaan kuuluva innovaatio ja tulevaisuuden työn tekemisen muoto. Tätä käsitystä tukee myös eurooppalaisten opetus- ja koulutusohjelmien monimuotoisuus – verkko-opetuksen ja lähi- ja etäopiskelun vuorottelu. Työn ja opiskelun vuorottelusta on tullut arkea ja ihmisten valmiuksia monimuotoisen työn tekemiseen kehitetään jo opiskeluiden myötä. Tutkimus osoittaa, että monimuototyön käsitteet: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö ovat käsitteinä monitahoisesti ymmärrettäviä. Eurooppalaisesta tai suomalaisesta työlainsäädännöstä ei löydy käsitteille yhtenäistä virallista määritelmää. Monimuototyön käsitteellisessä määrittelyssä on asiayhteydellä merkityksensä – aika, paikka ja teknologia ovat määrittelyä helpottavia asiayhteyksiä. Käsitteellistä määrittelyä voisi helpottaa monimuototyön rinnastaminen ideologisesti monimuotokoulutukseen. Tutkimuksen mukaan monimuototyö soveltuu erinomaisesti moniin upseerin työtehtäviin. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi tyypilliset toimisto- ja osastoesiupseereiden tehtävät sekä opettaja-, asiantuntija- ja tutkijatason tehtävät. Perinteisiin läsnä olevaa johtajuutta vaativiin upseerin tehtäviin monimuototyötä voidaan käyttää tapauskohtaisesti ja soveltaen. Monimuototyön tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Tehdyn tutkimuksen mukaan olemassa oleva teknologia mahdollistaa hyvin monimuototyön tekemisen. Monimuototyön käyttöön ottamiselle haasteita asettavat: organisaation johtamiskäytänteiden konservatiivisuus, tietämättömyys sekä kokemusperäisen tiedon ja ymmärryksen puute. Monimuototyön käyttöön ottaminen vaatii koulutusta ja valmennusta tämän nykyaikaisen työn tekemisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Koulutusta tulee antaa organisaation kaikille henkilöstöryhmille yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyön kehitys ja rooli osana integraatioprosessia

Vapaus, turvallisuus ja oikeus ovat eurooppalaisen yhteisön perusarvot. Myös Euroopan yhdentyminen, integraatio, perustuu näille arvoille. Taloudellisen integraation, erityisesti sisämarkkinoiden, tarpeista syntynyt vapaa liikkuvuus on yksi unionin kantavimmista perusperiaatteista. Vapaan liikkuvuuden tuomien turvallisuusuhkien kompensoimiseksi on unionissa kehitetty ja otettu käyttöön erilaisia mekanismeja. Rajaturvallisuusyhteistyöstä on muodostunut yksi merkittävimmistä tällaisista mekanismeista oikeus- ja sisäasioiden alalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyötä, sen roolia ja kehittymistä osana eurooppalaista yhdentymiskehitystä, integraatiota. Työn tutkimusongelmana on, miten eurooppalainen rajaturvallisuusyhteistyö on kehittynyt suhteessa integraatiokehitykseen. Tämän laadullisen tutkimuksen tutkimusongelma on ratkaistu sisällönanalyysin keinoin tutkimusaineistoa analysoimalla. Työn tutkimusaineistona on käytetty erilaisia Euroopan unionin virallisia asiakirjoja. Tutkimuksessa ilmeni, että Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyö on alkujaan integraatiosta erillään käynnistynyt prosessi. Lisäksi rajaturvallisuusyhteistyön kokonaisuuden voidaan sanoa muodostuvan unionin entisen pilarirakenteen läpi menevästä vertikaalisesta yhteistyöjärjestelmästä, pääasiassa I- ja III-pilareiden sekä joltain pieniltä osin myös II-pilarin välillä. Ulottuvuuksiltaan unionin rajaturvallisuusyhteistyö yltää kaikille oikeuden, turvallisuuden ja vapauden osa-alueille. Jäsenvaltioiden rajaturvallisuusyhteistyön yhteisiksi poliittisiksi intresseiksi ovat muodostuneet terrorismin, laittomaan maahanmuuttoon liittyvien verkostojen ja ihmiskaupan torjunta. Haasin uusfunktionaalinen integraatiota selittävä malli perustui intressiryhmien, poliittisten ryhmittymien ja hallitusten yhteisten intressien kohtaamiseen tietyn poliittisen sektorin integroimiseksi. Alun perin talouden osa-alueiden integraation laajentumista selittänyt uusfunktionalismi näyttää kykenevän selittämään myös sekä oikeus- ja sisäasioiden alojen että rajaturvallisuusyhteistyön kehittymisen syvenemistä. Aiheeseen liittyvää jatkotutkimusta tulisi suunnata kirjoittajan mielestä rajaturvallisuuskäsitteen kokonaisvaltaiseen määrittelemiseen sekä eurooppalaisen rajaturvallisuusyhteistyön merkityksen ja vaikutuksen tutkimiseen unionin laajentumisprosessiin liittyen.

"Nakertajia" vastaan : nuoret upseerit maanpuolustushengen puolustajina

Tutkimukseni tavoitteena oli kuvata ja tulkita poliittisen ilmapiirin vaikutusta kansalaisten maanpuolustushenkeen 1970 – luvulla. Tälle ajalle tyypillinen vasemmistolainen ja pasifistinen ajattelu näkyivät muun muassa sotilaspassien julkisina polttamisina ja kutsuntatilaisuuksien häiritsemisinä. Koulujärjestelmän organisaatiouudistus nähtiin mahdollisuutena viedä tätä vasemmistolaista aatetta eteenpäin. Kadettikunta oli ajan hermolla. Toiminnan terävöittämiseksi Kadettikunnan hallitus päätti perustaa vuonna 1970 ”maanpuolustusaatteellisen jaoston”. Jaoston tehtävänä oli suunnitella tehokas piiriorganisaatio ja toimintamuotoja välittömiä vastatoimia varten. Haminan kadettipiiri oli jäsentiedotteessaan määritellyt ”Nakertajiksi” henkilön, järjestön tai muun vaikuttajan, joka tietoisesti toimii maanpuolustuksen vastaisesti. Tiedote joutui ”vääriin” käsiin ja sosialidemokraattisen puolueen kansanedustaja Seppo Tikka teki vuonna 1974 asian johdosta eduskuntakysymyksen. Kysymys sai laajaa julkisuutta tiedotusvälineissä ja näin sana ”Nakertaja” tuli suomalaisille tunnetuksi. Tutkimusmenetelmänä on kirjallinen tutkimus, jota tuetaan haastatteluilla. Vuonna 1970 Kadettikunta perusti maanpuolustusaatteellisen jaoston. Seuraavana vuonna maanpuolustusaatteellinen työ laajeni jo valtakunnalliseksi ja vuonna 1972 toiminta oli jo ”jalkautunut” laajemmalla rintamalla kadettipiireihin. Jo muutamien vuosien kuluttua opettajia ja koululaisia osallistui Kadettikunnan järjestämiin tilaisuuksiin vuosittain jopa 20.000–60.000. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Kadettikunnan oikeaaikainen, nopea, määrätietoinen ja suunnitelmallinen toiminta maanpuolustushengen puolustajana oli merkittävä tekijä niin puolustusvoimien kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta katsoen.

Ympäristöystävällisen tekniikan mahdollisuudet Rajavartiolaitoksen alushankinnoissa

2000-luvun yhteiskunnan yhtenä suurimmista huomiota ja mediatilaa saaneista kysymyksistä on ollut huoli ympäristön tilan kehittymisestä ja tarve vaikuttaa siihen. Lähes päivittäin saamme lukea tai kuulla valtakunnan ykkösmedioista, miten ilmasto ja luonto ovat pilaantumassa kiihtyvällä nopeudella ja että nyt on viimeiset hetket käsillä muuttaa kehityksen suunta. Kaupallisten yritysten yhdeksi oman julkisuuskuvan kohentamisen välineeksi on muodostunut ympäristöarvojen huomioiminen ja ympäristökuorman minimoiminen. Median luomien uhkakuvien, vallitsevan käsityksen ja kansalaisten mielikuvien takia ovat kaupalliset varustamot muuttaneet omia, kaikkien nykysäädösten mukaisia, käytäntöjään ympäristöystävällisimmiksi tukeakseen kilpailullista asemaansa. Huolimatta siitä, että viranomaisista mm. Rajavartiolaitos on vapautettu noudattamasta monia ympäristökuormituksen minimoimiseen pyrkiviä säädöksiä, on se valvontaviranomaisen roolissa ollut ”pakotettu” seuraamaan muutosta aluskalustoaan ylläpitäessään. Tutkimuksen keskeisenä ajatuksena on se, että viranomaisaseman takia on Rajavartiolaitoksen aluskalustoaan kehittäessään otettava korostetusti ja ennakkoluulottomasti huomioon ympäristöystävällisten tekniikoiden käyttäminen, edelläkävijän ja suunnannäyttäjän roolin omaksuminen sekä toimintojen kehittäminen. Tämä tukee Rajavartiolaitoksen julkisuuskuvaa, sen arvojen mukaisesti, luotettavana, ammattitaitoisena ja yhteistyökykyisenä viranomaisena sekä vastuullisena ympäristönsuojelun osasuorittajana ja ympäristörikosten tutkijana. Tutkimuksessa selvitetään kirjallisuusanalyysin keinoin Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia käyttää ympäristöystävällisiä tekniikoita vartiolaivoillaan ylläpitäen samalla siltä edellytetyn suorituskyvyn. Samalla työssä havainnollistetaan, millainen ero on perinteisesti ja ympäristötietoisesti valituilla tekniikoilla. Vai onko eroa nykyisellään olemassa laisinkaan?

Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutuksen vastaavuus sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin

Ilmavoimien lentotoiminnan volyymin kasvaessa sotilaallisille kriisinhallinta-alueilla kasvaa myös todennäköisyys siellä tapahtuvalle lento-onnettomuudelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten nykyistä sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutusta tulee kehittää, jotta se huomioisi sotilaallisilla kriisinhallinta-alueilla tapahtuvien lento-onnettomuustutkintojen edellyttämät osaamisvaatimukset lento-onnettomuustutkijoiden osalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusote on hermeneuttisen kehän mukainen. Tutkimusmenetelminä käytettiin Ruotsin ja Tanskan sotilasilmailun lentoonnettomuustutkinnasta vastaaville organisaatiolle suunnattua kyselyä avoimin kysymyksin, avoimia asiantuntijahaastatteluja sekä dokumentti- ja asiakirjaselvitystä. Teoriataustana sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten kartoittamisessa käytettiin toimintajärjestelmän rakennetta. Tutkimusmateriaalia analysoitaessa pyrittiin induktiivisen analyysin mukaisesti pääsemään yksittäisistä havainnoista yleisimpiin merkityksiin. Tutkimustuloksena voidaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten osalta todeta, että suurimmat eroavaisuudet sotilaallisella kriisinhallinta-alueella ja kotimaassa tapahtuvien tutkintojen välillä liittyvät tutkijan kykyyn toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa sekä sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan edellyttämiin vaatimuksiin. Kotimaassa tapahtuvaa sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintaa voidaan tutkimuksen perusteella pitää hyvätasoisena. Vaikka nykyisin annettava sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutus keskittyykin kotimaassa tapahtuviin tutkintoihin, kuuluu siihen osana kansainvälinen Aviation Safety Officer-kurssi, joka antaa tutkijoille edellytykset toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa. Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijoille annettava koulutus ei tällä hetkellä sisällä sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvien tekijöiden koulutusta. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että nykyinen sotilasilmailun lentoonnettomuustutkintakoulutus vastaa tutkinnan suorituksen osalta hyvin sotilaallisella kriisinhallinta- alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin. Suurimmat kehitystarpeet koulutuksessa ovat sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvä asiakokonaisuus, joka käsittää sotilaallisen koulutuksen, perustietämyksen kriisinhallintatoiminnasta sekä kriisialueen paikallisen väestön kulttuurien erityispiirteiden tuntemuksen. Tutkimuksen perusteella tulee sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvaan tutkintaan suunnitellulle henkilöstölle annettavaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutukseen lisätä osakokonaisuus, joka käsittelee yksinomaan sotilaallista kriisinhallintaa.

Venäläisten ilmasta-maahan aseiden kehitysnäkymät

Tutkielma käy läpi ilmasta-maahan aseiden kehityskulun historiansa alusta nykyisyyden kautta tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja visioihin. Tutkimus kartoittaa tekniset kehityslinjat sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä tehden näistä johtopäätöksiä kehityksen mahdollisesta etenemisestä tulevaisuudessa ilmasta-maahan vaikuttamisen näkökulmasta. Tutkimustyö on tekninen, mutta se ei pureudu asekomponenttien teknisiin yksityiskohtiin. Kehitystä tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta. Tutkimus koostuu kirjallisuustutkimuksesta käyttäen hyväksi erilaisia lähteitä ja päättyy pohdintaan siitä, mitä tulevaisuudessa mahdollisesti kehitetään. Lähteinä käytetään vain julkisia lähteitä. Lähteiden käyttö on laajempaa kuin viittauksista voidaan ymmärtää - kaikelle tiedolle on pyritty löytämään vähintään yksi tietoa tukeva lähde. Kehitys on laaja käsite ja se näkyy käytetyssä materiaalissa. Tutustumalla laaja-alaisesti aiheeseen on ollut mahdollista saada kokonaiskäsitys kehitystilanteesta ja mahdollisuuksista. Tutkielman vertailupinnat ovat Yhdysvallat ja Venäjä (Neuvostoliitto). Näistä kehityksen suuntalinjoista kootaan nykytilan kartoitus ja verrataan tilannetta karkeasti - mitä eroja Yhdysvalloilla ja Venäjällä on kehityksessä ollut ja on tällä hetkellä? Lisäksi nykytilanteesta arvioidaan, mikä on kehityksen suunta nyt ja mikä se voisi olla lähitulevaisuudessa. Karkealla tasolla tarkastellaan myös sitä, mikä kehitysnäkymä voisi olla muutaman vuosikymmenen kuluttua. Tutkimusmenetelmänä käytetään ”kaatuvan korttitalon” metodia, jota voidaan kuvailla eliminointimenetelmäksi: etsitään heikkeneviä tai tarpeettomaksi käyviä osakomponenttien tai asejärjestelmien kehityslinjoja sekä uusia mahdollisuuksia tai kehityslinjoja. Tarkastellaan mitkä kehityslinjat ovat eliminoituneet, mitkä ovat olleet kehityksessä, mitkä ovat kehittymässä edelleen ja mitkä saattavat tulla kehittymään. Historiaa kartoitetaan tutkimustyössä hyvin karkeasti. Historiasta on opittavissa kehitysmalli, miten asejärjestelmät ovat kehittyneet ja millaisin kehityspykälin. Näitä syy-seuraus -suhteita tarkastelemalla on tulevaisuuden visiointi mahdollista. Nykyisyydestä tarkastellaan muutamia tärkeimpiä esiintulleita asejärjestelmiä. Asejärjestelmistä ei tässä tutkimuksessa ole tarkoituksenmukaista tarkastella teknisiä parametreja syvällisesti. Historia ja nykyisyys kuvataan ja taulukoidaan. Läntisiä ja itäisiä kehityspolkuja verrataan toisiinsa ja pohditaan syitä mahdollisiin kehityslinjojen eroavaisuuksiin. Tulevaisuuden visiointi tehdään karkealla tarkastelulla. Visioinnissa otetaan huomioon kaikki mahdollinen, mikä jo 2 on jossain näkökulmassa mielekäs tarkastelukohta. Tutkimuksen tuloksena saadaan historiallinen ja nykyisyyden ilmasta-maahan vaikuttamisen tilankuvaus sekä Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Samoin saadaan tilojen eroavaisuudet ja pohditaan erojen syitä. Kehityslinjojen tulevaisuuden kaaret on karkeasti hahmotettavissa nykytilan kuvauksesta. Tulevaisuudelle Venäjällä ja yleisesti kartoitetaan nykytilan kehityksessä olevia innovaatioita ja mahdollisia kehityspolkuja. Tulevaisuuden ennustamisen tai kehityksen seurannan tueksi pohditaan lopussa vielä niitä heikkoja tai voimakkaita signaaleja, joiden seuraaminen eri lähteistä on merkitsevää teknologisen kehityksen näkökulmasta.

EBAO/EBO keskustelu Yhdysvaltojen asevoimissa

Effects-Based Operations (EBO) sekä siitä kehittynyt Effects-Based Approach to Operations ovat nykyajan operatiivisen sekä strategisen tason suunnittelun avainkäsitteitä Natossa ja useissa sen kumppani valtioissa. Konsepti on levinnyt maailmalle alun perin Yhdysvaltojen asevoimista, mutta viimeaikaisten kokemusten perusteella Yhdysvallat on kuitenkin luopumassa konseptista. United States Joint Forces Command (USJFCOM) on antanut käskyn poistaa yhteisoperaatioiden suunnittelutason käytöstä sellaiset käsitteet, kuten EBO, System-of-Systems Analysis sekä Operational Net Assessment. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää julkisten yhdysvaltalaisten sotilaslähteiden sisältöanalyysin kautta, mitkä syyt ovat johtaneet EBO:sta luopumiseen sekä mitä sen tilalle ollaan kehittämässä. Tutkimuksen perusteella tultiin seuraaviin johtopäätöksiin: (1) Yhdysvaltojen asevoimat ovat luopumassa yhteisoperaatioiden tasolla EBO konseptista. (2) Vuodesta 2007 maavoimat eivät käytä EBO konseptia omassa suunnitteluprosessissaan. (3) EBO:sta luopumisen syyt ovat seuraavat: (a) EBO:sta on eri asiakirjoissa eri tulkintoja ja siitä käytetään eri käsitteitä, mikä aiheuttaa hämmennystä; (b) EBO:ssa käytettävä tehtävän määrittely on aiheuttanut sekaannusta; (c) EBO:n suunnitteluprosessi on liian tieteellinen ja monimutkainen. Ei ole mahdollista ennustaa tarkasti oman toiminnan mahdollisia vaikutuksia monimutkaisia avoinna olevia järjestelmiä vastaan. Tieteellisyys heikentää komentajien sotataidollista ajattelua ja ongelman määrittelyä; (d) Johtamistapa ei ole enää johtajakeskeistä, koska komentajat keskittyvät liikaa yksityiskohtiin ja oikean ongelmanratkaisuun keskittyminen häviää valtavaan informaatiovirtaan; (e) EBO pakottaa keskitettyyn johtamistapaan, mikä pienentää alaisten aloitekykyä eikä mahdollista nykyaikaisessa erittäin monimutkaisessa toimintaympäristössä nopeaa reagointia yllättäviin tilanteisiin. (4) Yhteisoperaatioiden tasolla tullaan EBO:n sijaan kehittämään Operational Design konseptia, jossa otetaan esimerkkiä maavoimilta sekä merijalkaväeltä. (5) Operational Design on filosofinen systemaattinen analyysimenetelmä, joka pyrkii koko operaation ajan tarkistamaan yhtymän keskittymistä oikeaan ongelmanratkaisuun. (6) Operational Design mahdollistaa komentajakeskeisen lähestymistavan ongelmiin ja sopii monimutkaisia avoimia järjestelmiä vastaan. Operational Design mahdollistaa sotataidollisen ajattelun ja sopii paremmin ennustamattomien ja yllättävien tilanteiden ratkaisemiseen.