Valtion ohjauksen kehittyminen - case pelastustoimi

Tämän työn tavoitteena on vastata pääkysymykseen, miten sisäministeriö ohjaa pelastustoimen toimialaa ja miten sitä voidaan uudessa järjestelmässä kehittää. Työ on kuvaileva analyysi siitä, miten pelastustoimen toimialaohjausta on toteutettu 1970-luvun puolivälistä nykypäivään. Tavoitteena on kuvata valtion ohjauskeinovalikoimaa ja sitä, miten ohjauskeinoja on pelastustoimessa sovellettu. Keskeinen tavoite on ymmärtää, miten ohjausta on tehty aiemmin ja miten ohjausta tulee tehdä jatkossa, jotta toimialan kehittämistä voidaan tehdä nykyistä paremmin. Työn keskeinen tulos on se, että normi- ja resurssiohjauksen tulee olla keskenään tasapainossa, jota tuetaan tilanteeseen sopivalla informaatio-ohjauksella. Informaatio-ohjauksen tulee perustua vuorovaikutteiseen verkostomaiseen toimintamalliin, jossa toimialan linjauksille haetaan yhteinen sitoutuminen. Tämä edellyttää sisäministeriön ohjausmenetelmien muuttamista perinteisestä normiohjauksesta verkostojen informaatio-ohjaukseksi.

Palkitsemisen ja toiminnan ohjauksen vaikutus työmotivaatioon – Suomen valtion turvallisuusviranomaisten kokemana

Suomen valtio-organisaatioon kuuluvat virastot ja laitokset ovat 1990-luvulta lähtien siirtyneet uuteen palkkausjärjestelmään, jossa virkamiehen henkilökohtainen palkka perustuu työn vaativuuteen, osaamiseen ja työsuoritukseen. Uuden järjestelmän yhtenä tavoitteena on tukea ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa sovittujen tulostavoitteiden saavuttamista. Organisaatiot voivat ohjata työntekijöitä mittaamalla työsuorituksia. Mikäli työntekijä arvostaa työsuorituksesta myönnettyä palkkiota, on hän motivoitunut ponnistelemaan kohti organisaation tavoitteita. Palkitsemiskeinoina voidaan käyttää sekä taloudellisia että aineettomia palkkioita. Tässä tutkielmassa tutkitaan, miten aineettomat ja taloudelliset palkitsemiskeinot sekä toiminnan ohjauskeinot vaikuttavat asiantuntijoiden motivaatioon. Tutkielmassa keskitytään sisäiseen motivaatioon ja aineettomaan palkitsemiseen. Pro gradu -tutkielma on toiminta-analyyttinen tapaustutkimus. Tutkielman kohdeorganisaationa oli sisäasiainministeriön tulosohjaama turvallisuusalan asiantuntijaorganisaatio. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä analysoidaan motivaatiota, palkitsemista ja toiminnan ohjausta kognitiivisen arviointiteorian, kokonaispalkitsemisen ja johdon ohjausjärjestelmien kautta. Pro gradu -tutkielman empiirisessä osiossa kuvataan case-organisaation kolmen toimintayksikön kokonaispalkitseminen apulaispäälliköiltä kerättyjen faktatietojen perusteella. Työntekijöiden kokemukset palkitsemisesta ja toiminnan ohjauksesta analysoitiin teemoittelemalla. Turva-alan asiantuntijoiden mielestä taloudellinen palkitseminen on omassa työssä tärkein palkitsemiskeino, mutta myös aineeton palkitseminen motivoi. Henkisesti kuormittavassa työssä hyvä palkka, terveyteen ja liikuntaan liittyvät edut sekä samanhenkiset työkaverit ovat tärkeitä. Myös työn palkitsevuus ja työsuorituksesta saatu palaute on tärkeää. Asiakkaiden epäasiallinen käyttäytyminen, rajattu mahdollisuus vaikuttaa omaa työtä kokeviin asioihin, suoritusarvioinnin subjektiivisuus ja palautteen fokusoituminen virheisiin herättivät haastatelluissa kielteisiä tuntemuksia. Mikäli asiantuntija ei koe tarvitsevansa, ei käytä, ei tiedä tai tietää, mutta kokee jonkin muun asian palkkiota tai ohjauskeinoa tärkeämmäksi, ei palkkio tai toiminnan rajoite vaikuta asiantuntijan motivaatioon. Tutkielmassa havaittiin, että palkitseminen ja toiminnan ohjaus voivat joko vahvistaa, heikentää tai niillä on neutraali vaikutus asiantuntijoiden sisäiseen motivaatioon. Asiantuntijat kokivat, että nopeuden lisäksi myös työsuorituksen laadun arviointi on tärkeää. Korjaava kielteinen palaute edistää osaamisen kehittymistä, mutta myös säännöllisesti annettu myönteinen palaute on tärkeää. Tutkielmassa havaittiin myös, että auttamisketjun jokainen lenkki, myös asiantuntija itse, vaikuttaa operatiivisen työn sisäiseen palkitsevuuteen.

Suomi tuli Saamenmaahan, Saamenmaa palasi Suomeen – Saamelaisten kotialueen rinnakkainen olemus valtion rajaamana artikuloituna tilana ja saamelaiskulttuurin kulttuurisena tilana

Tutkielman aiheena ovat saamelaisten arjessa läsnä olevat käsitykset ja kokemukset heidän kotialueensa spatiaalisesta todellisuudesta. Tutkimuksessa selvitän millaisena kotialueen olemus näyttäytyy saamelaisille kahden kulttuurin vaikutuspiirissä eletyssä arjessa, millä tavalla eletyn tilan olemus näyttäytyy saamelaiskulttuurin kulttuurisena tilana ja millä tavalla eletyn tilan olemus näyttäytyy valtion rajaamana artikuloituna tilana. Tutkielmassa esitellään kahden eri kulttuurin eri aikoina vallinneet tavat jäsentää saamelaisten kotialueen sosiaalisesti tuotettua spatiaalista todellisuutta sekä valtion rajaamana artikuloituna tilana että saamelaiskulttuurin kulttuurisena tilana. Analyysiosiossa selvitetään, miten aineistodokumenteissa esiintyvien saamelaisyksilöiden kahden kulttuurin välissä eletyn arjen kokemukset tukevat näitä yhteiskunnallisten valtarakenteiden ylläpitämiä tilakäsityksiä. Näin tutkimus yhdistää yhteiskuntakriittistä ja humanistista näkemystä, jossa yksilön arkipäiväinen elämä kietoutuu yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin. Näkemykset kohtaavat toisensa saamelaisten eletyssä tilassa. Aineistona on kaksi nykypäivän arkea Saamenmaalla kuvaavaa dokumenttia ja, tutkimusmenetelmä toimii teoriasidonnainen sisällönanalyysi, jonka avulla aineistosta etsitään teemakokonaisuuksia, jotka joko korostavat kotialueen olemusta valtion rajaamana artikuloituna tilana tai saamelaiskulttuurin kulttuurisena tilana. Tutkimusasetelmassa alkuperäiskansayhteisöä on tutkimassa yhteisön ulkopuolelta tuleva tutkija. Tällainen tutkimusasetelma on herkkä aihe alkuperäiskansayhteisöä koskevassa tutkimuksessa, jossa vastaavanlaista tutkimusasetelmasta lähteneellä tutkimuksella on vuosisatoja oikeutettu kolonialismin harjoittaminen. Tutkimuksen lähtökohtana on tätä taustaa vasten peilaten alkuperäiskansasensitiivisyyteen pyrkiminen ja tutkijan roolin tunnustaminen yhteisön ulkopuolisena tulkitsijana, joka myös saattaa ymmärtää toisin tutkimuskohteiden kokemukset. Tutkimustulosten mukaan kummankin alueella vaikuttavan kulttuurin tavat käsittää kotialueen olemusta ovat läsnä dokumentissa esiintyvien saamelaisten arjessa. Aineistosta erottuu teemakokonaisuuksia, joiden yhteydessä saamelaisten eletyn tilan olemus korostuu sekä valtion rajaamana artikuloituna tilana että saamelaiskulttuurin kulttuurisena tilana.

Investointisuoja ja valtion sääntelyoikeus –Kuinka turvata yhteiskunnalliset edut regulatiivisissa pakkolunastuksissa?

Investointisuojasopimukset luotiin turvaamaan teollisuusmaista kotoisin olevien ulkomaisten sijoittajien omaisuutta siirtomaavaltioiden itsenäistyessä. Pääoma virtasi pitkään yksisuuntaisesti teollisuusmaista kehitysmaihin, minkä vuoksi sopimuksissa on korostettu yksinomaisesti sijoituksien suojelua. Sen sijaan niissä ei pääsääntöisesti ole ollut lainkaan mainintoja valtion sääntelyoikeudesta tai yhteiskunnallisista eduista. Sopimuksien pakkolunastuslausekkeet ovat tyypillisesti olleet hyvin avoimia ja lausekkeiden soveltamisala on laajentunut merkittävästi ajan saatossa. 1970- ja 1980-luvulla lausekkeita sovellettiin suoriin pakkolunastuksiin, kuten valtioiden kansallistamistoimiin. Sittemmin lausekkeiden soveltamisalaan ovat tulleet myös sellaiset valtion yleisluonteiset sääntelytoimenpiteet, jotka vaikuttavat merkittävästi sijoitusten taloudelliseen arvoon. Lausekkeiden avoimuuden vuoksi välimiesoikeuksilla on ollut suuri tulkintavalta valtion sääntelytoimenpiteen luonteen määrittelemisessä. Toisinaan välimiesoikeudet ovat huomioineet julkiset edut ja valtion sääntelyoikeuden. Toisinaan taas ne ovat sivuuttaneet nämä täysin ja arvioineet tapausta ainoastaan sijoitukselle aiheutuneiden taloudellisten vaikutusten perusteella. Tämä on ollut ongelmallista valtion sääntelyvapauden kannalta, minkä vuoksi valtiot ovat alkaneet täsmentää pakkolunastuslausekkeita ja sisällyttää sopimuksiin sääntelyvallan vahvistamislausekkeita. Tarkastelen tutkielmassani sitä, kuinka nämä uudemmissa sopimuksissa ja välimiesoikeuksien arviointiperusteissa omaksutut muutokset vaikuttavat valtion sääntelyvapauteen ja julkisten etujen toteutumiseen. Tämän lisäksi arvioin, kuinka erilaiset tulkintatavat mahdollistavat ei-taloudellisten yhteiskunnallisten etujen ja investointisuojan tasapainottamisen. Tutkielmani on lähtökohdiltaan oikeusdogmaattinen, mutta hyödynnän paljolti myös oikeussosiologista tutkimusmenetelmää ja kriittistä lainoppia. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että välimiesoikeuksien ratkaisut ovat hyvin merkittäviä oikeuslähteitä regulatiivisen pakkolunastuksen ja valtion ei-kompensoitavan sääntelyn välisessä rajanvedossa. Toisekseen välimiesoikeudet ovat ratkaisseet saman sopimuksen alaan kuuluvia ja samankaltaisia epäsuoraa pakkolunastusta koskevia tapauksia hyvin erilaisin perustein. Tämä ristiriitaisuus sekä sopimuksiin viime aikoina tehdyt muutokset osoittavat, että arvovalinnoilla ja poliittisilla ja taloudellisilla perusteilla on huomattava vaikutus niin välimiesoikeuksien ratkaisuihin kuin investointioikeuden sääntöihinkin.