996 resultados para Turnbull, Noel (1890-1970)


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa säädettiin vuonna 1968 laki koulujärjestelmän perusteista. Sen nojalla maassa siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä kunnalliseen yhtenäiskouluun eli peruskouluun vuosina 1972-1977. Laissa varattiin yksityisille oppikouluille mahdollisuus toimia uudessa järjestelmässä, koulun omistajayhteisön niin halutessa, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna. Vuonna 1974 lakia muutettiin siten, että kunta sai päättää, ottiko se yksityisen koulun koulusuunnitelmaansa vai ei. Suomeen jäi nelisenkymmentä yksityistä koulua, joista pääosa sijaitsi Helsingissä. Korvaavia kouluja näistä oli 24. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yksityisoppikoulujen Liiton (YOL) toimintaa peruskouluuudistuksen täytäntöönpanovuosina 1970-1977. Liiton päätavoitteena oli yksityiskoululaitoksen säilyttäminen. Pyrkimyksenä on selvittää YOL:n aiemmin lähes käyttämättömän arkistoaineiston avulla, millainen liitto oli rakenteeltaan, millaisilla intresseillä ja resursseilla se toimi ja millaisia suhdeverkostoja se koulutaistelun yhteydessä rakensi. Samalla pyritään luomaan laajempi kuva siitä, mitkä yhteiskunnalliset tahot puolustivat yksityiskoululaitoksen säilyttämistä Suomessa ja millaisin motiivein. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään mm. Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkistoaineistoa, opettajien ammattijärjestöjen lehtiä sekä peruskoulu-uudistusta koskevaa kirjallisuutta. Laadullisen verkostotutkimuksen keinoin yksityiskoululaitosta kannattaneet piirit hahmotetaan sosiaalisena verkostona, joka rakentui yhteisten intressien pohjalle. Tästä verkostosta käytetään termiä yksityisoppikouluväki. Tutkimustuloksena on, että yksityisoppikouluväki sosiaalisena verkostona rakentui ennen kaikkea ideologisten intressien pohjalle. Kyse oli pyrkimyksistä puolustaa porvarillista suomalaista yhteiskuntamuotoa ja vastustaa vasemmiston vaikutusvallan kasvua. YOL oli 1970-luvun Suomessa yksi monista porvariston taisteluelimistä. Yhdessä vuonna 1973 perustetun Vapaan koulutuksen tukisäätiön kanssa se kävi puolustustaistelua suojellakseen epäpoliittisena instituutiona pitämäänsä koululaitosta, jonka nähtiin joutuneen ideologisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksityisoppikouluväki oli pieni, mutta sangen vaikutusvaltainen ryhmittymä. Ydinjoukko koostui muutamasta kymmenestä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajasta, joita yhdisti korkea koulutus, porvarillis-isänmaallinen arvomaailma ja jossain määrin myös yhteiset kokemukset sotavuosilta. Joukkoa leimasi halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oman arvomaailmansa pohjalta; niin ikään se korosti kansalaisten oikeutta vapaaseen ja omaehtoiseen kasvatukseen sekä yksilölliseen omistusoikeuteen. Tavoitteessaan yksityisoppikouluväki onnistui kohtalaisesti. Ilman sen aktiviteettia ja tehokasta verkostoitumista sekä ennen muuta vahvoja poliittisia ja taloudellisia tukijoita tämä tuskin olisi onnistunut. Oman lisänsä onnistumiseen antoi julkisuuteen vuonna 1975 noussut Pirkkalan koulukokeilu, joka osaltaan lietsoi porvarillista arvomaailmaa edustavien tahojen epäluuloja vasemmiston koulutuspolitiikkaa kohtaan ja altisti heitä tukemaan yksityiskouluja. Vaikka taistelu osin onnistuikin, suurta kannatusta se ei saavuttanut. Moni näki yksityisoppikouluväen toiminnan taantumuksellisena reaktiona ja yrityksenä säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita. Esiin maalailtu pelko siitä, että kunnallinen peruskoulu veisi Suomen sosialismiin, ei saanut joukkoja liikkeelle yksityiskoulujen puolesta. Esimerkiksi opettajien myönteinen suhtautuminen kunnalliseen koululaitokseen osoittaa, etteivät he pääsääntöisesti nähneet koulu-uudistuksessa tämänkaltaista ideologista vaaraa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työ käsittelee vasemmistoradikalismia ilmiönä ja erityisesti kyseisen ilmiön eri vaiheita. Tarkempana tarkastelukohtana on Rote Armee Fraktion (RAF) -niminen vasemmistovallankumouksellinen ryhmä, joka toimi Saksan liittotasavallassa vuosina 1970-1998. Ryhmää tarkastellaan siltä kannalta, kuinka uutislehti Der Spiegel on en toimintaa eri aikoina tulkinnut. Alkuperäislähteenä on käytetty pääasiassa saksalaisessa Der Spiegel - viikkolehdessä ilmestyneitä ryhmää käsitteleviä artikkeleita. Erityistä painoa on laitettu sille, miten ryhmän toiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet eri ajankohtina julkaistuissa artikkeleissa näkyvissä oleviin tapoihin käsitellä ryhmää ilmiönä. Tarkastelu on rajattu koskemaan lähinnä vuosia 1970. 1977. 2007 ja 2008. Lisäksi mukaan on valikoitu vuosilta 1968. 1972 ja 1975 muutamia yksittäisiä artikkeleita. Aihe liittyy osaltaan keskusteluun sekä opiskelijaliikkeen radikalisoitumisesta 1960-ja 1970-lukujen vaihteessa että terrorismista laajempana ilmiönä. Tutkimustavoitetta lähestytään kolmen eri teeman kautta. Ensimmäisenä teemana tarkastellaan RAF:iin liittyviä artikkeleita siltä kannalta, mitä nimitystä ryhmästä on milloinkin käytetty. Toisena sitä. missä vaiheessa Der Spiegelissä alettiin pitää ryhmän toimintaa terrorismina ja toimijoita terroristeina ia kolmantena temaattisena aiheena analysoidaan sitä. millaista kirjoitustyyliä on ryhmää koskevissa artikkeleissa eri aikoina käytetty. Vuoden 1977 vaikutus siihen, kuinka ryhmästä kirjoitetaan vielä 2000-luvun alussa, on ollut suuri. Kun vielä RAF:n terroriaallon ollessa kovimmillaan syksyllä 1977 kerrottiin Der Spiegelissä ryhmän pitäneen Länsi-Saksaa polvillaan edeltäneet kaksi vuotta, puhuttiin vuonna 2007 seitsemästä vuodesta. Samanaikaisesti kun 2000-luvulla kirjoitetuissa artikkeleissa annetaan ryhmälle koko sen toiminnan ajaksi se asema ja nimi, jotka se oikeastaan lopulta sai vasta syksyn 1977 myötä ja vain muutamaksi kuukaudeksi, on artikkeleissa tyylillisesti kuitenkin palattu lähemmäs 1970-luvun alkua. Heti ryhmän perustamisen jälkeen ei sitä otettu vakavana yhteiskunnallisena toimijana ja tämä näkyi Der Spiegelin uutisoinnissa viihteellisenä kerrontatyylinä. Terroriaallon ollessa pahimmillaan ei tällainen kerrontatyyli ollut käytössä vaan RAF liitettiin osaksi laajempaa terrorismi-ilmiötä. Sen sijaan vuonna 2007 ilmestyneessä artikkelisarjassa jälleen palattiin samanlaiseen suorastaan vallankumousromantiikalla leikittelevään kerrontatyyliin. Näin Der Spiegelin tuli piirtäneeksi lähes neljässäkymmenessä vuodessa pitkän kaaren opiskelijaliikkeen äärilaidan radikalisoitumisesta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa aina Saksan liittotasavallan tuomiseen polvilleen 1977 ja yli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin selleissään kuolleiden RAF-johtohahmojen muodostumiseen osaksi populaarikulttuuria 2000-luvun alussa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Contenido: El hecho y la norma / Octavio N. Derisi – El Nuevo Mundo en la filosofía de la historia de Vico / Alberto Caturelli – Los comentarios de Santo Tomás y de Roberto Grosseteste a la “Física” de Aristóteles / Celina A. Lértora Mendoza – Descartes : cuestiones gnoseológicas / Augusto Furlán – Notas y comentarios -- Bibliografía

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Contenido: La declinación del espíritu y de la cultura / Octavio N. Derisi – Escalas y sistemas de la naturaleza / Olsen A. Ghirardi – La inversión de la perspectiva filosófica y sus consecuencias / Michele F. Sciacca – Positivismo y dialéctica / Norbert Lechner – Notas y comentarios -- Bibliografía

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Resumen: Con motivo de conmemorarse los 125 años de la coronación pontificia de la Imagen de Ntra. Sra. de Luján, Patrona de la República Argentina, el autor recorre la historia de los distintos oratorios, capillas y templos que le han sido dedicados, desde 1630, año del milagro, deteniéndose en los comienzos de la construcción de la monumental Basílica neogótica, reconocida como una de las más importantes de América en su tipo. El proyecto, en cuanto al diseño y desarrollo, corresponde al P. Jorge María Salvaire, vicentino, con el permanente apoyo del arzobispo de Buenos Aires, monseñor Federico León Aneiros. La mencionada Basílica guarda particular importancia histórica y pastoral en razón de albergar en su camarín la Imagen original de Ntra. Sra. de Luján, una pequeña talla de la Inmaculada Concepción, de arcilla cocida y pintada, vestida luego a la usanza española y con corona.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Resumen: Un tema que ha sido poco tratado, muy probablemente opacado por la importancia y celeridad del proceso relacionado con el nacimiento de la Unión Cívica Radical, es el de la rápida expansión del movimiento cívico y todo lo relativo a la organización, tanto a nivel provincial y nacional de los comités partidarios. El presente trabajo tiene entonces la intención de estudiar, dentro de la escasa información existente al respecto, cómo se produjo dicha organización y la posterior reorganización de los diversos centros políticos luego de la ruptura, en junio de 1891, de la Unión Cívica.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Presentación de la Primera Semana Argentina de Teología / Estanislao Karlic -- Estudio sociológico sobre la imagen de Dios en el hombre medio de Córdoba / Eva Chamorro Greca -- Las vías de la creencia en Dios / Domingo Basso -- Crónica de la Facultad

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Contenido: Materia y necesidad, espíritu y libertad / Octavio N. Derisi – Sistema y silencio en el “Tractatus” de Ludwig Wittgenstein / Alberto Moreno – Los nombres del ser / Gustavo E. Ponferrada – Una perspectiva iusfilosófica del valor justicia en el derecho constitucional / Germán J. Bidart Campos – Notas y comentarios -- Bibliografía

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Resumen: La ciudad de Rosario y su región experimentó en las primeras décadas del siglo XX un proceso de modernización institucional sin precedentes por su magnitud. En el presente artículo se analiza la interrelación entre sectores de la dirigencia, puntualmente la vinculada al sistema educativo provincial y la Bolsa de Comercio de Rosario, por generar recursos especializados que acompañaran el crecimiento de la actividad mercantil y la transferencia de dichos recursos a una de las principales ramas de la producción: la comercialización de cereales. De allí que el trabajo consta de tres partes: el movimiento Pro Escuela de Comercio, el movimiento pro universidad y el inicio del proceso de transferencia de las primeras investigaciones académicas del área.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Presentación / Dirección -- Teología de la liberación / Eduardo Pironio -- Figura teológico espiritual del obispo / Eduardo Pironio -- Reflexión teológica sobre el sacerdote / Eduardo Pironio -- “Poner la otra mejilla”, estudio sobre la redacción de Mt. 5 39-41 y Lc. 6 29-30 / Luis H. Rivas -- Convocatoria / Semana Nacional de Teología -- Cartas sobre los estatutos / Sagrada Congregación para la Educación -- Notas bibliográficas -- Libros recibidos

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Apresenta dados estatísticos sobre o resultado do pleito realizado em 1970. O texto se divide em 2 partes: a primeira se refere aos pleitos para escolha de Senadores, Deputados Federais e Estaduais, e a segunda contém os quadros comparativos dos pleitos de 1945 a 1970.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

In October 1970, Moss Landing Marine Laboratories began an observational program to determine/the seasonal changes in the water chemistry of Elkhorn Slough and Moss Landing Harbor. This data report contains the first year of data (October 1970 - November 1971). These data are of immediate interest in determining the flushing and mixing mechanisms of the slough and in establishing the effect that local domestic and industrial effluents have on the distribution of these chemical parameters. (Document contains 78 Pages)

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

This report summarizes municipal use of water in 138 selected municipalities in Florida as of December 1970 and includes the following: 1) Tabulation of data on water-use for each listed municipality; 2) tabulation of chemical analyses of water for each listed municipality; and 3) graphs of pumpage, included when available. Also included are selected recent references relating to geology, hydrology, and water resources of those areas in which the municipalities are located. (218 page document)

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador: