196 resultados para Paikka : eletty, kuviteltu, kerrottu
Resumo:
Teemanumero 1/2012: Arkisto.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Lectio praecursoria Jyväskylän yliopistossa 14.12.2013.
Resumo:
Kansainvälinen ura koskettaa yhä useamman suomalaisen elämää. Kansainvälistä uraa tutkittaessa aiemmin keskityttiin vahvasti ekspatriaatioon, mutta viime vuosina rinnalle on noussut uusia kansainvälisen uran muotoja. Omaehtoinen ekspatriaatio on saanut paljon huomiota uudempana tutkimusilmiönä. Omaehtoiset ekspatriaatit lähtevät omasta aloitteestaan ulkomaille työskentelemään ilman oman työnantajaorganisaation tukea. Kansainvälisesti liikkuvat henkilöt ja omaehtoiset ekspatriaatit edustavat suurta osaa kokonaistyövoimasta ja ovat näin ollen tärkeä osa työmarkkinoita. Tässä tutkimuksessa tutkittiin korkeakouluopiskelijoiden uratavoitteiden kansainvälisyyttä, sillä he ovat merkittäviä tulevaisuuden toimijoita, jotka eivät ole vielä kiinnittyneet mihinkään tiettyyn urapolkuun. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivista lähestymistapaa noudattaen ja tutkimuskysymykset ratkaistiin haastattelemalla yhdeksää Turun kauppakorkeakoulun opiskelijaa. Analyysissä käytettiin teemoittelua ja tyypittelyä. Tyypittelyn avulla opiskelijoista muodostettiin kolme opiskelijatyyppiä, jotka eroavat toisistaan siinä, kuinka paljon kansainvälisyys on läsnä puheessa uratavoitteista. Ilmiön ymmärtämisessä apuvälineinä käytettiin erityisesti omaehtoiseen ekspatriaatioon liittyvää teoriaa sekä ura-ankkureita. Kansainvälisyydellä on paljon merkitystä opiskelijoiden urasuunnitelmissa ja odotuksissa tulevaisuutta kohtaan. Kansainvälisyys koettiin vuorovaikutuksena eri maalaisten ihmisten kanssa, eri kieliä puhuen. Kaikki opiskelijat näkivät kansainvälisyyden positiivisena ja rikastavana tekijänä, mutta vain osalle kansainvälisyys oli henkilökohtaisesti tärkeää ja oleellinen osa uratavoitteita. Opiskelijat näkivät tärkeimpänä uratavoitteenaan omien tavoitteiden saavuttamisen ja uralla kehittymisen. Osa opiskelijoista arvosti pitkiä työsuhteita kun taas osa näki mielekkäämmäksi yrityksen vaihtamisen tiuhaan. Opiskelijat eivät pitäneet radikaaleja uraliikkeitä, kuten alan vaihtoa, tulevaisuudessa todennäköisinä. Menestyminen nähtiin yksilöllisenä omien tavoitteiden saavuttamisena ja uralla etenemisenä. Tyypittelyn myötä aineisto jakautui kolmeen opiskelijatyyppiin: globaali liikkuja, innokas työmatkailija sekä tahaton ekspatriaatti, jotka eroavat sen suhteen, miten he suhtautuvat kansainvälisyyteen ja ulkomaille muuttamiseen ja mikä on kansainvälisyyden merkitys heidän uratavoitteissaan. Kaiken kaikkiaan opiskelijat toivat hyvin erilaisia tavoitteita esiin tulevaisuuden urasta puhuttaessa ja kansainvälisyys sai erilaisia merkityksiä heidän puheessa. Ulkomaille muuttaminen kiinnostaa ja kansainvälinen ura houkuttaa, osaa enemmän kuin toisia.
Resumo:
Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin
Resumo:
Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää yläkoulun erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan yläkoulukulttuurissa ja mahdollisista toiseuden kokemuksistaan. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ne erityisen tuen oppijat, jotka opiskelivat 21 – 50 % yleisopetuksen ryhmissä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahden Eteläsuomalaisen kunnan 13 erityisen tuen oppijaa keväällä 2015. Oppijat opiskelivat vuosiluokilla 7 – 9 ja osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin 8 – 14 tuntia viikossa. Metodologisesti tutkimus sijoittui laadullinen tutkimuksen kentälle ja toteutettiin fenomenografisen tutkimusotteen ja analyysin keinoin. Fenomenografian keinoin tutkittiin erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan ja toiseudestaan. Käsityksistä muodostettiin ensimmäisen ja toisen asteen kuvauskategoriat Uljensin tapaa mukaillen. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat, että yläkoululaisen erityisen tuen oppijan positio oli ”määrätty”. ”Määrääjinä” olivat muodollinen koulu ja fyysinen koulu sääntöineen ja hiljaisine tietoineen. Epämuodollinen koulu joko vakautti tai ”määräsi” heikentämällä erityisen tuen oppijan positiota. Toiseus lisääntyi erotekona epämuodollisen koulun dialogeissa, mutta erityisen tuen oppijan myönteiset subjektiiviset kokemukset vähensivät erotekoa. Tulosten perusteella peruskoulussa näyttää olevan kaksi kivijalkaa; toinen yleisopetukselle, toinen erityisopetukselle. Kaikille yhteistä peruskoulua ei voida rakentaa kahdelle aatteel-liselle kivijalalle. Kivijalkojen yhdistämiseksi esimerkiksi terminologiaa pitää uudistaa. Termit erityisopetus ja yleisopetus sekä erityinen ja tavallinen ovat muodollisen koulun dikotomisia valtasanoja, joita käyttämällä oppijat kategorioidaan. Epämuodollisessa kou-lussa valta oli ”kuplivaa”. Asemat ja paikat saavutettiin, mutta myös menetettiin. Erityisen tuen oppijat, jotka osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin, kokivat itsensä normaaleiksi. Normaalius osoittautui koulutusidentiteetiksi, erääksi vallanmuodoksi. Valta on se todel-linen elementti, joka ohjaa kouluinstituution toimintaa ja säätelee sen suhteita.