Finlandismer i fokus : Finlandssvenska studerandes syn på ett urval finlandismer och allmänsvenska ord och uttryck

Syftet med studien är att undersöka sydfinlandssvenska högskolestuderandes kännedom om och inställning till ett urval finlandssvenska ord och uttryck samt till dessa ords allmänsvenska motsvarigheter. För att undersöka detta har jag gjort en enkätundersökning bland svenskspråkiga högskolestuderande i Helsingfors. Jag undersöker i vilken utsträckning informanterna använder finlandssvenska ord och uttryck och i vilken utsträckning allmänsvenska. Jag undersöker även vilka finlandssvenska ord och uttryck de använder mest och vilka minst, samt vilka allmänsvenska ord och uttryck de använder mest och vilka minst. Dessutom undersöker jag om informanternas språkliga bakgrund har ett samband med deras kännedom om och användning av finlandssvenska respektive allmänsvenska ord och uttryck. Avsikten med den här undersökningen är att öka kunskapen om hur unga finlandssvenskar förhåller sig till sin finlandssvenska varietet samt till den allmänsvenska varieteten som de i vuxen ålder förutsätts behärska åtminstone i någon mån. Idén till enkätundersökningen kommer från Margareta Södergårds och Sofie Tjärus studie Blivande barnträdgårdslärares syn på finlandismer (2008). Urvalet finlandismer kommer från en mindre undersökning Goda och onda finlandismer som Mikael Reuter (2004) har gjort bland en grupp finlandssvenska och sverigesvenska språkvårdare. Sammanlagt ingår 55 finlandismer av olika slag i enkäten. För varje finlandism finns det även en eller fler allmänsvenska motsvarigheter och sammanlagt ingår därför 122 ord och uttryck i enkäten. Mina informanter är 162 studerande vid två svenska högskolor i Helsingfors. För att få reda på relevanta bakgrundsfakta om informanterna har jag använt samma formulär som Therese Leinonen i Svenskan i Finland ett språk i kläm? (Leinonen & Tandefelt 2000). Jag har utgående från informanternas generella språkanvändning delat in dem i tre grupper. En grupp vars vardag är finskdominerad, en vars vardag är svenskdominerad och en vars vardag utspelar sig till ungefär lika stor del på svenska som på finska. Undersökningen är kvantitativ och för att behandla materialet har statistikprogrammet SPSS använts. Studien visar att informanterna förhåller sig rätt lika till finlandismerna och de allmänsvenska orden och uttrycken. De känner ungefär lika bra till de finlandssvenska och de allmänsvenska orden och uttrycken, men de prefererar ändå i viss mån finlandismerna framför de allmänsvenska orden och uttrycken. Mina informanter förefaller i viss mån vara mer accepterande mot finskpåverkade finlandismer än vad Reuters (2004) informanter är, och de förhåller sig mindre positiva till metaforiska uttryck än vad Reuters informanter gör. Informanter med en svenskspråkig vardag verkar använda allmänsvenska ord och uttryck i högre utsträckning än vad informanterna med en finskspråkig vardag gör. Resultaten tyder dessutom på att informanterna med en svenskspråkig vardag också känner till fler allmänsvenska ord och uttryck även om de inte alltid själva är beredda att använda dem. Studien visar även att informanter med en svenskspråkig vardag använder en del metaforiska uttryck mer än vad informanterna med en finskspråkig vardag gör. Det är överlag tydligt att undersökningens informanter, finlandssvenska högskolestuderande från södra Finland, varken har en speciellt stor kännedom om metaforiska uttryck eller en speciellt positiv inställning till dessa. Bristande behärskning av metaforiska uttryck, idiom och kollokationer kan ses som ett första steg mot språkförlust och sett ur den synvinkeln är resultatet oroväckande. Det stärker den rådande uppfattningen att allt inte står helt rätt till med den svenska språkbehärskningen bland unga finlandssvenskar.

Itsekorjaus huumorin keinona verkkokeskustelussa

Tutkielmassa tarkastellaan itsekorjausta huumorin ja vitsailun keinona kahdenkeskisessä verkkokeskustelussa. Keskustelut käydään Messenger-pikaviestinohjelmassa, jossa keskustelijat voivat lähettää toisilleen kirjoitettuja viestejä ja olla reaaliaikaisesti vuorovaikutuksessa keskenään. Aineisto on vuosilta 2004 - 2010; kooltaan se on 25088 kilotavua (noin 2531,5 sivua tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettua tekstiä). Informantteja on viisi, ja he ovat ystäviä keskenään, jolloin keskustelu on hyvin reaaliaikaista, spontaania ja vitsailevaa. Aineisto sisältää 71 tapausta, joissa itsekorjausta käytetään huumorin keinona. Tutkimusaihetta lähestytään keskustelunanalyyttisen metodin avulla. Vaikka se on puhutun kielen tutkimukseen kehitetty analyysiväline, sitä voidaan soveltaa myös verkkokeskustelun tarkastelemiseen. Keskustelunanalyyttisin keinoin pystytään selvittämään, millä keinoin keskustelijat korjaavat tahattomia kirjoitusvirheitä ja tarkoituksella väärin kirjoitettuja muotoja tai vuoroja, kun ne osallistuvat huumorin luomiseen. Tutkimus osoittaa, kuinka jo tahattoman kirjoitusvirheen tekeminen huvittaa keskustelijoita etenkin silloin, kun sanasta tulee suomen kielessä tuntematon, jolloin sen humoristisuus ei voi perustua sen merkitykseen. Lyöntivirheen seurauksena syntynyt sana voi myös olla kontekstiinsa sopimaton, minkä vuoksi se huvittaa keskustelijoita. Kirjoitusvirheellistä muotoa saatetaan käyttää lisäksi tarkoituksella myöhemmin keskustelussa huumorin keinona. Sormen lipsahdukset korjataan usein lähettämällä korvaava muoto keskusteluun ilman puhutussa keskustelussa korjausta ennakoivaa ainesta (esim. sanan katkaisu, tauko tai partikkeli eiku, tai ja siis), minkä mahdollistaa verkkokeskustelun kirjoitettu muoto: korjauksen kohde voidaan havaita aikaisemmasta näkyvissä olevasta keskustelusta. Mahdollinen korjausta implikoiva partikkeli sijoittuu esiintyessään usein vasta korjaavan aineksen jälkeen. Toisin kuin tahattomia virheitä korjattaessa, tarkoituksella väärin kirjoitettujen vitsailevien muotojen korjaus voidaan ennakoida partikkeleilla eiku tai tai, jotka osoittavat korjattavan sanan tai rakenteen sopimattomuuden kontekstiin. Humoristisuus perustuu väärän ja korjaavan muodon rinnastamiseen, ja usein ne ovatkin esimerkiksi samassa sijamuodossa tai saman verbin eri persoonamuotoja, ja niillä voidaan viitata leikkisästi samaan tarkoitteeseen. Tahallisella väärinkirjoituksella saatetaan vitsailla niin keskustelun alussa kuin missä kohtaa keskustelua ja minkälaisessa toiminnassa tahansa (esim. ehdotuksessa, kannanotossa ja ymmärrysehdokkaassa) lukuun ottamatta keskustelun lopetuksia. Keskustelija voi kumota ja osoittaa edeltävän vuoronsa olleen vitsi myös kiteytyneellä ilmauksella noei, joka on aineistossa eniten käytetty korjauskeino: se esiintyy 39 kertaa kaikista 71 tapauksesta. Ilmaus näyttää olevan erityisen käyttökelpoinen korjaustapa lyhyen muotonsa vuoksi, sillä se on nopea kirjoittaa humoristiseksi tarkoitetun viestin jälkeen vaikkakin keskustelija haluaa ensin tarkoituksella esittää olevansa jossain määrin vakavissaan korjattavassa viestissään. Noei tekee korjauksen yksin eikä tarvitse seurakseen korjaavaa ainesta, mutta toisen lausuman kanssa esiintyessään ilmaus voi kumota laajemmankin jakson edeltävästä keskustelusta. Noei:llä tehty korjaus voi kohdistua myös keskustelun moodiin, jonka ilmaus saattaa siirtää humoristiseksi tai vakavaksi.

Yhteisestä toiminnasta yhteiseen kieleen : keskustelunanalyyttinen tutkimus toisen kielen oppimisesta kielikylpypäiväkodin arkitilanteissa

This dissertation examines how Finnish-speaking children learn Swedish in an immersion kindergarten where the method of Canadian immersion is used. Within the framework of conversation analysis, this study explores how second language learning is situated in interaction and evidenced in the participants´ verbal and non-verbal behavior. The database consists of 40 hours of videotaped data collected in naturally occurring situations in a group of 15 four-year-old children during the first two years of their immersion. Due to the immersion method, all the children share the same L1, in this case Finnish, and the teachers understand Finnish. However, they speak only Swedish to the children in all situations and Swedish is learned in interaction without formal teaching. The aim of the study is to discover how the children´s second language competence gradually increases when they participate in interaction with the Swedish-speaking teachers. The study also sheds light on the methodological question of how second language learning can be analyzed with the method of conversation analysis. The focus is on showing how the second language is learned in interaction, especially on how learning is achieved collaboratively. In this study, the emerging second language competence is explored by investigating how the children show understanding of the teachers´ non-verbal and verbal actions during the first and the second semester of the immersion. The children´s use of Swedish is analyzed by investigating how they recycle lexical items and later even syntactic structures from the teachers´ Swedish turns. The results show that the teachers´ actions are largely understood by the children even at the beginning of the immersion. The analyzes of the children´s responsive turns reveal that they interpret the teachers´ turns on the basis of non-verbal cues at first. Especially at the beginning of the immersion, the participants orient to the progress of interaction and not to problems in understanding. Even in situations where the next actions show that the children do not understand what is said, they tend to display understanding rather than non-understanding. This behavior changes, however, when the children´s competence in their second language increases. At the second semester, the children both show understanding of the teachers´ verbal turns and also display their non-understanding by initiating repair when they do not understand. Understanding of the teachers´ verbal turns, including their syntactic structure, is manifested in the ways the children tie their turns to the teachers´ turns. Recycling, on the other hand, proves to be the way by which the children start to speak the second language. In this study, the children´s common L1 is evidenced to be an important resource in interaction. It allows the children to participate in their individual ways and to share their experiences both with each other and with the teachers. It also enables them to co-construct conversations that lead to collaborative learning. Moreover, the uninhibited use of L1 proves to be an important analytic tool that makes the immersion data especially fruitful for conversation analytic research on second language learning, since the children´s interpretations of the second language are in evidence even when they do not speak the second language.

Sanomattakin selvää? : "Ja", "mutta" ja "että" puheenvuoron lopussa

This study describes the use of utterances ending in the conjunctions "ja" (‘and’), "mutta" (‘but’) or "että" (‘that’/‘so’) in Finnish conversation. It argues that in spoken interaction, these conjunctions are not only used as linking elements but also as final elements in interactional and linguistic units. In contrast to more traditional views, the study shows that final conjunctions do not always indicate incompleteness or project continuation, but that they can also form recognizable points for turn-transition. In these contexts they can be reanalyzed as final particles that leave some aspect of the turn implicit. The data for the study consist of audio-taped telephone conversations and videotaped service encounters. Situated within the framework of conversation analysis and interactional linguistics, the study discusses the interactional uses of conjunction-final turns and their recognizability as possibly complete units in talk-in-interaction. The analysis of conjunction-final utterances focuses on 1) participant orientation, and 2) their recurrent contexts of use. The results show that the recipients of conjunction-final utterances often treat them as sufficient and complete in their contexts by displaying understanding or agreement. When the same speaker continues after a pause, it is not always clear that the continuation was "planned" in advance; it can also be reactive to lack of expected uptake. In these cases, a turn can be analyzed as potentially complete even if the same speaker decides to continue after a pause. In the light of these observations, the study confirms the incremental nature of spoken language. All the final conjunctions under examination have recurrent and recognizable contexts of use. Most typically, a conjunction-final utterance is produced in the service of some earlier claim by the same speaker. The conjunction-final utterance may 1) specify the earlier claim with a detailing list ("ja"), 2) legitimize it by presenting grounds ("että") or 3) partly back down from it by making a concession ("mutta"). Together with the earlier claim, conjunction-final utterances form recognizable discourse patterns that are used for argumentative purposes. In these contexts, conjunctions are used to relinquish the floor instead of functioning as turn-holding devices. In conclusion, the study discusses the emergence of conjunctions as final particles – how their development can be explained. Conjunction-type final particles emerge from recurring situations in which the future course of the conjunction-final turn-so-far is clear enough to remain unsaid, to be left to inference. More specifically, this ability to leave something to inference often lies in the fixed discourse patterns that are conventionalized and predictable and thus reducible.

Finlandssvenska åsikter om och attityder till modern språkpåverkan

The study describes and analyzes Finland Swedes attitudes to modern-day linguistic influence, the relationship between informants explicitly reported views and the implicit attitudes they express towards language influence. The methods are primarily sociolinguistic. For the analysis of opinions and attitudes I have further developed and tested a new tool in attitude research. With statistical correlation analysis of data collected through a quantitative survey I describe the views that Swedish-language Finns (N=500) report on the influence of English, on imports, and on domain loss. With experimental matchedguise techniques, I study Finland-Swedes (N=600) subconscious reactions to English imports in spoken text. My results show that the subconscious reactions in some respects differ markedly from the views informants explicitly report that they have: informants respond that they would like English words that come into Swedish to be replaced by Swedish replacement words, but in a matched-guise test on their subconscious attitudes, the informants consider English words in a Swedish context to have a positive effect. The topic is further dealt with in interviews where I examine 36 informants implicit attitudes through interactional sociolinguistic analyses. This study comes close to pragmatic discourse analysis in its focus on pragmatic particles and modality. The study makes a rather strict distinction between explicitly expressed opinions and implicit, subconscious attitudes. The quantitative analyses suggest that the opinions we express can be tied to the explicit in language. The outcome of the matched-guise test shows that it is furthermore possible to find subconscious, implicit attitudes that people in actual situations rely on when they make decisions. The discourse analysis finds many subconscious signals, but it also shows that the signals arise in interaction with one s interlocutor, the situation, and the norms in the society. To account for this I have introduced the concept of socioconscious attitude. Socioconscious attitudes reflect not only the traditions and values the utterer grew up with, but also the speaker s relation to the social situation (s)he takes part in.

Päivikin sadusta Metsolan lapsiin : Aili Somersalon lastenkirjojen nimistö 1910-luvulta 1950-luvulle

Tutkielmassa selvitetään, millaiset piirteet ovat tyypillisiä Aili Somersalon kirjoittamien satuteosten nimistölle. Tarkasteltavana on 274 nimeä, jotka on poimittu kymmenestä Somersalon vuosina 1918 1951 julkaistusta lastenkirjasta. Nimiaineisto on jaettu kuuteen eri kategoriaan: ihmisten nimiin, eläinten nimiin, kuvitteellisiin nimiin, fantastisten satuolentojen nimiin, paikannimiin ja lainanimiin. Tutkielmassa keskitytään nimien rakenteellisten piirteiden ja funktioiden erittelyyn. Tämän lisäksi pohditaan, kuinka nimet ovat motivoituneet ja muuttuuko kirjailijan nimenanto vuosikymmenten aikana. Tutkielmassa sivutaan myös nimen ja nimityksen välistä rajaa sekä kyseenalaistetaan iso alkukirjain proprin tunnusmerkkinä kaunokirjallisessa kontekstissa. Aineiston nimille tyypillisiä rakenteellisia piirteitä ovat yksinimisyys, yhdysnimirakenne ja nimien kaksiosaisuus, appellatiivisuus ja adjektiivien esiintyminen nimenä tai nimenosana, johtimien käyttö sekä erilaiset äänteelliset piirteet. Nimen perustehtävän, identifioinnin, lisäksi aineiston nimet pyrkivät kuvailemaan, luokittelemaan ja lokalisoimaan tarkoitteitaan. Vuosikymmenten aikana teosten nimimäärä kasvaa maltillisesti. Teosten sisältämissä konventionaalisissa nimissä näkyy kulloisenkin vuosikymmenen nimimuoti. Merkillepantavaa on myös teoksissa esiintyvä hahmojen samanimisyys. Mielenkiintoisen lisän analyysiin tuovat aineiston lainanimet, jotka ovat peräisin paitsi universaalista satuperinteestä, myös suomalaisesta kansanmytologiasta ja Kalevalasta. Kansallisromanttisuus näkyy myös teoksiin valikoituneissa konventionaalisissa nimissä, joista suuri osa on omakielisiä. Kirjailija on lainannut teoksiinsa nimiä myös omasta elämänpiiristään. Somersalon nimenmuodostus nojaa vahvasti leksikkoon. Aineiston nimien ja nimitysten välinen raja ei ole yksiselitteinen, ja aineiston voikin luonnehtia koostuvan nimityksen kaltaisista nimistä ja nimen kaltaisista nimityksistä. Kaiken kaikkiaan aineiston nimet ovat hyvin informatiivisia, tarkoitteen fyysisiä tai mentaalisia ominaisuuksia kuvailevia, ja toimivat olennaisena osana tarinankerrontaa. Nimet kielivät kirjailijan kannattamasta ideologiasta, ja kytkeytyvät siten myös reaalimaailmaan. Vaikka kirjailijan nimenanto on osin huolimatonta, on se silti selvästi harkittua. Aili Somersalon luoma nimimaisema on omalakinen ja tunnistettava.

Toisia todellisuuksia, murtumia kielessä ja subjektissa : Mielen sairaus ja kirjoittaminen terapiana Maria Vaaran omaelämäkerrallisessa tuotannossa

Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (1931 1992) omaelämäkerrallista teossarjaa sekä Vaaran kirjoittamisen terapeuttisia funktioita. Teoksissaan Vaara kuvaa parantumistaan skitsofreniaksi luokitellusta psyykkisestä sairaudesta ja masennuksesta luovan kirjoittamisen sekä psykoterapian avulla. Vaaran kirjoitus lähestyy psykoanalyyttisia teorioita kirjoittamisen terapeuttisista vaikutuksista, mutta myös jälkistrukturalistisia näkemyksiä tekstistä prosessinalaisena, kumouksellisena käytäntönä. Tutkielman keskeiset teoriat tulevat psykoanalyytikko, kielitieteilijä Julia Kristevalta sekä psykoanalyyttisesta ja jälkistrukturalistisesta perinteestä, ja näiden teoreettisten lähestymistapojen avulla tarkastellaan omaelämäkerrallisen kirjoittamisen, subjektiuden sekä kielen ja kirjoittamisen toisiinsa limittyviä teemoja Vaaran tuotannossa. Vaaran omaelämäkerrallinen kirjoittaminen paljastuu tutkielmassa yhtäaikaisesti subjektiutta eheyttäväksi ja hajottavaksi toiminnaksi. Vaaran teokset osoittavat, miten minuus rakentuu erilaisten samastumisten ja erottautumisten kautta, psykoottisten kuvitelmien, hallusinaatioiden ja paranoidien kuvitelmien täyttäessä tekstin. Kirjoittaminen kohtaa ongelman merkityksen epäyhtenevyydestä: siitä, ettei sanoilla koskaan voida täysin tavoittaa omia psykofyysisia kokemuksia tai välittää niitä toisille ihmisille. Kuitenkin Vaaran teosten Maria kirjoittaa kaiken aikaa ja luo kokemuksellisia suhteita toisiin. Mielikuvitus, kirjallisuus ja kirjoittaminen muodostavat avoimen psyykkisen tilan, jossa minuutta voidaan rakentaa. Kirjoittaminen osoittautuu lopulta käytännöksi, jossa esteettinen, terapeuttinen ja eettinen nivoutuvat yhteen. Vaaran teosten Marian harjoittama minuuden analyysi tarjoaa mahdollisuuksia käsitellä vierauden ja toiseuden ilmenemistä omassa itsessä ilmiö, joka Julia Kristevan mukaan mahdollistaa myös niiden todellisten toisten ymmärtämisen, joiden parissa elämme. Vaaran teokset kyseenalaistavat jaottelun terveisiin ja sairaisiin , ne rikkovat toden ja fiktion välisiä rajoja ja käsitystä minuudesta yhtenä ja eheänä. Vaaran tuotanto ei olekaan ainoastaan kuvaus skitsofreniasta ja sen kielestä, vaan siitä, miten minuus ja ilmaisu ylipäänsä rakentuvat suhteessa toisiin ja miten psyykkinen elämä on riippuvaista avoimuudesta erilaisille katkoksille ja murtumille.

Cohésion modale et subordination : Le conditionnel et le jussif finnois au miroir de la valeur sémantique et discursive du subjonctif français

Modal cohesion and subordination. The Finnish conditional and jussive moods in comparison to the French subjunctive This study examines verb moods in subordinate clauses in French and Finnish. The first part of the analysis deals with the syntax and semantics of the French subjunctive, mood occurring mostly in subordinate positions. The second part investigates Finnish verb moods. Although subordinate positions in Finnish grammar have no special finite verb form, certain uses of Finnish verb moods have been compared to those of subjunctives and conjunctives in other languages. The present study focuses on the subordinate uses of the Finnish conditional and jussive (i.e. the third person singular and plural of the imperative mood). The third part of the analysis discusses the functions of subordinate moods in contexts beyond complex sentences. The data used for the analysis include 1834 complex sentences gathered from newspapers, online discussion groups and blog texts, as well as audio-recorded interviews and conversations. The data thus consist of both written and oral texts as well as standard and non-standard variants. The analysis shows that the French subjunctive codes theoretical modality. The subjunctive does not determine the temporal and modal meaning of the event, but displays the event as virtual. In a complex sentence, the main clause determines the temporal and modal space within which the event coded by the subjunctive clause is interpreted. The subjunctive explicitly indicates that the space constructed in the main clause extends its scope over the subordinate clause. The subjunctive can therefore serve as a means for creating modal cohesion in the discourse. The Finnish conditional shares the function of making explicit the modal link between the components of a complex construction with the French subjunctive, but the two moods differ in their semantics. The conditional codes future time and can therefore occur only in non-factual or counterfactual contexts, whereas the event expressed by French subjunctive clauses can also be interpreted as realized. Such is the case when, for instance, generic and habitual meaning is involved. The Finnish jussive mood is used in a relatively limited number of subordinate clause types, but in these contexts its modal meaning is strikingly close to that of the French subjunctive. The permissive meaning, typical of the jussive in main clause positions, is modified in complex sentences so that it entails inter-clausal relation, namely concession. Like the French subjunctive, the jussive codes theoretical modal meaning with no implication of the truth value of the proposition. Finally, the analysis shows that verb moods mark modal cohesion, not only on the syntagmatic level (namely in complexe sentences), but also on the paradigmatic axis of discourse in order to create semantic links over entire segments of talk. In this study, the subjunctive thus appears, not as an empty category without function, as it is sometimes described, but as an open form that conveys the temporal and modal meanings emerging from the context.

"Litrasev viinapulloj ja séittemätóista kalijjaa" : Diftongin reduktio ja geminaatio erään pyhäjärvisistä nuorista koostuvan ryhmän puhekielessä

Tutkielmassa tarkastellaan erään 16- ja 17-vuotiaista syntyperäisistä pyhäjärvisistä nuorista tytöistä ja pojista koostuvan sosiaalisen ryhmän puhekieltä diftongin reduktion ja geminaatioilmiöiden kautta. Geminaatioilmiöistä tarkastellaan yleisgeminaatiota ja itämurteiden erikoisgeminaatiota mutta pääpaino on itämurteiden erikoisgeminaatiossa. Tutkimuspaikkakunta Pyhäjärvi sijaitsee maantieteellisesti Pohjois-Pohjanmaalla mutta kuuluu lingvistisesti savolaismurteisiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka elinvoimaisia tarkasteltavaksi valitut piirteet ovat sekä kuinka paljon ja miten ne varioivat ryhmän puhekielessä. Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisesti. Kvalitatiivisesti piirteiden käyttöä tarkastellaan etenkin vuorovaikutuksen mutta myös sukupuolen näkökulmasta. Tutkittavia kielenoppaita on kuusi: kolme tyttöä ja kolme poikaa. Tytöt ovat lukio- ja pojat ammattikouluopiskelijoita. Kielenoppaiden muodostama ryhmä pohjautuu yläkouluaikaisiin ystävyyssuhteisiin ja oli jo olemassa ennen aineistonkeruuta. Tutkielman aineistona on 5 tuntia ryhmän jäsenten välisiä keskusteluja: 2,5 tuntia tyttöjen keskistä keskustelua, 1,5 tuntia poikien keskustelua ja 1 tunti keskustelua, jossa kaikki ryhmän jäsenet olivat läsnä koko ryhmän kesken. Kukin keskustelu on tallennettu sekä ääni- että videonauhalle. Nauhoitukset on tehty maalis- ja toukokuussa 2010. Tutkielman kvantitatiivinen analyysi perustuu korvakuulolla tehtyihin mittauksiin ja niihin perustuviin absoluuttisiin frekvensseihin. Sekä diftongin reduktio että molemmat geminaatioilmiöt ovat ryhmän puhekielessä elinvoimaisia piirteitä, joskin diftongin reduktion kohdalla esiintyminen on labiilia. Etenkin yleisgeminaatio on ryhmän puhekielessä, myös idiolekteittain katsottuna, taajaan esiintyvä ja lähes varioimaton piirre: geminoituminen esiintyy täysgeminaattana lähes aina yleisgeminaation sallivissa konteksteissa. Geminoituminen on vahvempaa ensi- kuin jälkitavuissa. Sen sijaan sekä diftongin reduktio että itämurteiden erikoisgeminaatio varioivat ryhmän puhekielessä yleiskielisten ja eriasteisten murteellisten varianttien välillä. Suurin osa diftongeista, niin i-, u- kuin y-loppuisistakin, esiintyy yleiskielisessä muodossa ja redusoituessaan reduktion lievässä asteessa. Itämurteiden erikoisgeminaation mahdollistavissa konteksteissa yleiskielisiä variantteja on niin ikään murrevariantteja enemmän. Murrevarianttien enemmistö on täysgeminaatallisia. Tutkielmassa selviää lisäksi, että eri diftongien ja konsonanttien välillä on ryhmän puhekielessä eroja sekä piirteiden asteittaisessa että määrällisessä esiintymisessä, samoin kuin eri äänneympäristöissä esiintymisessäkin. Myös idiolektien välillä on eroja diftongin reduktion ja itämurteiden erikoisgeminaation esiintymisessä. Aineisto osoittaa, että sekä diftongin reduktion että itämurteiden erikoisgeminaation esiintymisessä on selviä leksikaalisia rajoitteita kielenoppaiden puheessa. Kun diftongi ai tai ei muodostaa lekseemin yksin (ai dialogipartikkelina ja ei kieltosanana), se on yleiskielinen. Diftongi äi puolestaan esiintyy poikkeuksellisen vahvana varianttina affektisissa yhteyksissä lekseemissä äiti. Affektisuus vaikuttaa liittyvän myös konsonanttiyhtymien lj, rp ja rv jälkikomponenttien geminoitumiseen vahvistavasti lekseemeissä kaljaa, turpaan ja hirvee. Tarkasteluun valittujen puhekielen piirteiden esiintymisessä voi havaita säännönmukaisuutta myös lauserakennetta ja kielenkäyttöä laajemmin tarkastelemalla. Referoinnin ja tarinankerronnan yhteydessä diftongin reduktion ja itämurteiden erikoisgeminaation käyttö yleistyy ja vahvistuu. Vahvistuminen on puhetilanteen ja keskusteluun osallistuvien vuorovaikutustehtävien motivoimaa. Tällöin on kyse selvästä murteella tyylittelystä. Itsekorjauksen ja liitepartikkelin -kO avulla muodostettujen kysymysten yhteydessä piirteet puolestaan esiintyvät aineistossa yleiskielisinä. Yleisgeminaatioon edellä mainitut eivät näytä vaikuttavan. Sukupuolten välillä on huomattavissa eroja tarkasteltujen kielenpiirteiden esiintymisessä ja käytössä. Tutkielma osoittaa, että pojat ovat tarkasteluun valittujen kielenpiirteiden valossa jonkin verran tyttöjä murteellisempia. Sukupuolten välisiä murteellisuuseroja voidaan selittää etenkin opiskelupaikkakunnan, koulutuksen, sosiaalisten kontaktien, kielenkäytön tapojen ja vuorovaikutustehtävien avulla. Tutkimus tarjoaa tietoa nykypuhesuomen variaatiosta kolmen puhekielen piirteen kautta. Työ jättää paljon tarkasteltavaa myös tämän tutkielman jälkeiselle tutkimukselle. Edelleen selvitettäväksi jäävät monet muut kielenpiirteet ryhmän puhekielessä. Erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde olisi persoonapronominien variaatio (minä ~ mä ~ mää). Luonnollinen jatke tutkielmalle olisi myös ryhmän reaaliaikainen seuraaminen valittujen kielenpiirteiden osalta.

Koodinvaihto Madventures-matkailuohjelmassa

Pro gradu tutkielman aiheena on kielensisäinen koodinvaihto suomalaisessa Madventures-matkailuohjelmassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä funktioita koodinvaihdolla on kyseisessä ohjelmassa ja millä tavoin koodinvaihto siinä ilmenee. Aineistona on ohjelman ensimmäinen tuotantokausi, joka on kuvattu vuonna 2002. Tuotantokausi koostuu kymmenestä 45 50 minuuttia pitkästä jaksosta. Tarkasteltavana on ohjelman kahden juontajan, Riku Rantalan ja Tuomas Tunna Milonoffin kieli. Tutkielmassa hyödynnettävät tutkimussuuntaukset ovat sosiolingvistinen variaationtutkimus ja keskustelunanalyysi. Analyysiluvut rakentuvat koodinvaihdon funktioiden mukaan. Luvussa 3 tarkastellaan koodinvaihtoja, jotka viestivät siirtymästä roolista toiseen. Koodinvaihdon funktiona voi tällöin olla aikaisemman, todella tapahtuneen tai sellaisena esitetyn puhetilanteen referointi, kuvitteellisen puhetilanteen esittäminen tai ohjelman juontajan rooliin orientoituminen. Luvussa 4 käsitellään koodinvaihtoa merkkinä siirtymästä näkökulmasta toiseen. Vaihtelevina näkökulmina voivat tällöin olla persoonallinen ja objektiivinen, nykyinen ja mennyt aika tai puhujan ja katsojan näkökulma. Luku 5 on sekaluku, johon on koottu muita aineistossani esiintyviä koodinvaihdon funktioita. Niitä ovat moodinvaihto, vuoron vastaanottajan vaihtuminen, siirtyminen toiminnasta toiseen, edeltävän käskyn vahvistaminen tai sen ilmaiseminen, ettei sanottu asia pidä paikkaansa. Useilla koodinvaihdoilla on samaan aikaan monia eri funktioita. Esimerkiksi kuvitteellisen puhetilanteen referointiin liittyy aina myös moodinvaihto vakavasta humoristiseen. Enemmistö koodinvaihdoista tapahtuu pääkaupunkiseudun puhekielen ja yleiskielen välillä. Jonkin verran koodinvaihtoa tapahtuu myös murteelliseen koodiin tai toiseen kielelliseen tyyliin. Tavallisesti puhujat osoittavat orientoituvansa toiseen koodiin paralingvistisillä piirteillä mutta myös muilla ei-kielellisillä keinoilla kuten ilmeillä ja eleillä. Paralingvististen piirteiden esiintyminen vaihtelee jossain määrin koodinvaihdon funktioiden mukaan. Silloin kun koodinvaihdon funktiona on referointi tai siirtyminen katsojan näkökulmaan, koodinvaihdon yhteydessä esiintyy usein äänenlaadun muutoksia sekä muusta puheesta poikkeavaa prosodiaa. Muissa funktiossa niitä esiintyy harvemmin. Koodinvaihto ilmenee toisinaan myös lauserakenteessa, erityisesti viestiessään näkökulman muutoksesta. Erikoinen piirre tämän tutkielman koodinvaihdoissa on se, ettei koodinvaihto aina koske sanastoa. Vaikka äänne- ja muotopiirteet ovatkin yleiskielisiä, voi koodinvaihtojakson sanasto siitä huolimatta olla slangipitoista. Runsas slangisanasto onkin Madventuresin kielelle kaikkein ominaisin piirre. Koodinvaihdossa on useimmiten olennaisempaa kontrasti kahden eri kielimuodon välillä kuin se, mihin kielimuotoon koodi vaihtuu. Tällöin koodinvaihdon funktio on sama riippumatta siitä, vaihtuuko koodi pääkaupunkiseudun puhekielestä yleiskieleen vai esimerkiksi murteeseen. Tietyissä funktioissa koodinvaihtojakson kielimuodolla on kuitenkin merkitystä funktion kannalta. Esimerkiksi ohjelman juontajan rooliin siirryttäessä koodi vaihtuu poikkeuksetta pääkaupunkiseudun puhekielestä yleiskieleen. Sen sijaan esimerkiksi referoitaessa kielimuodolla ei ole juuri merkitystä funktion kannalta, vaan referaateissa esiintyy useita eri kielimuotoja. Ohjelman juontajat eivät vaihda koodia samalla tavalla, vaan heidän koodinvaihtotavoissaan on eroja. Riku vaihtaa aineistossa koodia selvästi useammin kuin Tunna. Lisäksi hän käyttää koodinvaihtoa useammissa funktioissa ja hyödyntää koodinvaihdossa useita eri kielimuotoja. Sen sijaan Tunnan koodinvaihdot rajoittuvat lähes yksinomaan pääkaupunkiseudun puhekielen ja yleiskielen välille.

Puheen suuntia luokkahuoneessa : Oppilaat osallistujina yläkoulun suomi toisena kielenä -tunnilla

This study describes how students influence their possibilities of participating in whole-class conversation. The main objective is to investigate the verbal and non-verbal resources used by students to modify the participant roles of the ongoing conversation. The resources studied are attention-getting devices such as hand-raising and address terms, recycling and other forms of collaborative talk, means of reference to persons, such as pronouns, as well as gaze and other embodied resources. The theoretical and methodological framework adopted in this study is that of conversation analysis. The data consist of ten videotaped lessons of Finnish as a second language in three secondary schools (grades 7 9) in southern Finland; the number of students per group varies from five to ten. Finnish has a triple role in the data as the medium of teaching, the target language, and the lingua franca used by the participants. The findings show that the multi-party context of the classroom conversation is both a disadvantage and an affordance for student participation. The students possess multiple tools to overcome and deal with the encumbrances posed by the large number of participants. They combine various techniques in order to actively compete for public turns, and they monitor the ongoing conversation carefully to adjust their participation to the activities of other participants. Sometimes the whole-class conversation splits into two separate conversations, but participants usually orient to the overlapping nature of the talk and tend to bring the conversations together rapidly. On the other hand, students skilfully make use of other participants and their talk to increase and diversify their own possibilities to participate. For example, they recycle elements of each other s turns or refer to the currently speaking student in order to gain access to the conversation. Students interact with each other even during the public whole-class conversation. Students orient to one another often even when talking to the teacher, but they also address talk directly to one another, as part of the public conversation. In this way students increase each other s possibilities of participation. The interaction is constantly multi-layered: in addition to the pedagogic agenda, the students orient to social goals, for example, by teasing each other and putting on humorous performances for their peer audience. The student student participation arises spontaneously from a genuine need to communicate and thus represents authentic language use: by talking to each other, often playfully, the students appropriate Finnish vocabulary, grammar, and expressions. In this way the structure of the interaction reflects the particular nature of Finnish as a second language lessons: all talk serves the pedagogic goal of enabling students to communicate in the target language.

Ale jaskkot eatnigiella : Alkuperäiskansaliikkeen ja saamen kielen merkitys saamelaisten identiteetille

This study examines the Sámi people and the construction of the Sámi identity and the role of language in the cross-border Sámi movement within the context of the international indigenous movement and discourse between 1962 and 2008. The Sámi movement began as a reaction to state assimilation policies. This led to the birth of indigenous processes strengthening the Sámi cultures and languages. Activities across borders and the ethnopolitical processes in each of the Nordic countries in question also formed the basis of the internationalization of the Sámi people. The discourse on indigenous peoples has grown into a question of human rights, which is examined in different national and international contexts. The study is based on ethnographic data that has been collected via interviews, questionnaires and participant observation with the researched people in different meetings and events. Archive and newsprint material are also used. The approach of the study is auto-ethnographic. The post-colonial theories used in the study strive to destabilize power relations and the distinctions of otherness produced by colonialism, and to reclaim both one's own culture and language in the context of the indigenous movement. A standard model for this type of approach was created by Edward W. Said in his 1978 work Orientalism. The central concepts of the analysis are decolonization, otherness, ethnicity and identity. The dissertation consists of four published articles and an introduction. The subject matter is analyzed on three levels: global, European and Nordic. On the global level, the results demonstrate that the indigenous movement has constructed a new understanding of indigenousness with new rights. International treaties have facilitated the unification of new concepts and rights, such as the right to self-determination and language, also helping in transforming them into rights of the Sámi people on a national level. On the Nordic level, aligning the Sámi culture with indigenous discourse became significant for the process of developing the Sámi identity in the Sámi movement. In this process, the Sámi movement made use of Sámi languages in order to mobilize groups of people and to construct relatedness between different Sámi groups. The realization that one s own language is significant to one's culture has resulted in recreating the vitality, visibility and the legitimation of language in society more generally. The migration of the Sámi people from their traditional territories to increasingly multi-ethnic urban areas alters one's relationship to one's own community as the relationship to cultural traditions changes. Among the urban Sámi, who form a group of ‘new Sáminess’, linguistic discrimination and assimilation continue because of the lack of legislative and other effective language policy measures to promote the learning and use of the Sámi language.

Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag

The aim of the study is to investigate the use of finlandisms in an historical perspective, how they have been viewed from the mid-19th century to this day, and the effect of language planning on their use. A finlandism is a word, a phrase, or a structure that is used only in the Swedish varieties used in Finland (i.e. in Finland Swedish), or used in these varieties in a different meaning than in the Swedish used in Sweden. Various aspects of Finland-Swedish language planning are discussed in relation to language planning generally; in addition, the relation of Finland Swedish to Standard Swedish and standard regional varieties is discussed, and various types of finlandisms are analysed in detail. A comprehensive picture is provided of the emergence and evolution of the ideology of language planning from the mid-19th century up until today. A theoretical model of corpus planning is presented and its effect on linguistic praxis described. One result of the study is that the belief among Finland-Swedish language planners that the Swedish language in Finland must not be allowed to become distanced from Standard Swedish, has been widely adopted by the average Finland Swede, particularly during the interwar period, following the publication of Hugo Bergroth s work Finlandssvenska in 1917. Criticism of this language-planning ideology started to appear in the 1950s, and intensified in the 1970s. However, language planning and the basis for this conception of language continue to enjoy strong support among Swedish-speaking Finns. I show that the editing of Finnish literary texts written in Swedish has often been somewhat amateurish and the results not always linguistically appropriate, and that Swedish publishers have in fact adopted a rather liberal attitude towards finlandisms. My conclusion is that language planning has achieved rather modest results in its resistance to finlandisms. Most of the finlandisms used in 1915 were still in use in 2005. Finlandisms occur among speakers of all ages, and even among academically educated people despite their more elevated style. The most common finlandisms were used by informants of all ages. The ones that are firmly rooted are the most established, in other words those that are stylistically neutral, seemingly genuinely Swedish, but which are nevertheless strongly supported by Finnish, and display a shift in meaning as compared with Standard Swedish.

Shifting the perspective after the patient's response to an interpretation

Psychoanalytic interpretation is normally understood as a sequence of two utterances: the analyst gives an interpretation and the patient responds to it. This paper suggests that, in the interpretative sequence, there is also a third utterance where psychoanalytic work takes place. This third interpretative turn involves the analyst’s action after the patient’s response to the interpretation. Using conversation analysis as method in the examination of audio-recorded psychoanalytic sessions, the paper will explicate the psychoanalytic work that gets done in third interpretative turns. Through it, the analyst takes a stance towards the patient’s understandings of the interpretation, which are shown in the patient’s response to the interpretation. The third interpretative turns on one hand ratify and accept the patient’s understandings, but, in addition to that, they also introduce a shift of perspective relative to them. In most cases, the shift of perspective is implicit but sometimes it is made explicit. The shifts of perspective bring to the foreground aspects or implications of the interpretation that were not incorporated in the patient’s response. They recast the description of the patient’s experience by showing new layers or more emotional intensity in it. The results are discussed in the light of Faimberg’s concept of listening to listening and Schlesinger’s concept of follow-up interpretation.