CAD-CAM –tekniikalla valmistetut kokokeraamiset kruunut hammasimplanttihoidossa

Tämän kirjallisuuskatsauksen aiheena on CAD-CAM –tekniikalla valmistetut kokokeraamiset kruunut hammasimplanttihoidossa. Tarkoituksena on perehtyä implanttihoidossa käytettyjen kokokeraamisten kruunumateriaalien mekaanisiin ominaisuuksiin implanttien päällä, tarkastella niiden soveltuvuutta suun olosuhteisiin sekä kiinnittää huomiota myös ulkonäöllisiin seikkoihin. Toinen kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on vertailla kokokeraamisia rakenteita aiemmin ja yhä yleisesti käytössä oleviin metallokeraamisiin kruunuihin. Kokokeraamiset kiinnikejatkeet sekä niiden päälle rakennetut kruunut ovat yleisesti kliinisessä käytössä, vaikka niiden käytöstä on pitkältä ajalta vain vähän tutkittua tietoa. Kirjallisuuskatsaukseen valitut tutkimukset käsittelevät kliinisesti yleisimmin käytettyjä materiaaleja. Kirjallisuuden lähteinä on käytetty Pubmed-tietokantaa. Tarkastelun kohteina ovat kokokeraamiset materiaalit: zirkonia, alumiinioksidi sekä vahvistetut lasikeraamiset materiaalit. Vertailu-materiaaleina ovat siltojen ja kruunujen runkorakenteena usein käytetyt metallit, kuten kromi-koboltti-, titaani- ja kultaseokset, ja tarkasteltavana on etenkin runkomateriaalin vaikutus kruunu-rakenteiden kestävyyksiin. Kirjallisuuskatsauksessa lähteinä käytetyissä tutkimuksissa on tarkasteltu materiaalien murtumislujuusarvoja, analysoitu murtumisten luonnetta sekä mitattu proteettisten rakenteiden istuvuuksia implanttien päällä. Kokokeraamiset kiinnikejatkeet eli ns. abutmentit ovat ulkonäöllisesti luonnollisen näköinen ratkaisu etualueilla. Zirkonian mekaaniset ominaisuudet ovat riittävät suurienkin purentavoimien alueilla, kuten molaarialueille asennettujen implanttien päällä. Zirkonian huokoisuus on alhainen ja sen bioyhteensopivuus erinomainen. Litiumdisilikaattilla vahvistettujen lasikeraamisten kruunujen murtumislujuusarvot ovat merkittävästi suuremmat titaanisten kiinnikejatkeiden päällä kuin zirkonia-kiinnikejatkeiden päällä, mutta materiaalin läpikuultavuus voi olla esteenä sen käytölle metallirakenteiden kanssa. Metallokeraamisten kruunujen ja siltojen murtumislujuusarvot implanttien päällä ovat suuremmat kuin kokokeraamisten rakenteiden. Kokokeraamisten kruunujen istuvuudet vaihtelivat tutkimuksesta ja mittaustavasta riippuen, mutta usein arvot vastasivat valumenetelmällä tehtyjen metallokeraamisten rakenteiden arvoja, ja olivat kliinisesti hyväksyttäviä.

Ellagitannins in Finnish plant species – Characterization, distribution and oxidative activity

Ellagitannins are secondary metabolites that are produced by plants. Among other features, they are assumed to function as plants’ defensive compounds against plant-eating herbivores. This thesis focuses on a theory, which suggests that the biological activity of ellagitannins is based on their tendency to oxidize at the highly alkaline gut conditions of insect herbivores (oxidative activity). To study the biological activities of ellagitannins, a wide variety of structurally different ellagitannins were purified from different plant species by using liquid chromatographic techniques. The structures were characterized with the aid of spectrometric methods. Based on the acquired data, it was also possible to create a scheme, which enables the classification and even identification of ellagitannins from plant extracts without the need to isolate each compound for individual characterization. The biological activities of ellagitannins were determined with methods that are based on the abilities of the compounds to scavenge radicals, chelate iron ions, and on their rate of oxidation at high pH. The results showed that ellagitannins possess oxidative activities both at high and neutral pH, and that their activities depend on structure. The occurrence, distribution and content of ellagitannins in Finnish plant species were also studied. The specific ellagitannin profiles of the studied plant species were found to correlate well with their taxonomic classification.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella. Vesienhoitoalueen jokien yhteen lasketusta pituudesta noin 60 % on erinomaisessa tai hyvässä, 40 % tyydyttävässä tai välttävässä ja 1 % huonossa ekologisessa tilassa. Järvipinta-alasta noin 90 % on erinomaisessa tai hyvässä, 10 % tyydyttävässä tai välttävässä ja alle prosentti huonossa ekologisessa tilassa. Rannikkovesien pinta-alasta lähes kaksi kolmannesta on hyvässä ja loput tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Pintavesien ekologista tilaa heikentää hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta, mutta jossain määrin myös pistekuormituslähteistä. Muita paineita ovat hydrologiset ja morfologiset muutokset, happamoittavien aineiden sekä haitallisten ja vaarallisten aineiden kuormitus, vähemmässä määrin vedenotto sekä vieraslajit. Hyvässä kemiallisessa tilassa on yli puolet vesienhoitoalueen yhteenlasketusta jokipituudesta, kaksi kolmannesta järvipinta-alasta sekä kaikki rannikkovedet. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Kaikkien pohjavesimuodostumien määrällinen tila on hyvä ja yhden kemiallinen tila huono. Rehevyyteen liittyviä parantamistarpeita on koko vesienhoitoalueella painottuen kuitenkin sen eteläisiin ja läntisiin osiin. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettävillä toimenpiteillä vähennetään rehevöitymisen lisäksi vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden esiintymistä, happamuuskuormitusta sekä vesistöjen rakenteessa ja hydrologiassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Tarkemmat, vesistökohtaiset tiedot toimenpiteistä ja niiden kohdentumisesta löytyvät vesienhoitoalueen toimenpideohjelmasta. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat noin 185 miljoonaa euroa. Tästä 133 miljoonaa euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 52 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Arviolta 27 järveä (48 km2), 38 jokea (873 km) ja kaksi rannikkovesimuodostumaa (2 km2) ei tule toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Myös vesienhoitoalueen ainoan huonossa kemiallisessa tilassa olevan pohjavesialueen hyvän kemiallisen tilan saavuttaminen tuolloin on epävarmaa. Vesien tila on kuitenkin laajalti kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Marks of Fire, Value and Faith. Swords with Ferrous Inlays in Finland during the Late Iron Age (ca. 700–1200 AD)

This study explores swords with ferrous inlays found in Finland and dating from the late Iron Age, ca. 700–1200 AD. These swords reflect profound changes not only in styles and fashion but also in the technology of hilts and blades. This study explores how many of these kinds of swords are known from Finland, how they were made and where, what their status was in Late Iron Age Finland, and where the Finnish finds stand in accordance with other areas of Europe. The various methods included measuring of the finds and statistics. The main method of revealing the inlaid marks was radiography due to its non-destructive nature. In cases where inlays were visible without radiography, their details were inspected via microscopy. To study the materials and manufacture of inlaid swords, a sample of them was metallographically analysed to determine the forging technologies and nature of used materials. Furthermore, the manufacture was also studied with experimental approaches. As a result, a catalogue of 151 swords with ferrous inlays was created. This number is relatively high compared with other European countries, although systematic studies have been conducted in only some countries. The inlaid motifs were classified into five distinct categories to help the classification. To summarize, almost every documented inlaid sword was unique in some respect including measurements, inlaid motifs and materials of blades and inlays. Technological variation was also present, some blades being poorer and some of higher quality in spite of the inlaid motifs. Misspelt inscriptions as well as letter-like marks were common in Finland and also in Scandinavia. Furthermore, the provenance of iron and steel used in some blades hints at Scandinavian ores. The above observations, along with the experimental results indicating the existence of multiple alternative techniques of inlaying, suggest that these swords were manufactured locally in Scandinavia, most likely in imitation of Continental European models. Inlaid swords were valued partly for their assumed functionality in combat, as evidenced by damage on some examined blades, or they were valued for their inlays, which could have had fashionable or symbolical meanings bound to local beliefs.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Pirkanmaan vesienhoidon toimenpideohjelma 2016 - 2021

Vesienhoidon tavoitteena on saada joet, järvet, rannikkovedet sekä pohjavedet vähintään hyvään tilaan ja samalla estää hyvälaatuisten vesien tilan heikkeneminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi on laadittu vesienhoitosuunnitelmat ja niitä tarkentavat yksityiskohtaisemmat toimenpideohjelmat. Tämä julkaisu on Pirkanmaan vesienhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016 -2021 ja se tarkentaa Kokemäenjoen- Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaa Pirkanmaan osalta. Toimenpideohjelmassa on kuvattuna alueen järvien, jokien ja pohjavesien nykytila, vesistöjä muuttavat tekijät, pohjavesien riskitekijät, nykyiset vesiensuojelutoimenpiteet ja tilan parantamistarpeet sekä tarvittavat lisätoimenpiteet. Yhteensä toimenpideohjelmassa on arvioitu yli 400 vesimuodostuman ja 160 pohjavesialueen tila. Arvioiduista vesimuodostumista noin 140 tila on tällä hetkellä hyvää huonompi. Vastaavasti pohjavesialueista 28 on nimetty ns. riskialueiksi, joilla ihmistoiminta on heikentänyt tai voi merkittävästi heikentää pohjavesimuodostuman tilaa ja huonoon tilaan on arvioitu kuusi pohjavesialuetta. Riskissä olevien pohjavesialueiden sekä tilaltaan heikentyneiden järvien, jokien ja pohjavesialueiden tilan heikentymisen syyt on toimenpideohjelmassa kuvattu ja esitetty toimenpiteitä tilan parantamiseksi. Toimenpiteiden suunnittelussa on käyty läpi kaikki pinta- ja pohjavesiin vaikuttavat toimintamuodot ja kuormitustekijät. Näiden tausta-arvioiden pohjalta pintavesien lisätoimenpide-esitykset kohdentuvat erityisesti maa- ja metsätalouteen ja vesistöjen kunnostustoimintaan. Pohjavesien osalta riskejä ja kuormitusta aiheutuu etenkin asutuksesta, maankäytöstä ja pilaantuneista maa-alueista. Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelussa tavoitteena on ollut löytää mahdollisimman kustannustehokkaat toimenpidekokonaisuudet, joilla vesienhoidon ympäristötavoitteet saavutetaan. Sekä vesienhoitosuunnitelmat että toimenpideohjelmat on valmistettu sidosryhmäyhteistyössä ja kansalaisia, viranomaisia sekä muita sidosryhmiä on kuultu useissa eri vaiheissa.

Reconciling biodiversity and carbon conservation

Climate change is leading to the development of land-based mitigation and adaptation strategies that are likely to have substantial impacts on global biodiversity. Of these, approaches to maintain carbon within existing natural ecosystems could have particularly large benefits for biodiversity. However, the geographical distributions of terrestrial carbon stocks and biodiversity differ. Using conservation planning analyses for the New World and Britain, we conclude that a carbon-only strategy would not be effective at conserving biodiversity, as have previous studies. Nonetheless, we find that a combined carbon-biodiversity strategy could simultaneously protect 90% of carbon stocks (relative to a carbon-only conservation strategy) and > 90% of the biodiversity (relative to a biodiversity-only strategy) in both regions. This combined approach encapsulates the principle of complementarity, whereby locations that contain different sets of species are prioritised, and hence disproportionately safeguard localised species that are not protected effectively by carbon-only strategies. It is efficient because localised species are concentrated into small parts of the terrestrial land surface, whereas carbon is somewhat more evenly distributed; and carbon stocks protected in one location are equivalent to those protected elsewhere. Efficient compromises can only be achieved when biodiversity and carbon are incorporated together within a spatial planning process.

An overview on the urban boundary-layer atmosphere network in Helsinki

The Helsinki Urban Boundary-Layer Atmosphere Network (UrBAN: http://urban.fmi.fi) is a dedicated research-grade observational network where the physical processes in the atmosphere above the city are studied. Helsinki UrBAN is the most poleward intensive urban research observation network in the world and thus will allow studying some unique features such as strong seasonality. The network's key purpose is for the understanding of the physical processes in the urban boundary layer and associated fluxes of heat, momentum, moisture, and other gases. A further purpose is to secure a research-grade database, which can be used internationally to validate and develop numerical models of air quality and weather prediction. Scintillometers, a scanning Doppler lidar, ceilometers, a sodar, eddy-covariance stations, and radiometers are used. This equipment is supplemented by auxiliary measurements, which were primarily set up for general weather and/or air-quality mandatory purposes, such as vertical soundings and the operational Doppler radar network. Examples are presented as a testimony to the potential of the network for urban studies, such as (i) evidence of a stable boundary layer possibly coupled to an urban surface, (ii) the comparison of scintillometer data with sonic anemometry above an urban surface, (iii) the application of scanning lidar over a city, and (iv) combination of sodar and lidar to give a fuller range of sampling heights for boundary layer profiling.

Mutations in SRCAP, Encoding SNF2-Related CREBBP Activator Protein, Cause Floating-Harbor Syndrome

Floating-Harbor syndrome (FHS) is a rare condition characterized by short stature, delayed osseous maturation, expressive-language deficits, and a distinctive facial appearance. Occurrence is generally sporadic, although parent-to-child transmission has been reported on occasion. Employing whole-exome sequencing, we identified heterozygous truncating mutations in SRCAP in five unrelated individuals with sporadic MS. Sanger sequencing identified mutations in SRCAP in eight more affected persons. Mutations were de novo in all six instances in which parental DNA was available. SRCAP is an SNF2-related chromatin-remodeling factor that serves as a coactivator for CREB-binding protein (CREBBP, better known as CBP, the major cause of Rubinstein-Taybi syndrome [RTS]). Five SRCAP mutations, two of which are recurrent, were identified; all are tightly clustered within a small (111 codon) region of the final exon. These mutations are predicted to abolish three C-terminal AT-hook DNA-binding motifs while leaving the CBP-binding and ATPase domains intact. Our findings show that SRCAP mutations are the major cause of FHS and offer an explanation for the clinical overlap between FHS and RTS.

The phenotype of Floating-Harbor syndrome: clinical characterization of 52 individuals with mutations in exon 34 of SRCAP

Background Floating-Harbor syndrome (FHS) is a rare condition characterized by short stature, delays in expressive language, and a distinctive facial appearance. Recently, heterozygous truncating mutations in SRCAP were determined to be disease-causing. With the availability of a DNA based confirmatory test, we set forth to define the clinical features of this syndrome. Methods and results Clinical information on fifty-two individuals with SRCAP mutations was collected using standardized questionnaires. Twenty-four males and twenty-eight females were studied with ages ranging from 2 to 52 years. The facial phenotype and expressive language impairments were defining features within the group. Height measurements were typically between minus two and minus four standard deviations, with occipitofrontal circumferences usually within the average range. Thirty-three of the subjects (63%) had at least one major anomaly requiring medical intervention. We did not observe any specific phenotype-genotype correlations. Conclusions This large cohort of individuals with molecularly confirmed FHS has allowed us to better delineate the clinical features of this rare but classic genetic syndrome, thereby facilitating the development of management protocols.