ICT-varautumisen analyysi ja kehittäminen julkisen sektorin virastossa

Lainsäädäntö velvoittaa valtionhallintoa huolehtimaan riittävästä ICT-varautumisesta, jotta yhteiskunnan kriittiset toiminnot ovat turvattu normaaliolojen lisäksi normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. ICT-varautumisen vaatimukset on määrätty VAHTI ICT-varautumisen vaatimukset - ohjeessa. ICT-varautuminen on riskienhallintaan perustuvaa toimintaa, joka liittyy keskeisesti organisaation kokonaisturvallisuuteen, tietohallintoon ja yleiseen varautumiseen. Tutkielman teoriakatsauksessa perehdytään riskienhallintaan ja kokonaisturvallisuuteen painottaen ICT-varautumisen kannalta tärkeitä osa-alueita tietoturvallisuutta ja IT-riskienhallintaa. Kohdeorganisaation ICT-varautumisen toimintajärjestelmää varten kartoitetaan ICT-varautumisen viitekehys. Empiirisessä osiossa toteutetaan tapaustutkimuksena kohdeorganisaation ICT-varautumisen nykytilan suppea analyysi ja laaditaan kehittämisehdotelmana toimintamalli ICT-varautumisen organisoimiseksi ja käyttöönottamiseksi. Tutkielman tuotoksena kohdeorganisaatiolla on systemaattinen organisaation eri tasot huomioiva toimintamalli ICT-varautumisen toteuttamiseksi.

Kognitiivinen radio sotilaallisessa käyttöympäristössä

Tutkielmassa arvioidaan kognitiivisen radion sotilaalliseen ympäristöön tuomia mahdollisuuksia. Radion kognitiivisuutta käsitellään kongitiivisten ominaisuuksien, kuten adaptiivisuuden tai tilannetietoisuuden, kautta. Painopisteenä on kognitiivisten ominaisuuksien tuomien vaikutusten tarkastelu operatiivisessa viitekehyksessä. Operatiivisia vaikutuksia tutkitaan uhkalähtöisesti eli arvioimalla, miten tietty kognitiivinen ominaisuus vaikuttaa yleisimpiin tiedonsiirtoverkon uhkiin. Tutkimus on kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluin sekä -arvioin. Operatiiviset vaikutukset on tiivistetty taulukoimalla eri kognitiivisten ominaisuuksien ja yleisimpien tiedonsiirtojärjestelmien uhkat. Kognitiiviselle radiolle on useita erilaisia määritelmiä. Tutkielman perusteella ITU-R:n määritelmää voidaan pitää kattavana. Kaikkia kriteerejä täyttävää kognitiivista radiota ei ole vielä olemassa, vaikka kognitiivisia ominaisuuksia radioissa on ollut pitkään. Kognitiivinen radio, tai jo pelkästään ohjelmistoradio kehittyneillä kognitiivisilla ominaisuuksilla, tuo huomattavia mahdollisuuksia parantaa langattoman tiedonsiirron toimintakykyä sotilaallisessa käyttöympäristössä. Kognitiiviset ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi niin viestitaktiikkaan kuin uhkaankin. Tiedonsiirtojärjestelmien ylläpito ja rakentaminen vaativat aiempaa enemmän suunnittelua ja ammattitaitoa, mutta toisaalta loppukäyttäjän osaamistasovaatimuksia voidaan laskea sitä mukaan, kun lähestytään 0- konfiguraatiojärjestelmiä. Radioiden kognitiivisuuden myötä voidaan myös passiivisiin uhkiin, esimerkiksi elektroniseen tiedusteluun, varautua aiempaa tehokkaammin. Aktiivisiin uhkiin, kuten häirintään, kognitiiviset ominaisuudet vaikuttavat jopa toiminnan fundamentteja muuttavasti: perinteiset häirintätehtävät voivat vaihtua esimerkiksi tiedustelua tukeviksi tehtäviksi. Kognitiivisia ominaisuuksia voi olla myös häirintäjärjestelmissä, mikä toisaalta tasapainottaa mutta toisaalta vaikeuttaa häirinnän vaikutuksen ennakointia ja arviointia. Tiedonsiirtojärjestelmien ohjelmistopohjaisuus nostaa kyberuhkan merkitystä arvioitaessa eri uhkien kokonaismerkityksiä. Onnistunut kyberoperaatio voi tarkoittaa koko järjestelmän lamautumista tai vakavaa tietovuotoa. Merkittävimpänä esteenä kognitiivisen radion kehittymiselle on taajuusregulaation jäykkyys. Paine taajuushallinnan muutokselle nousee erityisesti siviilipuolen kehittyvien mobiililaitteiden datansiirtomäärien kasvaessa. Lainsäädäntö antaa viranomaisille suuret valtuudet säädellä spektrin käyttöä poikkeusoloissa. Tämä mahdollistaa sotilaallisten järjestelmien suunnittelun ja kehittämisen taajuusriippumattomasti ja toisaalta myös edellyttää sitä.

Rajavartiolaitoksen rikostorjuntayhteistyö Venäjän viranomaisten kanssa

Rajavartiolaitos on toiminut esitutkintaviranomaisena vuodesta 2005 alkaen. Suomen ja Venäjän rajalla tapahtuvien rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen vaativat usein yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa jäsenneltyä tietoa Rajavartiolaitoksen ja Venäjän viranomaisten välisen rikostorjuntayhteistyön säädöspohjasta sekä selvittää miten säädöksiä tulisi tulkita ja soveltaa. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi sekä kahden tapausesimerkin tarkastelu. Lähdeaineistona on käytetty lainsäädäntöä, kansainvälisiä sopimuksia sekä niiden esitöitä. Lähdekirjallisuutena on käytetty oikeusopin ja kansainvälisen oikeuden kirjallisuutta sekä rikosoikeusapua käsitteleviä tutkimustöitä. Rajavartiolaitoksen ja Venäjän viranomaisten välisen rikosoikeusavun keskeisin kansainvälinen sopimus on keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva eurooppalainen yleissopimus, joka yhdessä Suomen rikosoikeusapulain kanssa muodostaa rikosoikeusavun säädösperustan. Rikostorjuntaan liittyvää virka-apua säätelevät Suomen ja Venäjän väliset rikostorjunta- ja rajajärjestyssopimukset. Valtiosopimukset menevät soveltamisalan osalta osittain päällekkäin. Tulkittaessa ja sovellettaessa rikostorjuntayhteistyötä koskevia oikeusnormeja Rajavartiolaitoksen ja Venäjän viranomaisten yhteistyössä tulisi asiasta päättävän rajavartiomiehen harkita valtiosopimusten soveltamisen ja kansallisen toimivallan vuoksi seuraavia seikkoja: Liittyykö pyyntö esitutkintaan ja käytetäänkö saatua tietoa tai esinettä todisteena rikosasiassa. Minkä viranomaisen tehtäviin kyseinen rikostorjuntatoimenpide tai tiedonvaihtaminen Venäjällä kuuluu. Liittyykö asia Suomen ja Venäjän valtakunnan rajaan tai rajan ylittämiseen. Kuuluuko asia sekä Rajavartiolaitoksen että Venäjän Rajavartiopalvelun tehtäviin ja toimivaltaan.

Alivoimaisen taktiikkaa : upseereiden julkinen kirjoittelu suomalaisesta taktiikasta ennen talvisotaa

Suomessa pidettiin itsenäisyyden ensimmäisistä vuosista alkaen suurimpana sotilaallisena uhkana itänaapuria. Puna-armeijan määrällinen ylivoima ohjasikin suomalaisen taktiikan kehitystä eräänlaiseksi alivoimaisen taktiikaksi. Yleisiä taktisia periaatteita pyrittiin soveltamaan maastoon ja vallitseviin olosuhteisiin nähden mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeintä oli olla taitavampi kuin vihollinen, sillä määrällistä alivoimaa pyrittiin tasoittamaan ennen kaikkea laadullisella ylivoimalla. Tämä tutkimus on laadullinen, historiatieteellinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu suomalaisten upseereiden julkisista, ennen talvisotaa julkaistuista kirjoituksista. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty sotilasaikakauslehdistössä ja Tiede ja Ase -julkaisusarjassa julkaistuja artikkeleita. Toisen tärkeän lähdekokonaisuuden muodostavat aikakaudella julkaistut ohjesäännöt ja oppaat sekä niihin rinnastettavat upseereiden kirjoittamat kirjat. Kirjoituksia analysoimalla on luotu kuva aikakauden taktisesta keskustelusta ja erityisesti siitä, mitkä olivat suomalaisen taktiikan menestystekijät upseereiden kirjoitusten perusteella. Tutkimuksen mukaan itsenäisyyden alussa ulkomaisilla tekijöillä oli suuri vaikutus suomalaisen taktiikan kehitykseen. Vahvimmat vaikutteet tulivat Saksasta ja Ranskasta, mutta myös ruotsalaisilla vaikutteilla oli merkitystä. Vapaussodassa saatuja sotakokemuksia ryhdyttiin hyödyntämään taktiikkaa kehitettäessä 1930-luvun alusta alkaen. Sotakokemusten analysointi osoittaa myös suomalaisen taktisen ajattelun kehittyneen reilun kymmenen vuoden aikana. Suomalaisten upseereiden kirjoituksissa nousi esille kolme keskeistä teemaa, aikalaisilmiötä, joilla on yleisesti tunnettua vaikutusta sodankäyntiin ja erityisesti taktiikkaan. Ne ovat vihollinen, maasto ja olosuhteet sekä tuli ja liike. Lisäksi kirjoittelussa voidaan erottaa erillisinä asiakokonaisuuksina nopeus sekä taito koulutuksen lopputuotteena. Nopeus on nähtävä liikkeen alateemana. Taito puolestaan liittyy osana niin vihollisesta, maastosta ja olosuhteista kuin tulesta ja liikkeestä käytyyn kirjoitteluun. Suomalaisen taktiikan menestystekijät ennen talvisotaa olivat talvi, metsä, pimeys, yllätys ja taito. Suomalainen taktiikka ammensi elinvoimansa upottavasta lumihangesta, synkästä tiettömästä erämaasta ja sateisen syysyön pimeydestä. Upseereiden kirjoituksissa näkyy, että haasteellisen toimintaympäristön uskottiin tasoittavan voimasuhteita määrällisesti alivoimaisten suomalaisten joukkojen eduksi. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että omien joukkojen taito toimia vaikeissa olosuhteissa arvioitiin vihollista paremmaksi.

Hiljaisten siipien sotaa : Yhdysvaltojen lennokki-iskut, valta ja vallan rajoitteet terrorismin vastaisessa taistelussa

Yhdysvallat on 2000-luvun alusta lähtien käynyt salaista lennokkisotaa terrorismia vastaan hyödyntämällä aseistettujen miehittämättömien ilma-alusten tarjoamia uusia suorituskykyjä. Presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltojen toteuttamien lennokki-iskujen määrä on moninkertaistunut ja samalla kansainvälinen kritiikki lennokki-iskuja kohtaan on lisääntynyt. Obama on puolustanut lennokki-iskuja tehokkaina ja laillisina, mutta myöntänyt, että ne eivät välttämättä ole aina tarkoituksenmukaisia tai moraalisesti oikein. Obaman mukaan Yhdysval-lat tarvitsee käyttöönsä kuitenkin kaikki vallan elementit voittaakseen taistelun terrorismia vastaan. Vaakakupissa painavat toisella puolella operaatioluonteiden vaatimukset ja kansalli-nen valta sekä toisella puolella valtaa rajoittavat tekijät, kuten lainsäädäntö ja moraali. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lennokkien ja lennokki-iskujen merkitystä Yhdys-valtojen valtapolitiikalle sekä niiden käytössä esiin tulleita vallankäytön rajoitteita terrorismin vastaisessa taistelussa poliittisen realismin viitekehyksessä. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustuu Hans Morgenthaun poliittiseen realismiin, josta käsiteltäväksi on rajattu vallan, vallan rajoitteiden ja sotilaallisen valmiuden teemat. Tutkimuksen pääkysymys on, miten lennokki-iskuilla tuetaan Yhdysvaltojen valtapolitiikkaa? Tutkimuksella pyritään lisäksi vastaamaan apukysymyksiin, mitä vallan rajoitteita lennokki-iskut koettelevat sekä ollaanko operaatioluonteiden asettamien vaatimusten vuoksi valmiita rikkomaan vallankäy-tön rajoitteita? Tutkimus osoittaa, että lennokkien merkitys Yhdysvaltojen valtapolitiikalle perustuu kykyyn projisoida voimaa vaikeasti päästäville alueille. Lennokki-iskuilla on vastattu Yhdysvaltojen pitkäaikaiseen tavoitteeseen estää terroristien toiminnanvapaus ja tuhota terroristien johtajat. Lennokki-iskujen käyttöperiaatteet ovat kuitenkin ristiriidassa Morgenthaun poliittisen realismin mukaisten vallankäytön moraalisten, eettisten ja lainsäädännöllisten rajoitteiden kanssa. Yhdysvallat on toistaiseksi ollut valmis rikkomaan näitä rajoitteita oman kansallisen etunsa turvaamiseksi. Lennokkisodankäynti on ilmiönä nuori ja jatkuvassa muutoksessa. Ilmiön kehittymisellä voi olla huomattavia sotilasstrategisia sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisia merkityksiä. Lähitulevaisuudessa yhä useammalla valtiolla on valmius aloittaa oma "hiljaisten siipien sotansa", jonka muodon määräävät käsitykset sotilaallisen voiman- ja vallankäytön mahdollisuuksista ja rajoitteista.

Kurinpitolainsäädännön uudistuksen vaikutukset kurinpitomenettelyyn joukko-osastossa

Vuoden 1999 perustuslakiuudistus jätti jälkeensä oikeusristiriitoja sotilasoikeudenhoidon kans-sa. Perusoikeuksien korostuminen ylemmässä hierarkiassa johti sotilaskurinpitolain uudistustar-peeseen. Puolustusvoimissa toteutetaan viisi tuhatta esitutkintaa vuodessa, eli sotilasoikeuden-hoito on varsin olennainen osa puolustusvoimien rauhan ajan tehtäviä. Sotilaskurinpitolain uudis-tuksen vaikutusten huomioiminen on olennaista sekä virkamiesten, että asevelvollisuuttaan suo-rittavien varusmiesten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Tutkimuksen kohteena on kurinpitomenettelyn toteutus, kurinpitomenettelyyn osallistuvien hen-kilöiden oikeudet ja velvollisuudet, oikeusturvakeinot, lakiuudistuksen sisältö ja lakiuudistuksen vaikutukset. Päätutkimuskysymykseni on: miten kurinpitolainsäädännön uudistus vaikuttaa ku-rinpitomenettelyn toteutukseen kokonaisuutena? Tutkimusmenetelmä on oikeusdogmatiikka, jonka tehtävänä on tulkita ja systematisoida lainsäädäntöä. Tutkimuksen lähteinä ovat hallituk-sen esitykset, ajantasainen lainsäädäntö ja puolustusvoimien sisäiset ohjeet ja määräykset kurin-pitomenettelyyn liittyen. Tutkimuksessa selvisi, että tulevaisuudessa yksilön oikeusturva paranee huomattavasti uuden kaksiportaisen muutoksenhakumenettelyn ansiosta, jossa muutoksenhakuaika pitenee ja muu-toksenhakuoikeus laajenee myös nykyisiin kurinpito-ojennuksiin. Aiheettomasti rangaistulle henkilölle tulee oikeus rahalliseen hyvitykseen. Vääpelin asema kurinpitoesimiehenä korostuu toimivaltuuksien laajentamisen myötä. Tulevaisuuden ongelmana on, että muutoksenhakumenet-telyn luoma työmäärä voi lähteä hallitsemattomaan kasvuun tulevaisuudessa.

Kaatuneiden huollon johtaminen oikeudellisesta näkökulmasta

Virkamiehen velvollisuus noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia pohjautuu Suomen perustuslakiin. Tämä on ollut motiivina tutkimukseen kaatuneiden huollon johtamisen oikeudellisista seikoista. Kaatuneiden huollon ohjeistus Puolustusvoimien oppaissa on suppea ja se jättää huomioimatta lainsäädännön asettamia rajoituksia. Suomalainen kaatuneiden huolto on historiallisesti tarkasteltuna poikkeuksellinen ilmiö. Suomi pyrki toisessa maailmasodassa ainoana maana tuomaan kaatuneensa kotiseudulle haudattavaksi. Tutkimusta kaatuneiden huollosta on puolustusvoimissa tehty harvakseltaan ja se on liittynyt taktiikan tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu kaatuneiden huollon taktista toteutusta. Tutkimus on oikeusdogmaattisella menetelmällä tehty tarkastelu Puolustusvoimien kaatuneiden huollon oppaisiin ja niihin vaikuttavaan lainsäädäntöön. Aineistona on käytetty pääosin vallitsevaa lainsäädäntöä, puolustusvoimien oppaita ja kansainvälisiä sopimuksia. Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on ollut: ”Millainen on kaatuneiden huollon johtamisprosessi ja mitkä ovat siihen vaikuttavat lait.” Tutkimuksessa käsitellään kaatuneiden huollon historiaa ja henkilön kuolemaa rauhan aikana antamaan vertailupohjaa sodan ajan toimintatapamalleille kaatuneiden huollossa. Tutkielman pääosa koostuu kaatuneiden huollon tehtävistä ja johtamisvastuista, joita on tarkasteltu vallitsevan lainsäädännön näkökulmasta. Keskeisinä tuloksina tutkimuksessa on ollut lainsäädännön vaikutus kaatuneiden huollon toteutukseen, sekä viranomaisyhteistyön merkittävyys kaatuneiden huollon toteutukselle. Tuloksista on havaittavissa, etteivät kaatuneiden huollosta annetut määräykset ole aina linjassa lainsäädännön kanssa. Tärkeimpiin havaintoihin kuuluu myös organisaatiomuutosten tuomat vastuunjaon muutokset kaatuneiden huollon toimialalla, sekä onnistuneen kaatuneiden huollon merkitys niin sodan aikana kuin erityisesti sodan jälkitilassa.

Öljynporaus arktisilla merialueilla

Tässä työssä selvitetään millaisissa olosuhteissa öljyä porataan arktisilla merialueilla, miten olosuhteiden tuomiin riskeihin varaudutaan ja miten kansainvälinen lainsäädäntö rajoittaa öljynporaamista arktisilla merialuilla. Lisäksi tarkastellaan arktisilla alueilla suoritettavan öljynporauksen kustannuksia ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia arktiseen öljynporaukseen. Öljynporaus arktisilla merialueilla on saanut toistuvasti julkisuutta ympäristöjärjestöjen suorittamista laittomista tunkeutumisista öljynporausasemille. Teollisen toiminnan lisääntymisestä arktisilla alueilla on uutisoitu paljon 2010-luvulla. Julkinen keskustelu on osittain jakautunut ympäristöjärjestöjen ja energiasektorin kilpailuksi toiminnan moraalisuudesta. Tässä työssä on pyritty ymmärtämään molempien osapuolien näkökantoja tarkan lähdekritiikin kautta.

Julkisen henkilön julkinen arkisto. Kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkiston muodostuminen ja eettinen käyttö

Henkilöarkistoja ja yksityisluontoisia asiakirjoja on tutkittu vähän niin Suomessa kuin kansainvälisesti, eikä tutkimuksessa ole huomioitu henkilöarkistoja samoin kuin muita arkistoja. Henkilöarkistojen luonnetta ja käyttöä tutkimuksen lähteenä ei ole juurikaan pohdittu. Tutkielmassa tarkastelen sitä, miten henkilöarkistot eroavat viranomaisarkis-toista, ja kuinka henkilöhistoriallisia ja muita yksityisiä asiakirjoja voi eettisesti käyttää tutkimuksessa. Lähdeaineistona käytän kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkistoa, joka on talletettu Työväen Arkistoon. Lähdeaineistooni kuuluvat myös sellaiset asiakirjat, jotka voidaan katsoa kuuluviksi henkilöarkistoon, mutta ovat päätyneet muualle säilytettäviksi tai hävinneet. Miina Sillanpään henkilöarkisto toimii esimerkkinä, kun tutkin henkilöarkiston muodostumista ja eettistä käyttöä. Henkilöarkiston eettisen käytön pohdinta kohdistuu etenkin päiväkirjoihin, päiväkirjamuistiinpanoihin ja kirjeisiin. Tarkastelen lähdeaineistoa arkistoteorian ja tutkimusetiikan näkökulmasta. Tämän tutkielman esimerkki osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistot eroavat toisistaan monin eri tavoin. Julkisen henkilön arkistonmuodostus kuitenkin läheni viranomaisarkistoja, koska Miina Sillanpää tietoisen tuntuisesti omasta merkityksestään dokumentoi ja arkistoi tarkasti ja järjestelmällisesti asiakirjojaan ja muita aineistojaan. Tutkimus osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistoilla katsotaan olevan eri arvot, joiden pohjalta näitä arkistoja hankitaan, vastaanotetaan ja säilytetään. Viranomaisarkistoilla on etenkin todistuksellista arvoa, kun henkilöarkistojen arvo liittyy niiden luonteeseen: henkilökohtaisuuteen, kerronnallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Sillanpään henkilöarkisto, kuten useat muutkin henkilöarkistot, sisältävät myös muiden kuin arkistonmuodostajan itsensä luomia asiakirjoja. Henkilöarkiston muodostumiseen on osallistunut monia eri toimijoita. Kolmannet osapuolet ja ulkopuoliset yksityiset ihmiset eivät ole voineet päättää asiakirjojensa, tässä tapauksessa kirjeidensä, kohtalosta tai he eivät välttämättä edes tiedä, että heidän yksityisiä ja arkaluonteisia asiakirjojaan on päätynyt julkiseen arkistoon kaikkien saataville. Tutkija voi kunnioittaa näiden henkilöiden yksityisyyttä tekemällä heidät tunnistamattomiksi. Kolmannet osapuolet kaipaisivat lisää huomiota osakseen ja mahdollista eettistä ohjeistusta heidän yksityisten tietojensa käytöstä tutkimuksessa.

CISE-hanke ja rannikkovartiostotehtävät Suomessa

Euroopan komissio vahvisti kattavan meripolitiikan kehittämisen yhdeksi kauden 2005–2009 strategisista tavoitteistaan. Merten tehokas hallinnointi on EU:lle elinehto niin talouden kilpailukyvyn kuin ihmisten hyvinvoinninkin kannalta. Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka (Integrated Maritime Policy, IMP) kattaa kaikki meriin ja rannikkoalueisiin liittyvät hallinnonalat ja politiikanlohkot. Sen jalkauttamiseen pyritään hankkeilla jotka koordinoidaan EU-tasolla ja toteutetaan kansallisella tasolla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Eurooppalaisen merivalvontaverkoston luomiseksi aloitet-tua CISE-hanketta (Common Information Sharing Environment), joka kuuluu tärkeäksi nostetun Eurooppalaisen merivalvontaverkosto-hankkeen alle. Tutkimustehtävänä tässä tutkielmassa on selvittää EU:n CISE-hankkeen toteutuessaan tuomat mahdollisuudet Rajavartiolaitoksen rannikkovartiostotehtävien täyttämisessä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen, analyysimenetelmä on induktiivinen lähdeaineistoanalyysi. Tutkielman keskeisen aineiston muodostavat EU:n CISE-hankkeen asiakirjat, asiantuntijahaastattelut, kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö sekä Rajavartiolaitoksen julkinen materiaali. Tutkimuksen perusteella suurimmat hyötyjät CISE-hankkeesta tulevat todennäköisesti olemaan moniviranomaistehtävät ja kansainvälistä yhteistyötä vaativat tehtävät, kuten suuret ympäristöonnettomuudet tai meripelastustehtävät, sekä rajat ylittävän rikollisuuden torjunta rannikkoalueilla.

Rajavartiomiehen voimakeinojen käyttö Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa

Suomen rajavartiolaitoksen rajavartiomiehet osallistuvat vuosittain Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimiin ulkorajavalvontaoperaatioihin. Operaatioissa suomalaisten rajavartiomiesten tehtävät liittyvät usein laittoman maahantulon järjestäjien kiinniottamiseen. Kiinniottotilanteet voivat edellyttää tarvittaessa voimakeinojen käyttämistä. Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rajavartiomiehillä on oikeus voimakeinojen käyttöön virkatehtävissään. Tämä tutkimus on sotatieteellisen johtamisen oppiaineen alaan kuuluva, oikeudellista lähestymistapaa hyödyntävä, oikeusdogmaattisella tutkimusmenetelmällä toteutettu tutkimus. Tutkimuksen päätarkoituksena oli tulkita eri oikeuslähteiden valossa, miten rajavartiomiehen toimivalta ja voimakeinojen käytön oikeudellinen perusta ulkorajavalvontaoperaatioissa muodostuu? Tässä tutkimuksessa oikeutta voimakeinojen käyttöön tulkittiin eri oikeuslähdemateriaalien kautta oikeustieteellistä näkökulmaa hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvattiin oikeussääntöjen ja oikeusnormien hierarkkisia suhteita Suomen kansallisen lainsäädännön näkökulmasta sekä suhdetta ylikansalliseen lainsäädäntöön nähden. Tutkimuksessa rajavartiomiehen voimakeinojen käytön oikeudellista perustaa tulkittiin Suomen kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin lainsäädännön näkökulmista. Oikeuskäytännön havainnollistamiseksi käytettiin tutkimuksessa myös Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkimusaineisto muodostui voimassa olevasta oikeudesta, sen lainvalmisteluaineistosta sekä oikeusoppineiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä. Oikeusdogmatiikan keinoin tulkittiin sekä systematisoitiin tutkimuksessa käytettyä oikeuslähdemateriaalia ja muodostettiin tulkinta rajavartiomiehen voimakeinojen käytön muodostumisesta Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa. Rajavartiomiehen voimakeinojen käytön kansallinen sääntely on rajavartiolain uudistamisen myötä lähes yhdenmukainen poliisin kanssa. Ulkorajavalvontaoperaatioissa rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavat Suomen kansallisen lainsäädännön lisäksi ylikansallisen lainsäädännön velvoitteet sekä vastaanottavan jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö. Näiden oikeusjärjestyksien hierarkkisen rakennelman yksiselitteinen kuvaaminen on moniselitteinen. Oikeuslähdemateriaalin perusteella Euroopan ihmisoikeussopimus on yksi tärkeimmistä rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavista oikeussäännöistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö korostaa suhteellisuusperiaatteen huomioimista kaikissa voimakeinojen käyttöön liittyvissä tilanteissa. Suomessa suhteellisuusperiaate on myös keskeisin voimakeinojen käyttöä ohjaavista periaatteista. Erikoiskoulutettujen joukkojen voimakeinojen käytölle voidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä johtaa tiukemmat arviointikriteerit.