Percutaneous biopsy through the foramen ovale for parasellar lesions: surgical anatomy, method, and indications.

Knowledge of the pathological diagnosis before deciding the best strategy for treating parasellar lesions is of prime importance, due to the relative high morbidity and side-effects of open direct approaches to this region, known to be rich in important vasculo-nervous structures. When imaging is not evocative enough to ascertain an accurate pathological diagnosis, a percutaneous biopsy through the transjugal-transoval route (of Hartel) may be performed to guide the therapeutic decision.The chapter is based on the authors' experience in 50 patients who underwent the procedure over the ten past years. There was no mortality and only little (mostly transient) morbidity. Pathological diagnosis accuracy of the method revealed good, with a sensitivity of 0.83 and a specificity of 1.In the chapter the authors first recall the surgical anatomy background from personal laboratory dissections. They then describe the technical procedure, as well as the tissue harvesting method. Finally they define indications together with the decision-making process.Due to the constraint trajectory of the biopsy needle inserted through the Foramen Ovale, accessible lesions are only those located in the Meckel trigeminal Cave, the posterior sector of the cavernous sinus compartment, and the upper part of the petroclival region.The authors advise to perform this percutaneous biopsy method when imaging does not provide sufficient evidence of the pathological nature of the lesion, for therapeutic decision. Goal is to avoid unnecessary open surgery or radiosurgery, also inappropriate chemo-/radio-therapy.

Guidelines for the use and interpretation of assays for monitoring cell death in higher eukaryotes.

Cell death is essential for a plethora of physiological processes, and its deregulation characterizes numerous human diseases. Thus, the in-depth investigation of cell death and its mechanisms constitutes a formidable challenge for fundamental and applied biomedical research, and has tremendous implications for the development of novel therapeutic strategies. It is, therefore, of utmost importance to standardize the experimental procedures that identify dying and dead cells in cell cultures and/or in tissues, from model organisms and/or humans, in healthy and/or pathological scenarios. Thus far, dozens of methods have been proposed to quantify cell death-related parameters. However, no guidelines exist regarding their use and interpretation, and nobody has thoroughly annotated the experimental settings for which each of these techniques is most appropriate. Here, we provide a nonexhaustive comparison of methods to detect cell death with apoptotic or nonapoptotic morphologies, their advantages and pitfalls. These guidelines are intended for investigators who study cell death, as well as for reviewers who need to constructively critique scientific reports that deal with cellular demise. Given the difficulties in determining the exact number of cells that have passed the point-of-no-return of the signaling cascades leading to cell death, we emphasize the importance of performing multiple, methodologically unrelated assays to quantify dying and dead cells.

BAPNE method and N eurorehabilitation in patients with severe acquired brain injury

The use of body percussion through BAPNE method in neurorehabilitation offers the possibility of studying the development of motor skills, attention, coordination, memory and social interaction of patients with neurological diseases. The experimental protocol was carried out on 52 patients with severe acquired brain injury. Patients were selected for the cut - off scores in the standard neuropsychologic al tests of sustained attention , divided and alert ; at least one emisoma intact, cut -off scores in the standard for procedural and semantic memory ; eye sight , hearing and speech intact. The first group of patients has supported the protocol BAPNE tougher with the traditional rehabilitation activities . The control group continued to perform exclusively the cognitive and neuromotor rehabilitation according to traditional protocols. At 6 months after administration of the protocol is expected to re-test to assess if present , the maintenance of the effects of rehabilitation obtained. Experimentation is carried out for 10 weeks following the protocol of BAPNE method in the Roboris Foundation of Rome.

High c-Met expression in stage I-II pancreatic adenocarcinoma: proposal for an immunostaining scoring method and correlation with poor prognosis.

AIMS: c-Met is an emerging biomarker in pancreatic ductal adenocarcinoma (PDAC); there is no consensus regarding the immunostaining scoring method for this marker. We aimed to assess the prognostic value of c-Met overexpression in resected PDAC, and to elaborate a robust and reproducible scoring method for c-Met immunostaining in this setting. METHODS AND RESULTS: c-Met immunostaining was graded according to the validated MetMab score, a classic visual scale combining surface and intensity (SI score), or a simplified score (high c-Met: ≥20% of tumour cells with strong membranous staining), in stage I-II PDAC. A computer-assisted classification method (Aperio software) was developed. Clinicopathological parameters were correlated with disease-free survival (DFS) and overall survival(OS). One hundred and forty-nine patients were analysed retrospectively in a two-step process. Thirty-seven samples (whole slides) were analysed as a pre-run test. Reproducibility values were optimal with the simplified score (kappa = 0.773); high c-Met expression (7/37) was associated with shorter DFS [hazard ratio (HR) 3.456, P = 0.0036] and OS (HR 4.257, P = 0.0004). c-Met expression was concordant on whole slides and tissue microarrays in 87.9% of samples, and quantifiable with a specific computer-assisted algorithm. In the whole cohort (n = 131), patients with c-Met(high) tumours (36/131) had significantly shorter DFS (9.3 versus 20.0 months, HR 2.165, P = 0.0005) and OS (18.2 versus 35.0 months, HR 1.832, P = 0.0098) in univariate and multivariate analysis. CONCLUSIONS: Simplified c-Met expression is an independent prognostic marker in stage I-II PDAC that may help to identify patients with a high risk of tumour relapse and poor survival.

Azolium-based systems: application of an anion exchange resin (A- form) method and 1H NMR analysis of the charged-assisted (CH)+·anion hydrogen bonds

The counteranion exchange of quaternary 1,2,3-triazolium salts was examined using a simple method that permitted halide ions to be swap for a variety of anions using an anion exchange resin (A¯ form). The method was applied to 1,2,3-triazolium-based ionic liquids and the iodideto- anion exchange proceeded in excellent to quantitative yields, concomitantly removing halide impurities. Additionally, an anion exchange resin (N3¯ form) was used to obtain the benzyl azide from benzyl halide under mild reaction. Likewise, following a similar protocol, bis(azidomethyl)arenes were also synthesized in excellent yields. The results of a proton NMR spectroscopic study of simple azolium-based ion pairs are discussed, with attention focused on the significance of the charged-assisted (CH)+···anion hydrogen bonds of simple azolium systems such as 1-butyl-3-methylimidazolium and 1-benzyl-3-methyl-1,2,3-triazolium salts.

Azolium-based systems: application of an anion exchange resin (A- form) method and 1H NMR analysis of the charged-assisted (CH)+·anion hydrogen bonds

The counteranion exchange of quaternary 1,2,3-triazolium salts was examined using a simple method that permitted halide ions to be swap for a variety of anions using an anion exchange resin (A¯ form). The method was applied to 1,2,3-triazolium-based ionic liquids and the iodideto- anion exchange proceeded in excellent to quantitative yields, concomitantly removing halide impurities. Additionally, an anion exchange resin (N3¯ form) was used to obtain the benzyl azide from benzyl halide under mild reaction. Likewise, following a similar protocol, bis(azidomethyl)arenes were also synthesized in excellent yields. The results of a proton NMR spectroscopic study of simple azolium-based ion pairs are discussed, with attention focused on the significance of the charged-assisted (CH)+···anion hydrogen bonds of simple azolium systems such as 1-butyl-3-methylimidazolium and 1-benzyl-3-methyl-1,2,3-triazolium salts.

Azolium-based systems: application of an anion exchange resin (A- form) method and 1H NMR analysis of the charged-assisted (CH)+·anion hydrogen bonds

The counteranion exchange of quaternary 1,2,3-triazolium salts was examined using a simple method that permitted halide ions to be swap for a variety of anions using an anion exchange resin (A¯ form). The method was applied to 1,2,3-triazolium-based ionic liquids and the iodideto- anion exchange proceeded in excellent to quantitative yields, concomitantly removing halide impurities. Additionally, an anion exchange resin (N3¯ form) was used to obtain the benzyl azide from benzyl halide under mild reaction. Likewise, following a similar protocol, bis(azidomethyl)arenes were also synthesized in excellent yields. The results of a proton NMR spectroscopic study of simple azolium-based ion pairs are discussed, with attention focused on the significance of the charged-assisted (CH)+···anion hydrogen bonds of simple azolium systems such as 1-butyl-3-methylimidazolium and 1-benzyl-3-methyl-1,2,3-triazolium salts.

Preparation of nano-MgO using ultrasonic method and its characteristics

MgO is an important inorganic material, which can be used in many aspects, such as catalyst, toxic-waste remediation agent, adsorbent, and others. In order to make use of MgO, nano-MgO was prepared by ultrasonic method using Mg (CH3COO)2.2H2O as precursor, NaOH aqueous solution as precipitant in this paper. Effect factors on MgO nano-particle size were investigated. Characteristics of samples were measured by TGA, XRD, TEM, and others techniques. The results showed that the size of nano-MgO about 4 nm could be obtained under the following conditions (ultrasonic time 20 min, ultrasonic power 250 W, titration rate of NaOH 0.25 mL/min, NaOH concentration 0.48 mol/L, calcinations temperature 410 °C, calcination time 1.5 h, heating rate of calcination 5 °C/min). It was a very simple and effective method to prepare nano-MgO.

Cultural and textual properties in the translation and interpretation of allusions. An analysis of allusions in Dorothy L. Sayers’ detective novels translated into Finnish in the 1940s and the 1980s

Kulttuuriset ja tekstuaaliset tekijät alluusioiden kääntämisessä ja tulkinnassa. Alluusiot Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennetuissa salapoliisiromaaneissa Väitöskirja käsittelee alluusioiden kääntämistä ja tulkintaa. Alluusio on intertekstuaalinen viittaus, jonka tulkitsemiseen tarvitaan implisiittistä tietoa tutuksi oletetusta viittauskohteesta. Käännösongelma alluusiosta tulee, mikäli kohdekulttuurin lukijat eivät tunne viittauskohdetta eivätkä voi päätellä alluusion merkitystä. Tutkimus pyrkii kuitenkin uuden analyysimenetelmän avulla osoittamaan, että vieraat alluusiot eivät välttämättä johda tulkintaongelmiin. Väitöskirja jakautuu kahteen osaan: analyysimenetelmän kehittämiseen (luvut 1-5) sekä tapaustutkimukseen (luvut 6-7). Kehitetyn menetelmän avulla pystytään analysoimaan aikaisempaa tarkemmin, millaisia tulkintamahdollisuuksia alluusiot tarjoavat eri lukijakunnille ja miten lähdetekstin alluusioiden kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet korreloivat käännösstrategioiden kanssa. Tapaustutkimus selvittää, millaisia tulkintamahdollisuuksia Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennettujen salapoliisiromaanien alluusiot tarjosivat aikansa suomalaisille lukijoille. Tavoitteena on myös hahmottaa, miten suomentajien käännösratkaisut ja alluusioiden tulkintamahdollisuudet liittyvät toisaalta lähdetekstin alluusioiden piirteisiin ja toisaalta kohdekulttuurin kontekstiin. Tapaustutkimus tarjoaa näin uutta tietoa suomennoskirjallisuuden ja salapoliisiromaanien historiasta. Analyysimenetelmä määrittelee aikaisempaa alluusioita ja intertekstuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen pohjalta ne kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet, jotka vaikuttavat alluusioiden kääntämiseen ja tulkintaan. Kulttuurisessa mielessä alluusio voi olla tietylle lukijakunnalle tuttu tai tuntematon. Tekstuaalisia tekijöitä ovat alluusion muodon ja tyylin tunnusmerkillisyys sekä alluusion pintamerkityksen koherenttius uudessa tekstikontekstissa, ilman tietoa viittauskohteesta. Alluusioiden tulkinnassa on perinteisesti erotettu toisaalta allusiivinen tulkintamahdollisuus, jossa alluusio on lukijoille tuttu ja yhdistettävissä viittauskohteeseensa, toisaalta kulttuuritöyssy, jonka muodostaa lukijoille tuntematon ja pintamerkitykseltään inkoherentti alluusio. Tutkimuksessa määritellään kulttuuristen ja tekstuaalisten tekijöiden perusteella lisäksi kaksi muuta mahdollisuutta. Pseudo-allusiivisessa tulkinnassa tuntematon alluusio erottuu ympäröivästä tekstikontekstista tyyliltään ja on koherentti ainakin kuvaannollisessa mielessä ilman viittauskohdettaan. Ei-allusiivisessa tulkinnassa taas vieras alluusio sulautuu kontekstiin sekä muodoltaan että merkitykseltään niin, ettei lukija edes huomaa mahdollista alluusiota. Tulkintamahdollisuuksien jakauma antaa yleiskuvan siitä, miten tietty lukijakunta pystyi tulkitsemaan tekstin alluusioita. Lisäksi analyysi tarkastelee lähdetekstin ja käännöksen välillä tulkintamahdollisuuksissa tapahtuneita muutoksia sekä niiden vaikutusta tulkinnan vaatimaan vaivannäköön (effort) ja alluusion funktioihin. Tapaustutkimus perehtyy Sayers-suomennosten kulttuurikonteksteihin tarkastelemalla salapoliisiromaanien asemaa suomalaisessa kirjallisuusjärjestelmässä, suomennoksilta odotettuja piirteitä sekä suomentajien ammattikuvaa, taustoja ja työoloja. Tulosten perusteella alluusioiden kääntäminen oli vaativa tehtävä sekä 1940- että 1980-luvun suomentajille. Lähdetekstien alluusioista 60–70 prosenttia oli todennäköisesti kohdelukijoille vieraita. Molempina aikakausina suomennoksilta odotettiin silti sekä kielellistä sujuvuutta että lähdetekstin merkitysten välittämistä. 1940-luvun suomentajien tehtävää vaikeutti lisäksi mm. se, että suomentaminen oli enimmäkseen sivutoimista ja englanti oli harvoin parhaiten hallittu vieras kieli. Nämä olosuhteet lienevät vaikuttaneet etenkin vähäarvoisena pidetyn salapoliisikirjallisuuden suomennoksiin. 1980-luvulla suomentajien aikataulut olivat realistisempia, englannin taidot parempia ja päätoiminen suomentaminen mahdollista. Myös salapoliisiromaanien arvostus oli lisääntynyt. Sekä 1940- että 1980-luvun suomennoksissa kohdelukijoille vieraitakin alluusioita oli usein säilytetty, mikäli ne olivat koherentteja ilman viittauskohdettaan. Sen sijaan vieraita ja pintamerkitykseltään epäselviä alluusioita oli muokattu tai poistettu. Kuitenkin 1980-luvun suomentajat säilyttivät lähdetekstin alluusioita useammin ja tarkemmin kuin 1940-luvun suomentajat. Varsinkin poisjättämistä esiintyi 1940-luvun suomennoksissa enemmän. Alluusioiden tulkintamahdollisuudet olivat kaikissa käännöksissä muuttuneet sikäli, että melko harvat suomennetut alluusiot olivat enää kohdelukijoiden tunnistettavissa. Toisaalta myös kulttuuritöyssyt olivat harvinaisia. Erot 1940- ja 1980-luvun suomennosten välillä näkyivätkin pseudo-allusiivisissa ja ei-allusiivisissa tulkintamahdollisuuksissa. 1980-luvun suomennoksissa vieraat alluusiot oli johdonmukaisesti säilytetty niin, että käännetyt alluusiot voitiin tulkita pseudo-alluusioiksi. Sen sijaan 1940-luvun suomennoksissa vieraita alluusioita oli usein muokattu tai jätetty pois tavalla, joka johti ei-allusiiviseen tulkintaan. Kohdelukijoiden kannalta 1980-luvun suomennettujen alluusioiden tulkitseminen lienee vaatinut jonkin verran enemmän vaivaa. Toisaalta pseudo-allusiivisten käännösten pohjalta oli useimmiten mahdollista rakentaa koherentti tulkinta, ja monesti ne jopa välittivät samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. 1940-luvun suomennosten muokkaukset ja poistot periaatteessa helpottivat tulkintaa, mutta mahdollisia kulttuuritöyssyjä esiintyi edelleen, jopa kääntäjän tekemien muutosten seurauksena. 1940-luvun suomennoksissa myös käännettyjen alluusioiden funktiot olivat muuttuneet enemmän lähdetekstin alluusioihin nähden. Kaiken kaikkiaan 1980-luvun suomennokset olivat lähempänä oman aikansa hyvän käännöksen piirteitä. Toisaalta alluusioiden muokkaaminen sai 1940-luvun suomennokset muistuttamaan enemmän perinteistä arvoituksen ratkaisuun keskittyvää salapoliisiromaania, joten tältä osin ne lienevät vastanneet kohdelukijoiden odotuksia. Kulttuurikontekstin vaikutus siis näkyi sekä käännösstrategioissa että käännettyjen alluusioiden tulkintamahdollisuuksissa. Tutkimustuloksissa korostui kuitenkin myös se, että lähdetekstin alluusion pintamerkitys saattaa vaikuttaa käännösratkaisuihin. Lisäksi käännetyt pseudo-alluusiot saattavat välittää samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. Toisin kuin yleensä on esitetty, kohdelukijoille vieraiden alluusioiden säilyttäminen saattaakin siis olla toimiva ratkaisu.

Method and arrangement for collecting wave energy

US-patentti nro: US 7,908,854 B2

Evaluation of bursal lymphoid depletion: comparison between the conventional histology method and digital lymphocyte depletion evaluation system

Abstract: Fifty-five bursa of Fabricius (BF) were evaluated by optical microscopy for three different avian histopathologists (H1, H3 and H4) to determine the degree of lymphoid depletion. One histologist evaluated the same slides at two different times (H1 and H2) with four-months interval between the observations. The same BFs were evaluated using the system of Digital Lymphocyte Depletion Evaluation (ADDL), being performed by three differents operators of the system, not histopathologists. The results showed was a significant difference between the histopathologists and between the scores established by the same expert (H1 and H2). However, there were not significant differences between the scores with the ADDL system, obtained using ADDL. The results make clear the fragility of the subjective lymphocyte depletion score classification by the traditional histologic method, while the ADDL system proves to be more appropriated for the assessment of the lymphoid loss in the BF.