Redundant nerve roots of the cauda equina: review of the literature

In imaging diagnosis, redundant nerve roots of the cauda equina are characterized by the presence of elongated, enlarged and tortuous nerve roots in close relationship with a high-grade lumbar spinal canal stenosis. This is not an independent entity, but it is believed to be a consequence of the chronic compression at the level of the lumbar canal stenosis and thus may be part of the natural history of lumbar spinal stenosis. The present paper is aimed at reviewing the histopathological, electrophysiological and imaging findings, particularly at magnetic resonance imaging, as well as the clinical meaning of this entity. As the current assessment of canal stenosis and root compression is preferably performed by means of magnetic resonance imaging, this is the imaging method by which the condition is identified. The recognition of redundant nerve roots at magnetic resonance imaging is important, particularly to avoid misdiagnosing other conditions such as intradural arteriovenous malformations. The literature approaching the clinical relevance of the presence of redundant nerve roots is controversial. There are articles suggesting that the pathological changes of the nerve roots are irreversible at the moment of diagnosis and therefore neurological symptoms are less likely to improve with surgical decompression, but such concept is not a consensus.

Magnetic resonance imaging findings of disc-related epidural cysts in nonsurgical and postoperative microdiscectomy patients

OBJECTIVE: To demonstrate five discal cysts with detailed magnetic resonance imaging findings in nonsurgical and following postoperative microdiscectomy. MATERIALS AND METHODS: Five discal cysts in four patients who underwent magnetic resonance imaging were found through a search in our database and referral from a single orthopedic spine surgeon. Computed tomography in two cases and computed tomography discography in one case were also performed. RESULTS: Five discal cysts were present in four patients. Three patients had no history of previous lumbar surgery and the other patient presented with two discal cysts and recurrent symptoms after partial laminectomy and microdiscectomy. All were oval shaped and seated in the anterior epidural space. Four were ventrolateral, and the other one was centrally positioned in the anterior spinal canal. One showed continuity with the central disc following discography. Three were surgically removed. CONCLUSION: Magnetic resonance imaging can easily depict an epidural cyst and the diagnosis of a discal cyst should be raised when an homogeneous ventrolateral epidural cyst contiguous to a mild degenerated disc is identified.

Whole-body MRI: comprehensive evaluation on a 48-channel 3T MRI system in less than 40 minutes. Preliminary results

OBJECTIVE: To evaluate a comprehensive MRI protocol that investigates for cancer, vascular disease, and degenerative/inflammatory disease from the head to the pelvis in less than 40 minutes on a new generation 48-channel 3T system. MATERIALS AND METHODS: All MR studies were performed on a 48-channel 3T MR scanner. A 20-channel head/neck coil, two 18-channel body arrays, and a 32-channel spine array were employed. A total of 4 healthy individuals were studied. The designed protocol included a combination of single-shot T2-weighted sequences, T1-weighted 3D gradient-echo pre- and post-gadolinium. All images were retrospectively evaluated by two radiologists independently for overall image quality. RESULTS: The image quality for cancer was rated as excellent in the liver, pancreas, kidneys, lungs, pelvic organs, and brain, and rated as fair in the colon and breast. For vascular diseases ratings were excellent in the aorta, major branch vessel origins, inferior vena cava, portal and hepatic veins, rated as good in pulmonary arteries, and as poor in the coronary arteries. For degenerative/inflammatory diseases ratings were excellent in the brain, liver and pancreas. The inter-observer agreement was excellent. CONCLUSION: A comprehensive and time efficient screening for important categories of disease processes may be achieved with high quality imaging in a new generation 48-channel 3T system.

Pyogenic and tuberculous discitis: magnetic resonance imaging findings for differential diagnosis

Spondylodiscitis represents 2%–4% of all bone infections cases. The correct diagnosis and appropriate treatment can prevent complications such as vertebral collapse and spinal cord compression, avoiding surgical procedures. The diagnosis is based on characteristic clinical and radiographic findings and confirmed by blood culture and biopsy of the disc or the vertebra. The present study was developed with Clementino Fraga Filho University Hospital patients with histopathologically and microbiologically confirmed diagnosis of spondylodiscitis, submitted to magnetic resonance imaging of the affected regions. In most cases, pyogenic spondylodiscitis affects the lumbar spine. The following findings are suggestive of the diagnosis: segmental involvement; ill-defined abscesses; early intervertebral disc involvement; homogeneous vertebral bodies and intervertebral discs involvement. Tuberculous spondylodiscitis affects preferentially the thoracic spine. Most suggestive signs include: presence of well-defined and thin-walled abscess; multisegmental, subligamentous involvement; heterogeneous involvement of vertebral bodies; and relative sparing of intervertebral discs. The present pictorial essay is aimed at showing the main magnetic resonance imaging findings of pyogenic and tuberculous discitis.

Magnetic resonance imaging and BMB score in the evaluation of bone involvement in Gaucher’s disease patients

AbstractObjective:To evaluate by magnetic resonance imaging changes in bone marrow of patients undergoing treatment for type I Gaucher’s disease.Materials and Methods:Descriptive, cross-sectional study of Gaucher’s disease patients submitted to 3 T magnetic resonance imaging of femurs and lumbar spine. The images were blindly reviewed and the findings were classified according to the semiquantitative bone marrow burden (BMB) scoring system.Results:All of the seven evaluated patients (three men and four women) presented signs of bone marrow infiltration. Osteonecrosis of the femoral head was found in three patients, Erlenmeyer flask deformity in five, and no patient had vertebral body collapse. The mean BMB score was 11, ranging from 9 to 14.Conclusion:Magnetic resonance imaging is currently the method of choice for assessing bone involvement in Gaucher’s disease in adults due to its high sensitivity to detect both focal and diffuse bone marrow changes, and the BMB score is a simplified method for semiquantitative analysis, without depending on advanced sequences or sophisticated hardware, allowing for the classification of the disease extent and assisting in the treatment monitoring.

Sindrome de regresión caudal

El síndrome de regresión caudal o de agenesia sacra se caracteriza por un déficit funcional de los esfínteres y de la muscultatura de los miembros inferiores. Se suele asociar con otras malformaciones, como son las esqueléticas, genitourinarias y del tracto intestinal. La diabetes mellitus materna es uno de los factores predisponentes más destacados. Aquí se presenta un caso de síndrome de regresión caudal con insufiencia renal secundaria a la uropatía malformativa asociada. Se comentan los disrarfismos espinales ocultos y el síndrome de Vater.

Trabecular bone score in kidney transplant recipients.

UNLABELLED: It is uncertain whether bone mineral density (BMD) can accurately predict fracture in kidney transplant recipients. Trabecular bone score (TBS) provides information independent of BMD. Kidney transplant recipients had abnormal bone texture as measured by lumbar spine TBS, and a lower TBS was associated with incident fractures in recipients. INTRODUCTION: Trabecular bone score (TBS) is a texture measure derived from dual energy X-ray absorptiometry (DXA) lumbar spine images, providing information independent of bone mineral density. We assessed characteristics associated with TBS and fracture outcomes in kidney transplant recipients. METHODS: We included 327 kidney transplant recipients from Manitoba, Canada, who received a post-transplant DXA (median 106 days post-transplant). We matched each kidney transplant recipient (mean age 45 years, 39 % men) to three controls from the general population (matched on age, sex, and DXA date). Lumbar spine (L1-L4) DXA images were used to derive TBS. Non-traumatic incident fracture (excluding hand, foot, and craniofacial) (n = 31) was assessed during a mean follow-up of 6.6 years. We used multivariable linear regression models to test predictors of TBS, and multivariable Cox proportional hazard regression was used to estimate hazard ratios (HRs) per standard deviation decrease in TBS to express the gradient of risk. RESULTS: Compared to the general population, kidney transplant recipients had a significantly lower lumbar spine TBS (1.365 ± 0.129 versus 1.406 ± 0.125, P < 0.001). Multivariable linear regression revealed that receipt of a kidney transplant was associated with a significantly lower mean TBS compared to controls (-0.0369, 95 % confidence interval [95 % CI] -0.0537 to -0.0202). TBS was associated with fractures independent of the Fracture Risk Assessment score including BMD (adjusted HR per standard deviation decrease in TBS 1.64, 95 % CI 1.15-2.36). CONCLUSION: Kidney transplant recipients had abnormal bone texture as assessed by TBS and a lower lumbar spine TBS was associated with fractures in recipients.

Ivory vertebra: imaging findings in different diagnoses

Abstract Low back pain is often managed at all levels of healthcare. In general, diagnostic investigation begins with radiography of the lumbar spine. In addition to the most common findings, radiologists can identify increased density of a vertebral body, referred to as ivory vertebra. The objective of this study was to describe the main diseases that can present with this radiologic sign, such as Hodgkin lymphoma, Paget's disease, metastatic prostate cancer, breast cancer, and osteomyelitis. It is extremely important that radiologists be aware of this finding in order to inform the requesting physician of the possible etiologies, given that it can be the initial radiologic presentation for these diseases.

A Meta-Analysis of Trabecular Bone Score in Fracture Risk Prediction and Its Relationship to FRAX.

Trabecular bone score (TBS) is a gray-level textural index of bone microarchitecture derived from lumbar spine dual-energy X-ray absorptiometry (DXA) images. TBS is a bone mineral density (BMD)-independent predictor of fracture risk. The objective of this meta-analysis was to determine whether TBS predicted fracture risk independently of FRAX probability and to examine their combined performance by adjusting the FRAX probability for TBS. We utilized individual-level data from 17,809 men and women in 14 prospective population-based cohorts. Baseline evaluation included TBS and the FRAX risk variables, and outcomes during follow-up (mean 6.7 years) comprised major osteoporotic fractures. The association between TBS, FRAX probabilities, and the risk of fracture was examined using an extension of the Poisson regression model in each cohort and for each sex and expressed as the gradient of risk (GR; hazard ratio per 1 SD change in risk variable in direction of increased risk). FRAX probabilities were adjusted for TBS using an adjustment factor derived from an independent cohort (the Manitoba Bone Density Cohort). Overall, the GR of TBS for major osteoporotic fracture was 1.44 (95% confidence interval [CI] 1.35-1.53) when adjusted for age and time since baseline and was similar in men and women (p > 0.10). When additionally adjusted for FRAX 10-year probability of major osteoporotic fracture, TBS remained a significant, independent predictor for fracture (GR = 1.32, 95% CI 1.24-1.41). The adjustment of FRAX probability for TBS resulted in a small increase in the GR (1.76, 95% CI 1.65-1.87 versus 1.70, 95% CI 1.60-1.81). A smaller change in GR for hip fracture was observed (FRAX hip fracture probability GR 2.25 vs. 2.22). TBS is a significant predictor of fracture risk independently of FRAX. The findings support the use of TBS as a potential adjustment for FRAX probability, though the impact of the adjustment remains to be determined in the context of clinical assessment guidelines. © 2015 American Society for Bone and Mineral Research.

Uusintamurtumien ehkäisy kaatumisen aiheuttaman yläraajamurtuman kokeneilla yli 50-vuotiailla henkilöillä

Tarkoitus: Tarkoituksena oli selvittää murtumien tehostetun ehkäisyohjelman vaikutuksia yläraajamurtuman saaneiden yli 50-vuotiaiden henkilöiden elämäntapoihin, murtumien riskitekijöihin, kaatumisiin, kaatumisvammoihin ja elämänlaatuun. Aineisto: 219 yli 50-vuotiasta kotona asuvaa, kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saanutta henkilöä satunnaistettiin koe- (n = 105) ja kontrolliryhmiin (n = 114). Menetelmä: Koeohjelma sisälsi yksilöllisen, yhdessä lääkärin, terveydenhoitajan ja tutkittavan kanssa laaditun hoito- ja kuntoutussuunnitelman sekä kutsun murtumien ehkäisyn koulutusohjelmaan. Kontrolliryhmän tutkittavat saivat kehotuksen hakeutua murtumahoitajan ohjaukseen. Seuranta-aika oli 14 kuukautta. Tulokset analysoitiin ryhmissä tapahtuneina muutoksina alkuja loppumittausten välillä sekä ryhmien välisenä erona muutoksissa. Tulokset: Keskimääräinen luun tiheys lannerangassa lisääntyi koeryhmässä (p<0,001) ja kontrolliryhmässä (p = 0,038), ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,134). Reisiluun kaulassa luun tiheys ei muuttunut kummassakaan ryhmässä. Päivittäinen kalsiumin saanti lisääntyi koeryhmässä keskimäärin 167 mg (p<0,001) ja kontrolliryhmässä 30 mg (p = 0,475), ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,031). Kala-ateriat ja päivittäinen D-vitamiinilisä sekä kenkien liukuesteiden säännöllinen käyttö liukkaalla lisääntyivät molemmissa ryhmissä, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa. Viiteen tuolilta nousukertaan käytetty aika vähentyi koeryhmässä keskimäärin 0,49 sekuntia (p = 0,185) ja lisääntyi kontrolliryhmässä 0,39 (p = 0,475), ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,02). Kymmenen metrin kävelyssä ei tapahtunut tulosten keskiarvossa muutoksia kummassakaan ryhmässä. Ortostatismi vähentyi kontrolliryhmässä (p = 0,049), ja masentuneisuus vähentyi koeryhmässä (p = 0,041), mutta ryhmien välillä ei näissä ollut merkitsevää eroa. Osteoporoosilääkkeiden käyttö lisääntyi molemmissa ryhmissä, ryhmien välillä ei ollut eroa. Alkoholin käytössä oli vähäisiä mutta ei merkittäviä muutoksia. Muissa testatuissa muuttujissa, kuten liikunnan viikoittainen määrä, tupakointi, näkökyky, tasapaino ja elämänlaatu, ei ollut merkitseviä muutoksia ryhmissä tai ryhmien välillä. Kaatumisten (koeryhmä 33, kontrolliryhmä 35) ja murtumien (koeryhmä 5 ja kontrolliryhmä 3) määrissä ei myöskään ollut merkitseviä eroja ryhmien välillä. Johtopäätökset: Noin neljällä viidestä kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saaneista, yli 50 vuotta täyttäneistä henkilöistä oli alentunut luun tiheys, ja noin joka toisella oli lisääntynyt kaatumisriski. Kaatumisen riskitekijöiden kliiniset mittaukset olivat nopeita toteuttaa ja auttoivat ehkäisytoimenpiteiden suunnittelussa. Murtuman saaneet olivat motivoituneita murtumien riskitekijöiden selvittämiseen ja myös toteuttamaan annettua lääkehoitoa. Elämäntavoissa helpoimmin toteutuivat muutokset ruokailutottumuksissa. Liikuntatottumuksien muuttaminen sen sijaan onnistui melko huonosti. Ryhmien välillä oli merkitsevä ero ainoastaan kalsiumin päivittäisessä käytössä ja tuolilta nousutestissä. Murtumariskien tunnistaminen, niiden syiden selvittäminen ja toimenpiteiden käynnistäminen riskien vähentämiseksi tulisi kuulua jokaisen pienienergisen murtuman saaneen potilaan kokonaisvaltaiseen hyvään hoitoon.

Bioactive Glass in Lumbar Spondylodesis. A Pre-Clinical and Clinical Study

Bioactive glasses (BGs) form a group of synthetic, surface-active, composition-dependent, silica-based biomaterials with osteoconductive, osteopromotive, and even angiogenic, as well as antibacterial, properties. A national interdisciplinary research group, within the Combio Technology Program (2003–2007), developed a porous load-bearing composite for surgical applications made of BG 1–98 and polymer fibers. The pre-clinical part of this thesis focused on the in vitro and in vivo testing of the composite materials in a rabbit femur and spinal posterolateral fusion model. The femur model failed to demonstrate the previously seen positive effect of BG 1–98 on osteogenesis, probably due to the changed resorption properties of BG in the form of fibers. The spine study was terminated early due to adverse events. In vitro cultures showed the growth inhibition of human mesenchymal stems next to BG 1–98 fibers and radical pH changes. A prospective, long-term, follow-up study was conducted on BG–S53P4 and autogenous bone used as bone graft substitutes for instrumented posterolateral spondylodesis in the treatment of degenerative spondylolisthesis (n=17) and unstable burst fractures (n=10) during 1996–1998. The operative outcome was evaluated from X-rays and CT scans, and a clinical examination was also performed. On the BG side, a solid fusion was observed in the CT scans of 12 patients, and a partial fusion was found in 5 patients, the result being a total fusion rate in all fusion sites (n=41) 88% for levels L4/5 and L5/S1 in the spondylolisthesis group. In the spine fracture group, solid fusion was observed in five patients, and partial fusion was found in five resulting in a total fusion rate of 71% of all fusion sites (n=21). The pre-clinical results suggest that under certain conditions the physical form of BG can be more critical than its chemical composition when a clinical application is designed. The first long-term clinical results concerning the use of BG S53P4 as bone graft material in instrumented posterolateral spondylodesis seems to be a safe procedure, associated with a very low complication rate. BG S53P4 used as a stand-alone bone substitute cannot be regarded as being as efficient as AB in promoting solid fusion.

Prevalence of radiographic markers of femoroacetabular impingement in asymptomatic adults

OBJECTIVE: to determine the prevalence of radiographic signs of femoroacetabular impingement (FAI) in asymptomatic adults and correlate them with data from physical examinations. METHODS: We conducted a cross-sectional study with 82 asymptomatic volunteers, 164 hips, between 40 and 60 years of age, selected by convenience. They were submitted to anamnesis and clinical examination of the hip, anteroposterior (AP) pelvis radiographs with three incidences, Dunn 45° and Lequesne false profile of each hip, to measure the variables. We measured the alpha angle, anterior offset of the femoral neck, cervical diaphyseal angle, CE angle of Wiberg, acetabular index, Sharp angle, and the crossing, ischial spine and posterior wall signs. RESULTS: our sample consisted of 66% women, mean age of 50.4 years. The average alpha angle was 45.10°, SD=8.6. One quarter of the hips showed alpha angle greater than or equal to 50°; among men the prevalence was 34%, and among women, 11%. We found indicative radiographic signs of femoroacetabular impingement in 42.6% of hips, whether femoral or acetabular, and the increased alpha angle was related to the decrease in hip internal rotation (p<0.001). CONCLUSION: the radiographic findings of femoroacetabular impingement in asymptomatic patients were frequent in the studied sample. The increase in alpha angle was associated with decreased internal rotation.

Sotilaslentäjän fyysinen suorituskyky sekä työperäiset tuki- ja liikuntaelinoireet

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Is liver transplantation associated with decreased bone mass in climacteric women?

PURPOSE: To evaluate whether climacteric women undergoing liver transplantation had higher prevalence of decreased bone mass than those without any liver disease. METHODS: A cross-sectional study with 48 women receiving follow-up care at a university hospital in Southeastern Brazil, from February 4th 2009 to January 5th 2011, was conducted. Of these women, 24 were 35 years or older and had undergone liver transplantation at least one year before study entry. The remaining 24 women had no liver disease and their ages and menstrual patterns were similar to those of transplanted patients. Laboratorial tests (follicle-stimulating hormone and estradiol) and bone density measurements of the lumbar spine and femur (equipment Hologic, Discovery WI) were performed. Statistical analysis was carried out by Fisher's exact test, simple Odds Ratio (OR), and multiple logistic regression. RESULTS: Mean age of the women included in the study was 52.8 (±10.7) years-old, 27.1% were premenopausal and 72.9% were peri/postmenopausal. Approximately 14.6% of these women exhibited osteoporosis and 35.4% had low bone mass. The following items were associated with decreased bone mass: being postmenopausal (OR=71.4; 95%CI 3.8 - 1,339.7; p<0.0001), current age over 49 years-old (OR=11.4; 95%CI 2.9 - 44.0; p=0.0002), and serum estradiol levels lower than 44.5 pg/mL (OR=18.3; 95%CI 3.4 - 97.0; p<0.0001). Having a history of liver transplantation was not associated with decreased bone mass (OR=1.4; 95%CI 0.4 - 4.3; p=0.56). CONCLUSION: Liver transplantation was not associated with decreased bone mass in this group of climacteric women.