919 resultados para Polku jota kuljen : kelttiläisiä rukouksia
Resumo:
Tutkimuksella pyritään selvittämään yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1973–2003. Kokoonpanoa tarkastellaan kokonaisuutena ja sen suorituskykyä pyritään arvioimaan ottamalla huomioon varsinaisen organisaation lisäksi käytössä ollut kalusto ja materiaali. Aikaisempaa suomenkie-listä tutkimusta ei tältä aikaväliltä tästä aiheesta ole. Tutkimuksessa käytetään julkisia kirjallisia lähteitä, joista tärkeimmät ovat Yhdysvaltojen armeijan ohjesäännöt ja organisaatiokaaviot. Aihetta sivuavaa kirjallisuutta on paljon, mutta näkökulma on yleensä pataljoonan tasoa korkeammalla. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteinä yhdysvaltalaisten sotilasopetuslaitosten julkisia tutkimuksia sekä Yhdysvalloissa il-mestyviä sotilasalan lehtiä. Sotilasalan lehdistä pystyy seuraamaan aikakauden keskustelua sekä alatasojen käyttäjien kokemuksia eri välineistä ja kokoonpanoista. Lähteistä saatuja tieto-ja yhdistelemällä on selvitetty pataljoonan kokoonpano ja sen muutokset. Nämä on sidottu isompaan kokonaisuuteen divisioonien organisaatioiden sekä maavoimien taisteluoppien kaut-ta. Näitä tietoja yhdistelemällä on voitu selvittää pataljoonan kokoonpanon kehittymisen syitä. Tutkitulla aikavälillä mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpano on keventynyt ja yksin-kertaistunut. Suorituskykyjen karsinta on keskittynyt erityisesti orgaaniseen epäsuoraan tuleen ja huoltoon. Kehittynyt tekniikka on kuitenkin pitänyt pataljoonan tulivoiman, liikkuvuuden, suojan ja johdettavuuden hyvällä tasolla. Pataljoonasta poistuneet suorituskyvyt on siirretty divisioonan organisaatioon, josta ne on tarpeen mukaan alistettu. Mekanisoitu jalkaväkipatal-joona on ollut koko tutkitulla aikavälillä joustava organisaatio, jota on tilanteen mukaan voitu vahventaa tai heikentää. Pataljoona on pyritty pitämään osana isompaa kokonaisuutta, jotta sen tukeminen ylempien johtoportaiden suorituskyvyllä on mahdollista. Pataljoonan kokonaissuorituskyky on tutkittuna aikana kasvanut, mutta se on tullut koko ajan riippuvaisemmaksi ylemmän johtoportaan tuesta ja erityisesti toimivista johtamisjärjestelmis-tä. Toimiessaan kokonaisuus on erittäin tehokas, sillä kukin organisaatio ja johtoporras voi keskittyä pääsääntöisesti omaan tehtäväänsä. Taistelevat joukot, joilla ei ole tarvetta huolehtia tukevista joukoista, voidaan nopeasti siirtää tarvittavalle alueelle. Samaan aikaan tukevat ase-lajit ja joukot voivat luoda omat painopisteensä tarpeen mukaan. Vaarana on kuitenkin se, että johtamisjärjestelmä ei syystä tai toisesta toimi, jolloin yhteistoiminta vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Vaikka mekanisoidun jalkaväkipataljoonan päätehtävä onkin tavanomainen taiste-lu, ovat uudistuneet uhkakuvat ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vaikuttaneet pataljoonan teh-täviin ja kokoonpanoon.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkasteltiin johtamista maavoimien uudistetun taistelutavan periaatteiden mukaisessa toimintaympäristössä ryhmä- ja joukkuetasolla. Keskeistä tutkimuksessa oli tuoda esille varusmiesjohtajien ja varusmieskoulutusta antavan henkilökunnan ajatuksia ja mielipiteitä uudistetusta taistelutavasta, ja siihen liittyvästä johtamisesta ryhmä- ja joukkuetasolla. Aiheeseen liittyvien aikaisempien tutkimusten määrä on vielä toistaiseksi vähäinen. Tutkimus toteutettiin määrällisenä survey-tutkimuksena, jota tuettiin laadullisen tutkimuksen elementtien, kuten teemoittelun avulla. Tutkimusongelma oli: millaisena varusmiesjohtajat ja henkilökuntaan kuuluvat kouluttajat kokevat johtamisen ryhmän- ja joukkueenjohtajatasolla maavoimien taistelu 2015 mallin mukaisessa uudistetussa taistelutavassa? Tutkimusongel-maan vastattiin seuraavilla tutkimuskysymyksillä: 1) Millaisena toimintaympäristönä varusmiesjohtajat ja henkilökuntaan kuuluvat kouluttajat kokevat uudistetun taistelutavan johtamisen näkökulmasta? 2) Mitkä ovat uudistetun taistelutavan keskeiset haasteet johtamisen näkökulmasta varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä? 3) Korostaako uudistettu taistelutapa varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä jotain johtajan valmiuksien tai johtamiskäyttäytymisen osa-aluetta, verrattuna perinteiseen kootun ryhmityksen taisteluun? 4) Mitkä ovat keskeiset kehittämiskohteet uudistetun taistelutavan johtamisen kouluttamisessa varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä? Määrällistä ja laadullista aineistoa kerättiin kyselyn avulla kolmesta eri joukko-osastosta syksyn 2014 aikana. Tutkimuksen määrällinen aineiston analysoitiin SPSS -ohjelman avulla, ja laadullinen aineisto teemoiteltiin aihepiireittäin selittämään määrällisen aineiston tuloksia. Tutkimustulosten perusteella varusmiesjohtajat ja kouluttava henkilökunta pitivät johtamista uudistetussa taistelutavassa haastavana. Keskeisiä haasteita vastaajien mielestä johtamiselle muodostui esimerkiksi toiminnan itsenäisyyteen, tilannekuvan muodostumiseen ja johta-misyhteyksien ylläpitoon liittyvistä tekijöistä. Kehittämiskohteina tutkimukseen osallistuneet vastaajat näkivät luovuuden kehittymisen huomioimisen koulutuksessa, aselajien välisen yhteistyön ja johtamisjärjestelmien käytön hallinnan.
Resumo:
Luottamuksella on keskeinen asema viranomaisten välisen yhteistyön onnistumisen näkö-kulmasta. Luottamus vähentää yhteistoiminnan kitkaa ja helpottaa yhteistyöosapuolten välistä kanssakäymistä tekemällä siitä mielekästä. Vuorovaikutus toimijoiden välillä liittyy kiinteästi luottamuksen syntymiseen yhteistoiminnassa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lukijalle viranomaisyhteistyön näkökulmasta rajatarkas-tusympäristössä esiintyvää luottamusta. Tämä tutkimus keskittyy tarkastelemaan Kaakkois-Suomen rajavartioston Imatran toimipistettä. Jokaisella työyhteisöllä on omanlainen työskentelykulttuuri, joka on muokkaantunut historian aikana. Työyksikköjen erilaisuudesta johtuen tutkielman tulokset kertovat vain yhden aseman kokemuksia luottamuksesta ja yhteistyöstä. Tutkimus on toteutettu osana sotatieteiden maisterikoulutusta vuosien 2013- 2015 aikana. Suurin osa työstä mukaan lukien haastattelut suoritin joulukuun 2014 - maaliskuun 2015 aikana. Tutkimuksen olen rajannut koskettamaan rajatarkastusympäristöä, jolloin poliisin rajaaminen ulos tarkastelusta on ollut perusteltua ja mielekästä. Poliisin kanssa yhteistyö rajatarkastusympäristössä on vähäistä verrattuna Tullin ja Rajavartiolaitoksen väliseen yhteistyön määrään. Tullin ja Rajavartiolaitoksen välinen yhteistyö on pääasiassa luontevaa ja hyvin toimivaa. Kahden virkakunnan välisellä yhteistyöllä on pitkä ja toimiva historia. Nyky-yhteiskunnan rajut muutokset ja niistä aiheutuvat säästöpaineet ovat omiaan luomaan kilpailuasetelmaa viranomaisten välille, joka puolestaan heikentää viranomaisten välistä luottamusta. Lisääntyneellä vuorovaikutuksen huomioinnilla saadaan aikaiseksi parempaa ja tehokkaampaa yhteistyötä. Luottamuksen mekanismit liittyvät kiinteästi yhteistyöhön ja sen onnistumiseen. Luottamus on eräänlainen yhteistyötä kannatteleva ja edistävä voima, jota ilman yhteistyö on miltei mahdotonta. Tutkimustulokset puoltavat käsitystä luottamuksen tärkeydestä viranomais-ten välisessä yhteistyössä. Teemahaastattelujen pohjalta tehty analyysi osoittaa yhtäläisyyk-siä aikaisempiin yhteistyöstä tehtyihin tutkimuksiin ja näin tukee omia havaintojani.
Resumo:
Ennakkoarvioinnin keskeisenä tavoitteena oli selvittää Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman 214-2020 vastaavuutta Etelä-Savon maaseutustrategiaan, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan sekä päättyneen ohjelmakauden kehittämissuunnitelman väliarvioinnin havaintoihin. Kehittämissuunnitelma perustuu alueen maaseutustrategiaan, jota toteutetaan valtakunnallisessa kehittämisohjelmassa määriteltyjen toimenpiteiden avulla. Etelä-Savon ELY-keskuksen tilaaman maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarvioinnin toteuttivat Suomen Aluetutkimus FAR ja TK-Eval Ay. Ennakkoarvioinnissa todetaan, että kehittämissuunnitelman tavoitteet ovat sisällöltään hyvin yhdensuuntaisia alueen maaseutustrategian kanssa. Maaseutustrategiassa on kolme painopistettä: 1) vahvistetaan maaseudun elinvoimaisuutta edistäviä rakenteita, 2) parannetaan ihmisten hyvinvointia maaseudulla ja 3) kehitetään maaseudun elinkeinoja. Arvioinnin mukaan suunnitelmassa on eniten toimenpiteitä maaseudun elinkeinojen kehittämiseksi, erityisesti yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi. Kehittämissuunnitelmassa on otettu käyttöön kaikki Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan kuuluvat toimenpiteet ja vastaavuutta löytyy valtakunnallisen ohjelman tavoitteisiin. Näin ollen edellytykset kehittämissuunnitelman toteutuksen vaikuttavuudelle ovat olemassa. Vaikuttavuuden parantaminen on puolestaan kiinni siitä, mihin tavoitteisiin alueella panostetaan ja miten eri kehittämistoimenpiteitä otetaan käyttöön. Arviointitehtävään sisältyi myös ohjelmakauden 2007–2013 väliarvioinnin keskeisten tulosten ja havaintojen huomioiminen kehittämissuunnitelmassa. Ennakkoarvioinnin mukaan ne suositukset, joihin kehittämissuunnitelman kautta voitiin vaikuttaa, oli huomioitu hyvin. Arvioinnin lopussa tarkasteltiin Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman tarve- ja asiakaslähtöisyyttä, viestintää ja tiedottamista, yhteensovitusta muiden ohjelmien ja toimijoiden kanssa sekä suunnitelman ohjelmallisuutta.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vastakumouksellisen sodankäynnin doktriinin nousemista strategian asemaan ensin Irakin sodassa ja tämän jälkeen Afganistanin sodassa sekä strategiaan liittynyttä lisäjoukkojen lähettämistä alueelle. Tutkimuksen tiedonintressi liittyy käsitykseen siitä, että kyseessä oli merkittävä ja odottamaton muutos asevoimien käytössä. Asevoimat olivat tietoisesti orientoituneet konventionaaliseen sodankäyntiin Vietnamin sodan jälkeen. Yhdysvalloissa vallitsi lisäksi sotaväsymys ja vastustus sotien eskalaatiota kohtaan. Tutkimuksen tutkimusongelmana on, miten vastakumouksellinen sodankäynti, operatiivinen doktriini, nousi strategiaksi. Tutkimusta varten luotiin teoreettinen viitekehys sodan ja politiikan välisestä vuorovaikutussuhteesta, jota tarkastellaan valtion näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin abduktiivista sisällönanalyysia, jolla aineistosta nostettiin esiin tutkimusongelman ratkaisemiseen tarvittavat merkittävät ilmiöt. Teoreettinen viitekehys perustuu Carl von Clausewitzin teokseen On War ja strategian tutkijoiden kirjoituksiin. Strategian laatimiseen liittyvä aineisto koostui pääasiassa muistelmista ja toimittajien kirjoista. Vastakumouksellisen sodankäynnin menestyksekäs soveltaminen taktisella tasolla ja doktrii-nin kannattajien tavoitteellinen vaikuttaminen saivat presidentti Bushin muuttamaan Irakin sodan strategian vastakumoukselliseksi. Saavutetun menestyksen ja doktriinin kannattajien painostuksen jälkeen presidentti Obama muutti Afganistanin sodan strategiaa tiukoin reunaehdoin. Molemmissa sodissa turvallisuustilanteen parantaminen asetettiin tuettavan hallinnon legitimiteetin kehittämisen edelle. Strategian laatimisessa asevoimien edustajat osallistuivat poliittisen linjauksen tekemiseen, perinteisen siviili-sotilassuhteiden normin vastaisesti. Vastakumouksellisen sodankäynnin poliittinen luonne sekä sotilaskomentajien autonomia ja sotilaspoliittinen vastuu tekevät normin noudattamisesta mahdotonta. Tutkimuksen perusteella toimivat siviili-sotilassuhteet ovat tärkein tekijä realistisen ja toteuttamiskelpoisen strategian laadinnassa ja siihen liittyvässä päätöksentekoprosessissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys osoittautui käyttökelpoiseksi. Sotien ainutlaatuisten kontekstien takia johtopäätökset auttavat ymmärtämään, eivät ennustamaan. Jatkotutkimusmahdollisuutena voisi olla tutkimusongelman käsittely rationaalisen päätöksenteon mallien kautta tai strategialle annettujen merkityksien tarkastelu diskurssianalyysilla.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli laatia tarkastelumalli, jonka perusteella pystyttäisiin analysoimaan tutkimuksessa tarkasteltavan kaukolämpöjohdon lämpöhäviöiden talteenot-toratkaisun taloudellista kannattavuutta yleisellä tasolla sekä sen mahdollisissa sovellus-kohteissa. Työssä tarkastellaan kaukolämpöjohtoa, jonka sisään on sijoitettu lämmönke-ruuputki. Lämmönkeruuputken on tarkoitus kerätä lämpöä kaukolämpöjohdon vaipasta sekä pitää vaipan lämpötilaa ympäristön lämpötilaa matalampana, jolloin johdon ulkopuo-lisia lämpöhäviöitä ei synny. Tarkastelumalli laadittiin perustuen lämpöpumppuprosessin ja kaukolämpöverkoston yleisiin mitoitusperiaatteisiin sekä ratkaisuun liittyvien järjestelmien osalta kerättyihin tarkas-teluhetkeä edustaviin kustannustietoihin. Tarkastelumallista laadittiin Excel-laskentataulukkona, jota voidaan tulevaisuudessa soveltaa järjestelmän sovelluskohdekoh-taiseen tarkasteluun sekä mitoitukseen. Lasketut takaisinmaksuajat osoittautuivat kaikissa tarkastelluissa tapauksissa järjestelmien arvioitua teknistä käyttöikää lyhyemmäksi. Järjestelmällä voisi olla tietynlaisissa sovellus-kohteissa myös strateginen, kaukolämpöliiketoiminnan riskejä vähentävä merkitys.
Resumo:
Käsittelen pro gradu -tutkielmassani digitaalista pelaamista 3–8-vuotiaiden suomalaislasten perheissä. Tutkimuskysymykseni kuului: Millä tavoin 3–8-vuotiaiden lasten vanhemmat osallistuvat ja suhtautuvat lasten pelaamiseen? Selvitin vanhempien mielipiteitä lapsen pelaamisesta sekä osallistumisen tavoista verkkokyselyllä. Kyselyvastaukset, 327 kpl, muodostivat tutkimusaineiston, jota käsittelin sisällönanalyysin keinoin. Kyselyaineiston analyysin pohjaksi muodostin useiden suomalaisten mediakasvatusoppaiden perusteella kolme pelikasvattajan perustyyppiä: rajoittajan, ymmärtäjän ja pelikaverin. Etsin omasta aineistostani vastaavuuksia näille tyypeille. Aineiston perusteella vanhemmat jakautuvat kolmeen mainittuun ryhmään erilaisten motiivien perusteella. Tutkimuksessani vanhemman osallistuminen lapsen pelaamiseen ymmärretään laajasti. Osallistumista on pelaaminen yhdessä, lapsen pelaamisen katsominen, peleistä keskusteleminen ja pelaamisen rajoittaminen. Tutkimukseni perusteella vanhempien suhtautumista ja osallistumista lapsen pelaamiseen selittävät muun muassa vanhemman sukupuoli sekä oman pelaamisen määrä. Paljon pelaavat vanhemmat hyväksyvät lapsen peliharrastuksen ja kannustavat pelaamiseen. Pelaamisen rajoittamisessa eniten itse pelaavat vanhemmat luottavat vähän pelaavia useammin omaan harkintakykyyn esimerkiksi pelien ikärajojen suhteen. Toisaalta vain vähän tai ei ollenkaan itse pelaavien ja päivittäin pelaavien vanhempien väliltä löytyy yllättävä yhteys: näihin ryhmiin kuuluvat vastaajat rajoittavat vähiten niin peliaikaa kuin pelisisältöjäkin. Eri määriä pelaavien vanhempien keskuudessa pelien opettavaisuus on ylenen syy hyväksyä lapsen pelaaminen. Käsittelen tutkimuksessani myös digitaalisen kuilun käsitettä ja vastinparina sille sosiaalista pelaamista. Sosiaaliseen pelaamiseen sisältyvä vuorovaikutus pelitilanteissa on jatkotutkimuksen kannalta yksi tärkeimmistä tutkimusprosessin aikana esiin nousseista teemoista.
Resumo:
Diplomityössä kartoitetaan tiedon laatuun vaikuttavia tekijöitä kirjallisuuden pohjalta sekä tutkitaan empiirisesti sähköisen reseptin tietosisällön laatua toiminnallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa esiselvitys Reseptikeskuksen tietosisällön toiminnallisesta laadusta käytettäväksi lähtötietona tiedon laadun arviointiin ja seurantaan. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena analysoimalla Reseptikeskuksen tietosisällöstä poimittua n. 600 potilaan otosta. Tutkitussa tietosisällössä havaittiin joitain poikkeamia tietosisältöä koskeviin määrityksiin verrattuna, mutta merkittäviä eroja terveydenhuollon eri toimijaryhmien apteekeissa, julkisella ja yksityisellä sektorilla kirjaamien reseptien tietosisällön laadussa ei havaittu. Tiedon kontekstisidonnaisuus on keskeinen tekijä tiedon toiminnallisen laadun määrittämisessä, arvioinnissa ja kehittämisessä. Toiminnan kannalta merkityksellinen tieto rakentuu dataan liitettyjen merkitysten, tiedon käyttäjien kokemusten sekä teknisen ja sosiaalisen käyttöympäristön muodostamana kokonaisuutena. Tiedon laadun parantaminen on jatkuva prosessi, jota tulee ylläpitää arvioimalla ja kehittämällä käytettäviä laatumittareita ja analysointimalleja. Reseptikeskuksen tietosisällön laatua voidaan edelleen kehittää ja nyt tehdyn esikartoituksen pohjalta voidaan jatkossa seurata tietosisällön laadun kehittymistä uusien tutkimusten avulla
Resumo:
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.
Resumo:
Tutkimusta korkeakoulutetuista maahanmuuttajista Suomessa on tehty vielä vähän suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat muodostavat kuitenkin pienen, mutta koko ajan kasvavan joukon, joka eroaa paljon muista maahanmuuttajaryhmistä. He ovat myös se ryhmä maahanmuuttajia, joita usein toivottaisiin muuttavan Suomeen. Tulevaisuudessa Suomi tarvitsee kaikenlaisia maahanmuuttajia muun muassa korjaamaan kasvavaa huoltosuhdetta sekä ylläpitämään Suomen kilpailukykyä. Tämä tutkimus tuo oman panoksensa aikamaantieteelliseen muuttoliiketutkimukseen, jota on tehty vielä suhteellisen vähän. Aikamaantiede on usein keskittynyt tarkastelemaan arkipäivän liikkumista pienen mittakaavan sisällä. Sen sijaan tässä tutkimuksessa tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoreittejä maailmalla ennen Suomeen saapumista. Muutto nähdään prosessina, johon sisältyvät muuton suunnittelu, itse muutto sekä sopeutuminen tulomaahan. Kun muuttoprosesseja ymmärretään paremmin, maahanmuuttopolitiikkaa pystytään muokkaamaan paremmin kaikkien tarpeita vastaavaksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, keitä Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat, heidän muuttoprosessejaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Aineisto on kerätty kyselyn sekä kymmenen teemahaastattelun avulla kevään 2015 aikana. Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä kotimaansa ja Suomeen muuttosyyn perusteella. Tärkeimpiä syitä Suomeen muutolle ovat opiskelu ja perhesyyt, vaikkakin yhtä syytä muutolle on vaikeaa määrittää. Moni on päätynyt muuttamaan Turkuun henkilökohtaisista syistä ja sattuman kautta. Suurimmalle osalle Suomi on ensimmäinen maa, jossa he asuvat yli neljän kuukauden ajanjakson kotimaansa lisäksi, mikä osaltaan johtuu kyselyyn vastanneiden alhaisesta Suomeen muuttoiästä. Muuttoprosessin sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa muuttosyy, lähtömaa, sosiaaliset verkostot ja maahanmuuttopolitiikka. Tutkimuksen kohderyhmänä olleet maahanmuuttajat ovat valmiiksi koulutettua ja työikäisenä Suomeen tulleita, joten he ovat tänne muuttaessaan heti potentiaalista työvoimaa. Oman alan töiden saaminen koetaan kuitenkin erityisen vaikeana, joten moni suorittaa Suomessa toisen tutkinnon. Suomen kielen taidon puuttuminen nähdään suurimpana esteenä työmarkkinoille siirtymisessä ja töiden saamisen haastavuus onkin pääsyy, jonka takia Suomesta muutetaan pois. Sosiaaliset suhteet ja perheen perustaminen ovat taas tekijöitä, jotka vähentävät Suomesta poismuuttoa. Yleisesti ottaen Turku ja Suomi koetaan turvallisena ja hyvänä paikkana asua, mistä ei muutettaisi pois, jos oman alan töitä olisi tarjolla.
Resumo:
Megatrendien ennustajat ovat tuoneet esiin, että viestinnän merkitys yhteiskunnassa tulee korostumaan entisestään. Tämä ja toimintaympäristön muut jatkuvat muutokset, muun muassa kiristynyt talous, pakottavat myös julkisia organisaatioita muuttumaan. Julkisjohtamisen keskiöön nousee voimallisesti vuorovaikutus; sen merkityksen ymmärtäminen ja sen osaaminen. Onnistuneen johtamisviestinnän toteuttamisen on todettu olevan haasteellista, mutta miten siihen vaikuttaa organisaation hajautettu työskentely ja matriisiohjaus? Miten voidaan ylittää vuorovaikutuksen epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus ilman fyysistä läsnäoloa ja saavuttaa organisaation keskinäinen luottamus sekä yhteisöllisyys? Miten tämän ilmiön kokee johtamisviestinnän kulmakivenä toimiva maantieteellisesti hajautettu keskijohto? Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat johtamisen viestintähaasteita hajautetussa organisaatiossa ja millaisia osaamisvaatimuksia johtamisviestintään liittyy keskijohdon näkökulmasta. Viestintähaasteita tarkastellaan sekä johtamisviestinnän merkityksen että kokemuksen kautta. Tutkimus keskittyy yhden julkisen viraston, Hätäkeskuslaitoksen, keskijohdon subjektiivisten näkemysten syvälliseen ymmärtämiseen sekä tulkintaan ollen luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähtökohta on subjektiivinen, jota tukee fenomenologishermeneuttinen ajattelutapa. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla. Tutkimuksen sisällön analyysi on luonteeltaan teoriaohjaava abduktiivisen päättelyn logiikan tukemana. Tutkimustulosten mukaan johtamisen viestintähaasteita hajautetun organisaation keskijohdossa ovat: selkeät tavoitteet, roolit sekä pelisäännöt, selkeä ja perusteltu päätöksenteko, työn tuki ja itseohjautuvuus, valta ja vastuu, yksilöiden tunteminen ja arvostus, ammatillinen itsetunto sekä avoin ja aktiivinen vuorovaikutus. Tutkimus osoitti, että keskijohdolla tulisi olla kykyä käyttää teknologiavälitteistä viestintää, tuottaa kirjallista materiaalia, kykyä osallistua avoimeen dialogiin ja kuunnella, kykyä ajatella asioita loogisesti ja kiteyttää niitä, kyetä vaikuttavaan esiintymiseen, kykyä verkostoitumiseen sekä olla aktiivinen vuorovaikuttaja. Tulos tukee aiempia tutkimuksia siinä, että hajautetussa organisaatiossa johdon vuorovaikutus ja sen osaaminen nousee korostuneeseen asemaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että fyysinen eripaikkaisuus asettaa haasteita läsnäolon ja arvostuksen välittämiselle, joilla on merkitystä organisaation luottamuksen synnyttämiselle, me-hengen sekä ilmapiirin ja kulttuurin luomiselle sekä yhteisöllisyyden saavuttamiselle.
Resumo:
This thesis addresses the coolability of porous debris beds in the context of severe accident management of nuclear power reactors. In a hypothetical severe accident at a Nordic-type boiling water reactor, the lower drywell of the containment is flooded, for the purpose of cooling the core melt discharged from the reactor pressure vessel in a water pool. The melt is fragmented and solidified in the pool, ultimately forming a porous debris bed that generates decay heat. The properties of the bed determine the limiting value for the heat flux that can be removed from the debris to the surrounding water without the risk of re-melting. The coolability of porous debris beds has been investigated experimentally by measuring the dryout power in electrically heated test beds that have different geometries. The geometries represent the debris bed shapes that may form in an accident scenario. The focus is especially on heap-like, realistic geometries which facilitate the multi-dimensional infiltration (flooding) of coolant into the bed. Spherical and irregular particles have been used to simulate the debris. The experiments have been modeled using 2D and 3D simulation codes applicable to fluid flow and heat transfer in porous media. Based on the experimental and simulation results, an interpretation of the dryout behavior in complex debris bed geometries is presented, and the validity of the codes and models for dryout predictions is evaluated. According to the experimental and simulation results, the coolability of the debris bed depends on both the flooding mode and the height of the bed. In the experiments, it was found that multi-dimensional flooding increases the dryout heat flux and coolability in a heap-shaped debris bed by 47–58% compared to the dryout heat flux of a classical, top-flooded bed of the same height. However, heap-like beds are higher than flat, top-flooded beds, which results in the formation of larger steam flux at the top of the bed. This counteracts the effect of the multi-dimensional flooding. Based on the measured dryout heat fluxes, the maximum height of a heap-like bed can only be about 1.5 times the height of a top-flooded, cylindrical bed in order to preserve the direct benefit from the multi-dimensional flooding. In addition, studies were conducted to evaluate the hydrodynamically representative effective particle diameter, which is applied in simulation models to describe debris beds that consist of irregular particles with considerable size variation. The results suggest that the effective diameter is small, closest to the mean diameter based on the number or length of particles.
Resumo:
Kyvystä tuottaa innovaatioita on jatkossa muodostumassa yhä tärkeämpi kilpailuetu organisaatioille. Tämä edellyttää muutoksia organisaation rakenteissa, johtamisessa, työtehtävissä ja henkilöstön osaamisessa. Tulevaisuuden ammatillinen oppilaitos on rakenteellisten ja rahoituksel-listen muutosten edessä toimiva asiantuntijaorganisaatio, jossa keskeistä on innovointi ja perinteisten toimintatapojen kyseenalaistaminen. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka kohdeyrityksenä on Länsirannikon Koulutus Oy WinNova. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä keinoilla ja toimintatavoilla innovointi mahdollistetaan ja henkilöstöä kannustetaan innovatiivisuuteen, mitkä ovat henkilöstön innovatiivisuuden esteet, miten innovaatiotoimintaa voidaan mitata ja mikä rooli WinNovalla voi olla osana satakuntalaista innovaatiojärjestelmää. Tutkimuksen aineisto kerättiin opettajien, projektipäälliköiden, koulutuspäälliköiden ja johdon edustajien teemahaastattelulla. Aineisto teemoiteltiin ja analysoinnissa hyödynnettiin sisällönanalyysia, jota ovat ohjanneet aikaisemmat ammatillisen koulutuksen innovaatioihin ja innovatiivisuuteen keskittyvät tutkimukset. Tutkimuksen tulokset osoittavat WinNovan innovaatioiden tarvelähtöisyyden ja työelämälle tuottaman lisäarvon. Innovaatiotoiminnan resursointi, systemaattinen johtaminen ja henkilöstön osaamisen hyödyntäminen luovat edellytykset winnovalaiselle innovatiivisuudelle. Innovaatioprosessi on interaktiivinen, avoin ja nopeasyklinen, mutta integroituminen koko henk-löstön toimintaan on vielä puutteellista. Innovaatiotoiminnan tavoiteasetanta, seuranta ja mittaaminen esimerkiksi innovaatiostrategian kautta on suositeltavaa jatkossa. WinNova on kehittämismyönteinen organisaatio, jossa on selkeästi havaittavissa innovatiivisen oppimisyhteisön ja menestyvän tulevaisuuden ammatillisen oppilaitoksen piirteitä. WinNova on nostanut profiiliaan aluekehittäjänä, mutta tasa-arvoiseen rooliin muiden toimijoiden kanssa on vielä matkaa.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on saada tietoa turvallisuuskulttuuriin vaikuttavista tekijöistä ja kehittää työturvallisuutta käsityön aineenopettajankoulutuksessa. Tutkimus on toteutettu hermeneuttisena tapaustutkimuksena, jossa on käytetty aineistotriangulaation menetelmää. Tutkimusaineisto on koottu kolmesta eri suunnasta ja se on analysoitu laadullisen tutkimuksen keinoin. Aineistolähteet ovat opiskelijoiden työskentelyn aikana tehdyt läheltä piti -tilanne- ja tapaturmailmoitukset, käsityön aineenopettajankoulutuksen pääasiallisen oppimisympäristön Teknikan iltavalvojakierroksen tarkistuspöytäkirjat sekä viikonloppujen omatoimityöskentelyn palautekyselyn vastaukset. Tutkimusta varten luotiin uudenlainen pedagoginen työväline, läheltä piti -tilanne- ja tapaturmailmoituskäytäntö. Käytäntö on ensisijaisesti suunnattu opiskelijoiden käyttöön. Samalla tämän tutkielman myötä Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön käsityön aineenopettajankoulutuksessa on alettu kerätä rekisteriä tapahtuneista läheltä piti- ja tapaturmatilanteista. Saaduista ilmoituksista koostui aineiston pääosio, jota tuettiin kahdella muulla aineistolähteellä. Kolmen aineistolähteen pohjalta tutkimuksen tulokseksi yksilöityivät neljä työturvallisuuteen vaikuttavaa tekijää: siisteys ja järjestys, ajankäyttö, työstön aikainen yllätystekijä sekä huolimattomuus.