Survival after surgical drainage of malignant pericardial effusion.

OBJECTIVES: Management of malignant pericardial effusion (PE) is complex. Cardiac surgeons are not necessarily familiar with or are challenged by the many underlying etiologies. Analyzing risk factors for mortality may help to estimate the benefit of surgery in high-risk patients. METHODS: Patients undergoing a surgical pericardiotomy for malignant PE, between 2001 and 2011, were included. The influence of tumor type, disease extension, intra-pericardial tumor infiltration on early mortality and long-term survival as well as freedom from symptoms after drainage, and the use of sclerosing agents on PE recurrence rates was analyzed. RESULTS: PE drainage was performed on 46 patients 12 ± 30 months after tumor diagnosis. Malignant diseases were lung cancers (50 %), breast cancers (15 %), lymphoma and leukemia (13 %), cancers of the digestive tract (13 %), and others (9 %). 80 % of patients were symptomatic and symptom relief was achieved in 65 %. Nobody died during surgery. Recurrence rate was 4 %. Early in-hospital mortality was 22 %. After 1 year, 29 % of patients were alive. Eleven patients (24 %) had a complete tumor regression. Metastatic spread (p < 0.001), pericardial infiltration (p = 0.02), and intra-pericardial Bleomycin (p = 0.01) injection were associated with increased mortality. Hematological malignancies had a better prognosis for survival. CONCLUSION: Surgical pericardiotomy is safe, associated with a low recurrence rate and symptom relief in the majority of dyspneic patients. Intra-pericardial Bleomycin may reduce recurrent effusion but does not ameliorate survival. Long-term survival rate was low with an increased mortality in cases of metastatic spreading, pericardial infiltration, and as the tumor of origin: breast cancers. Leukemic and lymphatic tumors have better prognosis.

Outcome of patients admitted with acute coronary syndrome on palliative treatment: insights from the nationwide AMIS Plus Registry 1997-2014.

OBJECTIVE: Compliance with guidelines is increasingly used to benchmark the quality of hospital care, however, very little is known on patients admitted with acute coronary syndromes (ACS) and treated palliatively. This study aimed to evaluate the baseline characteristics and outcomes of these patients. DESIGN: Prospective cohort study. SETTING: Eighty-two Swiss hospitals enrolled patients from 1997 to 2014. PARTICIPANTS: All patients with ACS enrolled in the AMIS Plus registry (n=45,091) were analysed according to three treatment groups: palliative treatment, defined as use of aspirin and analgesics only and no reperfusion; conservative treatment, defined as any treatment including antithrombotics or anticoagulants, heparins, P2Y12 inhibitors, GPIIb/IIIa but no pharmacological or mechanical reperfusion; and reperfusion treatment (thrombolysis and/or percutaneous coronary intervention during initial hospitalisation). The primary outcome measure was in-hospital mortality and the secondary measure was 1-year mortality. RESULTS: Of the patients, 1485 (3.3%) were palliatively treated, 11,119 (24.7%) were conservatively treated and 32,487 (72.0%) underwent reperfusion therapy. In 1997, 6% of all patients were treated palliatively and this continuously decreased to 2% in 2013. Baseline characteristics of palliative patients differed in comparison with conservatively treated and reperfusion patients in age, gender and comorbidities (all p<0.001). These patients had more in-hospital complications such as postadmission onset of cardiogenic shock (15.6% vs 5.2%; p<0.001), stroke (1.8% vs 0.8%; p=0.001) and a higher in-hospital mortality (25.8% vs 5.6%; p<0.001).The subgroup of patients followed 1 year after discharge (n=8316) had a higher rate of reinfarction (9.2% vs 3.4%; p=0.003) and mortality (14.0% vs 3.5%; p<0.001). CONCLUSIONS: Patients with ACS treated palliatively were older, sicker, with more heart failure at admission and very high in-hospital mortality. While refraining from more active therapy may often constitute the most humane and appropriate approach, we think it is important to also evaluate these patients and include them in registries and outcome evaluations. CLINICAL TRIAL NUMBER: ClinicalTrials.gov Identifier: NCT01 305 785.

Organización de la reanimación cardiopulmonar intrahospitalaria. Situación actual en España.

La parada cardiorrespiratoria (PCR) dentro del hospital es considerada una emergencia vital y está demostrado que existe una relación directa entre la respuesta asistencial y la mortalidad asociada a este evento. Los resultados del tratamiento de la PCR son un indicador de calidad de los centros sanitarios. En el caso en concreto de España, la mayoría de hospitales no disponen de un sistema organizado e integral de atención a la PCR. A pesar de los avances en medicina y tecnológicos, la tasa de supervivencia no ha variado significativamente en los últimos 30 años por lo que se ha de considerar como un problema social, económico y sanitario de gran magnitud que cabe abordar con todas las herramientas disponibles. Objetivos: Conocer cómo se organiza la reanimación cardiopulmonar (RCP) dentro del hospital y conocer los planes integrales de RCP publicados por los hospitales españoles. Metodología: Se realiza una revisión de la literatura a través de las bibliotecas indexadas Pubmed y Web of Science mediante criterios de inclusión/exclusión, uso de operadores booleanos y búsqueda bibliográfica manual. Además se realiza una entrevista a un médico referente nacional en la investigación sobre RCP. Resultados: Se han encontrado 7 planes integrales para la atención a la PCR y solo 2 de ellos están avalados por el Plan Nacional de RCP (PNRCP), miembro del Consejo Español de RCP (CERCP). Conclusiones: Existe una falta de publicaciones por parte de los hospitales españoles sobre planes integrales para la organización de la RCP que cumplan los criterios de calidad necesarios. Si bien todos los hospitales disponen de protocolos propios dirigidos a sus profesionales para la actuación en caso de PCR, estos son de uso interno y solo tienen en común entre ellos el hecho de seguir las recomendaciones de las guías del European Resuscitation Council (ERC). III Es necesario que los centros sanitarios fomenten y compartan su actividad investigadora sobre el tema. Palabras clave: parada cardíaca hospitalaria, resucitación cardiopulmonar, Plan hospitalario de resucitación.

Cerebral oximetry and return of spontaneous circulation after cardiac arrest: A systematic review and meta-analysis.

AIM: The prediction of return of spontaneous circulation (ROSC) during resuscitation of patients suffering of cardiac arrest (CA) is particularly challenging. Regional cerebral oxygen saturation (rSO2) monitoring through near-infrared spectrometry is feasible during CA and could provide guidance during resuscitation. METHODS: We conducted a systematic review and meta-analysis on the value of rSO2 in predicting ROSC both after in-hospital (IH) or out-of-hospital (OH) CA. Our search included MEDLINE (PubMed) and EMBASE, from inception until April 4th, 2015. We included studies reporting values of rSO2 at the beginning of and/or during resuscitation, according to the achievement of ROSC. RESULTS: A total of nine studies with 315 patients (119 achieving ROSC, 37.7%) were included in the meta-analysis. The majority of those patients had an OHCA (n=225, 71.5%; IHCA: n=90, 28.5%). There was a significant association between higher values of rSO2 and ROSC, both in the overall calculation (standardized mean difference, SMD -1.03; 95%CI -1.39,-0.67; p<0.001), and in the subgroups analyses (rSO2 at the beginning of resuscitation: SMD -0.79; 95%CI -1.29,-0.30; p=0.002; averaged rSO2 value during resuscitation: SMD -1.28; 95%CI -1.74,-0.83; p<0.001). CONCLUSIONS: Higher initial and average regional cerebral oxygen saturation values are both associated with greater chances of achieving ROSC in patients suffering of CA. A note of caution should be made in interpreting these results due to the small number of patients and the heterogeneity in study design: larger studies are needed to clinically validate cut-offs for guiding cardiopulmonary resuscitation.

The Quality of Paediatric Nursing Care - Children’s Perspective

Hoitotyön laatu - lasten näkökulma Tämän kolmivaiheisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla lasten odotuksia ja arviointeja lasten hoitotyön laadusta sekä kehittää mittari kouluikäisille sairaalassa oleville lapsille laadun arviointiin. Perimmäisenä tavoitteena oli lasten hoitotyön laadun kehittäminen sairaalassa. Ensimmäisessä vaiheessa 20 alle kouluikäistä (4-6v) sekä 20 kouluikäistä (7-11v) lasta kuvailivat odotuksiaan lasten hoitotyön laadusta. Aineisto kerättiin haastattelulla ja lasten piirustusten avulla, sekä analysoitiin sisällön analyysilla. Lasten odotukset lasten hoitotyön laadusta kohdistuivat hoitajaan, hoitotyön toimintoihin ja ympäristöön, fyysinen ympäristö korostui piirustuksissa. Ensimmäisen vaiheen tulosten, aikaisemman kirjallisuuden sekä Leino-Kilven “HYVÄ HOITO” mittarin pohjalta kehitettiin “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari ja testattiin sen psykometrisiä ominaisuuksia tutkimuksen toisessa vaiheessa. Mittaria kehitettiin ja testattiin kolmen vaiheen kautta. Aluksi asiantuntijapaneeli (n=7) arvioi mittarin sisältöä. Seuraavaksi mittari esitestattiin kahdesti kouluikäisillä sairaalassa olevilla lapsilla (n=41 ja n=16), samassa vaiheessa myös viiden lastenosaston hoitajat (n=19) yhdessä arvioivat mittarin sisältöä sekä 8 lasta. Lopuksi mittaria testattiin kouluikäisillä lapsilla (n=388) sairaalassa sekä hoitajat (n=198) arvioivat mittarin sisällön validiteettia. Mittarin kehittämisen aikana päälaatuluokkien: hoitajan ominaisuudet, hoitotyön toiminnot ja hoitotyön ympäristö Cronbachin alfa kertoimet paranivat. Pääkomponentti analyysi tuki mittarin hoitotyön toimintojen ja ympäristön alaluokkien teoreettista rakennetta. Kolmannessa vaiheessa “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS III, versio neljä) mittarilla kerättiin aineisto Suomen yliopistosairaaloiden lastenosastoilta kouluikäisiltä 7-11 -vuotiailta lapsilta (n=388). Mittarin lopussa lapsia pyydettiin lisäksi kuvailemaan kivointa ja ikävintä kokemustaan sairaalahoidon aikana lauseen täydennystehtävänä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti sekä sisällön analyysilla. Lapset arvioivat fyysisen hoitoympäristön, hoitajien inhimillisyyden ja luotettavuuden sekä huolenpidon ja vuorovaikutustoiminnot kiitettäviksi. Lapset arvioivat hoitajien viihdyttämistoiminnot kaikkein alhaisimmiksi. Lapsen ikä ja sairaalantulotapa olivat yhteydessä lasten saamaan tiedon määrään. Lasten kivoimmat kokemukset liittyivät ihmisiin ja heidän ominaisuuksiinsa, toimintoihin, ympäristöön sekä lopputuloksiin. Ikävimmät kokemukset liittyivät potilaana oloon, tuntemuksiin sairauden oireista sekä erossaoloon, hoitotyön fyysisiin toimintoihin sekä ympäristöön. Tutkimuksen tulokset osoittavat lasten olevan kykeneviä arvioimaan omaa hoitoaan ja heidän näkökulmansa tulisi nähdä osana koko laadun kehittämisprosessia parannettaessa laatua käytännössä todella lapsilähtöisemmällä lähestymistavalla. “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari on mahdollinen väline saada tietoa lasten arvioinneista lasten hoitotyön laadusta, mutta mittarin testaamista tulisi jatkaa tulevaisuudessa

First trimester maternal level of PAPP-A, βhCG and ethnicity as predictive of Intrauterine Growth Restriction

Intrauterine growth restriction (IUGR) is one of the leading causes of perinatal mortality and morbidity. Nowadays, this condition is detected in the 3rt and last trimester of gestation when the pathology is already established and success of therapeutic strategies are limited. As the physiopathology of the disease suggests that the problem stems from poor placental implantation, it would be quite advantageous to identify women at increased risk in the first or second trimester of gestation because it then might be possible to offer treatment interventions or at least to establish increased surveillance for high risk pregnancies. Maternal levels of pregnancy-associated plasma protein-A (PAPP-A) and free β human chorionic gonadotropin (free βhCG) has been shown to be effective in first trimester screening for chromosomal abnormalities, primarily trisomies 21, 13 and 18. Previous studies evaluating PAPP-A and free βhCG measured in the first trimester in relation with IUGR have provided conflicting results. Moreover, it has been suggested that black ethnicity is another important predictive factor for fetal growth restriction.Objective: To analyse the association between first trimester serum analytes (PAPP-A and free βhCG) and ethnicity with Intrauterine Growth Restriction.Methods: The study consists in a retrospective cohort, including all singleton pregnancies with complete outcome data that had undergone first trimester screening (PAPP-A and free βhCG) at 11-13+6weeks of gestation between 1/1/2010 - 31/12/2012 in Hospital Universitari Dr Josep Trueta. Biochemical markers are converted to multiples of the median (MoMs) and percentiles 5 and 10 are calculated. The association between free βhCG and PAPP-A with the incidence of IUGR is evaluated in combination with maternal ethnicity. Bivariate and logistic regression analyses are performed to adjust this association for co variables

The Pelosi-type versus the modified Misgav-Ladach: a randomized trial of two surgical techniques for cesarean section

Cesarean section (CS) is now the most common major surgical procedure performed on women worldwide. A quarter of deliveries in Spain are performed by cesarean section. With the increasing rates of the operation, there is the need to use evidence-based techniques to optimize outcomes and minimize complications. The goal of this study is to employ a well-designed randomized controlled trial to evaluate the intraoperative blood loss of two surgical techniques for cesarean section, the Pelosi-type and the modified Misgav-Ladach. The trial will take place in Hospital Universitari de Girona Dr. Josep Trueta From 2014 to 2015, 512 pregnant women undergoing delivery by their first lower segment cesarean section in this center will be selected through a consecutive nonprobability sampling. We will collect the main obstetrical characteristics, intraoperative outcomes, short-term outcomes for the baby and postoperative outcomes. We will evaluate the intraoperative blood loss by comparing the changes in hemoglobin levels, pre and postoperatively. Patients will be followed during the postoperative period and in a two-week postoperative appointment. We will analyze the continuous variables, such as the differences in hemoglobin levels, using an unpaired two-sided Student’s t-test, while for the categorical variables Fischer’s exact test will be used

Pares de nadons prematurs: afrontament de la situació i influència dels suports formals i informals

Lʼobjectiu general de la investigació és conèixer com viuen els pares lʼingrés hospitalari dʼun fill prematur en néixer, com afronten aquest fet així com la influència de les xarxes de suport formal i informal dʼaquesta població

Kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet; Porissa toteutettu iäkkäiden monitekijäinen kaatumisten ehkäisy

Kaatumiset ovat ikääntyvien yleisimpiä tapaturmia. Niiden seuraukset voivat olla vakavia. Yksilöllisesti toteutetut ehkäisyohjelmat ovat vähentäneet kaatumisvaarassa olevien iäkkäiden kaatumisia. Psyykenlääkkeiden on osoitettu lisäävän kaatumisia ja murtumia. Niiden lopettaminen on vähentänyt kaatumisvaaraa. Monitekijäiset ehkäisyohjelmat kuvaavat harvoin psyykenlääkkeiden vähentämisen menetelmiä ja tuloksia. Satunnaistettuun, kontrolloituun kaatumisten moneen vaaratekijään kohdistettuun ehkäisytutkimukseen osallistui 591 porilaista. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kotona asuvien 65 vuotta täyttäneiden, tutkimusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana ainakin kerran kaatuneiden henkilöiden psyykenlääkkeiden käyttö, niiden vähentämisen onnistuminen ja vaikutus sekä ehkäisyohjelman merkitys kaatumisten ilmaantumiseen. Lisäksi tutkittiin kaatumisvamman takia hoitoon hakeutuneiden kaatumisvaaratekijöiden tunnistamista ja uusien kaatumisten ja murtumien ehkäisemiseksi suunniteltuja toimenpiteitä perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa. Joka neljäs osallistuja käytti säännöllisesti psyykenlääkkeitä. Kertaneuvonta niiden vähentämisestä, johon sisältyi kirjalliset ohjeet lääkemuutoksista ja luento lääkkeiden vaikutuksista kaatumisvaaraan, vähensi säännöllisten psyykenlääkkeiden käyttäjien lukumäärää 22 % ja bentsodiatsepiineja tai niiden kaltaisia lääkkeitä käyttävien lukumäärää 35%. Kaatumisen vuoksi terveyskeskukseen ja keskussairaalaan hakeutuneiden iäkkäiden kaatumisvaaratekijöiden selvittelyyn ja uusien kaatumisten tai murtumien ehkäisyyn kiinnitettiin erittäin vähän huomiota. Toimenpiteet keskittyivät syntyneiden vammojen tutkimiseen ja hoitoon. Monitekijäinen ehkäisyinterventio vähensi masentuneiden ja monikaatuilijoiden kaatumisia, mutta ei kaikkien osallistujien kaatumisten määrää 12 kuukauden ehkäisyohjelman aikana. Erityisesti bentsodiatsepiiniryhmän lääkkeitä käyttävät verrokkiryhmän jäsenet joutuivat herkemmin kaatumisen vuoksi lääkärinhoitoon ehkäisyohjelman jälkeisen vuoden aikana kuin nämä lääkkeet lopettaneet koeryhmän jäsenet. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että psyykenlääkkeiden tunnistaminen kaatumisten vaaratekijäksi oli puutteellista. Niiden käyttöön tulisi kiinnittää enemmän huomiota, ja niiden käyttö tulisi purkaa aina, kun se on lääketieteellisesti mahdollista. Kaatumisten ehkäisy pitäisi kuulua terveydenhoitoon. Kohdennettuja ehkäisyohjelmia erilaisille kaatumisvaarassa oleville iäkkäille tulee kehittää edelleen.

Viestintä ravitsemusosaamisen kehittämisessä Case:Sairaalan ateriaprosessi

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia viestinnän merkitystä osaamisen kehittämisessä. Tavoitteena oli tutkia, miten viestintä edistää ravitsemusosaamisen kehittämistä sairaalan ateriaprosessissa. Tutkimuksessa etsittiin vastausta kysymyksiin, mitkä ovat ravitsemusosaamisen kehittämisen ja viestinnän tavoitteet, millä työyhteisöviestinnän foorumeilla uuden ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämiä muutoksia käsitellään ja millaisia työssä oppimisen prosesseja näillä foorumeilla on tunnistettavissa. Empirian näkökulmasta tutkimusta voidaan kuvata tapaustutkimukseksi. Tapauksena on sairaalan ateriaprosessi. Tutkimuksen valmistelevana aineistona käytettiin uutta ravitsemushoitosuositusta (Nuutinen ym. 2010), jota täydennettiin haastatteluaineistolla. Tutkimuksessa ovat edustettuina hoitotyön, ruokapalvelun ja ravitsemushoidon asiantuntemuksen näkökulmat sairaalasta sekä ammatti- ja aikuisopistosta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin tekstimuotoon. Aineisto analysoitiin teemakortiston ja teemoittelun avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ravitsemusosaamisen kehittämisen tavoitteena on uuden ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämien muutosten toteuttaminen sairaalan ravitsemushoidon prosesseissa ja tuotteissa. Ravitsemusosaamisen kehittämisen tavoitteena on tässä yhteydessä ateriaprosessin ja ruokapalvelun tuotteiden eli ruokavalioiden kehittäminen. Ravitsemushoidon kehittämisen tarkoituksena on asiakkaiden toipumisen, elämänlaadun ja hyvinvoinnin edistäminen sekä terveydenhuollon kustannusten säästäminen. Viestinnällä on tärkeä merkitys ravitsemusosaamisen kehittämisessä. Viestinnän avulla edistetään yksilöllistä ja yhteistä eli tiimioppimista vuorovaikutuksen kautta. Ruokapalvelu- ja hoitohenkilöstön sekä ravitsemushoidon asiantuntijoiden välinen vuoropuhelu nähdään tärkeänä ravitsemusosaamisen kehittämisessä. Vuoropuhelun avulla vahvistetaan ravitsemushoitoon liittyvää tietopohjaa ja yhteistä käsitteistöä. Tavoitteena on yhteisen kielen ja toimintamallin luominen ravitsemushoidon kehittämiseen. Ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämiä muutoksia käsitellään ulkoisissa ja sisäisissä verkostoissa esimerkiksi ravitsemus-yhdyshenkilöverkoston tapaamisissa, moniammatillisissa työryhmissä, henkilöstö- ja oppisopimuskoulutuksissa sekä työfoorumilla eli fyysisessä työtilassa ja hyödyntäen viestintäteknologiaa. Hoitotyön, ruokapalvelun ja ravitsemushoidon asiantuntijoilla/opettajilla on tärkeä rooli ravitsemusosaamisen kehittämiseen liittyvässä työssä oppimisen ohjaamisessa. Ravitsemusosaamisen kehittämisessä on tunnistettavissa sosiaalisia, reflektiivisiä, kognitiivisia ja operationaalisia työssä oppimisen prosesseja. Sosiaalisia prosesseja ovat työkokemusten vaihdanta ja reflektiivisiä niiden arviointi. Kognitiivisten prosessien tarkoitus on tiedonhankinta ja prosessointi, jolloin yhdistetään kokemustietoa sekä uutta ravitsemustieteellistä tietoa. Tavoitteena on yhteisen kielen ja toimintamallin luominen, jota kokeillaan käytännössä. Operationaalisia prosesseja ovat fyysisessä työtilassa tapahtuva kokeilemalla, tekemällä ja soveltamalla oppiminen, jolloin uutta toimintamallia esimerkiksi vajaaravitsemuksen seulontaa, ateriatilausta tai reseptiikkaa kokeillaan käytännössä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sairaalassa on omaksuttu oppivan organisaation periaatteita ravitsemusosaamisen kehittämisessä. Ravitsemusosaamisen kehittäminen on yhteydessä muutokseen, strategiaan, prosessien ja tuotteiden kehittämiseen. Viestinnän avulla edistetään ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämien muutosten toteuttamista sairaalan ateriaprosessissa ja ruokavalioissa. Hoito- ja ruokapalveluhenkilöstön sekä ravitsemushoidon asiantuntijoiden välisen vuoropuhelun tavoitteena on yhteisen kielen ja toimintamallin luominen ravitsemushoidon kehittämiseen. Tutkimus palvelee ravitsemusosaamisen kehittämistä sairaalan ateriaprosessissa. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista käyttää vertailuoppimismateriaalina terveydenhuollon organisaatioissa ja verkostoissa.

Internet-based breast cancer patient’s pathway as an empowering patient educational tool

This three-phase study was conducted to examine the effect of the Breast Cancer Patient’s Pathway program (BCPP) on breast cancer patients’ empowering process from the viewpoint of the difference between knowledge expectations and perceptions of received knowledge, knowledge level, quality of life, anxiety and treatment-related side effects during the breast cancer treatment process. The BCPP is an Internet-based patient education tool describing a flow chart of the patient pathway during the breast treatment process, from breast cancer diagnostic tests to the follow-up after treatments. The ultimate goal of this study was to evaluate the effect of the BCPP to the breast cancer patient’s empowerment by using the patient pathway as a patient education tool. In phase I, a systematic literature review was carried out to chart the solutions and outcomes of Internet-based educational programs for breast cancer patients. In phase II, a Delphi study was conducted to evaluate the usability of web pages and adequacy of their content. In phase III, the BCPP program was piloted with 10 patients and patients were randomised to an intervention group (n=50) and control group (n=48). According to the results of this study, the Internet is an effective patient education tool for increasing knowledge, and BCPP can be used as a patient education method supporting other education methods. However, breast cancer patients’ perceptions of received knowledge were not fulfilled; their knowledge expectations exceed the perceived amount of received knowledge. Although control group patients’ knowledge expectations were met better with the knowledge they received in hospital compared to the patients in the intervention group, no statistical differences were found between the groups in terms of quality of life, anxiety and treatment-related side effects. However, anxiety decreased faster in the intervention group when looking at internal differences between the groups at different measurement times. In the intervention group the relationship between the difference between knowledge expectations and perceptions of received knowledge correlated significantly with quality of life and anxiety. Their knowledge level was also significant higher than in the control group. These results support the theory that the empowering process requires patient’s awareness of knowledge expectations and perceptions of received knowledge. There is a need to develop patient education to meet patients’ perceptions of received knowledge, including oral and written education and BCPP, to fulfil patient’s knowledge expectations and facilitate the empowering process. Further research is needed on the process of cognitive empowerment with breast cancer patients. There is a need for new patient education methods to increase breast cancer patients’ awareness of knowing.

Fifty consecutive pancreatectomies without mortality

Objective: to report the group's experience with a series of patients undergoing pancreatic resection presenting null mortality rates. Methods: we prospectively studied 50 consecutive patients undergoing pancreatic resections for peri-ampullary or pancreatic diseases. Main local complications were defined according to international criteria. In-hospital mortality was defined as death occurring in the first 90 postoperative days. Results: patients' age ranged between 16 and 90 years (average: 53.3). We found anemia (Hb < 12g/dl) and preoperative jaundice in 38% and 40% of cases, respectively. Most patients presented with peri-ampullary tumors (66%). The most common surgical procedure was the Kausch - Whipple operation (70%). Six patients (12%) needed to undergo resection of a segment of the mesenteric-portal axis. The mean operative time was 445.1 minutes. Twenty two patients (44%) showed no clinical complications and presented mean hospital stay of 10.3 days. The most frequent complications were pancreatic fistula (56%), delayed gastric emptying (17.1%) and bleeding (16%). Conclusion : within the last three decades, pancreatic resection is still considered a challenge, especially outside large specialized centers. Nevertheless, even in our country (Brazil), teams seasoned in such procedure can reach low mortality rates.

Clonal dissemination of VanA-type glycopeptide-resistant Enterococcus faecalis between hospitals of two cities located 100 km apart

Nosocomial dissemination of glycopeptide-resistant enterococci represents a major problem in hospitals worldwide. In Brazil, the dissemination among hospitals in the city of São Paulo of polyclonal DNA profiles was previously described for vancomycin-resistant Enterococcus faecium. We describe here the dissemination of VanA phenotype E. faecalis between two hospitals located in different cities in the State of São Paulo. The index outbreak occurred in a tertiary care university hospital (HCUSP) in the city of São Paulo and three years later a cluster caused by the same strain was recognized in two patients hospitalized in a private tertiary care hospital (CMC) located 100 km away in the interior of the state. From May to July 1999, 10 strains of vancomycin-resistant E. faecalis were isolated from 10 patients hospitalized in the HCUSP. The DNA genotyping using pulsed-field gel electrophoresis (PFGE) showed that all isolates were originated from the same clone, suggesting nosocomial dissemination. From May to July 2002, three strains of vancomycin-resistant E. faecalis were isolated from two patients hospitalized in CMC and both patients were colonized by the vancomycin-resistant Enterococcus in skin lesions. All isolates from CMC and HCUSP were highly resistant to vancomycin and teicoplanin. The three strains from CMC had minimum inhibitory concentration >256 µg/ml for vancomycin, and 64 (CMC 1 and CMC 2) and 96 µg/ml (CMC 3) for teicoplanin, characterizing a profile of VanA resistance to glycopeptides. All strains had the presence of the transposon Tn1546 detected by PCR and were closely related when typed by PFGE. The dissemination of the E. faecalis VanA phenotype among hospitals located in different cities is of great concern because E. faecalis commonly colonizes the gastrointestinal tract of patients and healthy persons for periods varying from weeks to years, which, together with the persistence of vancomycin-resistant Enterococcus in hospital rooms after standard cleaning procedures, increases the risk of the dissemination and reservoir of the bacteria.

Indoor NO2 air pollution and lung function of professional cooks

Studies of cooking-generated NO2 effects are rare in occupational epidemiology. In the present study, we evaluated the lung function of professional cooks exposed to NO2 in hospital kitchens. We performed spirometry in 37 cooks working in four hospital kitchens and estimated the predicted FVC, FEV1 and FEF25-75, based on age, sex, race, weight, and height, according to Knudson standards. NO2 measurements were obtained for 4 consecutive days during 4 different periods at 20-day intervals in each kitchen. Measurements were performed inside and outside the kitchens, simultaneously using Palm diffusion tubes. A time/exposure indicator was defined as representative of the cumulative exposure of each cook. No statistically significant effect of NO2 exposure on FVC was found. Each year of work as a cook corresponded to a decrease in predicted FEV1 of 2.5% (P = 0.046) for the group as a whole. When smoking status and asthma were included in the analysis the effect of time/exposure decreased about 10% and lost statistical significance. On predicted FEF25-75, a decrease of 3.5% (P = 0.035) was observed for the same group and the inclusion of controllers for smoking status and asthma did not affect the effects of time/exposure on pulmonary function parameter. After a 10-year period of work as cooks the participants of the study may present decreases in both predicted FEV1 and FEF25-75 that can reach 20 and 30%, respectively. The present study showed small but statistically significant adverse effects of gas stove exposure on the lung function of professional cooks.

Exploring Body-Related Experiences among Individuals with Spinal Cord Injury

Using modified constructivist grounded theory, the purpose of the present study was to explore body-related experiences, specifically body image, in people with spinal cord injury. A total of nine participants (five women, four men) who had a broad range of body image experiences (from very negative to very positive) were interviewed. Most participants explained experiencing a fluctuating body image that varied from day-to-day. Negative body image experiences were represented by appearance, weight concerns, and function with all body image experiences encompassed by self-presentational concerns and tactics (an unanticipated finding). Positive body image was represented by acceptance, appreciation and gratitude of the body. Interestingly, negative body image experiences were not found to be represented by the opposite of positive body image experiences as they were each distinct. These findings have direct implications for medical professionals in hospital and rehabilitation settings to understand the importance of body image after spinal cord injury.