”Varjele taivas – itsemurhanko hän tekisi?” Naisten itsemurhiin suhtautuminen Suomessa vuosina 1880–1900

Tutkielmassani käsittelen naisten itsemurhiin suhtautumista Suomessa vuosina 1880–1900. Tutkimuskysymystä lähestyn kaunokirjallisen päälähdeaineiston, Minna Canthin Epäluuloon (1891), Ompelijan (1894) ja Anna Liisan (1895), kautta. Tutkimuskohteena ei kuitenkaan ole Minna Canth eikä hänen tuotantonsa sinällään, vaan hänen teoksistaan välittyvät asenteet. Canthin teosten ohella käytän lähteinä 1800-luvun itsemurhatutkimuksia, Canthin kirjeitä, lehtikirjoituksia ja hänen teoksistaan kirjoitettuja kirja- ja teatteriarvosteluita. Itsemurha asettuu tutkielmassani tieteen, maallikoiden ja kristinuskon näkemysten kontekstiin. Käsittelen itsemurhaa työssäni sukupuolittuneena, naiserityisenä, ilmiönä. Naista ja naiseutta koskeneet oletukset, odotukset ja kuvitelmat sekä naisihanteet ovat työni keskiössä. Luen itsemurhaa näitä mielikuvia vasten ja kysyn, miten ne suhteutuvat toisiinsa. Itsemurha piirtyy siten tutkielmassani teoksi, jossa naisihanteet ja tosielämän naiset törmäävät toisiinsa. Sukupuolen, naiseuden, ymmärrän diskursiivisena, sosio-kulttuurisena ja historiallisena konstruktiona, joka todentuu ja saa ilmauksensa naiseuden omaksi ottavassa yksilössä. Tutkimuksellisena työkaluna käytän feministitutkija Teresa de Lauretiksen teoriaa, jossa sukupuolen yhdeksi rakentumisen alueeksi nähdään kulttuuriset tekstit, kuten näytelmät ja novellit. Naisen itsemurha näyttäytyi tutkielmassani monitahoisena ilmiönä, joka herätti henkiin ihmistunteiden laajan kirjon. Suhtautuminen vaihteli tuomitsemisesta, säälistä, kauhusta, pelosta ja inhosta aina ymmärrykseen ja jopa nauruun saakka. Itsemurhaajan sukupuoli, naiseus, vaikutti siihen, että teko tuomittiin jyrkemmin kuin miehen vastaava. Ajan käsitysten mukaan itsemurha soti ”naisen ominaisluontoa” ja ylipäätään kaikkea naisellisena pidettyä vastaan. Itsemurha hahmottuikin tutkielmassani naiseuden vastustamisen paikaksi, teoksi, joka horjutti naista ja naiseutta koskeneita käsityksiä. Kirjallisuudessa ja huumorissa itsemurhaa puolestaan käytettiin tehokeinona, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomio yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Huumori osoittautui myös keinoksi, jolla käsiteltiin kipeitä, pelottavia ja ahdistavia asioita, kuten itsemurhia.

Robinson Crusoe Raamatun kanssa autiolla saarella

Kirjallisuusarvostelu

Mediajulkisuutta ei voi hallita, mutta siihen voi vaikuttaa

Kirjallisuusarvostelu

Medira. Terveyden jäljillä – Turusta maailman turuille

Keväällä 1968 istui joukko Turun yliopiston nuoria assistentteja aika ajoin iltaa turkulaisessa kulttuuriravintola Hämeenportissa. Maailma ja erityisesti valtakunnan tiede- ja tutkimuspolitiikka pantiin uuteen järjestykseen. Joukko halusi porautua lääketieteen (medicina) juuriin (radix) ja omaksui ryhmälleen nimen Medira. Ryhmä julkaisi ajatuksensa Duodecim-aikakauskirjan erikoisnumerossa syksyllä 1970. Valmistuttuaan ryhmä hajosi pääosin yliopistoihin eri puolille Suomea. Mediran jäsenet pääsivät toteuttamaan ajatuksiaan, monet tärkeissä tehtävissä yliopistoissaan ja maan tiede- ja tutkimuspolitiikassa. Medira-ryhmään kuuluvat seuraavat nimekkäät lääketieteen, genetiikan ja terveystutkimuksen tuntijat: Eino Heikkinen, Markku T. Hyyppä, Osmo Hänninen, Johannes Lehtonen, Petter Portin, Jorma Rantanen, Risto Santti, Seppo Turunen sekä Hannu Vuori. Nyt, neljän vuosikymmenen mentyä ryhmä päätti kokoontua jälleen ja tarkastella kuluneen ajan saavutuksia - ja myös pettymyksiä - nuorena omaksumiensa radikaalien tavoitteiden sekä ajan mittaan kertyneen vankan kokemuksensa ristivalotuksessa. Nämä pohdinnat ryhmä päätti saattaa kirjan muotioon. Kirja-Auroran kustantama ja Hannu Vuoren toimittama kirja julkistettiin Tieteiden ilta -festivaalin yhteydessä torstaina 18.8.2011. Medira. Terveyden jäljillä - Turusta maailman turuille tarjoaa tuoreen ja mielenkiintoisen näkökulman eräisiin tämän päivän keskeisiin tiede- ja tutkimuspolitiikan ja terveyden edistämisen kysymyksiin.

Vuokratyöntekijästä vakituiseksi, vaikutus vakituisen työmotivaatioon ja työtyytyväisyyteen

Työni tavoitteena on selvittää vaikutuksia työmotivaatioon ja työtyytyväisyyteen, kun vuokratyöntekijä vakinaistetaan. Tutkimuksen pääpaino on kohdistunut kolmeen eri tekijään, jotka ovat työn sisältö, palkka ja työilmapiiri. Tutkimusmetodina empiirisessä osiossa on käytetty laadullista tutkimusta. Haastattelumuodoksi on valittu teemahaastattelu. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä vuokratyöntekijää, jotka on vakinaistettu. Työntekijät työskentelivät samassa yrityksessä koko ajan.. Tutkimuksesta selviää, että työntekijä on ollut tyytyväinen jo vuokratyöntekijänä ollessaan, koska työn sisältö ja asiakasyritys ovat olleet hänelle sopivat. Vakinaistaminen toi turvallisuuden tunteen, jota aikaisemmin ei ollut. Vuokratyöntekijä koki myös tyytymättömyyttä palkkaansa, mutta siihen tuli myös muutos, kun työntekijä vakinaistettiin.

Liiketoimintamahdollisuudet sähköisessä liikkumisessa

Tässä työssä tarkastellaan pk-yrityksen kohtaamaa monimutkaista ja alati muuttuvaa toimintaympäristöä. Ympäristöään tarkkailemalla yritys pystyy varautumaan ja vastaamaan muutoksiin nopeasti ja toimintakykyään heikentämättä. Työssä käydään läpi tapoja, joilla toimintaympäristöä ja tulevaisuudessa mahdollisti tapahtuvia muutoksia tarkkaillaan sekä miten yritys voi strategiallaan vaikuttaa omaan ketteryyteensä. Työssä tutustutaan myös sähköisen liikkumisen toimialaan ja siinä odotettavissa oleviin muutoksiin. Liikkumisen sähköistymiseen on useita syitä. Sähköenergiaa voidaan tuottaa kulloinkin parhaasta käytettävissä olevasta vaihtoehdosta, eikä liikenteen energian käyttö ole enää vain öljystä riippuvainen. Sähköajoneuvoja käytettäessä energian kulutus myös pienenee, sillä energiaketjun kokonaishyötysuhde paranee sähkömoottoreiden paremman hyötysuhteen ansiosta. Lisäksi sähköajoneuvot eivät tuota käytössä lainkaan paikallisia ilmapäästöjä ja niissä on polttomoottoreita huomattavasti alhaisempi melutaso. Palvelusektorilla on entistä merkittävämpi rooli yhteiskunnassa, sillä jopa kaksi kolmasosaa Euroopan työpaikoista ja bruttokansantuotteesta tulee erilaisista palveluista. Palvelut ovat enenevästi muodostumassa tuottavuuden ja kasvun tekijäksi, lisäksi se on ainoa osa-alue Euroopan taloudessa, jolla on onnistuttu luomaan uusia työpaikkoja kahden viime vuosikymmenen aikana. Elmotion Oy onkin tarttumassa vapaa-ajalla tapahtuvaan palveluliiketoimintaan. Työssä tutustutaan muutamiin vaihtoehtoihin, joissa yritys voi tuottaa mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä ympäristömyönteisellä teknologialla.

Nurse-led interpersonal counselling for depressive symptoms in patients with myocardial infarction

The broad interest of this intervention study is in two worldwide remarkable diseases, myocardial infarction and depression. The purpose of the 18-month follow-up study was to evaluate the outcomes of interpersonal counselling implemented by a psychiatric nurse, and to examine the recovery experienced by the patients after myocardial infarction. The interpersonal counseling consisted of a short-term (max 6 sessions) depression-focused intervention modified for myocardial infarction patients. The main principle of interpersonal counselling is that depressive symptoms relate to interpersonal relations. The measured outcomes of the intervention consisted of changes in depressive symptoms and distress, health-related quality of life and the use of health care services. The data consisted of 103 patients with acute myocardial infarction and with sufficient knowledge of Finnish language, and they were randomized into intervention group (n=51) and control group (n=52) with standard care. Depressive symptoms were measured using Beck Depression Inventory, and distress using Symptom Checklist-25. The instrument to measure health-related quality of life was EuroQol-5 Dimensions. All instruments were used at three measurements: in hospital, at 6 months and at 18 months after hospital discharge. The Use of Health Care Services questionnaire was used during the 6- and 18-month period after hospital discharge. In addition, satisfaction with the intervention and with information received from the health-care professional was evaluated during the follow-up. To examine recovery, the patients kept diaries during a 6-month period and they were interviewed at 18 months after myocardial infarction. The number of patients with depressive symptoms decreased significantly more in the intervention group compared with the control group during 18 months of follow-up. Distress decreased significantly more among patients under 60 years in the intervention group than in the control group, but the difference was not significant between the groups. No differences in the changes of health-related quality of life were found between the groups during follow-up. However, in the group of patients under 60 years, the improvement of health-related quality of life in the intervention was significantly better in the intervention group compared with the control group during the follow-up. During the follow-up period, there was even a decline in the use of somatic specialized health care services in the intervention group and among intervention patients who had no other long-term disease. Considering recovery experienced by the patients, main categories including many supporting and inhibiting factors and subcategories were identified: clinical and physical, psychological, social, functional and professional category. No differences between the groups were found in satisfaction with information received from the professionals. The brief and easy-to-learn intervention, with which the patients were satisfied, seems to decrease depressive symptoms after myocardial infarction. Interpersonal counselling seems to be beneficial especially with younger patients. These results justify adopting depression screening and interpersonal counselling as part of routine care after myocardial infarction. The first stage evaluation of the use of health care services is interesting, and calls for more studies. From the perspective of individual patients, recovery after myocardial infarction seems to consist of many supporting and inhibiting factors. This is something that is important to take into account in developing nursing practice. The results indicate a need for further studies in outcomes of interpersonal counselling and recovery experienced by the patients after myocardial infarction. In addition, the results encourage widening the research perspective to nursing administration and educational level.

Kansainvälisen kaupan arvoketjujen sääntely. Yhteiskuntavastuun ja ennakoivan oikeuden tarkastelua

Tausta Kansainvälinen kauppa on globaalia toimintaa, jossa tavaroiden ja palveluiden tuottaminen ja kuluttaminen on jakautunut maapallon eri osiin. Arvoketjukäsitteellä korostetaan eri toimijoiden panosta lopputuotteen valmistamiseksi, sekä yhteisten tavoitteiden merkitystä. Toimijaverkostot ovat moni-ilmeisiä ja monimutkaisia. Globaalin kaupan toinen tärkeä piirre on yhteiskuntavastuu, joka tulee esiin niin yksityisen kuin julkisen sektorin toiminnassa. Sen toteuttaminen asettaa suuria haasteita sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijoille. Kansallisvaltion mahdollisuudet hallita globaaleja kaupan arvoketjuja julkisella sääntelyllä on osoittautunut ongelmalliseksi. Tutkimuskysymykset Tämä tutkimus on oikeustieteen alaan kuuluva sääntelytutkimuksen artikkeliväitöskirja, joka on tutkimusotteeltaan poikkitieteellinen. Tutkimus pyrkii kaikkiaan valaisemaan yksityisen sääntelyn käyttömahdollisuuksia ja rajoituksia elinkeinotoiminnassa. Keskeisessä roolissa oikeustieteen rinnalla on liiketaloustieteen tutkimus. Tutkimuskysymykset ovat ensinnäkin, mistä nousee kansainvälistä kauppaa koskeva yksityisen sääntelyn tarve ja toiseksi, mikä motivoi yrityksiä yksityiseen sääntelyyn tai itsesääntelyyn. Lopuksi pohditaan, miten lainsäätäjän tulisi suhtautua yksityiseen sääntelyyn. Tutkimuskysymyksiin vastaamalla syvennetään ja täsmennetään oikeustieteen piirissä tehtävää tutkimusta ennakoivasta oikeudesta. Menetelmät ja aineistot Tutkimus on oikeusvertaileva tutkimus, jossa pääpaino on yksityisessä sääntelyssä. Tutkimusaineisto nojautuu eri tieteenaloilla tehtyihin sekä kvalitatiivisiin että kvantitatiivisiin empiirisiin sääntelyjärjestelmien käyttöä ja toimivuutta koskeviin tutkimuksiin sekä tutkijan tekemään 42:en, metsäsektorin, elintarvikealan, vaatetusalan sekä vähittäiskaupan piirissä käytössä olevan sääntelyjärjestelmän analyysiin. Johtopäätökset Yksityisen sääntelyn tarve nousee tarpeesta hallita globaaleja arvoketjuja kohti yhteisiä tavoitteita. Tulevan lainsäädännön uhan sijasta yrityksiä motivoi yksityiseen sääntelyyn kilpailuedun tavoitteluun liittyvät tekijät. Koska kilpailuetuun yhä yleisemmin sisältyy yhteiskuntavastuullisuus, ovat yritysten tavoitteet ja julkisen sektorin tavoitteet lähentyneet. Erilaisten kansalaisjärjestöjen rooli kasvaa koko ajan. Ne osallistuvat vahvasti niin yksityisen sääntelyn laadintaan kuin myös sääntöjen valvontaan. Yksityisen sääntelyn tavoitteet ovat aiemmin liittyneet ympäristönsuojelun painottamiseen ja elintarviketurvallisuuteen erityisesti metsäsektorilla ja elintarvikealalla, myöhemmin sosiaalisen vastuullisuuden parantaminen on myös tullut painokkaammin esiin. Kansainvälisen kaupan piirissä syntynyttä yksityisen sääntelyn ilmiötä kuvataan tässä ennakoiva oikeus –käsitteellä. Aiempi tutkimus rajoittui tarkastelemaan ilmiötä vain ennakoivana lähestymistapana oikeuteen. Tässä painopiste on sen sijaan ennakoivan lähestymistavan avulla aikaansaaduissa sääntelyn välineissä ja lopputuloksissa: mahdollistavassa, valtaistavassa, dynaamisessa ja käyttäjäystävällisessä oikeudessa, jonka avulla luodaan mahdollisuuksia, ennalta ehkäistään ja hallitaan riskejä eikä pelkästään ratkaista jo syntyneitä ongelmia. Käsitteen sisältöä avataan tutkimuksessa sekä sääntelyjärjestelmien sisällöllisen tarkastelun että prosessiin liittyvän tarkastelun avulla.

Lapsen sosiaalisen kompetenssin tukeminen – vanhempien epäsuorat ja suorat vaikutustavat

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien havaintoja ja käsityksiä lapsen sosiaalisesta kompetenssista. Lapsen sosiaalisesta kompetenssista tarkastelun kohteena ovat erityisesti vertaissuhteet, sosiaaliset taidot ja sosiaalinen käyttäytyminen. Tarkoituksena on selvittää vanhempien näkemyksiä lapsen sosiaalisesta verkostosta ja lapsesta sosiaalisena toimijana. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten vanhemmat vaikuttamaan lapsen sosiaaliseen kompetenssiin. Vanhempien vaikutuksessa voidaan erottaa epäsuora ja suora vaikutus. Vanhempien epäsuoraan vaikutukseen kuuluvat perheen sosioekonomiset tekijät, vanhemmuuteen ja lastenkasvatukseen liittyvät käytännöt sekä lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Suora vaikutus sisältää vanhempien eri roolit ja tehtävät sosiaalisen kompetenssin edistämiseksi. Vanhempien epäsuorilla ja suorilla vaikutustavoilla on havaittu olevan merkittävää vaikutusta lapsen sosiaalisen kompetenssiin muotoutumiseen ja sen laatuun. Tutkimuksessa selvitetään vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten vanhempien välisiä eroja näissä vaikutustavoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään kyselylomake- ja haastatteluaineistoja. Kyselylomakeaineisto (N=156) kerättiin ”Origins of Exclusion in Early Childhood”-tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin lasten vertaissuhteita, sosiaalisia taitoja sekä sosiaalista käyttäytymistä kolmen vuoden seurantatutkimuksena päiväkodista kouluun. Perhekysely toteutettiin lasten ollessa kuusivuotiaita. Vanhempien haastatteluaineisto (N=55) koostuu projektissa mukana olleiden lasten vanhempien teemahaastatteluista. Perhekyselyä analysoidaan tilastollisin analyysimenetelmin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Vanhempien käsityksissä lasten sosiaalinen verkosto rakentui kotiympäristössä, koulussa, päiväkodissa sekä suvun ja harrastusten parissa muodostuneista suhteista. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa, että vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten sosiaaliset verkostot ovat osin erilaiset. Vanhempien arviointien mukaan myös lasten sosiaalisissa taidoissa, käyttäytymisessä, asennoitumisessa sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ryhmään ja leikkeihin liittyvissä strategioissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vanhemmat pystyvät arvioimaan hyvin yksityiskohtaisesti lapsensa sosiaalisia taitoja ja käyttäytymistä. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ollut riittävästi tietoa lasten kaveripiiristä tai sen laadusta eikä lasten sosiaalisesta orientaatiosta. Vanhempien epäsuorissa vaikutustavoissa oli eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sosioekonomisia tekijöitä koskevan tarkastelun perusteella vertaissuhdeongelmaisten lasten perheiden taloudelliset ongelmat, isien työttömyys ja lapsen erityisen tuen tarve olivat yhteydessä lapsen sosiaalisten suhteiden ongelmiin. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat vanhemmuuden ja kasvatustehtävän kuitenkin hyvin myönteisenä ja tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässä. Valtaosa vanhemmista piti lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta positiivisena, vaikka lapsen kanssa ei aina ollutkaan helppoa tulla toimeen. Tyytyväisyydestä huolimatta äidit näkivät itsessään enemmän kehittymisen tarpeita vanhempana kuin isät. Vanhemmuudessa korostuivat ohjaaminen ja kontrolli, mutta myös hoiva, lämpö ja vastavuoroisuus. Hoiva ja lämpö sekä rajojen asettaminen askarruttivat vanhempia suuresti. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat tarvitsisivat opastusta ohjaavan vanhemmuuden löytämiseksi. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat kuvasivat kasvatuksen kuormittavuutta, ajan puutetta sekä muuntuvaa isyyttä ja äitiyttä ei-ongelmaisten lasten vanhempia enemmän. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus tuli myös esille vanhempien kuvauksissa. Kyvykkään vanhemmuuden kannalta epävirallinen läheisistä muodostunut tukiverkosto on tärkeä vanhemman apu ja kasvatuksen turva. Ensisijaisena tukitahona on epävirallinen verkosto, joka koostuu ystävistä, tuttavista, työtovereista, puolisosta ja omista vanhemmista. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhempien mukaan arjen tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla, eikä tukiverkosto tyydyttänyt vanhempia. Vanhempien käsityksissä perheen vuorovaikutus sujui hyvin ja vastuu kodista ja kasvatustehtävästä oli molemmilla vanhemmilla tasavertaisesti. Käytännön vastuu kasvatuksesta sekä erilaisten taitojen opettamisesta lapsille kuului äitien tehtäviin. Vanhempien näkemyksissä lapsen sosiaalinen maailma rakentui lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Vanhempien suoriin vaikutustapoihin liittyvien tulosten mukaan vanhemmat pitävät harrastuksia merkittävänä sosiaalista kompetenssia edistävänä tekijänä. Ei-ongelmaisilla lapsilla oli enemmän ja monipuolisempia harrastuksia kuin ongelmaisilla lapsilla. Vaikka vanhemmat eivät mieltäneetkään omaa toimintaansa kaveripiiriin ohjaamiseksi, heillä useinkin oli runsaasti erilaisia rooleja ja tehtäviä sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen opettamisessa. Lapsen sosiaalisten suhteiden organisoinnissa, ohjaamisessa, valvonnassa ja neuvonnassa oli vanhempiryhmien välillä eroja. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat eivät olleet riittävän hyvin perillä lapsen taidoista ja kyvykkyydestä tuottaakseen oikea-aikaista ohjausta ja tukeakseen lasta riittävästi sopivilla tavoilla. Vanhempien toimintaa näyttää ohjaavan vakaasti se uskomus, että lapsen kaverisuhteet ovat pelkästään hänen oma asiansa. Vanhemmat arvostivat paljon sosiaalisia taitoja ja pyrkivät opettamaan niitä lapsilleen systemaattisesti. Ohjaamisen tavoissa vanhemmat poikkesivat toisistaan. Tutkimus antaa viitteitä, että eiongelmaisten lasten vanhemmat ovat sensitiivisempiä, vastavuoroisempia ja lapsen näkökulmaa ja tarpeita lähtökohtanaan pitäviä sekä tunnetaitoihin ja tunnetilan käsittelyyn keskittyvämpiä kuin ongelmaisten lasten vanhemmat. Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vaikeudet, ylimalkainen ja epäjohdonmukainen sosiaalisten taitojen, käyttäytymisen sekä suhteiden ohjaus sekä monet perheen voimavarojen puutteet voivat haitata vakavasti lapsen sosiaalisen kompetenssin kehittymistä. Vanhemmilla on kuitenkin taitoa arvioida lapsensa sosiaalista kyvykkyyttä ja halua toimia hyvin kasvatustehtävässään. Vanhemmuuden tukemisessa olisivatkin tärkeitä epävirallisen tukiverkoston lisäksi lähiympäristön perheille ja lapsille suunnatut palvelut, monitahoinen yhteistyö perheiden, lasten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kesken sekä yhteiskunnan perheitä koskevat säädökset ja tukitoimet.

Vieraan kielen äänteiden tunnistaminen autenttisessa kieliympäristössä asumisen jälkeen. Materiaalina saksan pitkät ja tiukat puolisuppeat vokaalit /e:/, /ø:/ ja /o:/

Tutkielmani käsittelee kohdemaassa asumisen roolia vieraan kielen oppimisessa. Vierasta kieltä tunnutaan opittavan luonnollisissa kielen käyttöympäristöissä vaivattomasti, kun taas luokkahuoneessa oppijalla ilmenee monia hankaluuksia, eikä koulussa opittu kielitaito vastaa autenttisessa ympäristössä omaksuttua kielitaitoa. Esittelen työssäni keskeisiä kielenoppimisteorioita ja niiden pohjalta tehtyjä tutkimuksia. Tutkin kielen oppimista saksan vokaalien tunnistamisen kautta, sillä äänteiden oikea tunnistaminen on edellytys sanojen tunnistamiselle ja edelleen kielen tuottamiselle. Saksan ja suomen äännejärjestelmien erojen perusteella valitsin tutkimusmateriaalikseni saksan pitkät ja tiukat puolisuppeat vokaalit /e:/, /ø:/ ja /o:/, joissa on suomea äidinkielenään puhuvalle kaksi vieraista piirrettä: tiukkuus ja puolisuppea väljyysaste. Tiukkuus on piirre, jota suomalainen ei äidinkielensä pohjalta erota; suomessa sillä ei eroteta merkitystä. Suomalainen ei siis ole tottunut kuuntelemaan äänteen tiukkuusvaihtelua, minkä vuoksi kyseiset äänteet tuottavat suuria oppimisvaikeuksia. Selvitin kuuntelukokeen avulla koehenkilöiden kykyä tunnistaa äidinkielellensä vieraita äännekategorioita. Koehenkilöt olivat suomalaisia saksan opiskelijoita, jotka jaettiin kahteen koeryhmään saksankielisessä ympäristössä vietetyn ajan perusteella. Kontrolliryhmänä käytin natiiveja saksanpuhujia. Koehenkilöt kuuntelivat nauhalta saksankielisiä sanoja, joissa tutkittavat vokaalit /e:/, /ø:/ ja /o:/ esiintyivät. Vastausvaihtoehdot olivat minimipareja eli sanoja, jotka eroavat toisistaan vain yhden äänteen osalta. Koehenkilöiden tehtävänä oli rastittaa kahdesta vaihtoehdosta, kumman sanan he mielestään kuulivat. Tavoitteenani oli selvittää, sekoittuuko vieras äänne jonkun lähellä olevan äidinkielen kategoriaan ja olivatko koehenkilöt oppineet tietoisesti kuuntelemaan vokaalien laatueroja vieraassa kieliympäristössä saadun altistuksen perusteella. Tulokset osoittavat, että tutkittavat äänteet olivat suomalaisille koehenkilöille hankalia tunnistaa, mutta pitempään saksankielisessä ympäristössä asuneet opiskelijat tekivät kuuntelukokeessa verrokkiryhmään nähden yli kolmasosan vähemmän virheitä. Natiivit saksanpuhujat suorittivat kokeen odotetusti ongelmitta. Kun muut kielen oppimiseen vaikuttavat taustatekijät erotettiin tuloksista, koemenestyksen kanssa korreloi vahvimmin juuri kielitaidon harjoittaminen autenttisessa ympäristössä. Ihmisen kyky oppia tunnistamaan ja tuottamaan vieraan kielen äänteitä näyttää säilyvän jossain määrin myös aikuisena. Erityisesti kielen ammattilaisille, kuten kääntäjille, tulkeille ja opettajille on suositeltavaa, ellei jopa välttämätöntä, harjaannuttaa kielitaitoansa kohdemaassa, sillä se edistää heidän ammattitaitoansa merkittävästi.

Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk’ahon runous

Tutkimusta ohjaa kysymys siitä, miten runojen rytmi toiminnallaan vaikuttaa. Rytmiä luonnehtivat toisto, vaihtelu ja liike, ja tällaista rytminäkemystä kehystetään toisiinsa kytköksissä olevilla lähestymistavoilla. Tällä tavoin liikkeessä oleva tutkimuskäytäntö toimii lisäksi vuorovaikutuksessa aineiston, Eila Kivikk’ahon (1921-2004) runouden (1942-1995) kanssa. Rytmi osoittautuu tutkimuksessa yhteydenpidon muodoksi: ilmaisutavaksi, joka vaikuttaa vastaanottajiinsa ja sitoutuu tapaan, jolla rytmi kulloinkin ymmärretään. Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk'ahon runous osoittaa, että runous on kiinni ajassa. Eila Kivikk’ahon runoja voidaan lukea kannanottoina niiden ilmestymisaikaan, joskaan kannanotot eivät esiinny välttämättä suoraan sanottuina, ilmaistuina kylläkin. Ruumiillisuus ja sen sukupuolittuneisuus, modernismin katvealue ja sanomisen ehdot ovat asioita, jotka luetaan tutkimuksessa kannanottojen piiriin ja jotka kiertyvät rytmin kysymykseen. Kannanotot eivät silti redusoidu runojen ilmestymisaikaan vaan ulottuvat luennan hetkeen, tähän ja nyt, vaihtuvan nykyajan aikalaisuuteen. Joidenkin kannanottojen havaitseminen mahdollistuneekin aikojen kuluttua. Runot tarttuvat ja liikuttavat lukemista rytmin voimin. Vuorovaikutus toteutuu tietyin ehdoin ja antaa samalla tilaa uusille tulkintamahdollisuuksille. Keskeiseksi tutkimuksessa tulee rytmin ruumiillisuus, aistimellisuus ja materiaalisuus. Rytmi ei toimi irrallaan sanoista, vaikkakin rytmin toiminnan ja sanallisen merkityksen välinen eronteko on tutkimuksellisesti myös paikallaan. Näin voidaan pohtia sitä, miten rytmi kielen materiaalisuutena ja materiaalisen ilmaisuna viittaa lisäksi sanallisen ilmaisun problematiikkaan, sen rajoihin ja ehtoihin. Sanomaton käsitetään tällöin olennaiseksi osaksi ilmaisua, joka ilmenee eri tavoin. Sanomaton on jotakin, josta ei voi – kenties vielä – puhua suoraan. Suhtautumistapa rytmiin kertoo osaltaan siitä, missä ilmaisun rajojen ja normien nähdään sijaitsevan. Tutkimuksen mukaan nuo rajat ja normit kertovat osaltaan suhtautumisesta ”toiseen sukupuoleen”, naisiin, ja siihen, mikä mielletään naiselliseksi ja naispuoliseksi. Modernismin "kutsumattomana haltiattarena" rytmi sisältää myös uhan ja vaaran mahdollisuuden: ylikäyvä rytminen toisto viettelee mukaansa samanistisessa hengessä, joskin runoudessa tällaisesta harvoin lienee kyse. Sukupuolittunutta normittamista luonnehtii negatiivinen suhtautuminen toistoon, joka liitetään arkiseen, ruumiilliseen ja ”vanhaan”, ja tällöin modernistisen runouden uudistumisen tarve tulee uhatuksi. Vanhan toisto on kuitenkin aina jossakin määrin välttämätöntä, mikä koskee kaikkea ilmaisua. Tästä aiheutuu ratkeamattomuutta, joka on myös läpikäyvä piirre Kivikk’ahon runoissa ja kietoutuu sanomattomaan. Ratkeamattoman ilmaisu ja käsittely voidaan ymmärtää osaksi rytmipolitiikkaa, jossa selittymättömälle annetaan tilaa. Se tekee sanomattoman ilmeiseksi ja ilmaisullisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Sotienjälkeinen suomenkielinen modernismi, oikeammin modernistinen lukutapa, on muokannut vahvasti nykykäsityksiä runouden rytmistä. 1940-luvulla vapaa rytmi tarjosi mahdollisuuksia irtaantua mitallisen rytmin kontrollista. Toisaalta ruumiillisuutta kontrolloitiin edelleen. Tutkimus tuo esiin, että tulkintakontekstilla on olennainen sijansa, kun sanallistetaan sanomatonta, ruumiillista rytmiä. 1950-luvun alussa, jolloin modernistinen lukutapa valtasi alaa, rytmi alkoi siirtyä marginaaliin. Kun sanasto ja kuvallisuus nostettiin keskiöön, rytmi asettui samalla ei-sanallisen kommunikaation mahdollistajaksi, joka ei kiellä tradition vaikutusta. Edelleen 1960-luvulla informaation painotus toiseutti rytmiä, joka kuitenkin osoitti kykynsä ilmaista sitä, mihin sanat eivät riitä. 1990-luvun muuttuneissa tilanteissa rytmi, ja laajemmin kielen materiaalinen tuntu, nousi uudella tavalla esiin vaikuttaen yhä 2000-luvulla. Myös taukojen liike on nähtävissä rytmisenä toimintatapana, jota voisi luonnehtia runon kädenojennukseksi, jälleen erääksi tavaksi tarttua lukijaan ja kuulijaan Kun sanat eivät riitä on voinut irtaantua joistakin modernistisen lukutavan sokeista tai kuuroista pisteistä, koska käsitteellistä kehikkoa jäsentävät modernismin jälkeiset näkökulmat. Rytmin toiseuttamisen ja samalla sen potentiaalin kartoittaminen osoittautuu näkökulmaksi, joka mahdollistaa sotienjälkeisen suomenkielisen modernismin uudelleen järjestelyä ja ajattelemista. ”Kova ja kuiva” modernismi on ollut esteettinen ihanne ja kategoria, joka ei kerro riittävästi lähimenneisyytemme runoudesta. Modernismin ideologiaan on kuulunut, osin aivan aiheellisesti, vapauden juhlinta: vihdoinkin irrottaudutaan runoutta kahlitsevasta mitan ikeestä. On totta, että mitallisuus voi kahlita. Rajoja ja sääntöjä muodostettiin kuitenkin yhtä lailla muodon vallankumousta tehtäessä, ja vapaallakin rytmillä on toiston kuvionsa. Lisäksi on huomattava, että modernistisen runouden käyttövoimana ovat ristiriitaisuus ja paradoksit. Niihin kuuluvat sekä epäusko sanoihin että usko ilmaisun mahdollisuuksien etsimiseen epätodennäköisiltä alueilta: sieltä, mikä ei antaudu suoraan sanoiksi.

ERP-järjestelmän laatumoduulin soveltuvuus projektitoiminnassa

Työn aihe on lähtöisin toiminnanohjausjärjestelmän laatumoduulista, mikä painottuu tiedonkulkuun, aikataulutukseen, dokumenttien- ja reklamaatioiden hallintaan. Diplomityössä etsitään ratkaisua voiko laatumoduulin osioita soveltaa projektityössä. Työ on luonteeltaan kvalitatiivinen tapauskohtainen konstruktiivinen tutkimus. Teoria osassa käsitellään toiminnan laadun kehittämistä, jossa keskitytään muun maussa jatkuvaan parantamiseen ja muutosjohtamiseen. Kirjallisuudessa korostetaan ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla pyritään välttämään virhekustannuksia ja ajan tuhlausta. Työn empiirisessä osassa on haastateltu niitä henkilöitä, jotka työskentelevät laadun parissa yrityksessä. Haastatteluiden tarkoitus on saada tietoa laatumoduulista ja siihen liittyvistä prosesseista. Yhteenvedossa päädyttiin muun muassa seuraaviin johtopäätöksiin että, osa laatumoduulin osioista soveltuu projektityöskentelyyn. Laatumoduulin osiot voivat tehostaa tiedonkulkua ja prosessien toimivuutta. Parhaimmillaan laatumoduulin avulla on mahdollista välttää ennaltaehkäisevästi virhekustannuksia.

Johtaminen rationaalisesta, kompleksisesta ja postmodernista maailmankuvasta

Kirjallisuusarvostelu

Kuoleman teema lastenkirjallisuudessa

Artikkelissa tarkastellaan, millä tavalla kuolemaa kuvataan ja selitetään esimodernin, modernin ja jälkimodernin ajan lastenkirjallisuudessa.