Rooibosteetä ja biltongia – botswanalaiset elementit Alexander McCall Smithin teoksen The No 1 Ladies' Detective Agency suomennoksessa

Tutkimuksessa käsitellään kulttuurisidonnaisten elementtien eli reaalioiden kääntämistä Alexander McCall Smithin teoksen The No 1 Ladies’ Detective Agency suomennoksessa. Keskeisenä tavoitteena oli selvittää reaalioiden kääntämisessä käytettyjä käännösstrategioita Ritva Leppihalmeen käännösstrategiajaottelun mukaisesti. Tutkimusaineistona ovat Alexander McCall Smithin teos The No 1 Ladies’ Detective Agency (1998) sekä sen Jaakko Kankaanpään tekemä suomennos Naisten etsivätoimisto no 1 (2003). Tutkimuksessa tarkastellaan reaalian käsitettä, tutkimusaineistona olevan kirjan sisältöä, Alexander McCall Smithin tuotantoa, kirjasarjan kääntäjiä sekä suomennoksessa käytettyjä käännösstrategioita. Tutkimuksen analyysiosassa tarkastellaan aineistoa Sider Florinin ja Sergei Vlahovin reaalijaottelun mukaan sekä käännösstrategioita Ritva Leppihalmeen mukaan. Florinin ja Vlahovin reaalijaottelussa reaaliat on jaettu maantieteellisin reaalioihin, etnografisiin reaalioihin ja yhteiskunnallisiin reaalioihin. Käännösstrategiat Leppihalmeen jaottelussa ovat suora siirto, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, yläkäsitteen käyttö, eksplisiittistäminen eli selventäminen, lisäys ja poisjättö. Tulokset osoittavat, että teoksessa oli reaalioiden kääntämisessä käytetty eniten suoraa siirtoa, jolloin reaaliat oli tuotu käännökseen sellaisenaan. Tämä strategia säilyttää käännöksessä paikallisvärin, mutta saattaa myös vieraannuttaa lukijaa. Käännösstrategioista myös käännöslainaa ja selventämistä oli käytetty. Lisäksi käännöksessä oli käytetty termivastineita.

Puheenomaisuuden tyylipiirteitä neljässä ranskalaisessa romaanissa ja niiden suomennoksissa

Tämän pro gradu tutkielman aiheena on puhutun kielen tyylipiirteiden esiintyminen kaunokirjallisuudessa ja puheenomaisuuden kääntäminen. Tarkoituksena on selvittää, millaisilla keinoilla voidaan luoda puheen vaikutelma kirjoitettuun kieleen ranskan ja suomen kielissä. Tutkimuksen aineistona on käytetty neljää ranskankielistä romaania sekä niiden käännöksiä. Romaanit ovat Virginie Despentesin teokset Les Jolies Choses (1998) (Kauniita asioita 2000, suom. Kristina Haataja) ja Teen Spirit (2002) (Teen Spirit 2005, suom. Einari Aaltonen), Faïza Guènen Kiffe kiffe demain (2004) (Hällä väliä huomisella 2005, suom. Reita Lounatvuori) ja Ludovic Roubaudin Les Baltringues (2002) (Sirkuksen miehiä 2005, suom. Lotta Toivanen). Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisen vertailun avulla. Analyysiin on valittu alkuteksteistä 13 kielenpiirrettä ja käännöksistä 15 kielenpiirrettä, jotka on jaoteltu edelleen foneettisiin, morfo-syntaktisiin ja leksikaalisiin piirteisiin. Lisäksi suomennoksia tarkastellaan käännösstrategioiden näkökulmasta. Tutkimustulokset eivät tukeneet aiempien tutkijoiden havaintoja siitä, että käännöksissä tapahtuisi puhekielisten piirteiden vähentymistä verrattuna alkuteoksiin. Samoin kumoutui oletus siitä, että suomennoksissa esiintyisi pääasiassa leksikaalisia puheen piirteitä ja että muilla kielen tasoilla esiintyviä puhekielisyyksiä välteltäisiin. Käännöksissä suosituin keino tuoda puheenomaisuutta kirjoitettuun kieleen oli puheen morfologisten ja syntaktisten piirteiden käyttäminen. Pääpaino oli molemmissa kielissä esiintyvissä morfo-syntaktisissa ja sanastollisissa puhekielisyyksissä sekä suomen puhekielen persoonapronominien käytössä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että puhekielen käyttö kaunokirjallisuuden suomennoksissa olisi vapautumassa ja tämän vuoksi myös kääntäjät uskaltavat käyttää runsaammin puhekielen piirteitä teoksissaan.

Kontaktien ja kulttuuri-ilmiöiden näkyminen saamen germaanisissa lainasanoissa – vertailukohtana arkeologinen aineisto

Tässä tutkimuksessa selvitän kielitieteellisin keinoin saamelaisten yhteyksiä Pohjois-Euroopan germaaniseen väestöön varhaisella metallikaudella (noin 500 eaa.–200 jaa.) ja vertailen saamiani tuloksia arkeologisen tutkimuksen tuloksiin. Tarkastelemalla saameen lainautuneita germaanisia sanoja ja niiden edustamia aihepiirejä selvitän, millaisia kontakteja saamenkielisen väestön ja germaanien välillä on sanojen lainautumisaikana voinut olla. Lopuksi vertailen, miten sanasto ja varhaismetallikautinen arkeologinen aineisto korreloivat toistensa kanssa. Aineistoni, saamesta nykyään tunnetut germaaniset lainasanat etymologioineen, olen kerännyt tutkimuskirjallisuudesta. Keskeisimmät germaanisia lainasanoja tutkineet ja etymologioineet tutkijat ovat Ante Aikio (2006); Jorma Koivulehto (1976; 1984; 1988; 1989; 1999a; 2002; 2003) ja Pekka Sammallahti (1984; 1993; 1998; 1999; 2001; 2012). Heidän julkaisunsa ovat myös tutkimukseni keskeistä lähdekirjallisuutta. Mukana on kaikki tähän mennessä julkaistut saamen germaaniset lainasanat, yhteensä 97 sanaa. Aineistoni luokittelussa olen pitänyt lähtökohtana niitä aihepiirejä, joita Kaisa Häkkinen (1999; 2001) on käyttänyt luokitellessaan uralilaisten kielten vanhinta yhteistä sanastoa aihepiireittäin. Tarpeeni mukaan olen luonut itse aihepiirejä tai jättänyt käyttämättä joitain Häkkisen aihepiirejä. Sanojen aihepiireihin luokittelu paljastaa saamen germaanisten lainasanojen keskeisimpien aihepiirien kuvaavan erityisesti talveen ja kylmään liittyviä luonnonilmiöitä, maastoa ja maisemaa, vesistöjä, eläinten teurastamiseen liittyviä ruumiinosia, työntekoa, työkaluja ja työaineksia sekä talvisiin sääoloihin liittyvää vaatetusta. Yksittäisistä sanoista erityisen kiinnostavia ovat rautaa, kotieläimenä pidettävää pässiä sekä purjetta merkitsevät sanat. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että saamea puhuneen väestön kontaktit germaanien kanssa sijoittuivat luonnonolosuhteiltaan kylmään ja talviseen aikaan ja paikkaan, eikä kaupankäynti välttämättä ollut yhteyksien keskeinen syy. On mahdollista, että germaanit olivat hallitsevassa asemassa saamenkieliseen väestöön nähden ja yhteydet perustuivat jonkinlaiseen panttivankijärjestelmään. Tästä huolimatta saamea puhunut väestö tutustui germaanien avulla merkittäviin kulttuuri-ilmiöihin: raudan käyttöön, kotieläinten pitoon ja purjehtimiseen.

Política i legislació educativa a l'entorn de l'escola unitària i cíclica. Evolució i situació actual a les comarques gironines (1970-1998)

Aquesta tesi doctoral té quatre objectius fonamentals: 1) analitzar la legislació espanyola i catalana referent a l'escola unitària i cíclica -altrament dita escola rural, escola incompleta o escola petita- des de final del segle XIX fins avui; 2) analitzar la política educativa teòrica i real que s'ha aplicat a aquest tipus d'escola des del final del segle XIX fins avui; 3) analitzar l'evolució del mapa escolar de les comarques gironines -i més concretament l'evolució de l'escola unitària i cíclica- durant el període 1970-1998; i 4) copsar les característiques bàsiques de les escoles unitàries i cícliques de les comarques gironines que impartien docència durant el curs 1997-98. L'aconseguiment d'aquest objectius han estat precedits i condicionats a la vegada per l'emmarcament teòric que hem elaborat i per la metodologia que hem aplicat. Pel que fa als aspectes pròpiament teòrics hem establert a grosso modo dues reflexions bàsiques: a) l'escola unitària i cíclica ha experimentat un procés de transformació notable des del final de la dècada dels 70 fins avui dia, i b) l'escola unitària i cíclica té un gran potencial pedagògic, relacional i humà arran dels "límits" objectius que té. En l'emmarcament teòric afirmem que l'escola "petita" ha evolucionat -sempre en termes generals- d'una manera positiva gràcies a la confluència de diversos factors. D'una banda cal parlar del paper assumit per bona part dels "mestres rurals", els pares i mares, els moviments de renovació pedagògica, el Secretariat d'Escola Rural de Catalunya, els sindicats i alguns partits politics, l'administració educativa i darrerament, el Grup Interuniversitari d'Escola Rural. D'altra banda, no podem oblidar que la millora de l''escola unitària i cíclica també es deu, segons el nostre parer, a l'emergència d'un discurs positivitzador així com a la revalorització social dels pobles "petits" (amb pocs habitants) i especialment dels que tenen una estructura rural. En l'emmarcament teòric també afirmem que l'escola unitària i cíclica compta amb un escenari educatiu privilegiat per impartir una educació més flexible i més oberta. Això es deu, entre altres aspectes, a allò que durant molt de temps s'ha considerat límits estructurals o dèficits: nombre reduït d'alumnes, nombre reduït d'unitats o aules, pocs mestres, espai escolar escàs i a més, molt poc fragmentat, etc. Tots aquests elements, que constitueixen els trets bàsics i més essencials de les escoles unitàries i no tant de les cícliques més grans, propicien allò que B. Bemstein anomena: un text pedagògic integrador, una classificació feble del currículum, un emmarcament dèbil de les relacions socials i una pedagogia invisible. La metodologia que s'ha utilitzat per aconseguir els objectius que hem esmentat es caracteritza per ser plural i per combinar els mètodes quantitatius i els qualitatius. L'objectiu nº1 s'ha aconseguit a través del buidatge i de la interpretació de la normativa referida al nostre objecte d'estudi. L'objectiu nº2 s'ha aconseguit mitjançant l'anàlisi global de la normativa anteriorment comentada i a través de dades estadístiques que provenen de diversos censos escolars. L'objectiu nº3 s'ha acomplert mitjançant el buidatge de les Fulls d'Estadística i dels Fulls d'organització pedagògica (elaborats pel MEC pel Departament d'Ensenyament respectivament). I el darrer objectiu s'ha aconseguit mitjançant l'elaboració d'un qüestionari adreçat a tots els directors i als mestres en plantilla de les escoles unitàries i cícliques. També s'ha elaborat una entrevista semiestructurada que s'ha passat a vuit persones relacionades amb l'escola que aquí ens ocupa. I per últim, també s'ha practicat l'observació participant en una dotzena de centres. Les principals conclusions que hem obtingut -seguint l'orde dels objectius i considerant el que hem exposat en parlar de l'emmarcament teòric són les següents: 1) La política educativa teòrica sobre l'escola unitària i cíclica s'estructura, pel que fa a l'àmbit de l'Estat Espanyol, a l'entorn de set períodes: i) 1838-1910. Des de les instancies governamentals s'accepta aquest tipus d'escola per bé que s'estableixen diferències notables entre les escoles "petites" del món rural i les del món urbà. ii) 1910-1931. S'inicia una política educativa poc favorable perquè s'insta a la graduació de les escoles unitàries i cícliques, malgrat ho facin d'una manera poc ortodoxa. iii) 1931-1939. La política de construccions escolars de la República contempla i fins i tot discrimina d'una manera positiva les escoles incompletes. iv) 1939-1955. EI franquisme de la postguerra tolera, almenys de manera oficial, la presencia i la construcció de noves escoles "petites" per bé que a mesura que s'avança només preveu que es construeixin en el medi rural. v) 1955-1970. S'inicia un procés d'asfíxia que acaba prohibint la construcció d'escoles incompletes. vi) 1971-1982. S'aguditza la política del període anterior. vii) 1982-1995. S'enceta . una política educativa sensible amb l'escola unitària I cíclica. Pel que fa a Catalunya, la política educativa teòrica s'estructura en dos períodes: a) 1981-1987. Es projecta una política més aviat grisa i poc ambiciosa, i b) 1987 fins als nostres dies. Desenvolupament d'una política que, en alguns aspectes, es mostra a favor de l'escola "petita". 2) Malgrat que durant molt temps l'escola unitària cíclica, tant en l'àmbit espanyol com en el català, no hagi tingut una política teòrica favorable ha perdurat fins el dia d'avui. Per fer-nos una idea del que ha representat aquest tipus de centres pensem que són significatives les afirmacions següents: i) L'escola unitària i cíclica és l'única escola pública que existeix a l'Estat espanyol fins al final del segle XIX, ii) L'escola unitària i cíclica augmenta de manera progressivament dades absolutes- fins el 1935, iii) L'escola unitària i cíclica és el tipus de centre més representat -considerant la resta de centres- fins al final de la dècada dels 60. 3) Durant el període 1970-1998 constatem que el mapa escolar de les comarques gironines s'ha transformat notablement arran, tal com succeeix en el conjunt de l'Estat espanyol, de l'expansió progressiva de l'escola graduada o completa. Al curs 1970-71 les comarques gironines tenien 34 escoles graduades (que representaven el 10,9% dels centres públics gironins) i 279 escoles incompletes (149 escoles cícliques 1130 d'unitàries que representaven el 89,1% del total). Al curs 1997-98, en canvi, hem comptabilitzat 111 escoles completes (54,7% dels centres públics) i 92 d'incompletes (72 escoles cícliques i 20 d'unitàries que representen el 45,3%). Malgrat aquesta davallada cal fer pal·lès que avui dia l'escola unitària i cíclica és majoritària (representa el 50% o més dels centres públics) en quatre de les comarques gironines: l'Alt Empordà, el Baix Empordà, la Garrotxa i el Pla de l'Estany. 4) Pel que fa al darrer objectiu, així com els dos aspectes principals que hem plantejat en el marc teòric arribem a les conclusions següents: L'escola unitària i cíclica de les comarques gironines si bé és cert que en termes generals ha millorat notablement -ha millorat la infraestructura, ha incrementat el material didàctic, ha incorporat mestres especialistes, etc.- no ha assolit encara la plena normalització. Avui dia encara trobem escoles que per deixadesa de l'ajuntament no tenen telèfon, l'edifici no es troba en bones condicions, el pati no reuneix les condicions mínimes, etc. D'altra banda, més del 90% d'aquests centres no disposen de mestre d'educació especial. També considerem important remarcar el fet que una part considerable dels centres estudiants no tenen serveis paraescolars de primera necessitat: el 50% no té menjador, el 72,7% no té llar d'infants i el 76,2% no té transport escolar. Per acabar, només cal dir que si bé l'escola incompleta de les comarques gironines imparteix una educació de qualitat i renovadora, no totes les escoles exploten al màxim les potencialitats educatives i relacionals que els atribuïm en l'emmarcament teòric. Conseqüentment no totes apliquen una pedagogia invisible en el sentit Bemstenià del terme. Si bé el 75% dels centres utilitzen, de manera parcial, una modalitat de transmissió difusa perquè utilitzen una pedagogia activa, no podem oblidar que només una minoria -que no arriba al 3%- s'atreveix a prescindir -i només en determinades circumstàncies- dels llibres de text. Les relacions de poder, de jerarquia, i control només són difuses en unes poques escoles ja que l'elaboració de les normes i l'aplicació de les sancions corre a càrrec del mestre en el 75,7% i en el 58% dels centres respectivament. Les regles de seqüència són flexibles en el 68% dels centres perquè adapten el ritme d'aprenentatge a l'especificitat de cada alumne, però molt poques escoles, el 12,4%, són les que alteren amb certa assiduïtat l'ordre del currículum.

Es bereitet sich eine furchtbare Reaktion vor! Ja, jetzt sehe ich die Reaktion ...

Welsch (Projektbearbeiter): Karikatur auf den Abgeordneten der Frankfurter Nationalversammlung Eisenmann, der vor der Reaktion in Österreich warnt [vgl.: Zeit f. neue Ideen; Wiesbaden 1998, S. 157]

Urakoitsijan virhevastuusta rakennusalan vakiosopimusehtojen YSE 1998 (RT 16–10660) mukaan

Rakentamisen laatutasoon liittyvät kysymykset ovat nousseet viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana Suomessa tasaisin väliajoin otsikoihin. Oman osansa kritiikistä ovat saaneet niin rakentajat, suunnittelutoimistot kuin rakennusalaa sääntelevät usein varsin tiukat ja yksityiskohtaiset viranomaismääräykset, -ohjeet ja standardit. Koska rakennuksissa havaittuihin laatuvirheisiin liittyy usein merkittävänä pidettäviä kansantaloudellisia ja -terveydellisiä haittoja, on tulevaisuudessa syytä kiinnittää enenevässä määrin huomiota korkealaatuisen rakennustoiminnan edistämiseen sekä rakennusvirheiden kustannustehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. Em. tavoite korostuu erityisesti silloin, kun vaativat ilmasto-olosuhteet asettavat rakennusten kestolle ja käyttöiälle merkittävänä pidettäviä haasteita. Edelleen rakennustoiminnan tehokkaamman laadunvalvonnan ja rakennusprosessin kokonaisvaltaisen valvonnan kiristämisen puolesta puhuvina seikkoina voidaan mainita muun muassa rakennuksilta lähtökohtaisesti edellytettävä pitkä käyttöikä kestokulutushyödykkeeksi lueteltavien ominaisuuksiensa johdosta. Johdantokappaleen jälkeen tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan rakennusurakan työnjaollisia periaatteita sekä urakoitsijan työntuloksen saavuttamisen kannalta keskeisimpinä pidettäviä velvollisuuksia. Rakennusaikaisen vastuun osalta merkittävässä asemassa ovat urakoitsijan selonotto-, huomautuksenteko- ja reklamaatiovelvollisuudet. Rakennusurakan kumpaakin sopijapuolta velvoittavista periaatteista voidaan mainita muun muassa lojaliteetti-, myötävaikuttamis- ja yhteistoimintaperiaatteet. Urakoitsijan virhevastuuta käsittelevässä kolmannessa luvussa esitetään urakoitsijan sopimusoikeudellisen vastuun pääkohdat sekä keskeisimmät tilaajan käytettävissä olevat oikeuskeinot, silloin kun urakoitsijan työntulosta on pidettävä virheellisenä. Tutkielman neljän-nessä luvussa tarkastellaan urakoitsijan virhevastuuta takuuaikana havaituista rakennusvirheistä. Urakoitsijan takuuajan jälkeistä vastuuta käsittelevässä viidennessä luvussa tutkitaan muun muassa urakoitsijan mahdollisuuksia rajoittaa virhevastuutaan sekä urakoitsijan vastuuta käyttämistään aliurakoitsijoista ja muista täytäntöönpanoapulaisistaan. Tutkielman päättävässä kuudennessa luvussa esitetään yleisiä huomioita rakentamisen laatuvirheiden ehkäisemiseksi.

Rikosprosessuaalinen vangitseminen ja vangittavaksi vaaditun oikeusturvan toteutuminen.

Tutkielmassa tarkastellaan rikosprosessuaalista vangitsemista sekä vangittavaksi vaaditun asemaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Pakkokeinolain kokonaisuudistuksen yhteydessä lainsäätäjän taholta on tullut kehotus arvioida lainsäädäntöuudistuksen toimivuutta. Valvonnassa huomio tulisi kiinnittää muun muassa pakkokeinojen käytöstä päättämiseen sekä asianosaisten oikeusturvan toteutumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä edellytyksillä henkilön vapaus voidaan rikosepäilyn johdosta riistää. Tutkielmassa selvitetään tutkintavankeuden ajalliseen kestoon vaikuttavien seikkojen merkitystä vangitun perusoikeuksia rajoittavina tekijöinä. Aineellisten säännösten noudattamisen lisäksi vangittavaksi vaaditun oikeusturvan toteutuminen tuomioistuinkäsittelyssä edellyttää myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen, jossa tärkeimpinä lähdeaineistoina on hyödynnetty lainsäädäntöä, lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta sekä lisäksi kansallista ja kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Vangittavaksi vaaditun oikeuksien rajoittamista ja oikeusturvan toteutumista arvioidaan myös empiirisissä tutkimusosuuksissa. Empiirinen tutkimus perustuu pääsääntöisesti kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän keinoin tuotettuun tilastotietoon Pirkanmaan käräjäoikeuden vuonna 2015 tekemistä vangitsemispäätöksistä. Tärkeänä vertailuaineistona tutkimustulosten arvioinnissa on käytetty Heli Kainulaisen tutkimusraporttia ”Rikosprosessuaalinen vangitseminen tuomioistuinkäytännössä” vuodelta 1998. Tutkimuksessa tehdyn selvityksen perusteella oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin oikeusturvatakeet toteutuvat vangittavaksi vaaditun näkökulmasta suhteellisen hyvin. Lisäksi vangitun oikeusturvan kannalta parannuksia on tehty muun muassa säätämällä lain tasolla rangaistusasteikon lieventämisen huomioon ottamisesta, kontradiktorisuuden toteutumisesta sekä laajentamalla muutoksenhakua koskevaa säännöstä. Kehitettävää voidaan kuitenkin katsoa olevan. Tuomarin ennakkoasenne-esteellisyydestä vangitsemisasian ja pääkäsittelyn välillä voitaisiin yhdenmukaisen toimintamallin turvaamiseksi säätää lailla. Ennakollisen oikeusturvan toteutumiseksi avustajien tulisi osallistua aktiivisemmin syytteen nostamiselle asetetusta määräpäivästä käytävään keskusteluun. Salassapitomääräyksiin tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota vaikeuttamisvaaratilanteissa. Lisäksi vangitsemisasian uudelleenkäsittelyn ja kantelun oikeaoppiseen soveltamiskäytäntöön olisi syytä kiinnittää huomiota.

Kissa ihmisen peilinä. Muutos, sukupuoli ja vuorovaikutus taiteessa

Tutkielman aiheena on kissa ja sen representaatiot visuaalisessa taiteessa. Tutkielmassa tarkastellaan 12 eri tekniikoilla valmistettua taideteosta, jotka ovat valmistuneet vuosien 1974 ja 2015 välisenä aikana. Tutkielmaan valitut taiteilijat, teokset ja valmistusvuodet ovat seuraavat: Jan Harrison, Chuff and Roll Over 1997; Jan Harrison, Cat with Raw Nose 2006; Sampsa Indrén, Hello Kitty 2012; Nanna Susi, Maliblue 2013; Olli Lyytikäinen, Kolme pyramidia ja sfinksi 1974, Kari Soinio, Sankarin koti nr 9 2009; elokuvasta Yön ritarin paluu Kissanainen/Selena Kyle (Anne Hathaway) 2012; Stiina Saaristo, Turengin Tuhkimo 2012; sarjakuvasta Simpsonit Matt Groening (piirt.), Crazy Cat Lady/Eleanor Abernathy 1998; sarjakuvahahmo, Jim Davis (hahmotelma ja käsikirj.), Karvinen 1989; Carolee Schneemann, Infinity Kisses (1988) ja Katinka Simonse, alias Tinkebell, My dearest cat Pinkeltje. (2009). Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää, mikä tarkoitus kissan olemassaololla on valituissa teoksissa ja mitä sen avulla on haluttu kertoa. Tutkielman käsittelyaineisto on jaettu kolmeen pääryhmään, 1) kissa ihmisen sisäisen ja tiedostamattoman tulkkina, 2) kissa sukupuoliroolien ja stereotypioiden symbolina, 3) kissa lemmikkinä. Tarkastelussa on käytetty muun muassa psykoanalyyttistä, filosofista, sukupuolentutkinnallista ja fenomenologista lähestymistapaa. Tutkielman psykoanalyyttinen tarkastelutapa perustuu pääasiassa freudilaisiin ja filosofinen näkökulma deleuzelais-guattarilaisiin näkemyksiin. Tutkimuksella on pyritty tulkitsemaan ja kartoittamaan tapoja, joilla taiteilija on kissaa apunaan käyttäen lähestynyt ihmisen henkistä muutosta piilotajunnasta nousevien halujen ja yhteiskunnallisten stereotypioiden puristuksessa. Tuleminen joksikin, muodonmuutos sekä ihmisen ja eläimen yhteys ovat tutkielman tärkeimpiä tulkinnan kohteita.

[impact Variables On The Decline In Infant Mortality In The State Of São Paulo, Brazil: 1998-2008].

This is an ecological, analytical and retrospective study comprising the 645 municipalities in the State of São Paulo, the scope of which was to determine the relationship between socioeconomic, demographic variables and the model of care in relation to infant mortality rates in the period from 1998 to 2008. The ratio of average annual change for each indicator per stratum coverage was calculated. Infant mortality was analyzed according to the model for repeated measures over time, adjusted for the following correction variables: the city's population, proportion of Family Health Programs (PSFs) deployed, proportion of Growth Acceleration Programs (PACs) deployed, per capita GDP and SPSRI (São Paulo social responsibility index). The analysis was performed by generalized linear models, considering the gamma distribution. Multiple comparisons were performed with the likelihood ratio with chi-square approximate distribution, considering a significance level of 5%. There was a decrease in infant mortality over the years (p < 0.05), with no significant difference from 2004 to 2008 (p > 0.05). The proportion of PSFs deployed (p < 0.0001) and per capita GDP (p < 0.0001) were significant in the model. The decline of infant mortality in this period was influenced by the growth of per capita GDP and PSFs.

Politicas publicas de educação fisica, esporte e lazer no governo do Distrito Federal, 1995-1998

Universidade Estadual de Campinas. Faculdade de Educação Física

Mortalidade cardiovascular por sexo e faixa etária em São Paulo, Brasil: 1996 a 1998 e 2003 a 2005

FUNDAMENTO: O conhecimento da evolução da mortalidade cardiovascular é importante para levantar hipóteses sobre a sua ocorrência e subsidiar medidas de prevenção e controle. OBJETIVOS: Comparar a mortalidade pelo conjunto das doenças cardiovasculares e seus principais subgrupos: doença isquêmica do coração e cerebrovasculares (DIC e DCBV), no município de São Paulo, por sexo e idade, de 1996 a 1998 e 2003 a 2005. MÉTODOS: Foram usados dados de óbitos do Programa de Aprimoramento das Informações de Mortalidade para o Município (PROAIM) e estimativas populacionais da Fundação Sistema Estadual de Análise de Dados (SEADE) do Estado de São Paulo. A magnitude na mortalidade e as mudanças entre os triênios foram medidas pela descrição de coeficientes e variação percentual relativa. O modelo de regressão de Poisson foi usado também para estimar a mudança na mortalidade entre os períodos. RESULTADOS: Observou-se redução importante da mortalidade cardiovascular. Os coeficientes aumentam com a idade em ambos os sexos. Também são mais elevados na população masculina, na faixa a partir dos 70 anos. Os coeficientes de mortalidade por DIC são maiores que aqueles por DCBV, tanto nos homens como nas mulheres de 50 anos ou mais. O declínio pelo conjunto das doenças cardiovasculares foi maior em mulheres de 20 a 29 anos (-30%) e em homens de 30 a 39 anos (-26%). CONCLUSÃO: A força da intensidade da mortalidade cardiovascular diminuiu entre 1996 e 1998, a 2003 e 2005. Ainda assim há diferenças entre os grupos. Essa redução pode significar, em parte, um maior acesso aos métodos diagnósticos e terapêuticos.

Análise espacial e sazonal da leptospirose no município de São Paulo, SP, 1998 a 2006

OBJETIVO: Analisar a distribuição espacial e sazonal da leptospirose, identificando possíveis componentes ecológicos e sociais para a sua transmissão. MÉTODOS: Foram georreferenciados 2.490 casos em cada distrito do município de São Paulo, SP, registrados de 1998 a 2006. Os dados foram obtidos do Sistema de Informação de Agravos de Notificação. Foram realizados mapas temáticos com as variáveis taxa de incidência, letalidade, taxa de alfabetização, renda média mensal, número de moradores por domicilio, abastecimento de água e rede de esgoto. Para identificar o padrão espacial (disperso, em aglomerado ou randômico), foram analisadas pelo Índice de Moran global e local. Foi utilizado o coeficiente de correlação de Spearman para testar associações entre as variáveis com padrão espacial em aglomerados. RESULTADOS: O padrão espacial em aglomerados foi observado nas variáveis taxa de incidência de leptospirose, taxa de alfabetização, renda média mensal, número de moradores por domicílio, abastecimento de água e rede de esgoto. Foram notificados 773 casos no período seco e 1.717 no úmido. A incidência e a letalidade estão correlacionadas com as condições socioeconômicas da população, independentemente do período. CONCLUSÕES: A leptospirose está distribuída por todo o município de São Paulo e sua incidência aumenta no período das chuvas. No período seco, os locais de aparecimento dos casos coincidem com as áreas de piores condições de moradia e, durante o período úmido, também aumenta em outros distritos, provavelmente devido à proximidade de rios e córregos.

Mudanças no âmbito da testagem anti-HIV no Brasil entre 1998 e 2005

OBJETIVO: Analisar mudanças na realização de teste anti-HIV, as razões alegadas entre as pessoas que foram ou não testadas e o recebimento de aconselhamento. MÉTODOS: Estudos transversais conduzidos com homens e mulheres de 16 a 65 anos, com amostras representativas do Brasil urbano em 1998 (n=3.600) e 2005 (n=5.040). Características sociodemográficas, sexuais, reprodutivas e de experiências de vida e saúde foram consideradas na análise. A avaliação das possíveis diferenças nas distribuições das variáveis baseou-se nos testes qui-quadrado de Pearson e F design-based (±<5%). RESULTADOS: Em 1998, 20,2% dos entrevistados haviam realizado o teste e 33,6% em 2005. Foram testadas 60% das mulheres na faixa 25-34 anos, mas as que iniciaram a vida sexual antes dos 16 anos e reportaram quatro ou mais parceiros sexuais nos cinco anos anteriores à entrevista foram menos testadas. Não se observou aumento significativo da testagem entre homens, exceto para os de 55-65 anos, renda per capita entre 1-3 e 5-10 salários mínimos, aposentados, protestantes históricos e adeptos de cultos afro-brasileiros, moradores da região Norte/Nordeste e os que declararam parceria homo/bissexual ou não tiveram relações sexuais nos cinco anos anteriores à entrevista. Não aumentou a freqüência de testagem entre pessoas auto-avaliadas como sob alto risco para o HIV. Entre as mulheres, a freqüência de testagem pré-natal aumentou e a testagem por trabalho diminuiu entre os homens. Em 2005, metade dos testados não recebeu orientação antes ou após o teste. CONCLUSÕES: Houve expansão desigual na testagem, atingindo principalmente mulheres em idade reprodutiva, adultas e pessoas com melhores condições sociais. A testagem parece estar aumentando no País sem a devida atenção à decisão autônoma das pessoas e sem o provimento de maior e melhor oferta de aconselhamento