Diffusion and Creep in Silica-Doped Tetragonal Zirconia

Silica segregation at two grain junctions or in amorphous triple junction pockets can influence creep by altering the grain-boundary diffusion coefficient. Although the addition of silica to superplastic yttria-stabilized tetragonal zirconia enhances ductility, differences in reported creep parameters have limited critical identification of rate controlling mechanisms. The present study on a pure 3 mol% yttria-stabilized tetragonal zirconia (3YTZ) and 3YTZ with 0.39 or 3.9 wt% silica involved a detailed characterization of creep over a wide range of experimental conditions and also tracer diffusion measurements. The data broadly show transitions in creep stress exponents from n∼1 to ∼2 to ∼3 with a decrease in the stress. The data at high stresses are consistent with Coble diffusion creep, and creep at lower stresses is attributed to interface-controlled diffusion creep. Measurements indicated that silica does not have any significant influence on grain boundary or lattice diffusion, and this is consistent with the observation that 3YTZ and 3YTZ with 0.39% or 3.9% silica exhibit essentially identical creep behavior in the Coble creep regime. Silica influences the interface control process so that the transitions in stress exponents are pushed to lower stresses with an increase in silica content.

Prediction of individual genetic risk to prostate cancer using a polygenic score

BACKGROUND Polygenic risk scores comprising established susceptibility variants have shown to be informative classifiers for several complex diseases including prostate cancer. For prostate cancer it is unknown if inclusion of genetic markers that have so far not been associated with prostate cancer risk at a genome-wide significant level will improve disease prediction. METHODS We built polygenic risk scores in a large training set comprising over 25,000 individuals. Initially 65 established prostate cancer susceptibility variants were selected. After LD pruning additional variants were prioritized based on their association with prostate cancer. Six-fold cross validation was performed to assess genetic risk scores and optimize the number of additional variants to be included. The final model was evaluated in an independent study population including 1,370 cases and 1,239 controls. RESULTS The polygenic risk score with 65 established susceptibility variants provided an area under the curve (AUC) of 0.67. Adding an additional 68 novel variants significantly increased the AUC to 0.68 (P = 0.0012) and the net reclassification index with 0.21 (P = 8.5E-08). All novel variants were located in genomic regions established as associated with prostate cancer risk. CONCLUSIONS Inclusion of additional genetic variants from established prostate cancer susceptibility regions improves disease prediction. Prostate 75:1467–1474, 2015. © 2015 Wiley Periodicals, Inc.

The effects of height and BMI on prostate cancer incidence and mortality: A Mendelian randomization study in 20,848 cases and 20,214 controls from the PRACTICAL consortium

Background Epidemiological studies suggest a potential role for obesity and determinants of adult stature in prostate cancer risk and mortality, but the relationships described in the literature are complex. To address uncertainty over the causal nature of previous observational findings, we investigated associations of height- and adiposity-related genetic variants with prostate cancer risk and mortality. Methods We conducted a case–control study based on 20,848 prostate cancers and 20,214 controls of European ancestry from 22 studies in the PRACTICAL consortium. We constructed genetic risk scores that summed each man’s number of height and BMI increasing alleles across multiple single nucleotide polymorphisms robustly associated with each phenotype from published genome-wide association studies. Results The genetic risk scores explained 6.31 and 1.46 % of the variability in height and BMI, respectively. There was only weak evidence that genetic variants previously associated with increased BMI were associated with a lower prostate cancer risk (odds ratio per standard deviation increase in BMI genetic score 0.98; 95 % CI 0.96, 1.00; p = 0.07). Genetic variants associated with increased height were not associated with prostate cancer incidence (OR 0.99; 95 % CI 0.97, 1.01; p = 0.23), but were associated with an increase (OR 1.13; 95 % CI 1.08, 1.20) in prostate cancer mortality among low-grade disease (p heterogeneity, low vs. high grade <0.001). Genetic variants associated with increased BMI were associated with an increase (OR 1.08; 95 % CI 1.03, 1.14) in all-cause mortality among men with low-grade disease (p heterogeneity = 0.03). Conclusions We found little evidence of a substantial effect of genetically elevated height or BMI on prostate cancer risk, suggesting that previously reported observational associations may reflect common environmental determinants of height or BMI and prostate cancer risk. Genetically elevated height and BMI were associated with increased mortality (prostate cancer-specific and all-cause, respectively) in men with low-grade disease, a potentially informative but novel finding that requires replication.

Directional dominance on stature and cognition in diverse human populations

Homozygosity has long been associated with rare, often devastating, Mendelian disorders1, and Darwin was one of the first to recognize that inbreeding reduces evolutionary fitness2. However, the effect of the more distant parental relatedness that is common in modern human populations is less well understood. Genomic data now allow us to investigate the effects of homozygosity on traits of public health importance by observing contiguous homozygous segments (runs of homozygosity), which are inferred to be homozygous along their complete length. Given the low levels of genome-wide homozygosity prevalent in most human populations, information is required on very large numbers of people to provide sufficient power3, 4. Here we use runs of homozygosity to study 16 health-related quantitative traits in 354,224 individuals from 102 cohorts, and find statistically significant associations between summed runs of homozygosity and four complex traits: height, forced expiratory lung volume in one second, general cognitive ability and educational attainment (P < 1 × 10−300, 2.1 × 10−6, 2.5 × 10−10 and 1.8 × 10−10, respectively). In each case, increased homozygosity was associated with decreased trait value, equivalent to the offspring of first cousins being 1.2 cm shorter and having 10 months’ less education. Similar effect sizes were found across four continental groups and populations with different degrees of genome-wide homozygosity, providing evidence that homozygosity, rather than confounding, directly contributes to phenotypic variance. Contrary to earlier reports in substantially smaller samples5, 6, no evidence was seen of an influence of genome-wide homozygosity on blood pressure and low density lipoprotein cholesterol, or ten other cardio-metabolic traits. Since directional dominance is predicted for traits under directional evolutionary selection7, this study provides evidence that increased stature and cognitive function have been positively selected in human evolution, whereas many important risk factors for late-onset complex diseases may not have been.

Book Review: "The Interface: IBM and the Transformation of Corporate Design, 1945-1975", John Harwood, Minneapolis: University of Minnesota Press, 2011

Within the history of twentieth-century design, there are a number of well-known objects and stories that are invoked time and time again to capture a pivotal moment or summarize a much broader historical transition. For example, Marcel Breuer’s Model B3 chair is frequently used as a stand-in for the radical investigations of form and new industrial materials occurring at the Bauhaus in the mid-1920s. Similarly, Raymond Loewy’s streamlined pencil sharpener has become historical shorthand for the emergence of modern industrial design in the 1930s. And any discussion of the development of American postwar “organic design” seems incomplete without reference to Charles and Ray Eames’s molded plywood leg splint of 1942. Such objects and narratives are dear to historians of modern design. They are tangible, photogenic subjects that slot nicely into exhibitions, historical surveys, and coffee-table best sellers...

Metabolomic and proteomic analysis of breast cancer patient samples suggests that glutamate and 12-HETE in combination with CA15-3 may be useful biomarkers reflecting tumour burden

Evaluation of protein and metabolite expression patterns in blood using mass spectrometry and high-throughput antibody-based screening platforms has potential for the discovery of new biomarkers for managing breast cancer patient treatment. Previously identified blood-based breast cancer biomarkers, including cancer antigen 15.3 (CA15-3) are useful in combination with imaging (computed tomography scans, magnetic resonance imaging, X-rays) and physical examination for monitoring tumour burden in advanced breast cancer patients. However, these biomarkers suffer from insufficient levels of accuracy and with new therapies available for the treatment of breast cancer, there is an urgent need for reliable, non-invasive biomarkers that measure tumour burden with high sensitivity and specificity so as to provide early warning of the need to switch to an alternative treatment. The aim of this study was to identify a biomarker signature of tumour burden using cancer and non-cancer (healthy controls/non-malignant breast disease) patient samples. Results demonstrate that combinations of three candidate biomarkers from Glutamate, 12-Hydroxyeicosatetraenoic acid, Beta-hydroxybutyrate, Factor V and Matrix metalloproteinase-1 with CA15-3, an established biomarker for breast cancer, were found to mirror tumour burden, with AUC values ranging from 0.71 to 0.98 when comparing non-malignant breast disease to the different stages of breast cancer. Further validation of these biomarker panels could potentially facilitate the management of breast cancer patients, especially to assess changes in tumour burden in combination with imaging and physical examination.

Abnormal levels of heterogeneous nuclear ribonucleoprotein A2B1 (hnRNPA2B1) in tumour tissue and blood samples from patients diagnosed with lung cancer

Lung cancer is the second most common type of cancer in the world and is the most common cause of cancer-related death in both men and women. Research into causes, prevention and treatment of lung cancer is ongoing and much progress has been made recently in these areas, however survival rates have not significantly improved. Therefore, it is essential to develop biomarkers for early diagnosis of lung cancer, prediction of metastasis and evaluation of treatment efficiency, as well as using these molecules to provide some understanding about tumour biology and translate highly promising findings in basic science research to clinical application. In this investigation, two-dimensional difference gel electrophoresis and mass spectrometry were initially used to analyse conditioned media from a panel of lung cancer and normal bronchial epithelial cell lines. Significant proteins were identified with heterogeneous nuclear ribonucleoprotein A2B1 (hnRNPA2B1), pyruvate kinase M2 isoform (PKM2), Hsc-70 interacting protein and lactate dehydrogenase A (LDHA) selected for analysis in serum from healthy individuals and lung cancer patients. hnRNPA2B1, PKM2 and LDHA were found to be statistically significant in all comparisons. Tissue analysis and knockdown of hnRNPA2B1 using siRNA subsequently demonstrated both the overexpression and potential role for this molecule in lung tumorigenesis. The data presented highlights a number of in vitro derived candidate biomarkers subsequently verified in patient samples and also provides some insight into their roles in the complex intracellular mechanisms associated with tumour progression.

Student performance in field education placements: The findings of a 6-year Australian study of admissions data

This article reports on a 6-year study that examined the association between pre-admission variables and field placement performance in an Australian bachelor of social work program (N=463). Very few of the pre-admission variables were found to be significantly associated with performance. These findings and the role of the admissions process are discussed. In addition to the usual academic criteria, the authors urge schools to include a focus on nonacademic criteria during the admissions process and the ongoing educational program.

Aspekte der Melancholietherapie in Martin Luthers Trostbriefen

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on selvittää näkökulmia melankoliaterapiaan Martti Lutherin lohdutuskirjeissä. Lähteinä on ollut neljä lohdutuskirjettä sekä yksi kirje, joka muistuttaa sisällöltään lohdutuskirjettä. Metodina on ollut kirjeiden tyylillis-retorinen analyysi. Aihe on kiinnostava, koska Lutherin kirjeiden ja retoriikan tutkimus on ollut vähäistä verrattuna häntä koskevaan laajaan kansainväliseen tutkimukseen. Työn lähtökohtana on ollut, että yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä 1500-luvulla oli erilaisten melankolisten sairauksien parantaminen. Kirjallisuuden avulla voitiin torjua hengenvaarallisia melankolisia affekteja kuten epätoivoa, pelkoa, surua ja apatiaa. Lutherin lohdutuskirjeet soveltuvat hyvin melankoliaterapian tutkimiseen, koska ne on kirjoitettu lohtua tarvitseville ihmisille. Työn tutkimuskysymykset ovat: Mitä melankolian hoitokeinoja Luther mainitsee? Missä määrin Lutherin melankoliaterapia on sopusoinnussa 1500-luvulla vallinneiden hoitokäsitysten kanssa? Miten Luther hyödyntää retoriikan ja huumorin keinoja melankoliaterapiassaan? Työn teoriaosassa selvitetään 1500-luvun ihmiskäsitystä sekä teologisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta ja esitellään ajalle tyypillisiä humoraaliopin mukaisia melankolian hoitokeinoja. Selvitetään myös retoriikan ja melankoliaterapian suhdetta toisiinsa. Analyysiosassa pääpaino on Lutherin käyttämissä retorisissa keinoissa, mutta siinä hyödynnetään myös teoriaosan havaintoja. Tutkielmassa kirjallisuustieteellinen ja teologinen näkökulma tukevat toisiaan. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lohdutuskirjeet on tutkittavissa retoriikan tarjoamien käsitteiden avulla, koska ne on kirjoitettu aikana, jolloin retoriikka oli tärkeä yliopistollinen oppiaine. Tutkielma huomioi myös aiheen teologisen näkökulman, koska ajan kieli on uskonnollisesti värittynyttä ja koska Lutherin melankoliaterapiaan kuuluu vahva hengellinen ulottuvuus. Ihmisen kyky lohduttaa rinnastuu Lutherilla Jumalan kykyyn lohduttaa ihmistä Raamatun sanan kautta. Lutherille Jumala on reetori, jonka työväline on Raamatun pyhä sana. Puhutulla ja kirjoitetulla sanalla on Lutherin melankoliaterapiassa erityisen keskeinen merkitys. Tutkielmani osoittaa, että sekä Lutherin käyttämät retoriset keinot että hänen melankoliaterapiansa ovat suuressa määrin sopusoinnussa 1500-luvun retoriikan ja lääketieteen oppien kanssa. Luther käyttää melankoliaterapiassaan laajasti apuna erilaisia retorisia keinoja kuten toistoa, variaatiota, metaforaa ja esimerkkikertomuksia. Lutherin mainitsemat hoitokeinot kuten esimerkiksi metsästys, ratsastus, syöminen ja juominen, pelien pelaaminen, leikinlasku ja ystävien kanssa seurustelu ovat sopusoinnussa ajan hoitokäsitysten kanssa. Kirjeissä esiintyy myös lääketieteellisestä ja uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna kyseenalaisia hoitokeinoja kuten tyhjänpäiväisten juttujen kertominen ja paholaisen kiroileminen. Nämä neuvot ylittävät ajan melankoliaterapiaan kuuluvan kohtuullisuuden säännön, ja ne on ymmärrettävä niiden teologisesta merkityksestä käsin. Lutherille kohtuullisuuden säännön rikkominen on toisinaan sallittua, kun on kysymys vaikeasta paholaisen aiheuttamasta melankoliasta. Kristillinen usko näyttää Lutherille tarjoavan vapauden käyttää tiettyjä hoitokeinoja, joita vielä keskiajalla ei olisi hyväksytty. Toisinaan Luther näkee kirjeen vastaanottajaa kohdanneen vaikeuden Jumalan eikä paholaisen aikaansaannoksena. Tällaisissa tapauksissa melankolia nähdään Jumalan työnä ihmisessä, joka mahdollistaa hengellisen kääntymisen Jumalan, kaiken lohdutuksen Isän puoleen.

Kysymys esineellisyydestä : Georg Lukácsin esineellistymisteoria ja Martin Heideggerin fundamentaaliontologia

Käsilläolevan tutkielman aiheena on esineellistymisen käsite. Sitä tarkastellaan yhtäältä sellaisena kuten se esitetään Georg Lukácsin (1885-1971) teoksessa Historia ja luokkatietoisuus (1923), toisaalta kuten sitä koskeva teoria on luettavissa esiin Martin Heideggerin (1889-1976) läpimurtoteoksesta Oleminen ja aika (1927). Molemmat ajattelijat pyrkivät teoksissaan rakentamaan kokonaisvaltaista tulkintaa länsimaisen ajattelun ja toiminnan taipumuksesta tulkita todellisuus esineellisenä (dinglich), so. eletystä elämästä ja toiminnasta irrallisena olioiden (Dinge) maailmana. Sekä Lukács että Heidegger pyrkivät osoittamaan, että esineellistyneen todellisuuden ontologisena perustana toimii inhimillisen praktisen toiminnan kenttä, josta käsin esineellistävät ja objektivoivat suhtautumistavat todellisuuteen voivat vasta jälkikäteisesti syntyä. Molemmille ajattelijoille esineellisyyden muodostuminen ontologiaa hallitsevaksi tulkinnaksi todellisuuden luonteesta edellyttää myös tietynlaisia sosiaalisen olemisen rakenteita. Tutkielmassa tehdään vertailevaa käsiteanalyysia Lukácsin ja Heideggerin teoreettisten diskurssien välillä. Tavoitteena on rakentaa mahdollisuutta lukea mainittuja filosofeja saman, modernille olemassaololle keskeisen ontologisen sekä eksistentiaalisen ongelman tarkastelijoina. Toisaalta vertaileva lähestymistapa pyrkii myös tuomaan esiin olennaisia ja perustavia eroja Lukácsin marxilaisen ja Heideggerin fundamentaaliontologisen orientaation välillä. Tutkielmassa pyritäänkin osoittamaan, että Heideggerin fundamentaaliontologia ei tarkastele kauppatavaran rakennetta eikä sosiaalisen vaihdon prosesseja marxilaisesta näkökulmasta riittävällä tavalla, kun taas Lukácsin teoreettinen projekti tulee edellyttäneeksi tuottavaan subjektiviteettiin pohjautuvan ontologisen perusasenteen. Tämä ontologinen positio voidaan puolestaan kritisoida hedelmällisesti heideggerilaisesta näkökulmasta. Viime kädessä tutkielma pyrkii avaamaan esineellistymisteorioiden vertailun kautta kysymyksen länsimarxilaisen materialistisen dialektiikan ja Heideggerin fenomenologisen ontologian välisestä suhteesta.

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.