El deterioro del soporte de contrachapado: propuesta de restauración de 9 obras de Francesc Artigau

Francesc Artigau (Barcelona 1940) pintó en los años setenta una serie de obras al temple sobre contrachapado. De éstas, dos trípticos y un díptico estaban destinados a decorar un hotel en Masquefa (Lérida), pero fueron rechazados por su atrevimiento y sus colores, y quedaron en propiedad del agente intermediario, junto con otra obra de menor formato. Las nueve obras sufrieron después un grave proceso de deterioro causado por una conservación en condiciones deplorables, al estar almacenadas en un local en el que se guardaba un grupo indeterminado de perros. Las obras, actualmente propiedad del Museo de l'Hospitalet (Barcelona), han permanecido fuera del circuito artístico hasta la actualidad. Se exponen los primeros resultados de la fase de estudio del soporte de las nueve obras y las propuestas de intervención en los soportes dañados

Armeliaisuuslaitoksesta kuriositeetiksi : Kivennavan Lintulan nunnaluostarin miljöön muotoutuminen 1800-luvun lopulta 1930-luvulle

Zusammenfassung: Von einer Wohltätigkeitseinrichtung zur Kuriosität : wie sich das Milieu des Nonnenklosters Lintula in Kivinebb in der Zeit vom Ende des 19. Jahrhunderts bis in die 1930er Jahre wandelte

Suomi tiellä sivistyskieleksi. Suomenkielisen maantieteen sanaston kehittyminen ja kehittäminen 1800-luvulla

Tutkimukseni käsittelee suomen kielen sanaston kehitystä 1800-luvulla eli aikana, jolloin suomen kielestä kehittyi monialainen sivistyskieli. Esimerkkiaineistona on yhden erikoisalan, maantieteen sanasto. Suomen kirjakieli syntyi 1500-luvulla, mutta aluksi kirjoitettua kieltä tarvittiin pääasiassa uskonnollisissa yhteyksissä. 1800-luvun aikana kielen käyttöalat monipuolistuivat ja uutta sanastoa tarvittiin monien erikoisalojen tarpeisiin. Ryhdyttiin tietoisesti kääntämään tietokirjallisuutta ja kirjoittamaan eri aiheista. Tutkimukseni selvittää maantieteen sanaston kehittymistä sadassa vuodessa erityisesti maantieteen oppikirjoissa. Tutkimus kuvaa sanaston kehitystä teoreettisesti uudenlaisista lähtökohdista tarkastelemalla leksikaalista variaatiota. Variaatiota on kuvattu tarkasti sekä yksittäisten käsitteiden nimitysten kehityksenä että ilmiönä yleisesti. Tutkimus hyödyntää myös kognitiivista lähestymistapaa, etenkin sosiokognitiivisen terminologian teoriaa. Aineiston analyysin pohjalta syntyy kuva sanaston kehityksestä ja vakiintumisesta. Tutkimus kuvaa myös tapoja, joilla uusia käsitteitä nimettiin. Se pohtii eri nimeämistapojen suhdetta sekä kirjoittajien ja aikalaisten roolia sanaston vakiintumisessa. 1800-luvun maantieteen sanastossa on runsaasti variaatiota; vain harvojen käsitteiden nimitykset ovat vakiintuneita tai vakiintuvat nopeasti. Tämän variaation kuvaaminen leksikaalisena variaationa osoittautui tutkimuksessa hyväksi metodiksi. Koska kirjakieli oli vakiintumatonta, nimityksissä esiintyy paljon kontekstuaalista variaatiota esimerkiksi sanojen kirjoitusasuissa. Kirjoittajat myös pohtivat havainnollista tapaa nimetä käsitteitä, ja tästä aiheutuu onomasiologista variaatiota. Semasiologinen variaatio taas kertoo käsitejärjestelmän vakiintumattomuudesta. Aineiston sanaston lähtökohdat ovat vanhan kirjasuomessa, mutta tältä pohjalta luodaan valtava määrä uutta sanastoa tai otetaan aiemmin kirjakielessä käytettyjä nimityksiä uuteen merkitykseen. Tärkeä rooli on sekä nimitysten muodostamisella kotoisista aineksista että kääntämisellä, jossa malli saadaan toisesta kielestä mutta nimitysten ainekset ovat omaperäisiä.

Compensación por derechos de autor: una aproximación

La Ley de Propiedad Intelectual reconoce a los autores de obras literarias, científicas o artísticas una serie de derechos personalísimos entre los que se encuentran el de decidir sobre la divulgación de su obra, exigir el respeto a la integridad de la misma o retirarla del comercio. La solución de compromiso que contempla la ley es la de reconocer a los autores del derecho a ser compensados económicamente por el menoscabo que en sus legítimos derechos patrimoniales sobre su obra produce su reproducción -siempre sin ánimo de lucro- para fines de investigación o para el uso privado.

La adopción, ¿un derecho?

Tot i que la adopció és un instrument de protecció del menor, són tantes les finalitats per les que es decideix portar a terme que s’arriba a perdre el seu principal fonament, fins i tot confonent-se amb l’existència d’un “dret” de les parelles a adoptar. El present treball analitza aquesta institució per donar resposta a la pregunta sobre si existeix tal dret.

El derecho y la justicia entre la historia y la antropología -breviario de materiales y recursos seleccionados como introducción al tema-

Para terminar el recorrido, nuestra intención es aportar un grupo de reseñas breves, de carácter a la vez informativo y valorativo. Esta selección de textos responde menos a un criterio de exégesis bibliográfica exhaustiva que a otro, más adaptado y válido para el espacio del que disponemos. Por ello, hemos intentado señalar, dentro de la prolífica producción que en este campo se ha dado durante los años l990s., algunas orientaciones, algunas pistas para retomar, fortalecidos, algunas propuestas que pueden encontrarse en el camino recorrido durante esa década por historiadores y antropólogos preocupados por este tema.

La Divisió eclesiàstica en arxiprestats a Catalunya (1800-2005)

Arran del Concordat del 1851 els bisbats espanyols s’organitzen territorialment en arxiprestats. El mapa català d’arxiprestats presenta una complexa evolució històrica. Actualment s’observa una clara tendència envers la reducció del seu nombre (92). L’organització territorial arxiprestal reflecteix l’estructura del territori, la xarxa urbana i la percepció social de la realitat comarcal. Per això, la divisió eclesiàstica és un interessant element de comparació amb l’organització política i administrativa. El mapa de 7 vegueries (noves províncies) amb què treballa el Govern de la Generalitat de Catalunya té una estreta relació amb la divisió tradicional en bisbats. Igualment, totes les noves comarques previstes per la Generalitat tenen una clara correspondència amb algun arxiprestat. Inversament, la designació de Sant Feliu de Llobregat com a seu d’un nou bisbat (2004) no hauria estat possible si aquesta població no hagués estat designada com a cap de partit judicial el 1834.